Pappakoiran tuoreimmat

Vuosi on kohta vaihtumassa, ja blogin viimeisin kirjoitus on peräti puolen vuoden takaa. Kaikenlaista on toki kerennyt tapahtumaan koirarintamalla, mutta emännällä on puhaltaneet omassakin elämässä muutosten tuulet (mm. työpaikan vaihtuminen sekä työnkuvan täydellinen muuttuminen). Blogi on saanut odottaa aikoja kiireettömämpiä. Jaan nyt meidän kuulumiset useampaan eri blogitekstiin, jotta lukeminen olisi vähän miellyttävämpää.

Aloitetaan tuoreimmilla kuulumisilla: Juuson kansainvälisen muotovalion arvo on vahvistettu FCI:ssa. Marraskuun loppupuolella tupsahti postilaatikkoon kirje, joka oli tullut Belgiasta asti. Tiesin heti, mistä on kyse. Olin jopa laskenut päiviä asian tiimoilta.

Minuun nimittäin oltiin yhteydessä FCI:stä Suomen Kennelliiton välityksellä jo lokakuussa. Sain sähköpostia, jossa kerrottiin, että oli ilmennyt ongelmia. Aloin samointein kiristelemään hampaitani, että eikö muka joku asia voi mennä ongelmitta tai selvittelemättä. Onneksi luin sähköpostin rauhassa loppuun, sillä asia oli hyvin yksinkertainen. Koiramaailman pääkonttorissa oli vain sattunut näppäilyvirhe. Juusoa ei löytynyt Pietarin näyttelyn osalta, koska papan näyttelytulos oltiin virheellisesti kirjattu kesäkuulle 2014, kun sen olisi pitänyt olla kuluvaa vuotta. Onneksi ei vaatinut sen enempää korjausliikkeitä!

Vahvistuskirjeen saapumisesta viikko myöhemmin posti toi tullessaan virallisen diplomin, joka pistettiin samointein kehyksiin. Siinä ne nyt sitten ovat kaikessa komeudessaan alempana kuvissa: kunniakirja ruusukkeineen sekä Juuson virallinen CIB-poseeraus kera ruusukkeen, jonka ostin jo kesällä. Olin ko. ruusuketta himoinnut jo jossain viime vuoden näyttelyssä, mutta kun tulokset eivät vielä oikeuttaneet siihen. Tää ruusuke oli viimeinen tuota värisävyä. Asiaa ei kauempaa pähkäilty. Venäjän-valionarvoja vielä odotellaan (ja jos vanhat merkit paikkaansa pitää, voidaan joutua odottelemaan kauankin), mutta nyt se tärkein on virallista! Keväällä matkataan sitten Kuopioon Lappalaiskoirien pääerikoisnäyttelyyn, jossa tänä vuonna inttivalioksi tulleet ja tuloksensa vahvistaneet koirat vastaanottavat yhdistyksen myöntämän valiolautasen.

Viime viikonloppuna osallistuttiin Juuson kanssa vuoden suurimpaan koiratapahtumaan Suomessa eli Messariin. Tänä vuonna samaan syssyyn osui Suomelle myös Pohjoismaiden Voittaja -näyttely, joten tapahtuma oli todella suuri ja runsaslukuinen sekä kävijä- että osallistujamäärältään. Messari oli siis tänä vuonna kolmipäiväinen. Lauantaina, jolloin mekin oltiin paikalla, oli kehässä 165 suomenlapinkoiraa. En muista, että lapikkaita olisi ikinä ollut Messarissa näin paljon.

Tänä vuonna Juuso vaihtoi karvansa vasta myöhään syksyllä ja sulkasato päättyi vasta lokakuun lopulla, joten karvaton pappa ei mennyt kehään, vaan päästiin ottaamaan osaa kaverikoirien ständille. Oltiin tosiaan paikalla lauantaina, jolloin käytiin nimenomaan Pohjoismaiden voittaja -mittelöt, joten väkeä oli liikkeellä runsaasti. Kaverikoiraständilläkin vieraili paljon ihmisiä, sekä lisäksi päästiin Juuson kanssa edustamaan oikein lavalle, jossa meitä haastateltiin ja kuvattiin. Vähänkö oli siistiä! =) Kuvat lavalta ja kaverikoiraständiltä ©Ulla Marttinen

Juusoa itseä varmaan eniten ilahdutti matkaseura, tytöt Alma ja Vilma, jotka pyörähtelivät ansiokkaasti näyttelykehässä. Iltapäivällä otettiin hienosti esiintyneestä triosta yhteiskuva.

Lapinpeikon Pirttihirmu ja Gipakka Gimuli sekä Juuso keskellä

Cimulin perinteinen kasvattitapaaminen

Elokuun alussa oli vuorossa Cimulin Erjan järjestämä kasvattajamiitti Tammelassa. Laittelin taas kaikki onnistuneimmat kuvat galleriankin puolelle.

Olipa taas tuokin antoisa päivä! Juuson lisäksi Cimuleiden vanhimmista oli päässyt paikalle Saana-sisko. Sisarukset pääsivät samaan kuvaankin, ja voi vitsi jotenkin tykkään tuosta kuvasta niin paljon!

Juuso ja sisko Saana

Meidän pentueesta kantautui ennen tapaamista surullisiakin uutisia: Juuson veli Zhero (C.Tabaluga) oli jouduttu päästämään ikiuneen. Zherolla oli kieli ja leuka yhtäkkiä turvonneet, ja lääkärissä oltiin todettu syöpä kurkussa. Kovasti voimia tätäkin kautta Tessu! ♡

Paikalla oli paljon kennelin nuorempaakin väkeä. Oli mukava tutustua tuoreimpaan Ä-poikueeseen sekä sitä edeltävään räppäripentueeseen ihmisineen. Myös meidän Jeren lapsenlapsi Zheni (C. Zurvivor) oli paikalla. Voi poikaa! Se oli kyllä luonteeltaan kuin ukkinsa, huomionkipeä syliinkönyäjä vaikka vaan melkoista paljon kookkampi. =) Zheni kävi muuten alkukesästä tekemässä näyttelydebyyttinsä, ja Pöytyän kaikkien rotujen näyttelyssä kesäkuussa irtosi ensimmäinen SERT. Upeaa!

Pärrä (C. Äspärrä) oli kovasti tekemässä juoksua, ja kaikista residenssin uroksista tytsy valitsi Juuson kiinnostavimmaksi. Se kävi liehittelemässä pappaa joka välissä, ja Juusohan oli toki satana mukana. :D Pappa pääsi melkoiseen pyöritykseen. Mahtoi olla ikimuistoinen päivä silläkin...

Cimulien kokoontumisajot

Viikko sitten tehtiin Juuson kanssa koko päivän reissu Tammelaan, sillä kasvattaja-Erja oli jälleen kerran organisoinut perinteisen pentuemiitin. X-pentueesta ei ollut ketään päässyt paikalle, mutta muut pentueet olivat edustettuina, joista runsaslukuisimpana oli meidän Teet, ja joista Juuson lisäksi mukana menossa olivat sisko Saana (Tirlittan) sekä veli Tino (Tittelintuure). Me samat, jotka ollaan miitistä toiseen uskollisesti paikalle riennetty... Toisaalta on mukava katsella miittikuvia ja huomata niistä se kehitys, joka on tapahtunut pikkuhiljaa: ekassa tapaamisessa Juuso ja porukat olivat puolitoista vuotiaita, ja nyt seuraavaksi mittariin rapsahtaa 12 vuotta! Ihana oli myös kuulla, että pikkuvaivoja lukuunottamatta veteraaneilla on kaikki reilassa, joten ainakin tällä hetkellä odotettavissa olisi, että kahden vuoden kuluttua Tammelassa nähtäisiin edelleen Teeläisiä. =)

Veteraanit-Teet Saana, Tino ja Juuso sekä Meten tytär Nikki (toinen oikealta)

Suuri mielenkiinnon aiheeni Yyt eli Jeren lapset olivat edustettuina vain Chilin (Yxkuovsakasa) verran. Mutta voi Chili ♡ Oli tytär kyllä niin ulkomuodoltaan, luonteeltaan kuin eleiltäänkin ihan kuin iskä. Mulle tuli oikein kotoisa olo, kun sain tyttösen kainalooni tai kun ylipäänsä seurasin toisen menoa ja meininkiä. Ihanaa, että Jere on saanut aikaiseksi jotain tällaista!

Minä ja Chili: tyttären ja Jere-iskän yhdennäköisyys on ilmiömäinen

Chili oli näyttänyt toipuneen hyvin kevään hätäsektiosta ja oli vallaton ja veikeä itsensä. Ja ihanaa, että Sari ja Esko olivat tuoneet miittiin Jeren ensimmäisen lapsenlapsen Zhenin (Zurvivor). Sieltäkin löytyi joitain tuttuja ilmeitä ja eleitä. =)

Zheni

Uulaisista, jotka niinikään olivat ehtineet veteraani-ikään, paikalla olivat Umu (Umur) ja Jeren morsian Seni (Ustit). V-pentuetta edusti Roope (Veli-Valkotassu). Roopekin oli semmoinen pikku menninkäinen, kun sen tapasin ekassa pentuemiitissään, ja nyt sekin kolkuttelee veteraani-iän portteja. Aika rientää...

Ihana pentuemiitti, mukavat sukulaiset ja niiden omistajat, loistotarjoilut ja puitteet tapaamiselle. ♡ Erjalle miitin järjestämisestä ja ♡ Tiinalle, veli-Tinon omistajalle matkaseurasta! Aivan upea päivä jälleen kerran. Kuvia galleriassa.

Ikimuistoinen Raisio KR

Ikimuistoinen ja tunteikas viikonloppu tuli vietettyä Raisiossa kaikkien rotujen näyttelyssä. Lauantaina Juuso palkittiin ansioituneesta kaverikoiratyöstä Kennelliiton kunniakirjalla ja ansiomitalilla. Muru ♡ Meidän kaverikoiraryhmästä Juuson lailla palkittiin islanninlammaskoira Emma, cavalier kingcharlesinspanieli Otto ja shetlanninlammaskoira Nasta.

Juusoa toki kiinnosti enemmän mukaan saatu Pedigreen tuotepaketti kuin mitkään diplomit ja kaulariipukset. :D Meikäläiselle hetki oli erittäin liikuttava, ja välillä sai kyyneleitäkin pidätellä: sisääntulon yhteydessä tilaisuuden juontaja luki ohjaajan itsensä laatiman esittelyn koirastaan. Hetki oli upea, ja tietenkin yhteistä taivalta on Juuson kanssa vuosien saatossa kertynyt ja kaikenlaista on tiiminä koettu.

♡♡♡

Sunnuntaina oli vuorossa näyttelypäivä. Juusolle oli valioituminenkin katkolla, mutta tällä kertaa Juuso jäi ilman SA:ta. ERI-putki sai kuitenkin edelleen jatkoa. Vanhuksella on nyt jo toista kuukautta jatkunut kohtalaisen kova karvanlähtö, mutta kuvissa Juuso näyttää vielä yllättävänkin pörröiseltä. Eikä turkista mitään noottia tullutkaan. Raisiossa oltiin ensimmäistä kertaa elämässämme ulkomaisella tuomarilla, joka oli ihan mielenkiintoinen kokemus sekin, vaikka ollaanhan siellä kehässä aina samalla tavoin - riippumatta tuomarista, kilpakumppaneista jne. Oli mukavaa taas nähdä kaikkia tuttuja kehän laidalla ja Kirsin kanssa oli jälleen hauskaa olla reissussa. =) Juuson arvostelu vapaasti suomennettuna:

"Erittäin hyvät mittasuhteet. Kaikin puolin oikeanlainen pää hyvällä ilmeellä. Erittäin hyvä ylä- ja alalinja. Hyvinkannettu häntä. Hyvinmuotoutunut rintakehä. Hyvät kulmaukset. Hyvä luusto. Oikeanlaatuinen turkki. Hyvät liikkeet."

Viikko sitten lauantaina olimme Seijan kanssa Maailmanvoittajassa Helsingin messukeskuksessa. Kumpikaan meistä ei ollut ilmoittanut koiriaan sinne. Kokemus olisi takuulla ollut ikimuistoinen, mutta siinä vaiheessa, kun alkoi tihkua tietoa siitä, miten paljon lappalaisia oli missäkin vaiheessa ilmoitettu, niin päätin jättää koirat kotiin. Päivä olisi ollut yhtä odottelua. Kaikenkaikkiaan 526 suomenlapinkoiraa oli näyttelyyn ilmoitettu. Siitä johtuen lähes jokainen luokka oli irroitettu omalle tuomarille eri kehiin ja kehät alkoivat kaikki samaan aikaan. Siitä johtuen niille, jotka olivat ilmoittaneet useamman koiran ko. näyttelyyn, tulikin pieniä aikatauluongelmia ja päällekkäisyyksiä. Meikäläinen, jonka piti tulla vain turistiksi ja kuvaamaan, päätyikin lopulta myös kehään. Sain kunnian esittää Juuson Tino-veljeä veteraanikehässä sekä kaverin valiouros Nooaa (Lapinpeikon Guuma Galle). Tilanne oli myös erittäin opettava, jokainen koira kun on erilainen ja kunkin koiran kanssa pitää ottaa omat tietyt asiat huomioon.

Kuvia tuli otettua huomattavasti odotettua vähemmän, mutta jotain sentään. Kansio Maailmanvoittajasta löytyy galleriasta. Näyttelyssä olivat mukana myös Jeren tytöt Helmi (Cimulin Yuovsatta) sekä Peppi (FI33941/12). Hienosti edustivat nuoret neidit kehässä! =) Ja tuttuja oli täälläkin mukava nähdä runsain määrin.

Tinon kanssa ©Helena Bergström

Nooa

Helsinki KR

Huh hellettä Helsingissä! Eilen oltiin Juuson kanssa Tuomarinkartanon vinttikoirakeskuksella kaikkien rotujen näyttelyssä. Jälleen kerran pääsi Juuso naisväen kanssa matkaan, kun tässä ihan lähellä asuva Kirsi lähti omien pörröjensä Vilman (Lapinpeikon Dillin-Dallin) sekä Alman (Lapinpeikon Pirttihirmu) kanssa samaan näyttelyyn. Veteraani-Vilma ei ollut järin ilahtunut uudesta matkaseuralaisesta, mutta Almalla oli maailmankirjat ihan sekaisin.

Lapinkoirakehä oli määrä alkaa vasta puoliltapäivin, mutta kun paikanpäälle saavuttiin, huomasimme kehien olevan reippaasti myöhässä. Kehä alkoi lopulta toista tuntia myöhässä. Siinä helteessä se oli melko tuskastuttavaa. Koirilla oli ihan lokoisat oltavat: itse olin ostanut viilentävän maton, jonka levitin Juusolle näyttelyhäkin pohjalle. Kirsi, joka on paljon kehiä kiertänyt niin Vilman mutta myös jo edesmenneen lapinkoirauroksensa kanssa, oli osannut varautua kaikkeen: oli tuuletinta, avaruuspeittoa, pakastimessa jäädytettyjä pyyhkeitä jne. Me ihmiset taidettiin lopulta hikoilla kehässä ja sen laidalla ehkä jopa enempi.

Tällä kertaa Juuso oli veteraaniluokassa yksinään. Yksilöarvostelussa Juuso sai ERIn sekä SAn. Paras uros -kehässä ei ollut kuin kolme koiraa. Erja Nummi ei todellakaan ollut mikään ERI-automaatti. Lappalaisia ennen kisanneissa porokoirissa uroksille ei jaettu SERTiä ollenkaan, koska ei ollut SAn saaneita koiria. Aikansa koiria katseltuaan tuomari vinkkasi Juuson jonon kärkeen. Kun kunniakierros oli tehty, pysyi järjestys samana, joten Juusolle napsahti PU1-sijoitus sekä toinen SERT. Ei varmaan tarvitse erikseen sanoakaan, miten haltioitunut mä siinä vaiheessa olin.

Rotunsa paras veteraani -kehässä Juuso sai vastaansa Vilman, jolle Juuso oli hävinnyt Karjaalla. Nyt osat kääntyivät toisinpäin, ja Juusolle ensimmäinen ROP-VET. Jeee! =)

Rotunsa parhaan tittelistä Juuson kanssa kisasi valiotyttö Tilkkuturkin Bunahilkka. Juusoa kiinnosti takana tuleva tyttö kovasti, eikä sen päätä meinannut saada käännettyä menosuuntaan laisinkaan. Ensimmäisen kierroksen jälkeen tuomari alkoi tutkia koiria uudelleen. Juusoa tutkittiin myös PU-kehässä, ja myös muita koiria tutkittiin yksilöarvostelun lisäksi. Siinä syy kehien myöhästelylle. Sitten tehtiin vielä toinen juoksukierros. Kun tuomari ojentaa mulle ROP-ruusukkeen, hän sanoo: "Tämäkin kehä menee nyt näinpäin. Tässä veteraanissa vaan on sitä jotain." Ihanasti sanottu! Juuso siis VET ERI1 SA PU1 SERT ROP ROP-VET. Aivan käsittämätön päivä!! En ois ikinä uskonut, että toinen SERT tulee näin nopeasti ensimmäisen perään, ja lisäksi vielä molemmat ROP-tittelitkin... Juuso ♡

"Oikea tyyppi ja mittasuhteet. Hyvä rungon tilavuus ja luuston vahvuus. Kauniit pään linjat, oikea ilme. Tasapainoisesti kulmautunut. Hyvä raajaluusto ja käpälät. Oikeanlaatuinen karvapeite. Tehokkaat liikkeet. Erinomaisessa kunnossa oleva veteraani."

Ryhmäkehät meni ihan harjoitteluksi ja kokemuksen kartuttamiseksi. Mä olin koko ajan ihan ulalla, ja meinasin missata veteraanikehänkin tyystin. Yhtäkkiä havahduin, että kuulutettiinko ne veteraanit. Menin kehän laidalle varmuuden vuoksi kurkkimaan ja siellähän ne olivat. Onneksi kerettiin vielä jonon jatkoksi.

Tuomari Hanne Laine Jensen oli meistä enää parin koiran päässä esiarvostelukehässä, kun aloin katsomaan, että mitenkäs se Juuso seisoo ihan hassusti mun vieressä. Sitten tajusin, että poika on nostanut koipeaan ja lorottaa siinä keskellä kehää ihan tyytyväisenä. Onneksi sentään lopetti ennenkuin tuomari kerkesi meidän luo. Poistuessamme esiarvostelukehästä ja matkatessamme ison kehän sisääntuloa jonottamaan, alkoi Juuso hanaamaan tolkuttomasti vastaan. Alkoi olla vähän kiire, joten en vilkaissut Juusoon, vaan koetin vetää sitä mukaani mutta hanaaminen vaan jatkui. Siinä vaiheessa käännyin ja huomasin, että Juuso vääntää torttuja. Ei ole totta!! Aloin jo huhuilla lähinnäolevilta muovipussia, mutta Kirsi kerkeää ryntäämään paikalle ja sanoo, että menkää vaan, mä hoidan tämän. Kirsi oli muutenkin suureksi avuksi: tiesi kertoa, mitä pitää tehdä ja minne mennä. Ei tällainen maalainen ois yksin pärjännyt. :D

Ei tullut ryhmistä enää menestystä, mutta oli kertakaikkisen hieno kokemus kylläkin. Juusokin oli siinä vaiheessa päivää kohtalaisen puhki. Tää päivä ei kyllä unohdu ikinä! =)

Vilma, Alma ja Juuso - kotimatka voi alkaa

Ruskan ja Usvan luona kylässä

Käytiin toissa päivänä Seijan luona jo tutuiksi tulleita Ruskaa (Miskajasmin Naruska) ja Usvaa (Käpäläkallion Peikotar) tervehtimässä. Tytöillä on kotipihassaan tilava koiratarha, johon saattoi nelikon päästää vapaaksi riekkumaan. Ja vauhtia kyllä piisasikin, vaikka hellekin oli melkoinen. Tarha oli kuitenkin varjossa, ja iltapäivän kääntyessä iltaan ilmakin viileni siedettäväksi. Oli taas mukava nähdä ja rupatella Seija, ja pojat olivat jälleen ollakseen naisseurassa. =)

Ensin vähän poseerattiin, Jere ja tytöt...

...ja sitten Juuso tyttöjen rinnalla:

Usva poseeraa

Jere ilta-auringossa

Ruska piti muun lauman taas nuhteessa

Jere ja Usva löysivät taas toisensa:

"Hohhoijaa, riehukaa te junnut ja lapsenmieliset"

Usvakin joutui välillä vetämään henkeä

Ruskan lekottelutyyliä

Usva haki myös Juusoa leikkimään. Juuso alkoi aika äkkiä komentamaan pikkuviikaria, ja Jerestä taas tuli mustis - mun leikkikaveri:

"Me tahdotaan sisälle!"

Juuso ja Jere treffeillä

Vihdoin ja viimein saatiin sovitettua aikataulut Seijan (kennel Käpäläkallion) kanssa yksiin niin, että meikäläisen pojat Juuso ja Jere sekä Seijan tytöt Ruska (Miskajasmin Naruska) ja Usva (Käpäläkallion Peikotar) pääsivät treffailemaan keskenään. Seija asuu meistä vaivaisen kivenheiton päässä, mutta ikuisuus ollaan tätä miittiä puuhattu: milloin joko Seijalla tai meikäläisellä on ollut jotain menoa, milloin jommallakummalla tytöllä on ollut juoksut. Mutta viimein... Ja hyvää kannatti odottaa: nelikolla riitti hauskaa ja vauhtia yllinkyllin! Kiitos Seija seurasta! Koko poppoo yhdessä - Usva, Ruska, Jere ja Juuso:

Tytöt, äiti Ruska ja tytär Usva

Pojat Juuso ja Jere

Suloinen pieni Usva-tyttönen

Ruska

Juuso

Jere ja Usva löysivät heti yhteisen sävelen:

Ota kiinni jos saat!

Lapinkoiratko ahneita..? ;)