Äkkilähtö kisoihin

Nyt seuraa viimeinen postaus, ja sen jälkeen ollaan taas ajantasalla siitä, mitä muutaman viime viikon aikana on tapahtunut. 21.3 oltiin Jeren kanssa agsakisoissa Tassukalliolla Märynummella. Mun ei alunperin pitänyt mennä sinne ollenkaan, kun samaisena viikonloppuna oli jo Koirahallin avoimien ovien päivä ja muutenkin on tullut juostua ihan alvariinsa erilaisissa tapahtumissa. Kalenteri on ollut täynnä koirajuttuja. Maanantain treeneissä Anette kuitenkin sai meikäläisen pyörtämään päätöksensä ja pistin ennakkoilmon menemään.

Lauantaina kisapaikalla sain oikein kuningasidean vaihtaa Jeren säkäluokkaa. Olin ilmonnut Jeren mölli/medeihin, mutta sitten vaan päätin, että nyt korkataan se oikea luokka, jossa voidaan sijoittuakin. Rataantutustumisessa tajusin, minkä virheen olin tehnyt. Niissä kisoissa, joihin ollaan aiemmin osallistuttu, on mölli/maksien hyppykorkeus ollut 50cm. Tassukalliolla se olikin 55cm - rimakorkeus, jota ei Jeren kanssa olla koskaan ikinä edes kokeiltu. Toinen liikkuva osa paketissa oli kisa-alusta, joka oli hiekka. Hiekkapohjalla ei olla harjoiteltu pieneen toviin. Ko. alustasta olin toki tietoinen, mutta rimakorkeudet tuli yllärinä. Aloin jo miettiä, että miten mahtaa Jere hypätä liian korkeita rimoja vieraammalla alustalla...

Ja niinhän siinä kävi, että osan esteistä Jere otti varman päälle ja kiersi ne kokonaan. Se on sellainen kaikki-tai-ei-mitään -koira: kun usko loppui kesken, niin se ei lähtenyt edes yrittämään. Varsinkin sellaisissa kohdissa rataa, jossa oli kaksi hyppyestettä peräkkäin, niin toisen Jere hyppäsi ja toisen kiersi. Varsinaisesta rimakammosta ei voida puhua, sillä niihin hyppyihin, joihin Jere sai hyvän vauhdin, niin tyyppi loikkasi oikein kepeästi ja ilmaa jäi väliin vaikka kuinka. Kyse oli vain tottumattomuudesta.

Ja A-este! Miten mukava se onkaan! Siellä vois vaikka asua. 8-putkesta kun tultiin, en ehtinyt edes suutani avata, kun Jere jo tönötti A-esteen harjalla. Tässä kohdin sattui myös pikku episodi, sillä tuomari seisoi A-esteen vieressä, niin Jere meinasi varastaa tuomarin pipon tämän päästä. :D Tyyppi oikein kerjäsi verta nenästään ja lisää virhepisteitä - ihankuin niitä ei jo muutenkin olisi ropissut.

Jere on kyllä semmoinen huumoripläjäys ja sirkuspelle että oksat pois! :D Ei tuon kanssa pystyis elämään, ellei itsekin osaisi nauraa sen tempauksille. Hauskaa oli myös yleisöllä: meidän vuoron jälkeen muutama tuli juttelemaan hömpästä ja sen kisasuorituksesta. Mulla on meidän ekasta radasta ja Jeren "hattutempusta" videokin, mutten valitettavasti saa sitä tänne ladattua, kun se ei ole mun oma video. Siinä kuitenkin näkyy se oleellisin eli miten hauskaa tyypillä on.

Sitten ruokinta-asioita: ensimmäistä kertaa elämässäni olen alkanut syöttää pojille kummallekin eri ruokaa. No joo, joskus on ollut lyhyitä pätkiä, kun on joutunut antamaan jommallekummalle jotain tiettyä ruokaa syystä tai toisesta, mutta muuten ollaan menty jollain peruskeskitien sapuskalla kuten Jahti&Vahti. Agility on kuitenkin sen verran kuluttava laji, että Jere tarvitsee nyt oman spesifisen ruokamerkin, ja Juusokin, vaikkei sillä fyysisiä merkkejä korkeasta iästä vielä juuri olekaan, niin silläkin on nyt oma ruokasäkki. Jere syö tästä lähin Royal Caninin Sporting Lifea ja Juuson ruokavalioon kuuluu Profinen Senior Turkey&Potatoes.

Sitten vähän kaksijakoisia fiiliksiä aiheuttava uutinen. Jerestä on tullut isoisä. ♡ Kävi kuitenkin niin, että Jeren Chili-tyttärelle (Cimulin Yxkuovsakasa) jouduttiin tekemään hätäsektio ja vain yksi pentu selvisi elävänä. Neljästä tuli enkelipentu. :( Ainokainen löysi nopeasti keinoemon, ja pikkuinen kasvaa kohisten. Chili on jo päässyt kotiin, on tolpillaan ja voi olosuhteisiin nähden hyvin. Jeren lapsenlapsi on jo kastettu ja tulee saamaan rekisteröinnissä nimen Cimulin Zurvivor, selviytyjä. ♡

Uusvanha herkku

Meillä on taas porkkana palannut muotiin ja ruokalistalle. Juuso joskus pikkuisena tykkäsi raa'asta porkkanasta ja sitä annoinkin sille, kun kasvattajakin oli sanonut antaneensa ja Juuso sitä oli lapsuudenkodissa mielellään rouskutellutkin. Mutta kun hampaat alkoivat vaihtua, loppui porkkanansyönti kuin seinään. Luulen, että porkkanaa syödessä oli hampaanlähtö tuntunut jotenkin ikävältä, eikä pikkupoika sitä tunnetta halunnut enää uudelleen kokea.

Kokeilin porkkanaa uudelleen Jeren tultua taloon, mutta se ei maistunut kummallekaan - ja nimenomaan raakana. Porkkana meni kyllä ruuissa, esim. makkarakeitossa mukana ja keitettynä. Mutta jos pilkoin raakaa porkkanaa ruuan päälle, niin lautaselle jäivät.

Tässä taannoin päätin kokeilla antaa pienenpienet siivut porkkanaa raakana ja yllätyin, kun se maistui nyt pojille niin hyvin. Annoin vähän isommat palaset ja nekin rouskutettiin ihan antaumuksella. Nykyään annan välillä porkkanaa Juusolle ja Jerelle koiranherkkujen korvikkeena. Saavat nuo toki niitä perinteisiäkin juttuja (possunkorvia jne.), mutta vaihtelu virkistää. :)

Mitä tänään syötäisiin?

Vitsi, että osaakin olla iloinen Jeren ruokahalun parantumisesta! Tajusin juuri, ettei tässä ole tarvinnut vahtia poikien ruokakuppitoimintaa enää aikoihin. :D Jere syö astiansa tyhjäksi, eikä lähde vaeltelemaan kesken aterian mihinkään muualle. Täten ei myöskään Juuso pääse syömään kahden edestä. Kupin tyhjentämisen nopeudessa Jere häviää edelleen selvästi meidän Suursyömärille, mutta se nyt on sivuseikka.

Jeren nirppanokkailukin on poissa: se syö kaikkia ruokalajeja, mitä sen eteen annetaan. Okei, on se edelleen meidän dieettikoira - sen suurinta herkkua on jogurtti. Mutta mielettömän upeaa, ettei enää tarvitse pähkäillä ruuan merkkiä tai rakeen kokoa. Raksujen liottaminenkin on historiaa. Liekö syynä joku välivaihe sen elämässä vai se, että energian kulutus on noussut melkoisesti lumikinoksissa kahlaamisen myötä, tiedä tuota. Mikäli syynä on jälkimmäinen vaihtoehto, toivotaan kädet kyynäriä myöten ristissä, jotta palaaminen vanhaan ei tapahtuisi kevääntulon myötä...

Loppukevennyksenä Jeren ulko-ovitoimintaa lenkille lähdettäessä. Videopätkä on hieman kaunisteltu versio meidän uloslähdöstä. Ensikseen Juuso on tuossa suorastaan aneeminen. Yleensä se on hyvinkin aktiivinen ja innokas touhottaja, mutta koska se oli päässyt isännän mukana hallille aiemmin päivällä ja saanut olla siellä hyvän aikaa vapaana, oli sillä vähän puhti pois. Toisekseen Jeren pellehypyt ovat tavallisesti aika paljon korkeampia. Ja viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä mainittakoon, että videolta puuttuu kokonaan valjaidenpukemisoperaatio. Kyllä, välillä se on operaatio sanan varsinaisessa merkityksessä: enää mun ei tarvitse edes sanoa "ulos"; riittää että otan valjaat esille, ja pojat tietävät mitä tuleman pitää. Alkaa tolkuton sähellys, ja intoa puhkuen kun koirat siinä vouhottavat, niin yritäpä samalla pukea valjaita päälle... :P

Lääkärillä

Jere kävi tänään vuotuisessa lääkärintarkastuksessa. Rokotukset saatiin taas päiväjärjestykseen, ja muutenkin kaikki oli OK. Poika kävi myös punnituksessa, ja vaaka osoitti vaivaista 15,8 kiloa. No, Jere vähän hassusti istui siinä vaa'an reunalla, eikä sitä tahtonut paremmin saada siihen aseteltua, että muutama sata grammaa saattoi jäädä uupumaan, mutta köykäinen on poika kyllä! Liekö tuo toisaalta ihme, kun tyyppi niin hintsusti aterioitaankin syö: sillä ei ikinä ole kiire lautasen ääressä, ja saattaa jopa jättää osan syömättä. Raksuja se paloittelee hampaiden kanssa ensin pienemmäksi silpuksi ja vasta sitten syö. Ostinkin Jerelle tovi sitten oman pussin Eukanuban Wild Nature -sarjaa. Sen rakeet ovat pieniä, niitä ei tarvii halkoa. Merkki tuntuu muutenkin olevan maistuvampaa kuin monet muut keskimäärin.

Tää on meikäläisellekin aivan uusi tilanne, kun Juusolle taas ruoka maittaa senkin eestä. Ruokamerkkiä olen kyllä sillekin vaihdellut, ettei kyllästy, mutta kaikki on aina alas mennyt, vauhdilla vielä. Lääkärillä tänään Jere kyllä veti tarkkitädin raksupurkin melkein tyhjäksi. Mä sitä ääneenkin päivittelin, että miksiköhän nyt maistuu näin hyvin. Lääkäri paljasti, että raksut oli kissoille tarkotettuja! Siis mikäköhän tuo mun otus oikeen on: koira lukee kyllä papereissa, mutta ketulta se näyttää, ja sitte vielä kissojen ruokaa suosii..?