Touhuviikko

Viime viikko oli täynnä koira-aiheista toimintaa ja tapahtumaa. Sen kieltämättä huomasi nyt alkuviikosta, sillä pojat olivat epätavallisen rauhallisia ja hiljaisia. =) Mitenköhän nuo menot tuppaavatkin aina kasautumaan yhteen syssyyn..?

Maanantaina oltiin Jeren kanssa tavalliseen tapaan EHYTillä agilitytreeneissä. Meillä oli kaahausrata, ja harjoiteltiin kauko-ohjausta. Sitä mun pitääkin treenata tai ainakin sisäistää se itselleni. Mulla on paha tapa ohjata Jereä välillä vähän liikaa ja liian läheltä, vaikkei siihen aina olisi tarvettakaan. Mä varmistelen. Katja mua usein ripittääkin koirahallin treeneissä, että taas sä olet siellä esteissä kiinni, että muistapa vaan luottaa koiraan. Jere nimittäin irtoaa esteille ihan hyvin, mutta mua saa välillä muistuttaa asiasta.

Alla oleva video on parin viikon takaa, kun treenattiin hyppytekniikkaa ja estevälin etäisyyden lukua. Tuo on vaan niin nättiä katsottavaa tuo Jeren kevyt hyppääminen. Ja huomaa pojan innostus meidän treenipalloon! Se on niin Jeren suosikki. =)

Tiistai oli vapaapäivä. Juuson kontaktikurssi päättyi, enkä ilmoittanut sitä tällä erää uudelle kierrokselle. Meidän näyttelykausi starttaa parin viikon päästä, ja kaverikoirarintamallakin on homma vilkastumaanpäin. Tarkoitus ei ole väsyttää vanhusta tarpeettomasti.

Keskiviikkona käytiin Juuson kanssa kaverikoiravierailulla. Meidän ryhmä on vahvistunut kesän ja syksyn aikana, ja mukaan on liittynyt muunmuassa 4-vuotias lapinkoiratyttö Heta. Heta oli mukana keskiviikon vierailulla, ja Juusolla oli maailmankirjat sekaisin. Toinen on niiiiiin naistenmies. =) Vierailuilla toki keskittyy oleelliseen, mutta kohteiden parkkipaikoilla, kun ollaan vapaalla, huomaa selkeästi toisen innostuksen ja sen, kuinka naisseurassa rintaa röyhistellään ja ollaan niin polleaa.

Torstaina oltiin Jeren kanssa koirahallilla omatoimitreeneissä heti aamuseitsemältä. Aikainen lintu madon nappaa. =) Tällä kertaa tehtiin vähän vähemmän ratatreeniä ja keskityttiin eri esteisiin. Täsmätreenattiin ja vahvistettiin esimerkiksi keppejä ilman ohjureita sekä A-esteen ja puomin alastuloa. Lisäksi itse harjoittelin erilaisia ohjauskuvioita kuten takakiertoa ja valssia. Mä olen vasta viimeaikoina alkanut käyttämään valssiakin selkeästi enemmän. En tiedä, miksi olen aiemmin jättänyt sen jollainlailla noteeraamatta ja jopa vältellytkin sitä, sillä monessa tilanteessa se todella toimii ja sillä säästää aikaa. Pitäisi vaan olla avoimempi erilaisille kokeiluille eikä antaa mielen ja toimintatapojen jämähtää.

Lauantaina osallistuttiin Juuson kanssa EHYTillä järjestetävään perinteiseen Vanhojen koirien päivään. Oltiin siellä myös viime vuonna. Tapahtuma sisälsi fysioterapeutti Leena Piiran ja eläinlääkäri Pirkko Hämeenojan luentoja vanhan koiran terveydestä, ravinnosta ja liikkumisesta sekä miten voi jo nuoremman koiran kanssa ennaltaehkäistä ja hidastaa vanhuuden oireita ja pitää nelijalkainen vireänä. Sen jälkeen alkoi käytännön osuus, johon kuului jumppahetki ja sen jälkeen temppurata. Jumpassa, josta alla oleva kuvakin on (Juuso äärimmäisenä oikealla), tehtiin erilaisia liikkeitä, joilla koira saatiin venyttelemään sivuille ja ylös sekä köyristämään selkää - liikkeitä, joiden toistaminen säännöllisesti pitää koiran vetreänä. Kuvassa näkyy temppurataakin osittain: on askellusharjoitusta maassamakaavilla kepeillä, koordinaatiotreeniä lankulla, venyttelyharjoittelua dobo-pallolla sekä erikokoisilla tyynyillä jne. Jumppa oli viime vuoteen verrattuna uutta, mutta tutusta temppuradasta Juuso tykkäsi. Ja meidän vetreällä veteraanilla oli taas ihan omat kuviot joillakin puuhapisteillä, esimerkiksi dobo-pallolla Juuso ei tyytynyt vain venyttelemään, vaan se hyppäsi pallon päälle tasapainottelemaan. Moni paikallaolleista siinä naureskelikin ja ikää kysyessä oli että oho ai niin vanha jo. On kyllä ilo omistaa näin vetreä, iloinen ja reipas veteraani. ♡

Sunnuntaina oltiin Juuson kanssa koirahallilla Borzoi-klubin järjestämässä mätsärissä tsekkaamassa näyttelykunto ja onko karvanlähtötauon jälkeen näyttelyetiketti edelleen muistissa. Messarin tasoiseen tapahtumaan; jossa valokuvataan, videokuvataan ja edellisinä vuosina on jopa televisioitu sitä; ei kehtaa mennä ihan kylmiltään. Ja mullehan tämän vuoden messari on ensikertainen koiran kanssa.

Mätsärissä ei ollut veteraaniluokkaa erikseen vaan Juuso osallistui isoihin aikuisiin. Tuomarina oli täsmälleen sama henkilö, joka tuomaroi tasan vuosi sitten koirahallin mätsärissä samaisessa luokassa. Juuso sai silloin KPn, ja tänäkin vuonna tuomari tykkäsi näkemästään. Juuso voitti parikilpailun, muttei sitten enää punaisten ryhmässä sijoittunut. Kunniapalkintoja ei tällä kertaa jaettu. Yksilöarvostelussa tuomari ei ollut uskoa, kun kerroin Juuson iän, ja kilpailuluokassa hän totesi, että veteraanilla jo liike on niin kevyttä ja komeaa, että punainen nauha tulee.

Nyt on kuitenkin sanottava, että en muista Juuson aikoihin olleen noin helppo handlattava. Sitä ei oikeastaan tarvinnut handlata ollenkaan. Ei maankamaran nuuhkimista tai liiallista tättähäärää. Juuso ravasi supernätisti vierellä nokka pystyssä, muttei ollut liian innokaskaan. Kyllä näillä kehtaa messariin lähteä: Juusolla on homma täysin hallussa, ja jos se noin nätisti menee messarissakin, niin ylpeä saa olla.

Jeren silmätarkki

Jere kävi tänään näyttämässä silmiään Kuninkaantien Eläinklinikalla, johon ell Päivi Vanhapelto oli jälleen tullut virallisia silmätarkkeja tekemään. Jerelle silmätarkki oli jo neljäs. Silmät olivat edelleenkin terveet. Jippiii!! :D

Klinikka oli myös hyvää harjoittelualuetta treenata rauhoittumista ja naksuttelua, joita tehtiinkin siinä odotellessa kiitettävästi. Ja ihan kivastihan se sujuikin. Tosin oma osuutensa rauhallisuudella saattoi olla siinä, että oltiin käyty heti aamun alkajaisiksi koirahallilla vetämässä tunnin agitreenit. :D

Jere ja alien-silmät tarkin jälkeen :D

Jere kisaputkessa

Taas on Jeren kanssa treenattu ja kisattu agilityn parissa, ja fiilikset ovat lennähdelleet äärestä ääreen. On tää vaan hassu laji: välillä tunnet olevasi ihan pattitilanteessa, eikä tunnu löytyvän keinoa edetä eteenpäin. Hampaat kiristyvät, harjoittelu ei tunnu mielekkäältä ja yhä uudelleen yrittämisellä/väärän tekemisellä tuntuu vain vahvistavan koiraa jatkossakin tekemään väärin. Sitten yhtäkkiä välähtää tai ihan vaan ajattelet, että kokeillaanpa hommaa näin, ja sitten yhteistyö alkaakin jälleen pelittämään, ja niin on taas motivaatio huipussaan ja täynnä tarmoa voittajafiiliksellä.

Oltiin Jeren kanssa syyskuun lopulla Salon koirahallin treeniryhmäläisten välisissä kisoissa. Tarkoitus oli mennä pitämään hauskaa jo siitä ilosta, että kisoja on tähän asti ollut lähellä ja helppojen kulkuyhteyksien päässä näin kiitettävästi, että päästään kokemaan kisatunnelma - vaan toisin kävi. Mä taisin olla kireämpänä kuin koskaan kisatilanteessa. Olin laittanut Jeren yhteen koirahallin häkkiin paikanpäälle saavuttuamme, ja sehän aloitti kunnon tyhjänräksytyksen heti.

Tää on se Jeren kääntöpuoli: Jere on loistava harrastuskoira. Sen halu ja motivaatio tehdä asioita on mieletön. Sillä on energiaa ja sillä on nöyryyttä. MUTTA sitten kun ollaan tilanteessa, että odotellaan omaa vuoroa ja tapahtumien keskipiste ei olekaan Jeressä, se tylsistyy ja aloittaa helposti sijaistoiminnan eli haukkumisen.

Mä, jolla pinna oli jo valmiiksi vähän liian tiukalla, hermostuin Jeren äänenkäytöstä entisestäni. Rataantutustumisosuudessakaan en pystynyt täysillä keskittymään, kun tajuntaan kantautui Jeren haukahdukset ja ajattelin vaan, että miten ärsyyntynyt olen. Rata oli kohtuuhelppo. Putket kolme ja kuusi sai valita, että kummasta päästä sen suorittaa. Kutosputkella tein virhearvion, se olisi meidän pitänyt tehdä just päinvastoin, mutta muuten paketti hajosi omaan fiilikseen, keskittymiskyvyn herpaantumiseen ja sitä myöden koiran haahuiluun. Mä en nimittäin kesken radan välttämättä muistanut, olinko mä edes odottanut tuomarin lähtölupaa, ja jos on niin kireenä, ettei sellaistakaan muista, vaan alkaa sitä kesken radan pähkäilemään, niin on suoritus tuhoon tuomittu.

Fiilis välittyi Jereenkin, ja kesken radan se saattoi jäädä putkeen asustelemaan ja sinne hajuja nuuhkimaan. Siis putken, joka on Jeren lempieste! Virhepisteitä ekalla radalla 20 ja toisella 15. Ihanneajat alittuivat, mutta hitaasti edettiin verrattuna treeni- tai kisaratoihin muuten. Eikä ajanalitus paljoa lohduttanut. Virhepisteiden valossa ei mennyt juuri huonommin tai paremmin kuin edellisissäkään kisoissa, mutta päällimmäinen tunne oli kuitenkin pettymys.

Koirahallin kisarata 27.9.14

Seuraavan päivän treenit koirahallilla tuntuivat vaan lisäävän ahdinkoa: 4-putki alkoi heti treenien nollapisteestä menemään väärinpäin (ratakuva alla). Jere ei jostain syystä kyennyt tajuamaan, että 3-hypyn kierron jälkeen putkeen ei syöksytä suorassa linjassa, vaan se edetään vasemmalta oikealle. Treenivetäjä-Katjakaan ei osannut suoralta kädeltä neuvoa, että missä vika. Tiistainkin treeneissä EHYTillä oli vähän samantyylinen virhe, johon Jeren rata kosahti.

Ensimmäistä kertaa agilityssä mulla oli sellainen olo, etten oikein tiennyt, että miten mä ongelmavyyhtiä lähtisin purkamaan. Mentiin keskiviikkoaamuna koirahallille omatoimitreeneihin. Tein Jerelle alkuun ihan pelkkää kolmoshypyn kiertoa, ja sen jälkeen heitin Jeren treenipallon kohti putken vasenta aukkoa. Se meni, mutta niin se oli mennyt ohjatuissa treeneissäkin. Ongelmia oli ilmennytkin vasta sitten, kun siihen otti muita esteitä ympärille suoritettavaksi. Sen jälkeen annoin Jeren vähän hengähtää, ja se sai olla kentällä vapaasti. Itse tein muutaman mielikuvaharjoituksen radasta ilman koiraa. Viimeisellä harjoituksella Jere vaan lähti siihen mukaan. Mä höpisin mielessäni pussia, kun huomasin, että Jere sieltä jolkottelee pussiin. Etenin kolmoselle, ja Jere kiersi; ja lopulta annoin putkeen-käskyn - ja Jere meni sen viimein oikein!! Hitsi mikä vapauttava fiilis! Jere ♡

Sitten alettiin ottamaan rataa alusta asti vauhdin kanssa. Tein semmoisen korjausliikkeen, että etenin radalla vähän hitaammin ja etenkin 3- ja 4-esteillä pidin kädet matalammalla. Se tepsi! 4-putki toimi koko treenitunnin paria missiä lukuunottamatta, jotka voin heti pistää omien käsien korkeuden piikkiin. Laitoinkin heti kotiin päästyäni Katjalle viestiä että jeeeee nyt putki onnistui. Katja vastasikin pian, että agility voi monasti olla juurikin noin pienistä asioista kiinni.

Salon koirahallin treenirata vko40

Jeren turhanräksyttäminen oli taas laittanut miettimään asioita, kun SWATin järjestämät kisat lokakuun toisena viikonloppuna lähestyivät. Päätin kokeilla ottaa Juuson näyttelyhäkin mukaan kisoihin. Lisäksi otin Jerelle mukaan vähän puuhasteltavaa. Oma tutultatuoksuva häkki, jonka sai asettaa vapaasti minne halusi sekä puuhaleikit rauhoittivat Jereä huomattavasti. Lisäksi me tehtiin vähän rauhoittumisharjoituksia läpi kisojen (mm. hierontahetkiä). Räksytin haukkui tilanteeseen nähden todella vähän, ja täten myös meikäläisen hermot säästyivät ylilyönneiltä. Nyt mä kykenin rakentamaan Jerelle jo odotteluvaiheessa paremman ja rennomman kisasuorituksen - ja samalla myös itselleni.

Rata oli kinkkinen, täynnä just sellaisia ansoja, joihin nimenomaan me voitaisiin kärähtää (kisarata alla). 3-putken jälkeinen käännös 4-hypylle piti olla tiukka, jottei linja menisi pitkäksi. 7-putki oli juurikin sellainen putki, joka olisi houkutteleva mennä vaihtoehtoisesti väärinpäin. 7-putkelta tullessa sai ottaa kurssin voimakkaasti vasemmalle, jotta 8-hyppy ei jäisi välistä. Tässä muutamia pommeja mainitakseni.

Olin ilmoittanut Jeren kolmelle radalle. Se tuli käytännössä koettua, että kolmas startti oli liikaa. Jerellä lähti ajatus haahuilemaan ja sitä myöden myös koira itse, mutta mullakin oli vähän keskittyminen jo siinä vaiheessa kateissa. Virhepisteitä 15. Kaksi ekaa starttia oli sen sijaan jo hyviä, toinen varsinkin. Ekalla radalla sekä mulla että koiralla oli havaittavissa ekan startin liiallista jännitettä ja vähän meni parissa kohtaa mutkat suoriksi. Aika 24,72sek (ihanneajan alitus -17,28sek) ja virhepisteitä 10.

Tokassa startissa strategiset luvut olivat 19,94sek (-22,06sek) ja 5. Ainut lapsus tapahtui 7-putken edessä, jossa Jere oli jo putkeen menossa, mutta yhtäkkiä se kaartoi ympäri, teki ylimääräisen lenkin ja painui sitten vasta putkeen. Se oli jotenkin käsittämätön juttu, jollaista ei ole ennen tullut eikä varmaan tule vastaisuudessa juuri olemaankaan. Muuten rata soljui vaivattomasti ja yhteys Jeren ja mun välillä toimi. Jeren sijoitus 4. Palkintokoroke jäi vaivaisen sekunnin päähän. Jos ylimääräistä lenkkiä ei olisi Jere tehnyt, ois ajasta saanut napsaistua juuri sen tarvittavan pois. Toisaalta silloin ei olisi tullut virhepisteitäkään.

SWATin kisarata koirahallilla 11.10.14

Podium jäi kyllä harmittavan lähelle, mutta toisaalta osasin iloita siitä, että Jerellä oli taas korvat ja mulla yhteys koiraan. Käytännössä tuli myös testattua, että miten sekä koira että ohjaaja olisi rennommassa kisafiiliksessä. Lisäksi mulla oli mukana naksutin, jota ollaan vasta viime aikoina alettu uudelleen ajamaan koulutuksessa sisään, mutta se vaatinee ihan oman postauksensa. Siitä myöhemmin.

Eka kisanollamme jäi siis edelleen odottamaan itseään, mutta nyt se oli jo todella lähellä. Nyt jäi sentään hyvä fiilis. Sen verran toki jäi harmittamaan, että kisoihin on pakko päästä ja pian. Onneksi toive on toteutettavissa, sillä SWAT järjestää Winter-CUPin vuodenvaihteen molemminpuolin. Sinne käy tiemme! =)

Oheistuotteita

Tilasin tuollaisen kivan lapinkoira-aiheisen kaulaketjun tässä taannoin. Tartteehan sitä olla jotain krääsää, joista varmasti tietää, että mikä se meikäläisen rotu on. ;) Maailmanvoittajasta hankin tuon ärtsynvihreän hiuspannan. Jo pari vuotta sitten tuli tilattua lapinkoirapainatuksilla varustettu huppari.