Tässä on ollut viime aikoina tapahtumaa jos jonkinlaista, ja blogi on vähän laahannut tästä perässä. Nyt aletaan pikkuhiljaa päästä ajan tasalle.
Tämän viikon torstaina oltiin Jeren kanssa toisissa agilitykisoissamme Halikon Märynummella. Olin ilmoittanut Jeren kahteen lähtöön. Ihan niinkuin Juuson kehäkäyttäytymiseen Tervakoskella myös Jeren keskittymiseen olivat alkaneet tyttöjen tuoksut vaikuttaa. Meidän treenikausi käynnistyi elokuun puolessa välissä, ja Jere puolentoista kuukauden kesätauon jälkeen puhkui energiaa ja toimeliaisuutta. Elokuun lopulla otin vielä yhden irtokerran agilitytuntia Salon Koirahallilta, ja vaikka vuoro osuikin samalle päivälle meidän vakitreenien kanssa, Jere veti molemmat tunnit into piukeana.
Tämän viikon maanantain treeneissä Jere oli kuitenkin vähän poissaoleva ja epätavallisen rauhallinen. Sitä oli itseasiassa vähän helpompi ohjata, koska se ei porhaltanut kentällä kuin maantiekiitäjä, mutta Jere saattoi kesken radan alkaa nuuhkuttelemaan treenialuetta. Tätä on tapahtunut meidän agilityhistorian ajalla tasan kaksi kertaa, ja nyt kun asiaa alkoi miettimään, niin palasethan loksahtelee kohdilleen: ensimmäinen kerta sattui viime keväänä ja toinen vajaa vuosi sitten. Aikajana kohtaa hyvin tyttökoiran juoksunkierron.
Rata oli heinäkuun kisoihin verrattuna teknisempi: lyhyitä estevälejä, tiukkoja ja nopeita käännöksiä. Rataan tutustuessani olin varma, että 6-esteen jälkeiset hyppyesteet tulee olemaan meidän akilleen kantapää. Niin ei kuitenkaan käynyt. Niiltä osin rata meni ihan sutjakasti. Meidän molemmat radat oli aikas identtisiä; virheet olivat kummassakin hyvin samantyyppisiä. Ensimmäisen lähdön aika oli 32,68sek ja virhepisteitä 15 (eli kolmella esteellä oli häikkää). Toisessa lähdössä kello pysäytettiin aikaan 30,68sek ja virhepisteitä silloinkin 15. Ja tiukoissa kurveissa meni välillä linjat vähän pitkiksi. Jeren hyppäämisestä on kuitenkin todettava, että se on ihan loistavaa: kisoissa ei kummallakaan kerralla, mutta myös treeneissä äärimmäisen harvoin rima tulee alas. Jeren hyppytekniikka vaan on niin kevyttä ja vaivatonta. Treenien vetäjä Anettekin on sitä kehunut.
Meidän sijoitus oli 7. noin 14 koiran joukossa, joten ei pöllömpi suoritus. Radan ihanneajaksi oli määritelty 50sek, joten kovaahan taas mentiin.
Ajasta olisi saanut napsaistua paljonkin pois, ja itseasiassa meidän paketti hajosi myös ulkopuolisiin häiriötekijöihin. Viimeisen esteen läheisyydessä oli radaltapoistumispaikka. Se oli auki oleva liukuovi, jossa oli noin 40cm korkea kana-aidanräppänä esteenä kisasuorituksien aikana. Ratahenkilökunta sanoi useampaan otteeseen, että verkkoaidan luokse ei koiria tuoda, mutta niin siinä vaan oli vähän väliä joku kuono kiinni. Jerekin syöksyi kesken suorituksen kahdesti verkkoihin ja toisella siitä läpi. Kutsusta Jere tuli luokse ja homma jatkui, mutta vauhtihan siinä pysähtyi ja aikaa tuhraantui. Jätti kieltämättä aavistuksenomaisen karvaan sivumaun.
Nyt voidaan toki perustella, että tällaista lajia harrastavan koiran pitää pysyä käskyn alla ja keskittyä vain oleelliseen jne jne. Pointti tässä lähinnä oli se, että jos kisajärjestäjät ohjeistavat ja asiasta sanotaan useampaan kertaan, ja siitäkin huolimatta jotkut ylenkatsovat sääntöjä, niin onhan se aika vastuutonta. Joku toisenrotuinen ja -tyyppinen koira olisi voinut tällaisen kisasuorituksen tiimellyksessä käydä todella lämpöisenä, ja pahimmassa tapauksessa olisi jollekin voinut käydä hullusti. No, onneksi näin ei kuitenkaan tapahtunut. Me lähdettiin mölli-luokan aikoihin pois, mutta kuulin myöhemmin, että kisat saatiin hienosti vietyä loppuun asti.
Ja Jeren kanssa lyötiin jo kättä päälle, että seuraavista kisoista tulee nollat. ;) Ne onkin jo kuukauden päästä.
Lopuksi vielä ihania uutisia Mäntsälästä: Jeren Urho-poika oli käynyt luustokuvauksissa ja tulokset olivat tulleet loppuviikosta. Kyynärät 0/0 ja lonkat B/B, aivan mahtavaa!! =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti