Taas on Jeren kanssa treenattu ja kisattu agilityn parissa, ja fiilikset ovat lennähdelleet äärestä ääreen. On tää vaan hassu laji: välillä tunnet olevasi ihan pattitilanteessa, eikä tunnu löytyvän keinoa edetä eteenpäin. Hampaat kiristyvät, harjoittelu ei tunnu mielekkäältä ja yhä uudelleen yrittämisellä/väärän tekemisellä tuntuu vain vahvistavan koiraa jatkossakin tekemään väärin. Sitten yhtäkkiä välähtää tai ihan vaan ajattelet, että kokeillaanpa hommaa näin, ja sitten yhteistyö alkaakin jälleen pelittämään, ja niin on taas motivaatio huipussaan ja täynnä tarmoa voittajafiiliksellä.
Oltiin Jeren kanssa syyskuun lopulla Salon koirahallin treeniryhmäläisten välisissä kisoissa. Tarkoitus oli mennä pitämään hauskaa jo siitä ilosta, että kisoja on tähän asti ollut lähellä ja helppojen kulkuyhteyksien päässä näin kiitettävästi, että päästään kokemaan kisatunnelma - vaan toisin kävi. Mä taisin olla kireämpänä kuin koskaan kisatilanteessa. Olin laittanut Jeren yhteen koirahallin häkkiin paikanpäälle saavuttuamme, ja sehän aloitti kunnon tyhjänräksytyksen heti.
Tää on se Jeren kääntöpuoli: Jere on loistava harrastuskoira. Sen halu ja motivaatio tehdä asioita on mieletön. Sillä on energiaa ja sillä on nöyryyttä. MUTTA sitten kun ollaan tilanteessa, että odotellaan omaa vuoroa ja tapahtumien keskipiste ei olekaan Jeressä, se tylsistyy ja aloittaa helposti sijaistoiminnan eli haukkumisen.
Mä, jolla pinna oli jo valmiiksi vähän liian tiukalla, hermostuin Jeren äänenkäytöstä entisestäni. Rataantutustumisosuudessakaan en pystynyt täysillä keskittymään, kun tajuntaan kantautui Jeren haukahdukset ja ajattelin vaan, että miten ärsyyntynyt olen. Rata oli kohtuuhelppo. Putket kolme ja kuusi sai valita, että kummasta päästä sen suorittaa. Kutosputkella tein virhearvion, se olisi meidän pitänyt tehdä just päinvastoin, mutta muuten paketti hajosi omaan fiilikseen, keskittymiskyvyn herpaantumiseen ja sitä myöden koiran haahuiluun. Mä en nimittäin kesken radan välttämättä muistanut, olinko mä edes odottanut tuomarin lähtölupaa, ja jos on niin kireenä, ettei sellaistakaan muista, vaan alkaa sitä kesken radan pähkäilemään, niin on suoritus tuhoon tuomittu.
Fiilis välittyi Jereenkin, ja kesken radan se saattoi jäädä putkeen asustelemaan ja sinne hajuja nuuhkimaan. Siis putken, joka on Jeren lempieste! Virhepisteitä ekalla radalla 20 ja toisella 15. Ihanneajat alittuivat, mutta hitaasti edettiin verrattuna treeni- tai kisaratoihin muuten. Eikä ajanalitus paljoa lohduttanut. Virhepisteiden valossa ei mennyt juuri huonommin tai paremmin kuin edellisissäkään kisoissa, mutta päällimmäinen tunne oli kuitenkin pettymys.
|
Koirahallin kisarata 27.9.14 |
Seuraavan päivän treenit koirahallilla tuntuivat vaan lisäävän ahdinkoa: 4-putki alkoi heti treenien nollapisteestä menemään väärinpäin (ratakuva alla). Jere ei jostain syystä kyennyt tajuamaan, että 3-hypyn kierron jälkeen putkeen ei syöksytä suorassa linjassa, vaan se edetään vasemmalta oikealle. Treenivetäjä-Katjakaan ei osannut suoralta kädeltä neuvoa, että missä vika. Tiistainkin treeneissä EHYTillä oli vähän samantyylinen virhe, johon Jeren rata kosahti.
Ensimmäistä kertaa agilityssä mulla oli sellainen olo, etten oikein tiennyt, että miten mä ongelmavyyhtiä lähtisin purkamaan. Mentiin keskiviikkoaamuna koirahallille omatoimitreeneihin. Tein Jerelle alkuun ihan pelkkää kolmoshypyn kiertoa, ja sen jälkeen heitin Jeren treenipallon kohti putken vasenta aukkoa. Se meni, mutta niin se oli mennyt ohjatuissa treeneissäkin. Ongelmia oli ilmennytkin vasta sitten, kun siihen otti muita esteitä ympärille suoritettavaksi. Sen jälkeen annoin Jeren vähän hengähtää, ja se sai olla kentällä vapaasti. Itse tein muutaman mielikuvaharjoituksen radasta ilman koiraa. Viimeisellä harjoituksella Jere vaan lähti siihen mukaan. Mä höpisin mielessäni pussia, kun huomasin, että Jere sieltä jolkottelee pussiin. Etenin kolmoselle, ja Jere kiersi; ja lopulta annoin putkeen-käskyn - ja Jere meni sen viimein oikein!! Hitsi mikä vapauttava fiilis! Jere ♡
Sitten alettiin ottamaan rataa alusta asti vauhdin kanssa. Tein semmoisen korjausliikkeen, että etenin radalla vähän hitaammin ja etenkin 3- ja 4-esteillä pidin kädet matalammalla. Se tepsi! 4-putki toimi koko treenitunnin paria missiä lukuunottamatta, jotka voin heti pistää omien käsien korkeuden piikkiin. Laitoinkin heti kotiin päästyäni Katjalle viestiä että jeeeee nyt putki onnistui. Katja vastasikin pian, että agility voi monasti olla juurikin noin pienistä asioista kiinni.
|
Salon koirahallin treenirata vko40 |
Jeren turhanräksyttäminen oli taas laittanut miettimään asioita, kun SWATin järjestämät kisat lokakuun toisena viikonloppuna lähestyivät. Päätin kokeilla ottaa Juuson näyttelyhäkin mukaan kisoihin. Lisäksi otin Jerelle mukaan vähän puuhasteltavaa. Oma tutultatuoksuva häkki, jonka sai asettaa vapaasti minne halusi sekä puuhaleikit rauhoittivat Jereä huomattavasti. Lisäksi me tehtiin vähän rauhoittumisharjoituksia läpi kisojen (mm. hierontahetkiä). Räksytin haukkui tilanteeseen nähden todella vähän, ja täten myös meikäläisen hermot säästyivät ylilyönneiltä. Nyt mä kykenin rakentamaan Jerelle jo odotteluvaiheessa paremman ja rennomman kisasuorituksen - ja samalla myös itselleni.
Rata oli kinkkinen, täynnä just sellaisia ansoja, joihin nimenomaan me voitaisiin kärähtää (kisarata alla). 3-putken jälkeinen käännös 4-hypylle piti olla tiukka, jottei linja menisi pitkäksi. 7-putki oli juurikin sellainen putki, joka olisi houkutteleva mennä vaihtoehtoisesti väärinpäin. 7-putkelta tullessa sai ottaa kurssin voimakkaasti vasemmalle, jotta 8-hyppy ei jäisi välistä. Tässä muutamia pommeja mainitakseni.
Olin ilmoittanut Jeren kolmelle radalle. Se tuli käytännössä koettua, että kolmas startti oli liikaa. Jerellä lähti ajatus haahuilemaan ja sitä myöden myös koira itse, mutta mullakin oli vähän keskittyminen jo siinä vaiheessa kateissa. Virhepisteitä 15. Kaksi ekaa starttia oli sen sijaan jo hyviä, toinen varsinkin. Ekalla radalla sekä mulla että koiralla oli havaittavissa ekan startin liiallista jännitettä ja vähän meni parissa kohtaa mutkat suoriksi. Aika 24,72sek (ihanneajan alitus -17,28sek) ja virhepisteitä 10.
Tokassa startissa strategiset luvut olivat 19,94sek (-22,06sek) ja 5. Ainut lapsus tapahtui 7-putken edessä, jossa Jere oli jo putkeen menossa, mutta yhtäkkiä se kaartoi ympäri, teki ylimääräisen lenkin ja painui sitten vasta putkeen. Se oli jotenkin käsittämätön juttu, jollaista ei ole ennen tullut eikä varmaan tule vastaisuudessa juuri olemaankaan. Muuten rata soljui vaivattomasti ja yhteys Jeren ja mun välillä toimi. Jeren sijoitus 4. Palkintokoroke jäi vaivaisen sekunnin päähän. Jos ylimääräistä lenkkiä ei olisi Jere tehnyt, ois ajasta saanut napsaistua juuri sen tarvittavan pois. Toisaalta silloin ei olisi tullut virhepisteitäkään.
|
SWATin kisarata koirahallilla 11.10.14 |
Podium jäi kyllä harmittavan lähelle, mutta toisaalta osasin iloita siitä, että Jerellä oli taas korvat ja mulla yhteys koiraan. Käytännössä tuli myös testattua, että miten sekä koira että ohjaaja olisi rennommassa kisafiiliksessä. Lisäksi mulla oli mukana naksutin, jota ollaan vasta viime aikoina alettu uudelleen ajamaan koulutuksessa sisään, mutta se vaatinee ihan oman postauksensa. Siitä myöhemmin.
Eka kisanollamme jäi siis edelleen odottamaan itseään, mutta nyt se oli jo todella lähellä. Nyt jäi sentään hyvä fiilis. Sen verran toki jäi harmittamaan, että kisoihin on pakko päästä ja pian. Onneksi toive on toteutettavissa, sillä SWAT järjestää Winter-CUPin vuodenvaihteen molemminpuolin. Sinne käy tiemme! =)