Äkkilähtö kisoihin

Nyt seuraa viimeinen postaus, ja sen jälkeen ollaan taas ajantasalla siitä, mitä muutaman viime viikon aikana on tapahtunut. 21.3 oltiin Jeren kanssa agsakisoissa Tassukalliolla Märynummella. Mun ei alunperin pitänyt mennä sinne ollenkaan, kun samaisena viikonloppuna oli jo Koirahallin avoimien ovien päivä ja muutenkin on tullut juostua ihan alvariinsa erilaisissa tapahtumissa. Kalenteri on ollut täynnä koirajuttuja. Maanantain treeneissä Anette kuitenkin sai meikäläisen pyörtämään päätöksensä ja pistin ennakkoilmon menemään.

Lauantaina kisapaikalla sain oikein kuningasidean vaihtaa Jeren säkäluokkaa. Olin ilmonnut Jeren mölli/medeihin, mutta sitten vaan päätin, että nyt korkataan se oikea luokka, jossa voidaan sijoittuakin. Rataantutustumisessa tajusin, minkä virheen olin tehnyt. Niissä kisoissa, joihin ollaan aiemmin osallistuttu, on mölli/maksien hyppykorkeus ollut 50cm. Tassukalliolla se olikin 55cm - rimakorkeus, jota ei Jeren kanssa olla koskaan ikinä edes kokeiltu. Toinen liikkuva osa paketissa oli kisa-alusta, joka oli hiekka. Hiekkapohjalla ei olla harjoiteltu pieneen toviin. Ko. alustasta olin toki tietoinen, mutta rimakorkeudet tuli yllärinä. Aloin jo miettiä, että miten mahtaa Jere hypätä liian korkeita rimoja vieraammalla alustalla...

Ja niinhän siinä kävi, että osan esteistä Jere otti varman päälle ja kiersi ne kokonaan. Se on sellainen kaikki-tai-ei-mitään -koira: kun usko loppui kesken, niin se ei lähtenyt edes yrittämään. Varsinkin sellaisissa kohdissa rataa, jossa oli kaksi hyppyestettä peräkkäin, niin toisen Jere hyppäsi ja toisen kiersi. Varsinaisesta rimakammosta ei voida puhua, sillä niihin hyppyihin, joihin Jere sai hyvän vauhdin, niin tyyppi loikkasi oikein kepeästi ja ilmaa jäi väliin vaikka kuinka. Kyse oli vain tottumattomuudesta.

Ja A-este! Miten mukava se onkaan! Siellä vois vaikka asua. 8-putkesta kun tultiin, en ehtinyt edes suutani avata, kun Jere jo tönötti A-esteen harjalla. Tässä kohdin sattui myös pikku episodi, sillä tuomari seisoi A-esteen vieressä, niin Jere meinasi varastaa tuomarin pipon tämän päästä. :D Tyyppi oikein kerjäsi verta nenästään ja lisää virhepisteitä - ihankuin niitä ei jo muutenkin olisi ropissut.

Jere on kyllä semmoinen huumoripläjäys ja sirkuspelle että oksat pois! :D Ei tuon kanssa pystyis elämään, ellei itsekin osaisi nauraa sen tempauksille. Hauskaa oli myös yleisöllä: meidän vuoron jälkeen muutama tuli juttelemaan hömpästä ja sen kisasuorituksesta. Mulla on meidän ekasta radasta ja Jeren "hattutempusta" videokin, mutten valitettavasti saa sitä tänne ladattua, kun se ei ole mun oma video. Siinä kuitenkin näkyy se oleellisin eli miten hauskaa tyypillä on.

Sitten ruokinta-asioita: ensimmäistä kertaa elämässäni olen alkanut syöttää pojille kummallekin eri ruokaa. No joo, joskus on ollut lyhyitä pätkiä, kun on joutunut antamaan jommallekummalle jotain tiettyä ruokaa syystä tai toisesta, mutta muuten ollaan menty jollain peruskeskitien sapuskalla kuten Jahti&Vahti. Agility on kuitenkin sen verran kuluttava laji, että Jere tarvitsee nyt oman spesifisen ruokamerkin, ja Juusokin, vaikkei sillä fyysisiä merkkejä korkeasta iästä vielä juuri olekaan, niin silläkin on nyt oma ruokasäkki. Jere syö tästä lähin Royal Caninin Sporting Lifea ja Juuson ruokavalioon kuuluu Profinen Senior Turkey&Potatoes.

Sitten vähän kaksijakoisia fiiliksiä aiheuttava uutinen. Jerestä on tullut isoisä. ♡ Kävi kuitenkin niin, että Jeren Chili-tyttärelle (Cimulin Yxkuovsakasa) jouduttiin tekemään hätäsektio ja vain yksi pentu selvisi elävänä. Neljästä tuli enkelipentu. :( Ainokainen löysi nopeasti keinoemon, ja pikkuinen kasvaa kohisten. Chili on jo päässyt kotiin, on tolpillaan ja voi olosuhteisiin nähden hyvin. Jeren lapsenlapsi on jo kastettu ja tulee saamaan rekisteröinnissä nimen Cimulin Zurvivor, selviytyjä. ♡

Ikimuistoinen Raisio KR

Ikimuistoinen ja tunteikas viikonloppu tuli vietettyä Raisiossa kaikkien rotujen näyttelyssä. Lauantaina Juuso palkittiin ansioituneesta kaverikoiratyöstä Kennelliiton kunniakirjalla ja ansiomitalilla. Muru ♡ Meidän kaverikoiraryhmästä Juuson lailla palkittiin islanninlammaskoira Emma, cavalier kingcharlesinspanieli Otto ja shetlanninlammaskoira Nasta.

Juusoa toki kiinnosti enemmän mukaan saatu Pedigreen tuotepaketti kuin mitkään diplomit ja kaulariipukset. :D Meikäläiselle hetki oli erittäin liikuttava, ja välillä sai kyyneleitäkin pidätellä: sisääntulon yhteydessä tilaisuuden juontaja luki ohjaajan itsensä laatiman esittelyn koirastaan. Hetki oli upea, ja tietenkin yhteistä taivalta on Juuson kanssa vuosien saatossa kertynyt ja kaikenlaista on tiiminä koettu.

♡♡♡

Sunnuntaina oli vuorossa näyttelypäivä. Juusolle oli valioituminenkin katkolla, mutta tällä kertaa Juuso jäi ilman SA:ta. ERI-putki sai kuitenkin edelleen jatkoa. Vanhuksella on nyt jo toista kuukautta jatkunut kohtalaisen kova karvanlähtö, mutta kuvissa Juuso näyttää vielä yllättävänkin pörröiseltä. Eikä turkista mitään noottia tullutkaan. Raisiossa oltiin ensimmäistä kertaa elämässämme ulkomaisella tuomarilla, joka oli ihan mielenkiintoinen kokemus sekin, vaikka ollaanhan siellä kehässä aina samalla tavoin - riippumatta tuomarista, kilpakumppaneista jne. Oli mukavaa taas nähdä kaikkia tuttuja kehän laidalla ja Kirsin kanssa oli jälleen hauskaa olla reissussa. =) Juuson arvostelu vapaasti suomennettuna:

"Erittäin hyvät mittasuhteet. Kaikin puolin oikeanlainen pää hyvällä ilmeellä. Erittäin hyvä ylä- ja alalinja. Hyvinkannettu häntä. Hyvinmuotoutunut rintakehä. Hyvät kulmaukset. Hyvä luusto. Oikeanlaatuinen turkki. Hyvät liikkeet."

Viikko sitten lauantaina olimme Seijan kanssa Maailmanvoittajassa Helsingin messukeskuksessa. Kumpikaan meistä ei ollut ilmoittanut koiriaan sinne. Kokemus olisi takuulla ollut ikimuistoinen, mutta siinä vaiheessa, kun alkoi tihkua tietoa siitä, miten paljon lappalaisia oli missäkin vaiheessa ilmoitettu, niin päätin jättää koirat kotiin. Päivä olisi ollut yhtä odottelua. Kaikenkaikkiaan 526 suomenlapinkoiraa oli näyttelyyn ilmoitettu. Siitä johtuen lähes jokainen luokka oli irroitettu omalle tuomarille eri kehiin ja kehät alkoivat kaikki samaan aikaan. Siitä johtuen niille, jotka olivat ilmoittaneet useamman koiran ko. näyttelyyn, tulikin pieniä aikatauluongelmia ja päällekkäisyyksiä. Meikäläinen, jonka piti tulla vain turistiksi ja kuvaamaan, päätyikin lopulta myös kehään. Sain kunnian esittää Juuson Tino-veljeä veteraanikehässä sekä kaverin valiouros Nooaa (Lapinpeikon Guuma Galle). Tilanne oli myös erittäin opettava, jokainen koira kun on erilainen ja kunkin koiran kanssa pitää ottaa omat tietyt asiat huomioon.

Kuvia tuli otettua huomattavasti odotettua vähemmän, mutta jotain sentään. Kansio Maailmanvoittajasta löytyy galleriasta. Näyttelyssä olivat mukana myös Jeren tytöt Helmi (Cimulin Yuovsatta) sekä Peppi (FI33941/12). Hienosti edustivat nuoret neidit kehässä! =) Ja tuttuja oli täälläkin mukava nähdä runsain määrin.

Tinon kanssa ©Helena Bergström

Nooa

Agiliitäjä ja kehäkettu

Aivan käsittämätön viikko takana! Ei voi vieläkään ymmärtää, että asiat ovat menneet niinkuin ne nyt ovat menneet. Kesäkuun viimeisenä viikonloppuna reissattiin Juuson kanssa sen synnyinseuduille Tammelaan päämääränä Forssan kaikkien rotujen näyttely. Myös Juuson kasvattaja saapui paikalle Jeren Chili-tyttären kanssa. Chilistä oli ehtinyt kasvaa todella kaunis tyttö, jolta löytyy isänsä tempperamentti, vilkkaus ja hellyydenkipeys. Neitosella oli kova hinku päästä telmimään meidän vanhuksen kanssa, mutta Juuso pistettiin napakasti ruotuun, kun se kävi liian tuttavalliseksi. Toisaalta Chili omi Juuson ihan kokonaan, eikä muilla lapinkoiratytöillä ollut mitään asiaa tulla herralle liehakoimaan. Erja naureskelikin, että eipä ole Chilissä ennen mustasukkaisuutta ilmennyt.

Chili oli nyt toista kertaa näyttelykehässä ja tulos AVO ERI4 SA. Mahtavaa, onnea Erja ja Chili! Juusolla oli veteraaniluokassa vastassaan Lecibsin Voltti, joka oli mulle ihan uusi tuttavuus. Tosin niin oli moni muukin suomenlapinkoira tässä näyttelyssä, sillä nyt oltiin taas vähän eri ilmansuunnassa ja maisemissa kuin viimeksi. Juuson rivistö Forssassa VET ERI1 SA VSP-VET.  Olin oikein tyytyväinen Juuson edesottamuksiin.

"10v. Hyvässä kunnossa esitetty hyvänkokoinen veteraani. Rungoltaan hieman pitkä. Kokoon sopiva luusto. Hyvä pään profiili. Eriparikorvat. Tummat, pyöreät silmät. Hyvä purenta. Hieman kevyt kuono. Oikeanmallinen rintakehä. Olkavarret tulisi olla viistommat. Hyvin kulmautunut takaa. Karvanlaatu oikea. Kaunis häntä. Liikkuu iän tuomalla arvokkuudella. Pitkä lanneosa." (Juha Putkonen)

Viime keskiviikkona oltiin Jeren kanssa ihkaensimmäisissä agilitykisoissamme. Olin ilmoittanut Jeren kahdelle radalle. Mä en osannut odottaa Jereltä yhtään mitään, sillä liikkuvia osasia oli liikaa: sen lisäksi, että nämä olivat meidän ekat kisat, oltiin me myös ensimmäistä kertaa ulkokentällä. Kentällä sai olla kisojen ajan muitakin koiria, ja mietin, miten mahtaa Jeren keskittymiskyky pitää. Päällepäätteeksi mä olen ainakin meidän treeneissä kokenut melkoista epävarmuutta omista radanlukutaidoistani. Mulle ei aina ole selvää, miten millekin esteelle kannattaa tulla ja miten siirtyä seuraavalle. Sitten saatan alkaa kesken radan säveltämään jotain ihan uutta ja paketti hajoaa. Nyt kisatilanteessa ei ollut edes ketään, jolta olisi voinut kysyä vinkkejä, vaan piti tulla toimeen omillaan. Lisäksi mua arvellutti se, mitä Jere tekee, kun otan siltä valjaat pois ennen lähtöä. Kisojen säännöt kieltävät pannat, valjaat yms. Me ei oltu tätä harjoiteltu, ja kotioloissa valjaiden poisottaminen tarkoittaa, että on "vapaa" - saa mennä.

Ennen meidän luokan alkua oli viiden minuutin mittainen rataantutustumishetki, ja melkein heti koin jonkunlaisen ahaa-elämyksen - mulle valkeni nopeasti, miten rata kannattaa mennä. Tässä meidän rata:

Eka startti meni aika pitkälti kokeilemiseksi ja kokemuksen kartuttamiseksi. Jere oikaisi heti ensimmäisen esteen ja meinasi mennä putkestakin ohi. Viime tipassa sain pojan käännytettyä oikeaan suuntaan, mutta vauhtihan siinä pysähtyi ihan täysin. Mun moka, olin sijoittunut suhteessa esteisiin väärin. Myös 8. ja 9. esteen välissä tapahtui "jotain" ja putkella mulle tuli älytön kiire, jotta olisin kerennyt ohjaamaan Jeren viimeiselle esteelle. Jeren aika 20,44sek ja virhepisteitä 15. Radan ihanneajaksi oli määritelty 35 sekuntia, joten melkoista haipakkaa mentiin töpeksimisistä huolimatta.

Toinen rata oli jo melko lupauksia-antava: ainut virhe tuli 8. esteellä, jonka Jere oikaisi. Muuten rata tuntui etenevän oikein tasapainoisesti ja jouhevasti. Jeren aika 15,65sek ja virhepisteitä se 5. Tuli oikein hyvä mieli: ollaan vasta vajaa vuosi oltu lajin parissa, ja miten nopeasti Jere on oppinut. Hitsi mä olen ylpeä tuosta pikku höperöstä! ♡ Ja mitä tuli niihin liikkuviin osiin, niin ne pysyivät visusti paikoillaan. Jereä eivät ulkopuoliset asiat häirinneet yhtään, ja se keskittyi vain ja ainoastaan muhun ja rataan. Uudestaan mennään kisaamaan ihan varmasti!

Sunnuntaina oltiin Juuson kanssa taas reissun päällä. Nyt suuntasimme Karjaan kaikkien rotujen näyttelyyn. Suomenlapinkoirille oli tullut tuomarimuutos, kun Tanya Ahlman-Stockmari oli vaihtunut Zidy Munsterhielm-Ehnbergiksi. Kesä ja karvanlähtö sekä lähestyvä Maailmanvoittaja-näyttely alkavat kai pikkuhiljaa karsia osallistujamääriä: Forssassa lappalaisia oli 37kpl, nyt Karjaalla enää 17.

Näyttelyjännitystä lieventääkseni yritin mahdollisimman paljon seurustella tuttujen kanssa kehän laidalla ja tutustua uusiin. En siis seurannut kehiä ollenkaan. Ja sitten tulikin meidän vuoro. En muistanutkaan, että Zidy tutkii koirat niin perusteellisesti. Olenhan mä Jeren kanssa ollut ko. tuomarin kehässä, mutta siitä on aikaa. Juuso sai yksilöarvostelussa ERIn ja SAn. Seuraavaksi siirryttiinkin paras uros -kisaan. Vasta siinä vaiheessa mä tajuan, että kehässä ei ole Juuson lisäksi kuin yksi koira, jonka tiesin olevan valio. Kun kunniakierros on ravattu, kuuluttaa kehäsihteeri: "Veteraani tänään PU2. Ottaako vastaan SERTin?" Hädintuskin saan hengähdettyä, että juu ottaa. Juuso siis Karjaalla VET ERI1 SA PU2 SERT VSP-VET. Aivan käsittämätöntä... Juuso minkä teit! ♡ Vanhanherran arvostelu:

"10v. Erinomaisessa kunnossa. Kaunis pää. Hyvä purenta. Hieman veltot korvat. Hyvät kulmaukset. Erinomainen rintakehä. Vahva selkä. Hyvä häntä. Hyvät liikkeet. Hyvä karva ja luonne."

Juuso ja kotiintuomiset

Näyttelyitä

Heti alkuunsa jurputus ja avautuminen: täältä on kadonnut toistakymmentä blogitekstiä, enkä tiedä, mitä niille on tapahtunut. Koetan selvittää tilannetta, kunhan pyhät väistyvät. "Mukavaa", kun tällaisia asioita tapahtuu juuri pyhänä. Tämäkin blogiteksti oli hävinnyt, mutta rippeet sentään löytyivät.

Sitten asiaan: toukokuun lopulla oltiin Juuson kanssa Järvenpään näyttelyssä, johon oli tarkoitus mennä samalla kyydillä Hannelen ja Jeren Peppi-tyttären kanssa. Matkasimme ensin Juuson kanssa junalla Tikkurilaan, josta kimppakyydin oli määrä alkaa. Tikkurilaan asti kaikki meni hyvin, mutta sitten alkoivat meidän ei-mennyt-niinkuin-Strömsössä -episodit. Ensinnäkään en ollut käynyt Tikkurilassa sitten viime syksyn, jonka jälkeen asemalla on rakennettu ja remontoitu. En tunnistanut paikkaa enää entisekseen, enkä meinannut löytää asemalta ulos oikeasta paikasta. Hannelekaan, joka käy asemalla harvoin, ei osannut auttaa. Aikaa meni hukkaan.

Perillä Järvenpäässä ei taas meinattu löytää meidän kehää. Se paikannettiin lopulta viimeisimmästä nurkasta vähän niinkuin piilosta. Taas tuhriintui aikaa. Kun saavuimme kehän laidalle, oli kehässä koira numero 670 - ja Juuson numero oli 671. Äkkiä paiskasin kamani vaan johonkin, Juusolle hihnanvaihto ja viivana kehään. Olisi toki ollut kiva ehtiä harjata koira ennen kehäänmenoa, ottaa kenraalit kontakteissa jne. Mutta ei... Mulla oli tolkuton sarvi otsassa, harmitti ihan todella. Olin varma, että näin kylmiltään hommasta ei voi tulla mitään.

Kehänauhojen sisäpuolelle päästyämme se meidän juttu, se meidän tapa tehdä asiat kehässä, puski jostain syövereistä esiin ja  saatiin pidettyä paketti kasassa. Oman mausteensa päivään toi vielä se, että kehät olivat pölisevällä hiekkakentällä, lämpöä varmaan lähemmäs 30 astetta eikä tuulenvirettäkään. Mutta Juuso sai kuin saikin ERIn. Taisin rutistaa Juusoa siinä keskellä kehää.

Veteraaniuroksia oli kaksi kappaletta, ja kilpailuluokassa kunniakierroksen jälkeen kun pönötettiin siinä vieretysten, katseli tuomari koiria hetken ja totesi sitten: "Kummallekin SA". Ei hitsi... ♡

Ihan niinkuin Laitilassakin olin jo ryntäämässä kehästä, mutta nyt kuulin numeromme lausuttavan. Miten mä voin aina olla näin sekaisin... :D Mutta nyt tosiaan päästiin PU-kehään. Uroksia oli kuusi, joista yksi käteltiin siinä melkein samointein pois. Tuomari katselee ja katselee meitä vielä kehäänjääneitä. Ja Juusohan oli sitten se, joka oli ensimmäinen sijoittumaton. No mutta nyt oltiin jo lähellä. Ja kaiken sen sähellyksen jälkeen ei voi kuin olla tyytyväinen! Juuson tulos VET ERI2 SA, tuomarina Unto Timonen ja arvostelu seuraavanlainen:

"Hyväluustoinen veteraaniuros. Hyvä pää ja ilme. Hyvin kulmautunut edestä. Ikäisekseen hyvin säilynyt runko. Hyvä ylälinja. Hieman niukka polvikulma. Liikkuu hyvin edestä ikäisekseen."

Myös Pepin ja Hannelen päivä oli ihan nappi: AVO ERI1 SA PN4. Aivan mahtavaa!

Kesäkuun alussa matkasimme Pöytyän ryhmänäyttelyyn Killanmäelle. Tällä kertaa matkaseurana olivat Seija, hänen miehensä Jukka sekä lapinkoiratytöt Ruska (Miskajasmin Naruska) ja Usva (Käpäläkallion Peikotar). Juuso taisi olla onnesta soikeana, kun pääsi taas naisseuraan. Lisäksi se pääsi treffailemaan muitakin ihania tyttösiä kehän laidalla. Mun naistenmies... =)

Juuso ei ollut tälläkään kertaa veteraaneissa yksin. Nyt vastassa oli Jeren isoisä Herkko (Staalon Hervoton). Herkko voitti Juuson Turussa - nyt oli Juuson vuoro vetää pidempi korsi. Kehien jälkeen pääsin palluttelemaan Herkkoa. On siinä sympaattinen otus! Herkko oli juuri näyttelyn alla täyttänyt kunnioitettavat 13 vuotta.

Juuso siis Pöytyällä VET ERI1 VSP-VET. Tuomarina toimi Matti Palojärvi. Kehässä sattui huvittava episodi, kun tuomari katseli Juusoa edestäpäin ja purskahti sitten nauruun: "Onkos tuo toinen korva nyt taitto vai pysty..?" :D Arvosteludokumenttiin ei kuitenkaan tullut mainintaa korvista.

"Keskikokoa pienempi musta ruskein merkein. Oikeat mittasuhteet. Oikeailmeinen pää. Hyvä ylälinja. Riittävä raajaluusto. Niukahko polvikulma. Raajat erittäin hyväasentoiset. Hyvä karvapeite ja häntä."

Jos polvikulmaa olisi ollut hitusenkin enemmän, olisi SA tullut. Pidin tämän tuomarin tyylistä perustella ääneen ratkaisujaan. Jukka otti ahkerasti kuvia kehän laidalla, ja seuraavassa Juuson menoa. Mukava nähdä vanhuksen edesottamuksia ns. ulkopuolisen silmin.

Ruska korjasi potin Pöytyällä ollen VAL ERI1 SA PN1 ROP RYP2. Onnea hurjasti! ♡ Ruskan karvanlähtö oli alkanut, ja Seija suhtautui varauksella Ruskan menestymiseen, mutta niin vaan Ruska marssi Pöytyällä voittoon.

Ennen kotiinpaluuta otettiin vielä Ruskasta ja Juusosta yhteiskuva kera pokaaleiden ja ruusukkeiden. Eivät ole päätähdet enää tässä vaiheessa skarpeimmillaan, kun oli pitkä päivä takana.