Helsinki Winner 2011 -kuvia!

Kävin viime lauantaina turisteeraamassa vuoden tärkeimmässä koiratapahtumassa, Helsinki Winnerissä. Kyseiseen tapahtumaan on pitänyt mennä jo useampana vuonna, mutta jotenkin se on aina unhottunut. Mutta nyt ja viimeinkin! Menin sinne pääasiassa kuvaamaan, mutta kävin myös kiertelemässä myyntikojuja, joita totisesti riitti. Myytävää oli ihan joka lähtöön. Meille mukaan lähti puruluita sekä välkkyvät huomioledivalot, jotta erottuu pojatkin pimeässä. Onhan niillä heijastinvaljaat, mutta epäilen toisinaan, että peittääkö paksu ja pitkä turkki ne heijastinnauhat tyystin...

Suomenlapinkoiria oli lauantain näyttelyyn ilmoitettu hurjat 82 kappaletta. Ennen pörröjä kehässä pyörähti muutama ruotsinlapinkoira. Lapinporokoirat olivat eri kehässä ja samaan aikaan suomenlapinkoirien kanssa, joten niitä en ehtinyt kuvaamaan. Juuson Tino-veli oli ilmoitettu näyttelyyn, ja sai arvosanaksi VAL ERI. Kuvasatoa enemmän täällä.

Juusoa ja Jereä en viitsinyt tänne ilmoittaa. Ilmoittautumishinnat olivat aikas korkeat, opiskelijabudjetille aivan liian suuret. Näyttelyn taso oli myös varsin kova, joten ruipelo-Jere ja puolikarvainen- Juuso olisivat todennäköisesti saaneet korkeintaan EHn. Mutta olipas mielenkiintoinen päivä ihan turistinakin. =)

Leluja

Lumes kertoo viimeisimmässä blogimerkinnässään omista lempileluistaan ja heittää samalla bloginsa seuraajille haasteen paljastaa oman lelukorinsa sisältö. Tässä meidän:

1) aktivointipallo, Juuson ehdoton suosikki. Mulla oli aikoinaan köyhän miehen versio tästä eli puolen litran limsapullo täytettynä raksuilla. Juuso ymmärsi idean, avasi pullonkorkin ja sai herkkunappulansa; mutta Jere sensijaan pureskeli korkin pullonsuineen kappaleiksi ja ravisteli sitten raksut esille. Sittemmin, kun hankin oikein aktivointipallon, jonka kanssa saa ihan tosissaan tehdä töitä, jotta raksut saa sieltä pois, on Jeren mielenkiinto lopahtanut, mutta Juuso jaksaa touhuta tän parissa vaikka kuinka kauan.

2) erilaiset vinkulelut, suurimmaksi osin Jeren käytössä mutta myös Juuso kelpuuttaa silloin tällöin. Possun röhkintää kummeksuttiin ensin, mutta sittemmin osoittautunut ääntelevistä leluista ehdottomasti suosituimmaksi. Nykyään possun korvat on syöty, joten se on mykkä. Ja tuossa pullossa on muuten TODELLA ärsyttävä ääni.

3) koripallo. Juuso tykkää tästä. Se riehuu pallon kanssa kuin pikkupentu. :D Pallo on sen verran lössy, että sitä pystyy myös kopittelemaan.

4) emännän vanhat lenkkitossut. Kun ostin uudet tossut itselleni, saivat pojat vanhat kengät omiin tarkoituksiinsa. Jere tykkää repiä ja retuuttaa. Onneksi pojat tajuavat mulla käytössä olevien kenkien ja lelukenkien eron, etteivät esimerkiksi ole pistäneet meikäläisen nahkasaappaita palasiksi. En edes ajatellut asiaa silloin kun lenkkarit poikien lelukoppaan viskasin. Olisi voinut hieman harmittaa, jos olisi käynyt toisin...

5) erilaiset pureskeltavat härpäkkeet, joissa on sellaisia nystyröitä, ja joita järsiessä hammasvälit pysyvät puhtaina. Näistä innostutaan aina välillä, mutta eivät ole päivittäisessä käytössä.

6) Rannenauha. Emännän äiti osti joskus itselleen tällaiset turhakkeet ja antoikin ne sittemmin pojille vähäisen käytön vuoksi. Epäilin että kiinnostuuko kaksikko niistä yhtään, mutta niin vaan pojat tykästyivät niihin. Varsinkin Jere tykkää ja sillä ne toimivat hyvänä kontaktileikkinä: minä heitän nauhan, Jere noutaa sen ja sama homma uudestaan.

7) putkiluut. Ja näitä on paljon! Ne ovat myös eniten käytössä, Juuso jopa nukkuu tällainen vieressään. :D

8) lankasolmulelut. Niinikään hyviä kontaktileluja, minä vedän kilpaa jommankumman koiran kanssa. Juuso ja Jere tykkäävät repiä näitä kyllä ihan keskenäänkin.

Meillä on aika-ajoin ollut myös erilaisia pehmoleluja, jotka kuitenkaan eivät ole olleet kovin pitkäkestoisia. Niiden elämänkaari on mennyt kutakuinkin seuraavaa rataa: ensin niiltä on nyhdetty täytteet ja mahdolliset vinkuvat esineet sisältä, sen jälkeen niiltä on jäkerretty raajat ja korvat, ja kaiken huipuksi pehmoilta on revitty silmät ja nenä päästä. Lopulta epämääräisen näköinen kangasriepu on ollut kuolasta niin limainen ja haissut ihan järkyttävälle, joten olen nakannut ne roskiin. Kertokaa tekin koirienne lempileluista ja leikkitottumuksista, olisi hauska lukea ja vertailla. =)

Haasteita

Saimme sekä Leilalta että Piialta tuollaisen hienon tunnustuksen, joka haastaa meidät ensinnäkin kiittämään haasteen antajaa, toisekseen kertomaan kahdeksan satunnaista asiaa itsestään ja kolmanneksi antamaan tunnustus edelleen kahdeksalle bloggaajalle. Iso kiitos Leila ja Piia! Tuntuu aina mukavalta saada tällainen tunnustus. Se toimii osaltaan motivaattorina ylläpitää blogia, kun tietää, että sillä on lukijoita. =) Ihan kahdeksaa sellaista bloggaajaa, jota ei olisi jo aiemmin muistettu kehunapilla, me ei saatu kasaan - emäntä kun on taas vitkutellut blogin päivittämisen kanssa, joten osa niistä, joille tunnustuksen olisi suonut, on jo sen saanut - mutta ojennamme haasteen Ruskalle, Jekulle ja Jipolle, Tikolle ja Korulle, Onnille, sekä ihanan väriselle Nibálle.

Säännöistä poikkeamme vielä sikälikin, että koska emännän elämä koostuu nykyään lähes pelkästään opiskeluista ja on sen myötä aika yksitoikkoista, niin kerron ne kahdeksan satunnaista asiaa noista karvapalleroista. Täältä pesee:

1) Jere on melkoisen epäluuloinen mitä tulee toimenpiteisiin. Sakset tai punkkipihdit nähdessään se juoksee karkuun. Lääkärikäynnillä stetoskooppien esiinottaminen saa sen hyppäämään tutkimuspöydältä alas. Näyttelyssä se on pakoillut mittatikkua. Ratkaisu ongelmaan: herkkupalat, lopputulos: toimenpide unohtuu. Harja ei ole Jerelle kauhistus, mutta ADHD-koirana se ei jaksa olla kammattavana minuuttia kauempaa. Ratkaisu tähänkin: herkkupalat.

2) Juuso oli hiljainen koira siihen asti kunnes Jere tuli taloon. Vieraiden tulonkin Juuso ilmoitti vain menemällä ulko-ovelle ja tuijottamalla sitä. Nykyään Juuso haukkuu vähän kaikelle. Näköjään välillä se oppi voi mennä suuntaan nuoremmalta vanhemmalle...

3) Jere touhottaa päivisin sata lasissa ja iltaisin se on ihan poikki. Silloin se ei halua itseään häirittävän. Mutta jos näin käy, niin siitä kyllä huomaa, että se on kärtty: sen silmät punoittavat ja niissä on syyttävä tapitus. Se ei ole yhtään seurankipeä, päinvastoin. Yöllä kuitenkin usein herään siihen, kun Jere hyppää sängylle ja änkeää kainalooni nukkumaan. Liikkis!

4) Juuso pupuilee. Kun sitä rapsuttaa, se nostaa molemmat etukäpälät ilmaan ja seisoo takatassuillaan. Siinä se sitten tönöttää paijattavana ja näyttää ihan pupulta. Söpöä!

5) Pojat tajuavat kokonaisia lauseita: "Mitä menee ulkona?" saa kaksikon ryntäämään ikkunaan katsomaan ulkomaailman tapahtumia. "Onko herkku laatikossa?" pistää pojat säntäämään keittiön laatikoston edustalle. Yksi keittiön laatikoista on varattu koirien tavaralle (viralliset dokumentit, kynsisakset, harjat, kaulapannat, naksuttimet, ja ennenkaikkea herkut ja puruluut), ja pojat tietävät sen. "Lähteekö pojat ulos?" saa koirat melkein syöksymään ulko-oven läpi. Kaksikko tietää myös, jos kysyy lenkillä, että missä on pupu/kissa/tyhmä lintu (=fasaani). Rinta nousee välittömästi rottingille ja kaula venyy taivaisiin.

6) Juuso ja Jere ovat tavattoman mustasukkaisia. Kun toinen on huomionkohteena, on toinen välittömästi vieressä vinkumassa ja kuonolla tökkimässä.

7) Jere on hirmu nöyrä, tottelevainen ja fiksu. Olen alkanut harjoittaa Jerelle tottelevaisuuskokeen liikkeillä nyt reilun vuoden tauon jälkeen, kun Jerellä taas riittää keskittymiskykyä ja kärsivällisyyttä siihen. Sillä riittää hämmästyttävän paljon motivaatiota. Jerelle riittää usein pelkkä ele, niin se tietää mitä tehdä. Viereen-komentokin lähti ihan puolihuolimattomasta treenauksesta. Ongelmana on Jeren taipumus alkaa räksyttämään todella herkästi. Muuten Jere on ihan mahtava harrastekoira.

8) Juuso oli varsinainen aamunvirkku. Kun aikoinaan kävimme ensimmäistä kertaa katsomassa Juusoa ja siinä pötkylän luonteenpiirteitä tietoomme saimme, kertoi kasvattaja-Erja, että pentue on todella aamuvirkku, "ja varsinkin tämä", sanoi Erja osoittaen Juusoa. Ensimmäisenä yhteisenä aamuna tuli tämä todettuakin, kun pikku-Juuso aloitti ulvontakonsertin vähän kello viiden jälkeen. Eiiih... Sittemmin Juuso on sopeutunut uuden kotinsa vuorokausirytmiin, ja nykyään Juusoa ei tahdo aamuisin saada edes jalkeille, ja vastaavasti iltaisin sillä riittää puuhasteltavaa vielä senkin jälkeen, kun ihmisväki on käynyt yöpuulle.

Juuson päiväkännit

Juusolla oli eilen hiukan ankea päivä: se oli hammaskivenpoistossa. Juuso valitettavasti on taipuvainen sille. Syötän pojille pääasiassa raksuja, ja luitakin järsivät päivittäin. Hampailla siis riittää töitä, mutta silti äijä piti jälleen operoitavaksi viedä. No, onneksi käyntiväli on melko harva: viimeksi käytiin neljä vuotta sitten. Nyt hankin vielä merileväjauhetta, jonka pitäisi ennaltaehkäistä hammaskiveä, että josko käyntiväliä saisi vielä entisestäänkin venutettua.

Olikos lääkäritädin namipaloissa jotain kun näin alkoi väsyttään..?

Koska toimenpide suoritettiin ultralla, piti Juuso ensin rauhoittaa. Rauhoittuminen kesti jälleen kerran todella kauan, koska Juuso ei halunnut antaa periksi väsymykselle. Siinä se köpötteli pitkään edessäni silmät lähes ummessa, mutta maate ei voinut laittaa. Kun Juuso sitten vihdoin ja viimein saatiin kärrätyksi toimenpidehuoneeseen, kehotettiin minua tulla hakemaan poika parin tunnin kuluttua. Vähänkö sain odotustiloissa sääliviä katseita, kun poistuin klinikalta pelkkä talutushihna kourassani...

Pelipaikalle palattuani kohtasin järkyttyneen näköisen Juuson, joka oli juuri herännyt, ja jolta hoitaja oli poistamassa tippaa. Juuson muutenkin isot ja pyöreät silmät eivät ole ennen yhtä paljon muistuttaneet lautasia. "Mitä ihmettä oikeen tapahtuu", viesti katse. Kun hoitaja sai tassun paketoitua, nousi Juuso kiireenvilkkaa makuualustaltaan, ja olisi varmaan juoksuaskelin jatkanut klinikan ovesta pihalle, mutta tokkuroissaan lävähti naamalleen liukkaalle lattialle jo parin askeleen jälkeen. Sitten se jämähtikin niille sijoilleen: häntä roikkui lattialle asti, korvat sojottivat sivuille samoin kuin raajat. Rassukka oli ihan nolona, eikä tajunnut, mistä niin kummallinen olo saattoi johtua. :/

Kotiin päästyämme Juuso hatarin askelin seurasi minua joka paikkaan, mihin menin, vaikka kuinka yritin pistää sen makuulle, kunnes päätin mennä sänkyyn lukemaan ja otin Juuson viereeni, niin siihen se sitten nukahti. Nyt se on toipunut jo tokkurasta, mutta Jerelle se on hiukan äreä. Jereä kiinnostaisi kovasti kaikki ne tuoksut, jotka Juuso on klinikalta mukanaan tuonut samoin kuin tassussa oleva teippi. Mutta heti kun Jere tulee loikkimaan Juuson läheisyyteen, Juuso murahtaa Jeren käpälämäkeen. No, kun aamu valkenee, asiat lienevät taas entisellään.

No voi hemmetti kun ei silmät tahdo vieläkään pysyä auki...

Tämmösen naurettavan näkösen lapunkin liimasivat tassuun.

Vähän huono olokin olis...

"Hyvää syksyn jatkoa Juusolle!" Vähänkö liikkistä! :D