Tapahtumakalenteri

  • Taija Salokanteleen ratatreenit torstaisin (Jere)
  • Koirahallin vakiotreenit sunnuntaisin (Jere)
  • 25.03.18 Lappalaiskoirien ER (Juuso)

14. maaliskuuta 2010

Juuso ja Jere - kolikon kääntöpuolet

Tässä välin on emännän pohdintojen ja pulinoiden vuoro. Millan heitti tuolla edellisen blogimerkinnän kuvasta huomionarvoisen kommentin, että sen asetelma koirien suhteen kertoisi paljon otusten luonteenlaadusta. Se pitää kyllä kieltämättä paikkaansa. Vaikkakaan koirien vertailu ei tässä kohdin ole kovin tasapuolista; ne kun ovat eri olosuhteista, eri kasvattajalta, täysin erilaisen sukutaulun omaavia ja ennenkaikkea eri ikäisiä. Siitäkin huolimatta vertailun tekeminen on mielenkiintoista - ja ehkä juuri siksi... Olen tuolla poikien omilla sivuilla yrittänyt jonkunlaisen poikkileikkauksen kumpaisenkin luonteesta tehdä, täällä Juuson ja täällä Jeren. Tiiliskiviromaania vaan en tuonne voinut rustata, joten pureudutaan nyt poikien eroavaisuuksiin vähän tarkemmin. Välillä kieltämättä tuntuu, että Juuso ja Jere ovat kuin yö ja päivä.

Lähdetään liikkeelle valokuvasta. Millanin mukaan Juuso näyttää siinä opettajan lempioppilaalta. Hyvin pitkälti totta! Juuso on erittäin perso kaikelle syötävälle. Sitä on siis aina ollut helppo ohjailla mieleiseensä suuntaan pikkuporkkanan avulla. Lisäksi sen miellyttämishalu on ehtymätön - Juuso tekee mitä vain ja odottaa miten kauan vain saadakseen haluamansa, mutta se osaa tehdä sen hienovaraisesti. Jere taas on kärsimättömämpi ja suorasukaisempi. Siitä näkee aina ja heti päältäpäin millä tuulella se on - se ei pysty tunteitansa ja mielentilojansa kätkemään. Ja kun Jere haluaa jotain, se muistuttaa pikkulasta: jos esimerkiksi olen rapsuttamassa Juusoa, änkeää mustankipeä Jere vaikka suoraan syliin delfiiniä muistuttavien äännähdysten säestämänä, jotta hellyydenosoitukset suuntautuisivatkin siihen Juuson sijasta. Jos taas se ei saa leikkikaveria itselleen yrityksistä huolimatta, se alkaa räksyttämään. Tulee mieleen kaupan lattialle parkumaan heittäytyvä uhmaikäinen, joka ei saanutkaan haluamaansa karkkipussia. Kutsunkin Jereä - vielä reilun puolentoista ikävuoden jälkeen - lempinimellä Pentu. :D

Juuso on pojista itsenäisempi. Sen huomaa leikeissä - Juuso osaa keksiä yksikseenkin ohjelmaa itselleen - mutta se heijastuu muuallakin arjessa. Lähtökohdat ovat tietenkin erit: Juusolla ensimmäisenä koirana ei ole ollut "isoveljeä" turvana toisin kuin Jerellä ja se on ollut pakotettu itsenäisyyteen, näin hieman kärjistetysti ilmaisten. Jere on tarvinnut (ainakin tähän asti) paljon enemmän tukea ja rohkaisua elämässään kuin Juuso. Se johtunee siitä, että Jere on semmoinen rasavilli luonnonlapsi ja välillä melkoinen tuuliviiri. Jere on hirveän vilkas, vilkkaan mielikuvituksen omaava, hieman pehmeä ja vielä teini-iän myllerryksessä painiva pikku villikko. Tämän vuoksi elämän ylä- ja alamäet iskevät Jereen huomattavasti voimakkaammin kuin tasapainoisempaan ja henkisesti rauhallisempaan Juusoon, ja mielenailahtelut ovat sen mukaiset. Siksi tilanteessa kuin tilanteessa siinä missä Juusolla pysyy langat omissa tassuissa, on Jere aikalailla tilanteen vietävissä. Siksi homma Pennun kanssa usein meneekin enemmän tai vähemmän hössäämiseksi. Toisaalta raivostuttavaa, toisaalta hellyttävää katsella toisen aitoa viatonta vallattomuutta.

Pistetäänpä tähän väliin hieman esimerkkejä aiemmin mainitsemistani Jeren luonteenpiirteistä:
  • Vilkas: Jere ei jaksa olla hetkeäkään paikallaan - paitsi nukkuessaan. Jeren niinsanottu makoilukin kestää korkeintaan viisi sekuntia; sen jälkeen se ainakin kääntyy selälleen ja alkaa kiemurrella lattialla kuin pieni käärme.
  • Vilkas mielikuvitus: Jere tuntuu näkevän lenkeillämme paljon sellaista mitä ei edes Juuso näe (tai ei vaan kiinnitä huomiota/ei kiinnosta). Tässä taannoin olimme kävelyllä, ja huomasin tienlaidan pusikkoon tarttuneen Prisman muovikassin. Tuuli riepotteli pussia melko vallattomasti. Kun Jere äkkäsi pussin, se alkoi puksuttaa kuin veturi. Se pomppi kieppuvan pussin ympärillä menemättä sitä kuitenkaan paria metriä lähemmäs. Sitten tuuli kiskaisi kassin irti oksasta, Jere ampaisi perään - niin pitkälle kuin hihnaa riitti ja kauheat räksytykset perään. Vastaavanlaisia tapauksia on useita, ja yhteistä niille on se, että koskaan Jere ei jätä niihin reagoimatta - toisin kuin taas Juuso suurimmaksinosin.
  • Hieman pehmeä: luonnetestitermistöä käyttäen Jere "muistaa ikävät asiat". Ja Jere myös kuormittuu helpommin kuin Juuso. Plussana helpompi koulutettavuus. Kovia ääniä tai hälinää Jere ei kuitenkaan pelkää tai aristele.
Se Tosimies on aina meidän taloudessa ollut Juuso. Se nosti koipeaan ensimmäisen kerran jo kolmikuisena ja yritti vokotella isoäitiään yhdeksän kuukauden iässä. Turpaan tuli ja monta kertaa - vaan eipä haitannut eikä edes tuntunut! Juuso roikkui pitkään ihmisten jaloissa nylkyttääkseen, ja kesti tovi, että sain sen edes lopettamaan oman jalkani vatkaamisen. Sitten oli vielä vieraiden nilkat... Pitkään meni! Juuso itkee aina ikkunan edessä, kun naapuruston narttu on juoksussa, ja se muutenkin rekisteröi todella tarkkaan muiden koirien viestit teiden varsilta. Jeren sukupuolivietti tuli esille oikeastaan vasta pennutusvaiheessa. Kieltämättä yllätyin siitä Jeren äärettömästä innosta Seniä kohtaan, koska se ei ollut näyttänyt aikaisemmin mitään vastaavaa. Tässä suhteessa Jere on helpompi käsiteltävä kuin Juuso. Lenkkipolulla Juuso vinkuu jokaisen vastaantulevan tyttökoiran perään sekä kukkoilee varteenotettaville kilpailijoille, siinä missä Jere taas on kuin ei mitään. Ihailtavaa itsehillintää - tai mitälie - Jereltä... :P

Fiksuudessa Juuso taas pesee Jeren mennentullen. Jere ei yksinkertaisesti jaksa olla fiksu, se on siihen liian kärsimätön ja suorasukainen. Jere on suoran toiminnan kannattaja. Juuso taas on antanut lukuisia taidonnäytteitä omasta ajattelukyvystään ja jopa oveluudestaan vuosien varrella. Ehkä paras esimerkki löytyy Juuson pentuajoilta: olimme rakentaneet tietokonehuoneestamme Juusolle pentuaitauksen, jossa se sai olla, kun isäntäväki oli töissä tai muuten pidempiä aikoja poissa. Keväällä (v.2004) ajattelinkin jo mielessäni, että on vain ajan kysymys, milloin Juuso tajuaa esteiden rajallisuuden ja ymmärtää kiivetä aidasta yli. Eräänä toukokuun päivänä tulimme isännän kanssa töistä, ja havaitsin olohuoneen lattialla lojuneen sanomalehden päällä lätäkön. Homma selvä, Juuso oli siis viimein päässyt aitauksestaan. Aloin huhuilla poikaa. Ei vastausta. Kokeilin uudelleen. Sama tulos. Kävelin tietokonehuoneen luo - ja siellähän Juuso oli, aitauksessaan. Ryhdyin houkuttelemaan poikaa kiipeämään aidan yli. Ei merkkiäkään, että se olisi tullut aitauksesta: toinen vikisi sydäntäraastavasti ja raapi aidan seinustaa, hyppi sitä vasten ja raapi uudelleen. Se oli siis osannut seikkailujensa päätteksi kavuta takaisin aitaukseensa ja nyt teeskenteli, ettei muka pääse sieltä pois. Fiksu pentu! Jos lätäkköä ei olisi ollut olohuoneen lehdellä, Juuso olisi voinut jatkaa vedätystään vaikka kuinka kauan... Ja milloinka Juuso oikeasti ensimmäisen kerran oli päässyt aitauksesta pakoon, en tiedä...

Voi vitsi, tätä vertailuahan voisi jatkaa vaikka kuinka, esimerkkejä kyllä löytyy. Jos nyt kuitenkin ensikertaan... :P

3 kommenttia:

Millan kirjoitti...

Onpas mielenkiintoista luettavaa. Teidän Juuso kuulostaa todella symppikseltä :)

Onneksi meidän Usmassa tuo Jerellekin tyypillinen vilkkaus yhdistyy hyvään keskittymiskykyyn ja huippuälykkyyteen. Se tarkkaavaisuuskin, joka Jerellä, ainakin toistaiseksi, kääntyy helposti häiriöalttiudeksi on onneksi meidän Usmassa pääasiassa hyvässä muodossa. Se hoksaa asiat salamannopeasti ja tekee useimmiten aivan oikeat johtopäätökset.

Usmalla on myös tosi hyvät hermot. Mukana tulee tietysti sitä kovuutta (jota riittää kuulemma myös näiden siskolla Raidalla), jonka takia sille pitää olla aika tiukkana.

Mites muuten Jere herkkupalkkioihin suhtautuu? Meillä Usma toimii parhaiten ihan pelkän kontaktin ja kehujen palkitsemana. Herkkujen perään se ei ole ollut koskaan.Entäs sporttisuus? Meidän Usmasta tulisi varmasti loistava agilitykoira, kun vaan olisi joku, joka sen kanssa ehtisi/jaksaisi harrastaa.
Pelkkää pehmolelua ja sohvaperunaa Usmasta ei koskaan taida saada. En usko, että edes ikä rauhoittaa niin paljon. No, sitä varten meillä on sitten Seita :)

Petra kirjoitti...

On Jere huomattavasti tasaantunut, sanotaan vaikka siitä kun se oli vuoden ikäinen. Silloin se vaan mennä viipotti, eikä oikein osannut kanavoida vilkkauttaan ja toimintakykyään. Silloin se myös oli tosi kranttu kaikkien herkkupalojen suhteen, ettei sitä oikein osannut motivoidakaan kunnolla. Sekin on nyt muuttunut - ONNEKSI! :D

Joku vauhtilaji sopisi Jerelle kuin nakutettu - sellainen missä saisi juosta oikein sydämensä kyllyydestä. Esim. käsiviehetreeni olisi lähellä sopivaa. Sehän nyt on enemmän vinttikoirille suunnattu, mutta Jere kun rakastaa juoksemista ja takaa-ajamista yli kaiken, sitä voisi kokeilla.

Joo, Juuso on meidän halinalle ja todella leppoisa kaveri. Silläkin kuitenkin luonnetta tarvittaessa löytyy. Se on kanssa kohtuullisen kova, minkä takia sille on joutunutkin asioita rautalangasta vääntämään. Jerellä tuo hienoinen pehmeys on sikäli etu, että oppi menee helpommin jakeluun.

Piia kirjoitti...

Ihanaa lukea kuinka erialaisia nämä Väiskin pennut ovat, ja jotain samaa kuitenkin kuin isässään :) Väiski oli pentuna vilkas, mutta rauhottui tosi nuorena jo, tai sitten se vain tuntui tuon elohopea-Seitan jälkeen rauhalliselta :D Keskittymiskykyä ja kovuutta on todella paljon. Väiski on hirmuisen hyvä harrastuskoira kuitenkin kovuudesta huolimatta, koska tykkää kaikesta toiminnasta ja touhuta mukana. Jäljestyksessä poika onkin huippuluokkaa! Miellyttämishalua tuolla saisi olla minun makuuni hieman enemmän, kun tehdään niin sitä löytyy, mutta jos bongaa jonkun hyvän tytön tuoksun esim kentän laidalta, saattaa kesken treenin singotakin sinne..siinä kohtaa ei kiinnosta mitä mamma on mieltä :D Sukupuolivietti tuolla on ERITTÄIN voimakas siis myös :D

Haldi on isäänsä huomattavasti vilkkaampi ja malttamattomampi, osaa kotioloissa kuitenkin rauhoittua hirmu hyvin. Varmasti kun treenaisi ja harrastaisi säännöllisemmin, saisi poika tuota keskittymiskykyä paremmaksi. Tarkoitus olisikin nyt itse petrata tuon asian suhteen ja ruveta kentällä säännöllisesti käymään :)