Tapahtumakalenteri

  • Taija Salokanteleen ratatreenit torstaisin (Jere)
  • Koirahallin vakiotreenit sunnuntaisin (Jere)
  • 25.03.18 Lappalaiskoirien ER (Juuso)

14. toukokuuta 2015

Maakuntamatkailua

Juuson kanssa on taas pari näyttelyreissua tullut tehtyä. Meidän näyttelyt on pääsääntöisesti olleet KV- tai KR-näyttelyitä, mutta nyt oli ryhmiksiä luvassa oikein kaksin kappalein. Huhtikuun viimeisenä viikonloppuna oltiin Laitilassa ja toukokuun ensimmäisenä sunnuntaina pyörähdettiin Ypäjällä.

Eipä jäänyt ihan kauheasti jälkipolville kerrottavaa, joskaan ei nyt päin puutakaan reissut menneet. Laitilassa tuomarina oli Riitta Lahtovaara, jonka kehään totta puhuen hirvitti mennä. Lahtovaara saattaa ja on sanonutkin aika äkäisesti useammallekin handlerille varsinkin namien syöttämisestä. Sikäli ymmärrettävää, sillä jotkut viljelevät makupaloja kehässä kilpakumppaneiden riesaksi asti. Ei välttämättä ole kiva mennä kehään "maanviljelijän" jälkeen, kun oma koira nuuskuttelee parin metrin välein pudonneita herkkuja, ja esiintymisestä ei tule mitään.

Itse annan Juusolle palkkaa kehässä hyvästä esiintymisestä suht harvoin ja vain silloin, kun tuomari ei meihin päin katso - ihan tuomarista riippumatta. Enemmän palkkaa tulee sitten, kun oma suoritus on takana. Juuso on niin perso kaikelle syötävälle, joten esiintymisestä ei tulisi mitään, jos mulla olisi makupala koko ajan kädessä. Nyt Lahtovaaran kehässä sujautin yhden herkun Juusolle yksilöarvostelussa hyvästä poseerauksesta, mutta sen jälkeen vasta, kun oltiin kehästä poistuttu. :D

Olin myös kuullut, ettei Lahtovaara tykkää Juuson kaltaisista korvapuolikkaista ja on joskus rokottanut niistä paljonkin. Yksilöarvostelussa kuulinkin sanat "mutta nuo korvat" tjsp. Ajattelin, että selvä, peli menetetty. ERI kuitenkin tuli, mutta SA jäi saamatta. Arvostelu oli muuten yhtä ylistyslaulua.
"11,5v. veteraani, jota ikä ei vielä rasita. Kaunis kokonaisuus. Maskuliininen, mittasuhteiltaan oikea. Komea pää. "Eripariset" korvat. Hyvä ylälinja ja häntä. Vahva runko. Riittävät raajojen kulmaukset. Hyvä karva. Kevyet, tehokkaat liikkeet. Luonne ok."
Ypäjällä tuomarina toimi Tapio Eerola, joka ei niinikään tykännyt Juuson korvista. Antavat kuulemma epäsymmetrisen vaikutelman. Lisäksi Eerola korosti sitä, että kun rotumääritelmä on joskus vaatinut neliömäistä lapinkoiraa, niin hän haluaa sitä ko. rodusta edelleen. No, montaa neliötä ei ollut. Juusokin oli ihan liian pitkä.

Ypäjä pisti hetkeksi hieman korpeamaan, sillä onhan se hullunkurista, että jos rotumääritelmä sanoo jotain, ja tuomarin mielipide on ihan toista. Se, mitä rotumääritelmä on joskus ollut, on mennyttä - nykymääritelmä on se, minkä mukaan pitäisi mennä. Ja ne korvat... Eriparisuus ei saisi vaikuttaa, ellei korva(t) ole lupat. Juusollahan ei ole.

No, uusia seikkailuita kohti! Niin, ja Laitilassa Juuson matkakaveri Alma (Lapinpeikon Pirttihirmu) valioitui. Onnea Alma ja Kirsi!! =)

3 kommenttia:

Terhi kirjoitti...

Onnea hyvistä arvosteluista :) !

Minä en tajua tuota neliömäisyyttä ja onneksi se vaade alkaa olla jo takanapäin, vaikka kehissä niitäkin kyllä edelleen näkee (ja ne valitettavasti yleensä sijoittuvat).
Mutta lappalaisen kuuluu minustakin olla korkeuttaan pitempi, ja niin se on myös kirjattu, joten omituista vaatia muuta.

Korvista rokottaminenkin on minusta kummallista,koska lappalaiselle on molemmat korvankantotavat sallittuja eikä eripareista ole rajoitusta. Lisäksi eriparit eivät koiran käyttötarkoitukseen mitenkään vaikuta eikä sitä missään suhteessa huononna (päin vastoin, ne ovat hauskat), niin eripareista rokottaminen on vain pölhöä, yhden ihmisen subjektiivisia kauneuskäsityksiä.

Oikeasti merkittävistä asioista saitte erinomaiset maininnat, kuten liikkeestä ja rakenteesta, nuorekkuudesta ja luonteesta. Upeaa! :)

Jos joskus vielä erehdyn Wiiman kanssa kehään (mitä ei ehkä tapahdu, kun se ei näytä rotumääritelmän mukaiselta lappalaiselta ollenkaan) niin tiedän aikankin välttää Eerolaa (Lahtovaaran kehässä olen ollut, tuliaisena T :)

Kirsi kirjoitti...

Alma kiittää onnitteluista matkakumppania. Kyllä me se viimeinen serti Juusollekin haetaan! :)

Petra kirjoitti...

^^Ne saattaa olla niitä tuomareita, jotka ovat arvostelleet jo silloin kun rotumääritelmä vielä vaati neliömäisyyttä, ja jotka arvostavat sitä nykyäänkin, vaikkei niin enää kuuluisikaan olla. Harmihan se on. Ja ne taittokorvat... Eihän niistä rokottaa saisi, elleivät ole lupat. Makuasia toki, jotkut ei tykkää yhtään, mutta mun mielestä taas Juuso on sopivasti persoonallisen näköinen ja erottuva noilla korvilla <3

^Toivotaan Kirsi näin. =) Onneksi se ei oo kuin se yksi SERT, joka voi sitten yllättäen tulla vaikka sieltä mistä sitä vähiten odottaa. =)