Juuson ja Jeren blogi

Talven riemua

2012-01-08T19:01:00.008+02:00

Pitkän, synkeän ja loskaisen kauden jälkeen saatiin tänne eteläänkin lunta ja pakkasta. Käytiin Juuson ja Jeren kanssa tuossa läheisellä pellolla vähän kirmailemassa, ja pojat ottivatkin parituntisesta kaiken ilon irti. Luntahan nuo rakastavat yli kaiken.

Välittömästi, kun päästin kaksikon hihnoista, säntäsivät pojat melkoiseen kilpajuoksuun. Hippa!

Kato, mä lennäääääään...

Juuso taas kerran tavoilleen uskollisena katosi toviksi omille teilleen. Se on välillä semmoinen oman tiensä kulkija. Ja ois kyllä pitäny arvata, kun se on taas pari päivää ulvonu tyttökoirien ihanien tuoksujen perään...

Jere taas ei koskaan katoa näköpiiristä.

Juuson kaulus meni pakkasessa ihan kuuraiseksi, poika sai joulupukin parran. :D

Talvikukkia

Mistähän hullujenhuoneelta tuo oikeemmanpuoleinen on karannu... X)

Perhanan lumipaakut!

Jerellä oli omaa kivaa.

Onnea Juuso!

2012-01-08T18:01:00.006+02:00

Juuso, elämäni koira, äijä ja halinalle samassa paketissa, saavutti eilen kunnioitettavan veteraani-iän rajapyykin. Onnea Juuso! Varsinkin nää synttäripäivät ruukaa olemaan sellaisia päiviä, kun helposti alkaa muistelemaan koiransa ensikohtaamista, pennunhakureissua, ensimmäistä iltaa yhdessä, ekoja viikkoja... Niin kävi eilenkin. Muistan sen vieläkin niin elävästi kuinka epävarma olin itsestäni varsinkin ekoina päivinä ja kuinka jännitti: kai osaan hoitaa sitä oikein, kai se on onnellinen ja sillä on hyvä olla. Ja kuinka ihana otus Juusosta on tullutkaan! Toivotaan, että saadaan viettää vielä monta yhteistä vuotta.

Juuso noin kuukauden ikäisenä, vielä kasvattajan hoivissa. ©Erja Sippo

Joulun touhuja

2011-12-27T23:03:00.012+02:00

Joulu on nyt sitten ohi ja paluu arkeen on taas tapahtunut. Pitkään joulusta joka vuosi hössötetään: joulukoristeet ilmaantuvat kauppojen hyllyille sekä joululaulut kajahtelevat marketeissa jo lokakuussa, ja samoihin aikoihin alkavat lahjakatalogit kolahtelemaan postiluukuista. Joka paikassa on kova ryysis ja pitkät jonot. Emäntä säästi tänä vuonna hermojaan sekä vastusti osaltaan joulun vuosi vuodelta lisääntyvää kaupallistamista tekemällä lahjat itse. Mutta se blogistin mietteistä ja yhteiskunnallisista mielipiteistä.

Aatonaattoiltana oli vuorossa kinkunpaisto, joka vuosi vuoden jälkeen sykähdyttää poikakaksikon mieliä. Tänäkin vuonna kumpainenkin karvatassu piti uskollisesti vahtia keittiössä useamman tunnin kestäneen paistosession ajan. =)

Nyt se kamera jo pois ja kinkkua meille ja sassiin!

Joulunpyhät emäntä vieraili sukulaisissa päiväsaikaan ja pojat jäivät kotiin, mutta iltaisin vietettiin laatuaikaa nelijalkaisten parissa. Aattona kävin perinteisesti hautausmaalla. Se onkin aina joulunaikaan sanoinkuvaamattoman kauniinnäköinen.

Mutta mikä joulussa on poikien mielestä parasta, on tottakai syöminen - kertoohan se jo ilmeetkin.

Eilen tapaninpäivänä ja vielä tänäänkin täällä etelässä on riehunut melkoinen myrsky. Sähköt menivät poikki lukemattomilta tutuiltakin, ja vedenjakelu on myös tökkinyt. Me ollaan kuin ihmeen kaupalla vältytty kyseisiltä ongelmilta, onneksi! Tuuli on ollut sen verran äkäistä, että puutkaan eivät ole tahtoneet pysyä pystyssä, muunmuassa tuossa tien toisella puolella lakosi useampikin iso puu. Vaikka moista ei tällä tontilla sattunut, valvoi emäntä koko tapaninpäivän vastaisen yön ja jännitti, pysyykö oman pihan puut pystyssä. Vaikutti se hermoilu koiriinkin, sillä ne valvoivat emännän kanssa. Tuuli ujelsi pystyuunien horneissa ja uuninpellit kalisivat - oli siinä pojille ihmeteltävää. Mutta viranomaistiedotteista sun muista huolimatta koiraihmiset tietävät, että ulos on kuitenkin mentävä, vaikkei siellä kauaa kerralla viivyttykään: tuntui kuin olisi koko ajan lehtoon lähdössä.

Lumesta ja pakkasista ei edelleenkään ole tietoakaan, ja leuto ilma lienee osasyyllinen siihen, että pojat ovat aloittaneet karvanlähdön uudestaan. Varsinkin Juusosta olen saanut useampana päivänä kasaan muovipussillisen karvaa joka harjauskerralla. Tällaista tilannetta en aiemmilta vuosilta muista. Jere karisti karvansa jo kesällä sen verran huolellisesti, että sen sulkasato on ollut huomattavasti maltillisempaa. Tosin sen muhkea rintakarvoitus on alkanut menemään takkuun ja huopaantua, joten olen sitä joutunut saksimaan. Uusi kokemus tämäkin...

Joulutervehdys

2011-12-20T14:11:00.002+02:00

Juuso ja Jere kera emäntänsä toivottavat bloginsa seuraajille oikein hyvää joulua!

Jere studiossa

2011-12-17T21:56:00.008+02:00

Jere pyörähti tänään kanssani studiossa, kun päätin, että siitäkin on aika saada kuvat paremmissa valoissa. Ennakkoon pähkäilin, että miten saisin Jeren olemaan huomioimatta isojen studiosalamoiden räiskettä - olin nimittäin satavarma, että se säikähdettyään ryntää ovesta ulos, eikä enää tahdo kuvaan. Toisin kävi: valojen räpseeseen se ei kiinnittänyt mitään huomiota, mutta misseily sen sijaan ei kiinnostanut Jereä pätkääkään: poseeraaminen oli tylsää, istuakaan ei jaksanut ja käskyt kaikuivat kuuroile korville. Kuvaamisesta ei tahtonut tulla mitään! Poika räksytti lähes taukoamatta. Onneksi koulun joululoma oli ehtinyt alkaa ja opisto oli tyhjillään. Sitä mekkalaa ei olisi kestänyt kukaan... :P

Muutama ihan mukava kuva sentään saatiin. Jere on niin ilmeikäs koira, että siitä on potentiaalia saada irti vaikka mitä, kunhan vaan pojalla itsellään olisi pikkuisen enemmän malttia tekemisissään. Ja emäntä sai taas muistutuksen siitä, miten haastavaa eläinkuvaus voi olla. :D Pitänee vielä paremmalla ajalla ottaa sessiot uusiksi. Lisää kuvia löytyy täältä.

Herkku! Ota koppi!

Helsinki Winner 2011 -kuvia!

2011-12-05T23:08:00.007+02:00

Kävin viime lauantaina turisteeraamassa vuoden tärkeimmässä koiratapahtumassa, Helsinki Winnerissä. Kyseiseen tapahtumaan on pitänyt mennä jo useampana vuonna, mutta jotenkin se on aina unhottunut. Mutta nyt ja viimeinkin! Menin sinne pääasiassa kuvaamaan, mutta kävin myös kiertelemässä myyntikojuja, joita totisesti riitti. Myytävää oli ihan joka lähtöön. Meille mukaan lähti puruluita sekä välkkyvät huomioledivalot, jotta erottuu pojatkin pimeässä. Onhan niillä heijastinvaljaat, mutta epäilen toisinaan, että peittääkö paksu ja pitkä turkki ne heijastinnauhat tyystin...

Suomenlapinkoiria oli lauantain näyttelyyn ilmoitettu hurjat 82 kappaletta. Ennen pörröjä kehässä pyörähti muutama ruotsinlapinkoira. Lapinporokoirat olivat eri kehässä ja samaan aikaan suomenlapinkoirien kanssa, joten niitä en ehtinyt kuvaamaan. Juuson Tino-veli oli ilmoitettu näyttelyyn, ja sai arvosanaksi VAL ERI. Kuvasatoa enemmän täällä.

Juusoa ja Jereä en viitsinyt tänne ilmoittaa. Ilmoittautumishinnat olivat aikas korkeat, opiskelijabudjetille aivan liian suuret. Näyttelyn taso oli myös varsin kova, joten ruipelo-Jere ja puolikarvainen- Juuso olisivat todennäköisesti saaneet korkeintaan EHn. Mutta olipas mielenkiintoinen päivä ihan turistinakin. =)

Leluja

2011-11-26T01:05:00.008+02:00

Lumes kertoo viimeisimmässä blogimerkinnässään omista lempileluistaan ja heittää samalla bloginsa seuraajille haasteen paljastaa oman lelukorinsa sisältö. Tässä meidän:

1) aktivointipallo, Juuson ehdoton suosikki. Mulla oli aikoinaan köyhän miehen versio tästä eli puolen litran limsapullo täytettynä raksuilla. Juuso ymmärsi idean, avasi pullonkorkin ja sai herkkunappulansa; mutta Jere sensijaan pureskeli korkin pullonsuineen kappaleiksi ja ravisteli sitten raksut esille. Sittemmin, kun hankin oikein aktivointipallon, jonka kanssa saa ihan tosissaan tehdä töitä, jotta raksut saa sieltä pois, on Jeren mielenkiinto lopahtanut, mutta Juuso jaksaa touhuta tän parissa vaikka kuinka kauan.

2) erilaiset vinkulelut, suurimmaksi osin Jeren käytössä mutta myös Juuso kelpuuttaa silloin tällöin. Possun röhkintää kummeksuttiin ensin, mutta sittemmin osoittautunut ääntelevistä leluista ehdottomasti suosituimmaksi. Nykyään possun korvat on syöty, joten se on mykkä. Ja tuossa pullossa on muuten TODELLA ärsyttävä ääni.

3) koripallo. Juuso tykkää tästä. Se riehuu pallon kanssa kuin pikkupentu. :D Pallo on sen verran lössy, että sitä pystyy myös kopittelemaan.

4) emännän vanhat lenkkitossut. Kun ostin uudet tossut itselleni, saivat pojat vanhat kengät omiin tarkoituksiinsa. Jere tykkää repiä ja retuuttaa. Onneksi pojat tajuavat mulla käytössä olevien kenkien ja lelukenkien eron, etteivät esimerkiksi ole pistäneet meikäläisen nahkasaappaita palasiksi. En edes ajatellut asiaa silloin kun lenkkarit poikien lelukoppaan viskasin. Olisi voinut hieman harmittaa, jos olisi käynyt toisin...

5) erilaiset pureskeltavat härpäkkeet, joissa on sellaisia nystyröitä, ja joita järsiessä hammasvälit pysyvät puhtaina. Näistä innostutaan aina välillä, mutta eivät ole päivittäisessä käytössä.

6) Rannenauha. Emännän äiti osti joskus itselleen tällaiset turhakkeet ja antoikin ne sittemmin pojille vähäisen käytön vuoksi. Epäilin että kiinnostuuko kaksikko niistä yhtään, mutta niin vaan pojat tykästyivät niihin. Varsinkin Jere tykkää ja sillä ne toimivat hyvänä kontaktileikkinä: minä heitän nauhan, Jere noutaa sen ja sama homma uudestaan.

7) putkiluut. Ja näitä on paljon! Ne ovat myös eniten käytössä, Juuso jopa nukkuu tällainen vieressään. :D

8) lankasolmulelut. Niinikään hyviä kontaktileluja, minä vedän kilpaa jommankumman koiran kanssa. Juuso ja Jere tykkäävät repiä näitä kyllä ihan keskenäänkin.

Meillä on aika-ajoin ollut myös erilaisia pehmoleluja, jotka kuitenkaan eivät ole olleet kovin pitkäkestoisia. Niiden elämänkaari on mennyt kutakuinkin seuraavaa rataa: ensin niiltä on nyhdetty täytteet ja mahdolliset vinkuvat esineet sisältä, sen jälkeen niiltä on jäkerretty raajat ja korvat, ja kaiken huipuksi pehmoilta on revitty silmät ja nenä päästä. Lopulta epämääräisen näköinen kangasriepu on ollut kuolasta niin limainen ja haissut ihan järkyttävälle, joten olen nakannut ne roskiin. Kertokaa tekin koirienne lempileluista ja leikkitottumuksista, olisi hauska lukea ja vertailla. =)

Haasteita

2011-11-19T01:44:00.016+02:00

Saimme sekä Leilalta että Piialta tuollaisen hienon tunnustuksen, joka haastaa meidät ensinnäkin kiittämään haasteen antajaa, toisekseen kertomaan kahdeksan satunnaista asiaa itsestään ja kolmanneksi antamaan tunnustus edelleen kahdeksalle bloggaajalle. Iso kiitos Leila ja Piia! Tuntuu aina mukavalta saada tällainen tunnustus. Se toimii osaltaan motivaattorina ylläpitää blogia, kun tietää, että sillä on lukijoita. =) Ihan kahdeksaa sellaista bloggaajaa, jota ei olisi jo aiemmin muistettu kehunapilla, me ei saatu kasaan - emäntä kun on taas vitkutellut blogin päivittämisen kanssa, joten osa niistä, joille tunnustuksen olisi suonut, on jo sen saanut - mutta ojennamme haasteen Ruskalle, Jekulle ja Jipolle, Tikolle ja Korulle, Onnille, sekä ihanan väriselle Nibálle.

Säännöistä poikkeamme vielä sikälikin, että koska emännän elämä koostuu nykyään lähes pelkästään opiskeluista ja on sen myötä aika yksitoikkoista, niin kerron ne kahdeksan satunnaista asiaa noista karvapalleroista. Täältä pesee:

1) Jere on melkoisen epäluuloinen mitä tulee toimenpiteisiin. Sakset tai punkkipihdit nähdessään se juoksee karkuun. Lääkärikäynnillä stetoskooppien esiinottaminen saa sen hyppäämään tutkimuspöydältä alas. Näyttelyssä se on pakoillut mittatikkua. Ratkaisu ongelmaan: herkkupalat, lopputulos: toimenpide unohtuu. Harja ei ole Jerelle kauhistus, mutta ADHD-koirana se ei jaksa olla kammattavana minuuttia kauempaa. Ratkaisu tähänkin: herkkupalat.

2) Juuso oli hiljainen koira siihen asti kunnes Jere tuli taloon. Vieraiden tulonkin Juuso ilmoitti vain menemällä ulko-ovelle ja tuijottamalla sitä. Nykyään Juuso haukkuu vähän kaikelle. Näköjään välillä se oppi voi mennä suuntaan nuoremmalta vanhemmalle...

3) Jere touhottaa päivisin sata lasissa ja iltaisin se on ihan poikki. Silloin se ei halua itseään häirittävän. Mutta jos näin käy, niin siitä kyllä huomaa, että se on kärtty: sen silmät punoittavat ja niissä on syyttävä tapitus. Se ei ole yhtään seurankipeä, päinvastoin. Yöllä kuitenkin usein herään siihen, kun Jere hyppää sängylle ja änkeää kainalooni nukkumaan. Liikkis!

4) Juuso pupuilee. Kun sitä rapsuttaa, se nostaa molemmat etukäpälät ilmaan ja seisoo takatassuillaan. Siinä se sitten tönöttää paijattavana ja näyttää ihan pupulta. Söpöä!

5) Pojat tajuavat kokonaisia lauseita: "Mitä menee ulkona?" saa kaksikon ryntäämään ikkunaan katsomaan ulkomaailman tapahtumia. "Onko herkku laatikossa?" pistää pojat säntäämään keittiön laatikoston edustalle. Yksi keittiön laatikoista on varattu koirien tavaralle (viralliset dokumentit, kynsisakset, harjat, kaulapannat, naksuttimet, ja ennenkaikkea herkut ja puruluut), ja pojat tietävät sen. "Lähteekö pojat ulos?" saa koirat melkein syöksymään ulko-oven läpi. Kaksikko tietää myös, jos kysyy lenkillä, että missä on pupu/kissa/tyhmä lintu (=fasaani). Rinta nousee välittömästi rottingille ja kaula venyy taivaisiin.

6) Juuso ja Jere ovat tavattoman mustasukkaisia. Kun toinen on huomionkohteena, on toinen välittömästi vieressä vinkumassa ja kuonolla tökkimässä.

7) Jere on hirmu nöyrä, tottelevainen ja fiksu. Olen alkanut harjoittaa Jerelle tottelevaisuuskokeen liikkeillä nyt reilun vuoden tauon jälkeen, kun Jerellä taas riittää keskittymiskykyä ja kärsivällisyyttä siihen. Sillä riittää hämmästyttävän paljon motivaatiota. Jerelle riittää usein pelkkä ele, niin se tietää mitä tehdä. Viereen-komentokin lähti ihan puolihuolimattomasta treenauksesta. Ongelmana on Jeren taipumus alkaa räksyttämään todella herkästi. Muuten Jere on ihan mahtava harrastekoira.

8) Juuso oli varsinainen aamunvirkku. Kun aikoinaan kävimme ensimmäistä kertaa katsomassa Juusoa ja siinä pötkylän luonteenpiirteitä tietoomme saimme, kertoi kasvattaja-Erja, että pentue on todella aamuvirkku, "ja varsinkin tämä", sanoi Erja osoittaen Juusoa. Ensimmäisenä yhteisenä aamuna tuli tämä todettuakin, kun pikku-Juuso aloitti ulvontakonsertin vähän kello viiden jälkeen. Eiiih... Sittemmin Juuso on sopeutunut uuden kotinsa vuorokausirytmiin, ja nykyään Juusoa ei tahdo aamuisin saada edes jalkeille, ja vastaavasti iltaisin sillä riittää puuhasteltavaa vielä senkin jälkeen, kun ihmisväki on käynyt yöpuulle.

Juuson päiväkännit

2011-10-04T00:02:00.008+03:00

Juusolla oli eilen hiukan ankea päivä: se oli hammaskivenpoistossa. Juuso valitettavasti on taipuvainen sille. Syötän pojille pääasiassa raksuja, ja luitakin järsivät päivittäin. Hampailla siis riittää töitä, mutta silti äijä piti jälleen operoitavaksi viedä. No, onneksi käyntiväli on melko harva: viimeksi käytiin neljä vuotta sitten. Nyt hankin vielä merileväjauhetta, jonka pitäisi ennaltaehkäistä hammaskiveä, että josko käyntiväliä saisi vielä entisestäänkin venutettua.

Olikos lääkäritädin namipaloissa jotain kun näin alkoi väsyttään..?

Koska toimenpide suoritettiin ultralla, piti Juuso ensin rauhoittaa. Rauhoittuminen kesti jälleen kerran todella kauan, koska Juuso ei halunnut antaa periksi väsymykselle. Siinä se köpötteli pitkään edessäni silmät lähes ummessa, mutta maate ei voinut laittaa. Kun Juuso sitten vihdoin ja viimein saatiin kärrätyksi toimenpidehuoneeseen, kehotettiin minua tulla hakemaan poika parin tunnin kuluttua. Vähänkö sain odotustiloissa sääliviä katseita, kun poistuin klinikalta pelkkä talutushihna kourassani...

Pelipaikalle palattuani kohtasin järkyttyneen näköisen Juuson, joka oli juuri herännyt, ja jolta hoitaja oli poistamassa tippaa. Juuson muutenkin isot ja pyöreät silmät eivät ole ennen yhtä paljon muistuttaneet lautasia. "Mitä ihmettä oikeen tapahtuu", viesti katse. Kun hoitaja sai tassun paketoitua, nousi Juuso kiireenvilkkaa makuualustaltaan, ja olisi varmaan juoksuaskelin jatkanut klinikan ovesta pihalle, mutta tokkuroissaan lävähti naamalleen liukkaalle lattialle jo parin askeleen jälkeen. Sitten se jämähtikin niille sijoilleen: häntä roikkui lattialle asti, korvat sojottivat sivuille samoin kuin raajat. Rassukka oli ihan nolona, eikä tajunnut, mistä niin kummallinen olo saattoi johtua. :/

Kotiin päästyämme Juuso hatarin askelin seurasi minua joka paikkaan, mihin menin, vaikka kuinka yritin pistää sen makuulle, kunnes päätin mennä sänkyyn lukemaan ja otin Juuson viereeni, niin siihen se sitten nukahti. Nyt se on toipunut jo tokkurasta, mutta Jerelle se on hiukan äreä. Jereä kiinnostaisi kovasti kaikki ne tuoksut, jotka Juuso on klinikalta mukanaan tuonut samoin kuin tassussa oleva teippi. Mutta heti kun Jere tulee loikkimaan Juuson läheisyyteen, Juuso murahtaa Jeren käpälämäkeen. No, kun aamu valkenee, asiat lienevät taas entisellään.

No voi hemmetti kun ei silmät tahdo vieläkään pysyä auki...

Tämmösen naurettavan näkösen lapunkin liimasivat tassuun.

Vähän huono olokin olis...

"Hyvää syksyn jatkoa Juusolle!" Vähänkö liikkistä! :D

Keskusteluja

2011-08-21T18:16:00.006+03:00

Iltasanomissa uutisoitiin taannoin kahdesta huskysta, joiden keskinäinen jutustelu oltiin onnistuttu kääntämään ihmisten kielille, tässä linkki. Soitin videonpätkän Juusolle ja Jerelle - ja kas kummaa - pojat ottivat innolla osaa tähän keskusteluun. Pahoittelen oman videoni kuvan ja äänen laatua, mutta idea käynee selväksi. :D Mites te muut koiranomistajat, noteeraako teidän nelijalkaiset ystävänne tuota huskyvideota? Kannattaa kokeilla.

Cimulin kasvattitapaaminen Tammelassa

2011-08-08T20:43:00.011+03:00

Olipas kertakaikkisen hieno päivä eilen! =) Oli nimittäin taas se vuosi ja se päivä, kun Juuson kasvattaja Erja järjesti Cimulin kennelin pentuetapaamisen Tammelassa. Ei voi muuta sanoa kuin että on mahtava perinne tällainen: toissa vuonna kokoonnuimme viimeksi, ja seuraavan kerran varmaan ja toivottavasti tapaamme samoissa merkeissä kesällä 2013. Meinasi meikäläiseltä ja Juusolta jäädä miitti kokonaan välistä, ja kyytipolitiikka selkiintyi vasta edellisenä iltana. Mutta mukavaa, kun lopulta päästiin paikalle!

Paikalle oli päässyt varsin mukavasti väkeä: T-pentueesta Juuson lisäksi mestoilla olivat Tino (C. Tittelintuure), Tzero (C. Tabaluga) sekä Saana (C. Tirlittan) omistajineen. U-pentuetta edustivat Umu (C. Umur) ja Seni (C. Ustit). V-pentueesta paikalla olivat Roope (C. Veli-Valkotassu) ja Jenu (C. Veli-Valkohammas). Joukon täydensivät Juuson edesmenneen Rusca-veljen koirakaveri Tayca (Taapanterin Carvacasa), Tinon poika Veikka (Bravo), Saanan tytär Halti (Kairankulkija), Umun poika Nikke (Etiäinen Nislak) sekä Meten (C. Teelikamentten) tytär Nikki (Teelikamentten Leinikki). Kaiken tämän päälle uusi sukupolvi oli vahvasti läsnä: Erjan takkahuoneen pentulaatikossa tuhisi Senin ylisuloinen 2,5-viikkoinen X-pentue. Aivan ihania pötkylöitä! =)

Koiralauma oli varsin poikavoittoinen, joten voi varmaan helposti kuvitella, miten testosteroni jylläsi - varsinkin näissä vähän vanhemmissa ja niin oman arvonsa tuntevissa herroissa. Etenkin Juusolla oli vähän väliä asiaa joillekin veljistänsä. :D

Edelliseen miittiin nähden eron huomasi oikeastaan vain Roopessa, joka kaksi vuotta sitten oli vielä ihan pentu, ja nyt siitä oli kasvanut oikein komea nuorimies - joskin ilme oli pysynyt ihan samana. Tykkäsin muuten Roopen ulkonäöstä kovasti. Mutta muuten koirat olivat säilyneet samanlaisina, jokaisen tunnisti silmänräpäyksessä. Isoja muutoksia toki oli uuden pentueen esiinmarssi sekä se, että T- ja U-pentueiden äiti Kemmaa ja Juuson veljeä Ruscaa ei enää ole... :(

Lisää kuvia pentuemiitistä löytyy täältä. Eilinen oli todella ikimuistoinen ja mukava päivä, kiitos kaikille mukanaolleille!

Karvasota!

2011-07-08T22:15:00.008+03:00

Kuva kertonee kaiken oleellisen, missä meillä tällä hetkellä mennään: pojilla on jumalaton sulkasato. Jerellä on karvanvaihto jo täydessä tohinassa, Juuso vasta pikkuisen lämmittelee konetta käyntiin. Harjausta harrastetaan joka päivä, ja pikaisenkin toimenpiteen lopputulos on nähtävissä yläkuvassa. Ei sitä vaan voi käsittää, että mistä sitä karvaa oikeen riittää, ja kestää tosi kauan, että karvanvaihto näkyisi koiran kropassa edes pikkuisen. Jere on nyt kiihtyvään tahtiin pursuillut kolmatta viikkoa, ja sillä on kyljessä vasta pieni kuoppa, josta lienee kaikki pohjavilla lähtenyt, ei muuta. Mutta kiitos ja ylistys Furminator nimiselle vempaimelle - on kyllä näin karvanlähdön aikaan kapistus vailla vertaa!

Täällä ollaan kyllä sellaisissa helteissä paistateltu, ettei tuota karvanlähtöä pitäisi yhtään kummastella: aurinko on porottanut viikkotolkulla pilvettömältä taivaalta, tuuli on ollut ihan olematon ja 30 asteen rajapyykki on takuulla paukkunut useampanakin päivänä. Ukkonen sadekuuroineen on toisinaan piipahtanut, mutta ilmaa se ei ole yhtään viilentänyt tai raikastanut. Pojat jaksavat vouhkottaa menemään samalla tahdilla kuin muulloinkin, vaikka pyrinkin lenkittämään ne aamun viileydessä tai illalla auringon laskettua. Jere hakee helpotusta tuolta kylmäeteisestä, johon aurinko ei pääse paistamaan missään vaiheessa päivää (ainut paikka tässä huushollissa missä näin on), mutta Juuso on ymmärtänyt tuulettimen idean: kun se on päällä, jätkä linnottautuu makoilemaan ihan sen eteen. Kun se ei ole päällä, Juuso saattaa mennä istumaan laitteen viereen ja katsoa mua tyyliin "hei täältä ei tuu mitään". Sitte emäntä menee räppäsemään ropelin pyörimään, kun kerran käsketään. :D

Synttärionnea Jere!

2011-06-04T23:45:00.006+03:00

Jere, pieni rasavilli säheltäjäni. Tänään tulee mittariin jo kolme vuotta. Sinä olet kuitenkin päättänyt pitää olemuksessasi pentumaisuuden: sinä iloitset, leikit, söhellät, törmäilet ja pompit kuin pari vuotta sitten, silloin kun olit ihan oikeasti pentu. Olet aikuistunut ja kasvanut monessa suhteessa, mutta toisaalta olet säilyttänyt sen viattomuuden ja lapsellisuuden, mikä sinulla jo tänne tullessasi oli. Jere, ikioma - ja ehkä ikuinen pentuni - onnea synttäripäivänäsi! =)

Synttärirapsutukset myös sisko-Usmalle ja veli-Haldille, sekä vilkutukset Raidalle sinne pilvenreunalle.

Kesälaitumilla

2011-06-01T23:44:00.020+03:00

Mikäs on sen mukavampaa kuin kirmailla vapaana viilenevässä aurinkoisessa kesäillassa. Emännän koulukiireet ovat nyt hetkeksi aikaa taaksejäänyttä elämää, joten on enemmän aikaa koirakaveruksillekin jaettavaksi.

Jerelle on alkaneet muodostua silmälasit, pätevän näkönen jätkä. =)

Juuso se jaksaa touhottaa ihan samaan malliin kuin nuorempanakin. Ei uskoisi, että se täyttää seuraavaksi jo 8 vuotta. Eihän se lapinkoiralle ole ikä eikä mikään, mutta esimerkiksi näyttelyihin Juuson voisi kohta jo ilmoittaa veteraaniluokkaan.

Jere on ihan mahtavassa turkissa tällä hetkellä. Varsinkin tuo rintakarvoitus on varsin miehekäs. :D Totuus on kuitenkin se, että kun silmätarkissa kuukausi sitten käytiin, ja myös vaa'alla poikettiin, niin se näytti vain 17,3 kiloa. Mun pieni siro ketunpoikaseni.

Kyllä luonto vaan on kaunis näin alkukesästä, kun kaikki se vehreys puhkeaa kukkaan.

Eipä Juuso häviä pörröisyydessä nuoremmalleen ollenkaan. Meidän äijä vaan on rakenteeltaan vähän rotevampaa sorttia. :)

Jere touhottaa päivät pääksytysten sata lasissa, täydellä höyryllä...

...ja iltaisin on voimat kulutettu viimeistä pisaraa myöten. Joskus pitää kyllä kokeilla käsiviehetreeniä Jerelle. Siitä se varmasti tykkäisi: saa juosta niin lujaa kuin sielu sietää ja saa ajaa jotain takaa.

Illalla oli ukkosta ilmassa. Taivas oli pikkuisen pelottavankin näköinen.

Kehunappi

2011-05-06T22:33:00.018+03:00

Jekkulat heittivät ilmoille tuollaisen Kaunis nappi -haasteen - tai itseasiassa Quu ei osoittanut sitä erityisesti kenellekään, mutta me päätettiin tarttua tuumasta toimeen. Homman nimi on se, että napin yhteydessä pitää julkaista 3-5 sellaista kuvaa, jotka ei ole ennen täällä esiintyneet, ja kertoilla niistä pikkuisen. Hahaa, viimeinkin kanava jonka varjolla voin laittaa muutaman kuvan Juuson vauva-ajoista. :D Laatu ei päätä huimaa: alkuperäiset kuvat on otettu filmipokkarilla vuonna kivi ja kanto, ja skannatut paperikuvat ovat tässä vuosien varrella olleet melkoisesti kolhujen armoilla. Eli tässä Juuso reilu kaksikuisena, kuvia ensimmäisten yhteisten viikkojemme varrelta:

Ja sitten Jere mielitällingissään eli jälkeen rapaisimmassa kuraputissa pörräämisen:

Nappi piti myös lahjoittaa eteenpäin, me annetaan se Ruskalle (Miskajasmin Naruska), Tiko-Tikolle (Hiidenlahden Tiko) sekä suomenlapinkoira Allulle (hellyyttävä rullalautavideo ilahduttaa yhä edelleen). Muunmuassa teitä me seuraillaan. =)

Jeren tarkkipäivä

2011-05-05T20:20:00.005+03:00

Olen saanut kivasti tsempityksiä sekä tänne että sähköpostiini Juuson taannoisen silmätarkastuksen tiimoilta. Lämmin kiitos kaikille muistaneille, viestit ovat olleet erittäin tärkeitä ja tulleet tarpeeseen! =)

Välillä iloisempia uutisia terveysrintamalla. Jere kävi silmäpeilauksessa toissapäivänä, ja silmät olivat edelleen terveet. Jippiaijee! Tarkastuksen suoritti Päivi Vanhapelto. Jeren mielestä emäntä oli taas todella ikävä ihminen, kun vei toisen sellaiseen paikkaan, jossa joutui jopa odottamaan omaa vuoroaan. Monet itkut siinä ehdittiin taas vinkua. Ja varsinkin kun odotustilassa oli kiva lapinkoiratyttökin, jonka kanssa olisi voinut tempaista vaikka minkälaiset telmingit, mutta ei... Emäntä vaan kielsi ja sanoi, ettei lääkäriasemat ole sopivia tiloja leikkimiseen.

Tutkimushuoneessa Jere jäätyi ihan totaalisesti nähtyään kaikki ne silmientutkimusvälineet. Se tökötti pöydällä kuin puupatsas. Lääkäritätikin totesi, ettei ole noin lamaantuneen näköistä koiraa tänään nähnytkään. No olipahan poika ainakin helppo tutkittava. ;) Tutkimuksen jälkeen aukesi makupalapussi, ja johan oli järkyttävä tilanne menneen talven lumia. Lisäsin Jeren uusimman tuloksen myös sen virallisiin tietoihin.

Rotat

2011-04-17T19:17:00.008+03:00

Päivän oppitunti: lehmänlannassa ei kannata piehtaroida. Sillä on seuraamuksensa.

Jere koiratreffeillä

2011-04-15T21:52:00.018+03:00

Tässä on viimeisimmät kuulumiset koskeneet aika tarkkaan vain ja ainoastaan Juusoa, joten annetaan puheenvuoro välillä Jerelle. Parkkipoika vietti riekkutuokion isäni bordercollien kanssa. Topi on 3-kuinen, joten Jere on sille henkiseltä iältään täysin passelia seuraa. ;) Se arvellutti alkuun, että kun Jere on tuollainen tuuliviiri ja hyrräyksikkö sekä pentu mieleltään aikuisen koiran kokoisena kuitenkin, että mitenköhän jätkän hermot ja kärsivällisyys kestää oikean pentukoiran kanssa. Mutta no panic, Jere osasi olla oikeenkin nätisti ja esimerkillisesti. Hurjat painit kaksikko pisti pystyyn ja vauhtia riitti!

Ojasta allikkoon

2011-04-07T19:36:00.034+03:00

Huh huh, nyt kun on ensijärkytyksestä toipunut, pystyy edes jossain määrin loogiseen ja analyyttiseen ajatteluun. Eli ei mennyt meidän paneeli ollenkaan putkeen: HC:sta päästiin kyllä eroon, mutta tilalle saatiin PRA. Lapussa lukee, että "muutokset ovat selkeitä". Uutinen tuli kyllä täysin puun takaa.

Ei tätä vaan voi uskoa todeksi, ja diagnoosin kanssa on ristiriidassa useampikin seikka:
1) Jos muutokset näkyvät silmissä selvästi, niin loogisesti ajateltuna näön heikkenemisen pitäisi heijastua koiran käyttäytymiseen. Olen joskus - ja erityisesti parina viime päivänä - lukenut erilaisia artikkeleita koskien PRA:ta ja miten sairaus näkyy koirassa. Poimin tähän nyt muutamia esimerkkejä. Ensimmäisenä pitäisi havaita hämäräsokeus, ettei koira enää osaa ja uskalla liikkua pimeässä. Mistään tällaisesta ei ole ollut viitteitä - ja pimeäähän riitti vuorokaudessa pitkään ja paljon kun talviaikaa elettiin. Koiran pitäisi myös alkaa pelkäämään tai arastelemaan erilaisia tilanteita sokeutumisen myötä. Tämän uskoisin Juusosta välittyvän vähän vieraammallekin ihmiselle, sillä Juuso ei ole koskaan pelännyt mitään, joten jos se alkaisi yhtäkkiä epäröimään joissain tilanteissa, sitä ei kertakaikkiaan voisi olla huomaamatta. Olemme myös matkustelleet jonkin verran, eikä edellämainittuja asioita ole ollut nähtävissä Juuson ollessa vieraassakaan ympäristössä. Uskon, että koira pystyy feikkaamaan jossain määrin näkökykynsä todellista laitaa, mutta että se pystyisi tekemään sitä koko ajan ja jatkuvasti, siihen en usko. Jotain lipsahduksia vääjäämättä tapahtuu. Mutta koska Juuso on käyttäytynyt samaan malliin kuin aina ennenkin, tuntuu diagnoosi perin oudolta. Juusolla ei myöskään ole vaikeuksia erottaa liikkumattomia esineitä, se näkee sivulla tapahtuvan liikkeen, eikä sen myöskään tarvitse ns. katsoa sivuun nähdäkseen edessä olevaa.
2) PRA:ta sairastavan koiran silmät pitäisi kuulemma olla poikkeuksellisen näköiset: pupillit ovat epätavallisen laajat, ja silmien pitäisi heijastella hämärässä vihreän värisinä. En ole tällaistakaan Juusossa huomannut.

3) Juuso on PRA-geenitestattu ja terveeksi todettu. Lisäksi Juuson äiti ja isä sekä kaksi sisarusta on saanut A-statuksen kyseisestä sairaudesta. Myös muita sukulaisia on testattu samoin lopputuloksin. Eli mistä siis perinnöllinen sairaus voi yhtäkkiä pompata ikäänkuin keskelle-ei-mitään?? Eikö geenitestiinkään voi enää luottaa?

On varsin ikävää, että tällainen asia tuli esille nimenomaan paneelissa. Kuten edellisessä päivityksessä kerroin, koiran omistajaa ei huolittu toimenpidehuoneeseen. Tavallisessa silmätarkissa lääkäri olisi ollut siinä vieressä suomentamassa kaikki lääketieteelliset sanakäänteet. Nyt minulla on pelkkä lappu kourassa, enkä edes tiedä niiden lääkäreiden nimiä, jotka Juuson tutkivat. Tosiasia on nyt siis se, ettemme voi kuin odottaa. Kontrolliin kannattaa mennä aikaisintaan puolen vuoden päästä, ja jos sieltä sattuu taas tulemaan joku ihan muu lausunto, käy matkamme jälleen paneeliin. Tuntuu kuin tämä olisi päättymätöntä kujanjuoksua...

Tämä oli kova isku myös kasvattaja-Erjalle, ja aiheuttaa varmasti harmaita hiuksia Juuson sisarusten omistajillekin. Olen tästä kaikesta kovasti pahoillani, mutta olen kuitenkin sen verran itsekäs, että ajattelen nyt vain Juuson parasta: niin kauan kun sillä on kaikki hyvin - että se pystyy elämään täysipainoista elämää ja ettei sillä ole kipuja - niin minäkin olen onnellinen, "toivotaan parasta, pelätään pahinta" -periaatetta noudattaen. Juuson hyvinvointi on kaikki kaikessa. Ja mitä ikinä tulevaisuudessa tapahtuukin, on Juuso aina se sama koira kuin ennenkin, reipas ja iloinen nallekarhu varustettuna aimoannoksella itseluottamusta ja hellyydenkipeyttä. Elämäni koira!

Heräsin aamuyöstä siihen kun Juuso hyppäsi sängylle ja änkesi kainalooni nukkumaan. Silloin meinasi tulla itku.

Juuso paneelissa

2011-04-03T00:19:00.021+03:00

Pistetäänpä taas pakettiin viime viikkojen tapahtumat - yhtä ja toista on ehtinyt sattua ja tapahtua sitten helmikuun. Kävimme Juuson kanssa eilen Kennelliiton järjestämässä silmäpaneelissa Helsingissä. Juuson ensimmäinen silmäpeili aikoinaan antoi tuomion "perinnöllinen kaihi, epäilyttävä". Kontrollikäynti seuraavana vuonna vapautti Juuson HC:sta, mutta viime vuonna uudistuneet Kennelliiton jalostussäännöt toivat myöskin epäilyttävät lausunnot paneelin piiriin. Kolmen silmäspesialistin suorittamassa tutkimuksessa oli siis käytävä, jotta tili saataisiin niinsanotusti puhtaaksi.

Voi että meikäläistä jännitti koko lauantaiaamu! Eikä niinkään se, miten tutkimus menee, vaan se, että päästäänkö me toimenpiteeseen ylipäänsä. Viime peilauksessa nimittäin kävi niin, että Juuso yllättäen nosti melkoiset kilarit silmätippojen laittamisesta. Se potki ja venkoi kuin uhmaikäinen lapsi konsanaan, ja tipat vaivoin saatiin pojan silmiin. Vuonna -09, kun kävin Jeren kanssa peilissä, oli tarkoitus tarkata samalla reissulla Juusonkin silmät - vaan äijä kieltäytyi yhteistyöstä ja päätin aikas nopeesti, etten sitä viitsi kiusata ja jätin tarkin sikseen. Nyt oli kuitenkin paneelimaksu maksettu ja Helsingissä asti oltiin, niin tipat oli väännettävä Juuson silmiin vaikka väkisin, sen päätin. Tällä kertaa Juuso päästi meikäläisen huomattavasti helpommalla, mutta tottakai vastaan oli edes vähän laitettava. Enpä sitten tiedä, onko silmätippojen laitto Juuson mielestä oikeasti niin nöyryyttävä kokemus vai testaako se vain emäntäänsä, sillä tutkimushuoneessa, johon omistajaa ei huolittu mukaan, poika oli kuulemma ollut ihan enkeli. Juuson kekseliäisyydestä tietoisena alan yhä enemmän kallistua jälkimmäiseen vaihtoehtoon... :P Isäni, joka oli meille Helsingin-reissulla kuskina, ja joka on koko Juuson eliniän pitänyt Juusoa vähän sellaisena tallukkana ja kutsunutkin sitä pehmoleluksi, oli yllättynyt että Juusosta "löytyy sentään joskus jämäkkyyttä ja asennetta". :D Paneelin tuloksia odotellaan saapuvaksi lähipäivinä, toivotaan parasta!

Helmi-maaliskuun vaihteessa emäntä vietti talvilomaa koulustaan, ja lähdimme poikien kanssa reissuun pohjanmaalle. VR teki menomatkastamme ikimuistoisen: sähkövika jämähdytti junamme välille Parkano-Seinäjoki keskelle-ei-mitään, ja siellä sitten kärvistelimme ilman informaatiota ja lämmitystä piiiiiiiiiiiiiiiiiiiiitkän tovin. Juna saapui määränpäähämme Kokkolaan vaivaiset kuusi tuntia myöhässä! Yllättäen pojat pysyivät viivytyksistä huolimatta rauhallisina loppuun asti siinä missä emäntä taas oli kireänä kuin viulunkieli.

Poijjaat matkustaa:

Matkan mutkista huolimatta loma sujui hyvin. Eräs aurinkoinen lomapäivä vietettiin merenjäällä, ja siitäkös pojat ottivat kaiken ilon irti.

"Kumipallona luokses pompin vain... " - Sami ja Jere:

Me kaksi - Jere ja minä:

Kevät tekee jo kovasti tuloaan, mikä ilahduttaa emäntää ihan erityisesti - talvi-ihmiseksi kun en itseäni luokittele ollenkaan. Keväässäkin on omat miinuksensa, kun koiraa saa jatkuvasti huuhdella hiekasta ja kurasta. Pikaista kesäntuloa siis toivoen... =)

Juuso studiossa

2011-02-04T00:27:00.012+02:00

Opiskelujeni studiokurssia ja koulun tiloja hyödyntäen päätin kuvata Juuson studiossa ja saada miekkosesta pätevät edustuskuvat. Menneen viikon omatyöpäivä vietettiin pienellä porukalla koululla, ja päivä venähtikin varsin pitkäksi: startattiin kotoa puoli kymmenen jälkeen aamulla ja takaisin kotona olimme vasta iltakahdeksan jälkeen. Hienosti jaksoi Juuso-mies raskaan ja jännittävän päivän, ja vaikka ote pikkuisen alkoi illan hämärtyessä herpaantua, niin sallittakoon se kun kaikki muuten meni oikein hienosti. Tutustumiskierroksen jälkeen Juuso oli koululla varsin rauhallisesti ja otti uuden tilanteen sekä paikan aika lunkisti. Kiitos muuten kaikille Juusoa tervehtimässä käyneille - Juuso ei tykkää mistään muusta niin paljon kuin siitä että saa olla rapsutettavana ja huomion keskipisteenä. Extrakiitokset Saijalle, Renjalle ja Roosalle että saatiin halinallesta onnistuneet otokset näpsäistyä.

Juuso ottaa rennosti studiossa:

Ja tyylikäs poseeraus hiusvalossa:

Lisää kuvia studiosta löytyy täältä. Yhteiskuvat valitettavasti unohtuivat, mutta tarkoitus olisi viedä poika studioon vielä uudemmankin kerran, unohtamatta Jeren studiosessioita. :)

Synttärionnea Juuso!

2011-01-07T02:27:00.006+02:00

Rakas Juuso - ensimmäinen lappalaiseni, äijä ja halinalle samassa paketissa - täyttää tänään seitsemän vuotta, veteraani-iän kynnyksellä siis. Iso kiitos Erjalle tästä iki-ihanasta pakkauksesta! =) Onnittelut ja rapsutukset myös sisaruksille Mette, Saana, Tino ja Tzero, sekä virtuaalihali Ruscalle sinne pilvenreunalle!

Joulurauhaa - tai ainakin melkein...

2010-12-30T00:48:00.014+02:00

Joulu sujui Halikossa rauhallisissa merkeissä: emäntä surffasi joulunpyhät sukulaisissa mutta palasi kotipitäjään Vauhtipääkaksikon luo aina illaksi. Joulun alla paistettiin perinteisesti kinkku, ja pojat tönöttivät uskollisesti kuola valuen uunin edustalla vahtien sen paistumista - ei päässyt tänäkään vuonna paisti karkaamaan uunista... ;)

Olin ostanut pojille joululahjoiksi lampaanvillasta tehdyt "unilelut". Myyjä vakuutteli meikäläistä, että lampaanvillan tuoksu saa lemmikin kuin lemmikin hoivaamaan lelua kuin lasta. Epäilin moista ainakin Jeren kohdalla, mutta kun härpäkkeet eivät paljoa maksaneet, niin annoin mennä, ja siinäpähän olisi pojille vähän puuhaa aattoillan ratoksi ellei muuta. ...ja aattona, ihan kuten arvelinkin...

Njam njam njam, hyvälle vaan maistuu...

Höh, jokos se loppui? Aikas tylsä lelu...

Juuso helli "lastaan" - noh niin kuin lastaan, mutta se on harrastanut lelujen paapomista ennenkin, joten tästä en yllättynyt. Sen sijaan Juusolla on nyt muuten vaikeaa: on SE aika vuodesta. Naapurin tyttökoira tuoksuu liian hyvältä, ja Juuson ei auta muu kuin päivystää ikkunassa ja ulvoa. Tätä ei toivo taas kenenkään korville: OUUOUUOUU...

Joulutervehdys

2010-12-21T03:05:00.003+02:00

Syyskuulumisia

2010-11-27T15:35:00.015+02:00

Hupskeikkaa, aika on kulunut kuin siivillä. Viimeisimmästä kirjoituksesta on lievästi sanottuna hieman aikaa... :P Emäntä palasi koulunpenkille syyskuussa, ja opiskelut ovat vieneet melkoisen siivun ajasta. Koirarintamallakin toki on tapahtunut, mukavia ja ikäviäkin asioita...

Senin ja Jeren astutusyritys ei tälläkään kertaa tuottanut toivottua lopputulosta, ikävä kyllä. Sessiot näyttivät sujuvan onnistuneesti ja loppuun saakka, Jere oli aktiivinen mutta malttia oli uudenvuoden keikkaa enemmän ja Seni oli suostuvainen - vaan ultraäänitutkimus kertoi karua kieltään: Senin vatsassa ei näkynyt ainuttakaan pikkuasukkia. Pettymys oli tottakai kova niin minulle kuin Erjallekin, mutta olo helpottui pikkuhiljaa. Ehkä Senin ja Jeren fysiikat ei vaan matsanneet ja niille ei ollut tarkoituskaan tulla jälkikasvua. Perimmäinen syy jää kuitenkin todennäköisesti ikuiseksi arvoitukseksi.

Heinäkuun loppu toi mukanaan lisää huonoja uutisia: tukahduttavan kuuma ja pitkään jatkunut hellekausi oli liikaa Juuson äidille Kemmalle ja sillä alkoi ilmetä sydänvaivoja. Lääkitys ehdittiin aloittaa, mutta ikävän sairaskohtauksen myötä Erja päätti päästää Kemman kivuistaan ja se nukutettiin ikiuneen 25.7. Paljon lähti silloin täältä lämpöisiä ajatuksia ja tsempityksiä Erjalle.

Lokakuussa kävin poikien kanssa viikonloppuvierailulla Pohjanmaalla ja matkaan päätettiin lähteä junalla. Voi sitä ahdistuksen määrää mitä emäntä koki junassa yhteensä lähes neljäntoista tunnin ajan! Lemmikkiosastot olivat tupaten täynnä eläimiä omistajineen, ja Jereä ei miellyttänyt paikallaan tönöttäminen ahtaassa tilassa laisinkaan. Sitä pitikin silitellä ja hyssytellä koko ajan - muuten alkoi korviaraastava vikinä ja räksytys. Ja taisi poikaparkaa matka vähän jännittääkin, olihan tämä vasta Jeren toinen kerta junassa. Luojan kiitos ko. matkustusmuotoa ei tarvitse Jeren kanssa harrastaa säännöllisesti! Juusoa taas ei matkanteko painanut pätkääkään: se otti rennosti ja retkotti taju kankaalla keskellä vaunun käytävää lähes koko matkan. Reissu oli muuten oikein mukava: varsinkin päivä Ohtakarin rannassa oli vapaana kirmaavalle koirakaksikolle unelmien täyttymys. Vesirajassa piehtaroiminen oli huippukivaa - onni on olla hiekkainen koira. Reissusta ja vähän muustakin löytyy uusia kuvia kuvagalleriassa.

Lumet ja pakkasetkin saatiin tänne viimein, ja siitäkös pojat taas sekosivat. Sama juttu joka vuosi... :D

Astutuksen jälkeen...

2010-06-12T00:52:00.005+03:00

Noin puolitoista viikkoa sitten Seni palasi takaisin Erjan hoiviin ja vastaavasti sain oman kullanmuruni Juuson takaisin. Tavallaan oli haikea luopua Senistä: se oli minua kohtaan niin välitön ja ystävällinen, ihan kuin se olisi tuntenut minut aina. Jo ensimmäisenä iltana se kömpi sohvalle kainaloon rapsutettavaksi. Ja kun oli nainen talossa, käyttäytyi Jerekin sen mukaisesti: ei ollut jälkeäkään siitä keskenkasvuisesta häsläävästä villikosta, vaan poika käyttäytyi kuin herrasmies ikään, kun piti morsiameen tehdä hyvä vaikutus. (Todettakoon nyt kuitenkin, että fiksu Jere poistui talosta samalla ovenavauksella kuin Senikin, ja nyt täällä on taas se vanha tuttu Pentu...)

Juuso oli kuulemma viihtynyt Tammelassa vallan mainiosti, eikä minulla mitään päinvastaisia pelkoja asiasta ollutkaan. Se oli ollut siellä ihmisten maskotti ja kerjännyt silityksiä kaikilta mahdollisilta. Leikkikaverin Juuso oli löytänyt siskontytöstään Nikistä, jonka kanssa se oli viettänyt paljon aikaa. Reissu oli ollut Juusolle aika jännittävä, sillä Erja kertoi, että Juusolle ei aina ollut ruoka maistunut - siis mitäh, maailman suurimmalle ahmatille??! :D

Paluu normaaliin arkeen ei meillä mennyt ihan putkeen. Juuson vatsa meni sekaisin melkein samoin tein, kun se oli taas tänne kotiutunut. Sen vatsassa ei pysynyt mikään. Ja kun sain Juuson kuntoon, oli Jeren vuoro. Melkein kaikki talon matot menivät vuorollaan pyykkiin ja mopille riitti töitä. Koirien peräpäitä sai pestä yhtenään, mistä turkki, jota ei normaaliolosuhteissa tarvitsisi pestä kuin 2-3 kertaa vuodessa, ja jota nyt saippuoitiin keskimäärin viisi kertaa päivässä, muuttui ihan hamppuiseksi. Ruokaa ei kannatanut syöttää, kun se ei sisällä pysynyt, ja koirien kropat riutuivat. Loppujen lopuksi mulla oli kaksi kapisen näköistä koiraa. :P Onneksi kumpikaan ei kuitenkaan ollut apea tai masentunut, eikä lopputuotteen mukana ollut verta, joten lääkäriin asti ei ollut tarvis mennä. Syötin kummallekin pojalle Canicur-tablettikuurin ja varmuuden vuoksi madotin molemmat, ja lopulta sekä Juuson että Jeren vatsat rauhoittuivat. Nyt kumpikin on jo ok.

Toinen ongelma oli se, että kun kumpikin oli melkein kaksi viikkoa viihtynyt naisseurassa, eivät pojat meinanneet tulla aluksi toimeen keskenään. Varsinkin Jeren ulkoisessa olemuksessa huomasi sen, miten petetyksi se itsensä tunsi, kun se huomasi Senin täältä poistuneen ja että Juuso oli tullut tilalle. Nyt on tämäkin asia normaalissa kuosissa.

Nyt alkoi taas armoton jännitys - toivottavasti tällä kertaa saadaan pikku-Senejä ja -Jerejä maailmaan! =)

Mieluisa vieras

2010-05-26T19:02:00.007+03:00

Viime perjantaina SE päivä sitten viimein koitti - uusinta-astutusyritys! Seni-morsian (Cimulin Ustit) viipyy täällä viikon päivät Jeren ilona. Juuso taas vastaavasti lähti Erjan mukana Tammelaan pitämään seuraa Kemma-äidille ja siskontyttö Nikille. Äiskä ei kuulemma ihan hirveästi välitä pojastaan, mutta Nikin kanssa Juusosta on tullut melkeinpä ylimmät ystävykset. Seni taas on viihtynyt täällä oikein hyvin: se oli heti alusta asti kuin kotonaan. Varsinainen halinalle! =) Ja se muistuttaa kovasti eleiltään ja tavoiltaan Juusoa. Mukavaa saada tänne tyttöseuraa, kun on muuten tottunut katselemaan poikakaksikon koheltamista.

Toivottavasti tällä kertaa on parempi onni kuin uutena vuotena, ja sulhanenkin olisi lukenut läksynsä. Ihan lupaavalta ainakin näyttää. Seni liehittelee Jereä minkä kerkeää, ja Jere on hyvin aktiivinen, mutta tällä kertaa malttiakin löytyy. Helteet hellittivät juuri sopivasti: ei ole koirillakaan niin tukalat oltavat, kun puuhastelevat keskenänsä. =)

Inhat valjaat

2010-05-07T21:23:00.006+03:00

Vuodenvaihteessa hankitut valjaat ovat osoittautuneet kaikkea muuta kuin hyväksi ostokseksi. Valjaissa oleva rinkula, johon talutushihna kytketään, on pikkuhiljaa repinyt sekä Juusolta että Jereltä karvaa irti, ja niinpä kumpaisellakin on nyt turkissaan kalju kohta. Ko. muutoksen huomasin ensiksi Juusolla: sen karva on suoraa ja pystyä, joten kalju kohta osuu silmään kuin heijastin pimeässä. Jerellä taas turkki on laadultaan taipuisaa ja karva pidempää kuin Juusolla, joten kalju pysyi pitkään piilossa. Turkin värilläkin oli osuutta asiaan, että karvakadon huomasi ensin tuossa vanhemmassa otuksessa. En aluksi osannut yhdistää ongelmaa valjaisiin ja niiden käyttö jatkui, joten tilanne pääsi pahentumaan entisestään.

Arg, vihaksi pistää: poikien turkit kun muuten ovat hyvällä mallilla tällä hetkellä (ei siis karvanlähdöstä johtuvaa "laihuutta" tms.)... Mutta läiskät ovat kertakaikkiaan karsea näky! Ei auta muu kuin alkaa metsästämään uusia valjaita. Siitä on noin viikko, kun lopetettiin valjaiden käyttö, ja pojille alkoi heti kasvaa karva takaisin. Kaljua peittää jo hentoinen untuva, mutta kuoppa näkyy turkeissa edelleen hyvin selvästi.

Jere, jalostuskoira

2010-04-20T23:04:00.003+03:00

Sain eilen Juuson kasvattajalta Erjalta ilahduttavia uutisia, joita oltiinkin jo pitkään ja malttamattomina odoteltu niin täällä kuin Tammelassa. Lappalaiskoirat ry:n jalostustoimikunta oli hyväksynyt Senin (Cimulin Ustit) ja Jeren yhdistelmän jalostuskäytössä. Hurraa! :) Tieto on sikäli tärkeä, että toimikunnalla on kattava rekisteri koirista ja niiden suvussa piilevistä sairauksista ja vioista, joista omistaja itse ei välttämättä ole tietoinen. Toki luustokuvaustulokset ja silmäpeilaukset kertovat koirasta paljon, mutta jalostustoimikunta pystyy katsomaan koiran sukua hyvinkin kauas menneisyyteen ja taulukoidensa avulla laskemaan, kuinka pieni tai suuri riski koiran jalostuskäyttö on. Senin ja Jeren yhdistämiselle ei kuitenkaan ollut mitään estettä. Tieto tuli aivan oikeaan aikaan: astutushetki lähenee lähenemistään, ja mieletön jännittäminen alkaa taas uudestaan. Toivottavasti nyt tärppää!

Kevät tekee tuloaan

2010-04-06T23:55:00.008+03:00

Jeren Usma-siskon omistaja Millan antoi tuollaisen kauniin tunnustuksen poikakaksikolle ja niiden sivuille. Suurkiitos! =)

Ihana kamala kevät! Rapakelit ovat käsillä, mikä ei naurata emäntää pätkääkään. Päivän ohjelmistoon on iskostunut kahden lahnan pesu (lue: kahden koiran, jotka eivät järin innoissaan suihkussakäymisestä ole, ja jotka kylpyhuoneeseen päästyään heittäytyvät lattialle tahdottomiksi rievuiksi). Mutta AAAAW sitä riemua ja elämää, mitä sen jälkeen seuraa: kosteat tassut ja turkki luistavat houkuttelevan liukkaasti lattialla. Ja kaksi koiraa luistelee vauhdikkaammin kuin yksi, ja huonekalut ja matot saavat tämän harrastuksen tiimellyksessä kyytiä.

Meidän kurasota on silti elämän vastoinkäymisistä pienimpiä. Sain nimittäin reilu viikko sitten todella surullisia uutisia kasvattaja-Erjalta. Juuson Rusca-veli (C. Tervarekku) oli jäänyt auton alle ja menehtynyt saamiinsa vammoihin. :( Hirmuisesti voimia ja lämpöisiä ajatuksia meiltä Ruscan perheelle!

Itkua ja hammastenkiristystä

2010-03-24T20:55:00.008+02:00

Nyt on taas se aika vuodesta, kun meidän miestenmiestä koetellaan. Naapurin tyttökoira on juoksussa, ja Juuso on kuin tulisilla hiilillä. Suurimman osan päivää se vaeltelee levottomana kämppää ympäri tai istuu sohvalla kytäten ikkunasta pihalle ja piipittää. Piip piip piip piip! Se piippaa sisällä, se piippaa lenkillä, se piippaa jopa unissaan. Juuso-parka! Välillä piipitys yltyy ulvonnaksi, ja ääni muistuttaa palosireeniä. AUAUAUAU AUUUUUAUUUUUAUUUUAUUUUU! Emännän käsikin on koetuksella, kun lenkillä puurokorva mennä puksuttaa narttujen houkuttelevien viestien perässä.

Jere ei ole tähän asti kitissyt tyttöjen perään. Toki se lipittelee merkkejä lenkillä siinä missä tuo vanhempikin, mutta se on hiljaa eikä ole levoton. Kunnes tänään... Päivällä Juuso oli tapansa mukaan ikkunassa vinkumassa, kun tietä myöden kulki labradorinnoutaja omistajineen. Juuson reaktiosta päätellen koira oli tyttö, sillä jätkä ryntäsi kuin ammuttu toiseen ikkunaan ulvomaan. Jerekin tuli paikalle - ja kas kummaa: se yhtyi Juuson palosireenikuoroon! Voi elämä! Tiedä sitten, itkikö nuorempi oikeasti tytön perään vai matkiko se vain Juusoa (niinkuin se monessa asiassa on tehnyt).

Näillä mennään vielä pari päivää. Sitten alkaa helpottaa. Se on vaikeaa olla mies näemmä... :P

Juuso ja Jere - kolikon kääntöpuolet

2010-03-14T23:31:00.020+02:00

Tässä välin on emännän pohdintojen ja pulinoiden vuoro. Millan heitti tuolla edellisen blogimerkinnän kuvasta huomionarvoisen kommentin, että sen asetelma koirien suhteen kertoisi paljon otusten luonteenlaadusta. Se pitää kyllä kieltämättä paikkaansa. Vaikkakaan koirien vertailu ei tässä kohdin ole kovin tasapuolista; ne kun ovat eri olosuhteista, eri kasvattajalta, täysin erilaisen sukutaulun omaavia ja ennenkaikkea eri ikäisiä. Siitäkin huolimatta vertailun tekeminen on mielenkiintoista - ja ehkä juuri siksi... Olen tuolla poikien omilla sivuilla yrittänyt jonkunlaisen poikkileikkauksen kumpaisenkin luonteesta tehdä, täällä Juuson ja täällä Jeren. Tiiliskiviromaania vaan en tuonne voinut rustata, joten pureudutaan nyt poikien eroavaisuuksiin vähän tarkemmin. Välillä kieltämättä tuntuu, että Juuso ja Jere ovat kuin yö ja päivä.

Lähdetään liikkeelle valokuvasta. Millanin mukaan Juuso näyttää siinä opettajan lempioppilaalta. Hyvin pitkälti totta! Juuso on erittäin perso kaikelle syötävälle. Sitä on siis aina ollut helppo ohjailla mieleiseensä suuntaan pikkuporkkanan avulla. Lisäksi sen miellyttämishalu on ehtymätön - Juuso tekee mitä vain ja odottaa miten kauan vain saadakseen haluamansa, mutta se osaa tehdä sen hienovaraisesti. Jere taas on kärsimättömämpi ja suorasukaisempi. Siitä näkee aina ja heti päältäpäin millä tuulella se on - se ei pysty tunteitansa ja mielentilojansa kätkemään. Ja kun Jere haluaa jotain, se muistuttaa pikkulasta: jos esimerkiksi olen rapsuttamassa Juusoa, änkeää mustankipeä Jere vaikka suoraan syliin delfiiniä muistuttavien äännähdysten säestämänä, jotta hellyydenosoitukset suuntautuisivatkin siihen Juuson sijasta. Jos taas se ei saa leikkikaveria itselleen yrityksistä huolimatta, se alkaa räksyttämään. Tulee mieleen kaupan lattialle parkumaan heittäytyvä uhmaikäinen, joka ei saanutkaan haluamaansa karkkipussia. Kutsunkin Jereä - vielä reilun puolentoista ikävuoden jälkeen - lempinimellä Pentu. :D

Juuso on pojista itsenäisempi. Sen huomaa leikeissä - Juuso osaa keksiä yksikseenkin ohjelmaa itselleen - mutta se heijastuu muuallakin arjessa. Lähtökohdat ovat tietenkin erit: Juusolla ensimmäisenä koirana ei ole ollut "isoveljeä" turvana toisin kuin Jerellä ja se on ollut pakotettu itsenäisyyteen, näin hieman kärjistetysti ilmaisten. Jere on tarvinnut (ainakin tähän asti) paljon enemmän tukea ja rohkaisua elämässään kuin Juuso. Se johtunee siitä, että Jere on semmoinen rasavilli luonnonlapsi ja välillä melkoinen tuuliviiri. Jere on hirveän vilkas, vilkkaan mielikuvituksen omaava, hieman pehmeä ja vielä teini-iän myllerryksessä painiva pikku villikko. Tämän vuoksi elämän ylä- ja alamäet iskevät Jereen huomattavasti voimakkaammin kuin tasapainoisempaan ja henkisesti rauhallisempaan Juusoon, ja mielenailahtelut ovat sen mukaiset. Siksi tilanteessa kuin tilanteessa siinä missä Juusolla pysyy langat omissa tassuissa, on Jere aikalailla tilanteen vietävissä. Siksi homma Pennun kanssa usein meneekin enemmän tai vähemmän hössäämiseksi. Toisaalta raivostuttavaa, toisaalta hellyttävää katsella toisen aitoa viatonta vallattomuutta.

Pistetäänpä tähän väliin hieman esimerkkejä aiemmin mainitsemistani Jeren luonteenpiirteistä:

Vilkas: Jere ei jaksa olla hetkeäkään paikallaan - paitsi nukkuessaan. Jeren niinsanottu makoilukin kestää korkeintaan viisi sekuntia; sen jälkeen se ainakin kääntyy selälleen ja alkaa kiemurrella lattialla kuin pieni käärme.
Vilkas mielikuvitus: Jere tuntuu näkevän lenkeillämme paljon sellaista mitä ei edes Juuso näe (tai ei vaan kiinnitä huomiota/ei kiinnosta). Tässä taannoin olimme kävelyllä, ja huomasin tienlaidan pusikkoon tarttuneen Prisman muovikassin. Tuuli riepotteli pussia melko vallattomasti. Kun Jere äkkäsi pussin, se alkoi puksuttaa kuin veturi. Se pomppi kieppuvan pussin ympärillä menemättä sitä kuitenkaan paria metriä lähemmäs. Sitten tuuli kiskaisi kassin irti oksasta, Jere ampaisi perään - niin pitkälle kuin hihnaa riitti ja kauheat räksytykset perään. Vastaavanlaisia tapauksia on useita, ja yhteistä niille on se, että koskaan Jere ei jätä niihin reagoimatta - toisin kuin taas Juuso suurimmaksinosin.
Hieman pehmeä: luonnetestitermistöä käyttäen Jere "muistaa ikävät asiat". Ja Jere myös kuormittuu helpommin kuin Juuso. Plussana helpompi koulutettavuus. Kovia ääniä tai hälinää Jere ei kuitenkaan pelkää tai aristele.

Se Tosimies on aina meidän taloudessa ollut Juuso. Se nosti koipeaan ensimmäisen kerran jo kolmikuisena ja yritti vokotella isoäitiään yhdeksän kuukauden iässä. Turpaan tuli ja monta kertaa - vaan eipä haitannut eikä edes tuntunut! Juuso roikkui pitkään ihmisten jaloissa nylkyttääkseen, ja kesti tovi, että sain sen edes lopettamaan oman jalkani vatkaamisen. Sitten oli vielä vieraiden nilkat... Pitkään meni! Juuso itkee aina ikkunan edessä, kun naapuruston narttu on juoksussa, ja se muutenkin rekisteröi todella tarkkaan muiden koirien viestit teiden varsilta. Jeren sukupuolivietti tuli esille oikeastaan vasta pennutusvaiheessa. Kieltämättä yllätyin siitä Jeren äärettömästä innosta Seniä kohtaan, koska se ei ollut näyttänyt aikaisemmin mitään vastaavaa. Tässä suhteessa Jere on helpompi käsiteltävä kuin Juuso. Lenkkipolulla Juuso vinkuu jokaisen vastaantulevan tyttökoiran perään sekä kukkoilee varteenotettaville kilpailijoille, siinä missä Jere taas on kuin ei mitään. Ihailtavaa itsehillintää - tai mitälie - Jereltä... :P

Fiksuudessa Juuso taas pesee Jeren mennentullen. Jere ei yksinkertaisesti jaksa olla fiksu, se on siihen liian kärsimätön ja suorasukainen. Jere on suoran toiminnan kannattaja. Juuso taas on antanut lukuisia taidonnäytteitä omasta ajattelukyvystään ja jopa oveluudestaan vuosien varrella. Ehkä paras esimerkki löytyy Juuson pentuajoilta: olimme rakentaneet tietokonehuoneestamme Juusolle pentuaitauksen, jossa se sai olla, kun isäntäväki oli töissä tai muuten pidempiä aikoja poissa. Keväällä (v.2004) ajattelinkin jo mielessäni, että on vain ajan kysymys, milloin Juuso tajuaa esteiden rajallisuuden ja ymmärtää kiivetä aidasta yli. Eräänä toukokuun päivänä tulimme isännän kanssa töistä, ja havaitsin olohuoneen lattialla lojuneen sanomalehden päällä lätäkön. Homma selvä, Juuso oli siis viimein päässyt aitauksestaan. Aloin huhuilla poikaa. Ei vastausta. Kokeilin uudelleen. Sama tulos. Kävelin tietokonehuoneen luo - ja siellähän Juuso oli, aitauksessaan. Ryhdyin houkuttelemaan poikaa kiipeämään aidan yli. Ei merkkiäkään, että se olisi tullut aitauksesta: toinen vikisi sydäntäraastavasti ja raapi aidan seinustaa, hyppi sitä vasten ja raapi uudelleen. Se oli siis osannut seikkailujensa päätteksi kavuta takaisin aitaukseensa ja nyt teeskenteli, ettei muka pääse sieltä pois. Fiksu pentu! Jos lätäkköä ei olisi ollut olohuoneen lehdellä, Juuso olisi voinut jatkaa vedätystään vaikka kuinka kauan... Ja milloinka Juuso oikeasti ensimmäisen kerran oli päässyt aitauksesta pakoon, en tiedä...

Voi vitsi, tätä vertailuahan voisi jatkaa vaikka kuinka, esimerkkejä kyllä löytyy. Jos nyt kuitenkin ensikertaan... :P

Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki

2010-03-09T18:55:00.011+02:00

Nyt ansaitsee kyllä Juuso ison erityismaininnan kuuliaisuudesta. Mahtavuutta! Olimme tänäänkin pellolla voimia ehdyttämässä, pojat saivat jälleen kirmailla vapaana. Oltiin siinä jo tovi kauniissa kevätauringossa päivää paistateltu ja reipasta urheiluhetkeä vietetty, kun Juuso yhtäkkiä terästäytyi ja lähti määrätietoisesti kulkemaan poispäin minusta. Se oli venyttänyt kaulansa niin pitkälle kuin mahdollista, korvat olivat pystyssä (jopa se toinen joka normaalisti on taittona) ja sen häntä tökötti kuin rautakanki selän päällä. Melkein aina edellämainittu kuvaus tarkoittaa, että koira on havainnut jotain takaa-ajettavaa: Juuson kohdalla se meinaa tavallisesti jänistä tai fasaania, Jeren kohdalla taas jänistä tai varista. Näitä tilanteita silmälläpitäen ulkoiluttajalla (siis minulla) pitäisikin olla silmät myös selässä, jotta "uhkaavat vaaratilanteet" pystyttäisiin estämään. Mutta jos koira (Juuso/Jere) havaitsee riistan ennen minua, on homma selvä peli ja on vain sekunnin kymmennysten kysymys, milloin koira pinkaisee luontokappaleen perään ja se on hellurei!

No niin, ensimmäinen vahinko oli siis jo sattunut, eli Juuso oli havainnoinut jotain ennen minua. Aloin kuikuilla taivaanrantaa, että mistä ihmeestä oli kyse. Ja tottatosiaan, kettu siellä jolkotteli pellon poikki kuin ei mitään! Keskellä kirkasta päivää se oli liikenteessä, eikä sitä ollut säikäyttänyt Vauhtipääkaksikon äänekkäät hippaleikitkään. Juuson katse oli tukevasti nauliutunut luisevaan punaturkkiin. Viimein sain ihmetykseltäni aikaan käskyn: "Juuso, EI! Tule tänne!" Ei vaikutusta. Sama käsky uudestaan. Juuson katse oli edelleen repolaisessa, mutta liike sentään pysähtyi. Käsky vielä kerran. Silloin Juuson katse kääntyi meikäläiseen. Heiluttelin käsiäni vimmatusti, että täällätäällä. Ja EI-VOI-OLLA-TOTTA, koira käänsi kuin käänsikin selkänsä ketulle ja lähti ravaamaan mua kohti! :D En pysty kuvaamaan sitä helpotuksen määrää, mitä sillä hetkellä tunsin. IHANA JUUSO!!!

Meillä on tämä riistaviettisyys ollut alustapitäen ongelma molempien poikien kanssa. Juuso oli omasta mielestään pätevä fasaaninpyytäjä jo nelikuisena. Juusoa ehkä hämää se, että se vuosittain käy riistametsällä, mutta kiellosta se ei saisi perään lähteä. Jänikset ovat sikäli turvallisia, koska ne ovat notkeita, pystyvät tuosta vain vaihtamaan suuntaa ja näinollen väsyttävät lapinkoiran takaa-ajajana nopeasti. Kettu olisi ollut toinen juttu: se liikkuu eri tavalla ja se on petoeläin. En tahdo ajatella, mitä olisi voinut seurata...

Jereä taasen eivät ketut tänään innostaneet. Se ei edes huomannut moista otusta. Jere kunnostautuikin kaivinkoneen ominaisuudessa. Yhdessä vaiheessa äkkäsin sen tönöttämässä pää ylösalaisin kaivamassaan syvässä kuopassa, ja hangen yläpuolella näkyivät vain hurjasti sätkivät jalkapohjat. Tapansa kullakin...

Kuvia!

2010-03-06T00:49:00.008+02:00

Eilen oli mitä ihanin ilma: muutama pakkasaste ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Käytiin poikien kanssa purkamassa ylimääräistä kerääntynyttä energiaa läheisellä pellolla, ja menoa ja meininkiä riitti!

Saatiin pakkaset vielä sittenkin takaisin. Viime viikonloppuna lämpötila kipusi plussan puolelle sitten kuukausiin: vettä satoi ja tiet olivat ihan loskaiset. Pieni muistutus siitä, että koirien tassujenpesuilmat ovat jo nurkan takana ja tulevat pian jäädäkseen - mutta ei ihan vielä. Suojasää toi myös valtaisat katoille viime viikkojen aikana kertyneet lumimassat ryminällä alas maahan, ja siinä metakassa oli Juusolla ja Jerelläkin ihmettelemistä.

Koska kuvaosiossa on selkeä rako viime syksyn osalla (hmm, olisiko poikien karvanlähdöllä ollut osuutta asiaan), pitää puutetta nyt yrittää vähän paikkailla kevään aikana. Laskiaisriekuista ei tosiaan ole kovastikaan aikaa, mutta tässä näyttäytyy uusi kuvakavalkadi, poikien lumirieha! :)

Mitä tänään syötäisiin?

2010-03-03T17:23:00.009+02:00

Vitsi, että osaakin olla iloinen Jeren ruokahalun parantumisesta! Tajusin juuri, ettei tässä ole tarvinnut vahtia poikien ruokakuppitoimintaa enää aikoihin. :D Jere syö astiansa tyhjäksi, eikä lähde vaeltelemaan kesken aterian mihinkään muualle. Täten ei myöskään Juuso pääse syömään kahden edestä. Kupin tyhjentämisen nopeudessa Jere häviää edelleen selvästi meidän Suursyömärille, mutta se nyt on sivuseikka.

Jeren nirppanokkailukin on poissa: se syö kaikkia ruokalajeja, mitä sen eteen annetaan. Okei, on se edelleen meidän dieettikoira - sen suurinta herkkua on jogurtti. Mutta mielettömän upeaa, ettei enää tarvitse pähkäillä ruuan merkkiä tai rakeen kokoa. Raksujen liottaminenkin on historiaa. Liekö syynä joku välivaihe sen elämässä vai se, että energian kulutus on noussut melkoisesti lumikinoksissa kahlaamisen myötä, tiedä tuota. Mikäli syynä on jälkimmäinen vaihtoehto, toivotaan kädet kyynäriä myöten ristissä, jotta palaaminen vanhaan ei tapahtuisi kevääntulon myötä...

Loppukevennyksenä Jeren ulko-ovitoimintaa lenkille lähdettäessä. Videopätkä on hieman kaunisteltu versio meidän uloslähdöstä. Ensikseen Juuso on tuossa suorastaan aneeminen. Yleensä se on hyvinkin aktiivinen ja innokas touhottaja, mutta koska se oli päässyt isännän mukana hallille aiemmin päivällä ja saanut olla siellä hyvän aikaa vapaana, oli sillä vähän puhti pois. Toisekseen Jeren pellehypyt ovat tavallisesti aika paljon korkeampia. Ja viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä mainittakoon, että videolta puuttuu kokonaan valjaidenpukemisoperaatio. Kyllä, välillä se on operaatio sanan varsinaisessa merkityksessä: enää mun ei tarvitse edes sanoa "ulos"; riittää että otan valjaat esille, ja pojat tietävät mitä tuleman pitää. Alkaa tolkuton sähellys, ja intoa puhkuen kun koirat siinä vouhottavat, niin yritäpä samalla pukea valjaita päälle... :P

Nukutaan!

2010-02-26T14:55:00.019+02:00

Mitä isompi edellä...

...samaa pienempi perässä.

Hyviä uutisia ja huonoja uutisia!

2010-02-17T14:14:00.008+02:00

Taas on ehtinyt tapahtua vaikka mitä edellisestä kirjoituskerrasta. Aloitetaan huonoilla uutisilla: Jeren astutusreissu ei sitten tuottanutkaan toivottua lopputulosta. Voi itkun itku! :( Senillä kaikki merkit kyllä viittasivat tiineyteen. Se oli kuulemma välillä ärtynyt, hoivaili leluja ja jopa maidontuotanto oli alkanut. Viime viikolla ultrassa ainuttakaan pikkunyyttiä ei kuitenkaan ollut massusta löytynyt, eli Senillä oli meneillään valeraskaus. Pikaista toipumista Senille! Uutta sotasuunnitelmaa Erjan kanssa jo alustavasti läpikäytiin, ja huhti- toukokuun tienoilla olisi uusintayritys uusin taktiikoin. Harmittaa kyllä vietävästi, ja miettinyt olen, että mikä meni vikaan. Menikö ensikertalaisella nuorellamiehellä ylitsepursuavassa innostuksessa ja aktiivisuudessa touhu kenties yliyrittämiseksi..? Mutta keväällä, kun Jere pääsee uusintayritykselle, se ainakin on tositoimissa astetta kokeneempana.

Seuraavaksi ne hyvät uutiset: sain viimeinkin - loputtoman pitkältä tuntuneen odotteluajan päätteeksi - haltuuni Jeren luustokuvaustulokset. Jeren kyynärät olivat 0/0 ja lonkat B/B. Usma-siskon kanssa muuten ihan identtiset tulokset. Näistä ollaan todella iloisia! :) Tulos on myös päivitetty Jeren omiin tietoihin.

Eilen käytiin Torronsuolla reippailemassa parin tunnin patikkalenkki. Pojat paahtoivat upeissa maisemissa kuin viimeistä päivää, joten vauhdista ei totisesti ollut puutetta! Olosuhteet olivat ihan mahtavat: ilma oli aavistuksen utuinen ja tuuleton, lunta sateli ihan pikkuisen ja pakkasta oli vajaat -10 astetta. Retkestä löytyy valokuvapläjäys tuolta albumin puolelta.

Terveysasioita

2010-01-27T18:58:00.009+02:00

Jere kävi eilen luustokuvauksissa. Hyvältä kuulemma näytti. Tai siis sainhan minä niistä omat versioni CD:lle poltettuna, mutta eipä ne minulle mitään sano. Kuvaava lääkäri kertoi, että kyynärät ovat oikein terveet. Toisessa lonkassa tuntui aavistuksenomaista löysyyttä, mutta hän antoi kirjainarvioiksi A:n tai B:n. Saa nähdä, mitä Kennelliitossa sanotaan.

Ennen Juuson ikävämpää lääkärikäyntiä kerkesimme poiketa vuositarkastuksessa. Kaikki oli OK, ja mikä parasta, Juuso on hiukan laihtunut. Jeren ateriointipelleilyn ja vastaavasti Juuson ruokarosvoilun myötä jäppiäinen ehti joinain päivinä syömään melkein kahden edestä ja pahimmillaan se painoi 24 kiloa. Pikkuisen liikaa, vai mitä? Sitten aloin vahtimaan poikien syömistä: seisoin kuppien vieressä niin kauan, kunnes kumpikin oli tyhjentänyt oman kuppinsa. Hyppiminen lumikinoksissa taas on ollut mitä parhainta ja tehokkainta liikuntaa. Nyt Juuso painaa 22,5kg ja se on sopiva! Eilisellä luustokuvausreissulla tuli todettua, että Jeren paino ei kuitenkaan ole noussut yhtään: vaaka näytti edelleen 17 kiloa. Kaiken, minkä nuorukainen syö, se myös kuluttaa.

Kamala viikko!

2010-01-26T19:25:00.009+02:00

Mitenkä se sanonta menikään..? "Jos jotain menee huonosti, menee kaikki huonosti." Meillä se piti kirjaimellisesti paikkaansa, sillä huolta ja murhetta riitti pitkin viime viikkoa. Startti tapahtui heti maanantaina, kun isäntä lähti Kiskoon pesemään ja huoltamaan virka-autoaan työkaverin hallille. Juuso lähti kyytiin, kuten se oli ollut mukana monet muutkin kerrat. Halli on paikassa, jossa koiran voi huoletta pitää vapaana. Ja Juusohan oli! Iltamyöhällä kun kaksikko palasi kotiin, sain kuulla, että kun olisi ollut kotiinlähdön aika, ei koiraa ollut näkynyt mailla eikä halmeilla. Ja eikun etsimään ja huhuilemaan poikaa takaisin! Juuso oli kyllä löytynyt suht nopsaan eikä sille ollut mitään sattunut, mutta tästähän se viikko sutjakasti lähti käyntiin... :/

Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä alkoi Juuso yskimään. Silloin ääni ei ollut muuta kuin ärsyttävä, koska se häiritsi muiden unta. Eikä Juuson ääntelyt ole muutenkaan mitään tavatonta kuultavaa; se on Äijä höystettynä äijämäisin tavoin: se kuorsaa, röyhtäilee, pärskii sekä yskii - ja melkoisen äänekkäästi. Mutta kun kakova ja voimistuva yskä jatkui koko keskiviikkopäivän, ja illan tullessa yskittyyn limaan alkoi sekoittua punaista väriä, aloin todenteolla huolestua. Näin mielessäni kaikki mahdolliset kauhukuvat kennelyskästä keuhkosyöpään ja hengitystiehyitä puhkovaan terävään esineeseen. Eli soitto lääkärille, ja saimmekin ajan heti seuraavaksi aamuksi. Köhinä ei ollut laantunut yön aikana lainkaan. Vastaanotolla Juuso rauhoitettiin ja sen kurkku tähystettiin. Nielurisat olivat tulehtuneet ja vereslihalla. Siihen saatiin 10 päivän antibioottikuuri. Loppupäivän Juuso lepäili kipulääkityksen ja rauhoitusaineen voimalla, ja jo parin antibioottikapselin jälkeen yskiminen laantui.

Lauantaina olimme Turussa näyttelyssä Jeren kanssa, ja tämä oli ehkä viikon kaamein katastrofi. Pari tuntia vuoroamme odotellessa Jere ehti kerätä itseensä melkoiset kierrokset: se louskutti joka suuntaan, söhelsi ja poukkoili sekä oli erittäin kärsimätön. Onhan se samaa tehnyt edellisissäkin näyttelyissä, mutta en tiedä, miksi itse ajattelin, että sisänäyttely olisi sama kuin ulkonäyttely Jerelle. Siksikö, että Jere on ollut sisänäyttelyssä aiemmin - vuosi sitten? Selvät merkit Jeren stressaantumisesta oli aivan silmieni alla, vaan en omalta jännittämiseltäni sitä nähnyt. Kun poistuimme näyttelyalueelta, oli Jeren silmät punaiset ja turkki pöllysi hilsettä. Kotiin päästyämme se oli ihan nolona ja halusi olla omissa oloissaan. Se nukkui koko iltapäivän häkissään. Reissu oli ollut sillekin tosi rankka. Niin, kehässä Jere nappasi tuomaria. Sen hermopaine ei kestänyt. Emme ehtineet saada edes minkään valtakunnan arvostelua. Toisaalta, ei sillä loppujen lopuksi ollut niin väliäkään.

Eihän koira saisi stressiin tuolla lailla reagoida, ei tietenkään! Mutta toisaalta ymmärrän Jereä. Viime viikkoina on ollut melkolailla häppeninkiä - ehkä liikaakin. Yksistään astutusreissu vuodenvaihteessa vei pojan kaikki voimat. Sitten valmistautuminen kilpailuun. Ja eikä Jereltä varmaan ole jäänyt huomaamatta emännän huoli sairastavasta Juusosta. Ja lopulta itse näyttelytilanne kaikuvassa hallissa. Ehkä kaikki vain oli kesken kehityksen olevalle nuorellemiehelle liikaa. Koska ei Jere ole moisesti käyttäytynyt edellisissäkään kilpailuissa. Ne ovat toki pääsääntöisesti olleet ulkonäyttelyitä, joissa pääsee helpommin syrjään rauhoittumaan, jos kierroksia alkaa kertyä. Jälkiviisas on tietenkin helppo olla... Epäonnistunut näyttely pitää nyt vaan pyrkiä unohtamaan ja tilanne nollaamaan. Ja sisänäyttelyihin emme enää mene, se lienee paras. Nyt tovi tästä eteenpäin pidämme muutenkin matalampaa profiilia: koirat saavat leikkiä ja riehua, käydä pitkillä lenkeillä ja ennenkaikkea olla koiria. Ei mitään suorittamista ja kilpailemista.

Viikko sai pisteen i:n päälle, kun Jere oksensi olohuoneen mattomme aivan piloille. Se vain oli nyhtänyt yhtä poikien leluista hieman liikaa ja kuidut tulivat Jeren kurkusta matolle samaa tietä kuin olivat sinne menneetkin, että mistään sairaudesta tai muusta dramaattisesta ei ollut kysymys, mutta viikko sai näin arvoisensa päätöksen. Että näin meillä; toivottavasti alkanut viikko olisi parempi...

"Eihän me suinkaan uteliaita olla!"

2010-01-09T11:44:00.008+02:00

Synttärisankari ja sulhasmies

2010-01-07T02:18:00.013+02:00

Tänään 7/1 juhlii meidän Juuso-mies jo 6-vuotissynttäreitään. Illalla on päivänsankarille luvassa jauhelihakakkua ja possunkorvia. Juusolla on ihan erityinen paikka sydämessäni: se on ensimmäinen koirani. Se tutustutti minut tähän ihanaan rotuun. Se on myös opettanut minulle liudan asioita suomenlapinkoiran terveydestä ja luonteesta; ja ylipäänsä siitä, miten arki koiran kanssa sujuisi mahdollisimman mutkattomasti. Monasti matkalla ollaan kompastuttu, noustu jaloilleen ja yritetty uudelleen. Ja onnistumisista ollaan oltu aidosti iloisia. Kiitos Erjalle tästä ihanasta koirasta! JA HURJASTI ONNEA, JUUSO! ♥♥♥ Onnittelut myös muille Cimulin Teeläisille: Saana, Mette, Tino, Rusca ja Tzero! =)

Senin ja Jeren häämatka on nyt onnellisesti takanapäin. Suunnitelmat muuttuivat yllättäen sikäli, että Jere viettikin vajaat neljä päivää vuodenvaihteessa Tammelassa Cimulien päämajassa. Jere oli kuulemma koko ajan ollut kovasti aktiivinen ja yritteliäs. Se vaan oli ollut sen verran häveliäs, että kun meni seuraamaan pariskunnan puuhasteluja tai auttamaan mikäli tilanne tarvetta vaati, Jerestä tuli ujopiimä ja astuminen loppui siihen: yleisö oli sille liikaa. Jotenka nyt jännitetään kädet kyynerpäitä myöden ristissä, että olisi tärpännyt. Uudenvuodenpäivän iltana jokatapauksessa saimme takaisin rättipoikki väsyneen ja täysin loppuunkulutetun nuorenmiehen, joka taatusti oli antanut kaikkensa: se nukkui koko illan ja yön aivan tieto pois. Seni-neitonen menee ultraan reilun kuukauden päästä, joten siihen asti odottavan aika on piiiiiitkä... =)

Joulutervehdys

2009-12-22T00:49:00.007+02:00

Lämpöistä joulua ja vauhdikasta uutta vuotta 2010 koko lappalaiskoiraväelle! Terv. Juuso& Jere

Ajatuksia Jeren jalostuskäytöstä

2009-12-21T01:49:00.013+02:00

Viime viikolla jouduin yllättäen pohtimaan asiaa, jonka piti olla ajankohtainen aikaisintaan vuonna 2011. Juuson kasvattaja Erja oli pienen mutkan kautta päätynyt Jereen miettiessään sopivaa urosta nartulleen Senille (Cimulin Ustit) ja tiedusteli, olisinko jo valmis antamaan Jeren jalostuskäyttöön. Olin tottakai otettu ja iloinen ehdotuksesta: kukapa koiranomistaja nyt ei toivoisi oman lemmikkinsä jatkavan sukua. En kuitenkaan antanut vastaustani ihan suoralta kädeltä, vaan sanoin miettiväni hieman asiaa.

Minua vaivasi parikin asiaa Jeren suhteen. Ensikseen Jere on vielä niin nuori, reilu puolitoista vuotias. Okei, ei se enää mikään pentu ole, mutta hieman kesken henkisen kehityksen vielä. Toisaalta nuorempiakin koiria kuin Jere toki on käytetty jalostukseen, ihan tietoisestikin. Mietinkin sitä, missä kohtaa iässä ja henkisessä kehityksessä kulkee se raja, milloin ehdoton ei muuttuu vastauksena myöntäväksi. Osittain se on koirakohtaista. Missä kohtaa oli Jere menossa?

Toinen mietinnän aihe oli Jeren luustokuvaus, tai paremminkin tulosten puuttuminen. Kuvaaminen oli kyllä pyörinyt mielessä, ja olin asettanut itselleni epämääräisen ajan, että Jere menee kuvauksiin "tulevan kevään aikana". Suomenlapinkoiran PEVISA vaatii, että ainakin lonkkakuvaus olisi suoritettu, kun koiraa aletaan käyttää suvunjatkamisessa. Olen myös itse tarkka ja vastuuntuntoinen tästä, ja saatan hiljaa mielessäni ihmetellä jopa sitä, että kun omistaja (tämä ei nyt ole suunnattu kehenkään koiranomistajaan erityisesti) vie nelijalkaisensa lonkkakuvauksiin, niin miksi ihmeessä ei kuvata samalla kyynäriä, kun se menisi kätevästi siinä samalla, kun minulle tämä on itsestäänselvyys. En vaadi itseltäni yhtään sen vähempää, päinvastoin. Juuson olen kiikuttanut lähes kaikkiin mahdollisiin tarkkeihin ja testeihin, ja Jere todennäköisesti tulee aikoinaan käymään läpi saman rotlan. Jalostustarkastukset, luonnetestit ym. ovat kuitenkin kultaakin kalliimpaa tietoa koirasta niin itselle, kasvattajalle kuin rotuyhdistykselle, ja pelkkä plussaa "niiden pakollisten tarkkien" päälle. Toki omistaja tuntee oman koiransa kaikkein parhaiten, mutta kertomus on yleensä aina jossain määrin subjektiivinen. Erilaisissa testaustilanteissa arvostelija on objektiivinen ja ammatillinen taho.

Päätös oli lopulta yllättävän helppo tehdä, ja vastasin Erjalle myöntävästi. Luustokuvaus hoidetaan alta pois heti alkuvuodesta. Jeren sukutaulussa lonkkatulokset näyttävät hyvältä, joten tuskin Jeren itsensäkään kohdalla tulee eteen mitään katastrofia, mutta parempi silti varmistua asiasta. Myös morsiamella on terveet lonkat. Ja mitä tulee Jeren henkiseen kehitykseen, niin pahimmat murkkuilut se on jo jättänyt taakseen, ja se on alkanut vähitellen muistuttaa aikuista koiraa. Jere on rasavilli luonnonlapsi, mutta Senin ikä ja kokemus kompensoivat Jeren nuoruutta. Jere on perusterve, mukavanluonteinen ja reipas poika, joten mitään ylistepääsemätöntä syytä olla käyttämättä sitä jalostuksessa en löytänyt. Astutus tapahtuu vuodenvaihteessa ja mahdolliset pennut syntyvät Cimulin kenneliin.

Kuulumisia

2009-12-18T14:25:00.013+02:00

Todella pitkästä aikaa kuulumisia meiltä. Patalaiska emäntä päätti viimein ottaa itseään niskasta kiinni. Tosin jonkinlaista hiljaiseloa tässä on pojat viettäneetkin menneen syksyn: karvanlähtö oli molemmilla aivan tolkuton, ja nälkiintyneiden kojoottien näköisiä otuksia ei kertakaikkiaan kehdannut viedä mihinkään näytille. Jos tästä nyt jotain hyvää etsimällä etsii, niin se on se, että sulkasato osui molemmille yhtäaikaa, ettei villakoirasotaa tarvitse käydä vuoden ympäri. Mutta meiltä jäi niin Hyvinkään-, Hämeenlinnan-, Turun- kuin myös Helsingin Voittaja-näyttely väliin. Jere on nyt ilmoitettu Turun Winter Dog Show'hun tammikuun lopulla. Toivottavasti nuorimies on silloin edustuskelpoinen ja kaikki sujuisi muutenkin parhainpäin.

Molemmat pojat voivat mainiosti. Elämä on jatkunut kaksikolle ominaiseen vauhdikkaaseen tahtiinsa. Juusonkaan, joka täyttää jo huikeat kuusi vuotta parin viikon kuluttua, tahti ei ota rauhoittuakseen. Jerelle on alkanut viimeinkin ruoka maittaa, eikä sen annoksille tarvitse enää keksiä mitään kommervenkkeja, kuten ostaa mikropieniä raksuja tai liottaa niitä vedessä. Saa vähän miehekkyyttä varteensa meidän luiperokoipikin. Emännällä oli menneellä viikolla kinkku kypsymässä, ja koko kuuden tunnin ajan, kun paisti oli uunissa, kaksikko piti tiukkaa vahtia aivan uunin tuntumassa ja kuola valui kummallakin ihan solkenaan. Siitä tilanteesta kun olisi hoksannut ottaa kuvan..! :D

Lumi ja pakkanen saatiin viimein tänne eteläänkin. Halikossa mitattiin viime yönä -22 asteen lukemat, mikä jo koettelee emännän sietokykyä todella rankasti, mutta päästiinpähän viimein eroon kuraisista tassuista ja hiekkaisista turkeista. Pojat sekosivatkin lumesta ihan totaalisesti - tänäkin vuonna. Ja mielelläänhän sitä seuraa toisten päätöntä meininkiä ja pohjatonta riemua. =)

Jere tarkissa

2009-08-29T13:31:00.011+03:00

Eilen oli vuorossa Jeren ekat viralliset tarkastukset, polvet ja silmät. Luustokuvauksiin mennään sitten myöhemmin kun poika on kasvanut ja kehittynyt loppuun asti. Kettu oli yllättävän rauhallinen klinikalla. Olin ihan varma, että se säikähtää tutkimuslaitteita tai kehittelee jotain kohtausta emännän nolotukseksi - mun pieni luulopeikko - mutta Jerepä oli ihan säyseä. Loppujen lopuksi se oli emäntä, joka klinikalla tärisi kuin haavanlehti, kun jännitti tuloksia niin kovin.

Vaan eipä ollut mitään jännitettävää: Jeren polvet olivat kunnossa (0/0) kuin myös silmät terveet. Vasemmasta silmästä löytyi jotain sikiöaikaista jäännettä, mutta se ei lääkärin mukaan ole mitään huolestuttavaa tai perinnöllistä; ei siis aiheuta kontrollikäyntiä tai vastaavaa. Tarkastuksen suoritti Päivi Vanhapelto. Lisäsin tuoreet tulokset Jeren tietoihin. =)

Patikointia ja tottista

2009-08-23T16:51:00.014+03:00

Poikien kuulumisia taas pienen breikin jälkeen. Emännällä alkoi viikko sitten kesäloma, joten koirille on riittänyt kosolti aikaa. Olimmekin viikko sitten sunnuntaina Varsinais-Suomen Lappalaiskoirien patikkaretkellä Teijon kauniissa maisemissa. Päädyin lopulta ottamaan mukaan sekä Juuson että Jeren, mikä hieman koitui emäntäparan käsille kohtalokkaaksi: retken muut nelijalkaiset osallistujat olivat nimittäin kaikki tyttöjä, ja Vauhtipääkaksikon veto koko reissun oli melkoinen, kun ihanat tuoksut vetivät poikia puoleensa! Viivyimme retkellä hulppeat viisi ja puoli tuntia - ja koko sen ajan kaksikko jaksoi väsymättä kiskoa: Juuson mielitietyksi valikoitui porokoiratyttö Piitu ja Jere haikaili taas Kukka-neidin perään. Illalla olo oli kuin olisi nostellut painoja ihan urakalla, ja seuraavana päivänä en meinannut saada nostettua käsiä mihinkään...

Maanantaina aloitimme Jeren kanssa tottelevaisuuskoulutuksen Turussa. Päivä oli siinäkin mielessä Jerelle jännittävä, että se matkusti ensimmäistä kertaa junassa. Matkat sujuivat mainiosti; menomatkalla lemmikkiosastolla oli vieläpä muita eläimiä, kaksi mielenkiintoista kissaa (jotka tosin eivät olleet Jerestä samaa mieltä) sekä beagle, jonka kanssa Jere meinasi tempaista pikku painit - tilaa vain oli kovin rajoitetusti. Ainut hankaluus oli pikajunan jyrkät rappuset, joihin Jere ei suostunut astumaan omin avuin, vaan pikkukettu piti nostaa mennen tullen.

Itse harjoitukset menivät ihan lajiin tutustuessa: emäntä on tottiksen suhteen ihan noviisi. Hyviä vinkkejä saatiin, ja kun näki mitä ja miten muut liikkeitä teki, niin eiköhän mekin tästä alkuun päästä. Myöhemmin viikolla harjoittelin Juusonkin kanssa muutamia perusliikkeitä. Meidän ahmatti vaan on paljon Jereä kuuliaisempi - ainakin, jos motivoinnin välikappaleena on jotain syötävää...

Kuumat paikat Turun-näyttelyssä

2009-08-08T22:27:00.010+03:00

Kauaa ei ehtinyt vierähtää edellisestä koiratapahtumasta, kun taas mentiin. Tänään oltiin Turussa Elonäyttelyssä. Vaikka lappalaiset olikin sijoitettu esiintymään heti aamusta, aurinko porotti jo silloin uuvuttavasti pilvettömältä taivaalta. Emäntä tuskaili nahoissaan, ja Jere ehti hermostua (jälleen) muutaman kerran kehän laidalla.

Jere on jo Karjaan-näyttelystä lähtien pudottanut turkkiaan oikein tupottain; sille on muunmuassa muodostunut hervottomat kuopat lapojen kohdille, siitä on pohjavilla lähtenyt miltei kokonaan. Mieteinkin viikolla, kehtaanko viedä puolikaljua koiraa näytille ollenkaan. No, ilmoittautuminen oli maksettu, oli rohkaistauduttava!

Ja kyllähän se kannatti: vanha tuttu EH sieltä tosin tuli, mutta oikein lupaavalla arvostelulla. Arvostelu kokonaisuudessaan löytyy Jeren omilta sivuilta. Lisäksi oon aika tyytyväinen luokkavoitosta: vastassa oli nätti pörröinen nuori mies musta merkein, jonka Jere kuitenkin päihitti. Olin kyllä todella hölmistynyt, kun tuomaritäti kilpailuluokassa osoitti Jereä ja sanoi: "Tämä koira voittaa." Jotenkin oon aina asennoitunut siihen, että musta voittaa muut värit - nyt olin väärässä. =) Ja mistä oon ihan erityisen onnellinen, oli Jeren ravaaminen: nyt se ei riekkunut ympäriinsä ja esittänyt muitakaan sirkustemppuja, vaan juoksi oikein nätisti. Muutenkin tenava oli melkosen helppo esitettävä tänään. Onneksi, kun ajattelee sitä paahdetta, jossa näyttelyväki kylpi: hiki varmasti virtasi kaikilla, ja varjoon ei oikein päässyt mihinkään. Jere ja punaiset nauhat:

Ennakkosuunnitelmista huolimatta meiltä jää Hyvinkää syyskuussa väliin. Antaa Jeren nyt vaihtaa vauvakarvansa, ja katsotaan syksyllä uudestaan. Hämeenlinna lokakuun lopulla on pistetty mieleen - jo ulkolaisen tuomarin takia - mutta katsotaan lähempänä, miltä turkki silloin näyttää.

Pentuemiitti Tammelassa

2009-08-03T14:03:00.016+03:00

Eilen olimme molempien koirien kanssa Tammelassa Juuson kasvattajan järjestämässä pentuetapaamisessa. Erja on tehnyt miitistä jo perinteen: ensimmäinen kokoontuminen oli vuonna 2005 ja niitä on ollut nyt parin vuoden välein. Väki vain on lisääntynyt kerta kerralta: tänä vuonna osallistujia oli jo kolmen pentueen verran. Kaikki eivät valitettavasti olleet päässeet paikalle, mutta kyllä väkeä ja vipinää siitäkin huolimatta riitti. Vanhimmasta eli T-katraasta paikalla olivat Juuso, Saana (C. Tirlittan), Tino (C. Tittelintuure) ja Tzero (C. Tabaluga); U-pentueesta Umu (C. Umur) sekä tuoreimmasta eli V-lapsosista Roope (C. Veli-Valkotassu) ja Sulo (C. Veli-Valkorinta). Erjan omat koirat olivat luonnollisesti paikalla: "perheen pää" Kemma, V-pentueen äiti Seni (C. Ustit) sekä Meten (C. Teelikamentten) tytär Nikki (Teelikamentten Leinikki). Edellisten lisäksi mukaan olivat päässeet Umun poika Nikke (Nislak), Saanan tyttö Halti (Kairankulkija) sekä Jere.

Mukava päivä: tänä vuonna sääkin suosi meitä (suurimmaksi osaksi, välillä ripotti vettä, mutta muuten päivä oli aurinkoinen), ja oli taas pitkästä aikaa hauska nähdä muita Cimuleita. Välimatkat ovat sen verran pitkät, että pentuetapaamisen kaltainen tapahtuma on ainut laatuaan keräämään suku kasaan. Suurkiitos Erjalle, kun jaksat näitä järjestää! Toivottavasti tavataan parin vuoden päästä uudelleen yhtä sankalla joukolla!

Lisää kuvia pentuetapaamisesta täällä.

Koiran paikka

2009-07-18T19:27:00.007+03:00

Lääkärillä

2009-07-17T21:28:00.016+03:00

Jere kävi tänään vuotuisessa lääkärintarkastuksessa. Rokotukset saatiin taas päiväjärjestykseen, ja muutenkin kaikki oli OK. Poika kävi myös punnituksessa, ja vaaka osoitti vaivaista 15,8 kiloa. No, Jere vähän hassusti istui siinä vaa'an reunalla, eikä sitä tahtonut paremmin saada siihen aseteltua, että muutama sata grammaa saattoi jäädä uupumaan, mutta köykäinen on poika kyllä! Liekö tuo toisaalta ihme, kun tyyppi niin hintsusti aterioitaankin syö: sillä ei ikinä ole kiire lautasen ääressä, ja saattaa jopa jättää osan syömättä. Raksuja se paloittelee hampaiden kanssa ensin pienemmäksi silpuksi ja vasta sitten syö. Ostinkin Jerelle tovi sitten oman pussin Eukanuban Wild Nature -sarjaa. Sen rakeet ovat pieniä, niitä ei tarvii halkoa. Merkki tuntuu muutenkin olevan maistuvampaa kuin monet muut keskimäärin.

Tää on meikäläisellekin aivan uusi tilanne, kun Juusolle taas ruoka maittaa senkin eestä. Ruokamerkkiä olen kyllä sillekin vaihdellut, ettei kyllästy, mutta kaikki on aina alas mennyt, vauhdilla vielä. Lääkärillä tänään Jere kyllä veti tarkkitädin raksupurkin melkein tyhjäksi. Mä sitä ääneenkin päivittelin, että miksiköhän nyt maistuu näin hyvin. Lääkäri paljasti, että raksut oli kissoille tarkotettuja! Siis mikäköhän tuo mun otus oikeen on: koira lukee kyllä papereissa, mutta ketulta se näyttää, ja sitte vielä kissojen ruokaa suosii..?

Koirantäyteinen viikonloppu

2009-07-13T16:14:00.028+03:00

Sivut saivat hehkuvan kesäisen värisäväyksen. Ja vilkas koiraviikonloppu on takana. Siinä menossa väsähti niin emäntä kuin koiratkin. Lauantaina pakattiin autoon Juuso ja kurvailtiin Laitilan suuntaan kesäpäiville. Tapahtuma sisälsi karhunhaukkukokeen, johon olin Juuson ilmoittanut. Odotin siltä pelotonta toimintaa; eihän se ollut luonnetestissäkään ollut moksiskaan rämisevistä tynnyreistä tai viuhahtavasta haalarista. Ennakkoluulottomasti Juuso lähtikin liikenteeseen - mikä kyllä sitten vähän kostautui sille siinä vaiheessa, kun päästiin karhun luo ja otus liikahti. Yleensä niin rauhallinen Juuso singahti niin pitkälle karhusta kuin vain 15-metrinen liina antoi myöden. Mutta aikansa tuumittuaan ja rinkiä pyörittyään poika tuli siihen lopputulokseen, ettei karhu niin kamala ollutkaan, se palasi otuksen luo, rupesi haukkumaan ja piti asemansa. Jo vain kantava ja kumea koiranhaukku on komeeta kuultavaa (ja varsinki, kun sen pitää oma koira)! Juuso silminnähden innostui haukunnasta. Lisää Juuson kokeen kulusta täällä.

Pääosin kesäpäivien osallistujalistalla oli ehtaa metsästysväkeä ammattimaisine metsästyskoirineen. Mutta ei Juuson suoritus lainkaan kalvennut professionaalien rinnalla. Mulla oli isä kuskina ja kuvaajana matkassa, ja hän kertoi jälkeenpäin, että kun yleisö oli kokoontunut tarkkailutornille Juuson suoritusta seuraamaan ja kun se sai sen sätkyn, oli metsästyssedät naureskelleet partaansa, että voi pörröparka, kun on raahattu väärään paikkaan. Vaan Juuson haukun siinä edetessä olivat joutuneet syömään sanansa ja olivat todenneet, että perhana, tuo vetää vielä parhaat pisteet. Jälkimmäistä epäilen, mutta mukavasti meni! Lupasivat lähettää suorituksesta videon, sitä odotellaan. Mielenkiintoinen päivä!

Sunnuntaina oli sitte Jeren päivä ja Karjaan näyttely. Pääsimme mittelöihin Hanna-Kaisan, Kuusjokilaisen suomenlapinkoirakasvattajan, kyydissä. Hanna-Kaisalla oli kolmen lappalaiskoiransa lisäksi muutama havannalainenkin, joten auto oli "hieman" täynnä. Kuskin itsensä päivä menikin ihan nappiin: yksi havannalaisista oli VSP, toinen PU4, lappalaisrouva Malla VAL ERI1 sekä junioripörröt Milli EH4 ja Pekko EH. Onnea kovasti! Jerellä riitti ihmettelemistä matkaseurueen koossa sekä Millin puoleensavetävässä tuoksussa (tytsyllä oli juoksut alkamassa). Samalla kyydillä olivat myös Emma, Jonna sekä Leena, joten rapsuttajia Jerelle löytyi!

Itse kehässä Jere vetäisi jo tutuksi tulleen punaisen nauhan sekä kilpailuluokassa neljännen sijan. EH:n eri variaatioita alkaa jo olemaan hyvin monipuolinen määrä. Se kauniisti ravaaminen oli edelleenkin aika vaikeeta. Aurinko paistoi jälleen pilvettömältä taivaalta, ja Jere ehti hermostua ennen kehäänmenoa ainaskin sata kertaa, joten poika oli jälleen aika työläs esitettävä. Omaan fiilikseen nähden siis meni oikein mallikkaasti. Jeren kehäposeeraus, kuva Petri Hallberg:

Suurkiitos Hanna-Kaisalle ja poppoolle matkaseurasta!

Pojat kesäleirillä

2009-06-29T22:27:00.026+03:00

Isäntä pakeni kesäloman viettoon kotoseuduilleen Pohjanmaalle ja emäntä läksi synttärikutsuille Keski-Suomeen, joten koirakaksikko pääsi pienimuotoiselle kesäleirille viikonlopuksi toisenlaiseen elämään tutustumaan ja uutta kokemaan. Juusoa en epäillyt, mutta Jere ei ole ennen ollut vieraassa paikassa ja vieraan ihmisen hoivissa aiemmin. Kehotin hoitotätiä pirauttamaan heti, jos vaan vähääkään siltä tuntuu.

Kertaakaan ei luuri pirissyt, joten turvallisin mielin lähdin tänään poikia noutamaan. Kovasti kehui hoitotäti kaksikkoa hyvinkäyttäytyviksi, näteiksi, seurallisiksi jne. Eli - mitä mä taas suotta etukäteen jännitin...

Leirielämä teki ilmeisesti tehtävänsä, sillä niin on hiljasta ja rauhallista täällä tällä hetkellä. Ostin vielä hoitolasta muhkeat luut pojille vakuudeksi, mutta ees niitä ei jaksettu syödä. =)

Keskikesän terveiset!

2009-06-27T08:15:00.031+03:00

Tulihan se kesä viimein! Hellettä on totisesti piisannut ja aurinko porottanut pilvettömältä taivaalta. Se ei tietenkään tarkoita sitä, että Vauhtipääkaksikon tahti olisi mitenkään rauhallisempi, ei toki. Poijjaat ne viipottaa menemään samaan päättömään malliin, oli kesä taikka talvi. Kieli roikkuu nyt vaan vähän lähempänä maankamaraa kuin mitä pakkasilla... Lenkit pyritään silti tekemään inhimillisissä olosuhteissa, joko heti aamutuimaan tai iltahämärällä. Tänään emäntä (joka on pesunkestävä illanvirkku-aamuntorkku) sai ihan merkillisen päähänpiston: heräsi jo ennen auringonnousua, ja lenkillä oltiin poikien kanssa jo ennen kello kuutta! Lisää otoksia reissulta valokuvagalleriassa.

Raskaan työn raatajat

2009-06-14T01:32:00.006+03:00

Kemiön-näyttely takana, huh huh! Tämän viikonlopun kehätouhu kävi ihan työstä, sen verran raskas oli päivä kaikenkaikkiaan. Jo ilma oli todella painostava, ukkosta enteili ihan selvästi. Mutta se oli vaan osasyy rankkuuteen: Jerellä ei ollut tänään esiintymisfiilistä pätkääkään.

Tällä kertaa oltiin paikalla ihan hyvissä ajoin, oman mittapuun mukaan jopa liian aikaisin. (Olen taktisesti ottanut tavaksi tulla paikalle noin puolta tuntia ennen oman rodun kehän alkua, vaikka säännöt sanovatkin aikarajaksi tuntia ennen. Syy: mulla sattuu molemmat pojat olemaan melko helposti pitkästyvää tyyppiä. Juuson kanssa pari näyttelyä kiertäneenä ja paikalle todella hyvissä ajoin tulleena totesin, että meikäläisen koira vaan ärtyy liiallisesta odottelusta. Lisäksi kehät saattoivat hyvinkin olla myöhässä ja kesäisin ilma vielä tukala, ni suosiolla jätettiin paikallesaapuminen pikkusen myöhäsempään. Ja samaa linjaa ollaan jatkettu Jeren kanssa. Emäntä kuiteskin on sen verran kokematon näissä näyttelytouhuissa, joten kaikki mikä helpottaa handlausta sallitaan!=D )

Jereä saattoi ehkä painaa viikon takainen Salon-koettelemuskin - näyttelytahti oli nuorelle miehelle kenties liikaa. Kemiöllä kehän laidalla ennen esiintymistä teinipoika vielä tapasi ihanat tyttöset Kukan (Cantavia Kesäheinä) ja Kiisan (Lapinpeikon Just Hyvä). Varsinki Kukka oli Jeren mieleen, ja menihän siinäkin voimia toisen kanssa sählätessä. Jere tais rakastua... ;)

Kehässä Jere suunnilleen vaan möllötti: kun tuomaritäti tuli Jereä tervehtimään, Jere istua nahjusti ja katse seilasi ties missä - muttei ainakaan kehän tapahtumissa. Poseeraamaan sain Jeren ihan hädintuskin, ja pojan ravaaminen oli niin laiskantuntusta, että meinas kyllä epätoivo iskeä! Tuomari mulle kommentoikin yhdessä vaiheessa, että "jaaha, poika on aika evvk". No, vähintäänkin! Punaisiin nauhoihimme saadaan kyllä olla tosi tyytyväisiä - ja kun ko. tuomari on vielä tunnettu tiukkuudestaan. Miellyttävä ja ystävällinen tuomari kuitenkin oli, niin koirille kuin omistajillekin.

Nyt on Jerellä sitte kuukauden tauko, ettei tarvitse kehään mennä. Tämän päivän perusteella tauko lienee helpotus ja paikallaan... ;)

Uusinta uutta!

2009-06-11T00:16:00.007+03:00

Poikien kotisivujen laskuri kertoi Emännälle huolestuttavaa kieltä: tekstiä ja kuvaa oli kertynyt päiväkirjaosuuteen jo sensortin määrä (ja kun tavaraa jo muutekin oli kiitettävästi), että päiväkirjalle piti alkaa miettiä uutta osoitetta - ja tässä se viimein on! Poikien vanhat seikkailut ja kommellukset ovat edelleen olemassa ja luettavissa, linkki löytyy tuolta blogin sivupalkista. Todennäköisesti myös kaksikon kuvagalleria tullaan jossain vaiheessa siirtämään toiseen osoitteeseen, siellä kun tavaraa niinikään on yllinkyllin.

Uusia kuulumisia yritän kirjoittaa jo viikonloppuna, kun Jere käy näyttelykehässä lauantaina. Juusollekin on suunnitteilla ohjelmaa; siitä enemmän, kunhan asia on vahvistettu.

Uusi päiväkirja on täten avattu!