Oivalluksia

Jeren treenikausi porskuttaa kovalla teholla. Edelleenkin sunnuntaisin käydään koirahallilla Katjan treeneissä. Torstaisin käytiin Salokanteleen Taijan ratakoulutuksessa. Vaihdamme loppuvuodeksi Taijan maanantaikurssille, jossa tehotreenataan erilaisia ohjauskuvioita, mutta ensi vuoden puolella olisi tarkoitus siirtyä takaisin ratatreenin pariin.

Taijan kurssi on jo ratojen puitteissa ja opetuksen laadussa ollut hyvä meille, mutta siellä olen opetellut myös oikea-aikaista ja tiheämpää palkkausta Jerelle. Ja ero on jo nyt huima. Jere kun on tuollainen ADHD, jonka energia on suorastaan ryöpsähdellyt treenien alkupuoliskolla. Meillä on tupannut vähän mennä treeniaikaa hukkaan siinä alun söhellyksessä, kun Jere on meinannut mennä seinistä läpi. Taijan treeneissä Jerellä on kehittynyt keskittymiskyky (myös siellä treenien alussa) sekä pitkäjänteisyys ihan silmissä! Kiva, kun Jeren kanssa pystyy jo nyt tekemään pidempääkin radanpätkää ilman, että se hermostuu tai haahuilee. =)

Osallistuttiin Anne Saviojan ratatreeniin pari viikkoa takaperin, ja sielläkin tapahtui kullanarvoisia oivalluksia. Anne ripitti mua siitä, että en voi varmistella menemällä esteiden luo seisomaan ja odottamaan, että koira tulee sinne luo. Mun pitäis muistaa, että Jere on paimenkoira, ja sen mielenkiinnon ja huomion saa liikkumalla itse. Esteiden vieressä seisoskelulla saan vaan koiran vauhdin hidastumaan, ja silloin koiralle jää aikaa keskittää huomio epäoleellisiinkin asioihin.

Myönnän, mä teen juuri tuota. Menen valmiiksi esteelle odottamaan, jotta saisin itselleni enemmän aikaa, etten olisi ainakaan myöhässä. Tässä kohtaa oivalsin senkin seikan, että mä luotan kyllä koiraan, mutta mä en luota itseeni. Siksi mä varmistelen.

Viime viikonloppuna oltiin Kiskon Agilityn seuramestaruuskisoissa, jossa pääsi testaamaan kaikkea opittua ja oivallettua (rata alla). Ei me palkinnoille päästy kovinkaan lähelle, mutta meidän eka rata tuntui kyllä tosi hyvältä. Mä en varmistellut: enempi hain Jereä edelliseltä esteeltä kuin että oisin mennyt seuraavalle odottelemaan. Jerellä säilyi vauhti sekä fokus muhun, eikä käyty räksyttämässä yleisölle tai kerjäämässä kenenkään voileipiä. Rata oli pitkä mölliradaksi. Meidän virheet oli harmittavia ja epätyypillisiä (esimerkiksi rimantiputuksia) mutta ei onneksi niitä tavallisia. Ja nyt keskityin itsekin huolella siihen ekaan starttiin, niin että en söhlännyt (unohtanut rataa tms.) Koska senkin oivalsin, että ekaan starttiin kannattaa Jeren kanssa panostaa, koska silloin sekä ohjaajassa että koirassa on vielä virtaa. Seuraavissa starteissa saattaa tulla varmisteluja, jollei ole palautunut, ja koirakin voi olla vielä väsynyt (niinkuin meille kävi ja on käynyt ennenkin).

Tästä on siis hyvä jatkaa. Viime viikonloppuna olin taas näyttelyssä, mutten oma koira muassa, vaan Jeren agsatreenikaverin cavalier-Alman kanssa. Alman omistaja oli kysynyt, josko voisin mennä Alman kanssa kehään. Olihan melkoinen oppimatka itsellekin, kun en ole ikinä pöydällä esitettävää koiraa kehään vienyt. Alma esiintyi reippaasti ja oli "vieraan" ihmisen hoiteissa täysin ok. En ole varma, jännittikö Alma pöydällä oloa vai oliko liian kylmä (Alma on vasta 1,5v ja tämä oli sen toinen näyttely ikinä, joten näyttelytilanne saattaa jännittää, mutta toisaalta aamu oli ihan pirun kylmä), sillä Alma pikkaisen tärräsi pöydällä ollessaan. Maassa Alma kyllä viipelsi ja esiintyi tosi reippaasti. Kiitos Nora luottamuksesta! Oli mukava kokemus. =)

Kauden päätösnäyttely

Toissa viikonloppuna matkattiin Juuson kanssa meidän kauden päätösnäyttelyyn Vantaalle. Hyvinkäälle kuun lopulla oltais teorissa voitu vielä mennä, mutta en sitten ilmoittanut, ja sen jälkeen lähinäyttelyitä ei meille enää olekaan ennen joulukuun messaria. No karvankasvatustauolle pitää jokatapauksessa nyt jäädä, vaikka sulkasato onkin hyvin vaatimatonta viime syksyyn verrattuna.

Epävakaata säätä oli kyllä luvattu koko päivälle, mutta siltikin keli yllätti. Yksilöarvostelu vielä selvittiin kuivilla, mutta sitten alkoi kaatosade, joka yhä yltyi kohti isoja kehiä. Yksilöarvostelua jännitin pikkaisen sen pari viikkoa sitten tapahtuneen päällekarkauksen vuoksi, mutta Juuso kesti kuin mies. =) Siitäkin huolimatta että tuomari oli jos ei nyt kovakourainen niin ainakin hiukan ronskiotteinen. Vantaalla Juuson sarja VET ERI1 SA (PU5) ROP-VET. Taas meille tapahtui se, mikä on sattunut useampi kerta aiemminkin: Juuso ensimmäinen virallisesti sijoittumaton PU-kehässä. Mutta jälleen kerran me siellä tuomarin tahdosta kierrettiin kehää ihan loppuun asti. Tuomarin ajatuksia tuntematta niin joka tapauksessa on aina mukava juosta näyttelyssä niin monta kierrosta kuin mahdollista. Juuson yksilöarvostelu (Harto Stockmari):

"Oikea sukupuolileima ja mittasuhteet. Hyvä pää ja purenta. Hyvä kaula. Tilava runko, hieman pitkä lanneosa. Riittävän korkea hännänkiinnitys. Oikein kulmautunut ikäisekseen. Hyvä karva. Hyvä käytös. Liikkuu ikäisekseen hyvin."

ROP-veteraanikehässä otettiin jo tuomariteltta koirienkin hyötykäyttöön ja oleiltiin pääosin siellä. Juuso voitti Tier'mes Berliitan, joka on jo vuosia menestyksekkäästi veteraanikehiä kiertänyt. Kas että meille edustus isoihin kehiin osuikin just tällasille kaatosateille... No en valita sen enempää. :D

Hetken mieli teki kyllä painua pikavauhtia kotiin kuivien vällyjen väliin, mutta ei sinne isoihin kehiin nyt niin usein pääse, ettäkö oikeasti olisi BIS-kehät jättänyt välistä. Väliajalla poikkesin Jeren Peppi-tyttären omistajalla Hannelella. Samalla pääsi kuivattamaan niin vaateet, koiran, häkin kuin matkatilpehöörinkin. Mutta ennen kaikkea näki pienen tauon jälkeen Pepin livenä. On siinä energinen ja iloinen tyttö - yhä edelleen! =) Ja edelleenkin sukulaisuuden kyllä huomasi kaikissa eleissä ja tekemisessä.

Saavuimme pelipaikalle hyvissä ajoin ennen isojen kehien alkua, sillä arvostelujärjestys oli hieman epäselvä. Siinä odotellessa kerkesimme kastua ihan kiitettävästi (veteraanit arvosteltiin lopulta toisiksi viimeisenä), ja kehässä Juuso esiintyi vaatimattomasti märkänä rättinä. :P No toisaalta BIS-tuomari oli jälleen ulkomaalainen, joten suuria odotuksia mulla ei etukäteenkään ollut. Juuso esiintyi pitkänkin päivän päätteeksi reippaasti, joten jossiteltavaa ei jäänyt. Ainoa, mikä toki harmitti, oli se että vähän kuivempana Juuso olisi ollut tyylikkäämmän näköinen. Säille nyt ei tietenkään mahda mitään.

BIS-VET -kehässä ©Hannele Haavisto

Mukavia ja ikäviä sattumuksia

Vietettiin eilen Juuson kanssa leppoisa laatuaikapäivä Kodin Terra -mätsärissä tuossa kivenheiton päässä. Hieno mies Juuso seuloutui parinkymmenen veteraanin joukosta sinisten ykköseksi, ja tyyppi jaksoi reippaasti esiintyä vielä Best in Show -kehässäkin painostavasta auringonpaisteesta ja ukonilmasta huolimatta.

Veteraanikehän jälkeen BIS-kehää odotellessamme käytin vanhuksen toteuttamassa itseään makkaransyöntikisassa. Jonossa omaa vuoroa odotellessamme Juuso katseli silmät pullottaen,  kuola valuen ja välillä nykien muiden koirien suorituksia. Kun tuli Juuson vuoro, päästin vain talutushihnan irti ja ahmatti ampaisi imaisemaan makkaravanan kitusiinsa. Ahne se on ahne vielä ikämiespäivilläänkin: Juuso voitti kisan ylivoimaisesti, oli ihan omilla sekuntiluvuillaan. :D Iän karttuessa Juuso on lakannut höntyilemästä ihan joka asian perään, mutta mikäli on kyse jostain syötävästä, muuttuu Juuso hetkessä pallosalamaksi. =)

Juuso keräsi palkinnoksi kaksi kassillista tavaraa mukaansa, rohmu. ;) Makkaransyöntikisasta tuli palkinnoksi muunmuassa hervottoman kokoinen pehmolelupossu. Vinkkikö... :D

Syy, miksi mä yhtäkkiä mätsärin meidän ohjelmistoon otin, ei olekaan niin hilpeä: naapurin kaksi koiraa karkasi pihastaan ja kävi Juuson päälle reilut pari viikkoa takaperin. Juuso sai mellevän vekin hännäntyveen, mutta haava on onneksi parantunut nopeasti. Ja itseasiassa jo hyökkäystä seuranneena iltana teräsmies oli kuin mitään ois tapahtunutkaan: liikkui, venytteli, nosti koipiaan normaalisti eikä käytöksessäkään näkynyt mitään poikkeavaa. Mätsärissä halusin nähdä, onko Juuson suhtautuminen toisiin koiriin muuttunut, mutta eihän tuo ollut moksiskaan - edes pörhentelemään tulleet nelijalkaiset oli Juusolle ilmaa. Mun rautahermo ♡ Ja hyvä, että Juuso pääsi mätsärissä noin pitkälle: testiin joutui myöskin se, että miten annetaan kopeloida itseään, varsinkin sieltä paranevan kohdan tienoilta. Ei aristeltu, hienosti meni sekin.

Juuson haava reilu viikko sitten

Välillä koirat pääsee karkaamaan, on siitä itselläkin kokemusta. Mutta että ulkoilutetaan koiria aidatulla mutta portittomalla pihalla (vaikka ois kuinka valmiina menemään takuuseen siitä, että ne ei karkaa tai käy muiden päälle), ei käy mun järkeen. Olin valmis jättämään koko episodin taakseni, kunnes olin paikalla todistamassa, että sama huoleton koiranulkoilutus senkun jatkuu. Eli mitään ei opittu... >:(

Cimulien kokoontumisajot

Viikko sitten tehtiin Juuson kanssa koko päivän reissu Tammelaan, sillä kasvattaja-Erja oli jälleen kerran organisoinut perinteisen pentuemiitin. X-pentueesta ei ollut ketään päässyt paikalle, mutta muut pentueet olivat edustettuina, joista runsaslukuisimpana oli meidän Teet, ja joista Juuson lisäksi mukana menossa olivat sisko Saana (Tirlittan) sekä veli Tino (Tittelintuure). Me samat, jotka ollaan miitistä toiseen uskollisesti paikalle riennetty... Toisaalta on mukava katsella miittikuvia ja huomata niistä se kehitys, joka on tapahtunut pikkuhiljaa: ekassa tapaamisessa Juuso ja porukat olivat puolitoista vuotiaita, ja nyt seuraavaksi mittariin rapsahtaa 12 vuotta! Ihana oli myös kuulla, että pikkuvaivoja lukuunottamatta veteraaneilla on kaikki reilassa, joten ainakin tällä hetkellä odotettavissa olisi, että kahden vuoden kuluttua Tammelassa nähtäisiin edelleen Teeläisiä. =)

Veteraanit-Teet Saana, Tino ja Juuso sekä Meten tytär Nikki (toinen oikealta)

Suuri mielenkiinnon aiheeni Yyt eli Jeren lapset olivat edustettuina vain Chilin (Yxkuovsakasa) verran. Mutta voi Chili ♡ Oli tytär kyllä niin ulkomuodoltaan, luonteeltaan kuin eleiltäänkin ihan kuin iskä. Mulle tuli oikein kotoisa olo, kun sain tyttösen kainalooni tai kun ylipäänsä seurasin toisen menoa ja meininkiä. Ihanaa, että Jere on saanut aikaiseksi jotain tällaista!

Minä ja Chili: tyttären ja Jere-iskän yhdennäköisyys on ilmiömäinen

Chili oli näyttänyt toipuneen hyvin kevään hätäsektiosta ja oli vallaton ja veikeä itsensä. Ja ihanaa, että Sari ja Esko olivat tuoneet miittiin Jeren ensimmäisen lapsenlapsen Zhenin (Zurvivor). Sieltäkin löytyi joitain tuttuja ilmeitä ja eleitä. =)

Zheni

Uulaisista, jotka niinikään olivat ehtineet veteraani-ikään, paikalla olivat Umu (Umur) ja Jeren morsian Seni (Ustit). V-pentuetta edusti Roope (Veli-Valkotassu). Roopekin oli semmoinen pikku menninkäinen, kun sen tapasin ekassa pentuemiitissään, ja nyt sekin kolkuttelee veteraani-iän portteja. Aika rientää...

Ihana pentuemiitti, mukavat sukulaiset ja niiden omistajat, loistotarjoilut ja puitteet tapaamiselle. ♡ Erjalle miitin järjestämisestä ja ♡ Tiinalle, veli-Tinon omistajalle matkaseurasta! Aivan upea päivä jälleen kerran. Kuvia galleriassa.