Ilmeellä

Juuson silmäkontrolli

Kävimme toissapäivänä suurella mielenkiinnolla odottamassani silmätarkissa Juuson kanssa. Vuosi sitten saatu diagnoosi oli melko musertava ja masentava: tutkimusdokumentissa Juuson silmät oli ruksittu yltympäri ja kommenttikohdassa todettiin, että muutokset ovat selkeitä. Merkkejä hiipuvasta näkökyvystä kuitenkaan ei ole Juusosta huomannut.

Silmätarkastuksen suoritti Päivi Vanhapelto. Tämänkertainen tutkimustulos oli huomattavasti valoisampi kuin edeltäjänsä: lääkäri oli panelistien kanssa samaa mieltä, että Juuson silmissä on PRA, mutta silmämuutokset ovat kuulemma varsin vähäisiä. Siinä siis taisi olla syy, miksi en ole kuluneena talvena huomannut Juuson käytöksessä mitään muuttuneen, sillä muutokset eivät ole vaikuttaneet sen näkökykyyn. Ja jos sairaus on vähänkään armollinen, ei Juuso menetä näkökykyään kokonaan ainakaan PRA:n takia.

Vaikka diagnoosi sinänsä on tietenkin ikävä, oli kuitenkin helpotus kuulla, että tilanne ei ole niin paha, miltä viime vuonna vaikutti. Ja olen toki käynyt läpi erinäisiä artikkeleita koiran silmäsairauksista, ja esimerkiksi PRA:n mahdollisista ikävistä sivuvaikutuksista luin mainitun muunmuassa erilaiset käytöshäiriöt, joiden vuoksi koiria on jouduttu jopa lopettamaan. Juuso on sen verran rautainen jätkä, että se pärjäisi varmasti ilman näkökykyäkin, mutta eihän sitä voi etukäteen koskaan ihan täydellä varmuudella sanoa. Tämän tutkimustuloksen valossa Juuson tulevaisuus vaikuttaa siis huomattavasti positiivisemmalta kuin vuosi sitten, ja Juuson parasta ja pärjäämistä tässä ensisijaisesti ajattelenkin.

Ikävä juttu tässä on se, etten voi koskaan käyttää Juusoa jalostuksessa. Juuso on niin mahtava ja terve otus muuten, että olisin toivonut sille jälkikasvua. Nyt se ei siis ole mahdollista. Ja koska on perinnöllisestä sairaudesta kysymys, ja Juuson sisaruksia on käytetty jalostukseen, voi tauti ikävästi putkahtaa esiin missä vain. Sitä tässä vain ihmettelen, että mistä PRA on Juusolle tullut, kun sen suvussa sitä ei ole keneltäkään muulta löytynyt. Ajattelin ottaa yhteyttä Optigeniin, joka aikoinaan tutki Juuson prcd-PRA -verinäytteen, josko heillä olisi kyseinen näyte vielä tallella. Jospa siellä oltaisiin kiinnostuneita tutkimaan näytettä tämän asian tiimoilta.

Juuso oli kyllä melkoinen tapaus taas, kun tuolla kyseisellä lääkärikäynnillä oltiin. Silmätippojen laitto oli aina vain yhtä hankalaa: piti olla pannat ja kuonokopat, jotta sätkivä ja rääkyvä koira saatiin edes jotenkuten pidettyä paikoillaan. Se on kyllä välillä niin itsepäinen otus, ja vanhemmiten pahenee vain. Odotustilassa se haastoi muita koiria tuijotuskisaan, ja kun toisen koiran kantti petti ja se alkoi rähisemään Juusolle, oli toisella niin itsetyytyväinen katse ettei paremmasta väliä. On se salakavala koira! :D

Julkkispojat

Olin opiskelujeni puolesta työharjoittelussa paikallisessa sanomalehdessä, ja tuli siinä työkavereiden kanssa jossain vaiheessa juttua Juusosta ja Jerestä sekä tästä blogista. Yksi työkavereista sitten ehdottikin, että mitäs jos tehtäisiin siitä juttu. Ja niin oli pojat päätyneet tämän viikon lehteen. Pitäjän pikku julkimot. Ja miten edustavina ne ovatkaan tossa kuvassa, poseeraavatkin taas niin esimerkillisesti ja katsovat kameraan... :P Artikkelin saa suuremmaksi sitä klikkaamalla.

Juuson kuulumisia

Juuson saamasta PRA-diagnoosista alkaa olla kulunut vuosi. Takana on pitkä ja pimeä talvi, joka on ollut otollista aikaa tarkkailla sen vaikutusta Juuson hämäränäköön. Heikentynyt hämäränäkö on PRA:n etenemisen ensimmäisiä oireita. Olen tehnyt Juusolle testejä: saako se hämärässä kopin herkkupalasta tai havaitseeko se iltalenkillä ollessamme tiellä nököttävän kävyn tai kivenmurikan. Olen tarkkaillut, esiintyykö Juuson käyttäytymisessä ilta-aikaan (ja muulloinkin) epävarmuutta tai varovaisuutta, sekä miten se käyttäytyy vieraita ihmisiä kohtaan: onko se epäluuloinen tai arka, ja väistääkö tai varooko se uutta ihmistä. Olen myös seurannut sitä, että pitääkö Juuson ns. katsoa sivuun nähdäkseen eteensä tai että pitääkö liikkeen tapahtua Juuson näkökentän keskellä, että se havaitsee sen (perifeerinen vs. sentraalisen PRA). Mitään oireita ei ole kuitenkaan ollut havaittavissa: Juuso puksuttaa menemään kuin aina ennenkin. Olimme eräänä talvi-iltana lenkillä, ja koska oli kohtalaisen liukasta, ja se slippailu tuolla teillä alkoi meikäläistä ärsyttämään suunnattomasti, päätin kävellä yhden pellon laitaan, jossa päästäisin pojat irti, että ne saisivat kuitenkin riittävästi liikuntaa. Heti remmit irrotettuani tajusin, että ei hitto mitenkäs Juuso! Että jos sillä oikeasti on ongelmia näön kanssa, niin ei ehkä ole järkevää pitää sitä vapaana. Mutta siellä se pöhelsi pusikoissa nuoremman tavoin, eikä ongelmia ilmennyt. Olen sittemminkin uskaltanut päästää pojat (Juusonkin) iltahämärissä vapaaksi.

Odotan suurella mielenkiinnolla Juuson tulevaa silmäkontrollia, joka on heti, kun vain Halikon eläinklinikalle tulee silmälääkäri vierailulle. Kaikki merkit viittaavat kyllä ihan muuhun kuin sokeutuvaan koiraan, mutta olen toki tietoinen, että koira pystyy feikkaamaan näkökykyään. Mutta jos niin käy, että diagnoosi on edelleen sama, niin ei voi kuin nostaa hattua Juusolle: jos jo vuoden takainen diagnoosi väitti silmämuutosten olevan selviä (ja pitäisi se kai käytöksessäkin jossain määrin huomata), niin Juuso on siltikin pitänyt iloisen, ennakkoluulottoman ja rohkean suhtautumisen elämään. On se vaan äijä!