Soutamista ja huopaamista

Käytiin Juuson kanssa reilu viikko sitten silmätarkissa Riihimäellä. Taas oltiin jännän äärellä, sillä esim. Juuson hämäränäkö, jossa PRA:n pitäisi näkyä ensimmäisenä, ei ole edelleenkään tuntunut heikkenevän.

Juuson tulos on päivittynyt jo KoiraNettiin ja on taas vaihteeksi PRA: todettu. Mutta jotta asia ei olisi taas liian yksinkertainen, ei Juuson tilanne ole muuttunut kahden ja puolen vuoden takaisesta yhtään. Juusolla on kyllä silmän verisuonet ohuemmat kuin niiden olisi hyvä olla, mutta kun PRA:n tyypillisiin merkkeihin kuuluisi se, että verisuonet rapistuisivat silmien ulkosyrjiltä, halkovat ne Juuson silmiä ihan reunasta reunaan.

Per Axelsson oli itsekin aika äimänä tästä pysähtyneestä tilasta ja sanoi, että jos tämä PRA:ta olisi, pitäisi koiran olla sokeutunut jo aikapäiviä sitten. Verisuonien ei kuuluisi näyttää tuolta kuin mitä ne Juusolla näyttävät. On kuulemma hyvin erikoinen tapaus. Jotain muutakin verkkokalvon sairauden mahdollisuutta väläyteltiin.

Vielä tarkastusdokumenttia hypistellessäänkin Axelsson mietti ääneen, että mitäs tähän nyt laittaisi. Valitettavasti sain kuitenkin sen käsityksen, että sillä ei ole merkitystä, mitä rivilääkäri papereihin laittaa. Axelsson sanoi, että jos me ikinä paneeliin päästäisiin, tultaisiin me sieltä PRA-lausunnon kera takaisin. Panelistit eivät kuulemma tulosta muuta, kun ovat tuomionsa kerran antaneet.

Tarkkilomakkeeseen  laitettiin merkintä "status quo" - tilanne muuttumaton. Oikeasti, mun hermot ei enää kestä tätä eipäs-juupas-ehkä-ei sittenkään -soutamista ja huopaamista. Mutta ilmeisesti meidän ainoa toivo on Hannes Lohen geenitestissä. Voi kun se valmistuisikin pikimmiten! Mulla alkaa muuten ideat loppumaan kesken.

Pääasia tietenkin on, että Juuson näkökyky on säilynyt ja näyttäisi säilyvän vastedeskin. Vanhus siis pystyy jatkossakin elämään normi elämää. Itse en vaan edelleenkään saanut mielenrauhaa.

Per Axelssonin näkemys Juuson tilanteesta

Kiskon Agilityn epikset

Viime lauantaina oltiin Jeren kanssa seuramme järjestämissä agsakisoissa. Olin siis siellä kisaamassa mutta myös työntekijänä. Mölliluokan rata jälleen alla, tämäkin oli hyppyrata.

Samoilla linjoilla mentiin kuin syyskuun kisoissakin. Pari tyhmää mutta ei niin tyypillistä virhettä tuli, mutta meidän suunta on selkeästi oikea. Yhdellä esteellä tuli esimerkiksi kieltovirhe, kun vauhti loppui kesken. Mutta ne Jeren ylenpalttiset sähläykset tai mun varmistelut eivät olleet nyt ongelma. Ja siltikään, vaikka en varmistellut, mulla oli jo toistamiseen kisatilanteessa sellainen olo, että hitsi mullahan ei ole kiire. :D Parissa kohtaa olisin ehkä vieläkin enemmän voinut hakea Jereä edelliseltä esteeltä, ja senkin huomasin, että Jereä on hedelmällistä palkata myös sanoin.

Oon ollut siinä uskossa, että vain herkkupalkka toimii. Väärin! Huomasin sen jo itsekin radalla 5-esteellä, kun Jere teki niin hienon käännöksen siinä, eikä lähtenyt isolle loivalle kaarelle, niin hihkaisin että "jei hyvä Jere!" Se selkeesti innostui siitä ja sai menoonsa lisää buustia. Meidän treenikaveritkin sanoi meidän tekemistä seuranneena, että kun pidin enemmän ääntä radalla, niin Jereenkin tuli vipinää.

No niin, taas siis opittiin uutta. =) Pakko nyt hehkuttaa vielä sitä Jeren käännöstä. Hitsi se oli niiiiin hieno!! Jere ♡

Oivalluksia

Jeren treenikausi porskuttaa kovalla teholla. Edelleenkin sunnuntaisin käydään koirahallilla Katjan treeneissä. Torstaisin käytiin Salokanteleen Taijan ratakoulutuksessa. Vaihdamme loppuvuodeksi Taijan maanantaikurssille, jossa tehotreenataan erilaisia ohjauskuvioita, mutta ensi vuoden puolella olisi tarkoitus siirtyä takaisin ratatreenin pariin.

Taijan kurssi on jo ratojen puitteissa ja opetuksen laadussa ollut hyvä meille, mutta siellä olen opetellut myös oikea-aikaista ja tiheämpää palkkausta Jerelle. Ja ero on jo nyt huima. Jere kun on tuollainen ADHD, jonka energia on suorastaan ryöpsähdellyt treenien alkupuoliskolla. Meillä on tupannut vähän mennä treeniaikaa hukkaan siinä alun söhellyksessä, kun Jere on meinannut mennä seinistä läpi. Taijan treeneissä Jerellä on kehittynyt keskittymiskyky (myös siellä treenien alussa) sekä pitkäjänteisyys ihan silmissä! Kiva, kun Jeren kanssa pystyy jo nyt tekemään pidempääkin radanpätkää ilman, että se hermostuu tai haahuilee. =)

Osallistuttiin Anne Saviojan ratatreeniin pari viikkoa takaperin, ja sielläkin tapahtui kullanarvoisia oivalluksia. Anne ripitti mua siitä, että en voi varmistella menemällä esteiden luo seisomaan ja odottamaan, että koira tulee sinne luo. Mun pitäis muistaa, että Jere on paimenkoira, ja sen mielenkiinnon ja huomion saa liikkumalla itse. Esteiden vieressä seisoskelulla saan vaan koiran vauhdin hidastumaan, ja silloin koiralle jää aikaa keskittää huomio epäoleellisiinkin asioihin.

Myönnän, mä teen juuri tuota. Menen valmiiksi esteelle odottamaan, jotta saisin itselleni enemmän aikaa, etten olisi ainakaan myöhässä. Tässä kohtaa oivalsin senkin seikan, että mä luotan kyllä koiraan, mutta mä en luota itseeni. Siksi mä varmistelen.

Viime viikonloppuna oltiin Kiskon Agilityn seuramestaruuskisoissa, jossa pääsi testaamaan kaikkea opittua ja oivallettua (rata alla). Ei me palkinnoille päästy kovinkaan lähelle, mutta meidän eka rata tuntui kyllä tosi hyvältä. Mä en varmistellut: enempi hain Jereä edelliseltä esteeltä kuin että oisin mennyt seuraavalle odottelemaan. Jerellä säilyi vauhti sekä fokus muhun, eikä käyty räksyttämässä yleisölle tai kerjäämässä kenenkään voileipiä. Rata oli pitkä mölliradaksi. Meidän virheet oli harmittavia ja epätyypillisiä (esimerkiksi rimantiputuksia) mutta ei onneksi niitä tavallisia. Ja nyt keskityin itsekin huolella siihen ekaan starttiin, niin että en söhlännyt (unohtanut rataa tms.) Koska senkin oivalsin, että ekaan starttiin kannattaa Jeren kanssa panostaa, koska silloin sekä ohjaajassa että koirassa on vielä virtaa. Seuraavissa starteissa saattaa tulla varmisteluja, jollei ole palautunut, ja koirakin voi olla vielä väsynyt (niinkuin meille kävi ja on käynyt ennenkin).

Tästä on siis hyvä jatkaa. Viime viikonloppuna olin taas näyttelyssä, mutten oma koira muassa, vaan Jeren agsatreenikaverin cavalier-Alman kanssa. Alman omistaja oli kysynyt, josko voisin mennä Alman kanssa kehään. Olihan melkoinen oppimatka itsellekin, kun en ole ikinä pöydällä esitettävää koiraa kehään vienyt. Alma esiintyi reippaasti ja oli "vieraan" ihmisen hoiteissa täysin ok. En ole varma, jännittikö Alma pöydällä oloa vai oliko liian kylmä (Alma on vasta 1,5v ja tämä oli sen toinen näyttely ikinä, joten näyttelytilanne saattaa jännittää, mutta toisaalta aamu oli ihan pirun kylmä), sillä Alma pikkaisen tärräsi pöydällä ollessaan. Maassa Alma kyllä viipelsi ja esiintyi tosi reippaasti. Kiitos Nora luottamuksesta! Oli mukava kokemus. =)

Kauden päätösnäyttely

Toissa viikonloppuna matkattiin Juuson kanssa meidän kauden päätösnäyttelyyn Vantaalle. Hyvinkäälle kuun lopulla oltais teorissa voitu vielä mennä, mutta en sitten ilmoittanut, ja sen jälkeen lähinäyttelyitä ei meille enää olekaan ennen joulukuun messaria. No karvankasvatustauolle pitää jokatapauksessa nyt jäädä, vaikka sulkasato onkin hyvin vaatimatonta viime syksyyn verrattuna.

Epävakaata säätä oli kyllä luvattu koko päivälle, mutta siltikin keli yllätti. Yksilöarvostelu vielä selvittiin kuivilla, mutta sitten alkoi kaatosade, joka yhä yltyi kohti isoja kehiä. Yksilöarvostelua jännitin pikkaisen sen pari viikkoa sitten tapahtuneen päällekarkauksen vuoksi, mutta Juuso kesti kuin mies. =) Siitäkin huolimatta että tuomari oli jos ei nyt kovakourainen niin ainakin hiukan ronskiotteinen. Vantaalla Juuson sarja VET ERI1 SA (PU5) ROP-VET. Taas meille tapahtui se, mikä on sattunut useampi kerta aiemminkin: Juuso ensimmäinen virallisesti sijoittumaton PU-kehässä. Mutta jälleen kerran me siellä tuomarin tahdosta kierrettiin kehää ihan loppuun asti. Tuomarin ajatuksia tuntematta niin joka tapauksessa on aina mukava juosta näyttelyssä niin monta kierrosta kuin mahdollista. Juuson yksilöarvostelu (Harto Stockmari):

"Oikea sukupuolileima ja mittasuhteet. Hyvä pää ja purenta. Hyvä kaula. Tilava runko, hieman pitkä lanneosa. Riittävän korkea hännänkiinnitys. Oikein kulmautunut ikäisekseen. Hyvä karva. Hyvä käytös. Liikkuu ikäisekseen hyvin."

ROP-veteraanikehässä otettiin jo tuomariteltta koirienkin hyötykäyttöön ja oleiltiin pääosin siellä. Juuso voitti Tier'mes Berliitan, joka on jo vuosia menestyksekkäästi veteraanikehiä kiertänyt. Kas että meille edustus isoihin kehiin osuikin just tällasille kaatosateille... No en valita sen enempää. :D

Hetken mieli teki kyllä painua pikavauhtia kotiin kuivien vällyjen väliin, mutta ei sinne isoihin kehiin nyt niin usein pääse, ettäkö oikeasti olisi BIS-kehät jättänyt välistä. Väliajalla poikkesin Jeren Peppi-tyttären omistajalla Hannelella. Samalla pääsi kuivattamaan niin vaateet, koiran, häkin kuin matkatilpehöörinkin. Mutta ennen kaikkea näki pienen tauon jälkeen Pepin livenä. On siinä energinen ja iloinen tyttö - yhä edelleen! =) Ja edelleenkin sukulaisuuden kyllä huomasi kaikissa eleissä ja tekemisessä.

Saavuimme pelipaikalle hyvissä ajoin ennen isojen kehien alkua, sillä arvostelujärjestys oli hieman epäselvä. Siinä odotellessa kerkesimme kastua ihan kiitettävästi (veteraanit arvosteltiin lopulta toisiksi viimeisenä), ja kehässä Juuso esiintyi vaatimattomasti märkänä rättinä. :P No toisaalta BIS-tuomari oli jälleen ulkomaalainen, joten suuria odotuksia mulla ei etukäteenkään ollut. Juuso esiintyi pitkänkin päivän päätteeksi reippaasti, joten jossiteltavaa ei jäänyt. Ainoa, mikä toki harmitti, oli se että vähän kuivempana Juuso olisi ollut tyylikkäämmän näköinen. Säille nyt ei tietenkään mahda mitään.

BIS-VET -kehässä ©Hannele Haavisto