Tapahtumakalenteri

  • Taija Salokanteleen ratatreenit torstaisin (Jere)
  • Koirahallin vakiotreenit sunnuntaisin (Jere)
  • 25.03.18 Lappalaiskoirien ER (Juuso)

24. maaliskuuta 2010

Itkua ja hammastenkiristystä

Nyt on taas se aika vuodesta, kun meidän miestenmiestä koetellaan. Naapurin tyttökoira on juoksussa, ja Juuso on kuin tulisilla hiilillä. Suurimman osan päivää se vaeltelee levottomana kämppää ympäri tai istuu sohvalla kytäten ikkunasta pihalle ja piipittää. Piip piip piip piip! Se piippaa sisällä, se piippaa lenkillä, se piippaa jopa unissaan. Juuso-parka! Välillä piipitys yltyy ulvonnaksi, ja ääni muistuttaa palosireeniä. AUAUAUAU AUUUUUAUUUUUAUUUUAUUUUU! Emännän käsikin on koetuksella, kun lenkillä puurokorva mennä puksuttaa narttujen houkuttelevien viestien perässä.
Jere ei ole tähän asti kitissyt tyttöjen perään. Toki se lipittelee merkkejä lenkillä siinä missä tuo vanhempikin, mutta se on hiljaa eikä ole levoton. Kunnes tänään... Päivällä Juuso oli tapansa mukaan ikkunassa vinkumassa, kun tietä myöden kulki labradorinnoutaja omistajineen. Juuson reaktiosta päätellen koira oli tyttö, sillä jätkä ryntäsi kuin ammuttu toiseen ikkunaan ulvomaan. Jerekin tuli paikalle - ja kas kummaa: se yhtyi Juuson palosireenikuoroon! Voi elämä! Tiedä sitten, itkikö nuorempi oikeasti tytön perään vai matkiko se vain Juusoa (niinkuin se monessa asiassa on tehnyt).
Näillä mennään vielä pari päivää. Sitten alkaa helpottaa. Se on vaikeaa olla mies näemmä... :P

14. maaliskuuta 2010

Juuso ja Jere - kolikon kääntöpuolet

Tässä välin on emännän pohdintojen ja pulinoiden vuoro. Millan heitti tuolla edellisen blogimerkinnän kuvasta huomionarvoisen kommentin, että sen asetelma koirien suhteen kertoisi paljon otusten luonteenlaadusta. Se pitää kyllä kieltämättä paikkaansa. Vaikkakaan koirien vertailu ei tässä kohdin ole kovin tasapuolista; ne kun ovat eri olosuhteista, eri kasvattajalta, täysin erilaisen sukutaulun omaavia ja ennenkaikkea eri ikäisiä. Siitäkin huolimatta vertailun tekeminen on mielenkiintoista - ja ehkä juuri siksi... Olen tuolla poikien omilla sivuilla yrittänyt jonkunlaisen poikkileikkauksen kumpaisenkin luonteesta tehdä, täällä Juuson ja täällä Jeren. Tiiliskiviromaania vaan en tuonne voinut rustata, joten pureudutaan nyt poikien eroavaisuuksiin vähän tarkemmin. Välillä kieltämättä tuntuu, että Juuso ja Jere ovat kuin yö ja päivä.

Lähdetään liikkeelle valokuvasta. Millanin mukaan Juuso näyttää siinä opettajan lempioppilaalta. Hyvin pitkälti totta! Juuso on erittäin perso kaikelle syötävälle. Sitä on siis aina ollut helppo ohjailla mieleiseensä suuntaan pikkuporkkanan avulla. Lisäksi sen miellyttämishalu on ehtymätön - Juuso tekee mitä vain ja odottaa miten kauan vain saadakseen haluamansa, mutta se osaa tehdä sen hienovaraisesti. Jere taas on kärsimättömämpi ja suorasukaisempi. Siitä näkee aina ja heti päältäpäin millä tuulella se on - se ei pysty tunteitansa ja mielentilojansa kätkemään. Ja kun Jere haluaa jotain, se muistuttaa pikkulasta: jos esimerkiksi olen rapsuttamassa Juusoa, änkeää mustankipeä Jere vaikka suoraan syliin delfiiniä muistuttavien äännähdysten säestämänä, jotta hellyydenosoitukset suuntautuisivatkin siihen Juuson sijasta. Jos taas se ei saa leikkikaveria itselleen yrityksistä huolimatta, se alkaa räksyttämään. Tulee mieleen kaupan lattialle parkumaan heittäytyvä uhmaikäinen, joka ei saanutkaan haluamaansa karkkipussia. Kutsunkin Jereä - vielä reilun puolentoista ikävuoden jälkeen - lempinimellä Pentu. :D

Juuso on pojista itsenäisempi. Sen huomaa leikeissä - Juuso osaa keksiä yksikseenkin ohjelmaa itselleen - mutta se heijastuu muuallakin arjessa. Lähtökohdat ovat tietenkin erit: Juusolla ensimmäisenä koirana ei ole ollut "isoveljeä" turvana toisin kuin Jerellä ja se on ollut pakotettu itsenäisyyteen, näin hieman kärjistetysti ilmaisten. Jere on tarvinnut (ainakin tähän asti) paljon enemmän tukea ja rohkaisua elämässään kuin Juuso. Se johtunee siitä, että Jere on semmoinen rasavilli luonnonlapsi ja välillä melkoinen tuuliviiri. Jere on hirveän vilkas, vilkkaan mielikuvituksen omaava, hieman pehmeä ja vielä teini-iän myllerryksessä painiva pikku villikko. Tämän vuoksi elämän ylä- ja alamäet iskevät Jereen huomattavasti voimakkaammin kuin tasapainoisempaan ja henkisesti rauhallisempaan Juusoon, ja mielenailahtelut ovat sen mukaiset. Siksi tilanteessa kuin tilanteessa siinä missä Juusolla pysyy langat omissa tassuissa, on Jere aikalailla tilanteen vietävissä. Siksi homma Pennun kanssa usein meneekin enemmän tai vähemmän hössäämiseksi. Toisaalta raivostuttavaa, toisaalta hellyttävää katsella toisen aitoa viatonta vallattomuutta.

Pistetäänpä tähän väliin hieman esimerkkejä aiemmin mainitsemistani Jeren luonteenpiirteistä:
  • Vilkas: Jere ei jaksa olla hetkeäkään paikallaan - paitsi nukkuessaan. Jeren niinsanottu makoilukin kestää korkeintaan viisi sekuntia; sen jälkeen se ainakin kääntyy selälleen ja alkaa kiemurrella lattialla kuin pieni käärme.
  • Vilkas mielikuvitus: Jere tuntuu näkevän lenkeillämme paljon sellaista mitä ei edes Juuso näe (tai ei vaan kiinnitä huomiota/ei kiinnosta). Tässä taannoin olimme kävelyllä, ja huomasin tienlaidan pusikkoon tarttuneen Prisman muovikassin. Tuuli riepotteli pussia melko vallattomasti. Kun Jere äkkäsi pussin, se alkoi puksuttaa kuin veturi. Se pomppi kieppuvan pussin ympärillä menemättä sitä kuitenkaan paria metriä lähemmäs. Sitten tuuli kiskaisi kassin irti oksasta, Jere ampaisi perään - niin pitkälle kuin hihnaa riitti ja kauheat räksytykset perään. Vastaavanlaisia tapauksia on useita, ja yhteistä niille on se, että koskaan Jere ei jätä niihin reagoimatta - toisin kuin taas Juuso suurimmaksinosin.
  • Hieman pehmeä: luonnetestitermistöä käyttäen Jere "muistaa ikävät asiat". Ja Jere myös kuormittuu helpommin kuin Juuso. Plussana helpompi koulutettavuus. Kovia ääniä tai hälinää Jere ei kuitenkaan pelkää tai aristele.
Se Tosimies on aina meidän taloudessa ollut Juuso. Se nosti koipeaan ensimmäisen kerran jo kolmikuisena ja yritti vokotella isoäitiään yhdeksän kuukauden iässä. Turpaan tuli ja monta kertaa - vaan eipä haitannut eikä edes tuntunut! Juuso roikkui pitkään ihmisten jaloissa nylkyttääkseen, ja kesti tovi, että sain sen edes lopettamaan oman jalkani vatkaamisen. Sitten oli vielä vieraiden nilkat... Pitkään meni! Juuso itkee aina ikkunan edessä, kun naapuruston narttu on juoksussa, ja se muutenkin rekisteröi todella tarkkaan muiden koirien viestit teiden varsilta. Jeren sukupuolivietti tuli esille oikeastaan vasta pennutusvaiheessa. Kieltämättä yllätyin siitä Jeren äärettömästä innosta Seniä kohtaan, koska se ei ollut näyttänyt aikaisemmin mitään vastaavaa. Tässä suhteessa Jere on helpompi käsiteltävä kuin Juuso. Lenkkipolulla Juuso vinkuu jokaisen vastaantulevan tyttökoiran perään sekä kukkoilee varteenotettaville kilpailijoille, siinä missä Jere taas on kuin ei mitään. Ihailtavaa itsehillintää - tai mitälie - Jereltä... :P

Fiksuudessa Juuso taas pesee Jeren mennentullen. Jere ei yksinkertaisesti jaksa olla fiksu, se on siihen liian kärsimätön ja suorasukainen. Jere on suoran toiminnan kannattaja. Juuso taas on antanut lukuisia taidonnäytteitä omasta ajattelukyvystään ja jopa oveluudestaan vuosien varrella. Ehkä paras esimerkki löytyy Juuson pentuajoilta: olimme rakentaneet tietokonehuoneestamme Juusolle pentuaitauksen, jossa se sai olla, kun isäntäväki oli töissä tai muuten pidempiä aikoja poissa. Keväällä (v.2004) ajattelinkin jo mielessäni, että on vain ajan kysymys, milloin Juuso tajuaa esteiden rajallisuuden ja ymmärtää kiivetä aidasta yli. Eräänä toukokuun päivänä tulimme isännän kanssa töistä, ja havaitsin olohuoneen lattialla lojuneen sanomalehden päällä lätäkön. Homma selvä, Juuso oli siis viimein päässyt aitauksestaan. Aloin huhuilla poikaa. Ei vastausta. Kokeilin uudelleen. Sama tulos. Kävelin tietokonehuoneen luo - ja siellähän Juuso oli, aitauksessaan. Ryhdyin houkuttelemaan poikaa kiipeämään aidan yli. Ei merkkiäkään, että se olisi tullut aitauksesta: toinen vikisi sydäntäraastavasti ja raapi aidan seinustaa, hyppi sitä vasten ja raapi uudelleen. Se oli siis osannut seikkailujensa päätteksi kavuta takaisin aitaukseensa ja nyt teeskenteli, ettei muka pääse sieltä pois. Fiksu pentu! Jos lätäkköä ei olisi ollut olohuoneen lehdellä, Juuso olisi voinut jatkaa vedätystään vaikka kuinka kauan... Ja milloinka Juuso oikeasti ensimmäisen kerran oli päässyt aitauksesta pakoon, en tiedä...

Voi vitsi, tätä vertailuahan voisi jatkaa vaikka kuinka, esimerkkejä kyllä löytyy. Jos nyt kuitenkin ensikertaan... :P

9. maaliskuuta 2010

Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki


Nyt ansaitsee kyllä Juuso ison erityismaininnan kuuliaisuudesta. Mahtavuutta! Olimme tänäänkin pellolla voimia ehdyttämässä, pojat saivat jälleen kirmailla vapaana. Oltiin siinä jo tovi kauniissa kevätauringossa päivää paistateltu ja reipasta urheiluhetkeä vietetty, kun Juuso yhtäkkiä terästäytyi ja lähti määrätietoisesti kulkemaan poispäin minusta. Se oli venyttänyt kaulansa niin pitkälle kuin mahdollista, korvat olivat pystyssä (jopa se toinen joka normaalisti on taittona) ja sen häntä tökötti kuin rautakanki selän päällä. Melkein aina edellämainittu kuvaus tarkoittaa, että koira on havainnut jotain takaa-ajettavaa: Juuson kohdalla se meinaa tavallisesti jänistä tai fasaania, Jeren kohdalla taas jänistä tai varista. Näitä tilanteita silmälläpitäen ulkoiluttajalla (siis minulla) pitäisikin olla silmät myös selässä, jotta "uhkaavat vaaratilanteet" pystyttäisiin estämään. Mutta jos koira (Juuso/Jere) havaitsee riistan ennen minua, on homma selvä peli ja on vain sekunnin kymmennysten kysymys, milloin koira pinkaisee luontokappaleen perään ja se on hellurei!

No niin, ensimmäinen vahinko oli siis jo sattunut, eli Juuso oli havainnoinut jotain ennen minua. Aloin kuikuilla taivaanrantaa, että mistä ihmeestä oli kyse. Ja tottatosiaan, kettu siellä jolkotteli pellon poikki kuin ei mitään! Keskellä kirkasta päivää se oli liikenteessä, eikä sitä ollut säikäyttänyt Vauhtipääkaksikon äänekkäät hippaleikitkään. Juuson katse oli tukevasti nauliutunut luisevaan punaturkkiin. Viimein sain ihmetykseltäni aikaan käskyn: "Juuso, EI! Tule tänne!" Ei vaikutusta. Sama käsky uudestaan. Juuson katse oli edelleen repolaisessa, mutta liike sentään pysähtyi. Käsky vielä kerran. Silloin Juuson katse kääntyi meikäläiseen. Heiluttelin käsiäni vimmatusti, että täällätäällä. Ja EI-VOI-OLLA-TOTTA, koira käänsi kuin käänsikin selkänsä ketulle ja lähti ravaamaan mua kohti! :D En pysty kuvaamaan sitä helpotuksen määrää, mitä sillä hetkellä tunsin. IHANA JUUSO!!!

Meillä on tämä riistaviettisyys ollut alustapitäen ongelma molempien poikien kanssa. Juuso oli omasta mielestään pätevä fasaaninpyytäjä jo nelikuisena. Juusoa ehkä hämää se, että se vuosittain käy riistametsällä, mutta kiellosta se ei saisi perään lähteä. Jänikset ovat sikäli turvallisia, koska ne ovat notkeita, pystyvät tuosta vain vaihtamaan suuntaa ja näinollen väsyttävät lapinkoiran takaa-ajajana nopeasti. Kettu olisi ollut toinen juttu: se liikkuu eri tavalla ja se on petoeläin. En tahdo ajatella, mitä olisi voinut seurata...

Jereä taasen eivät ketut tänään innostaneet. Se ei edes huomannut moista otusta. Jere kunnostautuikin kaivinkoneen ominaisuudessa. Yhdessä vaiheessa äkkäsin sen tönöttämässä pää ylösalaisin kaivamassaan syvässä kuopassa, ja hangen yläpuolella näkyivät vain hurjasti sätkivät jalkapohjat. Tapansa kullakin...

6. maaliskuuta 2010

Kuvia!

Eilen oli mitä ihanin ilma: muutama pakkasaste ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Käytiin poikien kanssa purkamassa ylimääräistä kerääntynyttä energiaa läheisellä pellolla, ja menoa ja meininkiä riitti!

Saatiin pakkaset vielä sittenkin takaisin. Viime viikonloppuna lämpötila kipusi plussan puolelle sitten kuukausiin: vettä satoi ja tiet olivat ihan loskaiset. Pieni muistutus siitä, että koirien tassujenpesuilmat ovat jo nurkan takana ja tulevat pian jäädäkseen - mutta ei ihan vielä. Suojasää toi myös valtaisat katoille viime viikkojen aikana kertyneet lumimassat ryminällä alas maahan, ja siinä metakassa oli Juusolla ja Jerelläkin ihmettelemistä.

Koska kuvaosiossa on selkeä rako viime syksyn osalla (hmm, olisiko poikien karvanlähdöllä ollut osuutta asiaan), pitää puutetta nyt yrittää vähän paikkailla kevään aikana. Laskiaisriekuista ei tosiaan ole kovastikaan aikaa, mutta tässä näyttäytyy uusi kuvakavalkadi,
poikien lumirieha! :)

3. maaliskuuta 2010

Mitä tänään syötäisiin?

Vitsi, että osaakin olla iloinen Jeren ruokahalun parantumisesta! Tajusin juuri, ettei tässä ole tarvinnut vahtia poikien ruokakuppitoimintaa enää aikoihin. :D Jere syö astiansa tyhjäksi, eikä lähde vaeltelemaan kesken aterian mihinkään muualle. Täten ei myöskään Juuso pääse syömään kahden edestä. Kupin tyhjentämisen nopeudessa Jere häviää edelleen selvästi meidän Suursyömärille, mutta se nyt on sivuseikka.

Jeren nirppanokkailukin on poissa: se syö kaikkia ruokalajeja, mitä sen eteen annetaan. Okei, on se edelleen meidän dieettikoira - sen suurinta herkkua on jogurtti. Mutta mielettömän upeaa, ettei enää tarvitse pähkäillä ruuan merkkiä tai rakeen kokoa. Raksujen liottaminenkin on historiaa. Liekö syynä joku välivaihe sen elämässä vai se, että energian kulutus on noussut melkoisesti lumikinoksissa kahlaamisen myötä, tiedä tuota. Mikäli syynä on jälkimmäinen vaihtoehto, toivotaan kädet kyynäriä myöten ristissä, jotta palaaminen vanhaan ei tapahtuisi kevääntulon myötä...

Loppukevennyksenä Jeren ulko-ovitoimintaa lenkille lähdettäessä. Videopätkä on hieman kaunisteltu versio meidän uloslähdöstä. Ensikseen Juuso on tuossa suorastaan aneeminen. Yleensä se on hyvinkin aktiivinen ja innokas touhottaja, mutta koska se oli päässyt isännän mukana hallille aiemmin päivällä ja saanut olla siellä hyvän aikaa vapaana, oli sillä vähän puhti pois. Toisekseen Jeren pellehypyt ovat tavallisesti aika paljon korkeampia. Ja viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä mainittakoon, että videolta puuttuu kokonaan valjaidenpukemisoperaatio. Kyllä, välillä se on operaatio sanan varsinaisessa merkityksessä: enää mun ei tarvitse edes sanoa "ulos"; riittää että otan valjaat esille, ja pojat tietävät mitä tuleman pitää. Alkaa tolkuton sähellys, ja intoa puhkuen kun koirat siinä vouhottavat, niin yritäpä samalla pukea valjaita päälle... :P