Haastelua

Napattiin Jeren Usma-siskon blogista tämmöinen kiva haaste. Mahtavaa, sillä en olekaan huomannut haasteita olevan liikkeellä aikoihin. Matka menneisyyteen alkakoon...

1) Miksi päädyit tähän rotuun?

Silloin kun toistakymmentä vuotta sitten nykyisen avomiehen kanssa pistettiin kimpsut ja kampsut yksiin ja ostettiin yhteinen asunto, oli jo melkein heti alkuun juttua, että jossain vaihessa hankitaan koira lemmikiksi. Asiasta ei kauheasti neuvoteltu, mutta kummallakin oli sama rotu mielessä ja yhteisestä hiljaisesta sopimuksesta päädyimme lapinkoiraan. Koiran piti olla kompaktikokoinen, kotimainen, koirannäköinen ja suhteellisen helppohoitoinen. Kokemusta rodusta meillä oli todella vähän ja tietämystä vieläkin vähemmän. Avomiehen sedällä oli joskusmuinoin ollut lapinkoira, joten sieltä se alkukipinä ehkä syttyi.

Pakko kertoa tähän väliin eräs lapsuusmuisto. Olin alta kymmenen vuotias, ja siskollani ja minulla oli lukuisien pehmolelujen joukossa pesukarhu. Minä leikin, että pesukarhu on koirani. Rullasin pesukarhun hännän sen selän päälle ja kiinnitin langalla, jotta se myös pysyi siellä. Taisin jo silloin tietää, mikä on tuleva koirarotuni. ;)

2) Entä miksi juuri kyseinen yksilö?

Ensimmäistä koiraamme etsiessämme mentiin aika fiilispohjalta. Kävimme muutamassa kennelissä katsomassa pentuja. Tammelassa sitten kävi oikeastaan niin, että Tiuhtiviuhti-niminen pikkumies valitsi meidät. Kasvattaja oli ystävällinen, asiansatunteva ja auttavainen. Kennelissä kaikki loksahti paikoilleen ja tuli tunne, että tämä on se meidän pentu. Tunne oli oikea - Tiuhtiviuhti oli nappivalinta. Juuso muutti meille. Samana keväänä kasvattaja sai hakemansa kennelnimen, ja uuden perheenjäsenemme nimi piteni Cimulin Tiuhtiviuhtiksi.

Juuson kaverin etsiminen alkoi jo noin vuotta aiemmin kuin se sitten lopulta meille tuli. Oikeaa yhdistelmää vaan ei tahtonut millään löytyä. Loppukesällä -08 olin treenaamassa Juusoa jälkimetsässä yhdessä Piian kanssa, jonka tunsin Varsinais-Suomen Lappalaiskoirien toiminnan kautta. Piialla oli vakikoiransa Seitan lisäksi mukana iki-ihana Haldi-pentu, ja Piia vinkkasikin, että siellä olisi yksi uros vielä vapaana. Piian kolmas koira Väiski on pentujen isä. Valloittava vilpertti Don Huono lopulta muuttikin meille.

3) Miten keksit koirasi nimen?

Ne ovat olleet jo etukäteen mietittyinä. Ennenkuin ensimmäisessäkään kennelissä oltiin vierailtu, olin päättänyt, että pojan nimeksi tulee Juuso. Toisen koiran nimen piti niinikään alkaa J-kirjaimella, ja innokkaana pesäpalloihmisenä nimesin uuden tulokkaan Jere Dahlströmin mukaan. :) Kolmannenkin koiran nimi on jo päätetty, vaikka siitä, milloin sellainen tulee, ei ole tietoa - ja kyllä, nimi alkaa J:llä. ;)

4) Jos joskus ottaisit jonkun muun rotuisen koiran, mihin ehkä päätyisit?

Mahdollisesti bordercollien.

5) Onko koirallasi jotain epäkoiramaisia tapoja?

Hmm, mikähän on epäkoiramaista, vaikea määrittää... Kummallakin noista on ihan omanlaisensa tavat, mikä tekee niistä uniikkeja persoonia, ja hyvä niin. On rikkaus omistaa kaksi niin erilaista koiraa.

6) Milloin koirasi sai sinut viimeksi nauramaan? Mitä tapahtui?

Tätä tapahtuu päivittäin, ja varsinkin Jere tuo pikku hepsankeikka saa minut useinkin nauramaan - on se sen verran hupsu, toimelias ja ilmeikäs otus. Toisaalta hyvin pienetkin asiat saavat hymyn huulille: aamulla saatan herätessäni todeta, että Juuso on könynyt viereeni nukkumaan. Se saa väkisinkin hyvälle mielelle.

7) Mikä on pahin tuho, jonka koirasi on saanut aikaan?

Juuso on ollut aikas helppo tapaus, se ei ole paljon tuhoja tehnyt. Pentuaikana kiinnostus meidän kangassohvaan oli kova, mutta siihen - niinkuin moneen muuhunkin - tehosi raaka valkopippuri. Yhden mamman viherkasvin Juuso pisti teini-iässä palasiksi, mutta sen laitan mielenosoituksen piikkiin: jätkä ei tainnut saada aamulla tarpeeksi huomiota emännän tullessa yövuorosta kotiin, ja kun päivällä heräsin, löytyi osiin pistelty kasvinraato olohuoneen lattialta.

Jere taasen kunnostautui aikaansaapuudessa varsinkin pentuaikana. Etenkin kengännauhat olivat pojan suosiossa. Kerran, tullessani illalla kotiin hautajaisista, oli Jere myllännyt kaikki jukkapalmuni mullat juurineen lattialle. Onneksi kasvi kesti Jeren terrori-iskun. Kaikkein mieleenpainuvin herra Hepsankeikan tuhotyö lienee kuitenkin sängynpeitteiden suolistaminen: Jere tyhjensi peiton sisälmyksistään.

8) Mikä on koirasi lempipaikka kotona?

Juuson lempipaikat ovat makuuhuoneessa pyykkitelineen alla (jota pidänkin aina paikallaan oli pyykkejä tai ei ihan Juuson takia), keittiössä pöydän alla tai olohuoneessa sohvan takana. Jere taas tykkää olla olkkarin tuolin takana, jääkaapin ja keittiön pöydän välissä tai omassa majassaan (=kuljetushäkki, johon olen pinonnut vähän tavaraa päälle, niin on se semmoinen suojaisa luola Jerelle).

9) Lempikuva/lempikuvat koirastasi?

Niitä olisi lukuisia, mutta valitsin kummastakin kolme mieluisinta. Jerestä ketunpoikakuvan ajalta, jolloin olimme Valtimossa mökkeilemässä. Jere oli tuolloin 4-kuinen. Toisena viime vuoden joulukorttikuva. Ja kolmantena Jeren Ilmeellä-passikuvakavalkadi. Kaikille kuville yhteistä on Jeren ilmeikkyys, jota sillä totisesti piisaa.

Juuson kuvien teema taas on sympaattisyys. Sitähän se on lähes joka tilanteessa, söpö ja sympaattinen. Ensimmäinen kuva on ensimmäiseltä viikolta Juuson muutettua meille - vauhtia ja virtaa riittää. Kakkoskuvassa Juuso yhdessä lempipaikoistaan, sohvalla, josta näkee hyvin ohikulkutien tapahtumat sekä pystyy mukavasti köllöttelemään leveästi. Kolmas kuva Juuson kasvattajan järjestämästä kasvattitapaamisesta. Juuso on siinä "pikkusiskonsa" Senin (Cimulin Ustit) kanssa - veljellistä rakkautta.

©Erja Sippo -07

Me ollaan vähän myöhässä tän haasteen kanssa, sillä se on kiertänyt suurinta osaa tuttujen blogeja jo aikapäiviä sitten, mutta me voitais haastaa Jeren Helmi-tytär, Jeren Väiski-iskän omistaja Piia, TiKoRu:n Minna-Mari sekä Jekkulat. Muutkin, jotka vaan tykkäävät muistella menneitä, niin kannattaa lähteä mukaan. =)