Jere silmätarkissa

Olin vallan unohtanut, että Jeren silmätarkki vanheni aikaisemmin syksyllä. Aika kiitää niin nopeasti... Varasin siis Jerelle silmätarkin heti kun muistimokani tajusin ja saatiinkin aika itsenäisyyspäivän jälkeen.

Jerellä silmät edelleenkin terveet, viidennen kerran. Aavistuksenomaista alkavaa ikänäköä oli silmissä kuulemma havaittavissa. Se nyt toki kuuluu asiaan jo tässä vaiheessa.

Tarkastuksen suoritti jälleen kerran Päivi Vanhapelto.

Soutamista ja huopaamista

Käytiin Juuson kanssa reilu viikko sitten silmätarkissa Riihimäellä. Taas oltiin jännän äärellä, sillä esim. Juuson hämäränäkö, jossa PRA:n pitäisi näkyä ensimmäisenä, ei ole edelleenkään tuntunut heikkenevän.

Juuson tulos on päivittynyt jo KoiraNettiin ja on taas vaihteeksi PRA: todettu. Mutta jotta asia ei olisi taas liian yksinkertainen, ei Juuson tilanne ole muuttunut kahden ja puolen vuoden takaisesta yhtään. Juusolla on kyllä silmän verisuonet ohuemmat kuin niiden olisi hyvä olla, mutta kun PRA:n tyypillisiin merkkeihin kuuluisi se, että verisuonet rapistuisivat silmien ulkosyrjiltä, halkovat ne Juuson silmiä ihan reunasta reunaan.

Per Axelsson oli itsekin aika äimänä tästä pysähtyneestä tilasta ja sanoi, että jos tämä PRA:ta olisi, pitäisi koiran olla sokeutunut jo aikapäiviä sitten. Verisuonien ei kuuluisi näyttää tuolta kuin mitä ne Juusolla näyttävät. On kuulemma hyvin erikoinen tapaus. Jotain muutakin verkkokalvon sairauden mahdollisuutta väläyteltiin.

Vielä tarkastusdokumenttia hypistellessäänkin Axelsson mietti ääneen, että mitäs tähän nyt laittaisi. Valitettavasti sain kuitenkin sen käsityksen, että sillä ei ole merkitystä, mitä rivilääkäri papereihin laittaa. Axelsson sanoi, että jos me ikinä paneeliin päästäisiin, tultaisiin me sieltä PRA-lausunnon kera takaisin. Panelistit eivät kuulemma tulosta muuta, kun ovat tuomionsa kerran antaneet.

Tarkkilomakkeeseen  laitettiin merkintä "status quo" - tilanne muuttumaton. Oikeasti, mun hermot ei enää kestä tätä eipäs-juupas-ehkä-ei sittenkään -soutamista ja huopaamista. Mutta ilmeisesti meidän ainoa toivo on Hannes Lohen geenitestissä. Voi kun se valmistuisikin pikimmiten! Mulla alkaa muuten ideat loppumaan kesken.

Pääasia tietenkin on, että Juuson näkökyky on säilynyt ja näyttäisi säilyvän vastedeskin. Vanhus siis pystyy jatkossakin elämään normi elämää. Itse en vaan edelleenkään saanut mielenrauhaa.

Per Axelssonin näkemys Juuson tilanteesta

Vuosi 2014

Vuosi vaihtui jo uuteen, mutta käännetään katse vielä hetkeksi menneeseen jo paketoituun vuoteen. Vuosi 2014 oli monilta osin ikimuistoinen, varsin vilkas ja täynnä ohjelmaa. Ja olen siihen myös aika tyytyväinen. Sekä Juuso että Jere ylittivät kaikki meikäläisen odotukset.

Viime vuonna lisäsin Jerelle agilityssä treenitunteja viikkotasolla. Käydään nyt kahdessa eri paikassa kahdella eri treenien vetäjällä, mikä jo sinällään monipuolistaa harjoittelua, sillä eri vetäjillä on omat tapansa toimia ja he keskittyvät eri asioihin. Salon koirahallilla on lisäksi se etu, että harjoittelukauden hintaan sisältyy omatoimitreenioikeus. Me ollaankin hyödynnetty tuo ihan kiitettävissä määrin, ja välillä päästellään höyryjä ja energiaa kunnon ratatreenillä, mutta toisinaan vaan täsmätreenataan tiettyjä esteitä tai etenemiskuvioita.

Oma kynnyksensä oli toki ilmoittaa Jere ensimmäisiin agilitykisoihin viime kesänä. Jännitti, kun ei kaikki säännöt ja käytännöt olleet vielä tuttuja, ja miettipä sitäkin, että kuinkakohan monessa asiassa sitä voikaan möhliä. Nyt on sitten useammatkin kisat takana, ja pakko todeta, että ainakin yleisön läsnäolon kyllä unohtaa kisasuorituksen aikana. Kömmähdyksiäkin on sattunut, mutta niihin ei ole kuollut. Eteenpäin ollaan kehityksessä menty. Tuossa syksyllä junnattiin tovi vähän paikoillamme, mutta Winter Cupissa päästiin ikäänkuin uudelle tasolle ekojen kisanollien myötä.

Jere on kehittynyt, minä ohjaajana olen kehittynyt ja meidän yhteistyö parantunut. Välillä tulee hetkiä, kun tuntee olevansa ihan hukassa tai jumissa, mutta ah se tunne, kun lamppu syttyy ja jotain oivaltaa. Se on osa lajin suolaa. Osa taas on nähdä Jeren into olla täysillä mukana tässä hommassa ja sen tekemisen meininki. Lisäksi agilityn myötä olen tutustunut lukuisiin uusiin mukaviin ihmisiin.

Juuson näyttelyvuosi oli melkoinen tuhkimotarina peilaten sitä taustaa vasten, mihin me vuonna 2007 jäätiin. Itseasiassa vielä puolitoista vuotta sitten en olisi uskonut, että mihinkään näyttelyyn enää ikinä mennään. Kynnys oli korkea ilmoittaa se Turku KV:en viime tammikuussa. Se kuitenkin kannatti, ja vuosi oli mieletön: Juuso oli kertaalleen ROP, kaksi kertaa ROP-veteraani, viidesti VSP-veteraani ja kaksi SERTiäkin tuli. Yhdessäkään näyttelyssä Juuso ei kyykännyt. Kaiken kruunu oli ikimuistoinen Helsinki KR, jossa Juuso putsasi pöydän. Löysin tovi sitten alla olevan kuvan kuvauksellista photography -sivustolta edellämainitusta näyttelystä. Mä se olen näköjään aina näyttelykuvissa happaman näköinen. :D

Ikimuistoinen oli myös Raisio KR, jossa Juuso kolmentoista muun koiran kanssa palkittiin ansioituneesta kaverikoiratyöstä. Oli kyllä liikuttava hetki ensinnäkin kävellä yhdessä koiran kanssa palkittavaksi ja sen jälkeen kuunnella, kun Kennelliiton edustaja lukee mun yhdessä Juuson kasvattajan kanssa laatimaa "puhetta" Juusosta. :´D Kunniakirja mitaleineen on nyt seinällä ja kunniakirja kehystettynä.

Raisio KR: kaverikoirien palkitsemistilaisuus

Yksi varsin positiivinen asia on, että kumpikin on saanut olla terveenä, eikä mitään ylimääräisiä lääkärireissuja ole tarvittu. Jere kävi myös silmätarkissa syksyllä ja silmät edelleen terveet. Juuson silmäasiasta olen loppusyksyn aikana ollut yhteyksissä sekä silmäsairausspesialisti Elina Pietilään sekä Hannes Lohen geenitutkijaryhmään. Elina Pielältä en toistaiseksi ole vastausta saanut, mutta Lohen ryhmästä minulle vastattiin, että PRA-projekti on aktiivisena käynnissä, ja sillä hetkellä he odottivat genotyypitystuloksia.

Sitten lopuksi vielä alustavia suunnitelmia, tavoitteita ja toiveita alkaneelle vuodelle, ensin Jere:

• agility: Jeren paikallaanolo varmemmaksi
• agility: keinu tutuksi
• agility: teho/lyhytkurssiharjoittelua uusien treenivetäjien johdolla
• agility: kehittyä itse ohjaajana niin, ettei radalla tulisi sellaisia kadotuksen hetkiä - ainakaan kovin usein :D

Sitten Juuso:

• terveyttä ja pitkää ikää
• näyttelyt: valioituminen
• näyttelyreissu ulkomaille?
• kaverikoirailua (meille on tullut uusia ja vähän erilaisiakin kohteita. Täytyy toivoa, että aikataulut natsaisi, niin pääsisi niissäkin käymään)
• tähän en nyt voi liiaksi itse vaikuttaa, mutta haaveissa olisi, että Juuson silmäasia selkiytyisi

Jeren silmätarkki

Jere kävi tänään näyttämässä silmiään Kuninkaantien Eläinklinikalla, johon ell Päivi Vanhapelto oli jälleen tullut virallisia silmätarkkeja tekemään. Jerelle silmätarkki oli jo neljäs. Silmät olivat edelleenkin terveet. Jippiii!! :D

Klinikka oli myös hyvää harjoittelualuetta treenata rauhoittumista ja naksuttelua, joita tehtiinkin siinä odotellessa kiitettävästi. Ja ihan kivastihan se sujuikin. Tosin oma osuutensa rauhallisuudella saattoi olla siinä, että oltiin käyty heti aamun alkajaisiksi koirahallilla vetämässä tunnin agitreenit. :D

Jere ja alien-silmät tarkin jälkeen :D

Juuson ässäpäivä

Oltiin Juuson kanssa eilen jälleen match show'ssa, kun sellainen taas oli näille main järjestetty. Taaskin vähän hermostutti, vaikka varmuutta Juuson kehäkäyttäytymisestä olinkin jo nähnyt ja saanut. En mä taida jännittämisestäni koskaan ihan täysin päästä...

Yllätys oli iso, kun saavuin kisapaikalle: jono oli melkoinen. En ole ikinä ennen nähnyt mätsärin saaneen ihmisiä näin liikkeelle. Jonotin varmaan puoli tuntia, että pääsin edes halliin sisälle. Myöhemmin kuulin, että kaikkiaan 155 koiraa ilmoitettiin eri luokkiin. Mätsärissä oli veteraaniluokkakin, johon Juuson tietysti ilmoitin.

Veteraaniluokassa taisi olla seitsemän koiraa. Noudatin nyt omia neuvojani, enkä seurannut muuta kuin Juuson edesottamuksia kehässä, niin en ole osallistujamäärästä ihan varma. Juuso tuntui vähän työläämmältä esittää kuin esim. Turku KV:ssa. Toinen oli kuin lentoon lähdössä, ihan tättähääränä. Muuten oli tosi mallikelpoisesti, vaikka vain turhan innokkaana. Tuomari kysyi käsittelyssä, että harrastaako tämä koira TOKOa, kun esiintyminen näyttää ihan siltä. Onneksi edes näytti! :D

Palkitseminen aloitettiin häntäpäästä. Kun meitä oli jäljellä enää kaksi, ja tuomari lähti kävelemään sitä toista koirakkoa kohti, en meinannut uskoa tilannetta todeksi. Juusosta tuli luokkavoittaja!! Ihan mieletöntä Juuso! ♡ Ensimmäinen pokaali toiselle ikinä ja hieno puna-keltainen iso ruusuke. Lisäksi palkinnoksi tuli solmulelu sekä puruluu, joka popsittiin välipalaksi heti. Arvostelulomakkeessa luoksepäästävyys, turkki, esiintyminen ja liikkeet ruksittiin kaikki erinomaisiksi.

Palkittuja veteraaneja, Juuso vasemmalla

Best in Show -kehässä ei sitten enää menestystä tullut. Pitkäksi venynyt päivä ja turnajaisväsymys alkoi näkyä Juusossa ja keskittyminen esiintymiseen oli vähän sitä sun tätä. En osaa yhtään sanoa Juuson sijoitusta, kun neljä parasta otettiin suoraan esille kaikista esiintyjistä. Me muut saatiin lohdutuspalkinnoksi kirja, jossa opetaan lukemaan koiraa. =)

Mä olen todella tyytyväinen Juuson edesottamuksiin. Täytyy vaan vastaisuudessa saada tuota toisen ylitsepursuavaa intoa hiukan hillittyä. Ja kohti seuraavaa mätsäriä, joka onkin jo kahden viikon kuluttua.

Juuso pokaaleineen ja ruusukkeineen

Toinen iloinen sattumus tapahtui perjantaina. Hannes Lohen geenitutkimusryhmästä soitettiin. He ovat ottaneet Juuson vuosi sitten luovuttaman PRA-tutkimukseen tarkoitetun verinäytteen työn alle. Juuson kirjava silmätarkkihistoria oli herättänyt kiinnostuksen. Aivan mahtavaa Kennelliiton nuivan suhtautumisen jälkeen.

Yritin nimittäin ilmoittaa Juuson paneeliin viime marraskuussa, mutta sain kieltävän päätöksen, koska Juuso on jo kertaalleen paneelissa ollut. Olin päätöksestä aika pöyristynyt: olin kuvitellut, että noin kirjavan silmälausuntohistorian omaava koira olisi nimenomaan kiinnostanut Kennelliiton panelisteja. Ja tässä kun ei ole kyse vain minusta ja Juusosta, vaan vaikuttaa myös kasvattajan valintoihin. Lisäksi Juuson sisaruksilla on jälkeläisiä, joita tämä tilanne niinikään koskettaa. Ja eihän paneeli ole sen kummempi juttu kuin tavallinen silmätarkkikaan - molemmat ovat voimassa kaksi vuotta, ja viime marraskuussa meidän paneelikäynnistä oli aikaa enemmänkin.

Myöhemmin kuulin, että Juuso voi päästä paneeliin mukaan eriävän silmälausunnon antaneen lääkärin niinsanottuna opetuskoirana. Tarttee nyt vaan ottaa yhteys Axelsoneihin. Mutta sekin käy mulle, että asia alkaisi pikkuhiljaa selkiämään Lohen työryhmän tutkimusten kautta.

Pompen taudin testitulokset

Juuso ja Jere kävivät viime viikolla luovuttamassa verinäytteet Genoscoperille Pompen taudin genotyypin selvittämiseksi. Alkujaan ajatukseni oli testata vain Jere sen jälkikasvun takia, mutta kun selvisi, että Juuson Tino-veli (C. Tittelintuure) on statukseltaan kantaja, alkoi Juuson tilanne kiinnostaa.

Se, miten Pompen tauti periytyy, ja että koiran status pystytään määrittämään, on suhteellisen uusi juttu. Taudinkuva on seuraavanlainen, kopioitu Lappalaiskoirat ry:n nettisivuilta: "Koirilla Pompen tauti ilmenee mm. hidastuneena kasvuna, toistuvana liman oksentamisena, etenevänä lihasheikkoutena ja jatkuvana läähätyksenä. Tautiin liittyy myös käänteisvirtaus ruuansulatuskanavassa, johtuen laajentuneesta ruokatorvesta sekä sydänpoikkeavuuksia. Sairauden ensioireet puhkeavat n. seitsemän kuukauden ikäisillä pennuilla. Koska sairaus on etenevä, siitä kärsivät koirat joko kuolevat tai lopetetaan yleensä ennen kahden vuoden ikää. Koirien Pompen tautiin ei ole hoitoa."

Meidän testitulokset tupsahtivat torstaina sähköpostiini. Niin siinä kävi, että myös Juuso on kantaja. Se, mitä kautta kantajuus on tullut, onkin nyt mahdoton selvittää, sillä Teeläisten vanhemmat sekä niiden takaa löytyvät koirat sukutaulussa ovat kaikki jo edesmenneitä. Toivottavasti myös sisarusten omistajat innostuisivat testauttamaan koiransa, niin saataisiin tietää, mikä on Tzeron, Meten ja Saanan tilanne.

Jere sen sijaan on statukseltaan terve, mikä olikin oikein hyvä uutinen. =)

Jeren terveyspäivityksiä

Jaha, polkaistaanpas Juuson ja Jeren blogi taas pienen tauon jälkeen käyntiin. Tää näyttäs olevan jokasyksyinen traditio: kesän väistyessä, päivien lyhetessä ja syyssateiden tullessa meikäläinen jotenkin hiipuu ja samalla hiipuu myös poikien blogi, kunnes saan taas itseäni niskasta kiinni. Mä vaan olen niiiin kesäihminen.

Ei tässä nyt mitään maitamullistavaa ennen eilistä olekaan tapahtunut. Eilen käytiin Jeren kanssa silmätarkissa. Tutkimuksen suoritti tuttuun tapaan Päivi Vanhapelto. Silmät olivat edelleen terveet. Jippii! =) Tieto päivitetty myös Jeren sivuille. Samalla reissulla käytiin puntarissakin. Jere on palautunut takaisin höyhensarjaan. Vaaka näytti 15,4kg. Ei tuon herra Hepsankeikan kropassa vaan kilot pysy... :P Mun pikkuiseni ♥

Ainiin, ja Jeren ja Nellin lapset täyttivät eilen puoli vuotta. Onnea!

Juuso operoitavana

Juuso kävi toissapäivänä kirurgin pöydällä, kun siltä poistettiin luomi. Löysin viime viikonloppuna Juuson kainalosta möykyn, jota hieman tutkailtuani luulin ensin punkiksi. Se oli siksi juuri oikean kokoinen ja näköinen. Pojat ovat kumpainenkin saaneet punkkilitkut niskaansa, mutta käyn niiden turkit siitäkin huolimatta aika-ajoin läpi. Melkoisen idioottivarmoja ovat litkut olleetkin: viime vuonna ei ollut kummallakaan punkkeja, ja toissa vuonna nyppäsin sekä Juusolta että Jereltä yhden mieheen.

Yritin tätäkin möykkyä muutaman kerran pihdeillä irti, mutta eihän se tietenkään lähtenyt. Siinä vaiheessa en ajatellutkaan muita vaihtoehtoja, ja ihmettelin vain, että onpas sitkeä tapaus. Maanantaina koetin irroittamista vielä kertaalleen, jolloin Juuso jo protestoi rääkäisten. No eihän möykkyä paikoilleenkaan voinut jättää, ja soitin lääkärille. Poikettiin kliniikalla heti samana päivänä. Hoitajakin yritti "punkkia" sellaisella siimavempaimella. Vasta lääkäri totesi möykyn luomeksi. 

Taas teippi tassussa, nyt sentään oikea poikien väri ;)

Päätin, että paras on poistaa luomi, ja varasin Juusolle ajan. Sitä oltiin jo yritetty  sen verran monta kertaa repiä irti, joten kainalo mahdollisesti oli hieman ärtynyt. Lisäksi luomen paikka ja muoto vahvistivat päätöstä: kainalo saattaisi hautoa luomea, se voisi hankautua, iho mennä rikki ja tulehtua. Sitten voisikin olla paljon isompi operaatio kyseessä, puhumattakaan siitä että se olisi Juusolle kivuliaampi.

Perjantaina aamupäivällä käveltiin kliniikalle, jossa Juuso ensin rauhoitettiin. Edellisiin rauhoituskertoihin verraten jätkä putosi kanveesiin ennätysajassa. Ehdin jo huolestua, että oliko Juuso saanut jotain väärää ainetta. Kaikki meni kuitenkin hyvin: luomi saatiin oikein siististi pois laserilla, eikä edes tikkejä tarvittu. Haavakohta oli jo myöhemmin päivällä kotona tarkastaessani siisti, vaikka se hieman punoitti. Seuraavaan aamuun mennessä punoitus oli häipynyt.

Tujut olivat rauhoitusaineet, sillä niin töttöröönä en ole Juusoa nähnyt sitten lonkkakuvauksien -06. Poika ei tahtonut edes autoon päästä, kun lähdimme kliniikalta kotiin. Kotona se törmäili ovenkarmeihin ja kompuroi matonkulmiin. Tosin muutaman tunnin unet haihduttivat unilääkkeet, ja jo illalla jätkä oli valmis lenkille. Muutama päivä tässä ollaan otettu ja otetaan rauhallisemmin, mutta eiköhän sen jälkeen palata taas normiarkeen ja voidaan riehua niinkuin tavallisesti.

Juuson silmäkontrolli

Kävimme toissapäivänä suurella mielenkiinnolla odottamassani silmätarkissa Juuson kanssa. Vuosi sitten saatu diagnoosi oli melko musertava ja masentava: tutkimusdokumentissa Juuson silmät oli ruksittu yltympäri ja kommenttikohdassa todettiin, että muutokset ovat selkeitä. Merkkejä hiipuvasta näkökyvystä kuitenkaan ei ole Juusosta huomannut.

Silmätarkastuksen suoritti Päivi Vanhapelto. Tämänkertainen tutkimustulos oli huomattavasti valoisampi kuin edeltäjänsä: lääkäri oli panelistien kanssa samaa mieltä, että Juuson silmissä on PRA, mutta silmämuutokset ovat kuulemma varsin vähäisiä. Siinä siis taisi olla syy, miksi en ole kuluneena talvena huomannut Juuson käytöksessä mitään muuttuneen, sillä muutokset eivät ole vaikuttaneet sen näkökykyyn. Ja jos sairaus on vähänkään armollinen, ei Juuso menetä näkökykyään kokonaan ainakaan PRA:n takia.

Vaikka diagnoosi sinänsä on tietenkin ikävä, oli kuitenkin helpotus kuulla, että tilanne ei ole niin paha, miltä viime vuonna vaikutti. Ja olen toki käynyt läpi erinäisiä artikkeleita koiran silmäsairauksista, ja esimerkiksi PRA:n mahdollisista ikävistä sivuvaikutuksista luin mainitun muunmuassa erilaiset käytöshäiriöt, joiden vuoksi koiria on jouduttu jopa lopettamaan. Juuso on sen verran rautainen jätkä, että se pärjäisi varmasti ilman näkökykyäkin, mutta eihän sitä voi etukäteen koskaan ihan täydellä varmuudella sanoa. Tämän tutkimustuloksen valossa Juuson tulevaisuus vaikuttaa siis huomattavasti positiivisemmalta kuin vuosi sitten, ja Juuson parasta ja pärjäämistä tässä ensisijaisesti ajattelenkin.

Ikävä juttu tässä on se, etten voi koskaan käyttää Juusoa jalostuksessa. Juuso on niin mahtava ja terve otus muuten, että olisin toivonut sille jälkikasvua. Nyt se ei siis ole mahdollista. Ja koska on perinnöllisestä sairaudesta kysymys, ja Juuson sisaruksia on käytetty jalostukseen, voi tauti ikävästi putkahtaa esiin missä vain. Sitä tässä vain ihmettelen, että mistä PRA on Juusolle tullut, kun sen suvussa sitä ei ole keneltäkään muulta löytynyt. Ajattelin ottaa yhteyttä Optigeniin, joka aikoinaan tutki Juuson prcd-PRA -verinäytteen, josko heillä olisi kyseinen näyte vielä tallella. Jospa siellä oltaisiin kiinnostuneita tutkimaan näytettä tämän asian tiimoilta.

Juuso oli kyllä melkoinen tapaus taas, kun tuolla kyseisellä lääkärikäynnillä oltiin. Silmätippojen laitto oli aina vain yhtä hankalaa: piti olla pannat ja kuonokopat, jotta sätkivä ja rääkyvä koira saatiin edes jotenkuten pidettyä paikoillaan. Se on kyllä välillä niin itsepäinen otus, ja vanhemmiten pahenee vain. Odotustilassa se haastoi muita koiria tuijotuskisaan, ja kun toisen koiran kantti petti ja se alkoi rähisemään Juusolle, oli toisella niin itsetyytyväinen katse ettei paremmasta väliä. On se salakavala koira! :D

Juuson kuulumisia

Juuson saamasta PRA-diagnoosista alkaa olla kulunut vuosi. Takana on pitkä ja pimeä talvi, joka on ollut otollista aikaa tarkkailla sen vaikutusta Juuson hämäränäköön. Heikentynyt hämäränäkö on PRA:n etenemisen ensimmäisiä oireita. Olen tehnyt Juusolle testejä: saako se hämärässä kopin herkkupalasta tai havaitseeko se iltalenkillä ollessamme tiellä nököttävän kävyn tai kivenmurikan. Olen tarkkaillut, esiintyykö Juuson käyttäytymisessä ilta-aikaan (ja muulloinkin) epävarmuutta tai varovaisuutta, sekä miten se käyttäytyy vieraita ihmisiä kohtaan: onko se epäluuloinen tai arka, ja väistääkö tai varooko se uutta ihmistä. Olen myös seurannut sitä, että pitääkö Juuson ns. katsoa sivuun nähdäkseen eteensä tai että pitääkö liikkeen tapahtua Juuson näkökentän keskellä, että se havaitsee sen (perifeerinen vs. sentraalisen PRA). Mitään oireita ei ole kuitenkaan ollut havaittavissa: Juuso puksuttaa menemään kuin aina ennenkin. Olimme eräänä talvi-iltana lenkillä, ja koska oli kohtalaisen liukasta, ja se slippailu tuolla teillä alkoi meikäläistä ärsyttämään suunnattomasti, päätin kävellä yhden pellon laitaan, jossa päästäisin pojat irti, että ne saisivat kuitenkin riittävästi liikuntaa. Heti remmit irrotettuani tajusin, että ei hitto mitenkäs Juuso! Että jos sillä oikeasti on ongelmia näön kanssa, niin ei ehkä ole järkevää pitää sitä vapaana. Mutta siellä se pöhelsi pusikoissa nuoremman tavoin, eikä ongelmia ilmennyt. Olen sittemminkin uskaltanut päästää pojat (Juusonkin) iltahämärissä vapaaksi.

Odotan suurella mielenkiinnolla Juuson tulevaa silmäkontrollia, joka on heti, kun vain Halikon eläinklinikalle tulee silmälääkäri vierailulle. Kaikki merkit viittaavat kyllä ihan muuhun kuin sokeutuvaan koiraan, mutta olen toki tietoinen, että koira pystyy feikkaamaan näkökykyään. Mutta jos niin käy, että diagnoosi on edelleen sama, niin ei voi kuin nostaa hattua Juusolle: jos jo vuoden takainen diagnoosi väitti silmämuutosten olevan selviä (ja pitäisi se kai käytöksessäkin jossain määrin huomata), niin Juuso on siltikin pitänyt iloisen, ennakkoluulottoman ja rohkean suhtautumisen elämään. On se vaan äijä!

Juuson päiväkännit

Juusolla oli eilen hiukan ankea päivä: se oli hammaskivenpoistossa. Juuso valitettavasti on taipuvainen sille. Syötän pojille pääasiassa raksuja, ja luitakin järsivät päivittäin. Hampailla siis riittää töitä, mutta silti äijä piti jälleen operoitavaksi viedä. No, onneksi käyntiväli on melko harva: viimeksi käytiin neljä vuotta sitten. Nyt hankin vielä merileväjauhetta, jonka pitäisi ennaltaehkäistä hammaskiveä, että josko käyntiväliä saisi vielä entisestäänkin venutettua.

Olikos lääkäritädin namipaloissa jotain kun näin alkoi väsyttään..?

Koska toimenpide suoritettiin ultralla, piti Juuso ensin rauhoittaa. Rauhoittuminen kesti jälleen kerran todella kauan, koska Juuso ei halunnut antaa periksi väsymykselle. Siinä se köpötteli pitkään edessäni silmät lähes ummessa, mutta maate ei voinut laittaa. Kun Juuso sitten vihdoin ja viimein saatiin kärrätyksi toimenpidehuoneeseen, kehotettiin minua tulla hakemaan poika parin tunnin kuluttua. Vähänkö sain odotustiloissa sääliviä katseita, kun poistuin klinikalta pelkkä talutushihna kourassani...

Pelipaikalle palattuani kohtasin järkyttyneen näköisen Juuson, joka oli juuri herännyt, ja jolta hoitaja oli poistamassa tippaa. Juuson muutenkin isot ja pyöreät silmät eivät ole ennen yhtä paljon muistuttaneet lautasia. "Mitä ihmettä oikeen tapahtuu", viesti katse. Kun hoitaja sai tassun paketoitua, nousi Juuso kiireenvilkkaa makuualustaltaan, ja olisi varmaan juoksuaskelin jatkanut klinikan ovesta pihalle, mutta tokkuroissaan lävähti naamalleen liukkaalle lattialle jo parin askeleen jälkeen. Sitten se jämähtikin niille sijoilleen: häntä roikkui lattialle asti, korvat sojottivat sivuille samoin kuin raajat. Rassukka oli ihan nolona, eikä tajunnut, mistä niin kummallinen olo saattoi johtua. :/

Kotiin päästyämme Juuso hatarin askelin seurasi minua joka paikkaan, mihin menin, vaikka kuinka yritin pistää sen makuulle, kunnes päätin mennä sänkyyn lukemaan ja otin Juuson viereeni, niin siihen se sitten nukahti. Nyt se on toipunut jo tokkurasta, mutta Jerelle se on hiukan äreä. Jereä kiinnostaisi kovasti kaikki ne tuoksut, jotka Juuso on klinikalta mukanaan tuonut samoin kuin tassussa oleva teippi. Mutta heti kun Jere tulee loikkimaan Juuson läheisyyteen, Juuso murahtaa Jeren käpälämäkeen. No, kun aamu valkenee, asiat lienevät taas entisellään.

No voi hemmetti kun ei silmät tahdo vieläkään pysyä auki...

Tämmösen naurettavan näkösen lapunkin liimasivat tassuun.

Vähän huono olokin olis...

"Hyvää syksyn jatkoa Juusolle!" Vähänkö liikkistä! :D

Jeren tarkkipäivä

Olen saanut kivasti tsempityksiä sekä tänne että sähköpostiini Juuson taannoisen silmätarkastuksen tiimoilta. Lämmin kiitos kaikille muistaneille, viestit ovat olleet erittäin tärkeitä ja tulleet tarpeeseen! =)

Välillä iloisempia uutisia terveysrintamalla. Jere kävi silmäpeilauksessa toissapäivänä, ja silmät olivat edelleen terveet. Jippiaijee! Tarkastuksen suoritti Päivi Vanhapelto. Jeren mielestä emäntä oli taas todella ikävä ihminen, kun vei toisen sellaiseen paikkaan, jossa joutui jopa odottamaan omaa vuoroaan. Monet itkut siinä ehdittiin taas vinkua. Ja varsinkin kun odotustilassa oli kiva lapinkoiratyttökin, jonka kanssa olisi voinut tempaista vaikka minkälaiset telmingit, mutta ei... Emäntä vaan kielsi ja sanoi, ettei lääkäriasemat ole sopivia tiloja leikkimiseen.

Tutkimushuoneessa Jere jäätyi ihan totaalisesti nähtyään kaikki ne silmientutkimusvälineet. Se tökötti pöydällä kuin puupatsas. Lääkäritätikin totesi, ettei ole noin lamaantuneen näköistä koiraa tänään nähnytkään. No olipahan poika ainakin helppo tutkittava. ;) Tutkimuksen jälkeen aukesi makupalapussi, ja johan oli järkyttävä tilanne menneen talven lumia. Lisäsin Jeren uusimman tuloksen myös sen virallisiin tietoihin.

Ojasta allikkoon

Huh huh, nyt kun on ensijärkytyksestä toipunut, pystyy edes jossain määrin loogiseen ja analyyttiseen ajatteluun. Eli ei mennyt meidän paneeli ollenkaan putkeen: HC:sta päästiin kyllä eroon, mutta tilalle saatiin PRA. Lapussa lukee, että "muutokset ovat selkeitä". Uutinen tuli kyllä täysin puun takaa.

Ei tätä vaan voi uskoa todeksi, ja diagnoosin kanssa on ristiriidassa useampikin seikka: 1) Jos muutokset näkyvät silmissä selvästi, niin loogisesti ajateltuna näön heikkenemisen pitäisi heijastua koiran käyttäytymiseen. Olen joskus - ja erityisesti parina viime päivänä - lukenut erilaisia artikkeleita koskien PRA:ta ja miten sairaus näkyy koirassa. Poimin tähän nyt muutamia esimerkkejä. Ensimmäisenä pitäisi havaita hämäräsokeus, ettei koira enää osaa ja uskalla liikkua pimeässä. Mistään tällaisesta ei ole ollut viitteitä - ja pimeäähän riitti vuorokaudessa pitkään ja paljon kun talviaikaa elettiin. Koiran pitäisi myös alkaa pelkäämään tai arastelemaan erilaisia tilanteita sokeutumisen myötä. Tämän uskoisin Juusosta välittyvän vähän vieraammallekin ihmiselle, sillä Juuso ei ole koskaan pelännyt mitään, joten jos se alkaisi yhtäkkiä epäröimään joissain tilanteissa, sitä ei kertakaikkiaan voisi olla huomaamatta. Olemme myös matkustelleet jonkin verran, eikä edellämainittuja asioita ole ollut nähtävissä Juuson ollessa vieraassakaan ympäristössä. Uskon, että koira pystyy feikkaamaan jossain määrin näkökykynsä todellista laitaa, mutta että se pystyisi tekemään sitä koko ajan ja jatkuvasti, siihen en usko. Jotain lipsahduksia vääjäämättä tapahtuu. Mutta koska Juuso on käyttäytynyt samaan malliin kuin aina ennenkin, tuntuu diagnoosi perin oudolta. Juusolla ei myöskään ole vaikeuksia erottaa liikkumattomia esineitä, se näkee sivulla tapahtuvan liikkeen, eikä sen myöskään tarvitse ns. katsoa sivuun nähdäkseen edessä olevaa. 2) PRA:ta sairastavan koiran silmät pitäisi kuulemma olla poikkeuksellisen näköiset: pupillit ovat epätavallisen laajat, ja silmien pitäisi heijastella hämärässä vihreän värisinä. En ole tällaistakaan Juusossa huomannut.

3) Juuso on PRA-geenitestattu ja terveeksi todettu. Lisäksi Juuson äiti ja isä sekä kaksi sisarusta on saanut A-statuksen kyseisestä sairaudesta. Myös muita sukulaisia on testattu samoin lopputuloksin. Eli mistä siis perinnöllinen sairaus voi yhtäkkiä pompata ikäänkuin keskelle-ei-mitään?? Eikö geenitestiinkään voi enää luottaa?

On varsin ikävää, että tällainen asia tuli esille nimenomaan paneelissa. Kuten edellisessä päivityksessä kerroin, koiran omistajaa ei huolittu toimenpidehuoneeseen. Tavallisessa silmätarkissa lääkäri olisi ollut siinä vieressä suomentamassa kaikki lääketieteelliset sanakäänteet. Nyt minulla on pelkkä lappu kourassa, enkä edes tiedä niiden lääkäreiden nimiä, jotka Juuson tutkivat. Tosiasia on nyt siis se, ettemme voi kuin odottaa. Kontrolliin kannattaa mennä aikaisintaan puolen vuoden päästä, ja jos sieltä sattuu taas tulemaan joku ihan muu lausunto, käy matkamme jälleen paneeliin. Tuntuu kuin tämä olisi päättymätöntä kujanjuoksua...

Tämä oli kova isku myös kasvattaja-Erjalle, ja aiheuttaa varmasti harmaita hiuksia Juuson sisarusten omistajillekin. Olen tästä kaikesta kovasti pahoillani, mutta olen kuitenkin sen verran itsekäs, että ajattelen nyt vain Juuson parasta: niin kauan kun sillä on kaikki hyvin - että se pystyy elämään täysipainoista elämää ja ettei sillä ole kipuja - niin minäkin olen onnellinen, "toivotaan parasta, pelätään pahinta" -periaatetta noudattaen. Juuson hyvinvointi on kaikki kaikessa. Ja mitä ikinä tulevaisuudessa tapahtuukin, on Juuso aina se sama koira kuin ennenkin, reipas ja iloinen nallekarhu varustettuna aimoannoksella itseluottamusta ja hellyydenkipeyttä. Elämäni koira!

Heräsin aamuyöstä siihen kun Juuso hyppäsi sängylle ja änkesi kainalooni nukkumaan. Silloin meinasi tulla itku.

Juuso paneelissa

Pistetäänpä taas pakettiin viime viikkojen tapahtumat - yhtä ja toista on ehtinyt sattua ja tapahtua sitten helmikuun. Kävimme Juuson kanssa eilen Kennelliiton järjestämässä silmäpaneelissa Helsingissä. Juuson ensimmäinen silmäpeili aikoinaan antoi tuomion "perinnöllinen kaihi, epäilyttävä". Kontrollikäynti seuraavana vuonna vapautti Juuson HC:sta, mutta viime vuonna uudistuneet Kennelliiton jalostussäännöt toivat myöskin epäilyttävät lausunnot paneelin piiriin. Kolmen silmäspesialistin suorittamassa tutkimuksessa oli siis käytävä, jotta tili saataisiin niinsanotusti puhtaaksi.

Voi että meikäläistä jännitti koko lauantaiaamu! Eikä niinkään se, miten tutkimus menee, vaan se, että päästäänkö me toimenpiteeseen ylipäänsä. Viime peilauksessa nimittäin kävi niin, että Juuso yllättäen nosti melkoiset kilarit silmätippojen laittamisesta. Se potki ja venkoi kuin uhmaikäinen lapsi konsanaan, ja tipat vaivoin saatiin pojan silmiin. Vuonna -09, kun kävin Jeren kanssa peilissä, oli tarkoitus tarkata samalla reissulla Juusonkin silmät - vaan äijä kieltäytyi yhteistyöstä ja päätin aikas nopeesti, etten sitä viitsi kiusata ja jätin tarkin sikseen. Nyt oli kuitenkin paneelimaksu maksettu ja Helsingissä asti oltiin, niin tipat oli väännettävä Juuson silmiin vaikka väkisin, sen päätin. Tällä kertaa Juuso päästi meikäläisen huomattavasti helpommalla, mutta tottakai vastaan oli edes vähän laitettava. Enpä sitten tiedä, onko silmätippojen laitto Juuson mielestä oikeasti niin nöyryyttävä kokemus vai testaako se vain emäntäänsä, sillä tutkimushuoneessa, johon omistajaa ei huolittu mukaan, poika oli kuulemma ollut ihan enkeli. Juuson kekseliäisyydestä tietoisena alan yhä enemmän kallistua jälkimmäiseen vaihtoehtoon... :P Isäni, joka oli meille Helsingin-reissulla kuskina, ja joka on koko Juuson eliniän pitänyt Juusoa vähän sellaisena tallukkana ja kutsunutkin sitä pehmoleluksi, oli yllättynyt että Juusosta "löytyy sentään joskus jämäkkyyttä ja asennetta". :D Paneelin tuloksia odotellaan saapuvaksi lähipäivinä, toivotaan parasta!

Helmi-maaliskuun vaihteessa emäntä vietti talvilomaa koulustaan, ja lähdimme poikien kanssa reissuun pohjanmaalle. VR teki menomatkastamme ikimuistoisen: sähkövika jämähdytti junamme välille Parkano-Seinäjoki keskelle-ei-mitään, ja siellä sitten kärvistelimme ilman informaatiota ja lämmitystä piiiiiiiiiiiiiiiiiiiiitkän tovin. Juna saapui määränpäähämme Kokkolaan vaivaiset kuusi tuntia myöhässä! Yllättäen pojat pysyivät viivytyksistä huolimatta rauhallisina loppuun asti siinä missä emäntä taas oli kireänä kuin viulunkieli.

Poijjaat matkustaa:

Matkan mutkista huolimatta loma sujui hyvin. Eräs aurinkoinen lomapäivä vietettiin merenjäällä, ja siitäkös pojat ottivat kaiken ilon irti.

"Kumipallona luokses pompin vain... " - Sami ja Jere:

Me kaksi - Jere ja minä:

Kevät tekee jo kovasti tuloaan, mikä ilahduttaa emäntää ihan erityisesti - talvi-ihmiseksi kun en itseäni luokittele ollenkaan. Keväässäkin on omat miinuksensa, kun koiraa saa jatkuvasti huuhdella hiekasta ja kurasta. Pikaista kesäntuloa siis toivoen... =)

Astutuksen jälkeen...

Noin puolitoista viikkoa sitten Seni palasi takaisin Erjan hoiviin ja vastaavasti sain oman kullanmuruni Juuson takaisin. Tavallaan oli haikea luopua Senistä: se oli minua kohtaan niin välitön ja ystävällinen, ihan kuin se olisi tuntenut minut aina. Jo ensimmäisenä iltana se kömpi sohvalle kainaloon rapsutettavaksi. Ja kun oli nainen talossa, käyttäytyi Jerekin sen mukaisesti: ei ollut jälkeäkään siitä keskenkasvuisesta häsläävästä villikosta, vaan poika käyttäytyi kuin herrasmies ikään, kun piti morsiameen tehdä hyvä vaikutus. (Todettakoon nyt kuitenkin, että fiksu Jere poistui talosta samalla ovenavauksella kuin Senikin, ja nyt täällä on taas se vanha tuttu Pentu...)

Juuso oli kuulemma viihtynyt Tammelassa vallan mainiosti, eikä minulla mitään päinvastaisia pelkoja asiasta ollutkaan. Se oli ollut siellä ihmisten maskotti ja kerjännyt silityksiä kaikilta mahdollisilta. Leikkikaverin Juuso oli löytänyt siskontytöstään Nikistä, jonka kanssa se oli viettänyt paljon aikaa. Reissu oli ollut Juusolle aika jännittävä, sillä Erja kertoi, että Juusolle ei aina ollut ruoka maistunut - siis mitäh, maailman suurimmalle ahmatille??! :D

Paluu normaaliin arkeen ei meillä mennyt ihan putkeen. Juuson vatsa meni sekaisin melkein samoin tein, kun se oli taas tänne kotiutunut. Sen vatsassa ei pysynyt mikään. Ja kun sain Juuson kuntoon, oli Jeren vuoro. Melkein kaikki talon matot menivät vuorollaan pyykkiin ja mopille riitti töitä. Koirien peräpäitä sai pestä yhtenään, mistä turkki, jota ei normaaliolosuhteissa tarvitsisi pestä kuin 2-3 kertaa vuodessa, ja jota nyt saippuoitiin keskimäärin viisi kertaa päivässä, muuttui ihan hamppuiseksi. Ruokaa ei kannatanut syöttää, kun se ei sisällä pysynyt, ja koirien kropat riutuivat. Loppujen lopuksi mulla oli kaksi kapisen näköistä koiraa. :P Onneksi kumpikaan ei kuitenkaan ollut apea tai masentunut, eikä lopputuotteen mukana ollut verta, joten lääkäriin asti ei ollut tarvis mennä. Syötin kummallekin pojalle Canicur-tablettikuurin ja varmuuden vuoksi madotin molemmat, ja lopulta sekä Juuson että Jeren vatsat rauhoittuivat. Nyt kumpikin on jo ok.

Toinen ongelma oli se, että kun kumpikin oli melkein kaksi viikkoa viihtynyt naisseurassa, eivät pojat meinanneet tulla aluksi toimeen keskenään. Varsinkin Jeren ulkoisessa olemuksessa huomasi sen, miten petetyksi se itsensä tunsi, kun se huomasi Senin täältä poistuneen ja että Juuso oli tullut tilalle. Nyt on tämäkin asia normaalissa kuosissa.

Nyt alkoi taas armoton jännitys - toivottavasti tällä kertaa saadaan pikku-Senejä ja -Jerejä maailmaan! =)

Hyviä uutisia ja huonoja uutisia!

Taas on ehtinyt tapahtua vaikka mitä edellisestä kirjoituskerrasta. Aloitetaan huonoilla uutisilla: Jeren astutusreissu ei sitten tuottanutkaan toivottua lopputulosta. Voi itkun itku! :( Senillä kaikki merkit kyllä viittasivat tiineyteen. Se oli kuulemma välillä ärtynyt, hoivaili leluja ja jopa maidontuotanto oli alkanut. Viime viikolla ultrassa ainuttakaan pikkunyyttiä ei kuitenkaan ollut massusta löytynyt, eli Senillä oli meneillään valeraskaus. Pikaista toipumista Senille! Uutta sotasuunnitelmaa Erjan kanssa jo alustavasti läpikäytiin, ja huhti- toukokuun tienoilla olisi uusintayritys uusin taktiikoin. Harmittaa kyllä vietävästi, ja miettinyt olen, että mikä meni vikaan. Menikö ensikertalaisella nuorellamiehellä ylitsepursuavassa innostuksessa ja aktiivisuudessa touhu kenties yliyrittämiseksi..? Mutta keväällä, kun Jere pääsee uusintayritykselle, se ainakin on tositoimissa astetta kokeneempana.

Seuraavaksi ne hyvät uutiset: sain viimeinkin - loputtoman pitkältä tuntuneen odotteluajan päätteeksi - haltuuni Jeren luustokuvaustulokset. Jeren kyynärät olivat 0/0 ja lonkat B/B. Usma-siskon kanssa muuten ihan identtiset tulokset. Näistä ollaan todella iloisia! :) Tulos on myös päivitetty Jeren omiin tietoihin.

Eilen käytiin Torronsuolla reippailemassa parin tunnin patikkalenkki. Pojat paahtoivat upeissa maisemissa kuin viimeistä päivää, joten vauhdista ei totisesti ollut puutetta! Olosuhteet olivat ihan mahtavat: ilma oli aavistuksen utuinen ja tuuleton, lunta sateli ihan pikkuisen ja pakkasta oli vajaat -10 astetta. Retkestä löytyy valokuvapläjäys tuolta albumin puolelta.

Terveysasioita

Jere kävi eilen luustokuvauksissa. Hyvältä kuulemma näytti. Tai siis sainhan minä niistä omat versioni CD:lle poltettuna, mutta eipä ne minulle mitään sano. Kuvaava lääkäri kertoi, että kyynärät ovat oikein terveet. Toisessa lonkassa tuntui aavistuksenomaista löysyyttä, mutta hän antoi kirjainarvioiksi A:n tai B:n. Saa nähdä, mitä Kennelliitossa sanotaan.

Ennen Juuson ikävämpää lääkärikäyntiä kerkesimme poiketa vuositarkastuksessa. Kaikki oli OK, ja mikä parasta, Juuso on hiukan laihtunut. Jeren ateriointipelleilyn ja vastaavasti Juuson ruokarosvoilun myötä jäppiäinen ehti joinain päivinä syömään melkein kahden edestä ja pahimmillaan se painoi 24 kiloa. Pikkuisen liikaa, vai mitä? Sitten aloin vahtimaan poikien syömistä: seisoin kuppien vieressä niin kauan, kunnes kumpikin oli tyhjentänyt oman kuppinsa. Hyppiminen lumikinoksissa taas on ollut mitä parhainta ja tehokkainta liikuntaa. Nyt Juuso painaa 22,5kg ja se on sopiva! Eilisellä luustokuvausreissulla tuli todettua, että Jeren paino ei kuitenkaan ole noussut yhtään: vaaka näytti edelleen 17 kiloa. Kaiken, minkä nuorukainen syö, se myös kuluttaa.

Jere tarkissa

Eilen oli vuorossa Jeren ekat viralliset tarkastukset, polvet ja silmät. Luustokuvauksiin mennään sitten myöhemmin kun poika on kasvanut ja kehittynyt loppuun asti. Kettu oli yllättävän rauhallinen klinikalla. Olin ihan varma, että se säikähtää tutkimuslaitteita tai kehittelee jotain kohtausta emännän nolotukseksi - mun pieni luulopeikko - mutta Jerepä oli ihan säyseä. Loppujen lopuksi se oli emäntä, joka klinikalla tärisi kuin haavanlehti, kun jännitti tuloksia niin kovin.

Vaan eipä ollut mitään jännitettävää: Jeren polvet olivat kunnossa (0/0) kuin myös silmät terveet. Vasemmasta silmästä löytyi jotain sikiöaikaista jäännettä, mutta se ei lääkärin mukaan ole mitään huolestuttavaa tai perinnöllistä; ei siis aiheuta kontrollikäyntiä tai vastaavaa. Tarkastuksen suoritti Päivi Vanhapelto. Lisäsin tuoreet tulokset Jeren tietoihin. =)

Lääkärillä

Jere kävi tänään vuotuisessa lääkärintarkastuksessa. Rokotukset saatiin taas päiväjärjestykseen, ja muutenkin kaikki oli OK. Poika kävi myös punnituksessa, ja vaaka osoitti vaivaista 15,8 kiloa. No, Jere vähän hassusti istui siinä vaa'an reunalla, eikä sitä tahtonut paremmin saada siihen aseteltua, että muutama sata grammaa saattoi jäädä uupumaan, mutta köykäinen on poika kyllä! Liekö tuo toisaalta ihme, kun tyyppi niin hintsusti aterioitaankin syö: sillä ei ikinä ole kiire lautasen ääressä, ja saattaa jopa jättää osan syömättä. Raksuja se paloittelee hampaiden kanssa ensin pienemmäksi silpuksi ja vasta sitten syö. Ostinkin Jerelle tovi sitten oman pussin Eukanuban Wild Nature -sarjaa. Sen rakeet ovat pieniä, niitä ei tarvii halkoa. Merkki tuntuu muutenkin olevan maistuvampaa kuin monet muut keskimäärin.

Tää on meikäläisellekin aivan uusi tilanne, kun Juusolle taas ruoka maittaa senkin eestä. Ruokamerkkiä olen kyllä sillekin vaihdellut, ettei kyllästy, mutta kaikki on aina alas mennyt, vauhdilla vielä. Lääkärillä tänään Jere kyllä veti tarkkitädin raksupurkin melkein tyhjäksi. Mä sitä ääneenkin päivittelin, että miksiköhän nyt maistuu näin hyvin. Lääkäri paljasti, että raksut oli kissoille tarkotettuja! Siis mikäköhän tuo mun otus oikeen on: koira lukee kyllä papereissa, mutta ketulta se näyttää, ja sitte vielä kissojen ruokaa suosii..?