Tapahtumakalenteri

  • Taija Salokanteleen ratatreenit torstaisin (Jere)
  • Koirahallin vakiotreenit sunnuntaisin (Jere)
  • 25.03.18 Lappalaiskoirien ER (Juuso)

22. joulukuuta 2014

Joulutervehdys

Pölhökaksikko omistajineen toivottelee lämpöistä joulunodotusta sekä parempaa tulevaa vuotta blogin seuraajille. =)

17. joulukuuta 2014

Helsinki Winner -14

Itsenäisyyspäivänä osallistuttiin Juuson kanssa yhteen suurimmista koiratapahtumista Suomessa eli Helsinki Winneriin. Jo alkuvuodesta, kun huomasin Juuson suhtautuvan näyttelytouhuun suopeammin kuin nuoruudessaan, päätin, että tällaiseen suurtapahtumaan otetaan osaa ainakin kerran elämässämme - sekä minä että Juuso, ja nimenomaan kehässä. Itsekin sain syyn vetää oikein jakkutakin päälleni. =)

Lauantaiaamuna herätys oli aikainen, ja puoli seitsemältä oltiin Juuson kanssa pysäkillä bussia odottamassa. Sää oli kaikkea muuta kuin talvinen: Halikossa satoi vettä, Helsingissä räntää. Vaikka lauantaille oli ilmoitettu yli 6 700 koiraa, ja yleisöäkin oli kiitettävästi liikkeellä, oli kehät ja häkkialueet erittäin tilavat ja väljät. Mukavaa, kun sai levittäytyä kamppeineen ihan rauhassa ilman, että naapuri oli heti olkapäässä hönkimässä. Lapinkoiria lauantaille oli ilmoitettu 83 kappaletta, kiitettävä määrä siis.

Juuson tulos oli EH seuraavanlaisin arvosteluin:
"11v. mittasuhteiltaan hieman pitkä uros. Kevyt raajaluusto. Pää saisi olla voimakkaampi kauttaaltaan ja kuono lyhyempi. Elävät, melko kookkaat korvat. Kauniit silmät. Tasapainoisesti kulmautunut. Riittävä runko. Sivuliike ok. Hieman ahdas takaa. Karvapeite ei tänään parhaimmillaan. Miellyttävä käytös. Reippaasti esiintyvä vanhaherra."
Mulla ei ollut sen ihmeempiä tulosodotuksia, ja se oli jo etukäteen arvattavissa, että taso on korkea ja tasoerot tämän kokoisessa tapahtumassa hyvin pieniä, mutta arvostelu jätti lievästi kitkerän sivumaun: en itse ihan allekirjoita kohtaa liian kevyestä päästä tai raajaluustosta. Nehän ovat olleet Juuson vahvimpia osa-alueita muiden tuomareiden mielestä, ja niitä ovat muutkin (koirankasvattajat ja omistajat) kehuneet. Ja Juusollahan on hyvä pää ja raajaluusto! Mutta nää on sitten niitä makueroja... Mutta onhan tuolla toki hyviäkin asioita: silmät, kulmaukset (joita taas joku tuomari on joskus moittinut); ja sehän on aina ihanaa, että käytöstä ja luonnetta kehutaan.

Tuomarilla oli pari muutakin hassua juttua, joita en henk koht ymmärtänyt: kaverin koiraa oli sanonut ylipainoiseksi, mitä se ei kyllä ole. Lapinkoirien PU-kehässä sijoitti koiran, joka rähjäsi ja kävi toisen koiran päälle.

No, me ei oltais voitu tehdä mitään toisin, että sikäli olen Juuson messari-debyyttiin tyytyväinen: mä en möhlinyt, Juuso oli kehässä nätisti, ei nuuhkinut maata tai kyttäillyt kanssakilpailijoita. Juusolla oli mielestäni pikkuisen kierroksia ennen kehäänmenoa, mutta se sitten unohtui, kun päästiin tositilanteeseen. Juuso taisi itseasiassa antaa itsestään ihan sympaattisen kuvan kehässä.

Erityisen mukavaa oli taas nähdä tuttuja koiria ja omistajia kehän laidalla pienen tauon jälkeen ja niitähän riitti. =) Shoppailemassa en tällä kertaa käynyt lainkaan kuten en muutenkaan pyörinyt rotutorilla tms. Juusoa en halunnut jättää häkkiin yksin odottamaan, ja Juuson kanssa shoppailu olisi voinut tulla kalliiksi: se olisi saattanut omatoimisesti silmän välttäessä tehdä ostosvalintoja, ahmatti... ;)

Loppuviimeksi otettiin vielä edustuskuvat Juusosta muistoksi messarin valokuvauspisteellä. Kotona oltiin ilta-seitsemältä. Pitkä mutta mukava päivä! =)

15. joulukuuta 2014

Ensimmäinen kisanolla!


Pieni luova tauko ollut näköjään päivityksissä, vaikka tapahtumiakin on ollut. Jo marraskuun viimeisenä viikonloppuna oltiin Jeren kanssa Salon koirahallilla SWATin järjestämissä agilitykisoissa. Se oli samalla kolmiosaisen Winter-Cupin ensimmäinen osakilpailu.

Edellisellä kerralla hyväksihavaitut Juuson näyttelyhäkki, pientä puuhasteltavaa odotteluajaksi sekä naksutin olivat nyt mukana. Jere olikin koko tapahtuman ajan kohtalaisen rauhallisesti omassa loosissaan. Odottelua tulikin ihan kiitettävästi, sillä meidän luokassa oli lähes 40 starttia, ja koko kisoissa niitä oli muistaakseni lähes 150.

Olin ilmoittanut Jeren kahdelle radalle, ja tämäkin edellisistä kisoista viisastuneena. Kolmas starttihan viime kerralla oli sille liikaa, ja taisi se olla sitä meikäläisellekin.

Eka startti meni vähän tunnusteluksi. Alun paikallaanolo oli melkoista nykimistä. Ekan putken, jonka tosin saikin suorittaa kumminpäin vaan, Jere lipsahti juuri toisin kuin olin suunnitellut - eli oikealta vasemmalle. Tosin se oli sittenkin parempi vaihtoehto, sillä noinhan koira sai paremman vauhdin kolmannelle esteelle eli hypylle. Neloshyppy meni Jereltä ohi, sillä kesken suorituksen hömpän piti mennä tervehtimään yleisöä. Jeren aika 19,28sek ja virhepisteitä 15.

Toka rata tuossa alla sitten videoituna. Paikallaanolo oli taas vähän levotonta, mutta onneksi tyylipisteitä ei jaettu. Aidan vieressä käytiin jälleen pari haukahdusnäytettä antamassa, mutta tällä kertaa mikään este ei tärvääntynyt. Aikaa sen sijaan tärvääntyi, ja ilman ylimääräistä lenkkiä olisi palkintokoroke kutsunut. Aikaerot kärjessä olivat nimittäin tosi pienet. No mutta viimein tuli se kaivattu kisanolla! Jeren tulos siis -31,13 (aika 17,87sek). Sillä irtosivat ensimmäiset pisteetkin tulevia osakilpailuja varten. Jere on tällä hetkellä luokassaan seitsemäntenä hyvissä asemissa kilpakumppaneihin nähden.

Hitsi mä olen ylpeä mun pikku rimpulasta! ♡ Hienostihan Jere muuten radalla toimii, ja toisiksi viimeisen hypyn korjaa kivasti, vaikka jo hetken näyttää siltä, että on painumassa sen ohi. Ja hyvä, että itse katson kääntöpaikalla eteeni ennen kuin Jere tulee ulos putkesta: mähän tönötän keskellä Jeren juoksuväylää. Tyylikästä! :D

Seuraava osakilpailu onkin jo tulevana viikonloppuna.

23. marraskuuta 2014

Touhuviikko

Viime viikko oli täynnä koira-aiheista toimintaa ja tapahtumaa. Sen kieltämättä huomasi nyt alkuviikosta, sillä pojat olivat epätavallisen rauhallisia ja hiljaisia. =) Mitenköhän nuo menot tuppaavatkin aina kasautumaan yhteen syssyyn..?

Maanantaina oltiin Jeren kanssa tavalliseen tapaan EHYTillä agilitytreeneissä. Meillä oli kaahausrata, ja harjoiteltiin kauko-ohjausta. Sitä mun pitääkin treenata tai ainakin sisäistää se itselleni. Mulla on paha tapa ohjata Jereä välillä vähän liikaa ja liian läheltä, vaikkei siihen aina olisi tarvettakaan. Mä varmistelen. Katja mua usein ripittääkin koirahallin treeneissä, että taas sä olet siellä esteissä kiinni, että muistapa vaan luottaa koiraan. Jere nimittäin irtoaa esteille ihan hyvin, mutta mua saa välillä muistuttaa asiasta.

Alla oleva video on parin viikon takaa, kun treenattiin hyppytekniikkaa ja estevälin etäisyyden lukua. Tuo on vaan niin nättiä katsottavaa tuo Jeren kevyt hyppääminen. Ja huomaa pojan innostus meidän treenipalloon! Se on niin Jeren suosikki. =)

Tiistai oli vapaapäivä. Juuson kontaktikurssi päättyi, enkä ilmoittanut sitä tällä erää uudelle kierrokselle. Meidän näyttelykausi starttaa parin viikon päästä, ja kaverikoirarintamallakin on homma vilkastumaanpäin. Tarkoitus ei ole väsyttää vanhusta tarpeettomasti.

Keskiviikkona käytiin Juuson kanssa kaverikoiravierailulla. Meidän ryhmä on vahvistunut kesän ja syksyn aikana, ja mukaan on liittynyt muunmuassa 4-vuotias lapinkoiratyttö Heta. Heta oli mukana keskiviikon vierailulla, ja Juusolla oli maailmankirjat sekaisin. Toinen on niiiiiin naistenmies. =) Vierailuilla toki keskittyy oleelliseen, mutta kohteiden parkkipaikoilla, kun ollaan vapaalla, huomaa selkeästi toisen innostuksen ja sen, kuinka naisseurassa rintaa röyhistellään ja ollaan niin polleaa.

Torstaina oltiin Jeren kanssa koirahallilla omatoimitreeneissä heti aamuseitsemältä. Aikainen lintu madon nappaa. =) Tällä kertaa tehtiin vähän vähemmän ratatreeniä ja keskityttiin eri esteisiin. Täsmätreenattiin ja vahvistettiin esimerkiksi keppejä ilman ohjureita sekä A-esteen ja puomin alastuloa. Lisäksi itse harjoittelin erilaisia ohjauskuvioita kuten takakiertoa ja valssia. Mä olen vasta viimeaikoina alkanut käyttämään valssiakin selkeästi enemmän. En tiedä, miksi olen aiemmin jättänyt sen jollainlailla noteeraamatta ja jopa vältellytkin sitä, sillä monessa tilanteessa se todella toimii ja sillä säästää aikaa. Pitäisi vaan olla avoimempi erilaisille kokeiluille eikä antaa mielen ja toimintatapojen jämähtää.

Lauantaina osallistuttiin Juuson kanssa EHYTillä järjestetävään perinteiseen Vanhojen koirien päivään. Oltiin siellä myös viime vuonna. Tapahtuma sisälsi fysioterapeutti Leena Piiran ja eläinlääkäri Pirkko Hämeenojan luentoja vanhan koiran terveydestä, ravinnosta ja liikkumisesta sekä miten voi jo nuoremman koiran kanssa ennaltaehkäistä ja hidastaa vanhuuden oireita ja pitää nelijalkainen vireänä. Sen jälkeen alkoi käytännön osuus, johon kuului jumppahetki ja sen jälkeen temppurata. Jumpassa, josta alla oleva kuvakin on (Juuso äärimmäisenä oikealla), tehtiin erilaisia liikkeitä, joilla koira saatiin venyttelemään sivuille ja ylös sekä köyristämään selkää - liikkeitä, joiden toistaminen säännöllisesti pitää koiran vetreänä. Kuvassa näkyy temppurataakin osittain: on askellusharjoitusta maassamakaavilla kepeillä, koordinaatiotreeniä lankulla, venyttelyharjoittelua dobo-pallolla sekä erikokoisilla tyynyillä jne. Jumppa oli viime vuoteen verrattuna uutta, mutta tutusta temppuradasta Juuso tykkäsi. Ja meidän vetreällä veteraanilla oli taas ihan omat kuviot joillakin puuhapisteillä, esimerkiksi dobo-pallolla Juuso ei tyytynyt vain venyttelemään, vaan se hyppäsi pallon päälle tasapainottelemaan. Moni paikallaolleista siinä naureskelikin ja ikää kysyessä oli että oho ai niin vanha jo. On kyllä ilo omistaa näin vetreä, iloinen ja reipas veteraani. ♡

Sunnuntaina oltiin Juuson kanssa koirahallilla Borzoi-klubin järjestämässä mätsärissä tsekkaamassa näyttelykunto ja onko karvanlähtötauon jälkeen näyttelyetiketti edelleen muistissa. Messarin tasoiseen tapahtumaan; jossa valokuvataan, videokuvataan ja edellisinä vuosina on jopa televisioitu sitä; ei kehtaa mennä ihan kylmiltään. Ja mullehan tämän vuoden messari on ensikertainen koiran kanssa.

Mätsärissä ei ollut veteraaniluokkaa erikseen vaan Juuso osallistui isoihin aikuisiin. Tuomarina oli täsmälleen sama henkilö, joka tuomaroi tasan vuosi sitten koirahallin mätsärissä samaisessa luokassa. Juuso sai silloin KPn, ja tänäkin vuonna tuomari tykkäsi näkemästään. Juuso voitti parikilpailun, muttei sitten enää punaisten ryhmässä sijoittunut. Kunniapalkintoja ei tällä kertaa jaettu. Yksilöarvostelussa tuomari ei ollut uskoa, kun kerroin Juuson iän, ja kilpailuluokassa hän totesi, että veteraanilla jo liike on niin kevyttä ja komeaa, että punainen nauha tulee.

Nyt on kuitenkin sanottava, että en muista Juuson aikoihin olleen noin helppo handlattava. Sitä ei oikeastaan tarvinnut handlata ollenkaan. Ei maankamaran nuuhkimista tai liiallista tättähäärää. Juuso ravasi supernätisti vierellä nokka pystyssä, muttei ollut liian innokaskaan. Kyllä näillä kehtaa messariin lähteä: Juusolla on homma täysin hallussa, ja jos se noin nätisti menee messarissakin, niin ylpeä saa olla.

22. lokakuuta 2014

Jeren silmätarkki

Jere kävi tänään näyttämässä silmiään Kuninkaantien Eläinklinikalla, johon ell Päivi Vanhapelto oli jälleen tullut virallisia silmätarkkeja tekemään. Jerelle silmätarkki oli jo neljäs. Silmät olivat edelleenkin terveet. Jippiii!! :D

Klinikka oli myös hyvää harjoittelualuetta treenata rauhoittumista ja naksuttelua, joita tehtiinkin siinä odotellessa kiitettävästi. Ja ihan kivastihan se sujuikin. Tosin oma osuutensa rauhallisuudella saattoi olla siinä, että oltiin käyty heti aamun alkajaisiksi koirahallilla vetämässä tunnin agitreenit. :D
Jere ja alien-silmät tarkin jälkeen :D

15. lokakuuta 2014

Jere kisaputkessa


Taas on Jeren kanssa treenattu ja kisattu agilityn parissa, ja fiilikset ovat lennähdelleet äärestä ääreen. On tää vaan hassu laji: välillä tunnet olevasi ihan pattitilanteessa, eikä tunnu löytyvän keinoa edetä eteenpäin. Hampaat kiristyvät, harjoittelu ei tunnu mielekkäältä ja yhä uudelleen yrittämisellä/väärän tekemisellä tuntuu vain vahvistavan koiraa jatkossakin tekemään väärin. Sitten yhtäkkiä välähtää tai ihan vaan ajattelet, että kokeillaanpa hommaa näin, ja sitten yhteistyö alkaakin jälleen pelittämään, ja niin on taas motivaatio huipussaan ja täynnä tarmoa voittajafiiliksellä.

Oltiin Jeren kanssa syyskuun lopulla Salon koirahallin treeniryhmäläisten välisissä kisoissa. Tarkoitus oli mennä pitämään hauskaa jo siitä ilosta, että kisoja on tähän asti ollut lähellä ja helppojen kulkuyhteyksien päässä näin kiitettävästi, että päästään kokemaan kisatunnelma - vaan toisin kävi. Mä taisin olla kireämpänä kuin koskaan kisatilanteessa. Olin laittanut Jeren yhteen koirahallin häkkiin paikanpäälle saavuttuamme, ja sehän aloitti kunnon tyhjänräksytyksen heti.

Tää on se Jeren kääntöpuoli: Jere on loistava harrastuskoira. Sen halu ja motivaatio tehdä asioita on mieletön. Sillä on energiaa ja sillä on nöyryyttä. MUTTA sitten kun ollaan tilanteessa, että odotellaan omaa vuoroa ja tapahtumien keskipiste ei olekaan Jeressä, se tylsistyy ja aloittaa helposti sijaistoiminnan eli haukkumisen.

Mä, jolla pinna oli jo valmiiksi vähän liian tiukalla, hermostuin Jeren äänenkäytöstä entisestäni. Rataantutustumisosuudessakaan en pystynyt täysillä keskittymään, kun tajuntaan kantautui Jeren haukahdukset ja ajattelin vaan, että miten ärsyyntynyt olen. Rata oli kohtuuhelppo. Putket kolme ja kuusi sai valita, että kummasta päästä sen suorittaa. Kutosputkella tein virhearvion, se olisi meidän pitänyt tehdä just päinvastoin, mutta muuten paketti hajosi omaan fiilikseen, keskittymiskyvyn herpaantumiseen ja sitä myöden koiran haahuiluun. Mä en nimittäin kesken radan välttämättä muistanut, olinko mä edes odottanut tuomarin lähtölupaa, ja jos on niin kireenä, ettei sellaistakaan muista, vaan alkaa sitä kesken radan pähkäilemään, niin on suoritus tuhoon tuomittu.

Fiilis välittyi Jereenkin, ja kesken radan se saattoi jäädä putkeen asustelemaan ja sinne hajuja nuuhkimaan. Siis putken, joka on Jeren lempieste! Virhepisteitä ekalla radalla 20 ja toisella 15. Ihanneajat alittuivat, mutta hitaasti edettiin verrattuna treeni- tai kisaratoihin muuten. Eikä ajanalitus paljoa lohduttanut. Virhepisteiden valossa ei mennyt juuri huonommin tai paremmin kuin edellisissäkään kisoissa, mutta päällimmäinen tunne oli kuitenkin pettymys.
Koirahallin kisarata 27.9.14

Seuraavan päivän treenit koirahallilla tuntuivat vaan lisäävän ahdinkoa: 4-putki alkoi heti treenien nollapisteestä menemään väärinpäin (ratakuva alla). Jere ei jostain syystä kyennyt tajuamaan, että 3-hypyn kierron jälkeen putkeen ei syöksytä suorassa linjassa, vaan se edetään vasemmalta oikealle. Treenivetäjä-Katjakaan ei osannut suoralta kädeltä neuvoa, että missä vika. Tiistainkin treeneissä EHYTillä oli vähän samantyylinen virhe, johon Jeren rata kosahti.

Ensimmäistä kertaa agilityssä mulla oli sellainen olo, etten oikein tiennyt, että miten mä ongelmavyyhtiä lähtisin purkamaan. Mentiin keskiviikkoaamuna koirahallille omatoimitreeneihin. Tein Jerelle alkuun ihan pelkkää kolmoshypyn kiertoa, ja sen jälkeen heitin Jeren treenipallon kohti putken vasenta aukkoa. Se meni, mutta niin se oli mennyt ohjatuissa treeneissäkin. Ongelmia oli ilmennytkin vasta sitten, kun siihen otti muita esteitä ympärille suoritettavaksi. Sen jälkeen annoin Jeren vähän hengähtää, ja se sai olla kentällä vapaasti. Itse tein muutaman mielikuvaharjoituksen radasta ilman koiraa. Viimeisellä harjoituksella Jere vaan lähti siihen mukaan. Mä höpisin mielessäni pussia, kun huomasin, että Jere sieltä jolkottelee pussiin. Etenin kolmoselle, ja Jere kiersi; ja lopulta annoin putkeen-käskyn - ja Jere meni sen viimein oikein!! Hitsi mikä vapauttava fiilis! Jere

Sitten alettiin ottamaan rataa alusta asti vauhdin kanssa. Tein semmoisen korjausliikkeen, että etenin radalla vähän hitaammin ja etenkin 3- ja 4-esteillä pidin kädet matalammalla. Se tepsi! 4-putki toimi koko treenitunnin paria missiä lukuunottamatta, jotka voin heti pistää omien käsien korkeuden piikkiin. Laitoinkin heti kotiin päästyäni Katjalle viestiä että jeeeee nyt putki onnistui. Katja vastasikin pian, että agility voi monasti olla juurikin noin pienistä asioista kiinni.
Salon koirahallin treenirata vko40

Jeren turhanräksyttäminen oli taas laittanut miettimään asioita, kun SWATin järjestämät kisat lokakuun toisena viikonloppuna lähestyivät. Päätin kokeilla ottaa Juuson näyttelyhäkin mukaan kisoihin. Lisäksi otin Jerelle mukaan vähän puuhasteltavaa. Oma tutultatuoksuva häkki, jonka sai asettaa vapaasti minne halusi sekä puuhaleikit rauhoittivat Jereä huomattavasti. Lisäksi me tehtiin vähän rauhoittumisharjoituksia läpi kisojen (mm. hierontahetkiä). Räksytin haukkui tilanteeseen nähden todella vähän, ja täten myös meikäläisen hermot säästyivät ylilyönneiltä. Nyt mä kykenin rakentamaan Jerelle jo odotteluvaiheessa paremman ja rennomman kisasuorituksen - ja samalla myös itselleni.

Rata oli kinkkinen, täynnä just sellaisia ansoja, joihin nimenomaan me voitaisiin kärähtää (kisarata alla). 3-putken jälkeinen käännös 4-hypylle piti olla tiukka, jottei linja menisi pitkäksi. 7-putki oli juurikin sellainen putki, joka olisi houkutteleva mennä vaihtoehtoisesti väärinpäin. 7-putkelta tullessa sai ottaa kurssin voimakkaasti vasemmalle, jotta 8-hyppy ei jäisi välistä. Tässä muutamia pommeja mainitakseni.

Olin ilmoittanut Jeren kolmelle radalle. Se tuli käytännössä koettua, että kolmas startti oli liikaa. Jerellä lähti ajatus haahuilemaan ja sitä myöden myös koira itse, mutta mullakin oli vähän keskittyminen jo siinä vaiheessa kateissa. Virhepisteitä 15. Kaksi ekaa starttia oli sen sijaan jo hyviä, toinen varsinkin. Ekalla radalla sekä mulla että koiralla oli havaittavissa ekan startin liiallista jännitettä ja vähän meni parissa kohtaa mutkat suoriksi. Aika 24,72sek (ihanneajan alitus -17,28sek) ja virhepisteitä 10.

Tokassa startissa strategiset luvut olivat 19,94sek (-22,06sek) ja 5. Ainut lapsus tapahtui 7-putken edessä, jossa Jere oli jo putkeen menossa, mutta yhtäkkiä se kaartoi ympäri, teki ylimääräisen lenkin ja painui sitten vasta putkeen. Se oli jotenkin käsittämätön juttu, jollaista ei ole ennen tullut eikä varmaan tule vastaisuudessa juuri olemaankaan. Muuten rata soljui vaivattomasti ja yhteys Jeren ja mun välillä toimi. Jeren sijoitus 4. Palkintokoroke jäi vaivaisen sekunnin päähän. Jos ylimääräistä lenkkiä ei olisi Jere tehnyt, ois ajasta saanut napsaistua juuri sen tarvittavan pois. Toisaalta silloin ei olisi tullut virhepisteitäkään.
SWATin kisarata koirahallilla 11.10.14

Podium jäi kyllä harmittavan lähelle, mutta toisaalta osasin iloita siitä, että Jerellä oli taas korvat ja mulla yhteys koiraan. Käytännössä tuli myös testattua, että miten sekä koira että ohjaaja olisi rennommassa kisafiiliksessä. Lisäksi mulla oli mukana naksutin, jota ollaan vasta viime aikoina alettu uudelleen ajamaan koulutuksessa sisään, mutta se vaatinee ihan oman postauksensa. Siitä myöhemmin.

Eka kisanollamme jäi siis edelleen odottamaan itseään, mutta nyt se oli jo todella lähellä. Nyt jäi sentään hyvä fiilis. Sen verran toki jäi harmittamaan, että kisoihin on pakko päästä ja pian. Onneksi toive on toteutettavissa, sillä SWAT järjestää Winter-CUPin vuodenvaihteen molemminpuolin. Sinne käy tiemme! =)

28. syyskuuta 2014

Oheistuotteita

Tilasin tuollaisen kivan lapinkoira-aiheisen kaulaketjun tässä taannoin. Tartteehan sitä olla jotain krääsää, joista varmasti tietää, että mikä se meikäläisen rotu on. ;) Maailmanvoittajasta hankin tuon ärtsynvihreän hiuspannan. Jo pari vuotta sitten tuli tilattua lapinkoirapainatuksilla varustettu huppari.

27. syyskuuta 2014

Harrastuspäivityksiä

Nyt on treenikentillä vipinää! =) Saatiin Jeren kanssa paikka Salon koirahallin vakiotreeniryhmissä. Käydään siellä sunnuntai-iltaisin. Kauden hintaan sisältyy oikeus käydä harjoittelemassa hallilla ihan miten itselle sopii (vaikka keskellä yötä) ja jos hallilla vaan on joku kenttä vapaana. Olenkin heti ottanut tilaisuudesta vaarin, ja käydään Jeren kanssa omatoimitreenaamassa keskiviikkoisin tai torstaisin. Aneten kursseilla EHYTillä jatketaan edelleen, ja siellä käydään maanantaisin.

On ihan mielenkiintoista ja eri näkökulmia antavaa käydä kahden erityyppisen ohjaajan tunneilla. Koirahallin Katja tekee aika kinkkisiä ja teknisiä ratoja. Anetella, joka itse omistaa bordercollieita, on taas vauhdikkaita ratoja, joissa saa olla tarkkana, että kerkiää pysyä puikoissa. Kummassakin on omat haasteensa.

Alla Katjan viimeviikkoinen rata. Meille - ja kuulemma erittäin monelle muullekin - aiheutti harmaita hiuksia peräjälkeiset takakierrot (esteet kolme ja neljä). Takakierto on meille suht uusi juttu, mutta Jere on kyllä omaksunut sen hyvin: se tietää, mitä mä kierrä-käskyllä siltä haluan. Tupla oli kuitenkin maantiekiitäjälle liikaa. Se oli liikaa myös mulle. Meillä meni kerta toisensa jälkeen ajoitukset pieleen. Joko mä ohjattuani Jeren kolmosesteelle liikuin liian nopeasti kohti toista takakiertoa, jolloin Jere kiersi 3-esteen kokonaan ja hyppäsi 4-esteen tai sitten mä jäin venttailemaan Jereä ekalle takakierrolle, tuli se suoraan syliin ja toinen takakierto jäi torsoksi.

Rata luonnisti kyllä pätkissä: esteet 1-2-3, 4-5-6-7-8-9 tai 9-10-11 menivät ihan ok. Eikä tuplatakakiertokaan joka kerta epäonnistunut - sentään kahdesti se sujui. Siihen mä olen tosi tyytyväinen, että hypyt 6-9 meni kerta toisensa jälkeen hienosti tiukoista käännöksistä ja lyhyistä esteväleistä huolimatta. Sehän oli meillä ongelmana syyskuun kisoissa. Ei ole enää. =)

Tässä alla Katjan tämän viikon rata. Pussin jälkeinen persjättö ei meinannut alkuun luonnistua. Jere tuli pussista vaan niin yllättävän ketterään, etten ehtinyt vaihtaa puolta. 5-esteen jälkeinen valssi oli kanssa haastava. Jere tykkäsi hypätä vitosesteen niinkuin piti, mutta kääntyi sitten takaisin, hyppäsi sen uudelleen ja meni sen jälkeen putkeen. 8- ja 9-esteiden välillä mulla oli taas puolenvaihdon kanssa ehtimisongelmia. Mutta kun tämäkin rata pistettiin ensin osiin ja vasta sen jälkeen treenattiin koko rataa, ni johan alkoi sujua. Omatoimitreeneistä keskiviikkona lähtiessämme oli useampi onnistuneesti sujunut rata alla. Hyvä treeni parempi mieli! =)

Aneten rata tältä viikolta (alla). Taas takakiertoja ja hyvin meni (1 ja 4). Keinu jo aloitusasennossa eli lankkuna maasta hieman ilmaan korotettuna on ollut hankala. Jere on saattanut hypätä lankulle jostain sen keskeltä eikä päästä, hypätä siitä pois keskenkaiken tai siksakata lankulla puolelta toiselle. Koetin sitten vetää Jeren lankkua pitkin nami sen kuononpäässä kiinni. Ei auttanut, melkeinpä vaan pahensi tilannetta. Ennenkuin aloitettiin Koirahallin vakiotreeniryhmissä, käytiin Katjalla parilla irtotunnilla. Silloin kysyin, mikä keinussa mahdollisesti mättää. Katja sanoi, että koiran liiallinen ohjaaminen ei aina ole hyväksi vaan siihen pitää osata luottaa. Kokeiltiin vähän vapaampaa treeniä ja se tepsi. Nyt Aneten tunnilla Jere ei missannut keinua kertaakaan, vaan eteni oikein sen alusta loppuun asti. Mahtavaa!!

Aikoinaan tulee kyllä olemaan iso haaste opettaa Jerelle kisa-asennossa oleva keinu, niin ettei se säikähdä sitä rämähdystä. Agility on kyllä sellainen laji, jossa ei koskaan tule täysin valmiiksi. Meillä toki on vielä esteitä, jotka ovat täysin puolitiessään, mutta yksinkertaisistakin etenemisistä "perusesteiden" välissä saattaa löytää loputtomasti kokeilemista, hiomista ja hienosäätöä. Keppejä ollaan otettu ohjelmaan ilman ohjureita. Me treenataan kierrä-tekniikalla: mä kuljen keppien vieressä selkä menosuuntaan toistaen kierrä-käskyä ja Jere pujottelee. Harjoituksen vähäisyyden huomaa, kun tahti kiihtyy liikaa ja Jereltä katoaa pujottelusta rytmi, mutta alku on ollut lupaava.

Juuso jäi Tervakosken-näyttelyn myötä tauolle, ja ajattelin sen kaipaavan totaalista lepoa. Näyttelytahti, Juuson menestyksestä johtuen venähtäneet näyttelypäivät sekä helteet olisivat olleet omiaan väsyttämään Juuson ja saamaan sen kaipaamaan pientä breikkiä. Miten väärässä olinkaan... Aika pian huomasin Juusossa pieniä turhautumisen merkkejä ja tarvetta säännölliselle tekemiselle. Ilmoitin sen Aneten kontaktikurssille, jonka tarkoituksena on tehdä ja harrastaa Juuson kanssa yhdessä tiiminä, pitää hauskaa ja motivoida Juusoa. Vanhus on tykännyt kovasti, ja sen ovat huomanneet niin kurssikaverit kuin Anettekin. Toinen touhottaa into piukeana eikä ikä paina missään. =) Kurssi on sikälikin hyväksi, että kun taas joskus näyttelykehiin päästään, ollaan me tässä tauon aikana edes jotain tehty, eikä olla kuin pellossa kasvaneita. Juuson treenipäivä on tiistai, joten koiraharrastukset ovat kiitettävässä määrin täyttäneet meikäläisen viikkolukujärjestyksen.

7. syyskuuta 2014

Jere agilitykisoissa

Tässä on ollut viime aikoina tapahtumaa jos jonkinlaista, ja blogi on vähän laahannut tästä perässä. Nyt aletaan pikkuhiljaa päästä ajan tasalle.

Tämän viikon torstaina oltiin Jeren kanssa toisissa agilitykisoissamme Halikon Märynummella. Olin ilmoittanut Jeren kahteen lähtöön. Ihan niinkuin Juuson kehäkäyttäytymiseen Tervakoskella myös Jeren keskittymiseen olivat alkaneet tyttöjen tuoksut vaikuttaa. Meidän treenikausi käynnistyi elokuun puolessa välissä, ja Jere puolentoista kuukauden kesätauon jälkeen puhkui energiaa ja toimeliaisuutta. Elokuun lopulla otin vielä yhden irtokerran agilitytuntia Salon Koirahallilta, ja vaikka vuoro osuikin samalle päivälle meidän vakitreenien kanssa, Jere veti molemmat tunnit into piukeana.

Tämän viikon maanantain treeneissä Jere oli kuitenkin vähän poissaoleva ja epätavallisen rauhallinen. Sitä oli itseasiassa vähän helpompi ohjata, koska se ei porhaltanut kentällä kuin maantiekiitäjä, mutta Jere saattoi kesken radan alkaa nuuhkuttelemaan treenialuetta. Tätä on tapahtunut meidän agilityhistorian ajalla tasan kaksi kertaa, ja nyt kun asiaa alkoi miettimään, niin palasethan loksahtelee kohdilleen: ensimmäinen kerta sattui viime keväänä ja toinen vajaa vuosi sitten. Aikajana kohtaa hyvin tyttökoiran juoksunkierron.

Rata oli heinäkuun kisoihin verrattuna teknisempi: lyhyitä estevälejä, tiukkoja ja nopeita käännöksiä. Rataan tutustuessani olin varma, että 6-esteen jälkeiset hyppyesteet tulee olemaan meidän akilleen kantapää. Niin ei kuitenkaan käynyt. Niiltä osin rata meni ihan sutjakasti. Meidän molemmat radat oli aikas identtisiä; virheet olivat kummassakin hyvin samantyyppisiä. Ensimmäisen lähdön aika oli 32,68sek ja virhepisteitä 15 (eli kolmella esteellä oli häikkää). Toisessa lähdössä kello pysäytettiin aikaan 30,68sek ja virhepisteitä silloinkin 15. Ja tiukoissa kurveissa meni välillä linjat vähän pitkiksi. Jeren hyppäämisestä on kuitenkin todettava, että se on ihan loistavaa: kisoissa ei kummallakaan kerralla, mutta myös treeneissä äärimmäisen harvoin rima tulee alas. Jeren hyppytekniikka vaan on niin kevyttä ja vaivatonta. Treenien vetäjä Anettekin on sitä kehunut.

Meidän sijoitus oli 7. noin 14 koiran joukossa, joten ei pöllömpi suoritus. Radan ihanneajaksi oli määritelty 50sek, joten kovaahan taas mentiin.

Ajasta olisi saanut napsaistua paljonkin pois, ja itseasiassa meidän paketti hajosi myös ulkopuolisiin häiriötekijöihin. Viimeisen esteen läheisyydessä oli radaltapoistumispaikka. Se oli auki oleva liukuovi, jossa oli noin 40cm korkea kana-aidanräppänä esteenä kisasuorituksien aikana. Ratahenkilökunta sanoi useampaan otteeseen, että verkkoaidan luokse ei koiria tuoda, mutta niin siinä vaan oli vähän väliä joku kuono kiinni. Jerekin syöksyi kesken suorituksen kahdesti verkkoihin ja toisella siitä läpi. Kutsusta Jere tuli luokse ja homma jatkui, mutta vauhtihan siinä pysähtyi ja aikaa tuhraantui. Jätti kieltämättä aavistuksenomaisen karvaan sivumaun.

Nyt voidaan toki perustella, että tällaista lajia harrastavan koiran pitää pysyä käskyn alla ja keskittyä vain oleelliseen jne jne. Pointti tässä lähinnä oli se, että jos kisajärjestäjät ohjeistavat ja asiasta sanotaan useampaan kertaan, ja siitäkin huolimatta jotkut ylenkatsovat sääntöjä, niin onhan se aika vastuutonta. Joku toisenrotuinen ja -tyyppinen koira olisi voinut tällaisen kisasuorituksen tiimellyksessä käydä todella lämpöisenä, ja pahimmassa tapauksessa olisi jollekin voinut käydä hullusti. No, onneksi näin ei kuitenkaan tapahtunut. Me lähdettiin mölli-luokan aikoihin pois, mutta kuulin myöhemmin, että kisat saatiin hienosti vietyä loppuun asti.

Ja Jeren kanssa lyötiin jo kättä päälle, että seuraavista kisoista tulee nollat. ;) Ne onkin jo kuukauden päästä.

Lopuksi vielä ihania uutisia Mäntsälästä: Jeren Urho-poika oli käynyt luustokuvauksissa ja tulokset olivat tulleet loppuviikosta. Kyynärät 0/0 ja lonkat B/B, aivan mahtavaa!! =)

5. syyskuuta 2014

Tervakoski KV

Viime viikonloppuna oltiin Juuson sekä Kirsin, Alman ja Vilman kanssa Tervakoskella näytelmöimässä. Juuso oli monilta osin kroppaa jo täysin pohjavillaton, ja pähkäilinkin, mahtaako nyt mennä Juuson hieno ERI-putki poikki. Matkakumppanimme tiesi vielä kertoa, että paria viikkoa aiemmin Pystykorvapäivillä oli sama tuomari (Erna Britt Nordin) kuin Tervakoskella ja oli ollut tiukka arvioinneissaan.

Juuson kilpakumppani veteraaniluokassa oli Dani (Teelikamentten Deep Blue), jolla on muuten sama isä kuin Juusolla. Jo edesmenneen Juti-iskän omistaja Sailakin oli päässyt paikalle, ja niin Juuso sai rapsuttelijoita kehän laidalle. =)

Juuson nenää oli jo lähes viikon vieneet tyttöjen houkuttelevat tuoksut kotopuolessa, ja sama tahti jatkui kehässäkin: kuono oli vähän väliä menossa ruohikon sekaan. Pikkuisen oli työläs esitettävä meidän vanhus. Juuso jaksoi poseerata kuitenkin oikein nätisti. Ja niin vaan ennakkopeloistani huolimatta Juuso sai ERIn ja oli luokkavoittaja, mutta jäi jälleen ilman SAta. SERT jäi nyt lähemmäs kuin koskaan: PU-kehässä olleet olivat kaikki valioita! Tuomari antoi SAta aika hintsusti: nartuissa sen sai vain yksi (Alma, joka sai myös CACIBin ja oli VSP - mahtavaa!). Edes valioille ei SAta herunut. Mukava oli kuitenkin tuomaritäti, jutteli Juusollekin koko ajan tutkiessaan tätä. =) Juuson arvostelu suomennettuna:
"Hieman pitkänomainen ja ei parhaassa karvassa. Upea pää ja ilme. Erittäin hyvät korvat. Hyvä kuono ja purenta. Hyvä ylälinja ja häntä. Hyvä rintakehä ja luusto. Hyvät sivuliikkeet, mutta hieman ahtautta sekä edessä että takana. Erittäin ystävällinen luonne."

ROP VET -kehässä Juuso sai jo ties kuinka monennen kerran vastaansa matkakaverinsa Vilman, jonka Juuso voitti. Niinpä me päästiin toista kertaa elämässämme ryhmäkehiin. Nyt, kun tiesi mitä tapahtuu ja miten kuuluu olla, osasi jo nauttia tilanteesta. Juusokin oli ihan eri vireystasolla kuin Helsingin kesänäyttelyssä. On se vaan hienoa, kun kehään kuulutetaan nimellä... Olin kohtalaisen varma jo ennen isoon kehään menoa, ettei me enää sijoituta, koska tuomari ei esiarvostelussa katsonut Juuson hampaita. Oli hieno kokemus joka tapauksessa!
Parhaat veteraanit: Juuso ja Vilma omistajineen

Illalla vähän kilisteltiin kuohuvan kera kulunutta vuotta. Juuso on kyllä ylittänyt kaikki mun odotukset potenssiin ääretön, ja lisäksi se on takuulla puhdistanut sekä oman että mun maineen. =) Enpä ois vuosi sitten uskonut, että nyt ollaan tällasessa tilanteessa. Tervakoski olikin todennäköisesti meidän tämän vuoden viimeiseksi jäävä näyttely: sunnuntaina pesin ja harjasin vanhuksen, ja siitä lähti melkein kaikki pohjavilla. Helsinki Winner joulukuussa on mahdollinen, mikäli karvat kasvavat takaisin - muussa tapauksessa katsotaan ensi vuonna uudestaan.

31. elokuuta 2014

Kaverikoiratoiminnasta

Sain Terhiltä pyynnön kertoa vähän syventävämmin kaverikoiratoiminnasta, joten otin haasteen vastaan. Kaverikoiratoiminta on Suomen Kennelliiton alaista ja se on vapaaehtoistyötä, jonka tarkoituksena on ilahduttaa sellaisia ihmisiä, joilla ei ole mahdollista pitää omaa lemmikkiä. Toiminta on saanut alkunsa jo vuonna 2001. Kaverikoirat vierailevat niin vanhainkodeissa ja palvelutaloissa kuin kouluissa ja lastenkodeissakin. Meidän ryhmä on lisäksi edustanut muunlaisissakin tapahtumissa, esimerkiksi messuilla. Kaverikoiraryhmiä on tätä nykyä lähes joka kunnassa - joissakin enemmänkin kuin yksi. Kaverikoiraryhmä tekee sopimuksen vierailuista yhdessä kohteen kanssa, joten eri alueilla kaverikoirat vierailevat erilaisissa kohteissa. Yhdessä kohteessa vieraillaan noin kerran kuussa. Kaverikoiraryhmällä on nimetty vastuuhenkilö, joka hoitaa yhteydenpidon niin kohteisiin kuin Kennelliittoonkin. Toiminta velvoittaa vaitioloon, kohteissa kuulluista asioista ei kerrota eteenpäin.

Kun koirakko haluaa mukaan toimintaan, ottaa hän yhteyttä alueensa vastuuhenkilöön. Mukaan liityttäessään koiran tulee olla vähintään 2-vuotias ja ohjaajan täysi-ikäinen. Yläikärajaa ei ole, mutta koiran kunto tulee olla toimintaan sopivaa. Koirakko testataan ennen ryhmään pääsyä. Tärkeää on, että koira tulee toimeen ryhmän muiden koirien kanssa. Ylimpiä ystävyksiä ei tarvitse olla, mutta muille koirille räyhääminen ei ole sallittua. Tilanne voi olla myös päinvastainen. Esimerkiksi Juusolle kävi meidän alkutaipaleella juurikin niin. Se nimittäin tykästyi erääseen tyttökoiraan niin kovin, ettei vierailuista tahtonut ensin tulla mitään. Kauhea piippaus alkoi kohteen parkkipaikalla, kun tyttö tuli paikalle, ja itse kohteessa Juuso olisi vain mennyt joka paikkaan tytön perässä. Aikaa myöden tilanne rauhoittui. Juuso tykkää tästä tytöstä edelleenkin ja aina kohtaamishetkellä miekkosella alkaa kauheat liehittely-yritykset, mutta kun vierailu alkaa, keskittyy Juuso vain ja ainoastaan mihin pitääkin. Jos siis toimintaan liittyy mukaan, ei kannata heti tuskastua, jos koira ei välittömästi ymmärrä, mitä siltä odotetaan. Siihen menee tovi aikaa.

Kaverikoiran tulee olla sosiaalinen. Mitä paremmin se ottaa itse kontaktia ihmisiin, sen helpompaa se on ohjaajalle. Vanhainkotien vuodeosastoilla huonokuntoisimmat asiakkaat eivät välttämättä pysty kunnolla liikkumaankaan, joten tällaisissa tapauksissa koiran on omatoimisesti lähdettävä rakentamaan kontaktia. Vierailu etenee kuitenkin aina koiran ehdoilla: sitä ei saa missään vaiheessa pakottaa tai käskeä kontaktinottoon.

Koiran pitää olla rauhallinen muttei apaattinen. Liian vilkkaan ja energisen koiran vierailut menevät todennäköisesti säheltämiseksi. Siksi en ole ottanut Jereä tähän touhuun mukaan. Iloinen ja reipas koira välittää kohteissa iloa sitä tarvitseville - apaattinen lahna taas ei sitä tee. Ja kontaktit ovat tärkeitä: iloinen ja sosiaalinen koira sen tekee helpommin.

Kaverikoira ei saa olla arka. Eri kohteissa on kiljuvia lapsia, liukkaita lattioita, rollaattoreita, pyörätuoleja, kävelykeppejä, pyörillä liikkuvia pesualustoja tai sänkyjä, erikoisia hajuja jne; joten koira ei saa häkeltyä niistä. Lisäksi koiran tulee olla vierailuilla siisti: rokotukset ja madotukset kunnossa, kynnet leikattu, turkki harjattu ja tassut puhtaat. Sama pätee ohjaajaan: siisti yleisolemus vaaditaan, mutta esim. persoonallinen pukeutuminen on ok. Koirakkohan on kohteessa edustustehtävissä.

Kaverikoiraksi käy minkä rotuinen koira tahansa. Meidänkin ryhmässä on rotukirjo aina islanninlammaskoirasta tanskandoggiin. Koiran taustat tulee kuitenkin olla kunnossa ja ohjaajan pitää tuntea koiransa läpikotaisin, jotta mahdollisilta ikäviltä tilanteilta vältyttäisiin. Vanhainkodeissa pieni koira on helppo nostaa syliin, jotta vuodepotilas näkee kaverikoiran, kun taas iso koira yltää laidan yli lattialla seistenkin. Keskikokoisen Juuson kanssa olen ratkaissut ongelman niin, että siirrän sängyn viereen tuolin, johon Juuso hyppää.

Kaverikoiratoimintaan liityttäessä homma menee seuraavasti: ensin on tutustumiskerta, jossa koirakko tutustuu ryhmän muihin jäseniin. Mukaan valittu koirakko aloittaa seuraavaksi tutustumiskäynnit kohteissa. Ensin ohjaaja suorittaa vähintään kaksi vierailukäyntiä ilman koiraa seuraten työskentelevien koirakoiden toimintaa. Tutustujan mukana on kokenut kaverikoiraohjaaja ilman koiraa kertomassa toiminnasta ja vastailemassa mahdollisiin kysymyksiin. Tämän jälkeen alkaa vähintään kolmen kerran mittainen harjoittelujakso koiran kanssa kohteissa. Tässäkin vaiheessa tukena on kokenut kaverikoiraohjaaja avustamassa mahdollisissa ongelmatilanteissa.

Mikäli koirakko on tämän jälkeen valmis toimimaan omillaan, alkavat omatoimiset vierailut. Lisäharjoittelukertoja on mahdollista saada, jos koirakko kokee sen tarpeelliseksi. Kuuden omatoimisen vierailun jälkeen ansaitsee kaverikoiratoiminnalle ominaisen oranssin huivin. Vierailuväli on vähintään viikko koiran väsymisen ehkäisemiseksi.

Ansioitunut kaverikoira palkitaan juhlallisessa tilaisuudessa kunniakirjalla ja mitalilla (yleensä KR- tai KV-näyttelyn yhteydessä), kun koira
  • on ollut mukana toiminnassa yli vuoden
  • ansainnut huivin vähintään puoli vuotta ennen palkitsemista
  • on suorittanut vähintään 10 omatoimista vierailua

Kaverikoirailu on meille sekä työ että harrastus. Se on Juuson kanssa yhdessä reissuun lähtemistä ja yhdessä tekemistä. Kaverikoirailun myötä ollaan tutustuttu uusiin ihmisiin ja uusiin koiriin. Paras palkinto työstä on se, kun näkee asiakkaassa sen liikutuksen, joka koiran pehmeään turkkiin koskettaminen aiheuttaa - välillä se on jopa onnen kyyneleet.

Terveisiä karvatehtaasta!

Tänäkin vuonna saadaan pojista lapasia, sillä sulkasato tulee olemaan totaalinen. Jere on pudottamassa muhkean rintakarvoituksensakin, mitä se ei viime vuonna tehnyt. Poikien pohjavilla ei sittenkään ole vielä kokonaan irti, joten tää ei jäänyt tähän. :D Alemmassa kuvassa Juuson kasvattajan tekemät  lapaset Jeren karvasta. Aikas söpöt! Vasemmalla kehrättyä lankaa Jeren karvoista, oikealla Juuson jo edesmenneen Kimu-isoäidin (Hiidenparran Kimu) tuotosta.

18. elokuuta 2014

Ikimuistoinen Raisio KR

Ikimuistoinen ja tunteikas viikonloppu tuli vietettyä Raisiossa kaikkien rotujen näyttelyssä. Lauantaina Juuso palkittiin ansioituneesta kaverikoiratyöstä Kennelliiton kunniakirjalla ja ansiomitalilla. Muru ♡ Meidän kaverikoiraryhmästä Juuson lailla palkittiin islanninlammaskoira Emma, cavalier kingcharlesinspanieli Otto ja shetlanninlammaskoira Nasta.

Juusoa toki kiinnosti enemmän mukaan saatu Pedigreen tuotepaketti kuin mitkään diplomit ja kaulariipukset. :D Meikäläiselle hetki oli erittäin liikuttava, ja välillä sai kyyneleitäkin pidätellä: sisääntulon yhteydessä tilaisuuden juontaja luki ohjaajan itsensä laatiman esittelyn koirastaan. Hetki oli upea, ja tietenkin yhteistä taivalta on Juuson kanssa vuosien saatossa kertynyt ja kaikenlaista on tiiminä koettu.
♡♡♡
Sunnuntaina oli vuorossa näyttelypäivä. Juusolle oli valioituminenkin katkolla, mutta tällä kertaa Juuso jäi ilman SA:ta. ERI-putki sai kuitenkin edelleen jatkoa. Vanhuksella on nyt jo toista kuukautta jatkunut kohtalaisen kova karvanlähtö, mutta kuvissa Juuso näyttää vielä yllättävänkin pörröiseltä. Eikä turkista mitään noottia tullutkaan. Raisiossa oltiin ensimmäistä kertaa elämässämme ulkomaisella tuomarilla, joka oli ihan mielenkiintoinen kokemus sekin, vaikka ollaanhan siellä kehässä aina samalla tavoin - riippumatta tuomarista, kilpakumppaneista jne. Oli mukavaa taas nähdä kaikkia tuttuja kehän laidalla ja Kirsin kanssa oli jälleen hauskaa olla reissussa. =) Juuson arvostelu vapaasti suomennettuna:
"Erittäin hyvät mittasuhteet. Kaikin puolin oikeanlainen pää hyvällä ilmeellä. Erittäin hyvä ylä- ja alalinja. Hyvinkannettu häntä. Hyvinmuotoutunut rintakehä. Hyvät kulmaukset. Hyvä luusto. Oikeanlaatuinen turkki. Hyvät liikkeet."

Viikko sitten lauantaina olimme Seijan kanssa Maailmanvoittajassa Helsingin messukeskuksessa. Kumpikaan meistä ei ollut ilmoittanut koiriaan sinne. Kokemus olisi takuulla ollut ikimuistoinen, mutta siinä vaiheessa, kun alkoi tihkua tietoa siitä, miten paljon lappalaisia oli missäkin vaiheessa ilmoitettu, niin päätin jättää koirat kotiin. Päivä olisi ollut yhtä odottelua. Kaikenkaikkiaan 526 suomenlapinkoiraa oli näyttelyyn ilmoitettu. Siitä johtuen lähes jokainen luokka oli irroitettu omalle tuomarille eri kehiin ja kehät alkoivat kaikki samaan aikaan. Siitä johtuen niille, jotka olivat ilmoittaneet useamman koiran ko. näyttelyyn, tulikin pieniä aikatauluongelmia ja päällekkäisyyksiä. Meikäläinen, jonka piti tulla vain turistiksi ja kuvaamaan, päätyikin lopulta myös kehään. Sain kunnian esittää Juuson Tino-veljeä veteraanikehässä sekä kaverin valiouros Nooaa (Lapinpeikon Guuma Galle). Tilanne oli myös erittäin opettava, jokainen koira kun on erilainen ja kunkin koiran kanssa pitää ottaa omat tietyt asiat huomioon.

Kuvia tuli otettua huomattavasti odotettua vähemmän, mutta jotain sentään. Kansio Maailmanvoittajasta löytyy galleriasta. Näyttelyssä olivat mukana myös Jeren tytöt Helmi (Cimulin Yuovsatta) sekä Peppi (FI33941/12). Hienosti edustivat nuoret neidit kehässä! =) Ja tuttuja oli täälläkin mukava nähdä runsain määrin.
Tinon kanssa ©Helena Bergström
Nooa

29. heinäkuuta 2014

Kerran vielä...

Hehkutetaan tuota upeaa veteraanimiestä vielä kerran. Lupasin lauantaina oikein todistajien läsnäollessa olla vaivaamatta Juusoa millään lailla pariin päivään, kun näyttelystä kotiudumme. Vasta tänään otettiin Juusosta ja palkinnoista edustuskuvat. Voi murua

27. heinäkuuta 2014

Helsinki KR

Huh hellettä Helsingissä! Eilen oltiin Juuson kanssa Tuomarinkartanon vinttikoirakeskuksella kaikkien rotujen näyttelyssä. Jälleen kerran pääsi Juuso naisväen kanssa matkaan, kun tässä ihan lähellä asuva Kirsi lähti omien pörröjensä Vilman (Lapinpeikon Dillin-Dallin) sekä Alman (Lapinpeikon Pirttihirmu) kanssa samaan näyttelyyn. Veteraani-Vilma ei ollut järin ilahtunut uudesta matkaseuralaisesta, mutta Almalla oli maailmankirjat ihan sekaisin.

Lapinkoirakehä oli määrä alkaa vasta puoliltapäivin, mutta kun paikanpäälle saavuttiin, huomasimme kehien olevan reippaasti myöhässä. Kehä alkoi lopulta toista tuntia myöhässä. Siinä helteessä se oli melko tuskastuttavaa. Koirilla oli ihan lokoisat oltavat: itse olin ostanut viilentävän maton, jonka levitin Juusolle näyttelyhäkin pohjalle. Kirsi, joka on paljon kehiä kiertänyt niin Vilman mutta myös jo edesmenneen lapinkoirauroksensa kanssa, oli osannut varautua kaikkeen: oli tuuletinta, avaruuspeittoa, pakastimessa jäädytettyjä pyyhkeitä jne. Me ihmiset taidettiin lopulta hikoilla kehässä ja sen laidalla ehkä jopa enempi.

Tällä kertaa Juuso oli veteraaniluokassa yksinään. Yksilöarvostelussa Juuso sai ERIn sekä SAn. Paras uros -kehässä ei ollut kuin kolme koiraa. Erja Nummi ei todellakaan ollut mikään ERI-automaatti. Lappalaisia ennen kisanneissa porokoirissa uroksille ei jaettu SERTiä ollenkaan, koska ei ollut SAn saaneita koiria. Aikansa koiria katseltuaan tuomari vinkkasi Juuson jonon kärkeen. Kun kunniakierros oli tehty, pysyi järjestys samana, joten Juusolle napsahti PU1-sijoitus sekä toinen SERT. Ei varmaan tarvitse erikseen sanoakaan, miten haltioitunut mä siinä vaiheessa olin.

Rotunsa paras veteraani -kehässä Juuso sai vastaansa Vilman, jolle Juuso oli hävinnyt Karjaalla. Nyt osat kääntyivät toisinpäin, ja Juusolle ensimmäinen ROP-VET. Jeee! =)

Rotunsa parhaan tittelistä Juuson kanssa kisasi valiotyttö Tilkkuturkin Bunahilkka. Juusoa kiinnosti takana tuleva tyttö kovasti, eikä sen päätä meinannut saada käännettyä menosuuntaan laisinkaan. Ensimmäisen kierroksen jälkeen tuomari alkoi tutkia koiria uudelleen. Juusoa tutkittiin myös PU-kehässä, ja myös muita koiria tutkittiin yksilöarvostelun lisäksi. Siinä syy kehien myöhästelylle. Sitten tehtiin vielä toinen juoksukierros. Kun tuomari ojentaa mulle ROP-ruusukkeen, hän sanoo: "Tämäkin kehä menee nyt näinpäin. Tässä veteraanissa vaan on sitä jotain." Ihanasti sanottu! Juuso siis VET ERI1 SA PU1 SERT ROP ROP-VET. Aivan käsittämätön päivä!! En ois ikinä uskonut, että toinen SERT tulee näin nopeasti ensimmäisen perään, ja lisäksi vielä molemmat ROP-tittelitkin... Juuso
"Oikea tyyppi ja mittasuhteet. Hyvä rungon tilavuus ja luuston vahvuus. Kauniit pään linjat, oikea ilme. Tasapainoisesti kulmautunut. Hyvä raajaluusto ja käpälät. Oikeanlaatuinen karvapeite. Tehokkaat liikkeet. Erinomaisessa kunnossa oleva veteraani."


Ryhmäkehät meni ihan harjoitteluksi ja kokemuksen kartuttamiseksi. Mä olin koko ajan ihan ulalla, ja meinasin missata veteraanikehänkin tyystin. Yhtäkkiä havahduin, että kuulutettiinko ne veteraanit. Menin kehän laidalle varmuuden vuoksi kurkkimaan ja siellähän ne olivat. Onneksi kerettiin vielä jonon jatkoksi.

Tuomari Hanne Laine Jensen oli meistä enää parin koiran päässä esiarvostelukehässä, kun aloin katsomaan, että mitenkäs se Juuso seisoo ihan hassusti mun vieressä. Sitten tajusin, että poika on nostanut koipeaan ja lorottaa siinä keskellä kehää ihan tyytyväisenä. Onneksi sentään lopetti ennenkuin tuomari kerkesi meidän luo. Poistuessamme esiarvostelukehästä ja matkatessamme ison kehän sisääntuloa jonottamaan, alkoi Juuso hanaamaan tolkuttomasti vastaan. Alkoi olla vähän kiire, joten en vilkaissut Juusoon, vaan koetin vetää sitä mukaani mutta hanaaminen vaan jatkui. Siinä vaiheessa käännyin ja huomasin, että Juuso vääntää torttuja. Ei ole totta!! Aloin jo huhuilla lähinnäolevilta muovipussia, mutta Kirsi kerkeää ryntäämään paikalle ja sanoo, että menkää vaan, mä hoidan tämän. Kirsi oli muutenkin suureksi avuksi: tiesi kertoa, mitä pitää tehdä ja minne mennä. Ei tällainen maalainen ois yksin pärjännyt. :D

Ei tullut ryhmistä enää menestystä, mutta oli kertakaikkisen hieno kokemus kylläkin. Juusokin oli siinä vaiheessa päivää kohtalaisen puhki. Tää päivä ei kyllä unohdu ikinä! =)
Vilma, Alma ja Juuso - kotimatka voi alkaa

Ruskan ja Usvan luona kylässä

Käytiin toissa päivänä Seijan luona jo tutuiksi tulleita Ruskaa (Miskajasmin Naruska) ja Usvaa (Käpäläkallion Peikotar) tervehtimässä. Tytöillä on kotipihassaan tilava koiratarha, johon saattoi nelikon päästää vapaaksi riekkumaan. Ja vauhtia kyllä piisasikin, vaikka hellekin oli melkoinen. Tarha oli kuitenkin varjossa, ja iltapäivän kääntyessä iltaan ilmakin viileni siedettäväksi. Oli taas mukava nähdä ja rupatella Seija, ja pojat olivat jälleen ollakseen naisseurassa. =)

Ensin vähän poseerattiin, Jere ja tytöt...

...ja sitten Juuso tyttöjen rinnalla:
Usva poseeraa
Jere ilta-auringossa
Ruska piti muun lauman taas nuhteessa

Jere ja Usva löysivät taas toisensa:
"Hohhoijaa, riehukaa te junnut ja lapsenmieliset"
Usvakin joutui välillä vetämään henkeä
Ruskan lekottelutyyliä

Usva haki myös Juusoa leikkimään. Juuso alkoi aika äkkiä komentamaan pikkuviikaria, ja Jerestä taas tuli mustis - mun leikkikaveri:
"Me tahdotaan sisälle!"