Taas on asiat liikahtaneet pikkuisen edemmäs ja itseasiassa askel oli nyt varsin ratkaiseva: me hankittiin lisenssi sekä kilpailukirja, joita ilman ei siis virallisiin agilitykisoihin voi osallistua. Rekisteröidyin myös Suomen Agilityliiton kisakalenteriin ja liitin Jeren sinne. Kaikki on nyt periaatteessa valmista. Kisakalenterista ruksin jo pari muikkaria itselleni, mutta kepeistähän se nyt on kiinni.
Jere osaa kyllä ne kepit, mutta koska este on sen verran uusi ja ihmeellinen vielä, tulee siinä tietty herkästi virheitä. Oman haasteensa uuden oppimiselle tuo myös Jeren lyhytpinnaisuus: sillä menee helposti hermo ja samalla fiilis, jos asiat eivät heti mene niinkuin pitäisi. Keppitreenit täytyykin Jeren kanssa aloittaa aina saman kaavan mukaan: ensin parin ohjurin kanssa (sekä keppien alussa että lopussa - mutta varsinkin alussa). Ekaksi tehdään muutama kerta pelkkiä keppejä ees ja taas, jotta Jere saa esteelle tuntuman, mutta ihan erityisesti siksi, että saadaan alle puhdas suoritus, josta Jeren voi palkata. Ei tule känkkäränkkää. :D
Sitten otetaan mukaan suoritus kepeille eri esteiden kautta sekä eri tulokulmista. Vasta sen jälkeen kepit ovat osana rataa, ja jos ne edelleenkin menee virheittä, otetaan ohjurit pois, ja jos vielä vaan tulee puhtaita suorituksia, voi sanoa että keppitreenit ovat olleet oikein onnistuneet. Jeren suurin ongelma taitaa tällä hetkellä olla kepeilletulo: se ei ihan vielä hallitse vauhtiaan ja tiedä, millä nopeudella keppien alkuun kannattaisi tulla, ettei este menisi pelkäksi läpijuoksuksi. Ei muuta kuin treeniä treeniä, sillähän se rutiini tulee. =)
Alla Katjan vakioryhmien vko13 rata. Keppien kanssa oli tällä kertaa pikkaisen off-päivä, haahuiluksi tuppasi mennä. Tää on tätä näin alkuvaiheessa: välillä haahuillaan mutta välillä taas on niin tiukka meno, hyvä rytmi ja mahtava fiilis. On/off hälvenee (toivottavasti!) ajan kanssa, kun keppeihin tulee rutiini.
Mutta Jeren irtoaminen! :O Sain taas vaihteeksi kunnolla näpeilleni, kun mähän tuppaan olemaan sellainen varmistelija ja esteiden läheisyyteen liimautuja. Ei pitäisi eikä ois aina tarviskaan. Tehtiin vähän fiksattuakin pätkää, johon otettiin keinu mukaan. Keinu on nykyään ihq - liiankin ihq, sinne paukataan tuhatta ja sataa, ja jos ollaan jo keretty päähän mutta keinu on edelleen ilmassa, ni sieltä voidaan hyvin liidellä alas. :P Ihana, että Jerellä ei oo enää kammoa keinulle, mut eihän tääkään oo toivottavaa... :D
No siis, lähetin Jeren A-esteeltä 13-hypylle jääden sinne A:n jälkeiseen tilaan. Samoilta sijoilta lähetin Jeren 14-putkeen, ja hyvin poimi. Jere otti hienosti myös 15-hypyn, vaikka olin itse edennyt jo keinulle. On se hieno! Tuon irtoamispotentiaalin kun muistais ja huomiois useamminkin.
Olen ottanut Salokanteleen Taijalta treenikertoja Liedon TSAU-keskukselta. Siellä on alustana keinonurmi - eli siis ihan eri kuin Koirahallilla (kumirouhematto). Jeren liiallisen tottumisen kumirouheeseen sain tuta kinkunsulatusepiksissä viime Tapanina, kun mun oli pakko keskeyttää meidän eka rata Jeren jatkuvan nuuhkuttelun takia. Mua oltiin kyllä varoitettu tästä, että jos keinonurmi alustana on vieras, ni näin saattaa käydä - ja niinhän todella kävi! Tsaulla järjestetään myös paljon virallisia kisoja, joten nuuhkuttelun olisi hyvä jäädä aikas nopeesti.
Nuuhkuttelu tosiaan on vähentynyt selkeesti. Vasta pari kertaa ollaan oltu ja tuloksen huomaa. Ollaan kyllä yritettykin käyttää aikaa tehokkaasti hyväksi: kun ei olla radalla treenaamassa, niin hengaillaan muilla tyhjillä kentillä, totutellaan keinonurmeen ja koetetaan välillä rauhoittuakin.
Tsaulla on myös toinen erikoisuus Koirahalliin verrattuna: kun Koirahallin kepit on puuta, on ne Tsaulla alumiinia. Koirahallin treeniryhmäläisistä moni on kokenut kompastuksen just tässä, vaikka kepit ois meidän kotihallissa treenattu kuinka varmoiksi. Tsaulla homma ei vaan ole toiminut. Alumiinihan voi tuntua koirasta inhalta, onhan se kylmää materiaalia, ja lisäksi alumiinikepit pitää kaameeta pauketta kun niitä suorittaa. Olin jo valmistautunut ongelmiin, mutta mitäpä Jere muuta kuin suorittaa alumiinikepit kuin ois niitä aiemminkin tehnyt. Nyt oon kyllä ylpeä!
Taijan treenit on tosiaan auttaneet moneen asiaan: Jeren paikallaanolosta lähdössä on tullut varmempi, eikä se enää haahuile kentällä omia aikojaan hajujen perässä ollenkaan niin paljon. Me käydäänkin nyt tää kevät sekä Taijan torstaitreeneissä Salossa että Tsaun lauantaiharkoissa.
Jännä kevät tiedossa, kun tietää, että jossain vaiheessa ne ois ne viralliset otettava. Tiiänhän mä, että turha Jereä on siellä mölleissä hautoa, kun potentiaalia on enempäänkin. Itse en oo valmis, mut tämän valmiimmaksi en ehkä tulekaan.
 |
| TSAUlla rauhoittumista vol1 |
 |
| TSAUlla rauhoittumista vol2 |
 |
| Kotia kohti: maailmassa on monta ihmeellistä asiaa... |
