Syksyn kuulumisia

Syksy on jo pitkällä ja harrastuskausi polkaistu käyntiin aikapäiviä sitten - ja mun tapahtumakalenterissa pyörii aina vaan Helsingin kesä- sekä Turun elonäyttelyt... No korjataanpa tää tilanne nyt viimeinkin.

Meikäläisen synttäripäivä heinäkuussa tosiaan vietettiin Helsingin kesänäyttelyssä Tuomarinkartanon vinttikoirakeskuksella. Tuomarina lappalaisilla toimi Kirsi Honkanen, joka oli tuttu jo viime vuoden Salon-näyttelystä. Sieltä mulle lopulta, kaikesta huolimatta (Juuso VSP-VET) jäi semmoinen mielikuva, että Juuso oli vähän platku kehässä ja meni sieltä mistä aita matalin tyyliin "ollaan ja tehdään kun on pakko". Se esiintyi joo, mutta teki vain tarvittavan. Reippaus ja iloisuus puuttuivat. Ei se Salo KR huono ollut, mutta kun ennen sitä oli ollut ihan huikeitakin hetkiä ja upeita esiintymisiä, ni semmoinen perus on vaan perus. Ja kyllä vaan esiintymisellä saa paljon aikaan: kesä-Helsingissä oli kehässä taas pirtsakka Juuso, ja vaikka arvostelu on samantyyppinen Salon kanssa, oli se heti paljon positiivissävytteisempi. 

"Hyvä koko, hyvässä kunnossa oleva veteraaniuros. Hyvä pään malli ja vahvuus. Erinomainen sukupuolileima. Hyvin kiinnittyneet korvat. Erittäin hyvä kaula, vahva selkä. Riittävän ylös kiinnittynyt häntä. Täyteläinen runko. Sopiva raajaluuston vahvuus. Riittävät kulmaukset. Hyvä askelpituus, liikkuu edelleen hyvällä takapotkulla. turkki ei parhaassa mahdollisessa näyttelykunnossa (hieman makaava). Miellyttävä kehäkäytös."

Kesä-Helsingissä Juuso oli lopulta jopa PU3. Juuso se tuntuu lämpiävän sitä paremmin mitä pidemmälle kehät etenee: PU-kehässä Juuso rullasi sellaista menoa, että edellämenijät meinasi jäädä alle siitä huolimatta, että juoksutin Juusoa ihan kehän äärilaidoilla. Edellämenijäkin huuteli yhdessä vaiheessa, että älä tuu liian lähelle. X) Ei me sentään iholla oltu missään vaiheessa. Kehässä varsinaisen tuomarin kanssa oli myös tuomariharjoittelija, ja heidän keskusteluissaan kävi ilmi myös sellaisia asioita, joita ei arvosteludokumenttiin kirjattu. Juusolla oli kuulemma urosporukan paras otsapenger.

Juuson edesmenneen Juti-isän omistajat Saila ja Mika olivat myös Tuomarinkartanolla Piitu-mummelinsa (Teelimentten Encore) kanssa. Juuso ja Piitu pääsivät yhteiskuvaankin. =) Narttukehänkin pääsin osalliseksi, kun olin siellä Inka-rouvan (Teelikamentten Illusia) kanssa.

Piitu ja Juuso

Elokuussa oltiin Raisiossa Elonäyttelyssä. Juuson SA sai jatkoa myös ruotsalaisen Carin Åkerssonin toimesta. Juuso oli myös VSP-VET mutta harmittavasti taas kerran PU-kehässä eka sijoittumaton. SAsta olen kyllä tosi iloinen: sitä ei ihan hevillä anneta ja kun se vielä annetaan veteraanille...

PU-kehä - Juuso toinen oikealta

Näyttelyn jälkeen otettiin perhepotretti: samaisessa kehässä esiintyivät saman isän kolme jälkeläistä, jokainen vain eri pentueista eli eri äidistä. Vasemmalla "Pepe" Eisenfest Rantarosvo, keskellä "Tuisku" Vanilla's Honey Armanda sekä oikealla Juuso. Yhdessä todettiin sisarusten omistajien kanssa, että isäänsä ovat tainneet tulla.

Elokuun lopulla oli jälleen "pakko" päästä Tuomarinkartanolle. Siellä kaikkien rotujen näyttelyn rotutuomarina oli Marja Talvitie. Juuso on aikoinaan ollut Talvitiellä avomiehen esittämänä ja sen paras vanhojen aikojen tulos onkin ko. tuomarilta. Tuomaritädillä vaan on persoonallinen ote kehätouhuun vahvistunut viime vuosina: saattaapi todeta koirasta mutta myös esittäjästä hyvin suoraan ja kuuluvalla äänellä mitä sattuu, ja olipa alkanut harjailemaan koiria eräässä viime vuoden lapinkoirakehässä, kun olivat kuulemma väärin harjattuja. Rouvan huonon päivän ovat saaneet handleritkin kokea. Oli niin mielenkiintoista kommenttia osunut eteen, että pitihän sitä änkeä mukaan, kun kerran tilaisuus tuli. Tuomarin maineesta kertoi lappalaisten osallistujamääräkin - vaivaiset kuusi.

Helsingissä Talvitie oli lopulta hyvinkin leppoisalla tuulella, vaikka alkuun näyttikin happamalta. Juusollekin leperteli, kun ensin kysyi multa koiran ikää, että sinäpä olet päässyt jo miehen ikään. :) Mulla ei ole henk koht mitään muuta väliä kuin että koiria kohdellaan ja käsitellään hyvin. Mulle saa tuomari sanoa mitä lystää. Juuso oli lopulta ROP-veteraani, ja tottakai jäätiin isoon kehään. Sama tuomari myös siellä, ja Talvitie naureskelikin, kun tultiin esiarvostelukehässä luokse, että teidäthän mä jo tunnenkin, mutta juoskaa nyt kuitenkin kehä ympäri. :D Ei sijoitusta, mutta päästiinhän näkösälle.

Samaisessa paikassa oli ryhmänäyttely viikkoa myöhemmin ja sinnekin mentiin. Taisi jo Tuomarinkartano kyllästyttää ja näyttelyväli olla liian tiheä, sillä Juusoa ei esiintymiset kiinnostanut pätkääkään. Sillä oli myös semmoisia purnauskohtauksia kehässä. Tosin pappa ei tainnut miellyttää tuomaria muutenkaan - tuloksena EH.

Kauden päätösnäyttely oli meillä Hyvinkäällä syyskuun lopulla. Juusolla oli hyvää vauhtia kaljuuntumassa jo ilmohetkellä, mutta tyhmänä toivoin, että jotain olisi jäljellä vielä näyttelypäivänä. No olihan siinä jotain - irtoavia tuppoja... Yllättäen turkista ei tullut sanomista. Hyvin olin osannut peittää puutteen. :D Tuomarina oli Matti Palojärvi, syy miksi Juuson ilmosin ko. näyttelyyn. Viimeksi papan korva aiheutti episodin, joten piti päästä testaamaan tilanne uudelleen. Ja kyllä - taas nousi korva asemaan arvaamattomaan: SA jäi kuulemma saamatta korvan mitalla! Muuten tuomarisetä tykkäsi Juusosta edelleen. Kiva arvostelu saatiin.

Hyvinkäälle osui - todella pitkästä aikaa samaan kehään meidän kanssa - Juuson velipoika Tino. Viimeksi pojat ovat kehäilleet Tammelassa kesällä 2006 (Marja Talvitien kehässä). Palojärvi myhäili tyytyväisyyttään, kun sai veljekset kehään todeten yleisölle ääneen, että onpas täällä reippaita ja hyväkuntoisia veteraaneja. Veteraaniveljeksistä piti toki yhteiskuvakin ottaa, kiitos Reijalle! Oli mukava nähdä pitkästä aikaa Tiinaa ja Tinoa.

Viime viikonloppuna Juuso osallistui ensimmäisiin ja ehkä myös viimeisiin agilityepiksiinsä. Kisajärjestäjä SWAT oli laittanut ohjelmistoonsa veteraaneille oman luokkansa, johon vanhukset pääsisivät hömppäämään. Ikänsä puolesta Jerekin olisi siihen soveltunut, mutta ei tuo tuulitunneli vaan ole mikään veteraani mun mielestä... Juuso sitten meni muutaman tuuraajan agsatreenin kokemuksella oikein kisaamaan. Oli Juusolla siellä vauhdikkaitakin hetkiä, mutta putkilla, jollen ollut ihan vieressä osoittamassa putken suuta, niin pappa ryntäsi into piukeena putken ohi meikäläisen luo. Enhän mä ollut ees tutustumassa rataan - tarkoitus oli vain se, että Juuso pääsee höpertämään ihan uuteen tapahtumaformaattiin. Juuson ratasuoritus oli yli puoli minuuttia yliaikaa. Mutta vaikka Juuso ei agsasta mitään tajunnutkaan, tuntui se silti tykkäävän päivästään, tapaamistaan koirista ja erilaisesta miljööstä. Lopulta Juuso oli veteraaniluokan toinen ja sai kivat palkinnotkin.

Eilen oltiin Juuson kanssa EHYTillä perinteeksi muodostuneessa Vanhojen koirien päivässä. Tapahtumassa oli taas luentoja ikääntyvän koiran ravinnosta, liikkumisesta ja vanhuuden oireiden ennaltaehkäisystä. Lopuksi tehtiin venytysharjoituksia sekä temppurata.

Temppurata - Juuso lankulla tasapainottelua suorittamassa

Jerekin palasi agilitytreenien pariin taas elokuussa. Pidin lupaukseni ja pysyteltiin kesätauko poissa agsan parista. En ilmoittanut Jereä epiksiinkään. Tauko teki sille ilmeisen hyvää, sillä esimerkiksi kepit alkoi sujua heti ekoista treeneistä lähtien yllättävänkin näppärästi. Jerellä on keppeihin ihan erilainen intokin nyt. Jos kepeillä tulee epäonnistuminen, tehdään hetki temppuja (istumista, tassun antoa yms.) ennen uutta yritystä. Näin vien Jeren huomion pois virheestä, jottei se ehdi siitä lannistua. Kerroinkin keväällä, että yksi keppien treenaamisen haasteista oli monesti se, etten tahtonut epäonnistumisen jälkeen saada Jereä enää harjoittelemaan keppejä, kun se otti mokasta niin itseensä. Virheestä huolimatta Jere saa onnistumisen jossain muussa jutussa ja saan sen palkattua siitä ja epäonnistuminen unohtuu. Treenaamisen jatkaminen on täten huomattavasti helpompaa.

Kesätauon jälkeen ilmeni uusi ongelma, sillä Jerellä ei tahtonut rimat pysyä hypyissä paikoillaan. Ei niitä nyt tolkuttomasti alas tullut, mutta Jerellä on niin hyvä hyppytekniikka, joten niistä muutamistakin huolestuin heti. Meillä saattoi olla yhteistyö ja ajoitukset ruosteessa tauon jäljiltä, mutta toinen vaihtoehto oli huomattavasti huolestuttavampi: vaikkei sitä aina Jeren lapsellisen käyttäytymisen johdosta muistakaan, niin sehän on jo veteraani-ikäinen. Jossain vaiheessa se alkaa vääjäämättä näkymään sen fysiikassa. Aloin pelkäämään, että se hetki on nyt käsillä. Treenikauden edetessä rimat ovat pysyneet taas kannattimillaan, mutta tarkkailen yhä tilannetta. Treenaaminen tapahtuu tietenkin koiran ehdoilla, ja jos hypyt tosissaan alkavat tuottaa Jerelle ongelmia, pitää rimoja madaltaa. Silloinhan meillä ei ole asiaa epiksiinkään, ainakaan avoimeen luokkaan. Mutta toistaiseksi jatketaan entisillä kuvioilla, ja ensi kuussa olisi tarkoitus mennä kokeilemaan keppejä kisatilanteessa Kiskon Agilityn seuramestiksiin. Mulla on semmoinen kutina, että nyt ne voisi mennäkin, mutta sen näkee sitten.

Alla muutama Salokanteleen Taijan treenirata, joissa on aika vaikeitakin keppikulmia, mutta jotka Jere selvitti kunnialla. Pieni iloinen sai Taijalta kovasti kehuja, että miten hienosti se menee virheettä pitkiäkin pätkiä vaikeillakin radoilla. Hieno Jere! Joukossa on kuitenkin niinkin vaatimattomia kuvioita kuin esimerkiksi agilityn MM-kisojen tämän vuoden rata. :D

Näyttelyvuoden avaus

Viime viikonloppuna starttasi meidän näyttelyvuotemme Turussa Top Dog Show'ssa. Parannusta viime vuoden EH:lle lähdettiin toki toivomaan, mutta useammalta kuulin, että tuomarimme (Tuula Savolainen) tykkää isommista koirista. Juusohan ei lapinkoiraksi ole mikään iso, keskikokoa hieman pienempi paremminkin. Lisäksi, kun näyttelyyn ilmoitetaan 50 samanrotuista koiraa, tulee ongelmaksi myös se, että miten erottua edukseen joukosta. On tässä nyt pitkällisen tauon jälkeen jokunen näyttely tullut kierrettyä, mutta sen verran vihreä siltikin olen, etten kaikista hienouksista ja kikka-kolmosista tiedä - me mennään kehään sellaisena kuin ollaan ja se sitten kelpaa tai ei. (Siis tietenkin harjataan ja tsekataan että koira on muutenkin siisti, mutta noin muuten luomuna.)

Juuso pääsi taas matkustamaan vanhojen tuttujen tyttöjen kanssa (Kirsin Alma ja Vilma, Lapinpeikon Pirttihirmu ja Dillin-Dallin). Paimiosta kyytiin tuli vielä Kirsin koirien kasvattaja sekä veteraanirouva Aino. Juuso ei tiennyt, mitenpäin sen olisi pitänyt auton takaosastossa olla. :D

Oltiin varsin hyvissä ajoin paikalla, joten veteraani-Juusokin sai odottaa omaa kehävuoroaan yli kaksi tuntia. Vanhusten kehässä Juusoa vastassa olivat Nooa (Lapinpeikon Guuma Galle, mulle tuttu koira jo Maailmanvoittajasta, ja jolle Juuso oli Helsinki Winnerissä hävinnyt) sekä Jeren isoisä Herkko (Staalon Hervoton, joka niinikään on samoissa näyttelyissä meidän kanssa käynyt). Veteraania oli siis joka lähtöön: Nooa oli vasta päässyt veteraani-ikään, Herkko täyttää seuraavaksi jo 14v ja Juuso oli sitten siitä väliltä. =)

Juuso oli arvosteltavana ensimmäisenä. Olin todella tyytyväinen, kun arvosanaksi ilmoitettiin ERI - tavoite saavutettu. =) En tiennyt, miten paljon koiran koko oli edellisissä näyttelyissä Savolaisen kehässä vaikuttanut arvosanaan, mutta myös EH kävi itsellä mielessä. Eihän yksi ja tietty asia, jos se on suht pikkujuttu, kai voi arvosanaa kovin alentaa, mutta tuomareistakaan ei aina tiedä... Pienoisen yllätyksen aiheutti kilpailuluokassa sitten se, että Juuso sen voitti. Mä menin taas ihan lukkoon ja luokan päätteeksi painuin hakemaan arvostelua ja siinä tuomaripöydän ääressä ääneen ihmettelin, että missäs se meidän arvostelulomake on, kun kaikkien muidenkin niin helposti löytyy. Siihen kehäsihteeri virkkaa, että tuuttehan te ROP-VET -kehään vielä. Jep... Ehkä mä vuonna 2500 olen kokenut kehäkävijä, enkä esitä älyttömiä kysymyksiä tai ylipäänsä edes ajattelen... :D Juuson arvostelu:

"11v. hyvässä kunnossa oleva veteraaniuros. Riittävä raajakorkeus. Hyvä pää, hieman pyöreät silmät. Hyvät taittokorvat. Hyvä rungon tilavuus. Hyvin kulmautunut takaa. Pitkät hieman suorat olkavarret. Hyvä raajaluusto. Hyvä häntä. Etuliikkeissä hieman löysyyttä, sivuliikkeissä edelleen hyvä pitkä askel. Hyvä karvan laatu."

ROP VET -kisassa Juuso sai vastaansa Ainon, joka on Veteraani-Maailmanvoittaja -14 sekä tuplavoittaja Messarissa. Hämmästys oli melkoinen, kun Juuso meni nappaamaan ROP VET -tittelin. Ainakaan en itse ollut moista ajatellutkaan realistisena. Ruusukkeet jaettuaan Tuula Savolainen sanoi meikäläiselle ja Katjalle, että on aivan ihana nähdä tämän ikäisiä veteraaneja näin hyvässä ja virkeässä kunnossa. Tällaiset kommentit kyllä ilahduttaa. =) Toistelen tässä taas itseäni, mutta jälleen jäi SA saamatta ja näinollen myös kilpailu siitä kolmannesta SERTistä. Veteraaneille sitä ei herunut ainoallekaan, ja kautta linjan SA oli kiven alla.

ROP-veteraani Juuso tietenkin jäi BIS-VET -kehään myös. Olihan se aina kunnia. Menestystä siellä ei tullut. Tuomari oli unkarilainen, joten en odottanutkaan, että poimisi tällaisen alkukantaisen suomalaisrodun, kun joukossa oli niitä oikeita show-koiria. Mutta isossa kehässä oli pirun hienoa olla: nyt tunsin itseni taas vähän varmemmaksi kuin Tervakoskella viime elokuussa, ja Juuso ♡ meni sellaisella draivilla  ja pitkällä askeleella, että mä en enää pysynytkään Juuson perässä reippaalla kävelyvauhdilla, jolla oon tähän asti Juusoa kehässä handlannut, joten mun oli lennossa pakko kääntää juoksun puolelle. Juuso jaksoi muutenkin olla ryhdikkäästi isossa kehässä, ja pitkä päivä ei näkynyt sen esiintymisessä. Mä olin pakahtua ylpeydestä. Juuso ♡ Juuson meno oli tallentunut myös Kuvauksellista-sivustolle.

Syy lentävään raviin saattaa olla se, että Juuso kävi synttäriensä kunniaksi ensimmäistä kertaa elämässään hierojalla. Viime vuoden näyttelyissä tuli pariin otteeseen kommenttia ahtaista takaliikkeistä, ja ajattelin että voisko hieronta tähän auttaa. Koira oli itseasiassa kauttaaltaan jumissa, ja hieronnan aikana Juuson ilmeistä näki, että aika kipeää aluksi teki. Se kuitenkin auttoi, ja omaankin silmään Juuson meno oli heti huomattavasti jouhevampaa. Mutta olipa hyvä, että alettiin käydä näyttelyissä. Enpä olisi niitä ahtaita liikkeitä itse varmaan havainnutkaan. Hieronnan suoritti EHYTillä vanha työkaverini Minna Oksanen, joka uudelleen kouluttauduttuaan on nyt jo useamman vuoden tehnyt hierojan hommia. Minna on tosi rauhallinen ja sai meidän tättähääränkin rauhoittumaan siihen laverille makaamaan. =)