Tapahtumakalenteri

  • Taija Salokanteleen ratatreenit torstaisin (Jere)
  • Koirahallin vakiotreenit sunnuntaisin (Jere)
  • 25.03.18 Lappalaiskoirien ER (Juuso)

22. joulukuuta 2015

19. joulukuuta 2015

Jere edistyy

Sillä aikaa, kun Juuso kiersi itäblokissa, oli myös Jerellä omat aktiviteettinsa. Lokakuun lopulla oltiin SWATin Winter Cup -avausosakilpailussa, ja tänään oli vuorossa osakilpailuista toinen.

Lokakuun pippaloissa Jeren parhaaksi saldoksi kertyi 10 virhepistettä: 11. putkella Jere valitsi ihanaisen A-esteen ja lisäksi tuli yksi rimantiputus. Toisessa startissa tuli 15 virhepistettä. Jälleen löin päätäni seinään, ja kisapaikalla ilmoitin Jeren vielä kolmanteen lähtöön. Sitä ei Hömpän hermot enää kestäneet, ja rata meni paikoin hulinoinniksi. Kuitenkin kaksi ok starttia, ei pöllömpää.
Winter Cup kisarata 31.10.2015
Tänään oltiin jälleen kisafiiliksissä, ja nyt en enää mennyt siihen vanhaan halpaan houkutukseen, että josko yksi rata vielä. Olin ilmoittanut Jeren ennakkoon kahteen starttiin ja siihen meidän päivän urakka jäikin. Pääsääntöisesti se kolmas, paikanpäällä ilmoitettu lähtö on ollut meidän heikoin, niin on se vaan jossain vaiheessa uskottava ja luovutettava.

Eka rata oli jopa hyvä: ainoa virhe tuli juuri ennen 6-hyppyä, josta Jere bongasi jonkun erinomaisen tuoksun, jota jäätiin pikkutoviksi nuuhkaamaan. Tämä merkattiin kielloksi, mutta muuten startti soljui oikein mukavasti. Tokassa radassa mun ohjaus petti juuri ennen 7-putkea, josta tuli kielto, ja lisäksi rima kolisi alas vikassa hypyssä. Jeren ekan startin 5 virhepistettä ylsi lopulta 7. sijaan. Jere alitti ihanneajan kymmenellä sekunnilla. Varsin hyvin yli 30 startin joukossa mölli-maksi -luokassa.

Jeren saavutuksia ja huomionarvoisia pointteja: Jere ei kesken radan kertaakaan käynyt räksyttämässä yleisölle, muille koirille tai ratahenkilökunnalle. Pienet sydämentykytykset koin tosin ennen toista starttia: oltiin jo kentällä, ja olin ottanut Jereltä vermeet pois ja istuttanut pojan odottamaan lähtökäskyä. Tyyppi kuitenkin ponkaisi omin luvin pystyyn ja teilleen, löysi vielä kentän aidasta sopivan välin puikahtaa ulos ja tsup sinne luiskahti! Jere ei ole ikinä ennen päässyt noin karkuun, ja mielessä vilahti monetkin kauhujutut, kun tiesi, miten se mielellään räksyttää muille lajitovereille. Aidan toisella puolella kuitenkin oli kiitettävät määrät kilpakumppaneita odottamassa omaa vuoroaan.

Ja Jere! :D Nopeasti se puikahti aidanraosta pois, kävi muutaman metrin päässä räksyttämässä porukat pystyyn ja palasi sitten yhtä nopeasti ja kiltisti takaisin radalle. Se uho on välillä melkoinen, mutta kun mahdollisuus koittaa, niin se oli sitte tässä! :D Vahingosta selvittiin siis onneksi loppupeleissä huumorilla. On tuo sellanen hölynpöly koira että! Mutta ihana semmoinen. =)

Jatketaan vielä hyvillä: moni ohjasi 9. hypyn niin että koira kääntyi menosuunnassa vasemmalle. Mä ohjasin oikealle. Syy siihen on, että tämäntyyppisissä kuvioissa oon useasti ollut myöhässä rintamalinjani kanssa, ja Jeren kurvit ovat menneet liian pitkiksi. Nyt ne testattiin taas tositilanteessa, ja kummassakin startissa käännös oli aika hyvä. Lisäksi sain tehdä takaleikkauksen 11-putkelle. Takaleikkaus on ollut - olen sen ehkä aiemminkin maininnut - putkella Jerelle ihan käsittämätön: usein se menee puihin ja kääntyy putkensuulta takaisin. Jere ei ole sitä enää viime aikoina tehnyt, takaleikkaus putkella on vahvistunut sille ihan selkeäksi, mutta kisatilanne on aina kisatilanne. Pariinkin kohtaan tein takaleikkauksen putkelle, ja Jerelle se oli täysin ok. Jee!!!
Winter Cup kisarata 19.12.2015
Ehkä huomionarvoisin seikka meidän treenaamisessa on ollut Jeren keskittymiskyvyn paraneminen yleensä. Ei ainoastaan treeneissä, mutta viime aikoina myös kisatilanteessa Jeren keskittyminen ei herpaannu radan ulkopuoliseen toimintaan. Jere on ollut aiemmin sellainen tuuliviiri, jota viedään jos on viedäkseen. Treeneissä keskittymiskyvyn parantumisen olen huomannut jo aiemmin, mutta nykyään se näkyy kisoissakin. Ehkä osatekijänä on ollut se, että liikun Jeren kanssa radalla paremmin, niinkuin Saviojan Anne meikäläisiä ohjeisti. Mutta ehkä on tapahtunut jotain muutakin. Nimenomaan Salokanteleen Taijan kurssilla tänä syksynä Jeren keskittymiskyky on saanut kunnon ryhtiliikkeen. Taijakin kehui Jereä tässä menneellä viikolla, että toinen on ihan eri koira kuin mitä kesällä nähtiin ekan kerran. Ja onhan tuo ollut hunajaa itsellekin, kun ei mene treeniaikaa meillä enää hukkaan sähläämiseen vaan heti ollaan valmiita tositoimiin. Jere hieno mies ♡ Ollaan alettu treenaamaan muuten myös keppejä jälleen. Josko ne ensi vuonna saisi kuosiin, niin päästäisiin kokeilemaan siipiämme virallisiinkin kisoihin.
Jeren Winter Cup -tyylinäyte: pieni iloinen

15. joulukuuta 2015

Lunta!

Saatiinhan se ensilumi meillekin - ainakin hetkeksi - ja siitähän osasivat nelijalkaiset riemuita. Näin maailma koki tänäkin vuonna täydellisen muodonmuutoksen, ja melkoiseksi nuuhkutteluksi meidän peltolenkki meni.

Lumipallona luokses pompin...
Juuson vuoro saada hepuli
Nuuhkutinuuhkuti
Juuso partiopoika :D
Juuson varpaanvälilumipaakkujen irrotus on epäilyttävän näköistä puuhaa. Tilanne täytyy tarkastaa.

4. joulukuuta 2015

Juuson seikkailut ulkomailla

Tehtiin Juuson kanssa marraskuussa suunnitelmista totta ja lähdettiin yrittämään onneamme myös ulkomaisiin näyttelykehiin. Nyt kun Juuso kerran on valio Suomessa, on se helpompaa valioittaa useassa vieraassa maassa kuin ei-valion.

Marraskuun puolessa välissä lähdettiin minä ja Juuso sekä naapurin Ruska (Miskajasmin Naruska) ja Seija Riikaan Latviaan. Juusolle hommattiin passi kuin myös meikäläisen piti uusia omansa. Sekä omistaja että koira kävivät päivittämässä rokotukset ja Juusolle tehtiin ekinokokkihäätö. Päädyin 28 päivän sääntöön, niin ei tarvinnut tabletteja ottaa matkalle mukaan. Kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Paljon oli huomioitavaa ja muistettavaa. Koiran ilmoittaminen ulkomaiseen näyttelyyn tuntui työläältä, kun oli niin tottunut Suomessa siihen, että kaikki tarvittavat tiedot saa yhdellä klikkauksella OmaKoirasta. Ja pakkaaminen, huh mikä savotta! Kauhea pähkääminen, mitä reissussa tarvitsee, ja siitäkin huolimatta, että tavaraa oli ihan ruhtinaallisesti mukana, jyskytti takaraivossa ajatus siitä, että jotain tärkeää oli unohtunut. No lopulta kaikki oli mukana ja ehkä vähän liikaakin.

Latviasta ei näyttelytulosten valossa valitettavasti jäänyt mitään käteen. Juuso oli Riikassa ainut lapinkoirauros ja näin mahdollisuudet olisivat voineet olla vaikka mihin. Vaan norjalainen tuomari Eli-Marie Klepp päätti toisin: Juuso sai yksilöarvostelussa ERIn muttei SAta, joten homma tyssäsi siihen. Koirassa ei ollut mitään vikaa, arvostelussa ei ollut ainuttakaan negatiivista asiaa. Suusanallista palautetta saadessani mulle selvisi, miksi SA jäi uupumaan: tuomari oli pettynyt, kun en ollut ilmoittanut veteraani-ikäistä koiraa veteraaniluokkaan vaan valioihin. No tottakai mä ulkomaiseen KV-näyttelyyn ilmoitan koiran valioluokkaan, jossa on mahdollista saada enemmän kuin veteraaneissa. (Esimerkiksi CACIBeista eivät veteraanit kilpaile.) Juuso on täysin kilpailukykyinen verrattuna nuorempiin valiokoiriin, eikä äkkiseltään näytä veteraanilta. Ihan käsittämätön päätös... Olisi nyt löytänyt Juusosta jonkun konkreettisen vian, niin olisin hyväksynyt tuomion. Koiran päivän kunnon perusteellahan arvosana pitäisi tulla. Tämmöinen oli ihan uutta. Ko. tuomarin muita rotukehiä seurattuani en kyllä enää ihmetellyt mitään: muissa roduissa linja jatkui yhtä merkillisenä. Esimerkiksi afgaaninvinttikoirissa VSP:ksi valikoitui uros, joka sai SERTin ja CACIBin. Nartulle, joka oli ROP, niitä ei kuitenkaan annettu. Tää tuomari meni niin boikottiin.

Reissu oli kyllä muuten hauska ja onnistunut: Ruska ja Seija olivat mukavaa seuraa, meidän majapaikka oli viihtyisä, vaikka huoneet olivat kahdelle ihmiselle ja koiralle vähän turhan ahtaat. Ruokakin oli hyvää.

Reissun paras anti oli ehdottomasti latvialainen näyttelykulttuuri, joka on ihan eri planeetalta meidän vastaavaan: Riikassa näyttelypaikalla vilisi ihan älyttömät määrät turisteja - sinkkuja, pariskuntia ja lapsiperheitä, jotka olivat tulleet pelipaikalle vain katsomaan itselleen sopivaa koirarotua. En valehtele, jos sanon, että meidän reservaatissa kävi päivän aikana yli 200 ihmistä silittelemässä Juusoa sekä Ruskaa ja kyselemässä rodusta. Valokuviakin kaksikosta otettiin kymmeniä ja kymmeniä. Me oltiin kuitenkin sen verran idässä, jossa laikat, huskyt ja samojedit ovat tuttuja. Lapinkoirahan oli äärimmäisen eksoottinen rotu. Team Juuso ja Ruska edusti rotua superisti, ja pakko myöntää, että kyyneleet eivät olleet meikäläisellä kaukana, kun huomasi, minkälaisia reaktioita kaksikko vierailijoissa sai aikaan. Erään parinkunnan kommentti oli, että tässä (Juuso ja Ruska) on näyttelyalueen kauneimmat koirat. =)

Kahta viikkoa myöhemmin matkattiin vieläkin idemmäs Valko-Venäjälle. Saatiin tälläkin kertaa Seija ja Ruska seuralaisiksemme. Ruska teki juoksua ja karvanlähtö oli alkanut. Otettiin yhden hengen huoneet kumpainenkin, jotta vältyttäisiin ylläripentueilta. Matkan edetessä kuitenkin huomattiin, ettei juoksu ole lähelläkään tärppejä: Juuso kävi välillä tarkastamassa tilanteen, muttei yrittänyt mitään Ruskan suhteen. Vähän turhaan siis otettiin eri huoneet, ja aika paljon pystyttiin viettämään aikaa samoissa tiloissa. Hyvä niin, sillä Juuso ja Ruska tulivat hyvin juttuun keskenään.
Juuso matkustaa: linja-autossa oli hyvät tukevat häkit
 Juuso otti hotellihuoneen heti omakseen

Minsk KV pyyhki sitten kaikki Latvian kurat unholaan: lauantain näyttelyssä Juusosta tuli Valko-Venäjän muotovalio ja sunnuntaina saatiin ihkaensimmäinen CACIB kera VSPn. Kehätouhu oli todella sekavaa Suomen kehiin tottuneena: minkään valtakunnan väriplakaatteja ei kehässä näytetty tai edes kerrottu, minkä arvosanan koira sai. Juuson valiotuminenkin selvisi meikäläiselle lauantaina vasta, kun hain arvostelulomakkeen, johon oli SERT-lappu niitattu. Itkuhan sitä sitten seurasi, ja sunnuntaina itku tuli jo kehässä, kun tajusi, että se ensimmäinen CACIB on nyt siinä. Mä olen tällainen vollottaja. :D
Lauantai: Juusosta BY MVA, Ruska BY MVA kera CACIBin
FI MVA BY MVA Cimulin Tiuhtiviuhti
Sunnuntaina Juusollekin CACIB
CACIB ja kippis!
Venäläinen näyttelykulttuuri ansaitsee kyllä pari sanaa: meno oli kuin villissä lännessä, mikä vielä korostui äärimmäisen ahtaan ja kämäisistä kämäisimmän näyttelypaikan ansiosta. Kauhea kilpailu kuka ehtii mistäkin ja mihinkin ensin, kun tilaa ei yksinkertasesti ollut. Kehät sentään olivat tilavia, mutta tavaroitaan ei meinannut mihinkään saada kehän reunalla, ellei vähän käyttänyt kyynärpäitään. Ja se mekkala kehässä! Valko-Venäjällä muille kehässäolijoille huutaminen  ei ollut kilpakumppaneiden häirintää. Myös kehän laidalla huudeltiin ohjeita ja yritettiin saada koiran huomio. Tällaiset ois kyllä suomalaisessa näyttelykehässä lähetetty aika äkkiä muualle.

Me majailtiin Minskin-viikonloppunamme Belarus-hotellin 19. kerroksessa. Sieltä oli kyllä ihan huimat näköalat varsinkin iltaisin. Toisin kuin kuulemma Suomessa samaan aikaan (kaatosadetta), oli Minskissä muutama aste pakkasta ja sää selkeä. Huone oli tilava ja toimiva. Juusokin otti sen heti omakseen. Hotellin ulko-ovelta aukeni reitti laajaan puistoon, jossa oli mukava koiria ulkoiluttaa. Ruokakin oli hyvää, vaikka olin toisenkinlaista juttua kuullut. No okei, esimerkiksi aamupalalla jotkut vaihtoehdot näyttivät ehdottomasti liian eksoottisilta mun makuun, mutta onneksi tuttuja ja turvallisiakin löytyi. =)
Minsk 19. kerroksesta kuvattuna - ei huono
Tullissa nysvättiin hyvä tovi tullessa mutta varsinkin mennessä. Niin käytiin koirat, tavarat, paperit ja auto perinpohjin läpi ja useamman virkailijan toimesta - kiitos viimeaikaisten terrori-iskujen. Valko-Venäläiset tullin virka-asut toivat meikäläiselle mieleen 70-80 -luvun Bond-leffat.

Bussi simahti pariinkin kertaan matkan aikana, mutta se ei haitannut, kun reissu oli muuten niin onnistunut. No sen verran on pakko vetää sanojaan takaisin, että kun bussi hyytyi kotimatkalla, niin pieni jännitys hiipi niskaan, että päästäänkö ajoissa Valko-Venäjän rajalle, ennenkuin viisumi vanhenee. Ehdittiinhän me onneksi! Mahtava reissu, ja näin koettiin sekin, mitä on olla näyttelyreissussa rajojen takana.
Viikonlopun kokonaissaldo