Tapahtumakalenteri

  • Taija Salokanteleen ratatreenit torstaisin (Jere)
  • Koirahallin vakiotreenit sunnuntaisin (Jere)
  • 25.03.18 Lappalaiskoirien ER (Juuso)

30. joulukuuta 2010

Joulurauhaa - tai ainakin melkein...


Joulu sujui Halikossa rauhallisissa merkeissä: emäntä surffasi joulunpyhät sukulaisissa mutta palasi kotipitäjään Vauhtipääkaksikon luo aina illaksi. Joulun alla paistettiin perinteisesti kinkku, ja pojat tönöttivät uskollisesti kuola valuen uunin edustalla vahtien sen paistumista - ei päässyt tänäkään vuonna paisti karkaamaan uunista... ;)

Olin ostanut pojille joululahjoiksi lampaanvillasta tehdyt "unilelut". Myyjä vakuutteli meikäläistä, että lampaanvillan tuoksu saa lemmikin kuin lemmikin hoivaamaan lelua kuin lasta. Epäilin moista ainakin Jeren kohdalla, mutta kun härpäkkeet eivät paljoa maksaneet, niin annoin mennä, ja siinäpähän olisi pojille vähän puuhaa aattoillan ratoksi ellei muuta. ...ja aattona, ihan kuten arvelinkin...

Njam njam njam, hyvälle vaan maistuu...


Höh, jokos se loppui? Aikas tylsä lelu...


Juuso helli "lastaan" - noh niin kuin lastaan, mutta se on harrastanut lelujen paapomista ennenkin, joten tästä en yllättynyt. Sen sijaan Juusolla on nyt muuten vaikeaa: on SE aika vuodesta. Naapurin tyttökoira tuoksuu liian hyvältä, ja Juuson ei auta muu kuin päivystää ikkunassa ja ulvoa. Tätä ei toivo taas kenenkään korville: OUUOUUOUU...

21. joulukuuta 2010

27. marraskuuta 2010

Syyskuulumisia

Hupskeikkaa, aika on kulunut kuin siivillä. Viimeisimmästä kirjoituksesta on lievästi sanottuna hieman aikaa... :P Emäntä palasi koulunpenkille syyskuussa, ja opiskelut ovat vieneet melkoisen siivun ajasta. Koirarintamallakin toki on tapahtunut, mukavia ja ikäviäkin asioita...

Senin ja Jeren astutusyritys ei tälläkään kertaa tuottanut toivottua lopputulosta, ikävä kyllä. Sessiot näyttivät sujuvan onnistuneesti ja loppuun saakka, Jere oli aktiivinen mutta malttia oli uudenvuoden keikkaa enemmän ja Seni oli suostuvainen - vaan ultraäänitutkimus kertoi karua kieltään: Senin vatsassa ei näkynyt ainuttakaan pikkuasukkia. Pettymys oli tottakai kova niin minulle kuin Erjallekin, mutta olo helpottui pikkuhiljaa. Ehkä Senin ja Jeren fysiikat ei vaan matsanneet ja niille ei ollut tarkoituskaan tulla jälkikasvua. Perimmäinen syy jää kuitenkin todennäköisesti ikuiseksi arvoitukseksi.

Heinäkuun loppu toi mukanaan lisää huonoja uutisia: tukahduttavan kuuma ja pitkään jatkunut hellekausi oli liikaa Juuson äidille Kemmalle ja sillä alkoi ilmetä sydänvaivoja. Lääkitys ehdittiin aloittaa, mutta ikävän sairaskohtauksen myötä Erja päätti päästää Kemman kivuistaan ja se nukutettiin ikiuneen 25.7. Paljon lähti silloin täältä lämpöisiä ajatuksia ja tsempityksiä Erjalle.

Lokakuussa kävin poikien kanssa viikonloppuvierailulla Pohjanmaalla ja matkaan päätettiin lähteä junalla. Voi sitä ahdistuksen määrää mitä emäntä koki junassa yhteensä lähes neljäntoista tunnin ajan! Lemmikkiosastot olivat tupaten täynnä eläimiä omistajineen, ja Jereä ei miellyttänyt paikallaan tönöttäminen ahtaassa tilassa laisinkaan. Sitä pitikin silitellä ja hyssytellä koko ajan - muuten alkoi korviaraastava vikinä ja räksytys. Ja taisi poikaparkaa matka vähän jännittääkin, olihan tämä vasta Jeren toinen kerta junassa. Luojan kiitos ko. matkustusmuotoa ei tarvitse Jeren kanssa harrastaa säännöllisesti! Juusoa taas ei matkanteko painanut pätkääkään: se otti rennosti ja retkotti taju kankaalla keskellä vaunun käytävää lähes koko matkan. Reissu oli muuten oikein mukava: varsinkin päivä Ohtakarin rannassa oli vapaana kirmaavalle koirakaksikolle unelmien täyttymys. Vesirajassa piehtaroiminen oli huippukivaa - onni on olla hiekkainen koira. Reissusta ja vähän muustakin löytyy uusia kuvia kuvagalleriassa.

Lumet ja pakkasetkin saatiin tänne viimein, ja siitäkös pojat taas sekosivat. Sama juttu joka vuosi... :D

12. kesäkuuta 2010

Astutuksen jälkeen...

Noin puolitoista viikkoa sitten Seni palasi takaisin Erjan hoiviin ja vastaavasti sain oman kullanmuruni Juuson takaisin. Tavallaan oli haikea luopua Senistä: se oli minua kohtaan niin välitön ja ystävällinen, ihan kuin se olisi tuntenut minut aina. Jo ensimmäisenä iltana se kömpi sohvalle kainaloon rapsutettavaksi. Ja kun oli nainen talossa, käyttäytyi Jerekin sen mukaisesti: ei ollut jälkeäkään siitä keskenkasvuisesta häsläävästä villikosta, vaan poika käyttäytyi kuin herrasmies ikään, kun piti morsiameen tehdä hyvä vaikutus. (Todettakoon nyt kuitenkin, että fiksu Jere poistui talosta samalla ovenavauksella kuin Senikin, ja nyt täällä on taas se vanha tuttu Pentu...)

Juuso oli kuulemma viihtynyt Tammelassa vallan mainiosti, eikä minulla mitään päinvastaisia pelkoja asiasta ollutkaan. Se oli ollut siellä ihmisten maskotti ja kerjännyt silityksiä kaikilta mahdollisilta. Leikkikaverin Juuso oli löytänyt siskontytöstään Nikistä, jonka kanssa se oli viettänyt paljon aikaa. Reissu oli ollut Juusolle aika jännittävä, sillä Erja kertoi, että Juusolle ei aina ollut ruoka maistunut - siis mitäh, maailman suurimmalle ahmatille??! :D

Paluu normaaliin arkeen ei meillä mennyt ihan putkeen. Juuson vatsa meni sekaisin melkein samoin tein, kun se oli taas tänne kotiutunut. Sen vatsassa ei pysynyt mikään. Ja kun sain Juuson kuntoon, oli Jeren vuoro. Melkein kaikki talon matot menivät vuorollaan pyykkiin ja mopille riitti töitä. Koirien peräpäitä sai pestä yhtenään, mistä turkki, jota ei normaaliolosuhteissa tarvitsisi pestä kuin 2-3 kertaa vuodessa, ja jota nyt saippuoitiin keskimäärin viisi kertaa päivässä, muuttui ihan hamppuiseksi. Ruokaa ei kannatanut syöttää, kun se ei sisällä pysynyt, ja koirien kropat riutuivat. Loppujen lopuksi mulla oli kaksi kapisen näköistä koiraa. :P Onneksi kumpikaan ei kuitenkaan ollut apea tai masentunut, eikä lopputuotteen mukana ollut verta, joten lääkäriin asti ei ollut tarvis mennä. Syötin kummallekin pojalle Canicur-tablettikuurin ja varmuuden vuoksi madotin molemmat, ja lopulta sekä Juuson että Jeren vatsat rauhoittuivat. Nyt kumpikin on jo ok.

Toinen ongelma oli se, että kun kumpikin oli melkein kaksi viikkoa viihtynyt naisseurassa, eivät pojat meinanneet tulla aluksi toimeen keskenään. Varsinkin Jeren ulkoisessa olemuksessa huomasi sen, miten petetyksi se itsensä tunsi, kun se huomasi Senin täältä poistuneen ja että Juuso oli tullut tilalle. Nyt on tämäkin asia normaalissa kuosissa.

Nyt alkoi taas armoton jännitys - toivottavasti tällä kertaa saadaan pikku-Senejä ja -Jerejä maailmaan! =)

26. toukokuuta 2010

Mieluisa vieras

Viime perjantaina SE päivä sitten viimein koitti - uusinta-astutusyritys! Seni-morsian (Cimulin Ustit) viipyy täällä viikon päivät Jeren ilona. Juuso taas vastaavasti lähti Erjan mukana Tammelaan pitämään seuraa Kemma-äidille ja siskontyttö Nikille. Äiskä ei kuulemma ihan hirveästi välitä pojastaan, mutta Nikin kanssa Juusosta on tullut melkeinpä ylimmät ystävykset. Seni taas on viihtynyt täällä oikein hyvin: se oli heti alusta asti kuin kotonaan. Varsinainen halinalle! =) Ja se muistuttaa kovasti eleiltään ja tavoiltaan Juusoa. Mukavaa saada tänne tyttöseuraa, kun on muuten tottunut katselemaan poikakaksikon koheltamista.

Toivottavasti tällä kertaa on parempi onni kuin uutena vuotena, ja sulhanenkin olisi lukenut läksynsä. Ihan lupaavalta ainakin näyttää. Seni liehittelee Jereä minkä kerkeää, ja Jere on hyvin aktiivinen, mutta tällä kertaa malttiakin löytyy. Helteet hellittivät juuri sopivasti: ei ole koirillakaan niin tukalat oltavat, kun puuhastelevat keskenänsä. =)

7. toukokuuta 2010

Inhat valjaat

Vuodenvaihteessa hankitut valjaat ovat osoittautuneet kaikkea muuta kuin hyväksi ostokseksi. Valjaissa oleva rinkula, johon talutushihna kytketään, on pikkuhiljaa repinyt sekä Juusolta että Jereltä karvaa irti, ja niinpä kumpaisellakin on nyt turkissaan kalju kohta. Ko. muutoksen huomasin ensiksi Juusolla: sen karva on suoraa ja pystyä, joten kalju kohta osuu silmään kuin heijastin pimeässä. Jerellä taas turkki on laadultaan taipuisaa ja karva pidempää kuin Juusolla, joten kalju pysyi pitkään piilossa. Turkin värilläkin oli osuutta asiaan, että karvakadon huomasi ensin tuossa vanhemmassa otuksessa. En aluksi osannut yhdistää ongelmaa valjaisiin ja niiden käyttö jatkui, joten tilanne pääsi pahentumaan entisestään.

Arg, vihaksi pistää: poikien turkit kun muuten ovat hyvällä mallilla tällä hetkellä (ei siis karvanlähdöstä johtuvaa "laihuutta" tms.)... Mutta läiskät ovat kertakaikkiaan karsea näky! Ei auta muu kuin alkaa metsästämään uusia valjaita. Siitä on noin viikko, kun lopetettiin valjaiden käyttö, ja pojille alkoi heti kasvaa karva takaisin. Kaljua peittää jo hentoinen untuva, mutta kuoppa näkyy turkeissa edelleen hyvin selvästi.

20. huhtikuuta 2010

Jere, jalostuskoira

Sain eilen Juuson kasvattajalta Erjalta ilahduttavia uutisia, joita oltiinkin jo pitkään ja malttamattomina odoteltu niin täällä kuin Tammelassa. Lappalaiskoirat ry:n jalostustoimikunta oli hyväksynyt Senin (Cimulin Ustit) ja Jeren yhdistelmän jalostuskäytössä. Hurraa! :) Tieto on sikäli tärkeä, että toimikunnalla on kattava rekisteri koirista ja niiden suvussa piilevistä sairauksista ja vioista, joista omistaja itse ei välttämättä ole tietoinen. Toki luustokuvaustulokset ja silmäpeilaukset kertovat koirasta paljon, mutta jalostustoimikunta pystyy katsomaan koiran sukua hyvinkin kauas menneisyyteen ja taulukoidensa avulla laskemaan, kuinka pieni tai suuri riski koiran jalostuskäyttö on. Senin ja Jeren yhdistämiselle ei kuitenkaan ollut mitään estettä. Tieto tuli aivan oikeaan aikaan: astutushetki lähenee lähenemistään, ja mieletön jännittäminen alkaa taas uudestaan. Toivottavasti nyt tärppää!

6. huhtikuuta 2010

Kevät tekee tuloaan

Jeren Usma-siskon omistaja Millan antoi tuollaisen kauniin tunnustuksen poikakaksikolle ja niiden sivuille. Suurkiitos! =)
Ihana kamala kevät! Rapakelit ovat käsillä, mikä ei naurata emäntää pätkääkään. Päivän ohjelmistoon on iskostunut kahden lahnan pesu (lue: kahden koiran, jotka eivät järin innoissaan suihkussakäymisestä ole, ja jotka kylpyhuoneeseen päästyään heittäytyvät lattialle tahdottomiksi rievuiksi). Mutta AAAAW sitä riemua ja elämää, mitä sen jälkeen seuraa: kosteat tassut ja turkki luistavat houkuttelevan liukkaasti lattialla. Ja kaksi koiraa luistelee vauhdikkaammin kuin yksi, ja huonekalut ja matot saavat tämän harrastuksen tiimellyksessä kyytiä.
Meidän kurasota on silti elämän vastoinkäymisistä pienimpiä. Sain nimittäin reilu viikko sitten todella surullisia uutisia kasvattaja-Erjalta. Juuson Rusca-veli (C. Tervarekku) oli jäänyt auton alle ja menehtynyt saamiinsa vammoihin. :( Hirmuisesti voimia ja lämpöisiä ajatuksia meiltä Ruscan perheelle!

24. maaliskuuta 2010

Itkua ja hammastenkiristystä

Nyt on taas se aika vuodesta, kun meidän miestenmiestä koetellaan. Naapurin tyttökoira on juoksussa, ja Juuso on kuin tulisilla hiilillä. Suurimman osan päivää se vaeltelee levottomana kämppää ympäri tai istuu sohvalla kytäten ikkunasta pihalle ja piipittää. Piip piip piip piip! Se piippaa sisällä, se piippaa lenkillä, se piippaa jopa unissaan. Juuso-parka! Välillä piipitys yltyy ulvonnaksi, ja ääni muistuttaa palosireeniä. AUAUAUAU AUUUUUAUUUUUAUUUUAUUUUU! Emännän käsikin on koetuksella, kun lenkillä puurokorva mennä puksuttaa narttujen houkuttelevien viestien perässä.
Jere ei ole tähän asti kitissyt tyttöjen perään. Toki se lipittelee merkkejä lenkillä siinä missä tuo vanhempikin, mutta se on hiljaa eikä ole levoton. Kunnes tänään... Päivällä Juuso oli tapansa mukaan ikkunassa vinkumassa, kun tietä myöden kulki labradorinnoutaja omistajineen. Juuson reaktiosta päätellen koira oli tyttö, sillä jätkä ryntäsi kuin ammuttu toiseen ikkunaan ulvomaan. Jerekin tuli paikalle - ja kas kummaa: se yhtyi Juuson palosireenikuoroon! Voi elämä! Tiedä sitten, itkikö nuorempi oikeasti tytön perään vai matkiko se vain Juusoa (niinkuin se monessa asiassa on tehnyt).
Näillä mennään vielä pari päivää. Sitten alkaa helpottaa. Se on vaikeaa olla mies näemmä... :P

14. maaliskuuta 2010

Juuso ja Jere - kolikon kääntöpuolet

Tässä välin on emännän pohdintojen ja pulinoiden vuoro. Millan heitti tuolla edellisen blogimerkinnän kuvasta huomionarvoisen kommentin, että sen asetelma koirien suhteen kertoisi paljon otusten luonteenlaadusta. Se pitää kyllä kieltämättä paikkaansa. Vaikkakaan koirien vertailu ei tässä kohdin ole kovin tasapuolista; ne kun ovat eri olosuhteista, eri kasvattajalta, täysin erilaisen sukutaulun omaavia ja ennenkaikkea eri ikäisiä. Siitäkin huolimatta vertailun tekeminen on mielenkiintoista - ja ehkä juuri siksi... Olen tuolla poikien omilla sivuilla yrittänyt jonkunlaisen poikkileikkauksen kumpaisenkin luonteesta tehdä, täällä Juuson ja täällä Jeren. Tiiliskiviromaania vaan en tuonne voinut rustata, joten pureudutaan nyt poikien eroavaisuuksiin vähän tarkemmin. Välillä kieltämättä tuntuu, että Juuso ja Jere ovat kuin yö ja päivä.

Lähdetään liikkeelle valokuvasta. Millanin mukaan Juuso näyttää siinä opettajan lempioppilaalta. Hyvin pitkälti totta! Juuso on erittäin perso kaikelle syötävälle. Sitä on siis aina ollut helppo ohjailla mieleiseensä suuntaan pikkuporkkanan avulla. Lisäksi sen miellyttämishalu on ehtymätön - Juuso tekee mitä vain ja odottaa miten kauan vain saadakseen haluamansa, mutta se osaa tehdä sen hienovaraisesti. Jere taas on kärsimättömämpi ja suorasukaisempi. Siitä näkee aina ja heti päältäpäin millä tuulella se on - se ei pysty tunteitansa ja mielentilojansa kätkemään. Ja kun Jere haluaa jotain, se muistuttaa pikkulasta: jos esimerkiksi olen rapsuttamassa Juusoa, änkeää mustankipeä Jere vaikka suoraan syliin delfiiniä muistuttavien äännähdysten säestämänä, jotta hellyydenosoitukset suuntautuisivatkin siihen Juuson sijasta. Jos taas se ei saa leikkikaveria itselleen yrityksistä huolimatta, se alkaa räksyttämään. Tulee mieleen kaupan lattialle parkumaan heittäytyvä uhmaikäinen, joka ei saanutkaan haluamaansa karkkipussia. Kutsunkin Jereä - vielä reilun puolentoista ikävuoden jälkeen - lempinimellä Pentu. :D

Juuso on pojista itsenäisempi. Sen huomaa leikeissä - Juuso osaa keksiä yksikseenkin ohjelmaa itselleen - mutta se heijastuu muuallakin arjessa. Lähtökohdat ovat tietenkin erit: Juusolla ensimmäisenä koirana ei ole ollut "isoveljeä" turvana toisin kuin Jerellä ja se on ollut pakotettu itsenäisyyteen, näin hieman kärjistetysti ilmaisten. Jere on tarvinnut (ainakin tähän asti) paljon enemmän tukea ja rohkaisua elämässään kuin Juuso. Se johtunee siitä, että Jere on semmoinen rasavilli luonnonlapsi ja välillä melkoinen tuuliviiri. Jere on hirveän vilkas, vilkkaan mielikuvituksen omaava, hieman pehmeä ja vielä teini-iän myllerryksessä painiva pikku villikko. Tämän vuoksi elämän ylä- ja alamäet iskevät Jereen huomattavasti voimakkaammin kuin tasapainoisempaan ja henkisesti rauhallisempaan Juusoon, ja mielenailahtelut ovat sen mukaiset. Siksi tilanteessa kuin tilanteessa siinä missä Juusolla pysyy langat omissa tassuissa, on Jere aikalailla tilanteen vietävissä. Siksi homma Pennun kanssa usein meneekin enemmän tai vähemmän hössäämiseksi. Toisaalta raivostuttavaa, toisaalta hellyttävää katsella toisen aitoa viatonta vallattomuutta.

Pistetäänpä tähän väliin hieman esimerkkejä aiemmin mainitsemistani Jeren luonteenpiirteistä:
  • Vilkas: Jere ei jaksa olla hetkeäkään paikallaan - paitsi nukkuessaan. Jeren niinsanottu makoilukin kestää korkeintaan viisi sekuntia; sen jälkeen se ainakin kääntyy selälleen ja alkaa kiemurrella lattialla kuin pieni käärme.
  • Vilkas mielikuvitus: Jere tuntuu näkevän lenkeillämme paljon sellaista mitä ei edes Juuso näe (tai ei vaan kiinnitä huomiota/ei kiinnosta). Tässä taannoin olimme kävelyllä, ja huomasin tienlaidan pusikkoon tarttuneen Prisman muovikassin. Tuuli riepotteli pussia melko vallattomasti. Kun Jere äkkäsi pussin, se alkoi puksuttaa kuin veturi. Se pomppi kieppuvan pussin ympärillä menemättä sitä kuitenkaan paria metriä lähemmäs. Sitten tuuli kiskaisi kassin irti oksasta, Jere ampaisi perään - niin pitkälle kuin hihnaa riitti ja kauheat räksytykset perään. Vastaavanlaisia tapauksia on useita, ja yhteistä niille on se, että koskaan Jere ei jätä niihin reagoimatta - toisin kuin taas Juuso suurimmaksinosin.
  • Hieman pehmeä: luonnetestitermistöä käyttäen Jere "muistaa ikävät asiat". Ja Jere myös kuormittuu helpommin kuin Juuso. Plussana helpompi koulutettavuus. Kovia ääniä tai hälinää Jere ei kuitenkaan pelkää tai aristele.
Se Tosimies on aina meidän taloudessa ollut Juuso. Se nosti koipeaan ensimmäisen kerran jo kolmikuisena ja yritti vokotella isoäitiään yhdeksän kuukauden iässä. Turpaan tuli ja monta kertaa - vaan eipä haitannut eikä edes tuntunut! Juuso roikkui pitkään ihmisten jaloissa nylkyttääkseen, ja kesti tovi, että sain sen edes lopettamaan oman jalkani vatkaamisen. Sitten oli vielä vieraiden nilkat... Pitkään meni! Juuso itkee aina ikkunan edessä, kun naapuruston narttu on juoksussa, ja se muutenkin rekisteröi todella tarkkaan muiden koirien viestit teiden varsilta. Jeren sukupuolivietti tuli esille oikeastaan vasta pennutusvaiheessa. Kieltämättä yllätyin siitä Jeren äärettömästä innosta Seniä kohtaan, koska se ei ollut näyttänyt aikaisemmin mitään vastaavaa. Tässä suhteessa Jere on helpompi käsiteltävä kuin Juuso. Lenkkipolulla Juuso vinkuu jokaisen vastaantulevan tyttökoiran perään sekä kukkoilee varteenotettaville kilpailijoille, siinä missä Jere taas on kuin ei mitään. Ihailtavaa itsehillintää - tai mitälie - Jereltä... :P

Fiksuudessa Juuso taas pesee Jeren mennentullen. Jere ei yksinkertaisesti jaksa olla fiksu, se on siihen liian kärsimätön ja suorasukainen. Jere on suoran toiminnan kannattaja. Juuso taas on antanut lukuisia taidonnäytteitä omasta ajattelukyvystään ja jopa oveluudestaan vuosien varrella. Ehkä paras esimerkki löytyy Juuson pentuajoilta: olimme rakentaneet tietokonehuoneestamme Juusolle pentuaitauksen, jossa se sai olla, kun isäntäväki oli töissä tai muuten pidempiä aikoja poissa. Keväällä (v.2004) ajattelinkin jo mielessäni, että on vain ajan kysymys, milloin Juuso tajuaa esteiden rajallisuuden ja ymmärtää kiivetä aidasta yli. Eräänä toukokuun päivänä tulimme isännän kanssa töistä, ja havaitsin olohuoneen lattialla lojuneen sanomalehden päällä lätäkön. Homma selvä, Juuso oli siis viimein päässyt aitauksestaan. Aloin huhuilla poikaa. Ei vastausta. Kokeilin uudelleen. Sama tulos. Kävelin tietokonehuoneen luo - ja siellähän Juuso oli, aitauksessaan. Ryhdyin houkuttelemaan poikaa kiipeämään aidan yli. Ei merkkiäkään, että se olisi tullut aitauksesta: toinen vikisi sydäntäraastavasti ja raapi aidan seinustaa, hyppi sitä vasten ja raapi uudelleen. Se oli siis osannut seikkailujensa päätteksi kavuta takaisin aitaukseensa ja nyt teeskenteli, ettei muka pääse sieltä pois. Fiksu pentu! Jos lätäkköä ei olisi ollut olohuoneen lehdellä, Juuso olisi voinut jatkaa vedätystään vaikka kuinka kauan... Ja milloinka Juuso oikeasti ensimmäisen kerran oli päässyt aitauksesta pakoon, en tiedä...

Voi vitsi, tätä vertailuahan voisi jatkaa vaikka kuinka, esimerkkejä kyllä löytyy. Jos nyt kuitenkin ensikertaan... :P

9. maaliskuuta 2010

Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki


Nyt ansaitsee kyllä Juuso ison erityismaininnan kuuliaisuudesta. Mahtavuutta! Olimme tänäänkin pellolla voimia ehdyttämässä, pojat saivat jälleen kirmailla vapaana. Oltiin siinä jo tovi kauniissa kevätauringossa päivää paistateltu ja reipasta urheiluhetkeä vietetty, kun Juuso yhtäkkiä terästäytyi ja lähti määrätietoisesti kulkemaan poispäin minusta. Se oli venyttänyt kaulansa niin pitkälle kuin mahdollista, korvat olivat pystyssä (jopa se toinen joka normaalisti on taittona) ja sen häntä tökötti kuin rautakanki selän päällä. Melkein aina edellämainittu kuvaus tarkoittaa, että koira on havainnut jotain takaa-ajettavaa: Juuson kohdalla se meinaa tavallisesti jänistä tai fasaania, Jeren kohdalla taas jänistä tai varista. Näitä tilanteita silmälläpitäen ulkoiluttajalla (siis minulla) pitäisikin olla silmät myös selässä, jotta "uhkaavat vaaratilanteet" pystyttäisiin estämään. Mutta jos koira (Juuso/Jere) havaitsee riistan ennen minua, on homma selvä peli ja on vain sekunnin kymmennysten kysymys, milloin koira pinkaisee luontokappaleen perään ja se on hellurei!

No niin, ensimmäinen vahinko oli siis jo sattunut, eli Juuso oli havainnoinut jotain ennen minua. Aloin kuikuilla taivaanrantaa, että mistä ihmeestä oli kyse. Ja tottatosiaan, kettu siellä jolkotteli pellon poikki kuin ei mitään! Keskellä kirkasta päivää se oli liikenteessä, eikä sitä ollut säikäyttänyt Vauhtipääkaksikon äänekkäät hippaleikitkään. Juuson katse oli tukevasti nauliutunut luisevaan punaturkkiin. Viimein sain ihmetykseltäni aikaan käskyn: "Juuso, EI! Tule tänne!" Ei vaikutusta. Sama käsky uudestaan. Juuson katse oli edelleen repolaisessa, mutta liike sentään pysähtyi. Käsky vielä kerran. Silloin Juuson katse kääntyi meikäläiseen. Heiluttelin käsiäni vimmatusti, että täällätäällä. Ja EI-VOI-OLLA-TOTTA, koira käänsi kuin käänsikin selkänsä ketulle ja lähti ravaamaan mua kohti! :D En pysty kuvaamaan sitä helpotuksen määrää, mitä sillä hetkellä tunsin. IHANA JUUSO!!!

Meillä on tämä riistaviettisyys ollut alustapitäen ongelma molempien poikien kanssa. Juuso oli omasta mielestään pätevä fasaaninpyytäjä jo nelikuisena. Juusoa ehkä hämää se, että se vuosittain käy riistametsällä, mutta kiellosta se ei saisi perään lähteä. Jänikset ovat sikäli turvallisia, koska ne ovat notkeita, pystyvät tuosta vain vaihtamaan suuntaa ja näinollen väsyttävät lapinkoiran takaa-ajajana nopeasti. Kettu olisi ollut toinen juttu: se liikkuu eri tavalla ja se on petoeläin. En tahdo ajatella, mitä olisi voinut seurata...

Jereä taasen eivät ketut tänään innostaneet. Se ei edes huomannut moista otusta. Jere kunnostautuikin kaivinkoneen ominaisuudessa. Yhdessä vaiheessa äkkäsin sen tönöttämässä pää ylösalaisin kaivamassaan syvässä kuopassa, ja hangen yläpuolella näkyivät vain hurjasti sätkivät jalkapohjat. Tapansa kullakin...

6. maaliskuuta 2010

Kuvia!

Eilen oli mitä ihanin ilma: muutama pakkasaste ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Käytiin poikien kanssa purkamassa ylimääräistä kerääntynyttä energiaa läheisellä pellolla, ja menoa ja meininkiä riitti!

Saatiin pakkaset vielä sittenkin takaisin. Viime viikonloppuna lämpötila kipusi plussan puolelle sitten kuukausiin: vettä satoi ja tiet olivat ihan loskaiset. Pieni muistutus siitä, että koirien tassujenpesuilmat ovat jo nurkan takana ja tulevat pian jäädäkseen - mutta ei ihan vielä. Suojasää toi myös valtaisat katoille viime viikkojen aikana kertyneet lumimassat ryminällä alas maahan, ja siinä metakassa oli Juusolla ja Jerelläkin ihmettelemistä.

Koska kuvaosiossa on selkeä rako viime syksyn osalla (hmm, olisiko poikien karvanlähdöllä ollut osuutta asiaan), pitää puutetta nyt yrittää vähän paikkailla kevään aikana. Laskiaisriekuista ei tosiaan ole kovastikaan aikaa, mutta tässä näyttäytyy uusi kuvakavalkadi,
poikien lumirieha! :)

3. maaliskuuta 2010

Mitä tänään syötäisiin?

Vitsi, että osaakin olla iloinen Jeren ruokahalun parantumisesta! Tajusin juuri, ettei tässä ole tarvinnut vahtia poikien ruokakuppitoimintaa enää aikoihin. :D Jere syö astiansa tyhjäksi, eikä lähde vaeltelemaan kesken aterian mihinkään muualle. Täten ei myöskään Juuso pääse syömään kahden edestä. Kupin tyhjentämisen nopeudessa Jere häviää edelleen selvästi meidän Suursyömärille, mutta se nyt on sivuseikka.

Jeren nirppanokkailukin on poissa: se syö kaikkia ruokalajeja, mitä sen eteen annetaan. Okei, on se edelleen meidän dieettikoira - sen suurinta herkkua on jogurtti. Mutta mielettömän upeaa, ettei enää tarvitse pähkäillä ruuan merkkiä tai rakeen kokoa. Raksujen liottaminenkin on historiaa. Liekö syynä joku välivaihe sen elämässä vai se, että energian kulutus on noussut melkoisesti lumikinoksissa kahlaamisen myötä, tiedä tuota. Mikäli syynä on jälkimmäinen vaihtoehto, toivotaan kädet kyynäriä myöten ristissä, jotta palaaminen vanhaan ei tapahtuisi kevääntulon myötä...

Loppukevennyksenä Jeren ulko-ovitoimintaa lenkille lähdettäessä. Videopätkä on hieman kaunisteltu versio meidän uloslähdöstä. Ensikseen Juuso on tuossa suorastaan aneeminen. Yleensä se on hyvinkin aktiivinen ja innokas touhottaja, mutta koska se oli päässyt isännän mukana hallille aiemmin päivällä ja saanut olla siellä hyvän aikaa vapaana, oli sillä vähän puhti pois. Toisekseen Jeren pellehypyt ovat tavallisesti aika paljon korkeampia. Ja viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä mainittakoon, että videolta puuttuu kokonaan valjaidenpukemisoperaatio. Kyllä, välillä se on operaatio sanan varsinaisessa merkityksessä: enää mun ei tarvitse edes sanoa "ulos"; riittää että otan valjaat esille, ja pojat tietävät mitä tuleman pitää. Alkaa tolkuton sähellys, ja intoa puhkuen kun koirat siinä vouhottavat, niin yritäpä samalla pukea valjaita päälle... :P

26. helmikuuta 2010

Nukutaan!

Mitä isompi edellä...



...samaa pienempi perässä.



17. helmikuuta 2010

Hyviä uutisia ja huonoja uutisia!

Taas on ehtinyt tapahtua vaikka mitä edellisestä kirjoituskerrasta. Aloitetaan huonoilla uutisilla: Jeren astutusreissu ei sitten tuottanutkaan toivottua lopputulosta. Voi itkun itku! :( Senillä kaikki merkit kyllä viittasivat tiineyteen. Se oli kuulemma välillä ärtynyt, hoivaili leluja ja jopa maidontuotanto oli alkanut. Viime viikolla ultrassa ainuttakaan pikkunyyttiä ei kuitenkaan ollut massusta löytynyt, eli Senillä oli meneillään valeraskaus. Pikaista toipumista Senille! Uutta sotasuunnitelmaa Erjan kanssa jo alustavasti läpikäytiin, ja huhti- toukokuun tienoilla olisi uusintayritys uusin taktiikoin. Harmittaa kyllä vietävästi, ja miettinyt olen, että mikä meni vikaan. Menikö ensikertalaisella nuorellamiehellä ylitsepursuavassa innostuksessa ja aktiivisuudessa touhu kenties yliyrittämiseksi..? Mutta keväällä, kun Jere pääsee uusintayritykselle, se ainakin on tositoimissa astetta kokeneempana.

Seuraavaksi ne hyvät uutiset: sain viimeinkin - loputtoman pitkältä tuntuneen odotteluajan päätteeksi - haltuuni Jeren luustokuvaustulokset. Jeren kyynärät olivat 0/0 ja lonkat B/B. Usma-siskon kanssa muuten ihan identtiset tulokset. Näistä ollaan todella iloisia! :) Tulos on myös päivitetty Jeren omiin tietoihin.

Eilen käytiin Torronsuolla reippailemassa parin tunnin patikkalenkki. Pojat paahtoivat upeissa maisemissa kuin viimeistä päivää, joten vauhdista ei totisesti ollut puutetta! Olosuhteet olivat ihan mahtavat: ilma oli aavistuksen utuinen ja tuuleton, lunta sateli ihan pikkuisen ja pakkasta oli vajaat -10 astetta. Retkestä löytyy valokuvapläjäys tuolta albumin puolelta.

27. tammikuuta 2010

Terveysasioita

Jere kävi eilen luustokuvauksissa. Hyvältä kuulemma näytti. Tai siis sainhan minä niistä omat versioni CD:lle poltettuna, mutta eipä ne minulle mitään sano. Kuvaava lääkäri kertoi, että kyynärät ovat oikein terveet. Toisessa lonkassa tuntui aavistuksenomaista löysyyttä, mutta hän antoi kirjainarvioiksi A:n tai B:n. Saa nähdä, mitä Kennelliitossa sanotaan.


Ennen Juuson ikävämpää lääkärikäyntiä kerkesimme poiketa vuositarkastuksessa. Kaikki oli OK, ja mikä parasta, Juuso on hiukan laihtunut. Jeren ateriointipelleilyn ja vastaavasti Juuson ruokarosvoilun myötä jäppiäinen ehti joinain päivinä syömään melkein kahden edestä ja pahimmillaan se painoi 24 kiloa. Pikkuisen liikaa, vai mitä? Sitten aloin vahtimaan poikien syömistä: seisoin kuppien vieressä niin kauan, kunnes kumpikin oli tyhjentänyt oman kuppinsa. Hyppiminen lumikinoksissa taas on ollut mitä parhainta ja tehokkainta liikuntaa. Nyt Juuso painaa 22,5kg ja se on sopiva! Eilisellä luustokuvausreissulla tuli todettua, että Jeren paino ei kuitenkaan ole noussut yhtään: vaaka näytti edelleen 17 kiloa. Kaiken, minkä nuorukainen syö, se myös kuluttaa.

7. tammikuuta 2010

Synttärisankari ja sulhasmies

Tänään 7/1 juhlii meidän Juuso-mies jo 6-vuotissynttäreitään. Illalla on päivänsankarille luvassa jauhelihakakkua ja possunkorvia. Juusolla on ihan erityinen paikka sydämessäni: se on ensimmäinen koirani. Se tutustutti minut tähän ihanaan rotuun. Se on myös opettanut minulle liudan asioita suomenlapinkoiran terveydestä ja luonteesta; ja ylipäänsä siitä, miten arki koiran kanssa sujuisi mahdollisimman mutkattomasti. Monasti matkalla ollaan kompastuttu, noustu jaloilleen ja yritetty uudelleen. Ja onnistumisista ollaan oltu aidosti iloisia. Kiitos Erjalle tästä ihanasta koirasta! JA HURJASTI ONNEA, JUUSO! ♥♥♥ Onnittelut myös muille Cimulin Teeläisille: Saana, Mette, Tino, Rusca ja Tzero! =)

Senin ja Jeren häämatka on nyt onnellisesti takanapäin. Suunnitelmat muuttuivat yllättäen sikäli, että Jere viettikin vajaat neljä päivää vuodenvaihteessa Tammelassa Cimulien päämajassa. Jere oli kuulemma koko ajan ollut kovasti aktiivinen ja yritteliäs. Se vaan oli ollut sen verran häveliäs, että kun meni seuraamaan pariskunnan puuhasteluja tai auttamaan mikäli tilanne tarvetta vaati, Jerestä tuli ujopiimä ja astuminen loppui siihen: yleisö oli sille liikaa. Jotenka nyt jännitetään kädet kyynerpäitä myöden ristissä, että olisi tärpännyt. Uudenvuodenpäivän iltana jokatapauksessa saimme takaisin rättipoikki väsyneen ja täysin loppuunkulutetun nuorenmiehen, joka taatusti oli antanut kaikkensa: se nukkui koko illan ja yön aivan tieto pois. Seni-neitonen menee ultraan reilun kuukauden päästä, joten siihen asti odottavan aika on piiiiiitkä... =)