Pappakoiran tuoreimmat

Vuosi on kohta vaihtumassa, ja blogin viimeisin kirjoitus on peräti puolen vuoden takaa. Kaikenlaista on toki kerennyt tapahtumaan koirarintamalla, mutta emännällä on puhaltaneet omassakin elämässä muutosten tuulet (mm. työpaikan vaihtuminen sekä työnkuvan täydellinen muuttuminen). Blogi on saanut odottaa aikoja kiireettömämpiä. Jaan nyt meidän kuulumiset useampaan eri blogitekstiin, jotta lukeminen olisi vähän miellyttävämpää.

Aloitetaan tuoreimmilla kuulumisilla: Juuson kansainvälisen muotovalion arvo on vahvistettu FCI:ssa. Marraskuun loppupuolella tupsahti postilaatikkoon kirje, joka oli tullut Belgiasta asti. Tiesin heti, mistä on kyse. Olin jopa laskenut päiviä asian tiimoilta.

Minuun nimittäin oltiin yhteydessä FCI:stä Suomen Kennelliiton välityksellä jo lokakuussa. Sain sähköpostia, jossa kerrottiin, että oli ilmennyt ongelmia. Aloin samointein kiristelemään hampaitani, että eikö muka joku asia voi mennä ongelmitta tai selvittelemättä. Onneksi luin sähköpostin rauhassa loppuun, sillä asia oli hyvin yksinkertainen. Koiramaailman pääkonttorissa oli vain sattunut näppäilyvirhe. Juusoa ei löytynyt Pietarin näyttelyn osalta, koska papan näyttelytulos oltiin virheellisesti kirjattu kesäkuulle 2014, kun sen olisi pitänyt olla kuluvaa vuotta. Onneksi ei vaatinut sen enempää korjausliikkeitä!

Vahvistuskirjeen saapumisesta viikko myöhemmin posti toi tullessaan virallisen diplomin, joka pistettiin samointein kehyksiin. Siinä ne nyt sitten ovat kaikessa komeudessaan alempana kuvissa: kunniakirja ruusukkeineen sekä Juuson virallinen CIB-poseeraus kera ruusukkeen, jonka ostin jo kesällä. Olin ko. ruusuketta himoinnut jo jossain viime vuoden näyttelyssä, mutta kun tulokset eivät vielä oikeuttaneet siihen. Tää ruusuke oli viimeinen tuota värisävyä. Asiaa ei kauempaa pähkäilty. Venäjän-valionarvoja vielä odotellaan (ja jos vanhat merkit paikkaansa pitää, voidaan joutua odottelemaan kauankin), mutta nyt se tärkein on virallista! Keväällä matkataan sitten Kuopioon Lappalaiskoirien pääerikoisnäyttelyyn, jossa tänä vuonna inttivalioksi tulleet ja tuloksensa vahvistaneet koirat vastaanottavat yhdistyksen myöntämän valiolautasen.

Viime viikonloppuna osallistuttiin Juuson kanssa vuoden suurimpaan koiratapahtumaan Suomessa eli Messariin. Tänä vuonna samaan syssyyn osui Suomelle myös Pohjoismaiden Voittaja -näyttely, joten tapahtuma oli todella suuri ja runsaslukuinen sekä kävijä- että osallistujamäärältään. Messari oli siis tänä vuonna kolmipäiväinen. Lauantaina, jolloin mekin oltiin paikalla, oli kehässä 165 suomenlapinkoiraa. En muista, että lapikkaita olisi ikinä ollut Messarissa näin paljon.

Tänä vuonna Juuso vaihtoi karvansa vasta myöhään syksyllä ja sulkasato päättyi vasta lokakuun lopulla, joten karvaton pappa ei mennyt kehään, vaan päästiin ottaamaan osaa kaverikoirien ständille. Oltiin tosiaan paikalla lauantaina, jolloin käytiin nimenomaan Pohjoismaiden voittaja -mittelöt, joten väkeä oli liikkeellä runsaasti. Kaverikoiraständilläkin vieraili paljon ihmisiä, sekä lisäksi päästiin Juuson kanssa edustamaan oikein lavalle, jossa meitä haastateltiin ja kuvattiin. Vähänkö oli siistiä! =) Kuvat lavalta ja kaverikoiraständiltä ©Ulla Marttinen

Juusoa itseä varmaan eniten ilahdutti matkaseura, tytöt Alma ja Vilma, jotka pyörähtelivät ansiokkaasti näyttelykehässä. Iltapäivällä otettiin hienosti esiintyneestä triosta yhteiskuva.

Lapinpeikon Pirttihirmu ja Gipakka Gimuli sekä Juuso keskellä

Juuson harrastuspäivityksiä

Rikotaanpa taas pitkä päivityshiljaisuus tältä erää. Juuso täytti alkuvuodesta kunnioitettavat 13 vuotta. Ihan käsittämätöntä, miten aika kuluu hurjaa vauhtia ja muuttuu menneisyydeksi... Etenkin syntymäpäivinä tulee selailtua vanhoja valokuvia ja muisteltua menneitä. Kaikenlaista on koettu! Muutaman harmaan lisähaivenen Juuso on saanut niskaansa ja kuonoonsa, mutta muuten Juuso ei ikäiseltään näytä tai vaikuta, ja saan olla kyllä ylpeä ja onnellinen siitä, että toinen on noin terve, nuorekas ja hyvin säilynyt.

Juuson kaikki neljä saatua CACIBia on FCI:ssä vahvistettu. Aika hienoa sekin! Tunteikkaimmat hetket toki koettiin itse kehissä aikoinaan, mutta nyt kun CACIBit ovat mustaa valkoisella ja oikein diplomeina, tuntuvat ne jollain tavalla konkreettisemmilta ja oikeilta - onhan ne nyt virallisia.

Parissa näyttelyssäkin ollaan keretty tänä vuonna käymään. Tammikuussa oltiin perinteisessä Winter Dog Show'ssa Turun messukeskuksessa. Meillä oli valikoitunut ruotsalainen tuomari, josta tosin kukaan lapinkoiratuttu ei tuntunut tietävän mitään. Mielenkiintoista! Kovasti tykkäsi tuomari Juusosta, ja arvostelukin oli yhtä kehua: upea kunto, kaunis pää ja ilme, vapaat liikkeet... Tulos ERI3. Tuomari tuli sanomaan meikäläiselle kilpailuluokan jälkeen, että olisi voinut antaa tälle koiralle kaiken, mutta koira on liian karvainen. Tuomari puhui englantia todella vahvasti murtaen, ja luulin sillä hetkellä kuulleeni väärin. Karvan puutteesta ja makaavasta karvasta on tullut aiemmin sanomista, joten yllätyin näistä kommenteista. Mutta jälkeenpäin, kun mietin luokkavoittajaa, joka oli vähän niukempiturkkinen ja karva laadultaan lyhyempää. Juusolla tosiaan taisi tämän tuomarin makuun olla liian höttöinen turkki.

Viime viikonloppuna oltiin Huittisissa pystykorvapäivillä. Ko. tapahtuma on yleensä ollut kesällä ja paikkana Pori/Sastamala, joten ei ole ollut meidän juttu etäisyyden takia. Kirsi sai meidät houkuteltua mukaan, kun oli päiväreissu, ja meitä kiinnosti myös tuomari Pekka Teini, jolla ollaan Jeren kanssa joskus muinoin oltu, ja joka on jokaisen koiran paras kaveri. Harmi vaan tuli tuomarimuutos ja Teini vaihtui Kirsi Honkaseen. Se olikin jo kolmas kerta Honkasella. Hyvä arvostelu saatiin kyllä taas, ja tällä kertaa ei tullut huomautettavaa lanteen pituudesta. Seisotinkohan Juusoa jotenkin erilailla... Ja erittäin ryhdikkääksi esiintyjäksi tuomari Juusoa kehui - aika kivasti sanottu. =)

Helmikuussa Juuso oli myös kaverikoirailemassa kauppakeskus Plazassa Salossa Eläinystävän päivän tapahtumassa. Kaverikoirat keräsivät kiitettävät määrät yleisöä ihan taaperosta vanhukseen, reilun parin tunnin sisällä porukkaa oli vieraanamme jatkuvalla syötöllä. Varsinkin lapsiperheitä oli todella paljon liikenteessä. Juusohan on melkoinen halinalle ja yleisömagneetti niinkuin kuvakin kertoo. =)

Hei, me harrastetaan!

Päätetäänpä blogihiljaisuus tältä erää, kun kuitenkin ohjelmaa koirarintamalla on riittänyt melkein ruuhkaksi asti, ja Koirahallista on tullut meikäläiselle toinen koti. :D

Jeren kanssa käydään ahkerasti treenaamassa niin Koirahallilla kuin EHYTilläkin. Jeren nostaminen mölliluokkaan on mielestäni tuonut ohjaamiseeni jonkinlaista seesteisyyttä. Mulla ei enää ole koko ajan kiire. Alla muutamia Taskisen Katjan Koirahallille rakentamia ratoja. Multa ja Jereltä ne ovat pääsääntöisesti loppujen lopuksi menneet hyvin. Aina välillähän kesken radan jossain kohti huomaa, että joku tietty juttu ei käytännössä toimikaan ihan niin kuin sen oli päässään ensin miettinyt. Sitten ollaan vaan kokeiltu ja hiottu, mutta siis ylitsepääsemättömiä kohtia treeniradoissa ei ole tullut. Ja hienoa on ollut tajuta, että korjausliikkeitä osaa tehdä myös oma-aloitteisesti ilman, että ulkopuolisen tarvii niistä aina sanoa.

Viikon7 radan välistävedot tuntuivat alkuun todella työläiltä: mä olin kankea ja Jerellä meni kaarteet pitkiksi. Mutta kun aloin opettaa Jerelle, mitä meinaa esteiden merkkaus, niin johan rupesi lyyti kirjoittamaan! En ollut tajunnutkaan, miten vähän esteiden merkkausta olen tehnyt, niin miten sen osaamista voisi Jereltäkään vaatia.

Treenirata vko6

Treenirata vko7

Treenirata vko13

Kuun puolessa välissä osallistuin agilitytuomari Anne Saviojan ratatreeneihin Koirahallilla. Oli muuten todella mielenkiintoinen ja avartava kokemus! Olin jo helmikuussa osallistunut Annen ratakoulutukseen kuunteluoppilaana, joka oli opettavainen ilta sekin, mutta vielä enemmän siitä sai irti koiran kanssa. En ollut edes tajunnut, miten kaukaa mä saan Jeren irtoamaan esteille, huh huh! Jere menee myös hyvin esteitä pelkällä ohjauksella ilman että sanon mitään ääneen. Sapiskaa tuli monelle - minä mukaanlukien :D - siitä, että käytettiin liikaa sanoja "tässä" tai "täällä". Miten helposti ne lipsahtaakaan suusta... Mutta ilmankin pärjää. =) Kotiläksyksi saatiin Jeren kanssa treenata persjättöjä, joissa mulla on liian usein ajoitukset pielessä. Viime viikon treeneissä ne jo sujuivat.

EHYTillä ollaan otettu keinutreeniä sekä keppejä 2x2-menetelmällä. Kuun alussa osallistuttiin oikein Aneten keinuklinikalle, mutta myös normi viikkotreeneihinkin olen keinua aina välillä toivonut. Keinuhan oli Jerelle yksien epäonnisten treenien jälkeen kauhea peikko. Aneten tunneilla mörkö on nyt saatu ajettua tiehensä, kun keinua harjoitellaan niin, että sille tullaan vauhdista toisen esteen kautta. Näyttää siltä, että Jere ei huomaakaan keinun rämähdystä. Vielä alkuvuodesta olin varma, että Jere ei enää astu jalallakaan keinulle, mutta toisin kävi. Vahvistusta tarvitaan vielä, mutta ollaan hyvällä tiellä. 2x2 toimii Jerellä kepeissä äärettömän hyvin. Kepit saa olla käännettynä jo aika vinoon, ja vieläkin Jere osaa ne poimia. Mun pikku rimpula on aikas hoksaavainen otus. ♡

Otin myös askeleen lähemmäs kohti virallisia kisoja liittymällä Kiskon Agilityn jäseneksi. Niille, jotka eivät tiedä, niin virallisiin kisoihin osallistuvan täytyy olla jonkun seuran jäsen. KisA taas vastaavasti sponssaa jäsenilleen muunmuassa erilaisia agilitykursseja alennettuun hintaan.

Juuson harrastusrintamalla oli helmikuussa vähän hiljaisempaa, kun näyttelyt kiersivät Pohjois-Suomessa, eikä kaverikoiravierailuitakaan ihan hirveästi ollut. Niinpä lohkaisin Jeren EHYTin agsatunneista pari Juusolle. Juuso ei mikään agilitykoira todellakaan ole: siltä puuttuu Jeren hulluus, eikä Juuso ole samalla lailla käskytettävissä kuin Jere. Näyttelyt ja kaverikoirailu, joissa se saa patsastella, olla esillä ja vähän diivaillakin, ovat enemmän Juusolle luonteenomaista. Ei sikäli, etteikö Juuso olisi ollut innoissaan, kun se pääsi mukaan ja puuhastelemaan. Voi sitä touhotuksen määrää! Mutta Juuso meni esteitä omia aikojaan ja omalla tavallaan, ja joka kerta kesken tunnin Juuson mielenkiinto lässähti kuin lehmänhäntä. Hauskaa sillä kuitenkin ilmiselvästi oli ja se on pääasia. =)

Toissa sunnuntaina osallistuttiin Juuson kanssa Salon Koirahallin avoimien ovien päivään. Ohjelmassa oli muotinäytös, erilaisten koiraharrastuksien esittelyä, ja paikalla oli myös eläintarvikekirppis. Mekin päästiin Helsittaren mannekiineiksi. HelsiTar on piikkiöläinen perheyritys, joka kotimaisena käsityönä valmistaa erilaisia harrastus- ja suoja-asuja niin koirille kuin omistajillekin. Muotinäytöksen lisäksi Juuso oli paikalla kaverikoiran ominaisuudessa.

Kaverikoirat Juuso, Bono ja Svea

Vuosi 2014

Vuosi vaihtui jo uuteen, mutta käännetään katse vielä hetkeksi menneeseen jo paketoituun vuoteen. Vuosi 2014 oli monilta osin ikimuistoinen, varsin vilkas ja täynnä ohjelmaa. Ja olen siihen myös aika tyytyväinen. Sekä Juuso että Jere ylittivät kaikki meikäläisen odotukset.

Viime vuonna lisäsin Jerelle agilityssä treenitunteja viikkotasolla. Käydään nyt kahdessa eri paikassa kahdella eri treenien vetäjällä, mikä jo sinällään monipuolistaa harjoittelua, sillä eri vetäjillä on omat tapansa toimia ja he keskittyvät eri asioihin. Salon koirahallilla on lisäksi se etu, että harjoittelukauden hintaan sisältyy omatoimitreenioikeus. Me ollaankin hyödynnetty tuo ihan kiitettävissä määrin, ja välillä päästellään höyryjä ja energiaa kunnon ratatreenillä, mutta toisinaan vaan täsmätreenataan tiettyjä esteitä tai etenemiskuvioita.

Oma kynnyksensä oli toki ilmoittaa Jere ensimmäisiin agilitykisoihin viime kesänä. Jännitti, kun ei kaikki säännöt ja käytännöt olleet vielä tuttuja, ja miettipä sitäkin, että kuinkakohan monessa asiassa sitä voikaan möhliä. Nyt on sitten useammatkin kisat takana, ja pakko todeta, että ainakin yleisön läsnäolon kyllä unohtaa kisasuorituksen aikana. Kömmähdyksiäkin on sattunut, mutta niihin ei ole kuollut. Eteenpäin ollaan kehityksessä menty. Tuossa syksyllä junnattiin tovi vähän paikoillamme, mutta Winter Cupissa päästiin ikäänkuin uudelle tasolle ekojen kisanollien myötä.

Jere on kehittynyt, minä ohjaajana olen kehittynyt ja meidän yhteistyö parantunut. Välillä tulee hetkiä, kun tuntee olevansa ihan hukassa tai jumissa, mutta ah se tunne, kun lamppu syttyy ja jotain oivaltaa. Se on osa lajin suolaa. Osa taas on nähdä Jeren into olla täysillä mukana tässä hommassa ja sen tekemisen meininki. Lisäksi agilityn myötä olen tutustunut lukuisiin uusiin mukaviin ihmisiin.

Juuson näyttelyvuosi oli melkoinen tuhkimotarina peilaten sitä taustaa vasten, mihin me vuonna 2007 jäätiin. Itseasiassa vielä puolitoista vuotta sitten en olisi uskonut, että mihinkään näyttelyyn enää ikinä mennään. Kynnys oli korkea ilmoittaa se Turku KV:en viime tammikuussa. Se kuitenkin kannatti, ja vuosi oli mieletön: Juuso oli kertaalleen ROP, kaksi kertaa ROP-veteraani, viidesti VSP-veteraani ja kaksi SERTiäkin tuli. Yhdessäkään näyttelyssä Juuso ei kyykännyt. Kaiken kruunu oli ikimuistoinen Helsinki KR, jossa Juuso putsasi pöydän. Löysin tovi sitten alla olevan kuvan kuvauksellista photography -sivustolta edellämainitusta näyttelystä. Mä se olen näköjään aina näyttelykuvissa happaman näköinen. :D

Ikimuistoinen oli myös Raisio KR, jossa Juuso kolmentoista muun koiran kanssa palkittiin ansioituneesta kaverikoiratyöstä. Oli kyllä liikuttava hetki ensinnäkin kävellä yhdessä koiran kanssa palkittavaksi ja sen jälkeen kuunnella, kun Kennelliiton edustaja lukee mun yhdessä Juuson kasvattajan kanssa laatimaa "puhetta" Juusosta. :´D Kunniakirja mitaleineen on nyt seinällä ja kunniakirja kehystettynä.

Raisio KR: kaverikoirien palkitsemistilaisuus

Yksi varsin positiivinen asia on, että kumpikin on saanut olla terveenä, eikä mitään ylimääräisiä lääkärireissuja ole tarvittu. Jere kävi myös silmätarkissa syksyllä ja silmät edelleen terveet. Juuson silmäasiasta olen loppusyksyn aikana ollut yhteyksissä sekä silmäsairausspesialisti Elina Pietilään sekä Hannes Lohen geenitutkijaryhmään. Elina Pielältä en toistaiseksi ole vastausta saanut, mutta Lohen ryhmästä minulle vastattiin, että PRA-projekti on aktiivisena käynnissä, ja sillä hetkellä he odottivat genotyypitystuloksia.

Sitten lopuksi vielä alustavia suunnitelmia, tavoitteita ja toiveita alkaneelle vuodelle, ensin Jere:

• agility: Jeren paikallaanolo varmemmaksi
• agility: keinu tutuksi
• agility: teho/lyhytkurssiharjoittelua uusien treenivetäjien johdolla
• agility: kehittyä itse ohjaajana niin, ettei radalla tulisi sellaisia kadotuksen hetkiä - ainakaan kovin usein :D

Sitten Juuso:

• terveyttä ja pitkää ikää
• näyttelyt: valioituminen
• näyttelyreissu ulkomaille?
• kaverikoirailua (meille on tullut uusia ja vähän erilaisiakin kohteita. Täytyy toivoa, että aikataulut natsaisi, niin pääsisi niissäkin käymään)
• tähän en nyt voi liiaksi itse vaikuttaa, mutta haaveissa olisi, että Juuson silmäasia selkiytyisi

Touhuviikko

Viime viikko oli täynnä koira-aiheista toimintaa ja tapahtumaa. Sen kieltämättä huomasi nyt alkuviikosta, sillä pojat olivat epätavallisen rauhallisia ja hiljaisia. =) Mitenköhän nuo menot tuppaavatkin aina kasautumaan yhteen syssyyn..?

Maanantaina oltiin Jeren kanssa tavalliseen tapaan EHYTillä agilitytreeneissä. Meillä oli kaahausrata, ja harjoiteltiin kauko-ohjausta. Sitä mun pitääkin treenata tai ainakin sisäistää se itselleni. Mulla on paha tapa ohjata Jereä välillä vähän liikaa ja liian läheltä, vaikkei siihen aina olisi tarvettakaan. Mä varmistelen. Katja mua usein ripittääkin koirahallin treeneissä, että taas sä olet siellä esteissä kiinni, että muistapa vaan luottaa koiraan. Jere nimittäin irtoaa esteille ihan hyvin, mutta mua saa välillä muistuttaa asiasta.

Alla oleva video on parin viikon takaa, kun treenattiin hyppytekniikkaa ja estevälin etäisyyden lukua. Tuo on vaan niin nättiä katsottavaa tuo Jeren kevyt hyppääminen. Ja huomaa pojan innostus meidän treenipalloon! Se on niin Jeren suosikki. =)

Tiistai oli vapaapäivä. Juuson kontaktikurssi päättyi, enkä ilmoittanut sitä tällä erää uudelle kierrokselle. Meidän näyttelykausi starttaa parin viikon päästä, ja kaverikoirarintamallakin on homma vilkastumaanpäin. Tarkoitus ei ole väsyttää vanhusta tarpeettomasti.

Keskiviikkona käytiin Juuson kanssa kaverikoiravierailulla. Meidän ryhmä on vahvistunut kesän ja syksyn aikana, ja mukaan on liittynyt muunmuassa 4-vuotias lapinkoiratyttö Heta. Heta oli mukana keskiviikon vierailulla, ja Juusolla oli maailmankirjat sekaisin. Toinen on niiiiiin naistenmies. =) Vierailuilla toki keskittyy oleelliseen, mutta kohteiden parkkipaikoilla, kun ollaan vapaalla, huomaa selkeästi toisen innostuksen ja sen, kuinka naisseurassa rintaa röyhistellään ja ollaan niin polleaa.

Torstaina oltiin Jeren kanssa koirahallilla omatoimitreeneissä heti aamuseitsemältä. Aikainen lintu madon nappaa. =) Tällä kertaa tehtiin vähän vähemmän ratatreeniä ja keskityttiin eri esteisiin. Täsmätreenattiin ja vahvistettiin esimerkiksi keppejä ilman ohjureita sekä A-esteen ja puomin alastuloa. Lisäksi itse harjoittelin erilaisia ohjauskuvioita kuten takakiertoa ja valssia. Mä olen vasta viimeaikoina alkanut käyttämään valssiakin selkeästi enemmän. En tiedä, miksi olen aiemmin jättänyt sen jollainlailla noteeraamatta ja jopa vältellytkin sitä, sillä monessa tilanteessa se todella toimii ja sillä säästää aikaa. Pitäisi vaan olla avoimempi erilaisille kokeiluille eikä antaa mielen ja toimintatapojen jämähtää.

Lauantaina osallistuttiin Juuson kanssa EHYTillä järjestetävään perinteiseen Vanhojen koirien päivään. Oltiin siellä myös viime vuonna. Tapahtuma sisälsi fysioterapeutti Leena Piiran ja eläinlääkäri Pirkko Hämeenojan luentoja vanhan koiran terveydestä, ravinnosta ja liikkumisesta sekä miten voi jo nuoremman koiran kanssa ennaltaehkäistä ja hidastaa vanhuuden oireita ja pitää nelijalkainen vireänä. Sen jälkeen alkoi käytännön osuus, johon kuului jumppahetki ja sen jälkeen temppurata. Jumpassa, josta alla oleva kuvakin on (Juuso äärimmäisenä oikealla), tehtiin erilaisia liikkeitä, joilla koira saatiin venyttelemään sivuille ja ylös sekä köyristämään selkää - liikkeitä, joiden toistaminen säännöllisesti pitää koiran vetreänä. Kuvassa näkyy temppurataakin osittain: on askellusharjoitusta maassamakaavilla kepeillä, koordinaatiotreeniä lankulla, venyttelyharjoittelua dobo-pallolla sekä erikokoisilla tyynyillä jne. Jumppa oli viime vuoteen verrattuna uutta, mutta tutusta temppuradasta Juuso tykkäsi. Ja meidän vetreällä veteraanilla oli taas ihan omat kuviot joillakin puuhapisteillä, esimerkiksi dobo-pallolla Juuso ei tyytynyt vain venyttelemään, vaan se hyppäsi pallon päälle tasapainottelemaan. Moni paikallaolleista siinä naureskelikin ja ikää kysyessä oli että oho ai niin vanha jo. On kyllä ilo omistaa näin vetreä, iloinen ja reipas veteraani. ♡

Sunnuntaina oltiin Juuson kanssa koirahallilla Borzoi-klubin järjestämässä mätsärissä tsekkaamassa näyttelykunto ja onko karvanlähtötauon jälkeen näyttelyetiketti edelleen muistissa. Messarin tasoiseen tapahtumaan; jossa valokuvataan, videokuvataan ja edellisinä vuosina on jopa televisioitu sitä; ei kehtaa mennä ihan kylmiltään. Ja mullehan tämän vuoden messari on ensikertainen koiran kanssa.

Mätsärissä ei ollut veteraaniluokkaa erikseen vaan Juuso osallistui isoihin aikuisiin. Tuomarina oli täsmälleen sama henkilö, joka tuomaroi tasan vuosi sitten koirahallin mätsärissä samaisessa luokassa. Juuso sai silloin KPn, ja tänäkin vuonna tuomari tykkäsi näkemästään. Juuso voitti parikilpailun, muttei sitten enää punaisten ryhmässä sijoittunut. Kunniapalkintoja ei tällä kertaa jaettu. Yksilöarvostelussa tuomari ei ollut uskoa, kun kerroin Juuson iän, ja kilpailuluokassa hän totesi, että veteraanilla jo liike on niin kevyttä ja komeaa, että punainen nauha tulee.

Nyt on kuitenkin sanottava, että en muista Juuson aikoihin olleen noin helppo handlattava. Sitä ei oikeastaan tarvinnut handlata ollenkaan. Ei maankamaran nuuhkimista tai liiallista tättähäärää. Juuso ravasi supernätisti vierellä nokka pystyssä, muttei ollut liian innokaskaan. Kyllä näillä kehtaa messariin lähteä: Juusolla on homma täysin hallussa, ja jos se noin nätisti menee messarissakin, niin ylpeä saa olla.

Kaverikoiratoiminnasta

Sain Terhiltä pyynnön kertoa vähän syventävämmin kaverikoiratoiminnasta, joten otin haasteen vastaan. Kaverikoiratoiminta on Suomen Kennelliiton alaista ja se on vapaaehtoistyötä, jonka tarkoituksena on ilahduttaa sellaisia ihmisiä, joilla ei ole mahdollista pitää omaa lemmikkiä. Toiminta on saanut alkunsa jo vuonna 2001. Kaverikoirat vierailevat niin vanhainkodeissa ja palvelutaloissa kuin kouluissa ja lastenkodeissakin. Meidän ryhmä on lisäksi edustanut muunlaisissakin tapahtumissa, esimerkiksi messuilla. Kaverikoiraryhmiä on tätä nykyä lähes joka kunnassa - joissakin enemmänkin kuin yksi. Kaverikoiraryhmä tekee sopimuksen vierailuista yhdessä kohteen kanssa, joten eri alueilla kaverikoirat vierailevat erilaisissa kohteissa. Yhdessä kohteessa vieraillaan noin kerran kuussa. Kaverikoiraryhmällä on nimetty vastuuhenkilö, joka hoitaa yhteydenpidon niin kohteisiin kuin Kennelliittoonkin. Toiminta velvoittaa vaitioloon, kohteissa kuulluista asioista ei kerrota eteenpäin.

Kun koirakko haluaa mukaan toimintaan, ottaa hän yhteyttä alueensa vastuuhenkilöön. Mukaan liityttäessään koiran tulee olla vähintään 2-vuotias ja ohjaajan täysi-ikäinen. Yläikärajaa ei ole, mutta koiran kunto tulee olla toimintaan sopivaa. Koirakko testataan ennen ryhmään pääsyä. Tärkeää on, että koira tulee toimeen ryhmän muiden koirien kanssa. Ylimpiä ystävyksiä ei tarvitse olla, mutta muille koirille räyhääminen ei ole sallittua. Tilanne voi olla myös päinvastainen. Esimerkiksi Juusolle kävi meidän alkutaipaleella juurikin niin. Se nimittäin tykästyi erääseen tyttökoiraan niin kovin, ettei vierailuista tahtonut ensin tulla mitään. Kauhea piippaus alkoi kohteen parkkipaikalla, kun tyttö tuli paikalle, ja itse kohteessa Juuso olisi vain mennyt joka paikkaan tytön perässä. Aikaa myöden tilanne rauhoittui. Juuso tykkää tästä tytöstä edelleenkin ja aina kohtaamishetkellä miekkosella alkaa kauheat liehittely-yritykset, mutta kun vierailu alkaa, keskittyy Juuso vain ja ainoastaan mihin pitääkin. Jos siis toimintaan liittyy mukaan, ei kannata heti tuskastua, jos koira ei välittömästi ymmärrä, mitä siltä odotetaan. Siihen menee tovi aikaa.

Kaverikoiran tulee olla sosiaalinen. Mitä paremmin se ottaa itse kontaktia ihmisiin, sen helpompaa se on ohjaajalle. Vanhainkotien vuodeosastoilla huonokuntoisimmat asiakkaat eivät välttämättä pysty kunnolla liikkumaankaan, joten tällaisissa tapauksissa koiran on omatoimisesti lähdettävä rakentamaan kontaktia. Vierailu etenee kuitenkin aina koiran ehdoilla: sitä ei saa missään vaiheessa pakottaa tai käskeä kontaktinottoon.

Koiran pitää olla rauhallinen muttei apaattinen. Liian vilkkaan ja energisen koiran vierailut menevät todennäköisesti säheltämiseksi. Siksi en ole ottanut Jereä tähän touhuun mukaan. Iloinen ja reipas koira välittää kohteissa iloa sitä tarvitseville - apaattinen lahna taas ei sitä tee. Ja kontaktit ovat tärkeitä: iloinen ja sosiaalinen koira sen tekee helpommin.

Kaverikoira ei saa olla arka. Eri kohteissa on kiljuvia lapsia, liukkaita lattioita, rollaattoreita, pyörätuoleja, kävelykeppejä, pyörillä liikkuvia pesualustoja tai sänkyjä, erikoisia hajuja jne; joten koira ei saa häkeltyä niistä. Lisäksi koiran tulee olla vierailuilla siisti: rokotukset ja madotukset kunnossa, kynnet leikattu, turkki harjattu ja tassut puhtaat. Sama pätee ohjaajaan: siisti yleisolemus vaaditaan, mutta esim. persoonallinen pukeutuminen on ok. Koirakkohan on kohteessa edustustehtävissä.

Kaverikoiraksi käy minkä rotuinen koira tahansa. Meidänkin ryhmässä on rotukirjo aina islanninlammaskoirasta tanskandoggiin. Koiran taustat tulee kuitenkin olla kunnossa ja ohjaajan pitää tuntea koiransa läpikotaisin, jotta mahdollisilta ikäviltä tilanteilta vältyttäisiin. Vanhainkodeissa pieni koira on helppo nostaa syliin, jotta vuodepotilas näkee kaverikoiran, kun taas iso koira yltää laidan yli lattialla seistenkin. Keskikokoisen Juuson kanssa olen ratkaissut ongelman niin, että siirrän sängyn viereen tuolin, johon Juuso hyppää.

Kaverikoiratoimintaan liityttäessä homma menee seuraavasti: ensin on tutustumiskerta, jossa koirakko tutustuu ryhmän muihin jäseniin. Mukaan valittu koirakko aloittaa seuraavaksi tutustumiskäynnit kohteissa. Ensin ohjaaja suorittaa vähintään kaksi vierailukäyntiä ilman koiraa seuraten työskentelevien koirakoiden toimintaa. Tutustujan mukana on kokenut kaverikoiraohjaaja ilman koiraa kertomassa toiminnasta ja vastailemassa mahdollisiin kysymyksiin. Tämän jälkeen alkaa vähintään kolmen kerran mittainen harjoittelujakso koiran kanssa kohteissa. Tässäkin vaiheessa tukena on kokenut kaverikoiraohjaaja avustamassa mahdollisissa ongelmatilanteissa.

Mikäli koirakko on tämän jälkeen valmis toimimaan omillaan, alkavat omatoimiset vierailut. Lisäharjoittelukertoja on mahdollista saada, jos koirakko kokee sen tarpeelliseksi. Kuuden omatoimisen vierailun jälkeen ansaitsee kaverikoiratoiminnalle ominaisen oranssin huivin. Vierailuväli on vähintään viikko koiran väsymisen ehkäisemiseksi.

Ansioitunut kaverikoira palkitaan juhlallisessa tilaisuudessa kunniakirjalla ja mitalilla (yleensä KR- tai KV-näyttelyn yhteydessä), kun koira

• on ollut mukana toiminnassa yli vuoden
• ansainnut huivin vähintään puoli vuotta ennen palkitsemista
• on suorittanut vähintään 10 omatoimista vierailua

Kaverikoirailu on meille sekä työ että harrastus. Se on Juuson kanssa yhdessä reissuun lähtemistä ja yhdessä tekemistä. Kaverikoirailun myötä ollaan tutustuttu uusiin ihmisiin ja uusiin koiriin. Paras palkinto työstä on se, kun näkee asiakkaassa sen liikutuksen, joka koiran pehmeään turkkiin koskettaminen aiheuttaa - välillä se on jopa onnen kyyneleet.

Ikimuistoinen Raisio KR

Ikimuistoinen ja tunteikas viikonloppu tuli vietettyä Raisiossa kaikkien rotujen näyttelyssä. Lauantaina Juuso palkittiin ansioituneesta kaverikoiratyöstä Kennelliiton kunniakirjalla ja ansiomitalilla. Muru ♡ Meidän kaverikoiraryhmästä Juuson lailla palkittiin islanninlammaskoira Emma, cavalier kingcharlesinspanieli Otto ja shetlanninlammaskoira Nasta.

Juusoa toki kiinnosti enemmän mukaan saatu Pedigreen tuotepaketti kuin mitkään diplomit ja kaulariipukset. :D Meikäläiselle hetki oli erittäin liikuttava, ja välillä sai kyyneleitäkin pidätellä: sisääntulon yhteydessä tilaisuuden juontaja luki ohjaajan itsensä laatiman esittelyn koirastaan. Hetki oli upea, ja tietenkin yhteistä taivalta on Juuson kanssa vuosien saatossa kertynyt ja kaikenlaista on tiiminä koettu.

♡♡♡

Sunnuntaina oli vuorossa näyttelypäivä. Juusolle oli valioituminenkin katkolla, mutta tällä kertaa Juuso jäi ilman SA:ta. ERI-putki sai kuitenkin edelleen jatkoa. Vanhuksella on nyt jo toista kuukautta jatkunut kohtalaisen kova karvanlähtö, mutta kuvissa Juuso näyttää vielä yllättävänkin pörröiseltä. Eikä turkista mitään noottia tullutkaan. Raisiossa oltiin ensimmäistä kertaa elämässämme ulkomaisella tuomarilla, joka oli ihan mielenkiintoinen kokemus sekin, vaikka ollaanhan siellä kehässä aina samalla tavoin - riippumatta tuomarista, kilpakumppaneista jne. Oli mukavaa taas nähdä kaikkia tuttuja kehän laidalla ja Kirsin kanssa oli jälleen hauskaa olla reissussa. =) Juuson arvostelu vapaasti suomennettuna:

"Erittäin hyvät mittasuhteet. Kaikin puolin oikeanlainen pää hyvällä ilmeellä. Erittäin hyvä ylä- ja alalinja. Hyvinkannettu häntä. Hyvinmuotoutunut rintakehä. Hyvät kulmaukset. Hyvä luusto. Oikeanlaatuinen turkki. Hyvät liikkeet."

Viikko sitten lauantaina olimme Seijan kanssa Maailmanvoittajassa Helsingin messukeskuksessa. Kumpikaan meistä ei ollut ilmoittanut koiriaan sinne. Kokemus olisi takuulla ollut ikimuistoinen, mutta siinä vaiheessa, kun alkoi tihkua tietoa siitä, miten paljon lappalaisia oli missäkin vaiheessa ilmoitettu, niin päätin jättää koirat kotiin. Päivä olisi ollut yhtä odottelua. Kaikenkaikkiaan 526 suomenlapinkoiraa oli näyttelyyn ilmoitettu. Siitä johtuen lähes jokainen luokka oli irroitettu omalle tuomarille eri kehiin ja kehät alkoivat kaikki samaan aikaan. Siitä johtuen niille, jotka olivat ilmoittaneet useamman koiran ko. näyttelyyn, tulikin pieniä aikatauluongelmia ja päällekkäisyyksiä. Meikäläinen, jonka piti tulla vain turistiksi ja kuvaamaan, päätyikin lopulta myös kehään. Sain kunnian esittää Juuson Tino-veljeä veteraanikehässä sekä kaverin valiouros Nooaa (Lapinpeikon Guuma Galle). Tilanne oli myös erittäin opettava, jokainen koira kun on erilainen ja kunkin koiran kanssa pitää ottaa omat tietyt asiat huomioon.

Kuvia tuli otettua huomattavasti odotettua vähemmän, mutta jotain sentään. Kansio Maailmanvoittajasta löytyy galleriasta. Näyttelyssä olivat mukana myös Jeren tytöt Helmi (Cimulin Yuovsatta) sekä Peppi (FI33941/12). Hienosti edustivat nuoret neidit kehässä! =) Ja tuttuja oli täälläkin mukava nähdä runsain määrin.

Tinon kanssa ©Helena Bergström

Nooa

Alkukesän kuulumisia

Viime viikolla synttäreitään vietti meidän herra Hömppä eli Jere ♥ , viisi vuotta jo plakkarissa. Eipä aina uskoisi... Paljon on tullut malttia ja järkeä päähän, mutta semmonen rasavilli luonnonlapsi se on aina ja edelleen, vaikka on isäkin ja silleen. ;) Pistetäänpä onnitukset vielä tätäkin kautta - vaikkakin myöhästyneet - Usma-siskolle ja Haldi-veljelle sekä Raidalle pilvenreunalle.

Juuso on kunnostautunut uudella aluevaltauksella: olemme reilun vuoden kuuluneet paikalliseen kaverikoiraryhmään, ja pari viikkoa sitten Juusolle tuli riittävä määrä harjoittelu- ja omavierailukertoja täyteen ja jätkä ansaitsi tunnusomaisen kaverikoirahuivin.

Juuso on kovasti tykästynyt hommaan, kunhan ensin sopeutui uuteen pestiin ja ymmärsi, mitä siltä vierailuilla odotetaan. Se on myös luonteensa puolesta ollut oikein passeli kyseiseen puuhaan: se on tasapainoinen ja sosiaalinen, ei pelkää tai hätkähdä uusia tilanteita, hajuja tai asioita (esim. vanhainkodeissa on aina omat tuoksunsa tai siellä on pyörätuoleja ym. joita arempi koira saattaa pelästyä). Vaikka kaverikoiratoiminta onkin työtä, on se myös yhdessä tekemistä ja harrastamista koiran kanssa, ja me ollaan siitä kovasti tykätty.

Kaverikoiratoiminta on Suomen Kennelliiton alaista toimintaa. Kaverikoirat vierailevat mm. vanhainkodeissa ja kouluissa ilahduttamassa vanhuksia, lapsia ja vammaisia. Lisäksi kaverikoirat voivat esiintyä erilaisissa tapahtumissa esim. messuilla, kuten meidän ryhmämme tekee. Lisää tietoa kaverikoiratoiminnasta löytyy Kennelliiton sivuilta, laitoin linkin tuohon sivupalkkiin.

Juuso sekä ryhmän toinen kaverikoira Ossi