Jere silmätarkissa

Olin vallan unohtanut, että Jeren silmätarkki vanheni aikaisemmin syksyllä. Aika kiitää niin nopeasti... Varasin siis Jerelle silmätarkin heti kun muistimokani tajusin ja saatiinkin aika itsenäisyyspäivän jälkeen.

Jerellä silmät edelleenkin terveet, viidennen kerran. Aavistuksenomaista alkavaa ikänäköä oli silmissä kuulemma havaittavissa. Se nyt toki kuuluu asiaan jo tässä vaiheessa.

Tarkastuksen suoritti jälleen kerran Päivi Vanhapelto.

Syyskuulumisia

Hupskeikkaa, aika on kulunut kuin siivillä. Viimeisimmästä kirjoituksesta on lievästi sanottuna hieman aikaa... :P Emäntä palasi koulunpenkille syyskuussa, ja opiskelut ovat vieneet melkoisen siivun ajasta. Koirarintamallakin toki on tapahtunut, mukavia ja ikäviäkin asioita...

Senin ja Jeren astutusyritys ei tälläkään kertaa tuottanut toivottua lopputulosta, ikävä kyllä. Sessiot näyttivät sujuvan onnistuneesti ja loppuun saakka, Jere oli aktiivinen mutta malttia oli uudenvuoden keikkaa enemmän ja Seni oli suostuvainen - vaan ultraäänitutkimus kertoi karua kieltään: Senin vatsassa ei näkynyt ainuttakaan pikkuasukkia. Pettymys oli tottakai kova niin minulle kuin Erjallekin, mutta olo helpottui pikkuhiljaa. Ehkä Senin ja Jeren fysiikat ei vaan matsanneet ja niille ei ollut tarkoituskaan tulla jälkikasvua. Perimmäinen syy jää kuitenkin todennäköisesti ikuiseksi arvoitukseksi.

Heinäkuun loppu toi mukanaan lisää huonoja uutisia: tukahduttavan kuuma ja pitkään jatkunut hellekausi oli liikaa Juuson äidille Kemmalle ja sillä alkoi ilmetä sydänvaivoja. Lääkitys ehdittiin aloittaa, mutta ikävän sairaskohtauksen myötä Erja päätti päästää Kemman kivuistaan ja se nukutettiin ikiuneen 25.7. Paljon lähti silloin täältä lämpöisiä ajatuksia ja tsempityksiä Erjalle.

Lokakuussa kävin poikien kanssa viikonloppuvierailulla Pohjanmaalla ja matkaan päätettiin lähteä junalla. Voi sitä ahdistuksen määrää mitä emäntä koki junassa yhteensä lähes neljäntoista tunnin ajan! Lemmikkiosastot olivat tupaten täynnä eläimiä omistajineen, ja Jereä ei miellyttänyt paikallaan tönöttäminen ahtaassa tilassa laisinkaan. Sitä pitikin silitellä ja hyssytellä koko ajan - muuten alkoi korviaraastava vikinä ja räksytys. Ja taisi poikaparkaa matka vähän jännittääkin, olihan tämä vasta Jeren toinen kerta junassa. Luojan kiitos ko. matkustusmuotoa ei tarvitse Jeren kanssa harrastaa säännöllisesti! Juusoa taas ei matkanteko painanut pätkääkään: se otti rennosti ja retkotti taju kankaalla keskellä vaunun käytävää lähes koko matkan. Reissu oli muuten oikein mukava: varsinkin päivä Ohtakarin rannassa oli vapaana kirmaavalle koirakaksikolle unelmien täyttymys. Vesirajassa piehtaroiminen oli huippukivaa - onni on olla hiekkainen koira. Reissusta ja vähän muustakin löytyy uusia kuvia kuvagalleriassa.

Lumet ja pakkasetkin saatiin tänne viimein, ja siitäkös pojat taas sekosivat. Sama juttu joka vuosi... :D

Astutuksen jälkeen...

Noin puolitoista viikkoa sitten Seni palasi takaisin Erjan hoiviin ja vastaavasti sain oman kullanmuruni Juuson takaisin. Tavallaan oli haikea luopua Senistä: se oli minua kohtaan niin välitön ja ystävällinen, ihan kuin se olisi tuntenut minut aina. Jo ensimmäisenä iltana se kömpi sohvalle kainaloon rapsutettavaksi. Ja kun oli nainen talossa, käyttäytyi Jerekin sen mukaisesti: ei ollut jälkeäkään siitä keskenkasvuisesta häsläävästä villikosta, vaan poika käyttäytyi kuin herrasmies ikään, kun piti morsiameen tehdä hyvä vaikutus. (Todettakoon nyt kuitenkin, että fiksu Jere poistui talosta samalla ovenavauksella kuin Senikin, ja nyt täällä on taas se vanha tuttu Pentu...)

Juuso oli kuulemma viihtynyt Tammelassa vallan mainiosti, eikä minulla mitään päinvastaisia pelkoja asiasta ollutkaan. Se oli ollut siellä ihmisten maskotti ja kerjännyt silityksiä kaikilta mahdollisilta. Leikkikaverin Juuso oli löytänyt siskontytöstään Nikistä, jonka kanssa se oli viettänyt paljon aikaa. Reissu oli ollut Juusolle aika jännittävä, sillä Erja kertoi, että Juusolle ei aina ollut ruoka maistunut - siis mitäh, maailman suurimmalle ahmatille??! :D

Paluu normaaliin arkeen ei meillä mennyt ihan putkeen. Juuson vatsa meni sekaisin melkein samoin tein, kun se oli taas tänne kotiutunut. Sen vatsassa ei pysynyt mikään. Ja kun sain Juuson kuntoon, oli Jeren vuoro. Melkein kaikki talon matot menivät vuorollaan pyykkiin ja mopille riitti töitä. Koirien peräpäitä sai pestä yhtenään, mistä turkki, jota ei normaaliolosuhteissa tarvitsisi pestä kuin 2-3 kertaa vuodessa, ja jota nyt saippuoitiin keskimäärin viisi kertaa päivässä, muuttui ihan hamppuiseksi. Ruokaa ei kannatanut syöttää, kun se ei sisällä pysynyt, ja koirien kropat riutuivat. Loppujen lopuksi mulla oli kaksi kapisen näköistä koiraa. :P Onneksi kumpikaan ei kuitenkaan ollut apea tai masentunut, eikä lopputuotteen mukana ollut verta, joten lääkäriin asti ei ollut tarvis mennä. Syötin kummallekin pojalle Canicur-tablettikuurin ja varmuuden vuoksi madotin molemmat, ja lopulta sekä Juuson että Jeren vatsat rauhoittuivat. Nyt kumpikin on jo ok.

Toinen ongelma oli se, että kun kumpikin oli melkein kaksi viikkoa viihtynyt naisseurassa, eivät pojat meinanneet tulla aluksi toimeen keskenään. Varsinkin Jeren ulkoisessa olemuksessa huomasi sen, miten petetyksi se itsensä tunsi, kun se huomasi Senin täältä poistuneen ja että Juuso oli tullut tilalle. Nyt on tämäkin asia normaalissa kuosissa.

Nyt alkoi taas armoton jännitys - toivottavasti tällä kertaa saadaan pikku-Senejä ja -Jerejä maailmaan! =)

Mieluisa vieras

Viime perjantaina SE päivä sitten viimein koitti - uusinta-astutusyritys! Seni-morsian (Cimulin Ustit) viipyy täällä viikon päivät Jeren ilona. Juuso taas vastaavasti lähti Erjan mukana Tammelaan pitämään seuraa Kemma-äidille ja siskontyttö Nikille. Äiskä ei kuulemma ihan hirveästi välitä pojastaan, mutta Nikin kanssa Juusosta on tullut melkeinpä ylimmät ystävykset. Seni taas on viihtynyt täällä oikein hyvin: se oli heti alusta asti kuin kotonaan. Varsinainen halinalle! =) Ja se muistuttaa kovasti eleiltään ja tavoiltaan Juusoa. Mukavaa saada tänne tyttöseuraa, kun on muuten tottunut katselemaan poikakaksikon koheltamista.

Toivottavasti tällä kertaa on parempi onni kuin uutena vuotena, ja sulhanenkin olisi lukenut läksynsä. Ihan lupaavalta ainakin näyttää. Seni liehittelee Jereä minkä kerkeää, ja Jere on hyvin aktiivinen, mutta tällä kertaa malttiakin löytyy. Helteet hellittivät juuri sopivasti: ei ole koirillakaan niin tukalat oltavat, kun puuhastelevat keskenänsä. =)

Jere, jalostuskoira

Sain eilen Juuson kasvattajalta Erjalta ilahduttavia uutisia, joita oltiinkin jo pitkään ja malttamattomina odoteltu niin täällä kuin Tammelassa. Lappalaiskoirat ry:n jalostustoimikunta oli hyväksynyt Senin (Cimulin Ustit) ja Jeren yhdistelmän jalostuskäytössä. Hurraa! :) Tieto on sikäli tärkeä, että toimikunnalla on kattava rekisteri koirista ja niiden suvussa piilevistä sairauksista ja vioista, joista omistaja itse ei välttämättä ole tietoinen. Toki luustokuvaustulokset ja silmäpeilaukset kertovat koirasta paljon, mutta jalostustoimikunta pystyy katsomaan koiran sukua hyvinkin kauas menneisyyteen ja taulukoidensa avulla laskemaan, kuinka pieni tai suuri riski koiran jalostuskäyttö on. Senin ja Jeren yhdistämiselle ei kuitenkaan ollut mitään estettä. Tieto tuli aivan oikeaan aikaan: astutushetki lähenee lähenemistään, ja mieletön jännittäminen alkaa taas uudestaan. Toivottavasti nyt tärppää!

Hyviä uutisia ja huonoja uutisia!

Taas on ehtinyt tapahtua vaikka mitä edellisestä kirjoituskerrasta. Aloitetaan huonoilla uutisilla: Jeren astutusreissu ei sitten tuottanutkaan toivottua lopputulosta. Voi itkun itku! :( Senillä kaikki merkit kyllä viittasivat tiineyteen. Se oli kuulemma välillä ärtynyt, hoivaili leluja ja jopa maidontuotanto oli alkanut. Viime viikolla ultrassa ainuttakaan pikkunyyttiä ei kuitenkaan ollut massusta löytynyt, eli Senillä oli meneillään valeraskaus. Pikaista toipumista Senille! Uutta sotasuunnitelmaa Erjan kanssa jo alustavasti läpikäytiin, ja huhti- toukokuun tienoilla olisi uusintayritys uusin taktiikoin. Harmittaa kyllä vietävästi, ja miettinyt olen, että mikä meni vikaan. Menikö ensikertalaisella nuorellamiehellä ylitsepursuavassa innostuksessa ja aktiivisuudessa touhu kenties yliyrittämiseksi..? Mutta keväällä, kun Jere pääsee uusintayritykselle, se ainakin on tositoimissa astetta kokeneempana.

Seuraavaksi ne hyvät uutiset: sain viimeinkin - loputtoman pitkältä tuntuneen odotteluajan päätteeksi - haltuuni Jeren luustokuvaustulokset. Jeren kyynärät olivat 0/0 ja lonkat B/B. Usma-siskon kanssa muuten ihan identtiset tulokset. Näistä ollaan todella iloisia! :) Tulos on myös päivitetty Jeren omiin tietoihin.

Eilen käytiin Torronsuolla reippailemassa parin tunnin patikkalenkki. Pojat paahtoivat upeissa maisemissa kuin viimeistä päivää, joten vauhdista ei totisesti ollut puutetta! Olosuhteet olivat ihan mahtavat: ilma oli aavistuksen utuinen ja tuuleton, lunta sateli ihan pikkuisen ja pakkasta oli vajaat -10 astetta. Retkestä löytyy valokuvapläjäys tuolta albumin puolelta.

Synttärisankari ja sulhasmies

Tänään 7/1 juhlii meidän Juuso-mies jo 6-vuotissynttäreitään. Illalla on päivänsankarille luvassa jauhelihakakkua ja possunkorvia. Juusolla on ihan erityinen paikka sydämessäni: se on ensimmäinen koirani. Se tutustutti minut tähän ihanaan rotuun. Se on myös opettanut minulle liudan asioita suomenlapinkoiran terveydestä ja luonteesta; ja ylipäänsä siitä, miten arki koiran kanssa sujuisi mahdollisimman mutkattomasti. Monasti matkalla ollaan kompastuttu, noustu jaloilleen ja yritetty uudelleen. Ja onnistumisista ollaan oltu aidosti iloisia. Kiitos Erjalle tästä ihanasta koirasta! JA HURJASTI ONNEA, JUUSO! ♥♥♥ Onnittelut myös muille Cimulin Teeläisille: Saana, Mette, Tino, Rusca ja Tzero! =)

Senin ja Jeren häämatka on nyt onnellisesti takanapäin. Suunnitelmat muuttuivat yllättäen sikäli, että Jere viettikin vajaat neljä päivää vuodenvaihteessa Tammelassa Cimulien päämajassa. Jere oli kuulemma koko ajan ollut kovasti aktiivinen ja yritteliäs. Se vaan oli ollut sen verran häveliäs, että kun meni seuraamaan pariskunnan puuhasteluja tai auttamaan mikäli tilanne tarvetta vaati, Jerestä tuli ujopiimä ja astuminen loppui siihen: yleisö oli sille liikaa. Jotenka nyt jännitetään kädet kyynerpäitä myöden ristissä, että olisi tärpännyt. Uudenvuodenpäivän iltana jokatapauksessa saimme takaisin rättipoikki väsyneen ja täysin loppuunkulutetun nuorenmiehen, joka taatusti oli antanut kaikkensa: se nukkui koko illan ja yön aivan tieto pois. Seni-neitonen menee ultraan reilun kuukauden päästä, joten siihen asti odottavan aika on piiiiiitkä... =)

Ajatuksia Jeren jalostuskäytöstä

Viime viikolla jouduin yllättäen pohtimaan asiaa, jonka piti olla ajankohtainen aikaisintaan vuonna 2011. Juuson kasvattaja Erja oli pienen mutkan kautta päätynyt Jereen miettiessään sopivaa urosta nartulleen Senille (Cimulin Ustit) ja tiedusteli, olisinko jo valmis antamaan Jeren jalostuskäyttöön. Olin tottakai otettu ja iloinen ehdotuksesta: kukapa koiranomistaja nyt ei toivoisi oman lemmikkinsä jatkavan sukua. En kuitenkaan antanut vastaustani ihan suoralta kädeltä, vaan sanoin miettiväni hieman asiaa.

Minua vaivasi parikin asiaa Jeren suhteen. Ensikseen Jere on vielä niin nuori, reilu puolitoista vuotias. Okei, ei se enää mikään pentu ole, mutta hieman kesken henkisen kehityksen vielä. Toisaalta nuorempiakin koiria kuin Jere toki on käytetty jalostukseen, ihan tietoisestikin. Mietinkin sitä, missä kohtaa iässä ja henkisessä kehityksessä kulkee se raja, milloin ehdoton ei muuttuu vastauksena myöntäväksi. Osittain se on koirakohtaista. Missä kohtaa oli Jere menossa?

Toinen mietinnän aihe oli Jeren luustokuvaus, tai paremminkin tulosten puuttuminen. Kuvaaminen oli kyllä pyörinyt mielessä, ja olin asettanut itselleni epämääräisen ajan, että Jere menee kuvauksiin "tulevan kevään aikana". Suomenlapinkoiran PEVISA vaatii, että ainakin lonkkakuvaus olisi suoritettu, kun koiraa aletaan käyttää suvunjatkamisessa. Olen myös itse tarkka ja vastuuntuntoinen tästä, ja saatan hiljaa mielessäni ihmetellä jopa sitä, että kun omistaja (tämä ei nyt ole suunnattu kehenkään koiranomistajaan erityisesti) vie nelijalkaisensa lonkkakuvauksiin, niin miksi ihmeessä ei kuvata samalla kyynäriä, kun se menisi kätevästi siinä samalla, kun minulle tämä on itsestäänselvyys. En vaadi itseltäni yhtään sen vähempää, päinvastoin. Juuson olen kiikuttanut lähes kaikkiin mahdollisiin tarkkeihin ja testeihin, ja Jere todennäköisesti tulee aikoinaan käymään läpi saman rotlan. Jalostustarkastukset, luonnetestit ym. ovat kuitenkin kultaakin kalliimpaa tietoa koirasta niin itselle, kasvattajalle kuin rotuyhdistykselle, ja pelkkä plussaa "niiden pakollisten tarkkien" päälle. Toki omistaja tuntee oman koiransa kaikkein parhaiten, mutta kertomus on yleensä aina jossain määrin subjektiivinen. Erilaisissa testaustilanteissa arvostelija on objektiivinen ja ammatillinen taho.

Päätös oli lopulta yllättävän helppo tehdä, ja vastasin Erjalle myöntävästi. Luustokuvaus hoidetaan alta pois heti alkuvuodesta. Jeren sukutaulussa lonkkatulokset näyttävät hyvältä, joten tuskin Jeren itsensäkään kohdalla tulee eteen mitään katastrofia, mutta parempi silti varmistua asiasta. Myös morsiamella on terveet lonkat. Ja mitä tulee Jeren henkiseen kehitykseen, niin pahimmat murkkuilut se on jo jättänyt taakseen, ja se on alkanut vähitellen muistuttaa aikuista koiraa. Jere on rasavilli luonnonlapsi, mutta Senin ikä ja kokemus kompensoivat Jeren nuoruutta. Jere on perusterve, mukavanluonteinen ja reipas poika, joten mitään ylistepääsemätöntä syytä olla käyttämättä sitä jalostuksessa en löytänyt. Astutus tapahtuu vuodenvaihteessa ja mahdolliset pennut syntyvät Cimulin kenneliin.