Laitila RN

Huh, olipahan päivä! Avasimme siis tänään Juuson näyttelykevään Laitilan ryhmiksessä, johon oli ilmoitettu 19 suomenlapinkoiraa. Tunnelmat ennen kehiä olivat vähän kaksijakoiset: varovaisia toiveita elättelin jopa ERIstä, sillä Turku KV:ssä ainut mainittu puute - totaalikarvattomuus - oli alentanut arvosanan EH:ksi, ja koska turkinpuute kuitenkin on väliaikainen tila ja korjattavissa (vrt. rakenneviat), ja kun sulkasato oli Turun näyttelyn aikoihin loppunut ja karva sittemmin alkanut kasvaa takaisin, oli meillä ainakin mahdollisuudet saada parempi arvostelu. Toisaalta taas Juuson ärhentely toiselle koiralle ennen Laitilan jäähalliin sisällemenoa palautti taas maanpinnalle, että tilanne voi hetkessä kääntyä vastaan, jos ei handlerina ole tarpeeksi skarppina.

Juuso oli kehässä kuitenkin tosi nätisti, poseerasi kauniisti ja antoi hyvin tutkia itsensä. Ravaaminen vaan oli vähän laiskanpulskeaa, ja syynkin tiedän: Juuson mielen on naapuruston tyttöjen juoksut vetäneet matalaksi, ja ainakin yhden juoksuisen tyttökoiran tiedän olleen Laitilan näyttelyssä paikalla. No mutta tää on tätä, ja tiedän myöskin, että Juuso olisi voinut olla kehässä myös montaa astetta vänkyrämpi. Nyt se sentään oli vain poissaoleva ja laiska. Juuson arvostelu kokonaisuudessaan, tuomarina Maija Sylgrén:

"10-vuotias. Lanneosaltaan hieman pitkä uros. Selvä sukupuolileima. Miellyttäväilmeinen pää. Ilmeikkäät korvat. Tummat silmät, joissa hieman pyöreyttä. Purenta ok. Hyvä kaula ja ylälinja. Oikea rintakehän malli ja luusto. Hieman jyrkkä lantio. Riittävän tasapainoiset kulmaukset. Liikkuu takaa ahtaasti. Joustava sivuliike. Karva ei parhaimmillaan. Miellyttävä käytös."

Kehäsihteerin värilaikka vilahti niin nopeasti, etten ehtinyt nähdä kunnolla, mikä Juuson lopputulos oli. Sen sentään kuulin, että ERI tuli, ja siitähän meikäläinen jo repesi. Myöhemmin vaan katsoin arvostelulappua tarkemmin, ja sinne oli ruksattu myös SA. Juuso olisi siis ollut oikeututtu kilpailemaan vielä paras uros -kehässäkin, mutta kun en tätä itse silloin aikoinaan tajunnut, eikä meitä sinne kehään kukaan huhuillut, niin me puututtiin sieltä tyystin. Pitää laittaa amatöörin piikkiin, seuraavalla kerralla sitte viisaampana ja kokeneempana. Paras veteraani -kehäkin meinasi siinä tohinassa unohtua, mutta onneksi yksi kokeneempi kehässäkävijä meikäläistä muistutti, että oottehan te vielä veteraanikehissä narttujen jälkeen. Käsittämätön fiilis mennä kehässä, kun yleisö taputtaa ja sitten saa ruusukkeen käteen! Juuson rivi tältä päivältä VET ERI1 SA VSP-VET

Poikien harrastuspäivityksiä

Laitetaas tänne muutama rata piirrustuksen muodossa, että mitä ollaankaan Jeren kanssa tuolla agilitytreeneissä puuhasteltu. Kaikkia en ole muistanut laittaa heti ylös, ja ajan myötä ne valitettavasti unhottuvat, mutta jokunen on pelastettu. Näitä on ihan mielenkiintoista katsella ja pyöritellä mielessä jälkeenpäin.

Agility on ehdottomasti ollut sitä, mitä Jere on elämäänsä kaivannut. Jeressä aina ilmennyt jonkunasteinen ylivilkkaus on nyt saatu kanavoitua sille nakutettuun lajiin, ja varmaan suurimmaksi osaksi Jeren ylitsepursuava energia on arjessa näkynytkin siksi, koska meillä ei ole aiemmin ollut mitään vakiharrastusta.

Jere ei välttämättä ole se penaalin terävin kynä: se on semmoinen iloinen hömpöttäjä, joka vaan kohkaa menemään sen kummemmin miettimättä, mutta agilityssä se on joutunut ottamaan myös aivokapasiteettinsa käyttöön. Yrittämistä ja tekemisen halua Jereltä ei ole koskaan puuttunut, joten agilityssä se on mitä mainioin "työpari". Ja nyt se keveys ja sirous, josta näyttelyissä enempi tai vähempi moitittiin, onkin tässä lajissa vaan plussaa: Jeren hyppääminen on kevyttä ja vaivatonta, ja se pystyy tekemään tosi ketterästi käännöksiä. Jere on kuitenkin maxi-kokoinen, joten hyppyesteet tulevat olemaan korkeita.

Viime vuoden puolella tehtiin vielä treeneissä paljon pelkkiä estepareja. Tässä on meidän ekoja vähän pidempiä ratoja. Tää on tällanen kaahausrata, joka on Jeren mieleen: putket ja hypyt on sen ehdottomia lemppareita. (Kepit-putki-putki-hyppy)

(Hyppy-hyppy-putki-hyppy-putki-hyppy) Tää vaati jo multa pikkasen skarppiutta, jotta pysyn itse ohjaksissa. Ongelmaksi agilityssä on muodostunut ohjaaja eli minä. Jere kyllä tekee ja menee - ja meneekin vauhdilla - ja välillä mulle iskee paniikki, että mikä käännös tai että miten mun kannattaa missäkin kohtaa mennä, jotta pysyn puikoissa. Toisinaan jään päättämättömänä seilaamaan sinne esteiden väliin, välillä teen jotain ihme piruetteja siellä - ja aikaa kuluu hukkaan. Jere on pirun nopea, joten aikaa ei ole tuhlattavaksi. Koiraa pitäisi olla radalla edellä puoli askelta: meneillä olevalla esteellä pitäisi olla ohjaamassa, mutta valmius seuraavallekin esteelle tartteisi olla. Ei saa olla liian edessä, jottei koira jätä esteitä väliin; mutta liian jäljessäkään ei saa olla, ettei ole tientukkeena.

Sylikäännöksen harjoittelua, tää meni nätisti - koiralta varsinkin. Huomasin tässä kyllä vahvan vasenkätisyyteni korostuvan. Tuo toinen puoli meni multa selkeesti heikommin kuin toinen.

(Hyppy-hyppy-putki-putki-hyppy-kepit) Voitte varmaan arvata, että ekojen hyppyjen väli oli mulle vaikeaa: seilaamista, seilaamista...

(Ratamaraton: putki-hyppy-pituus-kepit-pussi-ja lentävällä sama alusta) Tätä tehtiin viimeksi. Pituus ja pussi oli meillä ihan uutena ohjelmassa, mutta menivät Jereltä mallikkaasti.

Mun päättämättömyyden lisäksi ongelma on Jerellä ollut keinu. Se ei jotenkin malta mennä sitä sieltä päästä asti, vaan saattaa usein "oikaista" ja hypätä lankulle keskeltä. Anette-ohjaaja kyllä vinkkasi, että me voitais ihan hyvin jo mennä kokeilemaan johonkin epiksiin. Se on mun mielestä paljon sanottu se! Mieli kyllä tekiskin mennä, mutta ensin pitäisi omat kuviot saada selkeiksi ja se seilaaminen pois. Starttiluokissa ei keinua kyllä vielä olisikaan.

Juuson kanssa käytiin vielä maaliskuussa parissa mätsärissä treenaamassa. Mitään uusia jättipotteja ei enää tullut, vaikka sijoituttiinkin toisessa. Hienosti Juuso kyllä kehässä käyttäytyi, mutta naapurin tyttökoiran juoksut saivat vanhuksen pään sekaisin ja alakuloiseksi, joten mätsäreissä vedin perässäni ponnetonta ja muissa maailmoissa olevaa lahnaa. Ei siis tietoakaan siinä vanhasta tättähäärästä. Toivottavasti vanha Juuso tulee pian takaisin, sillä muutamaan viralliseen näyttelyyn on nyt lähtenyt ilmot. Turkki, jonka puutteesta tuli Turku KV:ssä pyyhkeitä, on sen sijaan lähtenyt kasvuun.

Vikassa mätsärissä saatiin kyllä kokemusta tutkimisesta ja kunnolla! En ole ikipäivänä nähnyt sellaista syynäämistä edes virallisissa näyttelyissä: koiria leivottiin kuin pullataikinaa, nostettiin ilmaan, paineltiin peukaloilla ja pudisteltiin. Käsittelyssä huomasin kyllä, että ei ole nyt helppoa Juusolla, mutta kaiken se kesti. Hyvä Juuso!

Juuson ässäpäivä

Oltiin Juuson kanssa eilen jälleen match show'ssa, kun sellainen taas oli näille main järjestetty. Taaskin vähän hermostutti, vaikka varmuutta Juuson kehäkäyttäytymisestä olinkin jo nähnyt ja saanut. En mä taida jännittämisestäni koskaan ihan täysin päästä...

Yllätys oli iso, kun saavuin kisapaikalle: jono oli melkoinen. En ole ikinä ennen nähnyt mätsärin saaneen ihmisiä näin liikkeelle. Jonotin varmaan puoli tuntia, että pääsin edes halliin sisälle. Myöhemmin kuulin, että kaikkiaan 155 koiraa ilmoitettiin eri luokkiin. Mätsärissä oli veteraaniluokkakin, johon Juuson tietysti ilmoitin.

Veteraaniluokassa taisi olla seitsemän koiraa. Noudatin nyt omia neuvojani, enkä seurannut muuta kuin Juuson edesottamuksia kehässä, niin en ole osallistujamäärästä ihan varma. Juuso tuntui vähän työläämmältä esittää kuin esim. Turku KV:ssa. Toinen oli kuin lentoon lähdössä, ihan tättähääränä. Muuten oli tosi mallikelpoisesti, vaikka vain turhan innokkaana. Tuomari kysyi käsittelyssä, että harrastaako tämä koira TOKOa, kun esiintyminen näyttää ihan siltä. Onneksi edes näytti! :D

Palkitseminen aloitettiin häntäpäästä. Kun meitä oli jäljellä enää kaksi, ja tuomari lähti kävelemään sitä toista koirakkoa kohti, en meinannut uskoa tilannetta todeksi. Juusosta tuli luokkavoittaja!! Ihan mieletöntä Juuso! ♡ Ensimmäinen pokaali toiselle ikinä ja hieno puna-keltainen iso ruusuke. Lisäksi palkinnoksi tuli solmulelu sekä puruluu, joka popsittiin välipalaksi heti. Arvostelulomakkeessa luoksepäästävyys, turkki, esiintyminen ja liikkeet ruksittiin kaikki erinomaisiksi.

Palkittuja veteraaneja, Juuso vasemmalla

Best in Show -kehässä ei sitten enää menestystä tullut. Pitkäksi venynyt päivä ja turnajaisväsymys alkoi näkyä Juusossa ja keskittyminen esiintymiseen oli vähän sitä sun tätä. En osaa yhtään sanoa Juuson sijoitusta, kun neljä parasta otettiin suoraan esille kaikista esiintyjistä. Me muut saatiin lohdutuspalkinnoksi kirja, jossa opetaan lukemaan koiraa. =)

Mä olen todella tyytyväinen Juuson edesottamuksiin. Täytyy vaan vastaisuudessa saada tuota toisen ylitsepursuavaa intoa hiukan hillittyä. Ja kohti seuraavaa mätsäriä, joka onkin jo kahden viikon kuluttua.

Juuso pokaaleineen ja ruusukkeineen

Toinen iloinen sattumus tapahtui perjantaina. Hannes Lohen geenitutkimusryhmästä soitettiin. He ovat ottaneet Juuson vuosi sitten luovuttaman PRA-tutkimukseen tarkoitetun verinäytteen työn alle. Juuson kirjava silmätarkkihistoria oli herättänyt kiinnostuksen. Aivan mahtavaa Kennelliiton nuivan suhtautumisen jälkeen.

Yritin nimittäin ilmoittaa Juuson paneeliin viime marraskuussa, mutta sain kieltävän päätöksen, koska Juuso on jo kertaalleen paneelissa ollut. Olin päätöksestä aika pöyristynyt: olin kuvitellut, että noin kirjavan silmälausuntohistorian omaava koira olisi nimenomaan kiinnostanut Kennelliiton panelisteja. Ja tässä kun ei ole kyse vain minusta ja Juusosta, vaan vaikuttaa myös kasvattajan valintoihin. Lisäksi Juuson sisaruksilla on jälkeläisiä, joita tämä tilanne niinikään koskettaa. Ja eihän paneeli ole sen kummempi juttu kuin tavallinen silmätarkkikaan - molemmat ovat voimassa kaksi vuotta, ja viime marraskuussa meidän paneelikäynnistä oli aikaa enemmänkin.

Myöhemmin kuulin, että Juuso voi päästä paneeliin mukaan eriävän silmälausunnon antaneen lääkärin niinsanottuna opetuskoirana. Tarttee nyt vaan ottaa yhteys Axelsoneihin. Mutta sekin käy mulle, että asia alkaisi pikkuhiljaa selkiämään Lohen työryhmän tutkimusten kautta.

Juuso ja Jere treffeillä

Vihdoin ja viimein saatiin sovitettua aikataulut Seijan (kennel Käpäläkallion) kanssa yksiin niin, että meikäläisen pojat Juuso ja Jere sekä Seijan tytöt Ruska (Miskajasmin Naruska) ja Usva (Käpäläkallion Peikotar) pääsivät treffailemaan keskenään. Seija asuu meistä vaivaisen kivenheiton päässä, mutta ikuisuus ollaan tätä miittiä puuhattu: milloin joko Seijalla tai meikäläisellä on ollut jotain menoa, milloin jommallakummalla tytöllä on ollut juoksut. Mutta viimein... Ja hyvää kannatti odottaa: nelikolla riitti hauskaa ja vauhtia yllinkyllin! Kiitos Seija seurasta! Koko poppoo yhdessä - Usva, Ruska, Jere ja Juuso:

Tytöt, äiti Ruska ja tytär Usva

Pojat Juuso ja Jere

Suloinen pieni Usva-tyttönen

Ruska

Juuso

Jere ja Usva löysivät heti yhteisen sävelen:

Ota kiinni jos saat!

Lapinkoiratko ahneita..? ;)