Juuson saamasta PRA-diagnoosista alkaa olla kulunut vuosi. Takana on pitkä ja pimeä talvi, joka on ollut otollista aikaa tarkkailla sen vaikutusta Juuson hämäränäköön. Heikentynyt hämäränäkö on PRA:n etenemisen ensimmäisiä oireita. Olen tehnyt Juusolle testejä: saako se hämärässä kopin herkkupalasta tai havaitseeko se iltalenkillä ollessamme tiellä nököttävän kävyn tai kivenmurikan. Olen tarkkaillut, esiintyykö Juuson käyttäytymisessä ilta-aikaan (ja muulloinkin) epävarmuutta tai varovaisuutta, sekä miten se käyttäytyy vieraita ihmisiä kohtaan: onko se epäluuloinen tai arka, ja väistääkö tai varooko se uutta ihmistä. Olen myös seurannut sitä, että pitääkö Juuson ns. katsoa sivuun nähdäkseen eteensä tai että pitääkö liikkeen tapahtua Juuson näkökentän keskellä, että se havaitsee sen (perifeerinen vs. sentraalisen PRA). Mitään oireita ei ole kuitenkaan ollut havaittavissa: Juuso puksuttaa menemään kuin aina ennenkin. Olimme eräänä talvi-iltana lenkillä, ja koska oli kohtalaisen liukasta, ja se slippailu tuolla teillä alkoi meikäläistä ärsyttämään suunnattomasti, päätin kävellä yhden pellon laitaan, jossa päästäisin pojat irti, että ne saisivat kuitenkin riittävästi liikuntaa. Heti remmit irrotettuani tajusin, että ei hitto mitenkäs Juuso! Että jos sillä oikeasti on ongelmia näön kanssa, niin ei ehkä ole järkevää pitää sitä vapaana. Mutta siellä se pöhelsi pusikoissa nuoremman tavoin, eikä ongelmia ilmennyt. Olen sittemminkin uskaltanut päästää pojat (Juusonkin) iltahämärissä vapaaksi.
Odotan suurella mielenkiinnolla Juuson tulevaa silmäkontrollia, joka on heti, kun vain Halikon eläinklinikalle tulee silmälääkäri vierailulle. Kaikki merkit viittaavat kyllä ihan muuhun kuin sokeutuvaan koiraan, mutta olen toki tietoinen, että koira pystyy feikkaamaan näkökykyään. Mutta jos niin käy, että diagnoosi on edelleen sama, niin ei voi kuin nostaa hattua Juusolle: jos jo vuoden takainen diagnoosi väitti silmämuutosten olevan selviä (ja pitäisi se kai käytöksessäkin jossain määrin huomata), niin Juuso on siltikin pitänyt iloisen, ennakkoluulottoman ja rohkean suhtautumisen elämään. On se vaan äijä!