Tarha

Operaatio pihankunnostus etenee ja osa sitä on ollut koiratarhan rakentaminen. Nyt tarha on viittä vaille valmis ja pojat pääsivät eilen ensimmäistä kertaa testaamaan uusia tiluksiaan. Joka paikka piti ensitöikseen tietenkin nuuhkutella sekä merkata omakseen. =) Lisää kuvia sitten, kun viimeistelytkin on kunnossa, ja voisihan sitä laittaa ennen ja jälkeen -kuvaparejakin, koska tontti on nyt aivan eri näköinen kuin silloin kun tähän muutimme. Koiratarhan tilalla muunmuassa oli tanssilavan kokoinen terassi, mutta koska se oli aivan liian iso ja epäkäytännöllinen, päätimme tehdä tilaa tarpeellisemmille rakennelmille.

Sinulle on postia

Juuso sai menneellä viikolla postia Kennelliitosta. Sen valionarvo oli vahvistettu, ja postilaatikkoon kolahti siitä hyvästä kunniakirja. Olin jo viime vuonna päättänyt, että mikäli Juuso valioituu, tilaan sille myös Showlinkistä isomman ruusukkeen kuin mitä näyttelystä saa. Päädyin violettiin. =)

Mutta vielä ihanampaa postia saatiin Karjaan-näyttelyä seuranneella viikolla. Tulin yksi ilta töistä, ja kävin matkalla postilaatikolla. Siellä oli kortti. En tunnistanut käsialaa, ja hetken luulin, että kortti on tullut väärään osoitteeseen. En enää juurikaan saa perinteistä postia, kun lähes kaikki viestintä tapahtuu sähköpostissa, tekstareilla tai Facebookissa. Omaan muutaman tutun, jotka laittavat kirjeitä tai kortteja syntymäpäivän ja joulun aikaan, mutta tämän kortin käsiala ei täsmännyt heihin. Toisekseen nimipäiväni oli ja meni ja synttäreihinkin oli vielä matkaa. Mutta kun otin kortin käteeni, huomasin, ettei kortti ensisijaisesti ollutkaan osoitettu meikäläiselle, vaan vastaanottaja oli Cimulin Tiuhtiviuhti "Juuso". Käpäläkallion kennelin Seija, poikien leikkikaverien Ruskan ja Usvan omistaja, oli muistanut Juusoa tähtihetken johdosta. Myöhemmin Seija kertoi, että oli ostanut kortin jo aikapäiviä sitten ja odottanut vain oikeaa hetkeä, jolloin voisi sen Juusolle lähettää. Aivan ihana ele. Liikutun vieläkin pelkästä ajatuksesta, vaikka kortin saapumisesta on jo useampi viikko. Ja millainen luotto Juusoon! =)

Juuso on FI MVA!

Aivan huikea viikonloppu takana. Mä leijun vieläkin. Vähän jälkijättöisesti ja pikkuhiljaa on alkanut tajuamaan, mitä oikeasti tapahtuikaan... Juusosta tuli sunnuntaina valio! :´D

Niin ne SERTit vaan tulee silloin, kun sitä osaa vähiten odottaa. Oltiin siis Karjaalla, ja mun ennakko-odotukset olivat hieman latistuneet jo ennen juhannusta, kun kuulin, että myös Lumiturpa Eppu oli ilmoitettu samaiseen näyttelyyn ja veteraaniluokkaan. Eppu on kansainvälinen muotovalio ja multivoittaja messarista, erittäin kokenut ja paljon näyttelyissä käynyt koira. Lisäksi Eppu on Juusoa puolitoista vuotta nuorempi. Me oltiin selkeitä haastajia tässä taistossa. Olin varma, että mikäli Juuso kakkoseksi veteraaneissa jää, saataisiin heittää hyvästit SAlle ja jatkokilpailuille.

Näyttelyt nimittäin ovat meikäläisen kokemuksen perusteella monesti menneet niin, että valioluokassa kisaavat koirat saavat helpommin SAn kuin muihin luokkiin ilmoitetut. On tässä ollut näyttelyitä, jossa valioiden kaikki sijoitetut on palkittu SAlla, kun muissa luokissa se on irronnut vain luokkavoittajalle. Ja veteraanit välillä kärsivät siitä, että esiintyvät valioiden jälkeen: jos SAta on jaettu valioille enemmänkin, saattaa tuomarin SA-kiintiö täyttyä, ja veteraaneille ei sitä heru kenellekään. Siitä syystä olin vähän huolissani Karjaan ennakkoasetelmista. Tämän lisäksi Karjaalle oli tulossa muutama muukin lappalaisuros, joka kärkkyi sitä viimeistä SERTiään.

Tuomarina Karjaalla toimi Rune Fagerström, joka arvosteli lappalaisia nyt ensimmäistä kertaa. Vertailukohtia ei siis KoiraNetistä ollut löydettävissä.

Meikäläistä huoletti myös ruohoalusta, jolla kehät olivat. Juuson kuono osoittaa helposti nurmella maahan, ja silloin se on työläs esitettävä. Vaan Juusopa yllätti, ravasi hienosti ja poseerasi myöskin vaivattomasti - vieläpä helteestä huolimatta. 

Niinhän siinä kävi, että Eppu voitti meidän luokan, mutta sen vanavedessä myös Juuso sai ERI SAn. Paras uros -kehässä oli seitsemän osanottajaa. Ensimmäinen yllätys koettiin, kun AVO-urokset (mukana Salo KR:ssä pari viikkoa sitten SERTin saanut koira) käteltiin kehästä. Lopulta meitä jäi jäljelle neljä. Sitten tuomari vinkkasi Epun jonon kärkeen. Hetken muita kilpailijoita katseltuaan, tuomari osoitti meidät Epun perään (toinen yllätys) ja antoi sitten käskyn juosta kehä pari kertaa ympäri. Tajusin kyllä heti, mitä sen hetkinen asetelma tarkoittaisi, mutta olin sillä hetkellä myös satavarma, että järjestystä tultaisiin vielä muokkaamaan. Kolmas yllätys oli se, ettei sitä muutettu. Juuso siis Karjaalla VET ERI2 SA PU2 SERT > FI MVA!!! Voi Juuso minkä teit ♡ Arvostelu oli seuraavanlainen:

"Erinomainen tyyppi ja koko. Hyvä sukupuolileima. Hyvänmallinen pää, kallossa oikea vahvuus. Hyvä otsapenger. Hyvä kaula. Tasapainoiset kulmaukset edessä ja takaa. Hyvä runko. Lanne saisi olla tiiviimpi. Sopiva luusto. Hyvät käpälät. Liikkuu hyvällä askelpituudella. Hyvä karva ja häntä. Hieno luonne, hyvin esitetty."

FI MVA Cimulin Tiuhtiviuhti - kuulostaapa se kivalta =)

Tää oli kyllä niin ihana asia mutta toisaalta myös helpotus. Totta puhuen meikäläistä alkoi huolestuttamaan, että meiltä loppuu aika kesken. Fakta on se, että Juuso ei tuosta nuorru, ja vaikka se nyt on todella hyvässä fyysisessä ja henkisessä kunnossa, alkaa ikääntyminen siinä näkyä ennemmin tai myöhemmin. Vastaavasti nuoria ja vetreitä haastajia näyttelykehiin tulee jatkuvasti lisää. Se, miten kauan Juuso pystyy pistämään kampoihin nuoremmilleen, jää nähtäväksi. Toistaiseksi se on sujunut oikein hyvin.

Viikkoa ennen juhannusta oltiin kotinäyttelyssämme Salossa. Juuson VSP-VET -putki sai jatkoa ja tyyppi sai oikein komean kokoisen puna-vihreän ruusukkeen palkinnoksi. Facebookissa veistelinkin, että mahtaako väriyhdistelmä olla enne (MVA-ruusuke on virallisesti puna-vihreä). Ja mites kävikään... :D

Juuson kanssa Salon kaikkien rotujen näyttelyssä

Nyt tulee vähän tavallista pidempi väli näyttelyissä, kun kuukauden päästä mennään Tuomarinkartanolle Helsinkiin. Toivottavasti Jeren Peppi-tyttö tulee sinne myös.

Kisat ja kepit

Blogi raahaa taas hieman jälkijunassa, mutta tässä Jeren viime viikkojen kuulumiset. Ollaan käyty Jeren kanssa kaksissa kisoissa, joista ensimmäiset olivat toukokuun viimeisenä viikonloppuna ja toiset Jeren syntymäpäivänä 5.6.

SWATin järjestämissä kisoissa toukokuussa rata olikin hyppäri (eli ei Jeren lemppareita kontaktiesteitä). Radalla oli sen sijaan kinkkisiä esteiden suorittamisia useampaan kertaan eri kulmista ja suunnista sekä pimeitä kulmia.

Me selviydyttiin radasta kuitenkin ihan hyvin, tuloksena vain viisi virhepistettä. Sikäli jäi hampaakoloon, että Jere kävi kesken suorituksen kerjäämässä ratahenkilön paraikaa syömää leipää. Aikaa tuhraantui sen verran, että jos se olisi jäänyt tekemättä, oltaisiin me oltu heti peräperään toisen kerran podiumilla. Nyt neljäs sija. Jere ei haksahtanut ansoihin; ja ennenkaikkea meikäläinen oli läpi radan ajan tasalla, ja mulla oli itseasiassa koko ajan aika seesteinen olo. Kaikenkaikkiaan jäi aika hyvä maku: se oli meidän eka hyppäri. Toisekseen virhepisteiden vähyys ilahduttaa. Kun Jere tavallaan pakotti siirtämään meidät mölliluokkaan, olin aikast varma, että tullaan tahkomaan melkoisia virhepistemääriä pitkä tovi. Nyt ollaan nyt heti kaksissa kisoissa vedetty vain yhdet virheet per rata. Mahtavaa Jere!!

Toiset kisat sen sijaan paljastivat Jeren häiriöherkkyyden, jota sillä on ihan kohtalaisesti. Jere on tosi temperamenttinen: se näkee ihan kaiken ympärillään - ja jopa jotain sellaista, jota ei ole edes olemassa. Silloin, kun pystyn luomaan suorituksen ajaksi meidän ympärille kuplan, jossa asiat tehdään, tekee Jere ne, vaikka sitten itse vähän sössisinkin. Mutta silloin, kun homma alkaa karata lapasesta, se tosiaan tekee niin lumipalloefektin lailla.

Niin kävi meidän agilityseuran järjestämissä kisoissa Herra Huumorin synttärinä. Jere pisti merkkipäivän kunniaksi homman ihan lekkeriksi. Sillä oli varsinainen tänään kiinnostaa kaikki -päivä. :D Tyyppi täytti tosiaan seitsemän vuotta, ensi kesänä se on jo veteraani-ikäinen. Ja mistäkö mä sen huomaan..? No en mistään!! :D Jere höperö, aina ei tiedä, mitä susta sanoisi...

Anette Lindell ilmoitti kotisivuillaan keväällä, että hän olisi järjestämässä keppejä painottavan treenikurssin EHYTillä. Me jätettiin siis meidän normiagsat EHYTillä pois, ja siirryttiin keppisulkeisiin. Tää tuli niin sopivasti! =) Oltiin perustreenien ohessa vähän kokeiltu keppejä, ja Jere hoksasi homman tosi hyvin. Me alettiin harjoitella keppejä 2x2 -mentaliteetillä, josta näyte löytyy esim. Susan Garrettilta. Pääpiirteittäin homma menee siis niin, että ensin otetaan treeneihin mukaan keppipari, joka asetetaan radalle kujaksi. Koira juoksee kujasta läpi uudelleen ja uudelleen, ja alkaa saada tatsia keppeihin. Sitten otetaan radalle toinen keppipari, joka asetetaan edellisen keppiparin jatkoksi, ja joista koiran on edelleen juostava läpi. Sitten keppipareja aletaan pikkuhiljaa kääntämään niin, että ne lopulta ovat suorassa linjassa toisiinsa. Jossakin (koirakolle sopivassa) vaiheessa otetaan mukaan kolmas keppipari jonon jatkoksi (tai edelle, miten paras), jota niinikään aletaan käännellä kujaksi osaksi keppirivistöä.

Jere on ollut supernopea oppija. Se hoksasi homman jo kokeiluvaihessa, ja sama laulu jatkui myöhemmin treeneissä. Ainoa ja iso ongelma onkin ollut Jeren vahva kontakti meikäläiseen: se saattaa kesken suorituksen alkaa hakea meikäläistä katseellaan, että huomaatko miten hienosti tässä menen. Tätä ongelmaa on kitketty ja treenattu.

Meillä on tällä hetkellä menossa kuusi keppiä eli kolme keppiparia ja ne ovat suorassa linjassa. Jere hyväksyy jo takaleikkauksenkin kepeillä, vaikka esim. putkella takaleikkaus on joskus sille haasteellinen...