Jeren syksy

Jeren harrastuskuulumisia sitten vielä lopuksi tähän syssyyn. Salokanteleen Taijan treeneissä ollaan edelleen käyty torstaisin ja Katjan vakiotreeniryhmissä sunnuntaisin. Meillä on ollut oikeastaan varsin hyvä loppuvuosi treeneissä, muutamia pieniä yksityiskohtia lukuunottamatta treenit ovat sujuneet loistavasti. Jeren osaaminen ja innostus sekä meidän yhteistyö! Mä niin tykkään tehdä tätä just tuon hassun pojan kanssa! Parasta on nähdä tunteenpalo Jeren itsensä silmissä, kun se saa päästää rataa into piukeena. Ja kun nään sen ilmeen, tiedän tasan tarkkaan, miksi me tehdään tätä yhdessä.

Varsinkin Taija, joka kisaa omien koiriensa kanssa 3-luokassa, ammentaa paljon treeniratoja virallisista kisoista - niinkin vaatimattomista kuin SM-kisoista tai MM-karsinnoista. No hiomista toki on, ja Taija niistä valistaa, mutta todella vaativiinkin ratoihin Jere taipuu. Alla Taijan eräs syksyn treenirata. Tää on yksi niistä parhaista, joista jäi pirun hyvä mieli ja jota Jere teki ihan älyttömän hyvin.

Meillä oli edellisvuoden tapaan suvantovaihe kepeissä alkukesästä, mutta jälleen se selätettiin. Jere menee keppejä nyt kuin huumassa. Ja todella vaikeitakin keppikulmia se hakee. Vähän toki alkaa ikä tulla vastaan: joihinkin äärimmäisen jyrkkiin kulmiin Jere ei enää ihan taivu kovassa vauhdissa. Vaikka se hakee aivan oikean keppivälin, se ei käänny seuraavaan väliin, vaan haukkaa kaksi keppiä yhden sijasta. Sitten kun uusitaan hitaammin, homma sujuu. Ehkä se kuitenkin annetaan anteeksi 10 vuotta täyttävälle.

Epiksissäkin ollaan pitkän taukoilun jälkeen oltu. Seuramestiksissä ei valitettavasti pystytty puolustamaan mestaruuttamme. Hyllytettiin huolella kaikki kolme rataa. Mutta viimeisimmät kisat meni jo hyvin: kaksi hyväksyttyä suoritusta kahdesta, sijoitukset taisivat olla jopa 4. ja 5.

Alla startti juuri viimeisimmästä. Harmittavasti Jere otti häiriötä aidan taakse tulleesta sakemannista, joka siis ei tod ole Jeren suosikkirotu... Muuten Jere eteni kivasti!

Kiskon Agilityn seuramestari 2016!

Ei hitsi mikä päivä eilen Jeren kanssa seuramme mestaruuskisoissa! Olin tietenkin ilmonnut Jeren avoimeen eli vaativimpaan luokkaan, jossa on käytössä kaikki agilityn esteet. Mikään muu ei Jeren kanssa nykyään kannata, kyllä radassa täytyy olla haastetta ja variaatioita. Haaste ja variaatio toki toivat samalla tullessaan korkeammat hypyt (55cm) ja esteiden takakierrot muunmuassa.

Olin ilmonnut Jerelle kolme starttia. Kahdesta tuli hylsy, yhdestä hyväksytty tulos. Se nolla, jota toki haettiin, jäi vielä odottamaan itseään. Jokaisessa startissa mulle sattui pari aivan turhaa ja typerää mutta mulle niin kovin tyypillistä virhettä: jäin taas ihailemaan Jeren menoa, ja seuraavassa kääntessä olinkin sitten myöhässä, tai sitten en tehnyt ohjausta täysin loppuun asti. Toisaalta mun muita tyypillisiä helmasyntejä kuten panikoimista, semmosta huiskimista tai radan unohtelua ei nyt ollut.

Rata oli haastava (virallisen agilitytuomari Petteri Kermisen käsialaa), ja täynnä ansaesteitä ja houkuttavia vääriä putkenpäitä. Avoimen missään säkäluokassa ei kovin montaa hyväksyttyä tulosta tullut. Varsinkin putket koitui monen kohtaloksi. Jere ei haksahtanut ansaan kertaakaan, se oli nyt tosi hyvin kuulolla.

Seuramestiksien avointen rata

Kepit meni kertalaakista yhdessä startissa, kahdessa muussa uusintayrityksellä. Sekin oli tosi hyvin, kun ne meidän kevään epiksethän kaatui nimenomaan keppeihin, eikä Jere lopulta mennyt niitä silloin ollenkaan vaikka kuinka tahkottiin. Että eteenpäin siinäkin. =) Yliaikaahan siinä tuli, kun joutui palaamaan alkuun, sitten temppuiltiin istu-anna tassua -leikkiä, että epäonnistuminen saatiin unhotettua, mutta tässä tapauksessa se kannatti. Että oon ylpeä Jerestä ♡

Vieläkin epäuskoisena, että se hyväksytty tulos tuli...

Kevään ja alkukesän kuulumisia

Pitkä on ollut blogihiljaisuus, vaikka kaikennäköistä ollaankin puuhailtu. Aloitetaan papparaisesta: Juuson kanssa oltiin toukokuussa Mynämäellä näytelmöimässä ja tällä kertaa taas tutusti veteraaniluokassa. Tuloksena oli EH4, arvostelu oli taas hyvin pitkälle sitä samaa kuin mitä se on yleensäkin ollut. Tuomarimme Riitta Niemelä oli vain pikkuisen ankarampi noissa yleisarvosanoissa - monesti tuollaisella arvostelulla olisi ERIn saanut. Mukava oli kuitenkin tuomaritäti ja käsitteli koiria nätisti. Hän sanoi meille kehään tullessamme ja koiran iän kuullessaan, että on suuri ilo saada arvostella tämän ikäisiä ja näin hyväkuntoisia veteraaneja. Kilpailuluokan päätyttyä tuomari tuli kättelemään meidät handlerit ja toivotteli kaikille oikein montaa hyvää yhteistä vuotta vanhustemme kanssa. Mä vähän liikutuin, olipa taas ihanasti sanottu. =)

Mynämäki oli meidän kenraali, sillä kesäkuun toisena viikonloppuna matkattiin toistamiseen Riikaan. Viimevuotinen Riikan Voittaja jäi sen verran kaihertamaan, jotta uudemman kerran oli kokeiltava. Olin koettanut valita näyttelyn ajankohdan myös sen mukaan, että paikalle pääsisi mahdollisimman vähän kilpailijoita: edellisenä viikonloppuna oli Tallinnassa Viron Voittaja ja Riikasta seuraavana viikonloppuna oli Moskovassa Maailmanvoittaja. Riikan kanssa samaan aikaan oli Suomessa vetäviä näyttelyitä esim. Miljoonakoira Tuurissa sekä Tammela KR, johon mekin oltaisiin menty (Juuson synnyinsijoille), ellen olisi ilmonnut Juusoa jo maaliskuussa juuri Riikaan. Muitakin kansainvälisiä näyttelyitä oli paljon ympäri Eurooppaa.

Pari viikkoa ennen näyttelyä pätkähti näyttelymme kotisivuille omistajaluettelo, jonka tietysti suurella mielenkiinnolla kävin läpi - todetakseni, että Suomen tämän hetken menestynein lapinkoirakennel oli tulossa koirineen paikalle. Arvuuttelin pienen tovin koiria, ja näyttelypaikalla luettelon käteen saatuani totesin veikkaukseni oikeiksi. Mä olin kerennyt asennoitua siihen, että turistireissu tulee tästäkin Riikan-matkasta, että näyttelypaikalla ei enää harmittanut pätkääkään. Aattelin, että tehdään niin hyvä suoritus kun vaan pystytään, ni voidaan lähteä kotiin hyvillä mielin sikäli, että enempää ei ollut tehtävissä. Takaraivossa toki oli muisto viime reissusta, jossa Juuson ikä kääntyi sitä vastaan.

Meidän tuomarina toimi liettualainen Julia Aidietiene, mukava ja rauhallinen täti. Me oltiin valioissa ekana arvosteluvuorossa. Tuomari kysyi ikää, meikäläinen kertoi ja sen kuultuaan tuomari alkoi myhäillä ja hymistellä. Olin tyytyväinen siinä vaiheessa, että ikä ei tuntunut olevan tuomarille haitta. Superyllätys koettiin kilpailuluokassa, kun Juuso sen sitten voitti. Lisää yllätyksiä oli luvassa PU-kehässä, jossa Juuso sijoittui toiseksi saaden SERTin ja tuli Latvian muotovalioksi. Juuso nappasi myös CACIBin, joka on sille neljäs laatuaan, mutta kun ensimmäinen on viime marraskuulta, ei CIBiin oikeuttavat tulokset aikarajojen puitteissa toteudu, muut vaatimukset kylläkin. Kaiken huipuksi Juusosta tuli Latvian Voittaja 2016. PU1 oli junnu-uros Peikkovuoren Karhunmarja. Olihan reissu! Saipahan muistutuksen siitä, että koskaan ei pitäisi lyödä hanskoja tiskiin etukäteen. Tuomari tykkäsi Juusosta todella: arvostelussa kehui eri sanakääntein Juuson liikkeitä, ja turkista saneli, että aivan täydellinen karvanlaatu ikäisekseen.

Juuson palkintoposeeraus: SERT LV MVA CACIB LVV -16

PU-kehän ratkaisuvaiheet: vasemmalla Pv Karhunmarja, keskellä me ja oikealla Jarfa's Rakatau PU3 ©Anne Artama

Me oltiin tosiaan Juuson kanssa ihan kaksin liikenteessä tällä kertaa. Oikeen laatuaikareissu. =) Seija, jonka kanssa ollaan edelliset reissut tehty, ilmoitti, että Ruskan juoksut ja samoin karvanlähtö tod näk osuvat juuri touko-kesäkuulle. Toisaalta, vaikka tuttu seura olisi ollut mukava, oli kiva olla Juuson kanssa matkalla täysin kaksistaan. Oltiin tultu Riikaan jo perjantaina, ja koska meidän kehävuoro oli vasta sunnuntaina, oli meillä koko lauantai aikaa tehdä mitä vaan. Kävin itse kaupungilla shoppailemassa ja syömässä (Suomen ostoskeskukset kalpenee kyllä Riikan rinnalla - ne on valtavia!). Hintataso on halpa: parit kengätkin sain pariinkymppiin, siitäkin huolimatta että toiset oli mokkanilkkurit. Onhan siellä toki palkkatasokin alhaisempi. Ruokakin oli hyvää. Hotellin lähellä oli - toisin kuin Riikan-näyttelyssä viimeksi - hyvät ulkoilutusmaastot, joten oli kivaa ympäristöä seikkailla Juuson kanssa siellä.

Mun pieni hönö

Mun pieni tuulitunnelini Jere täytti kuun alussa kahdeksan vuotta. Mulla on nyt kaksi pappakoiraa talossa, huh huh! Jere järjesti itselleen pienen seikkailuretkenkin juhlapäivänään, sillä se karkasi. Mulla oli hihna vähän löysästi kiinni kädessä, ja Jere tempaisi rastaan perään. Kaamee huoli ja juokseminen pitkin kirkonkylää, jääkö Jere auton alle tai hihnastaan kiinni johonkin, mistä sitä ei löydä. Lopulta ystävällinen pariskunta oli paikantanut Jeren läheiseltä matonpesupaikalta. Se ei ollut antanut ottaa itseään kiinni, muttei ollut enää lähtenyt uusiin seikkailuin. Kun pääsin pelipaikalle, Jere jo tuli iloisena mun luo. Toivottavasti oli hyvä reissu! Vaikkei aikaa ollut kulunut loppujen loppuksi karkauksen ja löytymisen välillä paljoakaan, oli arvokas veteraanini käynyt lillumassa jossain törkyojassa - se oli yltä päältä ihmemömmöissä ja haisi sen mukaiselta.

Agsassa kepeissä meille tuli aikamoinen takapakki loppukeväästä. Harjoituksista toiseen kepit oli melkosta tahkoamista, välillä ne ei menneet ollenkaan. Lisäksi oltiin huhtikuussa Tsaulla ja toukokuussa Koirahallilla epiksissä avoimessa luokassa, ja kummallakin kerralla radat hyllytettiin ihan huolella juurikin kepeillä. Treeneissä Jere välillä meni keppejä tosi hyvin, mutta useimmiten se teki jonkun virheen, ja kun sitä alettiin korjaamaan, ja varsinkin jos homma ei siltikään lähtenyt sujumaan, Jere lannistui ja turhautui, ja sitten sitä oli vaikea saada motivoitua treenaamaan keppejä enempää.

Jeren kepit edistyi keväällä ihan älyttömän isoin harppauksin, ja varmaan sen jälkeen aloin odottamaan Jereltä vähän liikoja ja liian äkkiä. Asetin sille liian suuret paineet. Sekin on voinut aiheuttaa lannistumisen. Toisaalta Jeren ikä (nyt veteraani) aiheuttaa sen, että nyt pitäs äkkiä saada tuloksia aikaan ennen eläköitymistä. Maksien hyppykorkeudet on sitä luokkaa, ettei Jere niitä pysty enää kovin montaa vuotta tekemään. Taija, meidän torstai-kurssien vetäjä lohdutti, että kepit ja varsinkin tietyt kulmat on tosi vaikeita hänen toiselle 3-luokan koiralle, ja usein he on hyllyttäneet just siinä. Että kokeneetkin tekee virheitä - puhumattakaan niistä, jotka on oppineet kepit vasta muutama kuukausi takaperin.

Fiilikseen voi olla syy myös väsymys. Tässä ollaan juostu treeneistä, kisoista, näyttelyistä ja tapahtumasta toiseen pitkin kevättä. Itekin alan väsymään. Koiratkin saattaa olla vähän nuutuneita. Aattelin, etten ostaisi treenioikeutta Koirahallille omatoimiseen harjoitteluun täksi kesäksi lainkaan. Kun treeneissä alkaa kesäloma ja tauko, niin koirat voisi pitää lomaa kokonaan kaikesta treenaamisesta. Näin ehkä teenkin. Katsotaan sitten syksyllä taas uudestaan.

Kohti virallisia

Taas on asiat liikahtaneet pikkuisen edemmäs ja itseasiassa askel oli nyt varsin ratkaiseva: me hankittiin lisenssi sekä kilpailukirja, joita ilman ei siis virallisiin agilitykisoihin voi osallistua. Rekisteröidyin myös Suomen Agilityliiton kisakalenteriin ja liitin Jeren sinne. Kaikki on nyt periaatteessa valmista. Kisakalenterista ruksin jo pari muikkaria itselleni, mutta kepeistähän se nyt on kiinni.

Jere osaa kyllä ne kepit, mutta koska este on sen verran uusi ja ihmeellinen vielä, tulee siinä tietty herkästi virheitä. Oman haasteensa uuden oppimiselle tuo myös Jeren lyhytpinnaisuus: sillä menee helposti hermo ja samalla fiilis, jos asiat eivät heti mene niinkuin pitäisi. Keppitreenit täytyykin Jeren kanssa aloittaa aina saman kaavan mukaan: ensin parin ohjurin kanssa (sekä keppien alussa että lopussa - mutta varsinkin alussa). Ekaksi tehdään muutama kerta pelkkiä keppejä ees ja taas, jotta Jere saa esteelle tuntuman, mutta ihan erityisesti siksi, että saadaan alle puhdas suoritus, josta Jeren voi palkata. Ei tule känkkäränkkää. :D

Sitten otetaan mukaan suoritus kepeille eri esteiden kautta sekä eri tulokulmista. Vasta sen jälkeen kepit ovat osana rataa, ja jos ne edelleenkin menee virheittä, otetaan ohjurit pois, ja jos vielä vaan tulee puhtaita suorituksia, voi sanoa että keppitreenit ovat olleet oikein onnistuneet. Jeren suurin ongelma taitaa tällä hetkellä olla kepeilletulo: se ei ihan vielä hallitse vauhtiaan ja tiedä, millä nopeudella keppien alkuun kannattaisi tulla, ettei este menisi pelkäksi läpijuoksuksi. Ei muuta kuin treeniä treeniä, sillähän se rutiini tulee. =)

Alla Katjan vakioryhmien vko13 rata. Keppien kanssa oli tällä kertaa pikkaisen off-päivä, haahuiluksi tuppasi mennä. Tää on tätä näin alkuvaiheessa: välillä haahuillaan mutta välillä taas on niin tiukka meno, hyvä rytmi ja mahtava fiilis. On/off hälvenee (toivottavasti!) ajan kanssa, kun keppeihin tulee rutiini.

Mutta Jeren irtoaminen! :O Sain taas vaihteeksi kunnolla näpeilleni, kun mähän tuppaan olemaan sellainen varmistelija ja esteiden läheisyyteen liimautuja. Ei pitäisi eikä ois aina tarviskaan. Tehtiin vähän fiksattuakin pätkää, johon otettiin keinu mukaan. Keinu on nykyään ihq - liiankin ihq, sinne paukataan tuhatta ja sataa, ja jos ollaan jo keretty päähän mutta keinu on edelleen ilmassa, ni sieltä voidaan hyvin liidellä alas. :P Ihana, että Jerellä ei oo enää kammoa keinulle, mut eihän tääkään oo toivottavaa... :D

No siis, lähetin Jeren A-esteeltä 13-hypylle jääden sinne A:n jälkeiseen tilaan. Samoilta sijoilta lähetin Jeren 14-putkeen, ja hyvin poimi. Jere otti hienosti myös 15-hypyn, vaikka olin itse edennyt jo keinulle. On se hieno! Tuon irtoamispotentiaalin kun muistais ja huomiois useamminkin.

Olen ottanut Salokanteleen Taijalta treenikertoja Liedon TSAU-keskukselta. Siellä on alustana keinonurmi - eli siis ihan eri kuin Koirahallilla (kumirouhematto). Jeren liiallisen tottumisen  kumirouheeseen sain tuta kinkunsulatusepiksissä viime Tapanina, kun mun oli pakko keskeyttää meidän eka rata Jeren jatkuvan nuuhkuttelun takia. Mua oltiin kyllä varoitettu tästä, että jos keinonurmi alustana on vieras, ni näin saattaa käydä - ja niinhän todella kävi! Tsaulla järjestetään myös paljon virallisia kisoja, joten nuuhkuttelun olisi hyvä jäädä aikas nopeesti.

Nuuhkuttelu tosiaan on vähentynyt selkeesti. Vasta pari kertaa ollaan oltu ja tuloksen huomaa. Ollaan kyllä yritettykin käyttää aikaa tehokkaasti hyväksi: kun ei olla radalla treenaamassa, niin hengaillaan muilla tyhjillä kentillä, totutellaan keinonurmeen ja koetetaan välillä rauhoittuakin.

Tsaulla on myös toinen erikoisuus Koirahalliin verrattuna: kun Koirahallin kepit on puuta, on ne Tsaulla alumiinia. Koirahallin treeniryhmäläisistä moni on kokenut kompastuksen just tässä, vaikka kepit ois meidän kotihallissa treenattu kuinka varmoiksi. Tsaulla homma ei vaan ole toiminut. Alumiinihan voi tuntua koirasta inhalta, onhan se kylmää materiaalia, ja lisäksi alumiinikepit pitää kaameeta pauketta kun niitä suorittaa. Olin jo valmistautunut ongelmiin, mutta mitäpä Jere muuta kuin suorittaa alumiinikepit kuin ois niitä aiemminkin tehnyt. Nyt oon kyllä ylpeä!

Taijan treenit on tosiaan auttaneet moneen asiaan: Jeren paikallaanolosta lähdössä on tullut varmempi, eikä se enää haahuile kentällä omia aikojaan hajujen perässä ollenkaan niin paljon. Me käydäänkin nyt tää kevät sekä Taijan torstaitreeneissä Salossa että Tsaun lauantaiharkoissa.

Jännä kevät tiedossa, kun tietää, että jossain vaiheessa ne ois ne viralliset otettava. Tiiänhän mä, että turha Jereä on siellä mölleissä hautoa, kun potentiaalia on enempäänkin. Itse en oo valmis, mut tämän valmiimmaksi en ehkä tulekaan.

TSAUlla rauhoittumista vol1

TSAUlla rauhoittumista vol2

Kotia kohti: maailmassa on monta ihmeellistä asiaa...

Jere edistyy

Sillä aikaa, kun Juuso kiersi itäblokissa, oli myös Jerellä omat aktiviteettinsa. Lokakuun lopulla oltiin SWATin Winter Cup -avausosakilpailussa, ja tänään oli vuorossa osakilpailuista toinen.

Lokakuun pippaloissa Jeren parhaaksi saldoksi kertyi 10 virhepistettä: 11. putkella Jere valitsi ihanaisen A-esteen ja lisäksi tuli yksi rimantiputus. Toisessa startissa tuli 15 virhepistettä. Jälleen löin päätäni seinään, ja kisapaikalla ilmoitin Jeren vielä kolmanteen lähtöön. Sitä ei Hömpän hermot enää kestäneet, ja rata meni paikoin hulinoinniksi. Kuitenkin kaksi ok starttia, ei pöllömpää.

Winter Cup kisarata 31.10.2015

Tänään oltiin jälleen kisafiiliksissä, ja nyt en enää mennyt siihen vanhaan halpaan houkutukseen, että josko yksi rata vielä. Olin ilmoittanut Jeren ennakkoon kahteen starttiin ja siihen meidän päivän urakka jäikin. Pääsääntöisesti se kolmas, paikanpäällä ilmoitettu lähtö on ollut meidän heikoin, niin on se vaan jossain vaiheessa uskottava ja luovutettava.

Eka rata oli jopa hyvä: ainoa virhe tuli juuri ennen 6-hyppyä, josta Jere bongasi jonkun erinomaisen tuoksun, jota jäätiin pikkutoviksi nuuhkaamaan. Tämä merkattiin kielloksi, mutta muuten startti soljui oikein mukavasti. Tokassa radassa mun ohjaus petti juuri ennen 7-putkea, josta tuli kielto, ja lisäksi rima kolisi alas vikassa hypyssä. Jeren ekan startin 5 virhepistettä ylsi lopulta 7. sijaan. Jere alitti ihanneajan kymmenellä sekunnilla. Varsin hyvin yli 30 startin joukossa mölli-maksi -luokassa.

Jeren saavutuksia ja huomionarvoisia pointteja: Jere ei kesken radan kertaakaan käynyt räksyttämässä yleisölle, muille koirille tai ratahenkilökunnalle. Pienet sydämentykytykset koin tosin ennen toista starttia: oltiin jo kentällä, ja olin ottanut Jereltä vermeet pois ja istuttanut pojan odottamaan lähtökäskyä. Tyyppi kuitenkin ponkaisi omin luvin pystyyn ja teilleen, löysi vielä kentän aidasta sopivan välin puikahtaa ulos ja tsup sinne luiskahti! Jere ei ole ikinä ennen päässyt noin karkuun, ja mielessä vilahti monetkin kauhujutut, kun tiesi, miten se mielellään räksyttää muille lajitovereille. Aidan toisella puolella kuitenkin oli kiitettävät määrät kilpakumppaneita odottamassa omaa vuoroaan.

Ja Jere! :D Nopeasti se puikahti aidanraosta pois, kävi muutaman metrin päässä räksyttämässä porukat pystyyn ja palasi sitten yhtä nopeasti ja kiltisti takaisin radalle. Se uho on välillä melkoinen, mutta kun mahdollisuus koittaa, niin se oli sitte tässä! :D Vahingosta selvittiin siis onneksi loppupeleissä huumorilla. On tuo sellanen hölynpöly koira että! Mutta ihana semmoinen. =)

Jatketaan vielä hyvillä: moni ohjasi 9. hypyn niin että koira kääntyi menosuunnassa vasemmalle. Mä ohjasin oikealle. Syy siihen on, että tämäntyyppisissä kuvioissa oon useasti ollut myöhässä rintamalinjani kanssa, ja Jeren kurvit ovat menneet liian pitkiksi. Nyt ne testattiin taas tositilanteessa, ja kummassakin startissa käännös oli aika hyvä. Lisäksi sain tehdä takaleikkauksen 11-putkelle. Takaleikkaus on ollut - olen sen ehkä aiemminkin maininnut - putkella Jerelle ihan käsittämätön: usein se menee puihin ja kääntyy putkensuulta takaisin. Jere ei ole sitä enää viime aikoina tehnyt, takaleikkaus putkella on vahvistunut sille ihan selkeäksi, mutta kisatilanne on aina kisatilanne. Pariinkin kohtaan tein takaleikkauksen putkelle, ja Jerelle se oli täysin ok. Jee!!!

Winter Cup kisarata 19.12.2015

Ehkä huomionarvoisin seikka meidän treenaamisessa on ollut Jeren keskittymiskyvyn paraneminen yleensä. Ei ainoastaan treeneissä, mutta viime aikoina myös kisatilanteessa Jeren keskittyminen ei herpaannu radan ulkopuoliseen toimintaan. Jere on ollut aiemmin sellainen tuuliviiri, jota viedään jos on viedäkseen. Treeneissä keskittymiskyvyn parantumisen olen huomannut jo aiemmin, mutta nykyään se näkyy kisoissakin. Ehkä osatekijänä on ollut se, että liikun Jeren kanssa radalla paremmin, niinkuin Saviojan Anne meikäläisiä ohjeisti. Mutta ehkä on tapahtunut jotain muutakin. Nimenomaan Salokanteleen Taijan kurssilla tänä syksynä Jeren keskittymiskyky on saanut kunnon ryhtiliikkeen. Taijakin kehui Jereä tässä menneellä viikolla, että toinen on ihan eri koira kuin mitä kesällä nähtiin ekan kerran. Ja onhan tuo ollut hunajaa itsellekin, kun ei mene treeniaikaa meillä enää hukkaan sähläämiseen vaan heti ollaan valmiita tositoimiin. Jere hieno mies ♡ Ollaan alettu treenaamaan muuten myös keppejä jälleen. Josko ne ensi vuonna saisi kuosiin, niin päästäisiin kokeilemaan siipiämme virallisiinkin kisoihin.

Jeren Winter Cup -tyylinäyte: pieni iloinen

Kiskon Agilityn epikset

Viime lauantaina oltiin Jeren kanssa seuramme järjestämissä agsakisoissa. Olin siis siellä kisaamassa mutta myös työntekijänä. Mölliluokan rata jälleen alla, tämäkin oli hyppyrata.

Samoilla linjoilla mentiin kuin syyskuun kisoissakin. Pari tyhmää mutta ei niin tyypillistä virhettä tuli, mutta meidän suunta on selkeästi oikea. Yhdellä esteellä tuli esimerkiksi kieltovirhe, kun vauhti loppui kesken. Mutta ne Jeren ylenpalttiset sähläykset tai mun varmistelut eivät olleet nyt ongelma. Ja siltikään, vaikka en varmistellut, mulla oli jo toistamiseen kisatilanteessa sellainen olo, että hitsi mullahan ei ole kiire. :D Parissa kohtaa olisin ehkä vieläkin enemmän voinut hakea Jereä edelliseltä esteeltä, ja senkin huomasin, että Jereä on hedelmällistä palkata myös sanoin.

Oon ollut siinä uskossa, että vain herkkupalkka toimii. Väärin! Huomasin sen jo itsekin radalla 5-esteellä, kun Jere teki niin hienon käännöksen siinä, eikä lähtenyt isolle loivalle kaarelle, niin hihkaisin että "jei hyvä Jere!" Se selkeesti innostui siitä ja sai menoonsa lisää buustia. Meidän treenikaveritkin sanoi meidän tekemistä seuranneena, että kun pidin enemmän ääntä radalla, niin Jereenkin tuli vipinää.

No niin, taas siis opittiin uutta. =) Pakko nyt hehkuttaa vielä sitä Jeren käännöstä. Hitsi se oli niiiiin hieno!! Jere ♡

Oivalluksia

Jeren treenikausi porskuttaa kovalla teholla. Edelleenkin sunnuntaisin käydään koirahallilla Katjan treeneissä. Torstaisin käytiin Salokanteleen Taijan ratakoulutuksessa. Vaihdamme loppuvuodeksi Taijan maanantaikurssille, jossa tehotreenataan erilaisia ohjauskuvioita, mutta ensi vuoden puolella olisi tarkoitus siirtyä takaisin ratatreenin pariin.

Taijan kurssi on jo ratojen puitteissa ja opetuksen laadussa ollut hyvä meille, mutta siellä olen opetellut myös oikea-aikaista ja tiheämpää palkkausta Jerelle. Ja ero on jo nyt huima. Jere kun on tuollainen ADHD, jonka energia on suorastaan ryöpsähdellyt treenien alkupuoliskolla. Meillä on tupannut vähän mennä treeniaikaa hukkaan siinä alun söhellyksessä, kun Jere on meinannut mennä seinistä läpi. Taijan treeneissä Jerellä on kehittynyt keskittymiskyky (myös siellä treenien alussa) sekä pitkäjänteisyys ihan silmissä! Kiva, kun Jeren kanssa pystyy jo nyt tekemään pidempääkin radanpätkää ilman, että se hermostuu tai haahuilee. =)

Osallistuttiin Anne Saviojan ratatreeniin pari viikkoa takaperin, ja sielläkin tapahtui kullanarvoisia oivalluksia. Anne ripitti mua siitä, että en voi varmistella menemällä esteiden luo seisomaan ja odottamaan, että koira tulee sinne luo. Mun pitäis muistaa, että Jere on paimenkoira, ja sen mielenkiinnon ja huomion saa liikkumalla itse. Esteiden vieressä seisoskelulla saan vaan koiran vauhdin hidastumaan, ja silloin koiralle jää aikaa keskittää huomio epäoleellisiinkin asioihin.

Myönnän, mä teen juuri tuota. Menen valmiiksi esteelle odottamaan, jotta saisin itselleni enemmän aikaa, etten olisi ainakaan myöhässä. Tässä kohtaa oivalsin senkin seikan, että mä luotan kyllä koiraan, mutta mä en luota itseeni. Siksi mä varmistelen.

Viime viikonloppuna oltiin Kiskon Agilityn seuramestaruuskisoissa, jossa pääsi testaamaan kaikkea opittua ja oivallettua (rata alla). Ei me palkinnoille päästy kovinkaan lähelle, mutta meidän eka rata tuntui kyllä tosi hyvältä. Mä en varmistellut: enempi hain Jereä edelliseltä esteeltä kuin että oisin mennyt seuraavalle odottelemaan. Jerellä säilyi vauhti sekä fokus muhun, eikä käyty räksyttämässä yleisölle tai kerjäämässä kenenkään voileipiä. Rata oli pitkä mölliradaksi. Meidän virheet oli harmittavia ja epätyypillisiä (esimerkiksi rimantiputuksia) mutta ei onneksi niitä tavallisia. Ja nyt keskityin itsekin huolella siihen ekaan starttiin, niin että en söhlännyt (unohtanut rataa tms.) Koska senkin oivalsin, että ekaan starttiin kannattaa Jeren kanssa panostaa, koska silloin sekä ohjaajassa että koirassa on vielä virtaa. Seuraavissa starteissa saattaa tulla varmisteluja, jollei ole palautunut, ja koirakin voi olla vielä väsynyt (niinkuin meille kävi ja on käynyt ennenkin).

Tästä on siis hyvä jatkaa. Viime viikonloppuna olin taas näyttelyssä, mutten oma koira muassa, vaan Jeren agsatreenikaverin cavalier-Alman kanssa. Alman omistaja oli kysynyt, josko voisin mennä Alman kanssa kehään. Olihan melkoinen oppimatka itsellekin, kun en ole ikinä pöydällä esitettävää koiraa kehään vienyt. Alma esiintyi reippaasti ja oli "vieraan" ihmisen hoiteissa täysin ok. En ole varma, jännittikö Alma pöydällä oloa vai oliko liian kylmä (Alma on vasta 1,5v ja tämä oli sen toinen näyttely ikinä, joten näyttelytilanne saattaa jännittää, mutta toisaalta aamu oli ihan pirun kylmä), sillä Alma pikkaisen tärräsi pöydällä ollessaan. Maassa Alma kyllä viipelsi ja esiintyi tosi reippaasti. Kiitos Nora luottamuksesta! Oli mukava kokemus. =)

Kisat ja kepit

Blogi raahaa taas hieman jälkijunassa, mutta tässä Jeren viime viikkojen kuulumiset. Ollaan käyty Jeren kanssa kaksissa kisoissa, joista ensimmäiset olivat toukokuun viimeisenä viikonloppuna ja toiset Jeren syntymäpäivänä 5.6.

SWATin järjestämissä kisoissa toukokuussa rata olikin hyppäri (eli ei Jeren lemppareita kontaktiesteitä). Radalla oli sen sijaan kinkkisiä esteiden suorittamisia useampaan kertaan eri kulmista ja suunnista sekä pimeitä kulmia.

Me selviydyttiin radasta kuitenkin ihan hyvin, tuloksena vain viisi virhepistettä. Sikäli jäi hampaakoloon, että Jere kävi kesken suorituksen kerjäämässä ratahenkilön paraikaa syömää leipää. Aikaa tuhraantui sen verran, että jos se olisi jäänyt tekemättä, oltaisiin me oltu heti peräperään toisen kerran podiumilla. Nyt neljäs sija. Jere ei haksahtanut ansoihin; ja ennenkaikkea meikäläinen oli läpi radan ajan tasalla, ja mulla oli itseasiassa koko ajan aika seesteinen olo. Kaikenkaikkiaan jäi aika hyvä maku: se oli meidän eka hyppäri. Toisekseen virhepisteiden vähyys ilahduttaa. Kun Jere tavallaan pakotti siirtämään meidät mölliluokkaan, olin aikast varma, että tullaan tahkomaan melkoisia virhepistemääriä pitkä tovi. Nyt ollaan nyt heti kaksissa kisoissa vedetty vain yhdet virheet per rata. Mahtavaa Jere!!

Toiset kisat sen sijaan paljastivat Jeren häiriöherkkyyden, jota sillä on ihan kohtalaisesti. Jere on tosi temperamenttinen: se näkee ihan kaiken ympärillään - ja jopa jotain sellaista, jota ei ole edes olemassa. Silloin, kun pystyn luomaan suorituksen ajaksi meidän ympärille kuplan, jossa asiat tehdään, tekee Jere ne, vaikka sitten itse vähän sössisinkin. Mutta silloin, kun homma alkaa karata lapasesta, se tosiaan tekee niin lumipalloefektin lailla.

Niin kävi meidän agilityseuran järjestämissä kisoissa Herra Huumorin synttärinä. Jere pisti merkkipäivän kunniaksi homman ihan lekkeriksi. Sillä oli varsinainen tänään kiinnostaa kaikki -päivä. :D Tyyppi täytti tosiaan seitsemän vuotta, ensi kesänä se on jo veteraani-ikäinen. Ja mistäkö mä sen huomaan..? No en mistään!! :D Jere höperö, aina ei tiedä, mitä susta sanoisi...

Anette Lindell ilmoitti kotisivuillaan keväällä, että hän olisi järjestämässä keppejä painottavan treenikurssin EHYTillä. Me jätettiin siis meidän normiagsat EHYTillä pois, ja siirryttiin keppisulkeisiin. Tää tuli niin sopivasti! =) Oltiin perustreenien ohessa vähän kokeiltu keppejä, ja Jere hoksasi homman tosi hyvin. Me alettiin harjoitella keppejä 2x2 -mentaliteetillä, josta näyte löytyy esim. Susan Garrettilta. Pääpiirteittäin homma menee siis niin, että ensin otetaan treeneihin mukaan keppipari, joka asetetaan radalle kujaksi. Koira juoksee kujasta läpi uudelleen ja uudelleen, ja alkaa saada tatsia keppeihin. Sitten otetaan radalle toinen keppipari, joka asetetaan edellisen keppiparin jatkoksi, ja joista koiran on edelleen juostava läpi. Sitten keppipareja aletaan pikkuhiljaa kääntämään niin, että ne lopulta ovat suorassa linjassa toisiinsa. Jossakin (koirakolle sopivassa) vaiheessa otetaan mukaan kolmas keppipari jonon jatkoksi (tai edelle, miten paras), jota niinikään aletaan käännellä kujaksi osaksi keppirivistöä.

Jere on ollut supernopea oppija. Se hoksasi homman jo kokeiluvaihessa, ja sama laulu jatkui myöhemmin treeneissä. Ainoa ja iso ongelma onkin ollut Jeren vahva kontakti meikäläiseen: se saattaa kesken suorituksen alkaa hakea meikäläistä katseellaan, että huomaatko miten hienosti tässä menen. Tätä ongelmaa on kitketty ja treenattu.

Meillä on tällä hetkellä menossa kuusi keppiä eli kolme keppiparia ja ne ovat suorassa linjassa. Jere hyväksyy jo takaleikkauksenkin kepeillä, vaikka esim. putkella takaleikkaus on joskus sille haasteellinen...

Jeren ensimmäinen podium

Viime viikon ilonaiheeni oli Jere. Olin ilmoittanut hönön Marika Ruohosen kannatusepiksiin. Marika kerää rahaa para-agilityn MM-kisoihin, jotka järjestetään Itävallassa, joten päätettiin tukea reissua parin startin verran.

Rata oli Veera Niemen käsialaa ja oli kohtalaisen haasteellinen. Tiukkoja käännöksiä oli useita ja pari ansaestettäkin löytyi. Meidän eka startti lähti heti alkuunsa ihan lapasesta: lähdössä paikallaanolo oli tosi levotonta, ja meno jatkui samoissa merkeissä hyppyesteiden kiertämisillä. Pari kertaa palautin Jeren lähtöön ja kokeilin uudestaan. Eipä paljon auttanut. Hömppä hermostui, kävi välillä tervehtimässä yleisöä ja ratahenkilökuntaa, räksytti meikäläiselle, suoritti esteitä miten tahtoi ja välillä nuuhkutteli maata. Muitakin kuin alkupään esteitä kierrettiin tai niiltä kieltäydyttiin. Virhepisteitä tuli varmaan miljoona, ja aikaa radan suorittamiseen kului liki kaksi minuuttia. Ei tarvitse varmaan erikseen mainita, että mulla ei sille toiselle startille ollut järin suuret odotukset.

Mutta niin me vaan keräiltiin itsemme ja toinen rata sujui ihan toisissa sävelissä. Lähdössä sain Jeren rauhoituttua paikoilleen ja itse sijoituin paikalleni vähän toisin. 3- ja 10-putkille Jere tuli edelliseltä esteeltä melkein mun päälle - niin kepeällä jalalla se oli. Jeren hypyt oli paikoin muutenkin äärimmäisen vauhdikkaita: meikäläisestä tuntui, ettei Jere tule maahan ollenkaan, vaan se lentää lentää ja lentää mun ohi. Pariin putkeen mentiin laiskasti, mutta meni kuitenkin ilman kieltäytymistä. A-este soljui nyt puhtaasti, eikä ollut pelkoa kontaktivirheestä. Ansaesteet vältettiin. Rengasta työstettiin liiaksikin ekalla radalla, mutta tokalla se meni heittämällä. Loppusuoralla jäin Jerestä jälkeen, mutta onneksi pidin siellä suuni kiinni (15-hypyllä annoin käskyn ja sitten vaan lähdin juoksemaan), ja Jere kiiti suoran loppuun asti etsimättä mua katseellaan. Jeren tulos 5 virhepistettä (yksi kieltäytyminen 6-hypyltä), aika 45,94sek.

Vaikka toiselta radalta jäikin ihan ok fiilis, olin siltikin puulla päähän lyöty, kun palkintojenjaossa meidät kuulutettiin 2-korokkeelle. Huikea Jere!!! Kakkosrata on täysin Jeren ansiota: se korjasi mun myöhästelyt ja koordinaatiovirheet. Jere on sellainen höperönpöperö, mutta osaa se olla ihan pirun päteväkin. Se oli meidän eka podium. Starttiluokassa sitä ei tullut kertaakaan, nollatuloksista huolimatta. No nyt tuli! Mä olen vaan niin ylpeä pikkuisesta ♡

Kisoja, kisoja

Viime viikonloppuna oli vuorossa SWATin järjestämät agilitykisat. Nää oli ehkä ekat kisat Jeren kanssa mölliluokassa, missä ois voitu oikeesti pärjätäkin. Ne ihkaensimmäisethän oli medi-säkäluokassa (mölliluokan sisäänajo, ei siis sijoittumismahdollisuutta) ja ne edelliset meni päin puuta rimakorkeuksien ja vähäisen hiekkapohjatreenaamisen takia. Ainoa pieni kysymysmerkki oli tällä radalla pituus, jota ei olla koskaan kokeiltu neljällä palikalla.

No, kaikkihan ei mennyt kuin Strömsössä - tälläkään kertaa. :D Noin yleisesti herra Huumori nosti Jeressä päätään ja homma lyötiin osin lekkeriksi. Kaikissa kolmessa startissa ongelmat kuitenkin alkoivat puomin alastulossa, johon moni oli palkannut koiraansa. Mitään makupaloja sinne ei ollut jäänyt, mutta tuoksut toki, ja joka kerta Jere pysähtyi puomin jälkeen kuin seinään. Ekalla kerralla se jäi oikein imuroimaan aluetta, ja kun loppuviimein päästiin jatkamaan matkaa, oli mulla itellä ajatukset jossain ihan muualla ja unohdin radan. :D Tokallakin radalla Jeren meno tökkäsi puomin jälkeen, mutta ei jäänyt sen enempiä nuuskimaan. Vauhti kuitenkin pysähtyi kokonaan, ja hyppyihin lähdettiin melkein nollavauhdista. Rimat pysyi, mutta meno ei ollut vauhdikasta.

Sitten Jerelle iskikin hermostuminen. Se, mitä 4-6 -hypyillä tapahtuu (video), on tuollaisissa pattitilanteissa aika tyypillistä meitä. Mulla on päähänpinttymä siitä, että rata suoritetaan puhtaasti. Eli jos joku este menee väärin, niin se tehdään niin kauan uudestaan että se menee oikein. Näin koiralle ei jäisi mielikuvaa, että väärin suoritettu este olisikin oikein. Videon mukainen junnaaminen kuitenkin hermostuttaa Jeren ja se turhautuu. Alkaa räksytys. Ehkä kerjäsin verta nenästäni, kun Jere lopulta karkasi puomille.

Loppu rata menikin sitte hyvin. 9-putkelta haettiin oikea pää, pituudessa ei mitään ongelmaa, sieltä nätti kaarros hypylle ja putkeen. Takaseinän hypyt haettiin kaikki, vaikka ne suhteessa toisiinsa olikin tosi vinksallaan. Viimeinenkin hyppy noukittiin, vaikka melkein kaikki muut koirakot haksahtivat sen sijaan vieressä olevalle putkelle.

Mutta kuten videosta huomaa, oli Jeren A-esteen alastulo melkoisen nafti: se oli siinä ja siinä, etteikö olisi tullut kontaktivirhettä. Me ollaan Jeren kanssa ihan alusta asti tehty kontaktiesteet vauhdista, eikä pysähdytä/palkata alastulossa. Ne on menneet hyvin, virheitä ei ole tullut. Jere rakastaa kontaktiesteitä, joten niissä ei ole ollut edes syytä palkata - jo kontaktiesteiden suorittaminen sinänsä on Jerelle palkinto. Olin vähän yllättynyt, kun tuon "virheen" äkkäsin. Pitää seurata, ettei pääse tavaksi. Se on kuin veteen piirretty viiva, että tuo muuttuu oikeaksi virheeksi.

Jeren hassunhauskaa asennetta on kyllä pakko kehua ja tuoda julki myös näin kirjallisesti: vaikkakin Jere on agilityssä ihan täysillä mukana, mutta siltikin sillä on aika leppoisa suhtautuminen lajiin. Toisaalta se on ihan hyvä. Näin omakaan pipo ei kiristy liikaa ja tekemisessä säilyy huumori. Jos koira olisi täysi tosikko ja itsekin vetäisi koko ajan hampaat tiukassa irvessä, niin olisiko enää kenelläkään kivaa..? Jere on ihan huippupari! En halua edes ajatella aikaa, kun Jere ei enää agilityä pysty harrastamaan. Mä en löydä tuollaista työkaveria enää ikinä enkä koskaan. ♡

Äkkilähtö kisoihin

Nyt seuraa viimeinen postaus, ja sen jälkeen ollaan taas ajantasalla siitä, mitä muutaman viime viikon aikana on tapahtunut. 21.3 oltiin Jeren kanssa agsakisoissa Tassukalliolla Märynummella. Mun ei alunperin pitänyt mennä sinne ollenkaan, kun samaisena viikonloppuna oli jo Koirahallin avoimien ovien päivä ja muutenkin on tullut juostua ihan alvariinsa erilaisissa tapahtumissa. Kalenteri on ollut täynnä koirajuttuja. Maanantain treeneissä Anette kuitenkin sai meikäläisen pyörtämään päätöksensä ja pistin ennakkoilmon menemään.

Lauantaina kisapaikalla sain oikein kuningasidean vaihtaa Jeren säkäluokkaa. Olin ilmonnut Jeren mölli/medeihin, mutta sitten vaan päätin, että nyt korkataan se oikea luokka, jossa voidaan sijoittuakin. Rataantutustumisessa tajusin, minkä virheen olin tehnyt. Niissä kisoissa, joihin ollaan aiemmin osallistuttu, on mölli/maksien hyppykorkeus ollut 50cm. Tassukalliolla se olikin 55cm - rimakorkeus, jota ei Jeren kanssa olla koskaan ikinä edes kokeiltu. Toinen liikkuva osa paketissa oli kisa-alusta, joka oli hiekka. Hiekkapohjalla ei olla harjoiteltu pieneen toviin. Ko. alustasta olin toki tietoinen, mutta rimakorkeudet tuli yllärinä. Aloin jo miettiä, että miten mahtaa Jere hypätä liian korkeita rimoja vieraammalla alustalla...

Ja niinhän siinä kävi, että osan esteistä Jere otti varman päälle ja kiersi ne kokonaan. Se on sellainen kaikki-tai-ei-mitään -koira: kun usko loppui kesken, niin se ei lähtenyt edes yrittämään. Varsinkin sellaisissa kohdissa rataa, jossa oli kaksi hyppyestettä peräkkäin, niin toisen Jere hyppäsi ja toisen kiersi. Varsinaisesta rimakammosta ei voida puhua, sillä niihin hyppyihin, joihin Jere sai hyvän vauhdin, niin tyyppi loikkasi oikein kepeästi ja ilmaa jäi väliin vaikka kuinka. Kyse oli vain tottumattomuudesta.

Ja A-este! Miten mukava se onkaan! Siellä vois vaikka asua. 8-putkesta kun tultiin, en ehtinyt edes suutani avata, kun Jere jo tönötti A-esteen harjalla. Tässä kohdin sattui myös pikku episodi, sillä tuomari seisoi A-esteen vieressä, niin Jere meinasi varastaa tuomarin pipon tämän päästä. :D Tyyppi oikein kerjäsi verta nenästään ja lisää virhepisteitä - ihankuin niitä ei jo muutenkin olisi ropissut.

Jere on kyllä semmoinen huumoripläjäys ja sirkuspelle että oksat pois! :D Ei tuon kanssa pystyis elämään, ellei itsekin osaisi nauraa sen tempauksille. Hauskaa oli myös yleisöllä: meidän vuoron jälkeen muutama tuli juttelemaan hömpästä ja sen kisasuorituksesta. Mulla on meidän ekasta radasta ja Jeren "hattutempusta" videokin, mutten valitettavasti saa sitä tänne ladattua, kun se ei ole mun oma video. Siinä kuitenkin näkyy se oleellisin eli miten hauskaa tyypillä on.

Sitten ruokinta-asioita: ensimmäistä kertaa elämässäni olen alkanut syöttää pojille kummallekin eri ruokaa. No joo, joskus on ollut lyhyitä pätkiä, kun on joutunut antamaan jommallekummalle jotain tiettyä ruokaa syystä tai toisesta, mutta muuten ollaan menty jollain peruskeskitien sapuskalla kuten Jahti&Vahti. Agility on kuitenkin sen verran kuluttava laji, että Jere tarvitsee nyt oman spesifisen ruokamerkin, ja Juusokin, vaikkei sillä fyysisiä merkkejä korkeasta iästä vielä juuri olekaan, niin silläkin on nyt oma ruokasäkki. Jere syö tästä lähin Royal Caninin Sporting Lifea ja Juuson ruokavalioon kuuluu Profinen Senior Turkey&Potatoes.

Sitten vähän kaksijakoisia fiiliksiä aiheuttava uutinen. Jerestä on tullut isoisä. ♡ Kävi kuitenkin niin, että Jeren Chili-tyttärelle (Cimulin Yxkuovsakasa) jouduttiin tekemään hätäsektio ja vain yksi pentu selvisi elävänä. Neljästä tuli enkelipentu. :( Ainokainen löysi nopeasti keinoemon, ja pikkuinen kasvaa kohisten. Chili on jo päässyt kotiin, on tolpillaan ja voi olosuhteisiin nähden hyvin. Jeren lapsenlapsi on jo kastettu ja tulee saamaan rekisteröinnissä nimen Cimulin Zurvivor, selviytyjä. ♡

Epistelemässä

Eilen oltiin Jeren kanssa jälleen agilitykisoissa Koirahallilla. Olin nyt uskaltautunut ilmoittamaan tyypin myös mölliluokkaan. Koska möllimaksien hyppykorkeudet (50cm) hirvittivät, päätin ilmota Jeren medeihin, joissa hypyt olivat 30cm. Semmoinen sopiva pehmeälasku luokkavaihtoon. Näin sain myös pidettyä meillä sijoittumisoikeuden starttiluokassa, jos möllirata menisi ihan pöpelikköön.

Meno starttiluokassa jatkui oikeastaan siitä, mihin Winter Cupin päätöskisassa jäätiin. Jere kävi pitämässä yleisölle pienet kuoroharjoitukset kesken radan, enkä kyllä itsekään kokenut starttirataa enää erityisen mielekkäänä. Edellisten kisojen jättämä tunne voimistui entisestään: ehkä meidän olisi aika jättää starttiluokka pikkuhiljaa taaksemme. Jos Jerellä riittää aikaa ja energiaa kesken radan lähteä tekemään soolokuvioita, kertoo se jotain Jeren motivaatiosta starttirataa kohtaan. Katja, treeniemme vetäjä Koirahallilla, sanoikin, ettei kannata jäädä junnaamaan starttiluokkaan liian pitkäksi aikaa, jos koiralla on potentiaalia haastavimpiinkin juttuihin. Starttiluokan rata alla.

Möllirata oli sitten jo aika haastava (kuva alla). Itseasiassa rataa rakennettaessa ajattelin, että tästä ei selvitä ja että en ole valmis tällaiseen. Rataantutustumisessa jotain kuitenkin loksahteli paikoilleen. Virhepisteitä meille tuli radalla kohtuupaljon, mutta ne tulivat oikeastaan vain yhdeltä esteeltä - puomilta. Alun kiihdytyssuora meni hyvin: monta hyppyestettä peräperään ja pitkät estevälit saavat Jeren joskus kiertämään jonkun esteen. Nyt näin ei tapahtunut. Kutosesteen kuolleen kulman Jere haki hyvin. Tuontyyppiset ovat olleet meille usein vaikeita: mä olen myöhässä, eikä Jere aina tajua pimeitä kulmia. Tilanne päättyy yleensä siihen, kun Jerellä menee hermo ja se alkaa räksyttämään turhautumistaan. Tällä kertaa mä olin ajoissa ja osasin ohjata koiran oikein. Oiskohan fysiikkatreeneilläkin oma osansa ehtimisasiassa... :)

7-hyppykin vielä meni, mutta sitten Jerelle tapahtui jäätyminen. Ansaputken takia mä en voinut olla liian lähellä puomia, enkä siis osannut ohjata Jereä kaukaa niin, että se olisi asian ymmärtänyt. Siinä sitten nysvättiin pieni tovi, taisi Jere pari kertaa keretä kieltäytymään esteeltä. Hyvä tässä oli kuitenkin se, että tyyppi haki oikean esteen, eikä mennyt putkiansaan. No, lopulta päästiin taas liikkeelle, ja hyppy meni ok, mutta sieltä Jere karkasi puomille. Siellä se sitten tönötti sen näköisenä, että enkö muka osaa tehdä tätä estettä vai. :D Loppurata menikin taas hyvin. Omasta olotilasta radalla on todettava, että mitään kadotuksen hetkiä ei tullut. Mölliradalla olin koko ajan tilanteen tasalla, eikä ajatus päässyt kertaakaan karkailemaan. Ja Jeren meno oli ihan toista luokkaa kuin starttiradalla.

Ilmoitin Jeren seuraaviin kisoihin samalla kaavalla kuin tähänkin kisaan. Mun rimpulan hyppääminen samoista korkeuksista mm. sakemannien ja belkkareiden kanssa hirvittää edelleen, joten medeihin mennään vielä. Yhden lähdön ilmosin myös starttiluokkaan, mutta toimikoon se lämmittelykierroksena. Aletaan ottamaan mölliluokkaa kisakuvioihin nyt mukaan, jotta en tapa Jeren motivaatiota agilityä kohtaan. Mä olen itseasiassa aikas tyytyväinen meidän debyyttiin mölleissä. =)

Agilityn Winter Cup -päättikset

Ystävänpäivä vierähti Jeren kanssa Winter Cup -päätöskisassa. Pikkaisenhan siinä oli ennestään luotu painetta, kun edelliset osakilpailut oli menty nollalinjalla, ja kokonaistilanteessakin Jere oli iskuetäisyydellä. Porukkaa oli paikalla jälleen kuin pipoa, yksistään startti-makseissa lähtöjä oli liki 50.

Rata vaikutti alkuun inhalta: estevälit olivat tosi lyhyet, ja pari tiukkaa käännöstäkin oli. Kakkoshyppy oli ikävästi sivussa, samoin 5-hyppy. 7-hypyn jälkeen sai niinikään olla tarkkana rintamasuuntansa (jossa mä olen liian monasti ollut myöhässä) kanssa, jottei koira karkaisi ihan vieressä olevalle 9-hypylle 8-putken sijaan.

Jeren olin jälleen ennakkoilmonnut kahdelle startille. Jere täräytti heti ekalla startilla nollaradan - ihan mahtavaa!! ♡♡ Omasta ohjauksesta ei sitten jäänytkään jälkipolville paljon kerrottavaa. Mulle nimittäin tapahtui kesken radan karmaiseva virhe: koko rata hävisi mielestä. Meikäläisen sekoilu näkyy alla olevalla videollakin, mutta onneksi Jere pelastaa. ♡ Nyt videon nähtyäni ennakolta vaikeissa paikoissa ei tullut kämmejä, mutta mun viime aikoina hehkuttama paikallaanolo ei ollut nyt varmaa (joskaan se ei mitään aivan hallitsematontakaan ollut), ja lisäksi Jerellä oli vähän semmoinen sunnuntaivaihde päällä - maantiekiitäjästä ei ollut tietoakaan. Virheettömään rataan oon toki erityytyväinen ja ennenkaikkea siihen, että se tuli heti ensiyrittämällä, ei tarvinnut mitään tsekkausratoja alle. Jeren tulos -16,87. Cupin kokonaistilanteessa päädyttiin Jeren kanssa sijalle 5. =)

Vaan ekan radan jälkeen katosi se semmoinen sopiva jännite. Ekan vapauttavan startin jälkeinen rento fiilis lässähti liiankin rentoon suoritukseen. Meikäläisen ohjaus oli sellaista puolittaista. Se jäi harmittamaan, ja ilmoitin Jeren sitte paikanpäällä vielä yhteen extra-starttiin. Kolmas lähtöhän on aiemmin kokeiltuani ollut Jerelle liikaa, mutta ajattelin, että kun meidän päätösosakilpailun muut startit oli heti alkupäässä, ja tää viimoinen ihan lopussa, niin kerkeisiin Jeren kanssa siinä vähän ryhdistäytyä. Niin ei käynyt, ja se kahden startin sääntö vahvistui entisestään. Mä otin edelleen liian rennosti ja Jeren keskittyminen oli jossain muualla kuin oleellisessa. Kahdessa vikassa startissa virhepisteitä kertyi kummassakin 10.

Olen sitä jo aiemmin pyöritellyt mielessäni, mutta lauantaisen puhtaan suorituksen ja toisaalta Jeren sunnuntai-menon perusteella ajatus sen nostamisesta astetta vaativampaan luokkaan vahvistui. Kun mun mielestä näytti vähän siltä, että nuo putki/hyppy-yhdistelmät ovat Jerestä jo liian helppoja ja tylsiä. Se rakastaa A-estettä ja puomia, sen olen huomannut viime aikoina treeneissä. Juttelin meidän toisen valmentajan kanssa asiasta, ja hän oli samaa mieltä. Ja ehkä vähän vaativammissa radoissa meikäläinenkin joutuisi pinnistämään sen keskittymisensä tikkiin, niin ei tulisi tuollaisia haahuiluja. :D Seuraavat kisat ois jo vajaan kuukauden päästä. Katsotaan, mihin lopputulemaan mä päädyn...

Vuosi 2014

Vuosi vaihtui jo uuteen, mutta käännetään katse vielä hetkeksi menneeseen jo paketoituun vuoteen. Vuosi 2014 oli monilta osin ikimuistoinen, varsin vilkas ja täynnä ohjelmaa. Ja olen siihen myös aika tyytyväinen. Sekä Juuso että Jere ylittivät kaikki meikäläisen odotukset.

Viime vuonna lisäsin Jerelle agilityssä treenitunteja viikkotasolla. Käydään nyt kahdessa eri paikassa kahdella eri treenien vetäjällä, mikä jo sinällään monipuolistaa harjoittelua, sillä eri vetäjillä on omat tapansa toimia ja he keskittyvät eri asioihin. Salon koirahallilla on lisäksi se etu, että harjoittelukauden hintaan sisältyy omatoimitreenioikeus. Me ollaankin hyödynnetty tuo ihan kiitettävissä määrin, ja välillä päästellään höyryjä ja energiaa kunnon ratatreenillä, mutta toisinaan vaan täsmätreenataan tiettyjä esteitä tai etenemiskuvioita.

Oma kynnyksensä oli toki ilmoittaa Jere ensimmäisiin agilitykisoihin viime kesänä. Jännitti, kun ei kaikki säännöt ja käytännöt olleet vielä tuttuja, ja miettipä sitäkin, että kuinkakohan monessa asiassa sitä voikaan möhliä. Nyt on sitten useammatkin kisat takana, ja pakko todeta, että ainakin yleisön läsnäolon kyllä unohtaa kisasuorituksen aikana. Kömmähdyksiäkin on sattunut, mutta niihin ei ole kuollut. Eteenpäin ollaan kehityksessä menty. Tuossa syksyllä junnattiin tovi vähän paikoillamme, mutta Winter Cupissa päästiin ikäänkuin uudelle tasolle ekojen kisanollien myötä.

Jere on kehittynyt, minä ohjaajana olen kehittynyt ja meidän yhteistyö parantunut. Välillä tulee hetkiä, kun tuntee olevansa ihan hukassa tai jumissa, mutta ah se tunne, kun lamppu syttyy ja jotain oivaltaa. Se on osa lajin suolaa. Osa taas on nähdä Jeren into olla täysillä mukana tässä hommassa ja sen tekemisen meininki. Lisäksi agilityn myötä olen tutustunut lukuisiin uusiin mukaviin ihmisiin.

Juuson näyttelyvuosi oli melkoinen tuhkimotarina peilaten sitä taustaa vasten, mihin me vuonna 2007 jäätiin. Itseasiassa vielä puolitoista vuotta sitten en olisi uskonut, että mihinkään näyttelyyn enää ikinä mennään. Kynnys oli korkea ilmoittaa se Turku KV:en viime tammikuussa. Se kuitenkin kannatti, ja vuosi oli mieletön: Juuso oli kertaalleen ROP, kaksi kertaa ROP-veteraani, viidesti VSP-veteraani ja kaksi SERTiäkin tuli. Yhdessäkään näyttelyssä Juuso ei kyykännyt. Kaiken kruunu oli ikimuistoinen Helsinki KR, jossa Juuso putsasi pöydän. Löysin tovi sitten alla olevan kuvan kuvauksellista photography -sivustolta edellämainitusta näyttelystä. Mä se olen näköjään aina näyttelykuvissa happaman näköinen. :D

Ikimuistoinen oli myös Raisio KR, jossa Juuso kolmentoista muun koiran kanssa palkittiin ansioituneesta kaverikoiratyöstä. Oli kyllä liikuttava hetki ensinnäkin kävellä yhdessä koiran kanssa palkittavaksi ja sen jälkeen kuunnella, kun Kennelliiton edustaja lukee mun yhdessä Juuson kasvattajan kanssa laatimaa "puhetta" Juusosta. :´D Kunniakirja mitaleineen on nyt seinällä ja kunniakirja kehystettynä.

Raisio KR: kaverikoirien palkitsemistilaisuus

Yksi varsin positiivinen asia on, että kumpikin on saanut olla terveenä, eikä mitään ylimääräisiä lääkärireissuja ole tarvittu. Jere kävi myös silmätarkissa syksyllä ja silmät edelleen terveet. Juuson silmäasiasta olen loppusyksyn aikana ollut yhteyksissä sekä silmäsairausspesialisti Elina Pietilään sekä Hannes Lohen geenitutkijaryhmään. Elina Pielältä en toistaiseksi ole vastausta saanut, mutta Lohen ryhmästä minulle vastattiin, että PRA-projekti on aktiivisena käynnissä, ja sillä hetkellä he odottivat genotyypitystuloksia.

Sitten lopuksi vielä alustavia suunnitelmia, tavoitteita ja toiveita alkaneelle vuodelle, ensin Jere:

• agility: Jeren paikallaanolo varmemmaksi
• agility: keinu tutuksi
• agility: teho/lyhytkurssiharjoittelua uusien treenivetäjien johdolla
• agility: kehittyä itse ohjaajana niin, ettei radalla tulisi sellaisia kadotuksen hetkiä - ainakaan kovin usein :D

Sitten Juuso:

• terveyttä ja pitkää ikää
• näyttelyt: valioituminen
• näyttelyreissu ulkomaille?
• kaverikoirailua (meille on tullut uusia ja vähän erilaisiakin kohteita. Täytyy toivoa, että aikataulut natsaisi, niin pääsisi niissäkin käymään)
• tähän en nyt voi liiaksi itse vaikuttaa, mutta haaveissa olisi, että Juuson silmäasia selkiytyisi

Toinen kisanolla!

Joulua edeltävänä viikonloppuna oltiin Jeren kanssa SWATin järjestämässä Winter Cupin toisessa osakilpailussa. Jerelle olin varannut kaksi starttia, tuttuun ja toimivaan tapaan.

Joulun lähestyminen ja joulukiireet eivät olleet laskeneet porukoiden intoa ottaa osaa kisoihin: startti-makseissa oli tälläkin kertaa nelisenkymmentä starttia ja koko kisoissa taisi 200 starttia mennä rikki. Tuomari Tiina Jaakkola oli tehnyt ihan mukavat ja vähän kinkkisetkin radat. Meidän radalla oli pari tiukkaa käännöstä, ja etenkin yhdeksännellä esteellä aika monella oli vaikeuksia, mutta myös 3-esteen jälkeen useampi koira meinasi karata 11-hypylle putken sijaan. Myös muissa luokissa oli kinkkiset radat, ja kaikenkaikkiaankin radat olivat hankalammat kuin viime kisoissa.

Meidän eka rata meni jälleen kerran taputteluksi. Jeren paikallaanolo oli pikkuisen levotonta, siinä se haisteli maata ja liikehti, niin itselle tuli nopeasti sellainen olo, että en hitto ala sitä istuttamaan kerta toisensa jälkeen paikoilleen, vaan päätin hetken mielijohteesta tehdä lentävän lähdön. Semmoinen nopea taktiivanvaihto saattaa kostautua, ja niinhän meille sitten kävikin. Itsekään en ollut radalla ihan tilanteen tasalla koko aikaa. Yllätyin, kun katselin lopputuloksia, niin meidän avausradan virhepisteet olivat vain 10, vaikka totuuden nimissä on sanottava, että kökkö maku suuhun jäi.

Toinen startti oli vuorossa melkein heti ensimmäisen perään. Siitä sitten tuli se toinen kisanolla ensimmäisen jatkoksi! Aikakin alittui komeasti, joten Jeren tulos -24,25. =) Jeren paikallaanolo oli ihan toista luokkaa kuin ekassa startissa, ja itsekin sain kasattua itseni sen ekan startin harmituksen jälkeen. 8- ja 9-esteiden välillä oli nyt pakko tehdä se valssi, jota olen toisinaan jostain syystä vältellyt. :D

Jere toimi hyvin, mutta itsellä oli ongelmia kunnon kanssa. Olin vasta toipunut flunssasta, joten radalla olo oli kuin olisin tehnyt kuolemaa. :P Kovempaa olisi pitänyt päästä, mikäli olisi mielinyt palkintokorokkeelle. Kolmas osakilpailu vielä jäljellä, ja jos me siellä oltaisiin sitten kumpikin - minä sekä Jere - huippuiskussa. =)

Hyvä fiilis kuitenkin jäi: nyt Jere meni radan puhtaasti ilman kommervenkkejä. Mukavaa saada toinen nollarata myös seuraaviin kisoihin, ettei se edellinen kisa ollut vain "onnenkantamoinen". Tosin mulla on ollut treeneissäkin parempi olo Jeren kanssa - että meidän yhteistyö ja mun ohjauskuviot toimii entistä paremmin. Jihaa!! Jere on cupissa nyt kahden osakilpailun jälkeen viidennellä sijalla.

Alla video Jeren toisesta startista. Hassu Jere ♡ tuosta vierelletulosta on tullut sille melkoinen show. :D

Ensimmäinen kisanolla!

Pieni luova tauko ollut näköjään päivityksissä, vaikka tapahtumiakin on ollut. Jo marraskuun viimeisenä viikonloppuna oltiin Jeren kanssa Salon koirahallilla SWATin järjestämissä agilitykisoissa. Se oli samalla kolmiosaisen Winter-Cupin ensimmäinen osakilpailu.

Edellisellä kerralla hyväksihavaitut Juuson näyttelyhäkki, pientä puuhasteltavaa odotteluajaksi sekä naksutin olivat nyt mukana. Jere olikin koko tapahtuman ajan kohtalaisen rauhallisesti omassa loosissaan. Odottelua tulikin ihan kiitettävästi, sillä meidän luokassa oli lähes 40 starttia, ja koko kisoissa niitä oli muistaakseni lähes 150.

Olin ilmoittanut Jeren kahdelle radalle, ja tämäkin edellisistä kisoista viisastuneena. Kolmas starttihan viime kerralla oli sille liikaa, ja taisi se olla sitä meikäläisellekin.

Eka startti meni vähän tunnusteluksi. Alun paikallaanolo oli melkoista nykimistä. Ekan putken, jonka tosin saikin suorittaa kumminpäin vaan, Jere lipsahti juuri toisin kuin olin suunnitellut - eli oikealta vasemmalle. Tosin se oli sittenkin parempi vaihtoehto, sillä noinhan koira sai paremman vauhdin kolmannelle esteelle eli hypylle. Neloshyppy meni Jereltä ohi, sillä kesken suorituksen hömpän piti mennä tervehtimään yleisöä. Jeren aika 19,28sek ja virhepisteitä 15.

Toka rata tuossa alla sitten videoituna. Paikallaanolo oli taas vähän levotonta, mutta onneksi tyylipisteitä ei jaettu. Aidan vieressä käytiin jälleen pari haukahdusnäytettä antamassa, mutta tällä kertaa mikään este ei tärvääntynyt. Aikaa sen sijaan tärvääntyi, ja ilman ylimääräistä lenkkiä olisi palkintokoroke kutsunut. Aikaerot kärjessä olivat nimittäin tosi pienet. No mutta viimein tuli se kaivattu kisanolla! Jeren tulos siis -31,13 (aika 17,87sek). Sillä irtosivat ensimmäiset pisteetkin tulevia osakilpailuja varten. Jere on tällä hetkellä luokassaan seitsemäntenä hyvissä asemissa kilpakumppaneihin nähden.

Hitsi mä olen ylpeä mun pikku rimpulasta! ♡ Hienostihan Jere muuten radalla toimii, ja toisiksi viimeisen hypyn korjaa kivasti, vaikka jo hetken näyttää siltä, että on painumassa sen ohi. Ja hyvä, että itse katson kääntöpaikalla eteeni ennen kuin Jere tulee ulos putkesta: mähän tönötän keskellä Jeren juoksuväylää. Tyylikästä! :D

Seuraava osakilpailu onkin jo tulevana viikonloppuna.