Tapahtumakalenteri

  • Taija Salokanteleen ratatreenit torstaisin (Jere)
  • Koirahallin vakiotreenit sunnuntaisin (Jere)
  • 25.03.18 Lappalaiskoirien ER (Juuso)

8. maaliskuuta 2015

Epistelemässä

Eilen oltiin Jeren kanssa jälleen agilitykisoissa Koirahallilla. Olin nyt uskaltautunut ilmoittamaan tyypin myös mölliluokkaan. Koska möllimaksien hyppykorkeudet (50cm) hirvittivät, päätin ilmota Jeren medeihin, joissa hypyt olivat 30cm. Semmoinen sopiva pehmeälasku luokkavaihtoon. Näin sain myös pidettyä meillä sijoittumisoikeuden starttiluokassa, jos möllirata menisi ihan pöpelikköön.

Meno starttiluokassa jatkui oikeastaan siitä, mihin Winter Cupin päätöskisassa jäätiin. Jere kävi pitämässä yleisölle pienet kuoroharjoitukset kesken radan, enkä kyllä itsekään kokenut starttirataa enää erityisen mielekkäänä. Edellisten kisojen jättämä tunne voimistui entisestään: ehkä meidän olisi aika jättää starttiluokka pikkuhiljaa taaksemme. Jos Jerellä riittää aikaa ja energiaa kesken radan lähteä tekemään soolokuvioita, kertoo se jotain Jeren motivaatiosta starttirataa kohtaan. Katja, treeniemme vetäjä Koirahallilla, sanoikin, ettei kannata jäädä junnaamaan starttiluokkaan liian pitkäksi aikaa, jos koiralla on potentiaalia haastavimpiinkin juttuihin. Starttiluokan rata alla.

Möllirata oli sitten jo aika haastava (kuva alla). Itseasiassa rataa rakennettaessa ajattelin, että tästä ei selvitä ja että en ole valmis tällaiseen. Rataantutustumisessa jotain kuitenkin loksahteli paikoilleen. Virhepisteitä meille tuli radalla kohtuupaljon, mutta ne tulivat oikeastaan vain yhdeltä esteeltä - puomilta. Alun kiihdytyssuora meni hyvin: monta hyppyestettä peräperään ja pitkät estevälit saavat Jeren joskus kiertämään jonkun esteen. Nyt näin ei tapahtunut. Kutosesteen kuolleen kulman Jere haki hyvin. Tuontyyppiset ovat olleet meille usein vaikeita: mä olen myöhässä, eikä Jere aina tajua pimeitä kulmia. Tilanne päättyy yleensä siihen, kun Jerellä menee hermo ja se alkaa räksyttämään turhautumistaan. Tällä kertaa mä olin ajoissa ja osasin ohjata koiran oikein. Oiskohan fysiikkatreeneilläkin oma osansa ehtimisasiassa... :)

7-hyppykin vielä meni, mutta sitten Jerelle tapahtui jäätyminen. Ansaputken takia mä en voinut olla liian lähellä puomia, enkä siis osannut ohjata Jereä kaukaa niin, että se olisi asian ymmärtänyt. Siinä sitten nysvättiin pieni tovi, taisi Jere pari kertaa keretä kieltäytymään esteeltä. Hyvä tässä oli kuitenkin se, että tyyppi haki oikean esteen, eikä mennyt putkiansaan. No, lopulta päästiin taas liikkeelle, ja hyppy meni ok, mutta sieltä Jere karkasi puomille. Siellä se sitten tönötti sen näköisenä, että enkö muka osaa tehdä tätä estettä vai. :D Loppurata menikin taas hyvin. Omasta olotilasta radalla on todettava, että mitään kadotuksen hetkiä ei tullut. Mölliradalla olin koko ajan tilanteen tasalla, eikä ajatus päässyt kertaakaan karkailemaan. Ja Jeren meno oli ihan toista luokkaa kuin starttiradalla.

Ilmoitin Jeren seuraaviin kisoihin samalla kaavalla kuin tähänkin kisaan. Mun rimpulan hyppääminen samoista korkeuksista mm. sakemannien ja belkkareiden kanssa hirvittää edelleen, joten medeihin mennään vielä. Yhden lähdön ilmosin myös starttiluokkaan, mutta toimikoon se lämmittelykierroksena. Aletaan ottamaan mölliluokkaa kisakuvioihin nyt mukaan, jotta en tapa Jeren motivaatiota agilityä kohtaan. Mä olen itseasiassa aikas tyytyväinen meidän debyyttiin mölleissä. =)

Ei kommentteja: