Jeren syksy

Jeren harrastuskuulumisia sitten vielä lopuksi tähän syssyyn. Salokanteleen Taijan treeneissä ollaan edelleen käyty torstaisin ja Katjan vakiotreeniryhmissä sunnuntaisin. Meillä on ollut oikeastaan varsin hyvä loppuvuosi treeneissä, muutamia pieniä yksityiskohtia lukuunottamatta treenit ovat sujuneet loistavasti. Jeren osaaminen ja innostus sekä meidän yhteistyö! Mä niin tykkään tehdä tätä just tuon hassun pojan kanssa! Parasta on nähdä tunteenpalo Jeren itsensä silmissä, kun se saa päästää rataa into piukeena. Ja kun nään sen ilmeen, tiedän tasan tarkkaan, miksi me tehdään tätä yhdessä.

Varsinkin Taija, joka kisaa omien koiriensa kanssa 3-luokassa, ammentaa paljon treeniratoja virallisista kisoista - niinkin vaatimattomista kuin SM-kisoista tai MM-karsinnoista. No hiomista toki on, ja Taija niistä valistaa, mutta todella vaativiinkin ratoihin Jere taipuu. Alla Taijan eräs syksyn treenirata. Tää on yksi niistä parhaista, joista jäi pirun hyvä mieli ja jota Jere teki ihan älyttömän hyvin.

Meillä oli edellisvuoden tapaan suvantovaihe kepeissä alkukesästä, mutta jälleen se selätettiin. Jere menee keppejä nyt kuin huumassa. Ja todella vaikeitakin keppikulmia se hakee. Vähän toki alkaa ikä tulla vastaan: joihinkin äärimmäisen jyrkkiin kulmiin Jere ei enää ihan taivu kovassa vauhdissa. Vaikka se hakee aivan oikean keppivälin, se ei käänny seuraavaan väliin, vaan haukkaa kaksi keppiä yhden sijasta. Sitten kun uusitaan hitaammin, homma sujuu. Ehkä se kuitenkin annetaan anteeksi 10 vuotta täyttävälle.

Epiksissäkin ollaan pitkän taukoilun jälkeen oltu. Seuramestiksissä ei valitettavasti pystytty puolustamaan mestaruuttamme. Hyllytettiin huolella kaikki kolme rataa. Mutta viimeisimmät kisat meni jo hyvin: kaksi hyväksyttyä suoritusta kahdesta, sijoitukset taisivat olla jopa 4. ja 5.

Alla startti juuri viimeisimmästä. Harmittavasti Jere otti häiriötä aidan taakse tulleesta sakemannista, joka siis ei tod ole Jeren suosikkirotu... Muuten Jere eteni kivasti!

Pappakoiran tuoreimmat

Vuosi on kohta vaihtumassa, ja blogin viimeisin kirjoitus on peräti puolen vuoden takaa. Kaikenlaista on toki kerennyt tapahtumaan koirarintamalla, mutta emännällä on puhaltaneet omassakin elämässä muutosten tuulet (mm. työpaikan vaihtuminen sekä työnkuvan täydellinen muuttuminen). Blogi on saanut odottaa aikoja kiireettömämpiä. Jaan nyt meidän kuulumiset useampaan eri blogitekstiin, jotta lukeminen olisi vähän miellyttävämpää.

Aloitetaan tuoreimmilla kuulumisilla: Juuson kansainvälisen muotovalion arvo on vahvistettu FCI:ssa. Marraskuun loppupuolella tupsahti postilaatikkoon kirje, joka oli tullut Belgiasta asti. Tiesin heti, mistä on kyse. Olin jopa laskenut päiviä asian tiimoilta.

Minuun nimittäin oltiin yhteydessä FCI:stä Suomen Kennelliiton välityksellä jo lokakuussa. Sain sähköpostia, jossa kerrottiin, että oli ilmennyt ongelmia. Aloin samointein kiristelemään hampaitani, että eikö muka joku asia voi mennä ongelmitta tai selvittelemättä. Onneksi luin sähköpostin rauhassa loppuun, sillä asia oli hyvin yksinkertainen. Koiramaailman pääkonttorissa oli vain sattunut näppäilyvirhe. Juusoa ei löytynyt Pietarin näyttelyn osalta, koska papan näyttelytulos oltiin virheellisesti kirjattu kesäkuulle 2014, kun sen olisi pitänyt olla kuluvaa vuotta. Onneksi ei vaatinut sen enempää korjausliikkeitä!

Vahvistuskirjeen saapumisesta viikko myöhemmin posti toi tullessaan virallisen diplomin, joka pistettiin samointein kehyksiin. Siinä ne nyt sitten ovat kaikessa komeudessaan alempana kuvissa: kunniakirja ruusukkeineen sekä Juuson virallinen CIB-poseeraus kera ruusukkeen, jonka ostin jo kesällä. Olin ko. ruusuketta himoinnut jo jossain viime vuoden näyttelyssä, mutta kun tulokset eivät vielä oikeuttaneet siihen. Tää ruusuke oli viimeinen tuota värisävyä. Asiaa ei kauempaa pähkäilty. Venäjän-valionarvoja vielä odotellaan (ja jos vanhat merkit paikkaansa pitää, voidaan joutua odottelemaan kauankin), mutta nyt se tärkein on virallista! Keväällä matkataan sitten Kuopioon Lappalaiskoirien pääerikoisnäyttelyyn, jossa tänä vuonna inttivalioksi tulleet ja tuloksensa vahvistaneet koirat vastaanottavat yhdistyksen myöntämän valiolautasen.

Viime viikonloppuna osallistuttiin Juuson kanssa vuoden suurimpaan koiratapahtumaan Suomessa eli Messariin. Tänä vuonna samaan syssyyn osui Suomelle myös Pohjoismaiden Voittaja -näyttely, joten tapahtuma oli todella suuri ja runsaslukuinen sekä kävijä- että osallistujamäärältään. Messari oli siis tänä vuonna kolmipäiväinen. Lauantaina, jolloin mekin oltiin paikalla, oli kehässä 165 suomenlapinkoiraa. En muista, että lapikkaita olisi ikinä ollut Messarissa näin paljon.

Tänä vuonna Juuso vaihtoi karvansa vasta myöhään syksyllä ja sulkasato päättyi vasta lokakuun lopulla, joten karvaton pappa ei mennyt kehään, vaan päästiin ottaamaan osaa kaverikoirien ständille. Oltiin tosiaan paikalla lauantaina, jolloin käytiin nimenomaan Pohjoismaiden voittaja -mittelöt, joten väkeä oli liikkeellä runsaasti. Kaverikoiraständilläkin vieraili paljon ihmisiä, sekä lisäksi päästiin Juuson kanssa edustamaan oikein lavalle, jossa meitä haastateltiin ja kuvattiin. Vähänkö oli siistiä! =) Kuvat lavalta ja kaverikoiraständiltä ©Ulla Marttinen

Juusoa itseä varmaan eniten ilahdutti matkaseura, tytöt Alma ja Vilma, jotka pyörähtelivät ansiokkaasti näyttelykehässä. Iltapäivällä otettiin hienosti esiintyneestä triosta yhteiskuva.

Lapinpeikon Pirttihirmu ja Gipakka Gimuli sekä Juuso keskellä

Cimulin perinteinen kasvattitapaaminen

Elokuun alussa oli vuorossa Cimulin Erjan järjestämä kasvattajamiitti Tammelassa. Laittelin taas kaikki onnistuneimmat kuvat galleriankin puolelle.

Olipa taas tuokin antoisa päivä! Juuson lisäksi Cimuleiden vanhimmista oli päässyt paikalle Saana-sisko. Sisarukset pääsivät samaan kuvaankin, ja voi vitsi jotenkin tykkään tuosta kuvasta niin paljon!

Juuso ja sisko Saana

Meidän pentueesta kantautui ennen tapaamista surullisiakin uutisia: Juuson veli Zhero (C.Tabaluga) oli jouduttu päästämään ikiuneen. Zherolla oli kieli ja leuka yhtäkkiä turvonneet, ja lääkärissä oltiin todettu syöpä kurkussa. Kovasti voimia tätäkin kautta Tessu! ♡

Paikalla oli paljon kennelin nuorempaakin väkeä. Oli mukava tutustua tuoreimpaan Ä-poikueeseen sekä sitä edeltävään räppäripentueeseen ihmisineen. Myös meidän Jeren lapsenlapsi Zheni (C. Zurvivor) oli paikalla. Voi poikaa! Se oli kyllä luonteeltaan kuin ukkinsa, huomionkipeä syliinkönyäjä vaikka vaan melkoista paljon kookkampi. =) Zheni kävi muuten alkukesästä tekemässä näyttelydebyyttinsä, ja Pöytyän kaikkien rotujen näyttelyssä kesäkuussa irtosi ensimmäinen SERT. Upeaa!

Pärrä (C. Äspärrä) oli kovasti tekemässä juoksua, ja kaikista residenssin uroksista tytsy valitsi Juuson kiinnostavimmaksi. Se kävi liehittelemässä pappaa joka välissä, ja Juusohan oli toki satana mukana. :D Pappa pääsi melkoiseen pyöritykseen. Mahtoi olla ikimuistoinen päivä silläkin...

Kansainvälinen muotovalio!!

Juusosta on tullut kansainvälinen muotovalio! =) Vietettiin juhannus Pietarissa, jossa paikallinen Kennel-club järjesti kaksipäiväisen KV-näyttelyn. Koko kevään tein selvitystä siitä, mitä kaikkea pitää ottaa huomioon niin koiran kuin omistajankin osalta ennen reissuun lähtemistä. Aivan järjettömän työläs paperisota vaivaisen kolmen päivän matkan takia! No nyt on asioiden suhteen paljon viisaampi, mutta en nyt ihan heti lähtisi tekemään uusiksi...

Olin mietiskellyt, että tämä olisi meidän viimeinen ulkomaankeikka - kävi miten kävi jo Juuson iän vuoksi. Olen saanut olla kiitollinen siitä, että tuon ikäinen koira on noin teräksisessä kunnossa. Matkaan lähdettiin aikaisin perjantaiaamuna. Samassa bussissa meidän kanssa matkusti Dimolin kennelin lapinkoirakasvattaja kahden Juuson kilpakumppanin kanssa. Oli mukava uusi tuttavuus, sillä asuinpaikoistamme johtuen ei juuri samoissa näyttelyissä ja tapahtumissa pyöritä. Juuso meni Kipinoisen Einin lapinkoiranartusta Dimolin Pitsiliinasta "Pippurista" aivan sekaisin. Paljon tietysti liikuttiin iltaisin kimpassa, ulkoilutettiin koiria jne. yhdessä, joten koiratkin pääsivät treffailemaan toisiaan. Juusolla ei tarpeiden tekemisestäkään tahtonut tulla mitään, kun koko ajan oli vain tolkuton veto Pippurin suuntaan. Ikää tulee lisää, mutta naisten suhteen Juuso ei muutu. :D Meillä oli muutenkin reissubussilaisten kanssa hyvä poppoo kasassa: iltaisin käytiin porukalla shoppailemassa, syömässä tai lasillisella.

Vaikka oli juhannus ja pyhä, ja ottaen huomioon tuon lemmikin kanssa matkustamisen hankaluuden Venäjälle, niin yllättävän paljon oli lappalaisia kehässä: lauantaina oli 4u+2n ja sunnuntaina 3u+1n. Lauantain näyttely meni meidän osalta täysin vihkoon. Juuso ei tainnut olla ihan ranskalaisen tuomarin makuunkaan, mutta suurimmaksi osin esiintymisen suhteen saa katsoa peiliin - niin koira kuin ohjaajakin. En tiedä, mikä Juusolle tuli, mutta sitä ei esiintymiset kiinnostaneet pätkääkään. Se ei ole ikinä ennen ollut tuollainen. Nurmialustalla on joskus liian hyvät tuoksut häirinneet, mutta nyt oltiin sentään sisätiloissa. Juuso oli kuin kylmä kala: se riiputti häntäänsä seisottaessa, mitä se ei ole ennen tehnyt. Ravaaminen oli vähän laiskanpulskeaa ja katse harhaili kehän ulkopuolelle. Mä en saanut Juusoa herätettyä siitä koomasta hetkeksikään. Juuson tulos sileä ERI - siihenkin saa tuolla presentaatiolla olla tyytyväinen. Ihan täydellinen rimanalitus!

Juuso jatkoi kiukutteluaan illalla hotellilla, joten seuraava päivä jätti tukun kysymysmerkkejä. Tää on se Juuson nurja puoli: se on kovapäinen koira, erittäin itsetietoinen ja oman arvonsa tunteva diiva. Sellainen itsevarmuus on kehässä etu, mutta toisaalta se uskaltaa olla mun kanssa eri mieltä ja kyseenalaistaa mun tahto. Itsekin oon välillä vähän lepsu Juuson suhteen, annan sille asioita periksi, kun "se nyt on jo tuon ikäinen". Juuso osaa vedellä oikeista naruista ja käyttää tilaisuuksia hyväkseen. Tiedän tämän, mutta aina en viitsi siihen puuttua.

Sunnuntaina oli sitten ihan toisenlainen meininki kehässä. Juuso oli kuin eri planeetalta. Liettualainen tuomari arvosti hyvin liikkuvaa koiraa, juoksutti siis ihan kiitettävästi, mikä oli meidän valtti: Juuso liikkuu halutessaan aivan erinomaisesti, varsinkin ikäänsä nähden. Nyt löytyi se lentävä ravi. Mutta muutenkin Juuso oli kehässä läsnä ja ennenkaikkea innoissaan siellä olemisesta. Meikäläisenkään ei tarvinnut kauheasti tehdä töitä esiintymisen eteen. Tämä kaikki palkittiin: Juuso VAL ERI1 SA PU1 SERT => RU MVA & RKFV CACIB => CIB ROP!!! Ei hitsi mikä päätös meidän ulkomaanturneelle!

ROPin myötä päästiin siis vielä kokemaan isojen kehien tunnelma isossa kaupungissa ison maailman tyyliin. Vitosryhmän arvosteli ranskalainen tuomari, joka jo kokoomakehässä katseli Juusoa kulmat kurtussa - olikohan ikinä livenä nähnyt moista otusta. :D Ei tietenkään tullut sijoittumista, mutta se oli jo arvattavissa: meidän ryhmässä on näitä takuumenestyjiä niin paljon - faaraokoirat, akitat, basenjit, pomeranianit ynnä muut - niin olisi vaatinut niin tuuria kuin sellaisen tuomarin, joka takuulla tuntee rodun (siis arvostelee sitä paljon ja säännöllisesti). Juuso jaksoi esiintyä tosi pirtsakasti myös isossa kehässä, meinasi jopa lähteä välillä laukalle. =) Aivan mieletöntä!!!

Tähänhän ne ulkomaanreissut on hyvä päättää. Moni on kysellyt, että entäs Viro, kun Juuso tarvitsisi sieltä yhden SERTin tullakseen sekä Viron että Balttian valioksi. Se on oikeastaan ainoa, jota edes harkitsen. Nyt on kuitenkin takki aika tyhjä: aika monta ulkomaanreissua tehty reilun vuoden sisään, ja muutenkin Juuson iästä johtuen koko ruljanssi hoidettu vähän pikakelauksella. Katsotaan, miten tulevaisuudessa mieli muuttuu vai muuttuuko...

Sitten lopuksi poseeraus: CIB* FI & LV & LT & BY & RU MVA RKFV LVV -16 Cimulin Tiuhtiviuhti

Kevätkuulumisia

Oho, onpas taas aikaa vierähtänyt viime postauksesta! Koirien kanssa on toki touhuttu, mutta hihnanpäällä on ollut paljon myös koiriin liittymätöntä ohjelmaa. Pistetäänpä blogi taas ajan tasalle.

Juuson kanssa ollaan taas muutamissa näyttelyissä pyörähdetty kevään aikana. Pääsiäisen tienoilla oltiin Laitilassa jokaisen koiran parhaan ystävän Pekka Teinin kehässä ja pari viikkoa sitten Koskella Matti Palojärven arvosteltavana. Jeren kanssa oltiin joskus Teinillä, joka käsittelee koiria kyllä niin nätisti ja meikäläisen näkemän mukaan lähes kaikki koirat tykästyvät häneen. Pakko oli siis Juusokin hälle viedä.

Yksilöarvostelussa Teini tuli katsomaan Juuson kasvoja mun viereen, ja kun Juuso herkeämättä tuijotti vain meikäläistä makupalojen toivossa, naurahti tuomari, että oletko vähän perso ja taputti Juusoa päähän. :D Teini kirjoitutti arvosteluun, että hyvin säilynyt ja hyvin pidetty veteraani. Nääkin on välillä kivoja saada itelleen palautetta, vaikka tärkeintä onkin, että arvostelun saa vain koirasta.

Palojärvelle tupattiin jo kolmannen kerran. Pari vuotta sitten samainen tuomari purskahti nauruun Juuson korvat nähdessään ja viime syksynä SA jäi kuulemma saamatta korvan mitalla. Koskella Palojärvi ei enää kommentoinut Juuson kuuloelimiä arvostelussa muttei myöskään suusanallisesti, joten ehkä me voidaan nyt jättää Matti rauhaan. :D Kuntakierroksella Juuso otti molemmista näyttelyistä sileät ERIt melko perinteisin arvosteluin.

Maaliskuussa käytiin Latviassa ja hakusessa oli se vika CACIB. Juuso oli kumpanakin päivänä PU3. Hyvät tulokset muttei riittävät - niin lähellä mutta niin kaukana. Lauantain tuomarin Eva Nielsenin ilme oli priceless kerrottuani Juuson iän. :D Sunnuntaina Juuso oli tuomari Bo Skalinin mielestä liian matala. Tääkin piti mennä kuulemaan ekaa kertaa ever noin kauas. X) Mukava reissu muuten, ihanaa ja leppoista laatuaikaa papparaisen kanssa, ja näyttelypaikalla tutustuttiin mukaviin uusiin ihmisiin.

Helatorstaina reissattiin Vantaan Hakunilaan palveluskoirien erikoisnäyttelyyn. Erkkareista se oli vielä meiltä korkkaamatta. Tuomari Saija Juutilainen tykästyi Juusoon ikihyviksi. Yksilöarvosteluun kun tultiin ja iän kuullessaan Juutilainen ihasteli, että onpas upeassa kunnossa säilynyt koira. =) Arvostelukin oli yhtä ylistyslaulua.

"13,5v aivan erinomainen veteraani. Jäntevä, hyvärunkoinen ja hyvin rakentunut. Hieno uroksen pää ja ilme. Hyvin hoidettu vahva purenta. Oikea karvanlaatu. Hieno häntä. Sujuvat tyypilliset liikkeet. Kaunis sivukuva. Oikea luonne ja liikemalli."

PU-kehässä kun koiria paikoilleen siirreltiin, luulin hetken, että voi hitsi taasko meidän kohtalo on se epävirallinen PU5-sijoitus. Niin on nimittäin käynyt useasti. No nyt meidät lopulta siirrettiin toisiksi valiouroksen jälkeen, joten Juuso erkkarissa VET ERI1 SA PU2 ROP-VET. Ihan huikeeta! SA on jo niin hieno juttu mutta että sijoittuminen... Ja sitten tuli pitkä päivä, kun oltiin oikeutettuja osallistumaan isoihin kehiin. Kaverin koira oli ROP-pentu samaisessa rodussa, joten oli mukava saada seuraa odotteluun.

Ja oli muuten todella ihana tuomari, erittäin hyväntuulinen ja hymyileväinen, selkeästi tuntui tykkäävän hommastaan ja jaksoi panostaa läpi päivän työhönsä: saman kohtelun ja ajan saivat niin kehän ekat kuin viimeisetkin rodut.

Veteraanien kokoomakehässä valitettavasti valitsin paikkamme väärin ja Juuso pääsi innostumaan edessämme olevasta snautseritytöstä. Tyyppi siis sekosi täysin. Snautserin omistajaakin hymyilytti Juuson piippaukset ja lähentely-yritykset. Ja isossa kehässä Juuso heitti ihan järjettömälle laukalle, kun piti saada uusi rakkaus kiinni. Ihan sama vaikka kuinka yritin jättää välimatkaa. Pojat ne on poikia...

Hieno mies Juuso ROP- VET

Jeren kanssa ollaan agsattu normisti Taija Salokanteleen treeneissä perjantaisin ja Katja Taskisen ryhmissä sunnuntaisin. Lisäksi ollaan nyt innostuttu Santtu Stenbergin koulutuksista, joita tyyppi on vetänyt satunnaisesti Salon Koirahallilla. Santtu on Taijan seurakaveri TSAUlla ja on Taijan tapaan Suomen agilityhuippuja. Käytiin Santun treeneissä jo viime vuoden puolella ja samoilla on jatkettu keväälläkin, eli aina kun koulutuksia on ollut, ollaan sinne itsemme ympätty. Santtu antaa aika tiukkaa palautetta, ja jotkut koulutettavat ovat sen kuulemma ottaneet itseensä. Mä koen sen niin, että joo tiukkaa palautetta mutta ihan totuudenmukaista ja mitä sitä suotta kiertelemään ja kaartelemaan. Toisaalta taas jos menee hyvin, niin siitäkin saa palautetta ja kiitosta. Santun treeneissä saa tosissaan juosta (kuin myös Taijan treeneissä) ja siitä tykkää kyllä Jere. :) Ja tekee se toki hyvää ohjaajallekin tuo urheileminen.

Itse sivistin itseäni aikaisemmin keväällä osallistumalla agilityn ratamestarikurssille. Koulutus tapahtui TSAUlla Liedossa ja sen veti agilitytuomari Petteri Kerminen. Kurssi sisälsi sekä teoriaa että käytäntöä eli radanrakennusta. Kurssi toi ihan uusia näkökulmia agilityharrastukseen ja paljon oli asiaa esimerkiksi turvallisuudesta. Kyllä kannatti mennä, oli varsin avartava kokemus!

Juuson harrastuspäivityksiä

Rikotaanpa taas pitkä päivityshiljaisuus tältä erää. Juuso täytti alkuvuodesta kunnioitettavat 13 vuotta. Ihan käsittämätöntä, miten aika kuluu hurjaa vauhtia ja muuttuu menneisyydeksi... Etenkin syntymäpäivinä tulee selailtua vanhoja valokuvia ja muisteltua menneitä. Kaikenlaista on koettu! Muutaman harmaan lisähaivenen Juuso on saanut niskaansa ja kuonoonsa, mutta muuten Juuso ei ikäiseltään näytä tai vaikuta, ja saan olla kyllä ylpeä ja onnellinen siitä, että toinen on noin terve, nuorekas ja hyvin säilynyt.

Juuson kaikki neljä saatua CACIBia on FCI:ssä vahvistettu. Aika hienoa sekin! Tunteikkaimmat hetket toki koettiin itse kehissä aikoinaan, mutta nyt kun CACIBit ovat mustaa valkoisella ja oikein diplomeina, tuntuvat ne jollain tavalla konkreettisemmilta ja oikeilta - onhan ne nyt virallisia.

Parissa näyttelyssäkin ollaan keretty tänä vuonna käymään. Tammikuussa oltiin perinteisessä Winter Dog Show'ssa Turun messukeskuksessa. Meillä oli valikoitunut ruotsalainen tuomari, josta tosin kukaan lapinkoiratuttu ei tuntunut tietävän mitään. Mielenkiintoista! Kovasti tykkäsi tuomari Juusosta, ja arvostelukin oli yhtä kehua: upea kunto, kaunis pää ja ilme, vapaat liikkeet... Tulos ERI3. Tuomari tuli sanomaan meikäläiselle kilpailuluokan jälkeen, että olisi voinut antaa tälle koiralle kaiken, mutta koira on liian karvainen. Tuomari puhui englantia todella vahvasti murtaen, ja luulin sillä hetkellä kuulleeni väärin. Karvan puutteesta ja makaavasta karvasta on tullut aiemmin sanomista, joten yllätyin näistä kommenteista. Mutta jälkeenpäin, kun mietin luokkavoittajaa, joka oli vähän niukempiturkkinen ja karva laadultaan lyhyempää. Juusolla tosiaan taisi tämän tuomarin makuun olla liian höttöinen turkki.

Viime viikonloppuna oltiin Huittisissa pystykorvapäivillä. Ko. tapahtuma on yleensä ollut kesällä ja paikkana Pori/Sastamala, joten ei ole ollut meidän juttu etäisyyden takia. Kirsi sai meidät houkuteltua mukaan, kun oli päiväreissu, ja meitä kiinnosti myös tuomari Pekka Teini, jolla ollaan Jeren kanssa joskus muinoin oltu, ja joka on jokaisen koiran paras kaveri. Harmi vaan tuli tuomarimuutos ja Teini vaihtui Kirsi Honkaseen. Se olikin jo kolmas kerta Honkasella. Hyvä arvostelu saatiin kyllä taas, ja tällä kertaa ei tullut huomautettavaa lanteen pituudesta. Seisotinkohan Juusoa jotenkin erilailla... Ja erittäin ryhdikkääksi esiintyjäksi tuomari Juusoa kehui - aika kivasti sanottu. =)

Helmikuussa Juuso oli myös kaverikoirailemassa kauppakeskus Plazassa Salossa Eläinystävän päivän tapahtumassa. Kaverikoirat keräsivät kiitettävät määrät yleisöä ihan taaperosta vanhukseen, reilun parin tunnin sisällä porukkaa oli vieraanamme jatkuvalla syötöllä. Varsinkin lapsiperheitä oli todella paljon liikenteessä. Juusohan on melkoinen halinalle ja yleisömagneetti niinkuin kuvakin kertoo. =)

Kiskon Agilityn seuramestari 2016!

Ei hitsi mikä päivä eilen Jeren kanssa seuramme mestaruuskisoissa! Olin tietenkin ilmonnut Jeren avoimeen eli vaativimpaan luokkaan, jossa on käytössä kaikki agilityn esteet. Mikään muu ei Jeren kanssa nykyään kannata, kyllä radassa täytyy olla haastetta ja variaatioita. Haaste ja variaatio toki toivat samalla tullessaan korkeammat hypyt (55cm) ja esteiden takakierrot muunmuassa.

Olin ilmonnut Jerelle kolme starttia. Kahdesta tuli hylsy, yhdestä hyväksytty tulos. Se nolla, jota toki haettiin, jäi vielä odottamaan itseään. Jokaisessa startissa mulle sattui pari aivan turhaa ja typerää mutta mulle niin kovin tyypillistä virhettä: jäin taas ihailemaan Jeren menoa, ja seuraavassa kääntessä olinkin sitten myöhässä, tai sitten en tehnyt ohjausta täysin loppuun asti. Toisaalta mun muita tyypillisiä helmasyntejä kuten panikoimista, semmosta huiskimista tai radan unohtelua ei nyt ollut.

Rata oli haastava (virallisen agilitytuomari Petteri Kermisen käsialaa), ja täynnä ansaesteitä ja houkuttavia vääriä putkenpäitä. Avoimen missään säkäluokassa ei kovin montaa hyväksyttyä tulosta tullut. Varsinkin putket koitui monen kohtaloksi. Jere ei haksahtanut ansaan kertaakaan, se oli nyt tosi hyvin kuulolla.

Seuramestiksien avointen rata

Kepit meni kertalaakista yhdessä startissa, kahdessa muussa uusintayrityksellä. Sekin oli tosi hyvin, kun ne meidän kevään epiksethän kaatui nimenomaan keppeihin, eikä Jere lopulta mennyt niitä silloin ollenkaan vaikka kuinka tahkottiin. Että eteenpäin siinäkin. =) Yliaikaahan siinä tuli, kun joutui palaamaan alkuun, sitten temppuiltiin istu-anna tassua -leikkiä, että epäonnistuminen saatiin unhotettua, mutta tässä tapauksessa se kannatti. Että oon ylpeä Jerestä ♡

Vieläkin epäuskoisena, että se hyväksytty tulos tuli...

Syksyn kuulumisia

Syksy on jo pitkällä ja harrastuskausi polkaistu käyntiin aikapäiviä sitten - ja mun tapahtumakalenterissa pyörii aina vaan Helsingin kesä- sekä Turun elonäyttelyt... No korjataanpa tää tilanne nyt viimeinkin.

Meikäläisen synttäripäivä heinäkuussa tosiaan vietettiin Helsingin kesänäyttelyssä Tuomarinkartanon vinttikoirakeskuksella. Tuomarina lappalaisilla toimi Kirsi Honkanen, joka oli tuttu jo viime vuoden Salon-näyttelystä. Sieltä mulle lopulta, kaikesta huolimatta (Juuso VSP-VET) jäi semmoinen mielikuva, että Juuso oli vähän platku kehässä ja meni sieltä mistä aita matalin tyyliin "ollaan ja tehdään kun on pakko". Se esiintyi joo, mutta teki vain tarvittavan. Reippaus ja iloisuus puuttuivat. Ei se Salo KR huono ollut, mutta kun ennen sitä oli ollut ihan huikeitakin hetkiä ja upeita esiintymisiä, ni semmoinen perus on vaan perus. Ja kyllä vaan esiintymisellä saa paljon aikaan: kesä-Helsingissä oli kehässä taas pirtsakka Juuso, ja vaikka arvostelu on samantyyppinen Salon kanssa, oli se heti paljon positiivissävytteisempi. 

"Hyvä koko, hyvässä kunnossa oleva veteraaniuros. Hyvä pään malli ja vahvuus. Erinomainen sukupuolileima. Hyvin kiinnittyneet korvat. Erittäin hyvä kaula, vahva selkä. Riittävän ylös kiinnittynyt häntä. Täyteläinen runko. Sopiva raajaluuston vahvuus. Riittävät kulmaukset. Hyvä askelpituus, liikkuu edelleen hyvällä takapotkulla. turkki ei parhaassa mahdollisessa näyttelykunnossa (hieman makaava). Miellyttävä kehäkäytös."

Kesä-Helsingissä Juuso oli lopulta jopa PU3. Juuso se tuntuu lämpiävän sitä paremmin mitä pidemmälle kehät etenee: PU-kehässä Juuso rullasi sellaista menoa, että edellämenijät meinasi jäädä alle siitä huolimatta, että juoksutin Juusoa ihan kehän äärilaidoilla. Edellämenijäkin huuteli yhdessä vaiheessa, että älä tuu liian lähelle. X) Ei me sentään iholla oltu missään vaiheessa. Kehässä varsinaisen tuomarin kanssa oli myös tuomariharjoittelija, ja heidän keskusteluissaan kävi ilmi myös sellaisia asioita, joita ei arvosteludokumenttiin kirjattu. Juusolla oli kuulemma urosporukan paras otsapenger.

Juuson edesmenneen Juti-isän omistajat Saila ja Mika olivat myös Tuomarinkartanolla Piitu-mummelinsa (Teelimentten Encore) kanssa. Juuso ja Piitu pääsivät yhteiskuvaankin. =) Narttukehänkin pääsin osalliseksi, kun olin siellä Inka-rouvan (Teelikamentten Illusia) kanssa.

Piitu ja Juuso

Elokuussa oltiin Raisiossa Elonäyttelyssä. Juuson SA sai jatkoa myös ruotsalaisen Carin Åkerssonin toimesta. Juuso oli myös VSP-VET mutta harmittavasti taas kerran PU-kehässä eka sijoittumaton. SAsta olen kyllä tosi iloinen: sitä ei ihan hevillä anneta ja kun se vielä annetaan veteraanille...

PU-kehä - Juuso toinen oikealta

Näyttelyn jälkeen otettiin perhepotretti: samaisessa kehässä esiintyivät saman isän kolme jälkeläistä, jokainen vain eri pentueista eli eri äidistä. Vasemmalla "Pepe" Eisenfest Rantarosvo, keskellä "Tuisku" Vanilla's Honey Armanda sekä oikealla Juuso. Yhdessä todettiin sisarusten omistajien kanssa, että isäänsä ovat tainneet tulla.

Elokuun lopulla oli jälleen "pakko" päästä Tuomarinkartanolle. Siellä kaikkien rotujen näyttelyn rotutuomarina oli Marja Talvitie. Juuso on aikoinaan ollut Talvitiellä avomiehen esittämänä ja sen paras vanhojen aikojen tulos onkin ko. tuomarilta. Tuomaritädillä vaan on persoonallinen ote kehätouhuun vahvistunut viime vuosina: saattaapi todeta koirasta mutta myös esittäjästä hyvin suoraan ja kuuluvalla äänellä mitä sattuu, ja olipa alkanut harjailemaan koiria eräässä viime vuoden lapinkoirakehässä, kun olivat kuulemma väärin harjattuja. Rouvan huonon päivän ovat saaneet handleritkin kokea. Oli niin mielenkiintoista kommenttia osunut eteen, että pitihän sitä änkeä mukaan, kun kerran tilaisuus tuli. Tuomarin maineesta kertoi lappalaisten osallistujamääräkin - vaivaiset kuusi.

Helsingissä Talvitie oli lopulta hyvinkin leppoisalla tuulella, vaikka alkuun näyttikin happamalta. Juusollekin leperteli, kun ensin kysyi multa koiran ikää, että sinäpä olet päässyt jo miehen ikään. :) Mulla ei ole henk koht mitään muuta väliä kuin että koiria kohdellaan ja käsitellään hyvin. Mulle saa tuomari sanoa mitä lystää. Juuso oli lopulta ROP-veteraani, ja tottakai jäätiin isoon kehään. Sama tuomari myös siellä, ja Talvitie naureskelikin, kun tultiin esiarvostelukehässä luokse, että teidäthän mä jo tunnenkin, mutta juoskaa nyt kuitenkin kehä ympäri. :D Ei sijoitusta, mutta päästiinhän näkösälle.

Samaisessa paikassa oli ryhmänäyttely viikkoa myöhemmin ja sinnekin mentiin. Taisi jo Tuomarinkartano kyllästyttää ja näyttelyväli olla liian tiheä, sillä Juusoa ei esiintymiset kiinnostanut pätkääkään. Sillä oli myös semmoisia purnauskohtauksia kehässä. Tosin pappa ei tainnut miellyttää tuomaria muutenkaan - tuloksena EH.

Kauden päätösnäyttely oli meillä Hyvinkäällä syyskuun lopulla. Juusolla oli hyvää vauhtia kaljuuntumassa jo ilmohetkellä, mutta tyhmänä toivoin, että jotain olisi jäljellä vielä näyttelypäivänä. No olihan siinä jotain - irtoavia tuppoja... Yllättäen turkista ei tullut sanomista. Hyvin olin osannut peittää puutteen. :D Tuomarina oli Matti Palojärvi, syy miksi Juuson ilmosin ko. näyttelyyn. Viimeksi papan korva aiheutti episodin, joten piti päästä testaamaan tilanne uudelleen. Ja kyllä - taas nousi korva asemaan arvaamattomaan: SA jäi kuulemma saamatta korvan mitalla! Muuten tuomarisetä tykkäsi Juusosta edelleen. Kiva arvostelu saatiin.

Hyvinkäälle osui - todella pitkästä aikaa samaan kehään meidän kanssa - Juuson velipoika Tino. Viimeksi pojat ovat kehäilleet Tammelassa kesällä 2006 (Marja Talvitien kehässä). Palojärvi myhäili tyytyväisyyttään, kun sai veljekset kehään todeten yleisölle ääneen, että onpas täällä reippaita ja hyväkuntoisia veteraaneja. Veteraaniveljeksistä piti toki yhteiskuvakin ottaa, kiitos Reijalle! Oli mukava nähdä pitkästä aikaa Tiinaa ja Tinoa.

Viime viikonloppuna Juuso osallistui ensimmäisiin ja ehkä myös viimeisiin agilityepiksiinsä. Kisajärjestäjä SWAT oli laittanut ohjelmistoonsa veteraaneille oman luokkansa, johon vanhukset pääsisivät hömppäämään. Ikänsä puolesta Jerekin olisi siihen soveltunut, mutta ei tuo tuulitunneli vaan ole mikään veteraani mun mielestä... Juuso sitten meni muutaman tuuraajan agsatreenin kokemuksella oikein kisaamaan. Oli Juusolla siellä vauhdikkaitakin hetkiä, mutta putkilla, jollen ollut ihan vieressä osoittamassa putken suuta, niin pappa ryntäsi into piukeena putken ohi meikäläisen luo. Enhän mä ollut ees tutustumassa rataan - tarkoitus oli vain se, että Juuso pääsee höpertämään ihan uuteen tapahtumaformaattiin. Juuson ratasuoritus oli yli puoli minuuttia yliaikaa. Mutta vaikka Juuso ei agsasta mitään tajunnutkaan, tuntui se silti tykkäävän päivästään, tapaamistaan koirista ja erilaisesta miljööstä. Lopulta Juuso oli veteraaniluokan toinen ja sai kivat palkinnotkin.

Eilen oltiin Juuson kanssa EHYTillä perinteeksi muodostuneessa Vanhojen koirien päivässä. Tapahtumassa oli taas luentoja ikääntyvän koiran ravinnosta, liikkumisesta ja vanhuuden oireiden ennaltaehkäisystä. Lopuksi tehtiin venytysharjoituksia sekä temppurata.

Temppurata - Juuso lankulla tasapainottelua suorittamassa

Jerekin palasi agilitytreenien pariin taas elokuussa. Pidin lupaukseni ja pysyteltiin kesätauko poissa agsan parista. En ilmoittanut Jereä epiksiinkään. Tauko teki sille ilmeisen hyvää, sillä esimerkiksi kepit alkoi sujua heti ekoista treeneistä lähtien yllättävänkin näppärästi. Jerellä on keppeihin ihan erilainen intokin nyt. Jos kepeillä tulee epäonnistuminen, tehdään hetki temppuja (istumista, tassun antoa yms.) ennen uutta yritystä. Näin vien Jeren huomion pois virheestä, jottei se ehdi siitä lannistua. Kerroinkin keväällä, että yksi keppien treenaamisen haasteista oli monesti se, etten tahtonut epäonnistumisen jälkeen saada Jereä enää harjoittelemaan keppejä, kun se otti mokasta niin itseensä. Virheestä huolimatta Jere saa onnistumisen jossain muussa jutussa ja saan sen palkattua siitä ja epäonnistuminen unohtuu. Treenaamisen jatkaminen on täten huomattavasti helpompaa.

Kesätauon jälkeen ilmeni uusi ongelma, sillä Jerellä ei tahtonut rimat pysyä hypyissä paikoillaan. Ei niitä nyt tolkuttomasti alas tullut, mutta Jerellä on niin hyvä hyppytekniikka, joten niistä muutamistakin huolestuin heti. Meillä saattoi olla yhteistyö ja ajoitukset ruosteessa tauon jäljiltä, mutta toinen vaihtoehto oli huomattavasti huolestuttavampi: vaikkei sitä aina Jeren lapsellisen käyttäytymisen johdosta muistakaan, niin sehän on jo veteraani-ikäinen. Jossain vaiheessa se alkaa vääjäämättä näkymään sen fysiikassa. Aloin pelkäämään, että se hetki on nyt käsillä. Treenikauden edetessä rimat ovat pysyneet taas kannattimillaan, mutta tarkkailen yhä tilannetta. Treenaaminen tapahtuu tietenkin koiran ehdoilla, ja jos hypyt tosissaan alkavat tuottaa Jerelle ongelmia, pitää rimoja madaltaa. Silloinhan meillä ei ole asiaa epiksiinkään, ainakaan avoimeen luokkaan. Mutta toistaiseksi jatketaan entisillä kuvioilla, ja ensi kuussa olisi tarkoitus mennä kokeilemaan keppejä kisatilanteessa Kiskon Agilityn seuramestiksiin. Mulla on semmoinen kutina, että nyt ne voisi mennäkin, mutta sen näkee sitten.

Alla muutama Salokanteleen Taijan treenirata, joissa on aika vaikeitakin keppikulmia, mutta jotka Jere selvitti kunnialla. Pieni iloinen sai Taijalta kovasti kehuja, että miten hienosti se menee virheettä pitkiäkin pätkiä vaikeillakin radoilla. Hieno Jere! Joukossa on kuitenkin niinkin vaatimattomia kuvioita kuin esimerkiksi agilityn MM-kisojen tämän vuoden rata. :D

Karjaan taika

Karjaan taika ei särkynyt tänäkään vuonna, kun matkustimme Juuson kanssa viime viikon sunnuntaina Raaseporiin kaikkien rotujen näyttelyyn. Naureskeltiin Kirsin ("Alman" Lapinpeikon Pirttihirmu ja "Vilman" Dillin-Dallin omistaja) kanssa jo viime vuonna kehän jälkeen, että kun täällä niin hyvin kulkee, ni pitäähän sitä ensi vuonnakin. Ja Karjaan Sisu-areenalle tiemme siis kävi jälleen kerran. Juuson viime ja toissa vuoden karjaathan menivät huikeasti: ERI PU2 ja SERT kumpanakin vuonna sekä vuonna -14 lisäksi VSP-VET ja vuonna -15 MVA.

Tuomarina nyt Leni Finne, joka on vähän arvaamaton, joten mitään ei uskaltanut veikata ennakolta. Kirsillä, joka oli Karjaalla Alman kanssa, oli huonoja kokemuksia ko tuomarista tämän vuoden kevään Vilnan-näyttelystä.

Uroksissa SA olikin tiukassa: parin valion lisäksi sen sai nimen omaan Juuso. :D Yksilöarvostelussa Leni menetti sydämensä Juusolle. Hän sanoi olevansa heikkona hyväkuntoisiin ja reippaisiin veteraaneihin, ja jatkoi, että niissä on sellaista karismaa, jota nuoremmat koirat eivät ole vielä kerenneet itselleen kartuttamaan. PU-kehässä Juuso sijoittui vielä kolmanneksi ja oli lisäksi VSP-VET. Eli ihan mahtava reissu tänäkin vuonna. Myös Alman reissu oli onnistunut - PN2. Eli Karjaan taika kesti. Juuson arvostelu:

"Riittävät mittasuhteet, sopiva luusto, oikealinjainen pää, hieman epäsymmetriset korvat, hyvä kaula ja ylälinja, riittävä eturinta, oikeanmallinen rintakehä, riittävät kulmaukset, oikea askelpituus, hienossa kunnossa oleva 12,5v veteraani, onnittelut omistajalle vanhan koiran hyvästä kunnosta!"

 

Karjaata edeltävänä päivänä olin seuraamassa Liedossa agilityn MM-karsintoja. Oli kyllä huikeeta menoa! Ehkä itsekin sitten joskus 10-15 vuoden päästä toivottavasti... Olin kiinnostunut lähinnä maksiluokan suorituksista, mutta myös mini- ja medi-luokkia tuli vilkuiltua. Taija, meidän treenien vetäjä, oli oikeutettu osallistumaan tänne, ja läheltä liippasi, ettei olisi lippu arvokisoihin irronnut. Taija ja hänen tähtikoiransa Iisi oli ennen finaalirataa seiskana, mutta viimeinen startti ei mennyt ihan putkeen, ja loppusijoitus 15./127. Aika huikea suoritus joka tapauksessa kovassa seurassa. Me ollaan Jeren kanssa hyvässä huomassa Taijan kursseilla. Ilmoinkin meidät jo Taijan syksyn ratakurssille.

Yksi lapinkoirakin oli makseissa päässyt mukaan. Tuttuni Taru, joka on joskus asunut täällä Salon seudulla, mutta muuttanut sittemmin Ouluun, oli oman kasvattinsa kanssa radalla. En ollut Tarua nähnytkään muuton jälkeen. Väliajalla kävin jututtamassa Tarua ja - mistäs muusta juteltiin kuin agilitysta! Hupi-koiraakin kävin tietty rapsuttelemassa.

Mukavaa oli taas pitkästä aikaa käydä koiratapahtumassa ilman omaa koiraa ihan vaan turisteeraamassa. :)

Kevään ja alkukesän kuulumisia

Pitkä on ollut blogihiljaisuus, vaikka kaikennäköistä ollaankin puuhailtu. Aloitetaan papparaisesta: Juuson kanssa oltiin toukokuussa Mynämäellä näytelmöimässä ja tällä kertaa taas tutusti veteraaniluokassa. Tuloksena oli EH4, arvostelu oli taas hyvin pitkälle sitä samaa kuin mitä se on yleensäkin ollut. Tuomarimme Riitta Niemelä oli vain pikkuisen ankarampi noissa yleisarvosanoissa - monesti tuollaisella arvostelulla olisi ERIn saanut. Mukava oli kuitenkin tuomaritäti ja käsitteli koiria nätisti. Hän sanoi meille kehään tullessamme ja koiran iän kuullessaan, että on suuri ilo saada arvostella tämän ikäisiä ja näin hyväkuntoisia veteraaneja. Kilpailuluokan päätyttyä tuomari tuli kättelemään meidät handlerit ja toivotteli kaikille oikein montaa hyvää yhteistä vuotta vanhustemme kanssa. Mä vähän liikutuin, olipa taas ihanasti sanottu. =)

Mynämäki oli meidän kenraali, sillä kesäkuun toisena viikonloppuna matkattiin toistamiseen Riikaan. Viimevuotinen Riikan Voittaja jäi sen verran kaihertamaan, jotta uudemman kerran oli kokeiltava. Olin koettanut valita näyttelyn ajankohdan myös sen mukaan, että paikalle pääsisi mahdollisimman vähän kilpailijoita: edellisenä viikonloppuna oli Tallinnassa Viron Voittaja ja Riikasta seuraavana viikonloppuna oli Moskovassa Maailmanvoittaja. Riikan kanssa samaan aikaan oli Suomessa vetäviä näyttelyitä esim. Miljoonakoira Tuurissa sekä Tammela KR, johon mekin oltaisiin menty (Juuson synnyinsijoille), ellen olisi ilmonnut Juusoa jo maaliskuussa juuri Riikaan. Muitakin kansainvälisiä näyttelyitä oli paljon ympäri Eurooppaa.

Pari viikkoa ennen näyttelyä pätkähti näyttelymme kotisivuille omistajaluettelo, jonka tietysti suurella mielenkiinnolla kävin läpi - todetakseni, että Suomen tämän hetken menestynein lapinkoirakennel oli tulossa koirineen paikalle. Arvuuttelin pienen tovin koiria, ja näyttelypaikalla luettelon käteen saatuani totesin veikkaukseni oikeiksi. Mä olin kerennyt asennoitua siihen, että turistireissu tulee tästäkin Riikan-matkasta, että näyttelypaikalla ei enää harmittanut pätkääkään. Aattelin, että tehdään niin hyvä suoritus kun vaan pystytään, ni voidaan lähteä kotiin hyvillä mielin sikäli, että enempää ei ollut tehtävissä. Takaraivossa toki oli muisto viime reissusta, jossa Juuson ikä kääntyi sitä vastaan.

Meidän tuomarina toimi liettualainen Julia Aidietiene, mukava ja rauhallinen täti. Me oltiin valioissa ekana arvosteluvuorossa. Tuomari kysyi ikää, meikäläinen kertoi ja sen kuultuaan tuomari alkoi myhäillä ja hymistellä. Olin tyytyväinen siinä vaiheessa, että ikä ei tuntunut olevan tuomarille haitta. Superyllätys koettiin kilpailuluokassa, kun Juuso sen sitten voitti. Lisää yllätyksiä oli luvassa PU-kehässä, jossa Juuso sijoittui toiseksi saaden SERTin ja tuli Latvian muotovalioksi. Juuso nappasi myös CACIBin, joka on sille neljäs laatuaan, mutta kun ensimmäinen on viime marraskuulta, ei CIBiin oikeuttavat tulokset aikarajojen puitteissa toteudu, muut vaatimukset kylläkin. Kaiken huipuksi Juusosta tuli Latvian Voittaja 2016. PU1 oli junnu-uros Peikkovuoren Karhunmarja. Olihan reissu! Saipahan muistutuksen siitä, että koskaan ei pitäisi lyödä hanskoja tiskiin etukäteen. Tuomari tykkäsi Juusosta todella: arvostelussa kehui eri sanakääntein Juuson liikkeitä, ja turkista saneli, että aivan täydellinen karvanlaatu ikäisekseen.

Juuson palkintoposeeraus: SERT LV MVA CACIB LVV -16

PU-kehän ratkaisuvaiheet: vasemmalla Pv Karhunmarja, keskellä me ja oikealla Jarfa's Rakatau PU3 ©Anne Artama

Me oltiin tosiaan Juuson kanssa ihan kaksin liikenteessä tällä kertaa. Oikeen laatuaikareissu. =) Seija, jonka kanssa ollaan edelliset reissut tehty, ilmoitti, että Ruskan juoksut ja samoin karvanlähtö tod näk osuvat juuri touko-kesäkuulle. Toisaalta, vaikka tuttu seura olisi ollut mukava, oli kiva olla Juuson kanssa matkalla täysin kaksistaan. Oltiin tultu Riikaan jo perjantaina, ja koska meidän kehävuoro oli vasta sunnuntaina, oli meillä koko lauantai aikaa tehdä mitä vaan. Kävin itse kaupungilla shoppailemassa ja syömässä (Suomen ostoskeskukset kalpenee kyllä Riikan rinnalla - ne on valtavia!). Hintataso on halpa: parit kengätkin sain pariinkymppiin, siitäkin huolimatta että toiset oli mokkanilkkurit. Onhan siellä toki palkkatasokin alhaisempi. Ruokakin oli hyvää. Hotellin lähellä oli - toisin kuin Riikan-näyttelyssä viimeksi - hyvät ulkoilutusmaastot, joten oli kivaa ympäristöä seikkailla Juuson kanssa siellä.

Mun pieni hönö

Mun pieni tuulitunnelini Jere täytti kuun alussa kahdeksan vuotta. Mulla on nyt kaksi pappakoiraa talossa, huh huh! Jere järjesti itselleen pienen seikkailuretkenkin juhlapäivänään, sillä se karkasi. Mulla oli hihna vähän löysästi kiinni kädessä, ja Jere tempaisi rastaan perään. Kaamee huoli ja juokseminen pitkin kirkonkylää, jääkö Jere auton alle tai hihnastaan kiinni johonkin, mistä sitä ei löydä. Lopulta ystävällinen pariskunta oli paikantanut Jeren läheiseltä matonpesupaikalta. Se ei ollut antanut ottaa itseään kiinni, muttei ollut enää lähtenyt uusiin seikkailuin. Kun pääsin pelipaikalle, Jere jo tuli iloisena mun luo. Toivottavasti oli hyvä reissu! Vaikkei aikaa ollut kulunut loppujen loppuksi karkauksen ja löytymisen välillä paljoakaan, oli arvokas veteraanini käynyt lillumassa jossain törkyojassa - se oli yltä päältä ihmemömmöissä ja haisi sen mukaiselta.

Agsassa kepeissä meille tuli aikamoinen takapakki loppukeväästä. Harjoituksista toiseen kepit oli melkosta tahkoamista, välillä ne ei menneet ollenkaan. Lisäksi oltiin huhtikuussa Tsaulla ja toukokuussa Koirahallilla epiksissä avoimessa luokassa, ja kummallakin kerralla radat hyllytettiin ihan huolella juurikin kepeillä. Treeneissä Jere välillä meni keppejä tosi hyvin, mutta useimmiten se teki jonkun virheen, ja kun sitä alettiin korjaamaan, ja varsinkin jos homma ei siltikään lähtenyt sujumaan, Jere lannistui ja turhautui, ja sitten sitä oli vaikea saada motivoitua treenaamaan keppejä enempää.

Jeren kepit edistyi keväällä ihan älyttömän isoin harppauksin, ja varmaan sen jälkeen aloin odottamaan Jereltä vähän liikoja ja liian äkkiä. Asetin sille liian suuret paineet. Sekin on voinut aiheuttaa lannistumisen. Toisaalta Jeren ikä (nyt veteraani) aiheuttaa sen, että nyt pitäs äkkiä saada tuloksia aikaan ennen eläköitymistä. Maksien hyppykorkeudet on sitä luokkaa, ettei Jere niitä pysty enää kovin montaa vuotta tekemään. Taija, meidän torstai-kurssien vetäjä lohdutti, että kepit ja varsinkin tietyt kulmat on tosi vaikeita hänen toiselle 3-luokan koiralle, ja usein he on hyllyttäneet just siinä. Että kokeneetkin tekee virheitä - puhumattakaan niistä, jotka on oppineet kepit vasta muutama kuukausi takaperin.

Fiilikseen voi olla syy myös väsymys. Tässä ollaan juostu treeneistä, kisoista, näyttelyistä ja tapahtumasta toiseen pitkin kevättä. Itekin alan väsymään. Koiratkin saattaa olla vähän nuutuneita. Aattelin, etten ostaisi treenioikeutta Koirahallille omatoimiseen harjoitteluun täksi kesäksi lainkaan. Kun treeneissä alkaa kesäloma ja tauko, niin koirat voisi pitää lomaa kokonaan kaikesta treenaamisesta. Näin ehkä teenkin. Katsotaan sitten syksyllä taas uudestaan.

Cimulien kokoontumisajot

Viikko sitten tehtiin Juuson kanssa koko päivän reissu Tammelaan, sillä kasvattaja-Erja oli jälleen kerran organisoinut perinteisen pentuemiitin. X-pentueesta ei ollut ketään päässyt paikalle, mutta muut pentueet olivat edustettuina, joista runsaslukuisimpana oli meidän Teet, ja joista Juuson lisäksi mukana menossa olivat sisko Saana (Tirlittan) sekä veli Tino (Tittelintuure). Me samat, jotka ollaan miitistä toiseen uskollisesti paikalle riennetty... Toisaalta on mukava katsella miittikuvia ja huomata niistä se kehitys, joka on tapahtunut pikkuhiljaa: ekassa tapaamisessa Juuso ja porukat olivat puolitoista vuotiaita, ja nyt seuraavaksi mittariin rapsahtaa 12 vuotta! Ihana oli myös kuulla, että pikkuvaivoja lukuunottamatta veteraaneilla on kaikki reilassa, joten ainakin tällä hetkellä odotettavissa olisi, että kahden vuoden kuluttua Tammelassa nähtäisiin edelleen Teeläisiä. =)

Veteraanit-Teet Saana, Tino ja Juuso sekä Meten tytär Nikki (toinen oikealta)

Suuri mielenkiinnon aiheeni Yyt eli Jeren lapset olivat edustettuina vain Chilin (Yxkuovsakasa) verran. Mutta voi Chili ♡ Oli tytär kyllä niin ulkomuodoltaan, luonteeltaan kuin eleiltäänkin ihan kuin iskä. Mulle tuli oikein kotoisa olo, kun sain tyttösen kainalooni tai kun ylipäänsä seurasin toisen menoa ja meininkiä. Ihanaa, että Jere on saanut aikaiseksi jotain tällaista!

Minä ja Chili: tyttären ja Jere-iskän yhdennäköisyys on ilmiömäinen

Chili oli näyttänyt toipuneen hyvin kevään hätäsektiosta ja oli vallaton ja veikeä itsensä. Ja ihanaa, että Sari ja Esko olivat tuoneet miittiin Jeren ensimmäisen lapsenlapsen Zhenin (Zurvivor). Sieltäkin löytyi joitain tuttuja ilmeitä ja eleitä. =)

Zheni

Uulaisista, jotka niinikään olivat ehtineet veteraani-ikään, paikalla olivat Umu (Umur) ja Jeren morsian Seni (Ustit). V-pentuetta edusti Roope (Veli-Valkotassu). Roopekin oli semmoinen pikku menninkäinen, kun sen tapasin ekassa pentuemiitissään, ja nyt sekin kolkuttelee veteraani-iän portteja. Aika rientää...

Ihana pentuemiitti, mukavat sukulaiset ja niiden omistajat, loistotarjoilut ja puitteet tapaamiselle. ♡ Erjalle miitin järjestämisestä ja ♡ Tiinalle, veli-Tinon omistajalle matkaseurasta! Aivan upea päivä jälleen kerran. Kuvia galleriassa.

Hei, me harrastetaan!

Päätetäänpä blogihiljaisuus tältä erää, kun kuitenkin ohjelmaa koirarintamalla on riittänyt melkein ruuhkaksi asti, ja Koirahallista on tullut meikäläiselle toinen koti. :D

Jeren kanssa käydään ahkerasti treenaamassa niin Koirahallilla kuin EHYTilläkin. Jeren nostaminen mölliluokkaan on mielestäni tuonut ohjaamiseeni jonkinlaista seesteisyyttä. Mulla ei enää ole koko ajan kiire. Alla muutamia Taskisen Katjan Koirahallille rakentamia ratoja. Multa ja Jereltä ne ovat pääsääntöisesti loppujen lopuksi menneet hyvin. Aina välillähän kesken radan jossain kohti huomaa, että joku tietty juttu ei käytännössä toimikaan ihan niin kuin sen oli päässään ensin miettinyt. Sitten ollaan vaan kokeiltu ja hiottu, mutta siis ylitsepääsemättömiä kohtia treeniradoissa ei ole tullut. Ja hienoa on ollut tajuta, että korjausliikkeitä osaa tehdä myös oma-aloitteisesti ilman, että ulkopuolisen tarvii niistä aina sanoa.

Viikon7 radan välistävedot tuntuivat alkuun todella työläiltä: mä olin kankea ja Jerellä meni kaarteet pitkiksi. Mutta kun aloin opettaa Jerelle, mitä meinaa esteiden merkkaus, niin johan rupesi lyyti kirjoittamaan! En ollut tajunnutkaan, miten vähän esteiden merkkausta olen tehnyt, niin miten sen osaamista voisi Jereltäkään vaatia.

Treenirata vko6

Treenirata vko7

Treenirata vko13

Kuun puolessa välissä osallistuin agilitytuomari Anne Saviojan ratatreeneihin Koirahallilla. Oli muuten todella mielenkiintoinen ja avartava kokemus! Olin jo helmikuussa osallistunut Annen ratakoulutukseen kuunteluoppilaana, joka oli opettavainen ilta sekin, mutta vielä enemmän siitä sai irti koiran kanssa. En ollut edes tajunnut, miten kaukaa mä saan Jeren irtoamaan esteille, huh huh! Jere menee myös hyvin esteitä pelkällä ohjauksella ilman että sanon mitään ääneen. Sapiskaa tuli monelle - minä mukaanlukien :D - siitä, että käytettiin liikaa sanoja "tässä" tai "täällä". Miten helposti ne lipsahtaakaan suusta... Mutta ilmankin pärjää. =) Kotiläksyksi saatiin Jeren kanssa treenata persjättöjä, joissa mulla on liian usein ajoitukset pielessä. Viime viikon treeneissä ne jo sujuivat.

EHYTillä ollaan otettu keinutreeniä sekä keppejä 2x2-menetelmällä. Kuun alussa osallistuttiin oikein Aneten keinuklinikalle, mutta myös normi viikkotreeneihinkin olen keinua aina välillä toivonut. Keinuhan oli Jerelle yksien epäonnisten treenien jälkeen kauhea peikko. Aneten tunneilla mörkö on nyt saatu ajettua tiehensä, kun keinua harjoitellaan niin, että sille tullaan vauhdista toisen esteen kautta. Näyttää siltä, että Jere ei huomaakaan keinun rämähdystä. Vielä alkuvuodesta olin varma, että Jere ei enää astu jalallakaan keinulle, mutta toisin kävi. Vahvistusta tarvitaan vielä, mutta ollaan hyvällä tiellä. 2x2 toimii Jerellä kepeissä äärettömän hyvin. Kepit saa olla käännettynä jo aika vinoon, ja vieläkin Jere osaa ne poimia. Mun pikku rimpula on aikas hoksaavainen otus. ♡

Otin myös askeleen lähemmäs kohti virallisia kisoja liittymällä Kiskon Agilityn jäseneksi. Niille, jotka eivät tiedä, niin virallisiin kisoihin osallistuvan täytyy olla jonkun seuran jäsen. KisA taas vastaavasti sponssaa jäsenilleen muunmuassa erilaisia agilitykursseja alennettuun hintaan.

Juuson harrastusrintamalla oli helmikuussa vähän hiljaisempaa, kun näyttelyt kiersivät Pohjois-Suomessa, eikä kaverikoiravierailuitakaan ihan hirveästi ollut. Niinpä lohkaisin Jeren EHYTin agsatunneista pari Juusolle. Juuso ei mikään agilitykoira todellakaan ole: siltä puuttuu Jeren hulluus, eikä Juuso ole samalla lailla käskytettävissä kuin Jere. Näyttelyt ja kaverikoirailu, joissa se saa patsastella, olla esillä ja vähän diivaillakin, ovat enemmän Juusolle luonteenomaista. Ei sikäli, etteikö Juuso olisi ollut innoissaan, kun se pääsi mukaan ja puuhastelemaan. Voi sitä touhotuksen määrää! Mutta Juuso meni esteitä omia aikojaan ja omalla tavallaan, ja joka kerta kesken tunnin Juuson mielenkiinto lässähti kuin lehmänhäntä. Hauskaa sillä kuitenkin ilmiselvästi oli ja se on pääasia. =)

Toissa sunnuntaina osallistuttiin Juuson kanssa Salon Koirahallin avoimien ovien päivään. Ohjelmassa oli muotinäytös, erilaisten koiraharrastuksien esittelyä, ja paikalla oli myös eläintarvikekirppis. Mekin päästiin Helsittaren mannekiineiksi. HelsiTar on piikkiöläinen perheyritys, joka kotimaisena käsityönä valmistaa erilaisia harrastus- ja suoja-asuja niin koirille kuin omistajillekin. Muotinäytöksen lisäksi Juuso oli paikalla kaverikoiran ominaisuudessa.

Kaverikoirat Juuso, Bono ja Svea