Jere silmätarkissa

Olin vallan unohtanut, että Jeren silmätarkki vanheni aikaisemmin syksyllä. Aika kiitää niin nopeasti... Varasin siis Jerelle silmätarkin heti kun muistimokani tajusin ja saatiinkin aika itsenäisyyspäivän jälkeen.

Jerellä silmät edelleenkin terveet, viidennen kerran. Aavistuksenomaista alkavaa ikänäköä oli silmissä kuulemma havaittavissa. Se nyt toki kuuluu asiaan jo tässä vaiheessa.

Tarkastuksen suoritti jälleen kerran Päivi Vanhapelto.

Soutamista ja huopaamista

Käytiin Juuson kanssa reilu viikko sitten silmätarkissa Riihimäellä. Taas oltiin jännän äärellä, sillä esim. Juuson hämäränäkö, jossa PRA:n pitäisi näkyä ensimmäisenä, ei ole edelleenkään tuntunut heikkenevän.

Juuson tulos on päivittynyt jo KoiraNettiin ja on taas vaihteeksi PRA: todettu. Mutta jotta asia ei olisi taas liian yksinkertainen, ei Juuson tilanne ole muuttunut kahden ja puolen vuoden takaisesta yhtään. Juusolla on kyllä silmän verisuonet ohuemmat kuin niiden olisi hyvä olla, mutta kun PRA:n tyypillisiin merkkeihin kuuluisi se, että verisuonet rapistuisivat silmien ulkosyrjiltä, halkovat ne Juuson silmiä ihan reunasta reunaan.

Per Axelsson oli itsekin aika äimänä tästä pysähtyneestä tilasta ja sanoi, että jos tämä PRA:ta olisi, pitäisi koiran olla sokeutunut jo aikapäiviä sitten. Verisuonien ei kuuluisi näyttää tuolta kuin mitä ne Juusolla näyttävät. On kuulemma hyvin erikoinen tapaus. Jotain muutakin verkkokalvon sairauden mahdollisuutta väläyteltiin.

Vielä tarkastusdokumenttia hypistellessäänkin Axelsson mietti ääneen, että mitäs tähän nyt laittaisi. Valitettavasti sain kuitenkin sen käsityksen, että sillä ei ole merkitystä, mitä rivilääkäri papereihin laittaa. Axelsson sanoi, että jos me ikinä paneeliin päästäisiin, tultaisiin me sieltä PRA-lausunnon kera takaisin. Panelistit eivät kuulemma tulosta muuta, kun ovat tuomionsa kerran antaneet.

Tarkkilomakkeeseen  laitettiin merkintä "status quo" - tilanne muuttumaton. Oikeasti, mun hermot ei enää kestä tätä eipäs-juupas-ehkä-ei sittenkään -soutamista ja huopaamista. Mutta ilmeisesti meidän ainoa toivo on Hannes Lohen geenitestissä. Voi kun se valmistuisikin pikimmiten! Mulla alkaa muuten ideat loppumaan kesken.

Pääasia tietenkin on, että Juuson näkökyky on säilynyt ja näyttäisi säilyvän vastedeskin. Vanhus siis pystyy jatkossakin elämään normi elämää. Itse en vaan edelleenkään saanut mielenrauhaa.

Per Axelssonin näkemys Juuson tilanteesta

Vuosi 2014

Vuosi vaihtui jo uuteen, mutta käännetään katse vielä hetkeksi menneeseen jo paketoituun vuoteen. Vuosi 2014 oli monilta osin ikimuistoinen, varsin vilkas ja täynnä ohjelmaa. Ja olen siihen myös aika tyytyväinen. Sekä Juuso että Jere ylittivät kaikki meikäläisen odotukset.

Viime vuonna lisäsin Jerelle agilityssä treenitunteja viikkotasolla. Käydään nyt kahdessa eri paikassa kahdella eri treenien vetäjällä, mikä jo sinällään monipuolistaa harjoittelua, sillä eri vetäjillä on omat tapansa toimia ja he keskittyvät eri asioihin. Salon koirahallilla on lisäksi se etu, että harjoittelukauden hintaan sisältyy omatoimitreenioikeus. Me ollaankin hyödynnetty tuo ihan kiitettävissä määrin, ja välillä päästellään höyryjä ja energiaa kunnon ratatreenillä, mutta toisinaan vaan täsmätreenataan tiettyjä esteitä tai etenemiskuvioita.

Oma kynnyksensä oli toki ilmoittaa Jere ensimmäisiin agilitykisoihin viime kesänä. Jännitti, kun ei kaikki säännöt ja käytännöt olleet vielä tuttuja, ja miettipä sitäkin, että kuinkakohan monessa asiassa sitä voikaan möhliä. Nyt on sitten useammatkin kisat takana, ja pakko todeta, että ainakin yleisön läsnäolon kyllä unohtaa kisasuorituksen aikana. Kömmähdyksiäkin on sattunut, mutta niihin ei ole kuollut. Eteenpäin ollaan kehityksessä menty. Tuossa syksyllä junnattiin tovi vähän paikoillamme, mutta Winter Cupissa päästiin ikäänkuin uudelle tasolle ekojen kisanollien myötä.

Jere on kehittynyt, minä ohjaajana olen kehittynyt ja meidän yhteistyö parantunut. Välillä tulee hetkiä, kun tuntee olevansa ihan hukassa tai jumissa, mutta ah se tunne, kun lamppu syttyy ja jotain oivaltaa. Se on osa lajin suolaa. Osa taas on nähdä Jeren into olla täysillä mukana tässä hommassa ja sen tekemisen meininki. Lisäksi agilityn myötä olen tutustunut lukuisiin uusiin mukaviin ihmisiin.

Juuson näyttelyvuosi oli melkoinen tuhkimotarina peilaten sitä taustaa vasten, mihin me vuonna 2007 jäätiin. Itseasiassa vielä puolitoista vuotta sitten en olisi uskonut, että mihinkään näyttelyyn enää ikinä mennään. Kynnys oli korkea ilmoittaa se Turku KV:en viime tammikuussa. Se kuitenkin kannatti, ja vuosi oli mieletön: Juuso oli kertaalleen ROP, kaksi kertaa ROP-veteraani, viidesti VSP-veteraani ja kaksi SERTiäkin tuli. Yhdessäkään näyttelyssä Juuso ei kyykännyt. Kaiken kruunu oli ikimuistoinen Helsinki KR, jossa Juuso putsasi pöydän. Löysin tovi sitten alla olevan kuvan kuvauksellista photography -sivustolta edellämainitusta näyttelystä. Mä se olen näköjään aina näyttelykuvissa happaman näköinen. :D

Ikimuistoinen oli myös Raisio KR, jossa Juuso kolmentoista muun koiran kanssa palkittiin ansioituneesta kaverikoiratyöstä. Oli kyllä liikuttava hetki ensinnäkin kävellä yhdessä koiran kanssa palkittavaksi ja sen jälkeen kuunnella, kun Kennelliiton edustaja lukee mun yhdessä Juuson kasvattajan kanssa laatimaa "puhetta" Juusosta. :´D Kunniakirja mitaleineen on nyt seinällä ja kunniakirja kehystettynä.

Raisio KR: kaverikoirien palkitsemistilaisuus

Yksi varsin positiivinen asia on, että kumpikin on saanut olla terveenä, eikä mitään ylimääräisiä lääkärireissuja ole tarvittu. Jere kävi myös silmätarkissa syksyllä ja silmät edelleen terveet. Juuson silmäasiasta olen loppusyksyn aikana ollut yhteyksissä sekä silmäsairausspesialisti Elina Pietilään sekä Hannes Lohen geenitutkijaryhmään. Elina Pielältä en toistaiseksi ole vastausta saanut, mutta Lohen ryhmästä minulle vastattiin, että PRA-projekti on aktiivisena käynnissä, ja sillä hetkellä he odottivat genotyypitystuloksia.

Sitten lopuksi vielä alustavia suunnitelmia, tavoitteita ja toiveita alkaneelle vuodelle, ensin Jere:

• agility: Jeren paikallaanolo varmemmaksi
• agility: keinu tutuksi
• agility: teho/lyhytkurssiharjoittelua uusien treenivetäjien johdolla
• agility: kehittyä itse ohjaajana niin, ettei radalla tulisi sellaisia kadotuksen hetkiä - ainakaan kovin usein :D

Sitten Juuso:

• terveyttä ja pitkää ikää
• näyttelyt: valioituminen
• näyttelyreissu ulkomaille?
• kaverikoirailua (meille on tullut uusia ja vähän erilaisiakin kohteita. Täytyy toivoa, että aikataulut natsaisi, niin pääsisi niissäkin käymään)
• tähän en nyt voi liiaksi itse vaikuttaa, mutta haaveissa olisi, että Juuson silmäasia selkiytyisi

Pompen taudin testitulokset

Juuso ja Jere kävivät viime viikolla luovuttamassa verinäytteet Genoscoperille Pompen taudin genotyypin selvittämiseksi. Alkujaan ajatukseni oli testata vain Jere sen jälkikasvun takia, mutta kun selvisi, että Juuson Tino-veli (C. Tittelintuure) on statukseltaan kantaja, alkoi Juuson tilanne kiinnostaa.

Se, miten Pompen tauti periytyy, ja että koiran status pystytään määrittämään, on suhteellisen uusi juttu. Taudinkuva on seuraavanlainen, kopioitu Lappalaiskoirat ry:n nettisivuilta: "Koirilla Pompen tauti ilmenee mm. hidastuneena kasvuna, toistuvana liman oksentamisena, etenevänä lihasheikkoutena ja jatkuvana läähätyksenä. Tautiin liittyy myös käänteisvirtaus ruuansulatuskanavassa, johtuen laajentuneesta ruokatorvesta sekä sydänpoikkeavuuksia. Sairauden ensioireet puhkeavat n. seitsemän kuukauden ikäisillä pennuilla. Koska sairaus on etenevä, siitä kärsivät koirat joko kuolevat tai lopetetaan yleensä ennen kahden vuoden ikää. Koirien Pompen tautiin ei ole hoitoa."

Meidän testitulokset tupsahtivat torstaina sähköpostiini. Niin siinä kävi, että myös Juuso on kantaja. Se, mitä kautta kantajuus on tullut, onkin nyt mahdoton selvittää, sillä Teeläisten vanhemmat sekä niiden takaa löytyvät koirat sukutaulussa ovat kaikki jo edesmenneitä. Toivottavasti myös sisarusten omistajat innostuisivat testauttamaan koiransa, niin saataisiin tietää, mikä on Tzeron, Meten ja Saanan tilanne.

Jere sen sijaan on statukseltaan terve, mikä olikin oikein hyvä uutinen. =)

Domino

Juuso yllätti emännän - tai ehkä se meni enemminkin niinpäin, että emäntä on totaalisesti ollut puusilmä. Juuso on sittenkin domino. ♥ Olin pari päivää sitten ripustamassa pyykkejä ulkonarulle, ja Juuso oli tarkkailemassa tilannetta makuuhuoneen auki olevassa räppänässä, joka on ihan pyykkitelineen tuntumassa: Juuson raidallinen nenä näkyi erinomaisesti ikkunanraosta.

Nyt, kun katselin vanhoja valokuvia Juusosta, niin näkyyhän tuo raita jo vuoden -05 ja -06 otoksissa, eli ei ole mikään vanhuuden aiheuttama värivirhe. Likaisessa valossa (hehkulamppu/loisteputki) raita näkyy todella huonosti, ja muutenkin se on vaikeasti havaittavissa, jos nenä on märkä (tummassa värissä aiheuttaa kiiltoa). En siltikään tajua, miten tämä on jäänyt minulta totaalisesti huomaamatta...

Juusolla ei ole dominolle tyypillisiä erityisen laajoja vaaleita merkkejä, mutta tumman ja vaalean värin raja on paikoin kuin veitsellä leikattu. Juuson tapaus ei ole pentueensa ensimmäinen: sen sisko Mette on niinikään myöhemmällä iällä osoittautunut dominoksi.

Mitenköhän domino mahtaa periytyä..? Juuson sukutaulussa ei raitaneniä ainakaan ihan lähisuvussa esiintyne, mutta "veitsellä leikattuja" merkkivaihteluita on ainakin Sintillä (Fidelis Zini) ja Pätkällä (Staalon Lapinjoiku).

Juuson kuulumisia

Juuson saamasta PRA-diagnoosista alkaa olla kulunut vuosi. Takana on pitkä ja pimeä talvi, joka on ollut otollista aikaa tarkkailla sen vaikutusta Juuson hämäränäköön. Heikentynyt hämäränäkö on PRA:n etenemisen ensimmäisiä oireita. Olen tehnyt Juusolle testejä: saako se hämärässä kopin herkkupalasta tai havaitseeko se iltalenkillä ollessamme tiellä nököttävän kävyn tai kivenmurikan. Olen tarkkaillut, esiintyykö Juuson käyttäytymisessä ilta-aikaan (ja muulloinkin) epävarmuutta tai varovaisuutta, sekä miten se käyttäytyy vieraita ihmisiä kohtaan: onko se epäluuloinen tai arka, ja väistääkö tai varooko se uutta ihmistä. Olen myös seurannut sitä, että pitääkö Juuson ns. katsoa sivuun nähdäkseen eteensä tai että pitääkö liikkeen tapahtua Juuson näkökentän keskellä, että se havaitsee sen (perifeerinen vs. sentraalisen PRA). Mitään oireita ei ole kuitenkaan ollut havaittavissa: Juuso puksuttaa menemään kuin aina ennenkin. Olimme eräänä talvi-iltana lenkillä, ja koska oli kohtalaisen liukasta, ja se slippailu tuolla teillä alkoi meikäläistä ärsyttämään suunnattomasti, päätin kävellä yhden pellon laitaan, jossa päästäisin pojat irti, että ne saisivat kuitenkin riittävästi liikuntaa. Heti remmit irrotettuani tajusin, että ei hitto mitenkäs Juuso! Että jos sillä oikeasti on ongelmia näön kanssa, niin ei ehkä ole järkevää pitää sitä vapaana. Mutta siellä se pöhelsi pusikoissa nuoremman tavoin, eikä ongelmia ilmennyt. Olen sittemminkin uskaltanut päästää pojat (Juusonkin) iltahämärissä vapaaksi.

Odotan suurella mielenkiinnolla Juuson tulevaa silmäkontrollia, joka on heti, kun vain Halikon eläinklinikalle tulee silmälääkäri vierailulle. Kaikki merkit viittaavat kyllä ihan muuhun kuin sokeutuvaan koiraan, mutta olen toki tietoinen, että koira pystyy feikkaamaan näkökykyään. Mutta jos niin käy, että diagnoosi on edelleen sama, niin ei voi kuin nostaa hattua Juusolle: jos jo vuoden takainen diagnoosi väitti silmämuutosten olevan selviä (ja pitäisi se kai käytöksessäkin jossain määrin huomata), niin Juuso on siltikin pitänyt iloisen, ennakkoluulottoman ja rohkean suhtautumisen elämään. On se vaan äijä!

Ojasta allikkoon

Huh huh, nyt kun on ensijärkytyksestä toipunut, pystyy edes jossain määrin loogiseen ja analyyttiseen ajatteluun. Eli ei mennyt meidän paneeli ollenkaan putkeen: HC:sta päästiin kyllä eroon, mutta tilalle saatiin PRA. Lapussa lukee, että "muutokset ovat selkeitä". Uutinen tuli kyllä täysin puun takaa.

Ei tätä vaan voi uskoa todeksi, ja diagnoosin kanssa on ristiriidassa useampikin seikka: 1) Jos muutokset näkyvät silmissä selvästi, niin loogisesti ajateltuna näön heikkenemisen pitäisi heijastua koiran käyttäytymiseen. Olen joskus - ja erityisesti parina viime päivänä - lukenut erilaisia artikkeleita koskien PRA:ta ja miten sairaus näkyy koirassa. Poimin tähän nyt muutamia esimerkkejä. Ensimmäisenä pitäisi havaita hämäräsokeus, ettei koira enää osaa ja uskalla liikkua pimeässä. Mistään tällaisesta ei ole ollut viitteitä - ja pimeäähän riitti vuorokaudessa pitkään ja paljon kun talviaikaa elettiin. Koiran pitäisi myös alkaa pelkäämään tai arastelemaan erilaisia tilanteita sokeutumisen myötä. Tämän uskoisin Juusosta välittyvän vähän vieraammallekin ihmiselle, sillä Juuso ei ole koskaan pelännyt mitään, joten jos se alkaisi yhtäkkiä epäröimään joissain tilanteissa, sitä ei kertakaikkiaan voisi olla huomaamatta. Olemme myös matkustelleet jonkin verran, eikä edellämainittuja asioita ole ollut nähtävissä Juuson ollessa vieraassakaan ympäristössä. Uskon, että koira pystyy feikkaamaan jossain määrin näkökykynsä todellista laitaa, mutta että se pystyisi tekemään sitä koko ajan ja jatkuvasti, siihen en usko. Jotain lipsahduksia vääjäämättä tapahtuu. Mutta koska Juuso on käyttäytynyt samaan malliin kuin aina ennenkin, tuntuu diagnoosi perin oudolta. Juusolla ei myöskään ole vaikeuksia erottaa liikkumattomia esineitä, se näkee sivulla tapahtuvan liikkeen, eikä sen myöskään tarvitse ns. katsoa sivuun nähdäkseen edessä olevaa. 2) PRA:ta sairastavan koiran silmät pitäisi kuulemma olla poikkeuksellisen näköiset: pupillit ovat epätavallisen laajat, ja silmien pitäisi heijastella hämärässä vihreän värisinä. En ole tällaistakaan Juusossa huomannut.

3) Juuso on PRA-geenitestattu ja terveeksi todettu. Lisäksi Juuson äiti ja isä sekä kaksi sisarusta on saanut A-statuksen kyseisestä sairaudesta. Myös muita sukulaisia on testattu samoin lopputuloksin. Eli mistä siis perinnöllinen sairaus voi yhtäkkiä pompata ikäänkuin keskelle-ei-mitään?? Eikö geenitestiinkään voi enää luottaa?

On varsin ikävää, että tällainen asia tuli esille nimenomaan paneelissa. Kuten edellisessä päivityksessä kerroin, koiran omistajaa ei huolittu toimenpidehuoneeseen. Tavallisessa silmätarkissa lääkäri olisi ollut siinä vieressä suomentamassa kaikki lääketieteelliset sanakäänteet. Nyt minulla on pelkkä lappu kourassa, enkä edes tiedä niiden lääkäreiden nimiä, jotka Juuson tutkivat. Tosiasia on nyt siis se, ettemme voi kuin odottaa. Kontrolliin kannattaa mennä aikaisintaan puolen vuoden päästä, ja jos sieltä sattuu taas tulemaan joku ihan muu lausunto, käy matkamme jälleen paneeliin. Tuntuu kuin tämä olisi päättymätöntä kujanjuoksua...

Tämä oli kova isku myös kasvattaja-Erjalle, ja aiheuttaa varmasti harmaita hiuksia Juuson sisarusten omistajillekin. Olen tästä kaikesta kovasti pahoillani, mutta olen kuitenkin sen verran itsekäs, että ajattelen nyt vain Juuson parasta: niin kauan kun sillä on kaikki hyvin - että se pystyy elämään täysipainoista elämää ja ettei sillä ole kipuja - niin minäkin olen onnellinen, "toivotaan parasta, pelätään pahinta" -periaatetta noudattaen. Juuson hyvinvointi on kaikki kaikessa. Ja mitä ikinä tulevaisuudessa tapahtuukin, on Juuso aina se sama koira kuin ennenkin, reipas ja iloinen nallekarhu varustettuna aimoannoksella itseluottamusta ja hellyydenkipeyttä. Elämäni koira!

Heräsin aamuyöstä siihen kun Juuso hyppäsi sängylle ja änkesi kainalooni nukkumaan. Silloin meinasi tulla itku.

Juuso paneelissa

Pistetäänpä taas pakettiin viime viikkojen tapahtumat - yhtä ja toista on ehtinyt sattua ja tapahtua sitten helmikuun. Kävimme Juuson kanssa eilen Kennelliiton järjestämässä silmäpaneelissa Helsingissä. Juuson ensimmäinen silmäpeili aikoinaan antoi tuomion "perinnöllinen kaihi, epäilyttävä". Kontrollikäynti seuraavana vuonna vapautti Juuson HC:sta, mutta viime vuonna uudistuneet Kennelliiton jalostussäännöt toivat myöskin epäilyttävät lausunnot paneelin piiriin. Kolmen silmäspesialistin suorittamassa tutkimuksessa oli siis käytävä, jotta tili saataisiin niinsanotusti puhtaaksi.

Voi että meikäläistä jännitti koko lauantaiaamu! Eikä niinkään se, miten tutkimus menee, vaan se, että päästäänkö me toimenpiteeseen ylipäänsä. Viime peilauksessa nimittäin kävi niin, että Juuso yllättäen nosti melkoiset kilarit silmätippojen laittamisesta. Se potki ja venkoi kuin uhmaikäinen lapsi konsanaan, ja tipat vaivoin saatiin pojan silmiin. Vuonna -09, kun kävin Jeren kanssa peilissä, oli tarkoitus tarkata samalla reissulla Juusonkin silmät - vaan äijä kieltäytyi yhteistyöstä ja päätin aikas nopeesti, etten sitä viitsi kiusata ja jätin tarkin sikseen. Nyt oli kuitenkin paneelimaksu maksettu ja Helsingissä asti oltiin, niin tipat oli väännettävä Juuson silmiin vaikka väkisin, sen päätin. Tällä kertaa Juuso päästi meikäläisen huomattavasti helpommalla, mutta tottakai vastaan oli edes vähän laitettava. Enpä sitten tiedä, onko silmätippojen laitto Juuson mielestä oikeasti niin nöyryyttävä kokemus vai testaako se vain emäntäänsä, sillä tutkimushuoneessa, johon omistajaa ei huolittu mukaan, poika oli kuulemma ollut ihan enkeli. Juuson kekseliäisyydestä tietoisena alan yhä enemmän kallistua jälkimmäiseen vaihtoehtoon... :P Isäni, joka oli meille Helsingin-reissulla kuskina, ja joka on koko Juuson eliniän pitänyt Juusoa vähän sellaisena tallukkana ja kutsunutkin sitä pehmoleluksi, oli yllättynyt että Juusosta "löytyy sentään joskus jämäkkyyttä ja asennetta". :D Paneelin tuloksia odotellaan saapuvaksi lähipäivinä, toivotaan parasta!

Helmi-maaliskuun vaihteessa emäntä vietti talvilomaa koulustaan, ja lähdimme poikien kanssa reissuun pohjanmaalle. VR teki menomatkastamme ikimuistoisen: sähkövika jämähdytti junamme välille Parkano-Seinäjoki keskelle-ei-mitään, ja siellä sitten kärvistelimme ilman informaatiota ja lämmitystä piiiiiiiiiiiiiiiiiiiiitkän tovin. Juna saapui määränpäähämme Kokkolaan vaivaiset kuusi tuntia myöhässä! Yllättäen pojat pysyivät viivytyksistä huolimatta rauhallisina loppuun asti siinä missä emäntä taas oli kireänä kuin viulunkieli.

Poijjaat matkustaa:

Matkan mutkista huolimatta loma sujui hyvin. Eräs aurinkoinen lomapäivä vietettiin merenjäällä, ja siitäkös pojat ottivat kaiken ilon irti.

"Kumipallona luokses pompin vain... " - Sami ja Jere:

Me kaksi - Jere ja minä:

Kevät tekee jo kovasti tuloaan, mikä ilahduttaa emäntää ihan erityisesti - talvi-ihmiseksi kun en itseäni luokittele ollenkaan. Keväässäkin on omat miinuksensa, kun koiraa saa jatkuvasti huuhdella hiekasta ja kurasta. Pikaista kesäntuloa siis toivoen... =)