Tapahtumakalenteri

  • Taija Salokanteleen ratatreenit torstaisin (Jere)
  • Koirahallin vakiotreenit sunnuntaisin (Jere)
  • 25.03.18 Lappalaiskoirien ER (Juuso)

14. lokakuuta 2015

Soutamista ja huopaamista

Käytiin Juuson kanssa reilu viikko sitten silmätarkissa Riihimäellä. Taas oltiin jännän äärellä, sillä esim. Juuson hämäränäkö, jossa PRA:n pitäisi näkyä ensimmäisenä, ei ole edelleenkään tuntunut heikkenevän.

Juuson tulos on päivittynyt jo KoiraNettiin ja on taas vaihteeksi PRA: todettu. Mutta jotta asia ei olisi taas liian yksinkertainen, ei Juuson tilanne ole muuttunut kahden ja puolen vuoden takaisesta yhtään. Juusolla on kyllä silmän verisuonet ohuemmat kuin niiden olisi hyvä olla, mutta kun PRA:n tyypillisiin merkkeihin kuuluisi se, että verisuonet rapistuisivat silmien ulkosyrjiltä, halkovat ne Juuson silmiä ihan reunasta reunaan.

Per Axelsson oli itsekin aika äimänä tästä pysähtyneestä tilasta ja sanoi, että jos tämä PRA:ta olisi, pitäisi koiran olla sokeutunut jo aikapäiviä sitten. Verisuonien ei kuuluisi näyttää tuolta kuin mitä ne Juusolla näyttävät. On kuulemma hyvin erikoinen tapaus. Jotain muutakin verkkokalvon sairauden mahdollisuutta väläyteltiin.

Vielä tarkastusdokumenttia hypistellessäänkin Axelsson mietti ääneen, että mitäs tähän nyt laittaisi. Valitettavasti sain kuitenkin sen käsityksen, että sillä ei ole merkitystä, mitä rivilääkäri papereihin laittaa. Axelsson sanoi, että jos me ikinä paneeliin päästäisiin, tultaisiin me sieltä PRA-lausunnon kera takaisin. Panelistit eivät kuulemma tulosta muuta, kun ovat tuomionsa kerran antaneet.

Tarkkilomakkeeseen  laitettiin merkintä "status quo" - tilanne muuttumaton. Oikeasti, mun hermot ei enää kestä tätä eipäs-juupas-ehkä-ei sittenkään -soutamista ja huopaamista. Mutta ilmeisesti meidän ainoa toivo on Hannes Lohen geenitestissä. Voi kun se valmistuisikin pikimmiten! Mulla alkaa muuten ideat loppumaan kesken.

Pääasia tietenkin on, että Juuson näkökyky on säilynyt ja näyttäisi säilyvän vastedeskin. Vanhus siis pystyy jatkossakin elämään normi elämää. Itse en vaan edelleenkään saanut mielenrauhaa.
Per Axelssonin näkemys Juuson tilanteesta

Ei kommentteja: