Kevään ja alkukesän kuulumisia

Pitkä on ollut blogihiljaisuus, vaikka kaikennäköistä ollaankin puuhailtu. Aloitetaan papparaisesta: Juuson kanssa oltiin toukokuussa Mynämäellä näytelmöimässä ja tällä kertaa taas tutusti veteraaniluokassa. Tuloksena oli EH4, arvostelu oli taas hyvin pitkälle sitä samaa kuin mitä se on yleensäkin ollut. Tuomarimme Riitta Niemelä oli vain pikkuisen ankarampi noissa yleisarvosanoissa - monesti tuollaisella arvostelulla olisi ERIn saanut. Mukava oli kuitenkin tuomaritäti ja käsitteli koiria nätisti. Hän sanoi meille kehään tullessamme ja koiran iän kuullessaan, että on suuri ilo saada arvostella tämän ikäisiä ja näin hyväkuntoisia veteraaneja. Kilpailuluokan päätyttyä tuomari tuli kättelemään meidät handlerit ja toivotteli kaikille oikein montaa hyvää yhteistä vuotta vanhustemme kanssa. Mä vähän liikutuin, olipa taas ihanasti sanottu. =)

Mynämäki oli meidän kenraali, sillä kesäkuun toisena viikonloppuna matkattiin toistamiseen Riikaan. Viimevuotinen Riikan Voittaja jäi sen verran kaihertamaan, jotta uudemman kerran oli kokeiltava. Olin koettanut valita näyttelyn ajankohdan myös sen mukaan, että paikalle pääsisi mahdollisimman vähän kilpailijoita: edellisenä viikonloppuna oli Tallinnassa Viron Voittaja ja Riikasta seuraavana viikonloppuna oli Moskovassa Maailmanvoittaja. Riikan kanssa samaan aikaan oli Suomessa vetäviä näyttelyitä esim. Miljoonakoira Tuurissa sekä Tammela KR, johon mekin oltaisiin menty (Juuson synnyinsijoille), ellen olisi ilmonnut Juusoa jo maaliskuussa juuri Riikaan. Muitakin kansainvälisiä näyttelyitä oli paljon ympäri Eurooppaa.

Pari viikkoa ennen näyttelyä pätkähti näyttelymme kotisivuille omistajaluettelo, jonka tietysti suurella mielenkiinnolla kävin läpi - todetakseni, että Suomen tämän hetken menestynein lapinkoirakennel oli tulossa koirineen paikalle. Arvuuttelin pienen tovin koiria, ja näyttelypaikalla luettelon käteen saatuani totesin veikkaukseni oikeiksi. Mä olin kerennyt asennoitua siihen, että turistireissu tulee tästäkin Riikan-matkasta, että näyttelypaikalla ei enää harmittanut pätkääkään. Aattelin, että tehdään niin hyvä suoritus kun vaan pystytään, ni voidaan lähteä kotiin hyvillä mielin sikäli, että enempää ei ollut tehtävissä. Takaraivossa toki oli muisto viime reissusta, jossa Juuson ikä kääntyi sitä vastaan.

Meidän tuomarina toimi liettualainen Julia Aidietiene, mukava ja rauhallinen täti. Me oltiin valioissa ekana arvosteluvuorossa. Tuomari kysyi ikää, meikäläinen kertoi ja sen kuultuaan tuomari alkoi myhäillä ja hymistellä. Olin tyytyväinen siinä vaiheessa, että ikä ei tuntunut olevan tuomarille haitta. Superyllätys koettiin kilpailuluokassa, kun Juuso sen sitten voitti. Lisää yllätyksiä oli luvassa PU-kehässä, jossa Juuso sijoittui toiseksi saaden SERTin ja tuli Latvian muotovalioksi. Juuso nappasi myös CACIBin, joka on sille neljäs laatuaan, mutta kun ensimmäinen on viime marraskuulta, ei CIBiin oikeuttavat tulokset aikarajojen puitteissa toteudu, muut vaatimukset kylläkin. Kaiken huipuksi Juusosta tuli Latvian Voittaja 2016. PU1 oli junnu-uros Peikkovuoren Karhunmarja. Olihan reissu! Saipahan muistutuksen siitä, että koskaan ei pitäisi lyödä hanskoja tiskiin etukäteen. Tuomari tykkäsi Juusosta todella: arvostelussa kehui eri sanakääntein Juuson liikkeitä, ja turkista saneli, että aivan täydellinen karvanlaatu ikäisekseen.

Juuson palkintoposeeraus: SERT LV MVA CACIB LVV -16

PU-kehän ratkaisuvaiheet: vasemmalla Pv Karhunmarja, keskellä me ja oikealla Jarfa's Rakatau PU3 ©Anne Artama

Me oltiin tosiaan Juuson kanssa ihan kaksin liikenteessä tällä kertaa. Oikeen laatuaikareissu. =) Seija, jonka kanssa ollaan edelliset reissut tehty, ilmoitti, että Ruskan juoksut ja samoin karvanlähtö tod näk osuvat juuri touko-kesäkuulle. Toisaalta, vaikka tuttu seura olisi ollut mukava, oli kiva olla Juuson kanssa matkalla täysin kaksistaan. Oltiin tultu Riikaan jo perjantaina, ja koska meidän kehävuoro oli vasta sunnuntaina, oli meillä koko lauantai aikaa tehdä mitä vaan. Kävin itse kaupungilla shoppailemassa ja syömässä (Suomen ostoskeskukset kalpenee kyllä Riikan rinnalla - ne on valtavia!). Hintataso on halpa: parit kengätkin sain pariinkymppiin, siitäkin huolimatta että toiset oli mokkanilkkurit. Onhan siellä toki palkkatasokin alhaisempi. Ruokakin oli hyvää. Hotellin lähellä oli - toisin kuin Riikan-näyttelyssä viimeksi - hyvät ulkoilutusmaastot, joten oli kivaa ympäristöä seikkailla Juuson kanssa siellä.

Mun pieni hönö

Mun pieni tuulitunnelini Jere täytti kuun alussa kahdeksan vuotta. Mulla on nyt kaksi pappakoiraa talossa, huh huh! Jere järjesti itselleen pienen seikkailuretkenkin juhlapäivänään, sillä se karkasi. Mulla oli hihna vähän löysästi kiinni kädessä, ja Jere tempaisi rastaan perään. Kaamee huoli ja juokseminen pitkin kirkonkylää, jääkö Jere auton alle tai hihnastaan kiinni johonkin, mistä sitä ei löydä. Lopulta ystävällinen pariskunta oli paikantanut Jeren läheiseltä matonpesupaikalta. Se ei ollut antanut ottaa itseään kiinni, muttei ollut enää lähtenyt uusiin seikkailuin. Kun pääsin pelipaikalle, Jere jo tuli iloisena mun luo. Toivottavasti oli hyvä reissu! Vaikkei aikaa ollut kulunut loppujen loppuksi karkauksen ja löytymisen välillä paljoakaan, oli arvokas veteraanini käynyt lillumassa jossain törkyojassa - se oli yltä päältä ihmemömmöissä ja haisi sen mukaiselta.

Agsassa kepeissä meille tuli aikamoinen takapakki loppukeväästä. Harjoituksista toiseen kepit oli melkosta tahkoamista, välillä ne ei menneet ollenkaan. Lisäksi oltiin huhtikuussa Tsaulla ja toukokuussa Koirahallilla epiksissä avoimessa luokassa, ja kummallakin kerralla radat hyllytettiin ihan huolella juurikin kepeillä. Treeneissä Jere välillä meni keppejä tosi hyvin, mutta useimmiten se teki jonkun virheen, ja kun sitä alettiin korjaamaan, ja varsinkin jos homma ei siltikään lähtenyt sujumaan, Jere lannistui ja turhautui, ja sitten sitä oli vaikea saada motivoitua treenaamaan keppejä enempää.

Jeren kepit edistyi keväällä ihan älyttömän isoin harppauksin, ja varmaan sen jälkeen aloin odottamaan Jereltä vähän liikoja ja liian äkkiä. Asetin sille liian suuret paineet. Sekin on voinut aiheuttaa lannistumisen. Toisaalta Jeren ikä (nyt veteraani) aiheuttaa sen, että nyt pitäs äkkiä saada tuloksia aikaan ennen eläköitymistä. Maksien hyppykorkeudet on sitä luokkaa, ettei Jere niitä pysty enää kovin montaa vuotta tekemään. Taija, meidän torstai-kurssien vetäjä lohdutti, että kepit ja varsinkin tietyt kulmat on tosi vaikeita hänen toiselle 3-luokan koiralle, ja usein he on hyllyttäneet just siinä. Että kokeneetkin tekee virheitä - puhumattakaan niistä, jotka on oppineet kepit vasta muutama kuukausi takaperin.

Fiilikseen voi olla syy myös väsymys. Tässä ollaan juostu treeneistä, kisoista, näyttelyistä ja tapahtumasta toiseen pitkin kevättä. Itekin alan väsymään. Koiratkin saattaa olla vähän nuutuneita. Aattelin, etten ostaisi treenioikeutta Koirahallille omatoimiseen harjoitteluun täksi kesäksi lainkaan. Kun treeneissä alkaa kesäloma ja tauko, niin koirat voisi pitää lomaa kokonaan kaikesta treenaamisesta. Näin ehkä teenkin. Katsotaan sitten syksyllä taas uudestaan.