Tapahtumakalenteri

  • Taija Salokanteleen ratatreenit torstaisin (Jere)
  • Koirahallin vakiotreenit sunnuntaisin (Jere)
  • 25.03.18 Lappalaiskoirien ER (Juuso)

17. huhtikuuta 2011

Rotat

Päivän oppitunti: lehmänlannassa ei kannata piehtaroida. Sillä on seuraamuksensa.


15. huhtikuuta 2011

Jere koiratreffeillä

Tässä on viimeisimmät kuulumiset koskeneet aika tarkkaan vain ja ainoastaan Juusoa, joten annetaan puheenvuoro välillä Jerelle. Parkkipoika vietti riekkutuokion isäni bordercollien kanssa. Topi on 3-kuinen, joten Jere on sille henkiseltä iältään täysin passelia seuraa. ;) Se arvellutti alkuun, että kun Jere on tuollainen tuuliviiri ja hyrräyksikkö sekä pentu mieleltään aikuisen koiran kokoisena kuitenkin, että mitenköhän jätkän hermot ja kärsivällisyys kestää oikean pentukoiran kanssa. Mutta no panic, Jere osasi olla oikeenkin nätisti ja esimerkillisesti. Hurjat painit kaksikko pisti pystyyn ja vauhtia riitti!










7. huhtikuuta 2011

Ojasta allikkoon

Huh huh, nyt kun on ensijärkytyksestä toipunut, pystyy edes jossain määrin loogiseen ja analyyttiseen ajatteluun. Eli ei mennyt meidän paneeli ollenkaan putkeen: HC:sta päästiin kyllä eroon, mutta tilalle saatiin PRA. Lapussa lukee, että "muutokset ovat selkeitä". Uutinen tuli kyllä täysin puun takaa.


Ei tätä vaan voi uskoa todeksi, ja diagnoosin kanssa on ristiriidassa useampikin seikka: 1) Jos muutokset näkyvät silmissä selvästi, niin loogisesti ajateltuna näön heikkenemisen pitäisi heijastua koiran käyttäytymiseen. Olen joskus - ja erityisesti parina viime päivänä - lukenut erilaisia artikkeleita koskien PRA:ta ja miten sairaus näkyy koirassa. Poimin tähän nyt muutamia esimerkkejä. Ensimmäisenä pitäisi havaita hämäräsokeus, ettei koira enää osaa ja uskalla liikkua pimeässä. Mistään tällaisesta ei ole ollut viitteitä - ja pimeäähän riitti vuorokaudessa pitkään ja paljon kun talviaikaa elettiin. Koiran pitäisi myös alkaa pelkäämään tai arastelemaan erilaisia tilanteita sokeutumisen myötä. Tämän uskoisin Juusosta välittyvän vähän vieraammallekin ihmiselle, sillä Juuso ei ole koskaan pelännyt mitään, joten jos se alkaisi yhtäkkiä epäröimään joissain tilanteissa, sitä ei kertakaikkiaan voisi olla huomaamatta. Olemme myös matkustelleet jonkin verran, eikä edellämainittuja asioita ole ollut nähtävissä Juuson ollessa vieraassakaan ympäristössä. Uskon, että koira pystyy feikkaamaan jossain määrin näkökykynsä todellista laitaa, mutta että se pystyisi tekemään sitä koko ajan ja jatkuvasti, siihen en usko. Jotain lipsahduksia vääjäämättä tapahtuu. Mutta koska Juuso on käyttäytynyt samaan malliin kuin aina ennenkin, tuntuu diagnoosi perin oudolta. Juusolla ei myöskään ole vaikeuksia erottaa liikkumattomia esineitä, se näkee sivulla tapahtuvan liikkeen, eikä sen myöskään tarvitse ns. katsoa sivuun nähdäkseen edessä olevaa. 2) PRA:ta sairastavan koiran silmät pitäisi kuulemma olla poikkeuksellisen näköiset: pupillit ovat epätavallisen laajat, ja silmien pitäisi heijastella hämärässä vihreän värisinä. En ole tällaistakaan Juusossa huomannut.
3) Juuso on PRA-geenitestattu ja terveeksi todettu. Lisäksi Juuson äiti ja isä sekä kaksi sisarusta on saanut A-statuksen kyseisestä sairaudesta. Myös muita sukulaisia on testattu samoin lopputuloksin. Eli mistä siis perinnöllinen sairaus voi yhtäkkiä pompata ikäänkuin keskelle-ei-mitään?? Eikö geenitestiinkään voi enää luottaa?

On varsin ikävää, että tällainen asia tuli esille nimenomaan paneelissa. Kuten edellisessä päivityksessä kerroin, koiran omistajaa ei huolittu toimenpidehuoneeseen. Tavallisessa silmätarkissa lääkäri olisi ollut siinä vieressä suomentamassa kaikki lääketieteelliset sanakäänteet. Nyt minulla on pelkkä lappu kourassa, enkä edes tiedä niiden lääkäreiden nimiä, jotka Juuson tutkivat. Tosiasia on nyt siis se, ettemme voi kuin odottaa. Kontrolliin kannattaa mennä aikaisintaan puolen vuoden päästä, ja jos sieltä sattuu taas tulemaan joku ihan muu lausunto, käy matkamme jälleen paneeliin. Tuntuu kuin tämä olisi päättymätöntä kujanjuoksua...

Tämä oli kova isku myös kasvattaja-Erjalle, ja aiheuttaa varmasti harmaita hiuksia Juuson sisarusten omistajillekin. Olen tästä kaikesta kovasti pahoillani, mutta olen kuitenkin sen verran itsekäs, että ajattelen nyt vain Juuson parasta: niin kauan kun sillä on kaikki hyvin - että se pystyy elämään täysipainoista elämää ja ettei sillä ole kipuja - niin minäkin olen onnellinen, "toivotaan parasta, pelätään pahinta" -periaatetta noudattaen. Juuson hyvinvointi on kaikki kaikessa. Ja mitä ikinä tulevaisuudessa tapahtuukin, on Juuso aina se sama koira kuin ennenkin, reipas ja iloinen nallekarhu varustettuna aimoannoksella itseluottamusta ja hellyydenkipeyttä. Elämäni koira!


Heräsin aamuyöstä siihen kun Juuso hyppäsi sängylle ja änkesi kainalooni nukkumaan. Silloin meinasi tulla itku.

3. huhtikuuta 2011

Juuso paneelissa

Pistetäänpä taas pakettiin viime viikkojen tapahtumat - yhtä ja toista on ehtinyt sattua ja tapahtua sitten helmikuun. Kävimme Juuson kanssa eilen Kennelliiton järjestämässä silmäpaneelissa Helsingissä. Juuson ensimmäinen silmäpeili aikoinaan antoi tuomion "perinnöllinen kaihi, epäilyttävä". Kontrollikäynti seuraavana vuonna vapautti Juuson HC:sta, mutta viime vuonna uudistuneet Kennelliiton jalostussäännöt toivat myöskin epäilyttävät lausunnot paneelin piiriin. Kolmen silmäspesialistin suorittamassa tutkimuksessa oli siis käytävä, jotta tili saataisiin niinsanotusti puhtaaksi.

Voi että meikäläistä jännitti koko lauantaiaamu! Eikä niinkään se, miten tutkimus menee, vaan se, että päästäänkö me toimenpiteeseen ylipäänsä. Viime peilauksessa nimittäin kävi niin, että Juuso yllättäen nosti melkoiset kilarit silmätippojen laittamisesta. Se potki ja venkoi kuin uhmaikäinen lapsi konsanaan, ja tipat vaivoin saatiin pojan silmiin. Vuonna -09, kun kävin Jeren kanssa peilissä, oli tarkoitus tarkata samalla reissulla Juusonkin silmät - vaan äijä kieltäytyi yhteistyöstä ja päätin aikas nopeesti, etten sitä viitsi kiusata ja jätin tarkin sikseen. Nyt oli kuitenkin paneelimaksu maksettu ja Helsingissä asti oltiin, niin tipat oli väännettävä Juuson silmiin vaikka väkisin, sen päätin. Tällä kertaa Juuso päästi meikäläisen huomattavasti helpommalla, mutta tottakai vastaan oli edes vähän laitettava. Enpä sitten tiedä, onko silmätippojen laitto Juuson mielestä oikeasti niin nöyryyttävä kokemus vai testaako se vain emäntäänsä, sillä tutkimushuoneessa, johon omistajaa ei huolittu mukaan, poika oli kuulemma ollut ihan enkeli. Juuson kekseliäisyydestä tietoisena alan yhä enemmän kallistua jälkimmäiseen vaihtoehtoon... :P Isäni, joka oli meille Helsingin-reissulla kuskina, ja joka on koko Juuson eliniän pitänyt Juusoa vähän sellaisena tallukkana ja kutsunutkin sitä pehmoleluksi, oli yllättynyt että Juusosta "löytyy sentään joskus jämäkkyyttä ja asennetta". :D Paneelin tuloksia odotellaan saapuvaksi lähipäivinä, toivotaan parasta!

Helmi-maaliskuun vaihteessa emäntä vietti talvilomaa koulustaan, ja lähdimme poikien kanssa reissuun pohjanmaalle. VR teki menomatkastamme ikimuistoisen: sähkövika jämähdytti junamme välille Parkano-Seinäjoki keskelle-ei-mitään, ja siellä sitten kärvistelimme ilman informaatiota ja lämmitystä piiiiiiiiiiiiiiiiiiiiitkän tovin. Juna saapui määränpäähämme Kokkolaan vaivaiset kuusi tuntia myöhässä! Yllättäen pojat pysyivät viivytyksistä huolimatta rauhallisina loppuun asti siinä missä emäntä taas oli kireänä kuin viulunkieli.

Poijjaat matkustaa:

Matkan mutkista huolimatta loma sujui hyvin. Eräs aurinkoinen lomapäivä vietettiin merenjäällä, ja siitäkös pojat ottivat kaiken ilon irti.

"Kumipallona luokses pompin vain... " - Sami ja Jere:

Me kaksi - Jere ja minä:

Kevät tekee jo kovasti tuloaan, mikä ilahduttaa emäntää ihan erityisesti - talvi-ihmiseksi kun en itseäni luokittele ollenkaan. Keväässäkin on omat miinuksensa, kun koiraa saa jatkuvasti huuhdella hiekasta ja kurasta. Pikaista kesäntuloa siis toivoen... =)