Nyt seuraa viimeinen postaus, ja sen jälkeen ollaan taas ajantasalla siitä, mitä muutaman viime viikon aikana on tapahtunut. 21.3 oltiin Jeren kanssa agsakisoissa Tassukalliolla Märynummella. Mun ei alunperin pitänyt mennä sinne ollenkaan, kun samaisena viikonloppuna oli jo Koirahallin avoimien ovien päivä ja muutenkin on tullut juostua ihan alvariinsa erilaisissa tapahtumissa. Kalenteri on ollut täynnä koirajuttuja. Maanantain treeneissä Anette kuitenkin sai meikäläisen pyörtämään päätöksensä ja pistin ennakkoilmon menemään.
Lauantaina kisapaikalla sain oikein kuningasidean vaihtaa Jeren säkäluokkaa. Olin ilmonnut Jeren mölli/medeihin, mutta sitten vaan päätin, että nyt korkataan se oikea luokka, jossa voidaan sijoittuakin. Rataantutustumisessa tajusin, minkä virheen olin tehnyt. Niissä kisoissa, joihin ollaan aiemmin osallistuttu, on mölli/maksien hyppykorkeus ollut 50cm. Tassukalliolla se olikin 55cm - rimakorkeus, jota ei Jeren kanssa olla koskaan ikinä edes kokeiltu. Toinen liikkuva osa paketissa oli kisa-alusta, joka oli hiekka. Hiekkapohjalla ei olla harjoiteltu pieneen toviin. Ko. alustasta olin toki tietoinen, mutta rimakorkeudet tuli yllärinä. Aloin jo miettiä, että miten mahtaa Jere hypätä liian korkeita rimoja vieraammalla alustalla...
Ja niinhän siinä kävi, että osan esteistä Jere otti varman päälle ja kiersi ne kokonaan. Se on sellainen kaikki-tai-ei-mitään -koira: kun usko loppui kesken, niin se ei lähtenyt edes yrittämään. Varsinkin sellaisissa kohdissa rataa, jossa oli kaksi hyppyestettä peräkkäin, niin toisen Jere hyppäsi ja toisen kiersi. Varsinaisesta rimakammosta ei voida puhua, sillä niihin hyppyihin, joihin Jere sai hyvän vauhdin, niin tyyppi loikkasi oikein kepeästi ja ilmaa jäi väliin vaikka kuinka. Kyse oli vain tottumattomuudesta.
Ja A-este! Miten mukava se onkaan! Siellä vois vaikka asua. 8-putkesta kun tultiin, en ehtinyt edes suutani avata, kun Jere jo tönötti A-esteen harjalla. Tässä kohdin sattui myös pikku episodi, sillä tuomari seisoi A-esteen vieressä, niin Jere meinasi varastaa tuomarin pipon tämän päästä. :D Tyyppi oikein kerjäsi verta nenästään ja lisää virhepisteitä - ihankuin niitä ei jo muutenkin olisi ropissut.
Jere on kyllä semmoinen huumoripläjäys ja sirkuspelle että oksat pois! :D Ei tuon kanssa pystyis elämään, ellei itsekin osaisi nauraa sen tempauksille. Hauskaa oli myös yleisöllä: meidän vuoron jälkeen muutama tuli juttelemaan hömpästä ja sen kisasuorituksesta. Mulla on meidän ekasta radasta ja Jeren "hattutempusta" videokin, mutten valitettavasti saa sitä tänne ladattua, kun se ei ole mun oma video. Siinä kuitenkin näkyy se oleellisin eli miten hauskaa tyypillä on.
Sitten ruokinta-asioita: ensimmäistä kertaa elämässäni olen alkanut syöttää pojille kummallekin eri ruokaa. No joo, joskus on ollut lyhyitä pätkiä, kun on joutunut antamaan jommallekummalle jotain tiettyä ruokaa syystä tai toisesta, mutta muuten ollaan menty jollain peruskeskitien sapuskalla kuten Jahti&Vahti. Agility on kuitenkin sen verran kuluttava laji, että Jere tarvitsee nyt oman spesifisen ruokamerkin, ja Juusokin, vaikkei sillä fyysisiä merkkejä korkeasta iästä vielä juuri olekaan, niin silläkin on nyt oma ruokasäkki. Jere syö tästä lähin Royal Caninin Sporting Lifea ja Juuson ruokavalioon kuuluu Profinen Senior Turkey&Potatoes.
Sitten vähän kaksijakoisia fiiliksiä aiheuttava uutinen. Jerestä on tullut isoisä. ♡ Kävi kuitenkin niin, että Jeren Chili-tyttärelle (Cimulin Yxkuovsakasa) jouduttiin tekemään hätäsektio ja vain yksi pentu selvisi elävänä. Neljästä tuli enkelipentu. :( Ainokainen löysi nopeasti keinoemon, ja pikkuinen kasvaa kohisten. Chili on jo päässyt kotiin, on tolpillaan ja voi olosuhteisiin nähden hyvin. Jeren lapsenlapsi on jo kastettu ja tulee saamaan rekisteröinnissä nimen Cimulin Zurvivor, selviytyjä. ♡
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti