Tapahtumakalenteri

  • Taija Salokanteleen ratatreenit torstaisin (Jere)
  • Koirahallin vakiotreenit sunnuntaisin (Jere)
  • 25.03.18 Lappalaiskoirien ER (Juuso)

18. joulukuuta 2009

Kuulumisia

Todella pitkästä aikaa kuulumisia meiltä. Patalaiska emäntä päätti viimein ottaa itseään niskasta kiinni. Tosin jonkinlaista hiljaiseloa tässä on pojat viettäneetkin menneen syksyn: karvanlähtö oli molemmilla aivan tolkuton, ja nälkiintyneiden kojoottien näköisiä otuksia ei kertakaikkiaan kehdannut viedä mihinkään näytille. Jos tästä nyt jotain hyvää etsimällä etsii, niin se on se, että sulkasato osui molemmille yhtäaikaa, ettei villakoirasotaa tarvitse käydä vuoden ympäri. Mutta meiltä jäi niin Hyvinkään-, Hämeenlinnan-, Turun- kuin myös Helsingin Voittaja-näyttely väliin. Jere on nyt ilmoitettu Turun Winter Dog Show'hun tammikuun lopulla. Toivottavasti nuorimies on silloin edustuskelpoinen ja kaikki sujuisi muutenkin parhainpäin.

Molemmat pojat voivat mainiosti. Elämä on jatkunut kaksikolle ominaiseen vauhdikkaaseen tahtiinsa. Juusonkaan, joka täyttää jo huikeat kuusi vuotta parin viikon kuluttua, tahti ei ota rauhoittuakseen. Jerelle on alkanut viimeinkin ruoka maittaa, eikä sen annoksille tarvitse enää keksiä mitään kommervenkkeja, kuten ostaa mikropieniä raksuja tai liottaa niitä vedessä. Saa vähän miehekkyyttä varteensa meidän luiperokoipikin. Emännällä oli menneellä viikolla kinkku kypsymässä, ja koko kuuden tunnin ajan, kun paisti oli uunissa, kaksikko piti tiukkaa vahtia aivan uunin tuntumassa ja kuola valui kummallakin ihan solkenaan. Siitä tilanteesta kun olisi hoksannut ottaa kuvan..! :D


Lumi ja pakkanen saatiin viimein tänne eteläänkin. Halikossa mitattiin viime yönä -22 asteen lukemat, mikä jo koettelee emännän sietokykyä todella rankasti, mutta päästiinpähän viimein eroon kuraisista tassuista ja hiekkaisista turkeista. Pojat sekosivatkin lumesta ihan totaalisesti - tänäkin vuonna. Ja mielelläänhän sitä seuraa toisten päätöntä meininkiä ja pohjatonta riemua. =)

2 kommenttia:

Hilla ja Elisa kirjoitti...

Nähdään sitten myös Turun Winter Dog Showssa,tammikuun lopulla.=)

Petra kirjoitti...

Näin tehdään! =)