Kansainvälinen muotovalio!!

Juusosta on tullut kansainvälinen muotovalio! =) Vietettiin juhannus Pietarissa, jossa paikallinen Kennel-club järjesti kaksipäiväisen KV-näyttelyn. Koko kevään tein selvitystä siitä, mitä kaikkea pitää ottaa huomioon niin koiran kuin omistajankin osalta ennen reissuun lähtemistä. Aivan järjettömän työläs paperisota vaivaisen kolmen päivän matkan takia! No nyt on asioiden suhteen paljon viisaampi, mutta en nyt ihan heti lähtisi tekemään uusiksi...

Olin mietiskellyt, että tämä olisi meidän viimeinen ulkomaankeikka - kävi miten kävi jo Juuson iän vuoksi. Olen saanut olla kiitollinen siitä, että tuon ikäinen koira on noin teräksisessä kunnossa. Matkaan lähdettiin aikaisin perjantaiaamuna. Samassa bussissa meidän kanssa matkusti Dimolin kennelin lapinkoirakasvattaja kahden Juuson kilpakumppanin kanssa. Oli mukava uusi tuttavuus, sillä asuinpaikoistamme johtuen ei juuri samoissa näyttelyissä ja tapahtumissa pyöritä. Juuso meni Kipinoisen Einin lapinkoiranartusta Dimolin Pitsiliinasta "Pippurista" aivan sekaisin. Paljon tietysti liikuttiin iltaisin kimpassa, ulkoilutettiin koiria jne. yhdessä, joten koiratkin pääsivät treffailemaan toisiaan. Juusolla ei tarpeiden tekemisestäkään tahtonut tulla mitään, kun koko ajan oli vain tolkuton veto Pippurin suuntaan. Ikää tulee lisää, mutta naisten suhteen Juuso ei muutu. :D Meillä oli muutenkin reissubussilaisten kanssa hyvä poppoo kasassa: iltaisin käytiin porukalla shoppailemassa, syömässä tai lasillisella.

Vaikka oli juhannus ja pyhä, ja ottaen huomioon tuon lemmikin kanssa matkustamisen hankaluuden Venäjälle, niin yllättävän paljon oli lappalaisia kehässä: lauantaina oli 4u+2n ja sunnuntaina 3u+1n. Lauantain näyttely meni meidän osalta täysin vihkoon. Juuso ei tainnut olla ihan ranskalaisen tuomarin makuunkaan, mutta suurimmaksi osin esiintymisen suhteen saa katsoa peiliin - niin koira kuin ohjaajakin. En tiedä, mikä Juusolle tuli, mutta sitä ei esiintymiset kiinnostaneet pätkääkään. Se ei ole ikinä ennen ollut tuollainen. Nurmialustalla on joskus liian hyvät tuoksut häirinneet, mutta nyt oltiin sentään sisätiloissa. Juuso oli kuin kylmä kala: se riiputti häntäänsä seisottaessa, mitä se ei ole ennen tehnyt. Ravaaminen oli vähän laiskanpulskeaa ja katse harhaili kehän ulkopuolelle. Mä en saanut Juusoa herätettyä siitä koomasta hetkeksikään. Juuson tulos sileä ERI - siihenkin saa tuolla presentaatiolla olla tyytyväinen. Ihan täydellinen rimanalitus!

Juuso jatkoi kiukutteluaan illalla hotellilla, joten seuraava päivä jätti tukun kysymysmerkkejä. Tää on se Juuson nurja puoli: se on kovapäinen koira, erittäin itsetietoinen ja oman arvonsa tunteva diiva. Sellainen itsevarmuus on kehässä etu, mutta toisaalta se uskaltaa olla mun kanssa eri mieltä ja kyseenalaistaa mun tahto. Itsekin oon välillä vähän lepsu Juuson suhteen, annan sille asioita periksi, kun "se nyt on jo tuon ikäinen". Juuso osaa vedellä oikeista naruista ja käyttää tilaisuuksia hyväkseen. Tiedän tämän, mutta aina en viitsi siihen puuttua.

Sunnuntaina oli sitten ihan toisenlainen meininki kehässä. Juuso oli kuin eri planeetalta. Liettualainen tuomari arvosti hyvin liikkuvaa koiraa, juoksutti siis ihan kiitettävästi, mikä oli meidän valtti: Juuso liikkuu halutessaan aivan erinomaisesti, varsinkin ikäänsä nähden. Nyt löytyi se lentävä ravi. Mutta muutenkin Juuso oli kehässä läsnä ja ennenkaikkea innoissaan siellä olemisesta. Meikäläisenkään ei tarvinnut kauheasti tehdä töitä esiintymisen eteen. Tämä kaikki palkittiin: Juuso VAL ERI1 SA PU1 SERT => RU MVA & RKFV CACIB => CIB ROP!!! Ei hitsi mikä päätös meidän ulkomaanturneelle!

ROPin myötä päästiin siis vielä kokemaan isojen kehien tunnelma isossa kaupungissa ison maailman tyyliin. Vitosryhmän arvosteli ranskalainen tuomari, joka jo kokoomakehässä katseli Juusoa kulmat kurtussa - olikohan ikinä livenä nähnyt moista otusta. :D Ei tietenkään tullut sijoittumista, mutta se oli jo arvattavissa: meidän ryhmässä on näitä takuumenestyjiä niin paljon - faaraokoirat, akitat, basenjit, pomeranianit ynnä muut - niin olisi vaatinut niin tuuria kuin sellaisen tuomarin, joka takuulla tuntee rodun (siis arvostelee sitä paljon ja säännöllisesti). Juuso jaksoi esiintyä tosi pirtsakasti myös isossa kehässä, meinasi jopa lähteä välillä laukalle. =) Aivan mieletöntä!!!

Tähänhän ne ulkomaanreissut on hyvä päättää. Moni on kysellyt, että entäs Viro, kun Juuso tarvitsisi sieltä yhden SERTin tullakseen sekä Viron että Balttian valioksi. Se on oikeastaan ainoa, jota edes harkitsen. Nyt on kuitenkin takki aika tyhjä: aika monta ulkomaanreissua tehty reilun vuoden sisään, ja muutenkin Juuson iästä johtuen koko ruljanssi hoidettu vähän pikakelauksella. Katsotaan, miten tulevaisuudessa mieli muuttuu vai muuttuuko...

Sitten lopuksi poseeraus: CIB* FI & LV & LT & BY & RU MVA RKFV LVV -16 Cimulin Tiuhtiviuhti

Osumaa

Jere on näköjään ottanut matsia "jonkun" kanssa. Tänään huomasin pienen vekin sen kuonossa suun yläpuolella. Tämä joku voi sitten olla ihan mikä vaan. Jere kun on luontokappaleiden suhteen täys peto, ja sille kelpaa kaikki hyttysestä peuroihin - kaikkea ajetaan takaa saalistus mielessä. Tänne sisälle eksyneet kärpäset ja hämähäkit menevät välipalaksi, ja ainakin yhden oravan sekä yhden naakan Jere on napannut (olen ollut todistamassa).

Olin ihan järkyttynyt ja lamaannuin hyväksi toviksi, kun yksi kesäilta jo useampi vuosi takaperin oltiin poikien kanssa lenkillä, ja pyörätien poikki lyllersi siili. Kaksikko kiinnostui liikkujasta kovasti, mutta Juuson innostus lopahti, kun siili pysähtyi ja vetäisi itsensä rullalle. Jere sen sijaan tempaisi piikkipallon suuhunsa ja alkoi paiskoa sitä kuin räsynukkea. Tätä toistui niin kauan, kunnes selvisin järkytyksestäni ja vedin Jeren pois siilin luota. Tyypin ikenet vuotivat verta, mutta ei se Jereä haitannut. Siilit kiinnostavat edelleen, mutten päästä Jereä enää niiden lähelle. Jäniksenkin Jere takuulla tappaisi, jos saisi kiinni. Jeressä on kyllä (mun mielestä) epätyypillisen kova saalisvietti paimenkoiraksi...

Ei tarvitse sanoakaan, että ampiaiset ja muut vastaavat niinikään kiinnostavat Jereä. Olen kieltänyt koskemasta ja se on totellut. Mutta silloin kun en ole paikalla ja näkemässä, pörriäiset kyllä listitään. Jere on selvinnyt tähän asti voittajana. En nyt sitten tiedä, mikä Jeren kuonoon on osunut. Sen naama ei ole ollut turvoksissa tai vuotanut verta. Ainoa näkyvä todiste on tuo pieni vekki.

Hei, me harrastetaan!

Päätetäänpä blogihiljaisuus tältä erää, kun kuitenkin ohjelmaa koirarintamalla on riittänyt melkein ruuhkaksi asti, ja Koirahallista on tullut meikäläiselle toinen koti. :D

Jeren kanssa käydään ahkerasti treenaamassa niin Koirahallilla kuin EHYTilläkin. Jeren nostaminen mölliluokkaan on mielestäni tuonut ohjaamiseeni jonkinlaista seesteisyyttä. Mulla ei enää ole koko ajan kiire. Alla muutamia Taskisen Katjan Koirahallille rakentamia ratoja. Multa ja Jereltä ne ovat pääsääntöisesti loppujen lopuksi menneet hyvin. Aina välillähän kesken radan jossain kohti huomaa, että joku tietty juttu ei käytännössä toimikaan ihan niin kuin sen oli päässään ensin miettinyt. Sitten ollaan vaan kokeiltu ja hiottu, mutta siis ylitsepääsemättömiä kohtia treeniradoissa ei ole tullut. Ja hienoa on ollut tajuta, että korjausliikkeitä osaa tehdä myös oma-aloitteisesti ilman, että ulkopuolisen tarvii niistä aina sanoa.

Viikon7 radan välistävedot tuntuivat alkuun todella työläiltä: mä olin kankea ja Jerellä meni kaarteet pitkiksi. Mutta kun aloin opettaa Jerelle, mitä meinaa esteiden merkkaus, niin johan rupesi lyyti kirjoittamaan! En ollut tajunnutkaan, miten vähän esteiden merkkausta olen tehnyt, niin miten sen osaamista voisi Jereltäkään vaatia.

Treenirata vko6

Treenirata vko7

Treenirata vko13

Kuun puolessa välissä osallistuin agilitytuomari Anne Saviojan ratatreeneihin Koirahallilla. Oli muuten todella mielenkiintoinen ja avartava kokemus! Olin jo helmikuussa osallistunut Annen ratakoulutukseen kuunteluoppilaana, joka oli opettavainen ilta sekin, mutta vielä enemmän siitä sai irti koiran kanssa. En ollut edes tajunnut, miten kaukaa mä saan Jeren irtoamaan esteille, huh huh! Jere menee myös hyvin esteitä pelkällä ohjauksella ilman että sanon mitään ääneen. Sapiskaa tuli monelle - minä mukaanlukien :D - siitä, että käytettiin liikaa sanoja "tässä" tai "täällä". Miten helposti ne lipsahtaakaan suusta... Mutta ilmankin pärjää. =) Kotiläksyksi saatiin Jeren kanssa treenata persjättöjä, joissa mulla on liian usein ajoitukset pielessä. Viime viikon treeneissä ne jo sujuivat.

EHYTillä ollaan otettu keinutreeniä sekä keppejä 2x2-menetelmällä. Kuun alussa osallistuttiin oikein Aneten keinuklinikalle, mutta myös normi viikkotreeneihinkin olen keinua aina välillä toivonut. Keinuhan oli Jerelle yksien epäonnisten treenien jälkeen kauhea peikko. Aneten tunneilla mörkö on nyt saatu ajettua tiehensä, kun keinua harjoitellaan niin, että sille tullaan vauhdista toisen esteen kautta. Näyttää siltä, että Jere ei huomaakaan keinun rämähdystä. Vielä alkuvuodesta olin varma, että Jere ei enää astu jalallakaan keinulle, mutta toisin kävi. Vahvistusta tarvitaan vielä, mutta ollaan hyvällä tiellä. 2x2 toimii Jerellä kepeissä äärettömän hyvin. Kepit saa olla käännettynä jo aika vinoon, ja vieläkin Jere osaa ne poimia. Mun pikku rimpula on aikas hoksaavainen otus. ♡

Otin myös askeleen lähemmäs kohti virallisia kisoja liittymällä Kiskon Agilityn jäseneksi. Niille, jotka eivät tiedä, niin virallisiin kisoihin osallistuvan täytyy olla jonkun seuran jäsen. KisA taas vastaavasti sponssaa jäsenilleen muunmuassa erilaisia agilitykursseja alennettuun hintaan.

Juuson harrastusrintamalla oli helmikuussa vähän hiljaisempaa, kun näyttelyt kiersivät Pohjois-Suomessa, eikä kaverikoiravierailuitakaan ihan hirveästi ollut. Niinpä lohkaisin Jeren EHYTin agsatunneista pari Juusolle. Juuso ei mikään agilitykoira todellakaan ole: siltä puuttuu Jeren hulluus, eikä Juuso ole samalla lailla käskytettävissä kuin Jere. Näyttelyt ja kaverikoirailu, joissa se saa patsastella, olla esillä ja vähän diivaillakin, ovat enemmän Juusolle luonteenomaista. Ei sikäli, etteikö Juuso olisi ollut innoissaan, kun se pääsi mukaan ja puuhastelemaan. Voi sitä touhotuksen määrää! Mutta Juuso meni esteitä omia aikojaan ja omalla tavallaan, ja joka kerta kesken tunnin Juuson mielenkiinto lässähti kuin lehmänhäntä. Hauskaa sillä kuitenkin ilmiselvästi oli ja se on pääasia. =)

Toissa sunnuntaina osallistuttiin Juuson kanssa Salon Koirahallin avoimien ovien päivään. Ohjelmassa oli muotinäytös, erilaisten koiraharrastuksien esittelyä, ja paikalla oli myös eläintarvikekirppis. Mekin päästiin Helsittaren mannekiineiksi. HelsiTar on piikkiöläinen perheyritys, joka kotimaisena käsityönä valmistaa erilaisia harrastus- ja suoja-asuja niin koirille kuin omistajillekin. Muotinäytöksen lisäksi Juuso oli paikalla kaverikoiran ominaisuudessa.

Kaverikoirat Juuso, Bono ja Svea

Haasteita

Saimme sekä Leilalta että Piialta tuollaisen hienon tunnustuksen, joka haastaa meidät ensinnäkin kiittämään haasteen antajaa, toisekseen kertomaan kahdeksan satunnaista asiaa itsestään ja kolmanneksi antamaan tunnustus edelleen kahdeksalle bloggaajalle. Iso kiitos Leila ja Piia! Tuntuu aina mukavalta saada tällainen tunnustus. Se toimii osaltaan motivaattorina ylläpitää blogia, kun tietää, että sillä on lukijoita. =) Ihan kahdeksaa sellaista bloggaajaa, jota ei olisi jo aiemmin muistettu kehunapilla, me ei saatu kasaan - emäntä kun on taas vitkutellut blogin päivittämisen kanssa, joten osa niistä, joille tunnustuksen olisi suonut, on jo sen saanut - mutta ojennamme haasteen Ruskalle, Jekulle ja Jipolle, Tikolle ja Korulle, Onnille, sekä ihanan väriselle Nibálle.

Säännöistä poikkeamme vielä sikälikin, että koska emännän elämä koostuu nykyään lähes pelkästään opiskeluista ja on sen myötä aika yksitoikkoista, niin kerron ne kahdeksan satunnaista asiaa noista karvapalleroista. Täältä pesee:

1) Jere on melkoisen epäluuloinen mitä tulee toimenpiteisiin. Sakset tai punkkipihdit nähdessään se juoksee karkuun. Lääkärikäynnillä stetoskooppien esiinottaminen saa sen hyppäämään tutkimuspöydältä alas. Näyttelyssä se on pakoillut mittatikkua. Ratkaisu ongelmaan: herkkupalat, lopputulos: toimenpide unohtuu. Harja ei ole Jerelle kauhistus, mutta ADHD-koirana se ei jaksa olla kammattavana minuuttia kauempaa. Ratkaisu tähänkin: herkkupalat.

2) Juuso oli hiljainen koira siihen asti kunnes Jere tuli taloon. Vieraiden tulonkin Juuso ilmoitti vain menemällä ulko-ovelle ja tuijottamalla sitä. Nykyään Juuso haukkuu vähän kaikelle. Näköjään välillä se oppi voi mennä suuntaan nuoremmalta vanhemmalle...

3) Jere touhottaa päivisin sata lasissa ja iltaisin se on ihan poikki. Silloin se ei halua itseään häirittävän. Mutta jos näin käy, niin siitä kyllä huomaa, että se on kärtty: sen silmät punoittavat ja niissä on syyttävä tapitus. Se ei ole yhtään seurankipeä, päinvastoin. Yöllä kuitenkin usein herään siihen, kun Jere hyppää sängylle ja änkeää kainalooni nukkumaan. Liikkis!

4) Juuso pupuilee. Kun sitä rapsuttaa, se nostaa molemmat etukäpälät ilmaan ja seisoo takatassuillaan. Siinä se sitten tönöttää paijattavana ja näyttää ihan pupulta. Söpöä!

5) Pojat tajuavat kokonaisia lauseita: "Mitä menee ulkona?" saa kaksikon ryntäämään ikkunaan katsomaan ulkomaailman tapahtumia. "Onko herkku laatikossa?" pistää pojat säntäämään keittiön laatikoston edustalle. Yksi keittiön laatikoista on varattu koirien tavaralle (viralliset dokumentit, kynsisakset, harjat, kaulapannat, naksuttimet, ja ennenkaikkea herkut ja puruluut), ja pojat tietävät sen. "Lähteekö pojat ulos?" saa koirat melkein syöksymään ulko-oven läpi. Kaksikko tietää myös, jos kysyy lenkillä, että missä on pupu/kissa/tyhmä lintu (=fasaani). Rinta nousee välittömästi rottingille ja kaula venyy taivaisiin.

6) Juuso ja Jere ovat tavattoman mustasukkaisia. Kun toinen on huomionkohteena, on toinen välittömästi vieressä vinkumassa ja kuonolla tökkimässä.

7) Jere on hirmu nöyrä, tottelevainen ja fiksu. Olen alkanut harjoittaa Jerelle tottelevaisuuskokeen liikkeillä nyt reilun vuoden tauon jälkeen, kun Jerellä taas riittää keskittymiskykyä ja kärsivällisyyttä siihen. Sillä riittää hämmästyttävän paljon motivaatiota. Jerelle riittää usein pelkkä ele, niin se tietää mitä tehdä. Viereen-komentokin lähti ihan puolihuolimattomasta treenauksesta. Ongelmana on Jeren taipumus alkaa räksyttämään todella herkästi. Muuten Jere on ihan mahtava harrastekoira.

8) Juuso oli varsinainen aamunvirkku. Kun aikoinaan kävimme ensimmäistä kertaa katsomassa Juusoa ja siinä pötkylän luonteenpiirteitä tietoomme saimme, kertoi kasvattaja-Erja, että pentue on todella aamuvirkku, "ja varsinkin tämä", sanoi Erja osoittaen Juusoa. Ensimmäisenä yhteisenä aamuna tuli tämä todettuakin, kun pikku-Juuso aloitti ulvontakonsertin vähän kello viiden jälkeen. Eiiih... Sittemmin Juuso on sopeutunut uuden kotinsa vuorokausirytmiin, ja nykyään Juusoa ei tahdo aamuisin saada edes jalkeille, ja vastaavasti iltaisin sillä riittää puuhasteltavaa vielä senkin jälkeen, kun ihmisväki on käynyt yöpuulle.

Joulurauhaa - tai ainakin melkein...

Joulu sujui Halikossa rauhallisissa merkeissä: emäntä surffasi joulunpyhät sukulaisissa mutta palasi kotipitäjään Vauhtipääkaksikon luo aina illaksi. Joulun alla paistettiin perinteisesti kinkku, ja pojat tönöttivät uskollisesti kuola valuen uunin edustalla vahtien sen paistumista - ei päässyt tänäkään vuonna paisti karkaamaan uunista... ;)

Olin ostanut pojille joululahjoiksi lampaanvillasta tehdyt "unilelut". Myyjä vakuutteli meikäläistä, että lampaanvillan tuoksu saa lemmikin kuin lemmikin hoivaamaan lelua kuin lasta. Epäilin moista ainakin Jeren kohdalla, mutta kun härpäkkeet eivät paljoa maksaneet, niin annoin mennä, ja siinäpähän olisi pojille vähän puuhaa aattoillan ratoksi ellei muuta. ...ja aattona, ihan kuten arvelinkin...

Njam njam njam, hyvälle vaan maistuu...

Höh, jokos se loppui? Aikas tylsä lelu...

Juuso helli "lastaan" - noh niin kuin lastaan, mutta se on harrastanut lelujen paapomista ennenkin, joten tästä en yllättynyt. Sen sijaan Juusolla on nyt muuten vaikeaa: on SE aika vuodesta. Naapurin tyttökoira tuoksuu liian hyvältä, ja Juuson ei auta muu kuin päivystää ikkunassa ja ulvoa. Tätä ei toivo taas kenenkään korville: OUUOUUOUU...

Itkua ja hammastenkiristystä

Nyt on taas se aika vuodesta, kun meidän miestenmiestä koetellaan. Naapurin tyttökoira on juoksussa, ja Juuso on kuin tulisilla hiilillä. Suurimman osan päivää se vaeltelee levottomana kämppää ympäri tai istuu sohvalla kytäten ikkunasta pihalle ja piipittää. Piip piip piip piip! Se piippaa sisällä, se piippaa lenkillä, se piippaa jopa unissaan. Juuso-parka! Välillä piipitys yltyy ulvonnaksi, ja ääni muistuttaa palosireeniä. AUAUAUAU AUUUUUAUUUUUAUUUUAUUUUU! Emännän käsikin on koetuksella, kun lenkillä puurokorva mennä puksuttaa narttujen houkuttelevien viestien perässä.

Jere ei ole tähän asti kitissyt tyttöjen perään. Toki se lipittelee merkkejä lenkillä siinä missä tuo vanhempikin, mutta se on hiljaa eikä ole levoton. Kunnes tänään... Päivällä Juuso oli tapansa mukaan ikkunassa vinkumassa, kun tietä myöden kulki labradorinnoutaja omistajineen. Juuson reaktiosta päätellen koira oli tyttö, sillä jätkä ryntäsi kuin ammuttu toiseen ikkunaan ulvomaan. Jerekin tuli paikalle - ja kas kummaa: se yhtyi Juuson palosireenikuoroon! Voi elämä! Tiedä sitten, itkikö nuorempi oikeasti tytön perään vai matkiko se vain Juusoa (niinkuin se monessa asiassa on tehnyt).

Näillä mennään vielä pari päivää. Sitten alkaa helpottaa. Se on vaikeaa olla mies näemmä... :P

Juuso ja Jere - kolikon kääntöpuolet

Tässä välin on emännän pohdintojen ja pulinoiden vuoro. Millan heitti tuolla edellisen blogimerkinnän kuvasta huomionarvoisen kommentin, että sen asetelma koirien suhteen kertoisi paljon otusten luonteenlaadusta. Se pitää kyllä kieltämättä paikkaansa. Vaikkakaan koirien vertailu ei tässä kohdin ole kovin tasapuolista; ne kun ovat eri olosuhteista, eri kasvattajalta, täysin erilaisen sukutaulun omaavia ja ennenkaikkea eri ikäisiä. Siitäkin huolimatta vertailun tekeminen on mielenkiintoista - ja ehkä juuri siksi... Olen tuolla poikien omilla sivuilla yrittänyt jonkunlaisen poikkileikkauksen kumpaisenkin luonteesta tehdä, täällä Juuson ja täällä Jeren. Tiiliskiviromaania vaan en tuonne voinut rustata, joten pureudutaan nyt poikien eroavaisuuksiin vähän tarkemmin. Välillä kieltämättä tuntuu, että Juuso ja Jere ovat kuin yö ja päivä.

Lähdetään liikkeelle valokuvasta. Millanin mukaan Juuso näyttää siinä opettajan lempioppilaalta. Hyvin pitkälti totta! Juuso on erittäin perso kaikelle syötävälle. Sitä on siis aina ollut helppo ohjailla mieleiseensä suuntaan pikkuporkkanan avulla. Lisäksi sen miellyttämishalu on ehtymätön - Juuso tekee mitä vain ja odottaa miten kauan vain saadakseen haluamansa, mutta se osaa tehdä sen hienovaraisesti. Jere taas on kärsimättömämpi ja suorasukaisempi. Siitä näkee aina ja heti päältäpäin millä tuulella se on - se ei pysty tunteitansa ja mielentilojansa kätkemään. Ja kun Jere haluaa jotain, se muistuttaa pikkulasta: jos esimerkiksi olen rapsuttamassa Juusoa, änkeää mustankipeä Jere vaikka suoraan syliin delfiiniä muistuttavien äännähdysten säestämänä, jotta hellyydenosoitukset suuntautuisivatkin siihen Juuson sijasta. Jos taas se ei saa leikkikaveria itselleen yrityksistä huolimatta, se alkaa räksyttämään. Tulee mieleen kaupan lattialle parkumaan heittäytyvä uhmaikäinen, joka ei saanutkaan haluamaansa karkkipussia. Kutsunkin Jereä - vielä reilun puolentoista ikävuoden jälkeen - lempinimellä Pentu. :D

Juuso on pojista itsenäisempi. Sen huomaa leikeissä - Juuso osaa keksiä yksikseenkin ohjelmaa itselleen - mutta se heijastuu muuallakin arjessa. Lähtökohdat ovat tietenkin erit: Juusolla ensimmäisenä koirana ei ole ollut "isoveljeä" turvana toisin kuin Jerellä ja se on ollut pakotettu itsenäisyyteen, näin hieman kärjistetysti ilmaisten. Jere on tarvinnut (ainakin tähän asti) paljon enemmän tukea ja rohkaisua elämässään kuin Juuso. Se johtunee siitä, että Jere on semmoinen rasavilli luonnonlapsi ja välillä melkoinen tuuliviiri. Jere on hirveän vilkas, vilkkaan mielikuvituksen omaava, hieman pehmeä ja vielä teini-iän myllerryksessä painiva pikku villikko. Tämän vuoksi elämän ylä- ja alamäet iskevät Jereen huomattavasti voimakkaammin kuin tasapainoisempaan ja henkisesti rauhallisempaan Juusoon, ja mielenailahtelut ovat sen mukaiset. Siksi tilanteessa kuin tilanteessa siinä missä Juusolla pysyy langat omissa tassuissa, on Jere aikalailla tilanteen vietävissä. Siksi homma Pennun kanssa usein meneekin enemmän tai vähemmän hössäämiseksi. Toisaalta raivostuttavaa, toisaalta hellyttävää katsella toisen aitoa viatonta vallattomuutta.

Pistetäänpä tähän väliin hieman esimerkkejä aiemmin mainitsemistani Jeren luonteenpiirteistä:

• Vilkas: Jere ei jaksa olla hetkeäkään paikallaan - paitsi nukkuessaan. Jeren niinsanottu makoilukin kestää korkeintaan viisi sekuntia; sen jälkeen se ainakin kääntyy selälleen ja alkaa kiemurrella lattialla kuin pieni käärme.
• Vilkas mielikuvitus: Jere tuntuu näkevän lenkeillämme paljon sellaista mitä ei edes Juuso näe (tai ei vaan kiinnitä huomiota/ei kiinnosta). Tässä taannoin olimme kävelyllä, ja huomasin tienlaidan pusikkoon tarttuneen Prisman muovikassin. Tuuli riepotteli pussia melko vallattomasti. Kun Jere äkkäsi pussin, se alkoi puksuttaa kuin veturi. Se pomppi kieppuvan pussin ympärillä menemättä sitä kuitenkaan paria metriä lähemmäs. Sitten tuuli kiskaisi kassin irti oksasta, Jere ampaisi perään - niin pitkälle kuin hihnaa riitti ja kauheat räksytykset perään. Vastaavanlaisia tapauksia on useita, ja yhteistä niille on se, että koskaan Jere ei jätä niihin reagoimatta - toisin kuin taas Juuso suurimmaksinosin.
• Hieman pehmeä: luonnetestitermistöä käyttäen Jere "muistaa ikävät asiat". Ja Jere myös kuormittuu helpommin kuin Juuso. Plussana helpompi koulutettavuus. Kovia ääniä tai hälinää Jere ei kuitenkaan pelkää tai aristele.
  

Se Tosimies on aina meidän taloudessa ollut Juuso. Se nosti koipeaan ensimmäisen kerran jo kolmikuisena ja yritti vokotella isoäitiään yhdeksän kuukauden iässä. Turpaan tuli ja monta kertaa - vaan eipä haitannut eikä edes tuntunut! Juuso roikkui pitkään ihmisten jaloissa nylkyttääkseen, ja kesti tovi, että sain sen edes lopettamaan oman jalkani vatkaamisen. Sitten oli vielä vieraiden nilkat... Pitkään meni! Juuso itkee aina ikkunan edessä, kun naapuruston narttu on juoksussa, ja se muutenkin rekisteröi todella tarkkaan muiden koirien viestit teiden varsilta. Jeren sukupuolivietti tuli esille oikeastaan vasta pennutusvaiheessa. Kieltämättä yllätyin siitä Jeren äärettömästä innosta Seniä kohtaan, koska se ei ollut näyttänyt aikaisemmin mitään vastaavaa. Tässä suhteessa Jere on helpompi käsiteltävä kuin Juuso. Lenkkipolulla Juuso vinkuu jokaisen vastaantulevan tyttökoiran perään sekä kukkoilee varteenotettaville kilpailijoille, siinä missä Jere taas on kuin ei mitään. Ihailtavaa itsehillintää - tai mitälie - Jereltä... :P

Fiksuudessa Juuso taas pesee Jeren mennentullen. Jere ei yksinkertaisesti jaksa olla fiksu, se on siihen liian kärsimätön ja suorasukainen. Jere on suoran toiminnan kannattaja. Juuso taas on antanut lukuisia taidonnäytteitä omasta ajattelukyvystään ja jopa oveluudestaan vuosien varrella. Ehkä paras esimerkki löytyy Juuson pentuajoilta: olimme rakentaneet tietokonehuoneestamme Juusolle pentuaitauksen, jossa se sai olla, kun isäntäväki oli töissä tai muuten pidempiä aikoja poissa. Keväällä (v.2004) ajattelinkin jo mielessäni, että on vain ajan kysymys, milloin Juuso tajuaa esteiden rajallisuuden ja ymmärtää kiivetä aidasta yli. Eräänä toukokuun päivänä tulimme isännän kanssa töistä, ja havaitsin olohuoneen lattialla lojuneen sanomalehden päällä lätäkön. Homma selvä, Juuso oli siis viimein päässyt aitauksestaan. Aloin huhuilla poikaa. Ei vastausta. Kokeilin uudelleen. Sama tulos. Kävelin tietokonehuoneen luo - ja siellähän Juuso oli, aitauksessaan. Ryhdyin houkuttelemaan poikaa kiipeämään aidan yli. Ei merkkiäkään, että se olisi tullut aitauksesta: toinen vikisi sydäntäraastavasti ja raapi aidan seinustaa, hyppi sitä vasten ja raapi uudelleen. Se oli siis osannut seikkailujensa päätteksi kavuta takaisin aitaukseensa ja nyt teeskenteli, ettei muka pääse sieltä pois. Fiksu pentu! Jos lätäkköä ei olisi ollut olohuoneen lehdellä, Juuso olisi voinut jatkaa vedätystään vaikka kuinka kauan... Ja milloinka Juuso oikeasti ensimmäisen kerran oli päässyt aitauksesta pakoon, en tiedä...

Voi vitsi, tätä vertailuahan voisi jatkaa vaikka kuinka, esimerkkejä kyllä löytyy. Jos nyt kuitenkin ensikertaan... :P

Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki

Nyt ansaitsee kyllä Juuso ison erityismaininnan kuuliaisuudesta. Mahtavuutta! Olimme tänäänkin pellolla voimia ehdyttämässä, pojat saivat jälleen kirmailla vapaana. Oltiin siinä jo tovi kauniissa kevätauringossa päivää paistateltu ja reipasta urheiluhetkeä vietetty, kun Juuso yhtäkkiä terästäytyi ja lähti määrätietoisesti kulkemaan poispäin minusta. Se oli venyttänyt kaulansa niin pitkälle kuin mahdollista, korvat olivat pystyssä (jopa se toinen joka normaalisti on taittona) ja sen häntä tökötti kuin rautakanki selän päällä. Melkein aina edellämainittu kuvaus tarkoittaa, että koira on havainnut jotain takaa-ajettavaa: Juuson kohdalla se meinaa tavallisesti jänistä tai fasaania, Jeren kohdalla taas jänistä tai varista. Näitä tilanteita silmälläpitäen ulkoiluttajalla (siis minulla) pitäisikin olla silmät myös selässä, jotta "uhkaavat vaaratilanteet" pystyttäisiin estämään. Mutta jos koira (Juuso/Jere) havaitsee riistan ennen minua, on homma selvä peli ja on vain sekunnin kymmennysten kysymys, milloin koira pinkaisee luontokappaleen perään ja se on hellurei!

No niin, ensimmäinen vahinko oli siis jo sattunut, eli Juuso oli havainnoinut jotain ennen minua. Aloin kuikuilla taivaanrantaa, että mistä ihmeestä oli kyse. Ja tottatosiaan, kettu siellä jolkotteli pellon poikki kuin ei mitään! Keskellä kirkasta päivää se oli liikenteessä, eikä sitä ollut säikäyttänyt Vauhtipääkaksikon äänekkäät hippaleikitkään. Juuson katse oli tukevasti nauliutunut luisevaan punaturkkiin. Viimein sain ihmetykseltäni aikaan käskyn: "Juuso, EI! Tule tänne!" Ei vaikutusta. Sama käsky uudestaan. Juuson katse oli edelleen repolaisessa, mutta liike sentään pysähtyi. Käsky vielä kerran. Silloin Juuson katse kääntyi meikäläiseen. Heiluttelin käsiäni vimmatusti, että täällätäällä. Ja EI-VOI-OLLA-TOTTA, koira käänsi kuin käänsikin selkänsä ketulle ja lähti ravaamaan mua kohti! :D En pysty kuvaamaan sitä helpotuksen määrää, mitä sillä hetkellä tunsin. IHANA JUUSO!!!

Meillä on tämä riistaviettisyys ollut alustapitäen ongelma molempien poikien kanssa. Juuso oli omasta mielestään pätevä fasaaninpyytäjä jo nelikuisena. Juusoa ehkä hämää se, että se vuosittain käy riistametsällä, mutta kiellosta se ei saisi perään lähteä. Jänikset ovat sikäli turvallisia, koska ne ovat notkeita, pystyvät tuosta vain vaihtamaan suuntaa ja näinollen väsyttävät lapinkoiran takaa-ajajana nopeasti. Kettu olisi ollut toinen juttu: se liikkuu eri tavalla ja se on petoeläin. En tahdo ajatella, mitä olisi voinut seurata...

Jereä taasen eivät ketut tänään innostaneet. Se ei edes huomannut moista otusta. Jere kunnostautuikin kaivinkoneen ominaisuudessa. Yhdessä vaiheessa äkkäsin sen tönöttämässä pää ylösalaisin kaivamassaan syvässä kuopassa, ja hangen yläpuolella näkyivät vain hurjasti sätkivät jalkapohjat. Tapansa kullakin...