Joulutervehdys

Lämpöistä joulua ja vauhdikasta uutta vuotta 2010 koko lappalaiskoiraväelle! Terv. Juuso& Jere

Ajatuksia Jeren jalostuskäytöstä

Viime viikolla jouduin yllättäen pohtimaan asiaa, jonka piti olla ajankohtainen aikaisintaan vuonna 2011. Juuson kasvattaja Erja oli pienen mutkan kautta päätynyt Jereen miettiessään sopivaa urosta nartulleen Senille (Cimulin Ustit) ja tiedusteli, olisinko jo valmis antamaan Jeren jalostuskäyttöön. Olin tottakai otettu ja iloinen ehdotuksesta: kukapa koiranomistaja nyt ei toivoisi oman lemmikkinsä jatkavan sukua. En kuitenkaan antanut vastaustani ihan suoralta kädeltä, vaan sanoin miettiväni hieman asiaa.

Minua vaivasi parikin asiaa Jeren suhteen. Ensikseen Jere on vielä niin nuori, reilu puolitoista vuotias. Okei, ei se enää mikään pentu ole, mutta hieman kesken henkisen kehityksen vielä. Toisaalta nuorempiakin koiria kuin Jere toki on käytetty jalostukseen, ihan tietoisestikin. Mietinkin sitä, missä kohtaa iässä ja henkisessä kehityksessä kulkee se raja, milloin ehdoton ei muuttuu vastauksena myöntäväksi. Osittain se on koirakohtaista. Missä kohtaa oli Jere menossa?

Toinen mietinnän aihe oli Jeren luustokuvaus, tai paremminkin tulosten puuttuminen. Kuvaaminen oli kyllä pyörinyt mielessä, ja olin asettanut itselleni epämääräisen ajan, että Jere menee kuvauksiin "tulevan kevään aikana". Suomenlapinkoiran PEVISA vaatii, että ainakin lonkkakuvaus olisi suoritettu, kun koiraa aletaan käyttää suvunjatkamisessa. Olen myös itse tarkka ja vastuuntuntoinen tästä, ja saatan hiljaa mielessäni ihmetellä jopa sitä, että kun omistaja (tämä ei nyt ole suunnattu kehenkään koiranomistajaan erityisesti) vie nelijalkaisensa lonkkakuvauksiin, niin miksi ihmeessä ei kuvata samalla kyynäriä, kun se menisi kätevästi siinä samalla, kun minulle tämä on itsestäänselvyys. En vaadi itseltäni yhtään sen vähempää, päinvastoin. Juuson olen kiikuttanut lähes kaikkiin mahdollisiin tarkkeihin ja testeihin, ja Jere todennäköisesti tulee aikoinaan käymään läpi saman rotlan. Jalostustarkastukset, luonnetestit ym. ovat kuitenkin kultaakin kalliimpaa tietoa koirasta niin itselle, kasvattajalle kuin rotuyhdistykselle, ja pelkkä plussaa "niiden pakollisten tarkkien" päälle. Toki omistaja tuntee oman koiransa kaikkein parhaiten, mutta kertomus on yleensä aina jossain määrin subjektiivinen. Erilaisissa testaustilanteissa arvostelija on objektiivinen ja ammatillinen taho.

Päätös oli lopulta yllättävän helppo tehdä, ja vastasin Erjalle myöntävästi. Luustokuvaus hoidetaan alta pois heti alkuvuodesta. Jeren sukutaulussa lonkkatulokset näyttävät hyvältä, joten tuskin Jeren itsensäkään kohdalla tulee eteen mitään katastrofia, mutta parempi silti varmistua asiasta. Myös morsiamella on terveet lonkat. Ja mitä tulee Jeren henkiseen kehitykseen, niin pahimmat murkkuilut se on jo jättänyt taakseen, ja se on alkanut vähitellen muistuttaa aikuista koiraa. Jere on rasavilli luonnonlapsi, mutta Senin ikä ja kokemus kompensoivat Jeren nuoruutta. Jere on perusterve, mukavanluonteinen ja reipas poika, joten mitään ylistepääsemätöntä syytä olla käyttämättä sitä jalostuksessa en löytänyt. Astutus tapahtuu vuodenvaihteessa ja mahdolliset pennut syntyvät Cimulin kenneliin.

Kuulumisia

Todella pitkästä aikaa kuulumisia meiltä. Patalaiska emäntä päätti viimein ottaa itseään niskasta kiinni. Tosin jonkinlaista hiljaiseloa tässä on pojat viettäneetkin menneen syksyn: karvanlähtö oli molemmilla aivan tolkuton, ja nälkiintyneiden kojoottien näköisiä otuksia ei kertakaikkiaan kehdannut viedä mihinkään näytille. Jos tästä nyt jotain hyvää etsimällä etsii, niin se on se, että sulkasato osui molemmille yhtäaikaa, ettei villakoirasotaa tarvitse käydä vuoden ympäri. Mutta meiltä jäi niin Hyvinkään-, Hämeenlinnan-, Turun- kuin myös Helsingin Voittaja-näyttely väliin. Jere on nyt ilmoitettu Turun Winter Dog Show'hun tammikuun lopulla. Toivottavasti nuorimies on silloin edustuskelpoinen ja kaikki sujuisi muutenkin parhainpäin.

Molemmat pojat voivat mainiosti. Elämä on jatkunut kaksikolle ominaiseen vauhdikkaaseen tahtiinsa. Juusonkaan, joka täyttää jo huikeat kuusi vuotta parin viikon kuluttua, tahti ei ota rauhoittuakseen. Jerelle on alkanut viimeinkin ruoka maittaa, eikä sen annoksille tarvitse enää keksiä mitään kommervenkkeja, kuten ostaa mikropieniä raksuja tai liottaa niitä vedessä. Saa vähän miehekkyyttä varteensa meidän luiperokoipikin. Emännällä oli menneellä viikolla kinkku kypsymässä, ja koko kuuden tunnin ajan, kun paisti oli uunissa, kaksikko piti tiukkaa vahtia aivan uunin tuntumassa ja kuola valui kummallakin ihan solkenaan. Siitä tilanteesta kun olisi hoksannut ottaa kuvan..! :D

Lumi ja pakkanen saatiin viimein tänne eteläänkin. Halikossa mitattiin viime yönä -22 asteen lukemat, mikä jo koettelee emännän sietokykyä todella rankasti, mutta päästiinpähän viimein eroon kuraisista tassuista ja hiekkaisista turkeista. Pojat sekosivatkin lumesta ihan totaalisesti - tänäkin vuonna. Ja mielelläänhän sitä seuraa toisten päätöntä meininkiä ja pohjatonta riemua. =)

Jere tarkissa

Eilen oli vuorossa Jeren ekat viralliset tarkastukset, polvet ja silmät. Luustokuvauksiin mennään sitten myöhemmin kun poika on kasvanut ja kehittynyt loppuun asti. Kettu oli yllättävän rauhallinen klinikalla. Olin ihan varma, että se säikähtää tutkimuslaitteita tai kehittelee jotain kohtausta emännän nolotukseksi - mun pieni luulopeikko - mutta Jerepä oli ihan säyseä. Loppujen lopuksi se oli emäntä, joka klinikalla tärisi kuin haavanlehti, kun jännitti tuloksia niin kovin.

Vaan eipä ollut mitään jännitettävää: Jeren polvet olivat kunnossa (0/0) kuin myös silmät terveet. Vasemmasta silmästä löytyi jotain sikiöaikaista jäännettä, mutta se ei lääkärin mukaan ole mitään huolestuttavaa tai perinnöllistä; ei siis aiheuta kontrollikäyntiä tai vastaavaa. Tarkastuksen suoritti Päivi Vanhapelto. Lisäsin tuoreet tulokset Jeren tietoihin. =)

Patikointia ja tottista

Poikien kuulumisia taas pienen breikin jälkeen. Emännällä alkoi viikko sitten kesäloma, joten koirille on riittänyt kosolti aikaa. Olimmekin viikko sitten sunnuntaina Varsinais-Suomen Lappalaiskoirien patikkaretkellä Teijon kauniissa maisemissa. Päädyin lopulta ottamaan mukaan sekä Juuson että Jeren, mikä hieman koitui emäntäparan käsille kohtalokkaaksi: retken muut nelijalkaiset osallistujat olivat nimittäin kaikki tyttöjä, ja Vauhtipääkaksikon veto koko reissun oli melkoinen, kun ihanat tuoksut vetivät poikia puoleensa! Viivyimme retkellä hulppeat viisi ja puoli tuntia - ja koko sen ajan kaksikko jaksoi väsymättä kiskoa: Juuson mielitietyksi valikoitui porokoiratyttö Piitu ja Jere haikaili taas Kukka-neidin perään. Illalla olo oli kuin olisi nostellut painoja ihan urakalla, ja seuraavana päivänä en meinannut saada nostettua käsiä mihinkään...

Maanantaina aloitimme Jeren kanssa tottelevaisuuskoulutuksen Turussa. Päivä oli siinäkin mielessä Jerelle jännittävä, että se matkusti ensimmäistä kertaa junassa. Matkat sujuivat mainiosti; menomatkalla lemmikkiosastolla oli vieläpä muita eläimiä, kaksi mielenkiintoista kissaa (jotka tosin eivät olleet Jerestä samaa mieltä) sekä beagle, jonka kanssa Jere meinasi tempaista pikku painit - tilaa vain oli kovin rajoitetusti. Ainut hankaluus oli pikajunan jyrkät rappuset, joihin Jere ei suostunut astumaan omin avuin, vaan pikkukettu piti nostaa mennen tullen.

Itse harjoitukset menivät ihan lajiin tutustuessa: emäntä on tottiksen suhteen ihan noviisi. Hyviä vinkkejä saatiin, ja kun näki mitä ja miten muut liikkeitä teki, niin eiköhän mekin tästä alkuun päästä. Myöhemmin viikolla harjoittelin Juusonkin kanssa muutamia perusliikkeitä. Meidän ahmatti vaan on paljon Jereä kuuliaisempi - ainakin, jos motivoinnin välikappaleena on jotain syötävää...

Kuumat paikat Turun-näyttelyssä

Kauaa ei ehtinyt vierähtää edellisestä koiratapahtumasta, kun taas mentiin. Tänään oltiin Turussa Elonäyttelyssä. Vaikka lappalaiset olikin sijoitettu esiintymään heti aamusta, aurinko porotti jo silloin uuvuttavasti pilvettömältä taivaalta. Emäntä tuskaili nahoissaan, ja Jere ehti hermostua (jälleen) muutaman kerran kehän laidalla.

Jere on jo Karjaan-näyttelystä lähtien pudottanut turkkiaan oikein tupottain; sille on muunmuassa muodostunut hervottomat kuopat lapojen kohdille, siitä on pohjavilla lähtenyt miltei kokonaan. Mieteinkin viikolla, kehtaanko viedä puolikaljua koiraa näytille ollenkaan. No, ilmoittautuminen oli maksettu, oli rohkaistauduttava!

Ja kyllähän se kannatti: vanha tuttu EH sieltä tosin tuli, mutta oikein lupaavalla arvostelulla. Arvostelu kokonaisuudessaan löytyy Jeren omilta sivuilta. Lisäksi oon aika tyytyväinen luokkavoitosta: vastassa oli nätti pörröinen nuori mies musta merkein, jonka Jere kuitenkin päihitti. Olin kyllä todella hölmistynyt, kun tuomaritäti kilpailuluokassa osoitti Jereä ja sanoi: "Tämä koira voittaa." Jotenkin oon aina asennoitunut siihen, että musta voittaa muut värit - nyt olin väärässä. =) Ja mistä oon ihan erityisen onnellinen, oli Jeren ravaaminen: nyt se ei riekkunut ympäriinsä ja esittänyt muitakaan sirkustemppuja, vaan juoksi oikein nätisti. Muutenkin tenava oli melkosen helppo esitettävä tänään. Onneksi, kun ajattelee sitä paahdetta, jossa näyttelyväki kylpi: hiki varmasti virtasi kaikilla, ja varjoon ei oikein päässyt mihinkään. Jere ja punaiset nauhat:

Ennakkosuunnitelmista huolimatta meiltä jää Hyvinkää syyskuussa väliin. Antaa Jeren nyt vaihtaa vauvakarvansa, ja katsotaan syksyllä uudestaan. Hämeenlinna lokakuun lopulla on pistetty mieleen - jo ulkolaisen tuomarin takia - mutta katsotaan lähempänä, miltä turkki silloin näyttää.

Pentuemiitti Tammelassa

Eilen olimme molempien koirien kanssa Tammelassa Juuson kasvattajan järjestämässä pentuetapaamisessa. Erja on tehnyt miitistä jo perinteen: ensimmäinen kokoontuminen oli vuonna 2005 ja niitä on ollut nyt parin vuoden välein. Väki vain on lisääntynyt kerta kerralta: tänä vuonna osallistujia oli jo kolmen pentueen verran. Kaikki eivät valitettavasti olleet päässeet paikalle, mutta kyllä väkeä ja vipinää siitäkin huolimatta riitti. Vanhimmasta eli T-katraasta paikalla olivat Juuso, Saana (C. Tirlittan), Tino (C. Tittelintuure) ja Tzero (C. Tabaluga); U-pentueesta Umu (C. Umur) sekä tuoreimmasta eli V-lapsosista Roope (C. Veli-Valkotassu) ja Sulo (C. Veli-Valkorinta). Erjan omat koirat olivat luonnollisesti paikalla: "perheen pää" Kemma, V-pentueen äiti Seni (C. Ustit) sekä Meten (C. Teelikamentten) tytär Nikki (Teelikamentten Leinikki). Edellisten lisäksi mukaan olivat päässeet Umun poika Nikke (Nislak), Saanan tyttö Halti (Kairankulkija) sekä Jere.

Mukava päivä: tänä vuonna sääkin suosi meitä (suurimmaksi osaksi, välillä ripotti vettä, mutta muuten päivä oli aurinkoinen), ja oli taas pitkästä aikaa hauska nähdä muita Cimuleita. Välimatkat ovat sen verran pitkät, että pentuetapaamisen kaltainen tapahtuma on ainut laatuaan keräämään suku kasaan. Suurkiitos Erjalle, kun jaksat näitä järjestää! Toivottavasti tavataan parin vuoden päästä uudelleen yhtä sankoin joukoin!

Lisää kuvia pentuetapaamisesta täällä.

Koiran paikka

Lääkärillä

Jere kävi tänään vuotuisessa lääkärintarkastuksessa. Rokotukset saatiin taas päiväjärjestykseen, ja muutenkin kaikki oli OK. Poika kävi myös punnituksessa, ja vaaka osoitti vaivaista 15,8 kiloa. No, Jere vähän hassusti istui siinä vaa'an reunalla, eikä sitä tahtonut paremmin saada siihen aseteltua, että muutama sata grammaa saattoi jäädä uupumaan, mutta köykäinen on poika kyllä! Liekö tuo toisaalta ihme, kun tyyppi niin hintsusti aterioitaankin syö: sillä ei ikinä ole kiire lautasen ääressä, ja saattaa jopa jättää osan syömättä. Raksuja se paloittelee hampaiden kanssa ensin pienemmäksi silpuksi ja vasta sitten syö. Ostinkin Jerelle tovi sitten oman pussin Eukanuban Wild Nature -sarjaa. Sen rakeet ovat pieniä, niitä ei tarvii halkoa. Merkki tuntuu muutenkin olevan maistuvampaa kuin monet muut keskimäärin.

Tää on meikäläisellekin aivan uusi tilanne, kun Juusolle taas ruoka maittaa senkin eestä. Ruokamerkkiä olen kyllä sillekin vaihdellut, ettei kyllästy, mutta kaikki on aina alas mennyt, vauhdilla vielä. Lääkärillä tänään Jere kyllä veti tarkkitädin raksupurkin melkein tyhjäksi. Mä sitä ääneenkin päivittelin, että miksiköhän nyt maistuu näin hyvin. Lääkäri paljasti, että raksut oli kissoille tarkotettuja! Siis mikäköhän tuo mun otus oikeen on: koira lukee kyllä papereissa, mutta ketulta se näyttää, ja sitte vielä kissojen ruokaa suosii..?

Koirantäyteinen viikonloppu

Sivut saivat hehkuvan kesäisen värisäväyksen. Ja vilkas koiraviikonloppu on takana. Siinä menossa väsähti niin emäntä kuin koiratkin. Lauantaina pakattiin autoon Juuso ja kurvailtiin Laitilan suuntaan kesäpäiville. Tapahtuma sisälsi karhunhaukkukokeen, johon olin Juuson ilmoittanut. Odotin siltä pelotonta toimintaa; eihän se ollut luonnetestissäkään ollut moksiskaan rämisevistä tynnyreistä tai viuhahtavasta haalarista. Ennakkoluulottomasti Juuso lähtikin liikenteeseen - mikä kyllä sitten vähän kostautui sille siinä vaiheessa, kun päästiin karhun luo ja otus liikahti. Yleensä niin rauhallinen Juuso singahti niin pitkälle karhusta kuin vain 15-metrinen liina antoi myöden. Mutta aikansa tuumittuaan ja rinkiä pyörittyään poika tuli siihen lopputulokseen, ettei karhu niin kamala ollutkaan, se palasi otuksen luo, rupesi haukkumaan ja piti asemansa. Jo vain kantava ja kumea koiranhaukku on komeeta kuultavaa (ja varsinki, kun sen pitää oma koira)! Juuso silminnähden innostui haukunnasta. Lisää Juuson kokeen kulusta täällä.

Pääosin kesäpäivien osallistujalistalla oli ehtaa metsästysväkeä ammattimaisine metsästyskoirineen. Mutta ei Juuson suoritus lainkaan kalvennut professionaalien rinnalla. Mulla oli isä kuskina ja kuvaajana matkassa, ja hän kertoi jälkeenpäin, että kun yleisö oli kokoontunut tarkkailutornille Juuson suoritusta seuraamaan ja kun se sai sen sätkyn, oli metsästyssedät naureskelleet partaansa, että voi pörröparka, kun on raahattu väärään paikkaan. Vaan Juuson haukun siinä edetessä olivat joutuneet syömään sanansa ja olivat todenneet, että perhana, tuo vetää vielä parhaat pisteet. Jälkimmäistä epäilen, mutta mukavasti meni! Lupasivat lähettää suorituksesta videon, sitä odotellaan. Mielenkiintoinen päivä!

Sunnuntaina oli sitte Jeren päivä ja Karjaan näyttely. Pääsimme mittelöihin Hanna-Kaisan, Kuusjokilaisen suomenlapinkoirakasvattajan, kyydissä. Hanna-Kaisalla oli kolmen lappalaiskoiransa lisäksi muutama havannalainenkin, joten auto oli "hieman" täynnä. Kuskin itsensä päivä menikin ihan nappiin: yksi havannalaisista oli VSP, toinen PU4, lappalaisrouva Malla VAL ERI1 sekä junioripörröt Milli EH4 ja Pekko EH. Onnea kovasti! Jerellä riitti ihmettelemistä matkaseurueen koossa sekä Millin puoleensavetävässä tuoksussa (tytsyllä oli juoksut alkamassa). Samalla kyydillä olivat myös Emma, Jonna sekä Leena, joten rapsuttajia Jerelle löytyi!

Itse kehässä Jere vetäisi jo tutuksi tulleen punaisen nauhan sekä kilpailuluokassa neljännen sijan. EH:n eri variaatioita alkaa jo olemaan hyvin monipuolinen määrä. Se kauniisti ravaaminen oli edelleenkin aika vaikeeta. Aurinko paistoi jälleen pilvettömältä taivaalta, ja Jere ehti hermostua ennen kehäänmenoa ainaskin sata kertaa, joten poika oli jälleen aika työläs esitettävä. Omaan fiilikseen nähden siis meni oikein mallikkaasti. Jeren kehäposeeraus, kuva Petri Hallberg:

Suurkiitos Hanna-Kaisalle ja poppoolle matkaseurasta!

Pojat kesäleirillä

Isäntä pakeni kesäloman viettoon kotoseuduilleen Pohjanmaalle ja emäntä läksi synttärikutsuille Keski-Suomeen, joten koirakaksikko pääsi pienimuotoiselle kesäleirille viikonlopuksi toisenlaiseen elämään tutustumaan ja uutta kokemaan. Juusoa en epäillyt, mutta Jere ei ole ennen ollut vieraassa paikassa ja vieraan ihmisen hoivissa aiemmin. Kehotin hoitotätiä pirauttamaan heti, jos vaan vähääkään siltä tuntuu.

Kertaakaan ei luuri pirissyt, joten turvallisin mielin lähdin tänään poikia noutamaan. Kovasti kehui hoitotäti kaksikkoa hyvinkäyttäytyviksi, näteiksi, seurallisiksi jne. Eli - mitä mä taas suotta etukäteen jännitin...

Leirielämä teki ilmeisesti tehtävänsä, sillä niin on hiljasta ja rauhallista täällä tällä hetkellä. Ostin vielä hoitolasta muhkeat luut pojille vakuudeksi, mutta ees niitä ei jaksettu syödä. =)

Keskikesän terveiset!

Tulihan se kesä viimein! Hellettä on totisesti piisannut ja aurinko porottanut pilvettömältä taivaalta. Se ei tietenkään tarkoita sitä, että Vauhtipääkaksikon tahti olisi mitenkään rauhallisempi, ei toki. Poijjaat ne viipottaa menemään samaan päättömään malliin, oli kesä taikka talvi. Kieli roikkuu nyt vaan vähän lähempänä maankamaraa kuin mitä pakkasilla... Lenkit pyritään silti tekemään inhimillisissä olosuhteissa, joko heti aamutuimaan tai iltahämärällä. Tänään emäntä (joka on pesunkestävä illanvirkku-aamuntorkku) sai ihan merkillisen päähänpiston: heräsi jo ennen auringonnousua, ja lenkillä oltiin poikien kanssa jo ennen kello kuutta! Lisää otoksia reissulta valokuvagalleriassa.

Raskaan työn raatajat

Kemiön-näyttely takana, huh huh! Tämän viikonlopun kehätouhu kävi ihan työstä, sen verran raskas oli päivä kaikenkaikkiaan. Jo ilma oli todella painostava, ukkosta enteili ihan selvästi. Mutta se oli vaan osasyy rankkuuteen: Jerellä ei ollut tänään esiintymisfiilistä pätkääkään.

Tällä kertaa oltiin paikalla ihan hyvissä ajoin, oman mittapuun mukaan jopa liian aikaisin. (Olen taktisesti ottanut tavaksi tulla paikalle noin puolta tuntia ennen oman rodun kehän alkua, vaikka säännöt sanovatkin aikarajaksi tuntia ennen. Syy: mulla sattuu molemmat pojat olemaan melko helposti pitkästyvää tyyppiä. Juuson kanssa pari näyttelyä kiertäneenä ja paikalle todella hyvissä ajoin tulleena totesin, että meikäläisen koira vaan ärtyy liiallisesta odottelusta. Lisäksi kehät saattoivat hyvinkin olla myöhässä ja kesäisin ilma vielä tukala, ni suosiolla jätettiin paikallesaapuminen pikkusen myöhäsempään. Ja samaa linjaa ollaan jatkettu Jeren kanssa. Emäntä kuiteskin on sen verran kokematon näissä näyttelytouhuissa, joten kaikki mikä helpottaa handlausta sallitaan!=D )

Jereä saattoi ehkä painaa viikon takainen Salon-koettelemuskin - näyttelytahti oli nuorelle miehelle kenties liikaa. Kemiöllä kehän laidalla ennen esiintymistä teinipoika vielä tapasi ihanat tyttöset Kukan (Cantavia Kesäheinä) ja Kiisan (Lapinpeikon Just Hyvä). Varsinki Kukka oli Jeren mieleen, ja menihän siinäkin voimia toisen kanssa sählätessä. Jere tais rakastua... ;)

Kehässä Jere suunnilleen vaan möllötti: kun tuomaritäti tuli Jereä tervehtimään, Jere istua nahjusti ja katse seilasi ties missä - muttei ainakaan kehän tapahtumissa. Poseeraamaan sain Jeren ihan hädintuskin, ja pojan ravaaminen oli niin laiskantuntusta, että meinas kyllä epätoivo iskeä! Tuomari mulle kommentoikin yhdessä vaiheessa, että "jaaha, poika on aika evvk". No, vähintäänkin! Punaisiin nauhoihimme saadaan kyllä olla tosi tyytyväisiä - ja kun ko. tuomari on vielä tunnettu tiukkuudestaan. Miellyttävä ja ystävällinen tuomari kuitenkin oli, niin koirille kuin omistajillekin.

Nyt on Jerellä sitte kuukauden tauko, ettei tarvitse kehään mennä. Tämän päivän perusteella tauko lienee helpotus ja paikallaan... ;)

Uusinta uutta!

Poikien kotisivujen laskuri kertoi Emännälle huolestuttavaa kieltä: tekstiä ja kuvaa oli kertynyt päiväkirjaosuuteen jo sensortin määrä (ja kun tavaraa jo muutekin oli kiitettävästi), että päiväkirjalle piti alkaa miettiä uutta osoitetta - ja tässä se viimein on! Poikien vanhat seikkailut ja kommellukset ovat edelleen olemassa ja luettavissa, linkki löytyy tuolta blogin sivupalkista. Todennäköisesti myös kaksikon kuvagalleria tullaan jossain vaiheessa siirtämään toiseen osoitteeseen, siellä kun tavaraa niinikään on yllinkyllin.

Uusia kuulumisia yritän kirjoittaa jo viikonloppuna, kun Jere käy näyttelykehässä lauantaina. Juusollekin on suunnitteilla ohjelmaa; siitä enemmän, kunhan asia on vahvistettu.

Uusi päiväkirja on täten avattu!