Ojasta allikkoon

Huh huh, nyt kun on ensijärkytyksestä toipunut, pystyy edes jossain määrin loogiseen ja analyyttiseen ajatteluun. Eli ei mennyt meidän paneeli ollenkaan putkeen: HC:sta päästiin kyllä eroon, mutta tilalle saatiin PRA. Lapussa lukee, että "muutokset ovat selkeitä". Uutinen tuli kyllä täysin puun takaa.

Ei tätä vaan voi uskoa todeksi, ja diagnoosin kanssa on ristiriidassa useampikin seikka: 1) Jos muutokset näkyvät silmissä selvästi, niin loogisesti ajateltuna näön heikkenemisen pitäisi heijastua koiran käyttäytymiseen. Olen joskus - ja erityisesti parina viime päivänä - lukenut erilaisia artikkeleita koskien PRA:ta ja miten sairaus näkyy koirassa. Poimin tähän nyt muutamia esimerkkejä. Ensimmäisenä pitäisi havaita hämäräsokeus, ettei koira enää osaa ja uskalla liikkua pimeässä. Mistään tällaisesta ei ole ollut viitteitä - ja pimeäähän riitti vuorokaudessa pitkään ja paljon kun talviaikaa elettiin. Koiran pitäisi myös alkaa pelkäämään tai arastelemaan erilaisia tilanteita sokeutumisen myötä. Tämän uskoisin Juusosta välittyvän vähän vieraammallekin ihmiselle, sillä Juuso ei ole koskaan pelännyt mitään, joten jos se alkaisi yhtäkkiä epäröimään joissain tilanteissa, sitä ei kertakaikkiaan voisi olla huomaamatta. Olemme myös matkustelleet jonkin verran, eikä edellämainittuja asioita ole ollut nähtävissä Juuson ollessa vieraassakaan ympäristössä. Uskon, että koira pystyy feikkaamaan jossain määrin näkökykynsä todellista laitaa, mutta että se pystyisi tekemään sitä koko ajan ja jatkuvasti, siihen en usko. Jotain lipsahduksia vääjäämättä tapahtuu. Mutta koska Juuso on käyttäytynyt samaan malliin kuin aina ennenkin, tuntuu diagnoosi perin oudolta. Juusolla ei myöskään ole vaikeuksia erottaa liikkumattomia esineitä, se näkee sivulla tapahtuvan liikkeen, eikä sen myöskään tarvitse ns. katsoa sivuun nähdäkseen edessä olevaa. 2) PRA:ta sairastavan koiran silmät pitäisi kuulemma olla poikkeuksellisen näköiset: pupillit ovat epätavallisen laajat, ja silmien pitäisi heijastella hämärässä vihreän värisinä. En ole tällaistakaan Juusossa huomannut.

3) Juuso on PRA-geenitestattu ja terveeksi todettu. Lisäksi Juuson äiti ja isä sekä kaksi sisarusta on saanut A-statuksen kyseisestä sairaudesta. Myös muita sukulaisia on testattu samoin lopputuloksin. Eli mistä siis perinnöllinen sairaus voi yhtäkkiä pompata ikäänkuin keskelle-ei-mitään?? Eikö geenitestiinkään voi enää luottaa?

On varsin ikävää, että tällainen asia tuli esille nimenomaan paneelissa. Kuten edellisessä päivityksessä kerroin, koiran omistajaa ei huolittu toimenpidehuoneeseen. Tavallisessa silmätarkissa lääkäri olisi ollut siinä vieressä suomentamassa kaikki lääketieteelliset sanakäänteet. Nyt minulla on pelkkä lappu kourassa, enkä edes tiedä niiden lääkäreiden nimiä, jotka Juuson tutkivat. Tosiasia on nyt siis se, ettemme voi kuin odottaa. Kontrolliin kannattaa mennä aikaisintaan puolen vuoden päästä, ja jos sieltä sattuu taas tulemaan joku ihan muu lausunto, käy matkamme jälleen paneeliin. Tuntuu kuin tämä olisi päättymätöntä kujanjuoksua...

Tämä oli kova isku myös kasvattaja-Erjalle, ja aiheuttaa varmasti harmaita hiuksia Juuson sisarusten omistajillekin. Olen tästä kaikesta kovasti pahoillani, mutta olen kuitenkin sen verran itsekäs, että ajattelen nyt vain Juuson parasta: niin kauan kun sillä on kaikki hyvin - että se pystyy elämään täysipainoista elämää ja ettei sillä ole kipuja - niin minäkin olen onnellinen, "toivotaan parasta, pelätään pahinta" -periaatetta noudattaen. Juuson hyvinvointi on kaikki kaikessa. Ja mitä ikinä tulevaisuudessa tapahtuukin, on Juuso aina se sama koira kuin ennenkin, reipas ja iloinen nallekarhu varustettuna aimoannoksella itseluottamusta ja hellyydenkipeyttä. Elämäni koira!

Heräsin aamuyöstä siihen kun Juuso hyppäsi sängylle ja änkesi kainalooni nukkumaan. Silloin meinasi tulla itku.