Tapahtumakalenteri

  • Taija Salokanteleen ratatreenit torstaisin (Jere)
  • Koirahallin vakiotreenit sunnuntaisin (Jere)
  • 25.03.18 Lappalaiskoirien ER (Juuso)

6. toukokuuta 2011

Kehunappi



Jekkulat heittivät ilmoille tuollaisen Kaunis nappi -haasteen - tai itseasiassa Quu ei osoittanut sitä erityisesti kenellekään, mutta me päätettiin tarttua tuumasta toimeen. Homman nimi on se, että napin yhteydessä pitää julkaista 3-5 sellaista kuvaa, jotka ei ole ennen täällä esiintyneet, ja kertoilla niistä pikkuisen. Hahaa, viimeinkin kanava jonka varjolla voin laittaa muutaman kuvan Juuson vauva-ajoista. :D Laatu ei päätä huimaa: alkuperäiset kuvat on otettu filmipokkarilla vuonna kivi ja kanto, ja skannatut paperikuvat ovat tässä vuosien varrella olleet melkoisesti kolhujen armoilla. Eli tässä Juuso reilu kaksikuisena, kuvia ensimmäisten yhteisten viikkojemme varrelta:





Ja sitten Jere mielitällingissään eli jälkeen rapaisimmassa kuraputissa pörräämisen:



Nappi piti myös lahjoittaa eteenpäin, me annetaan se Ruskalle (Miskajasmin Naruska), Tiko-Tikolle (Hiidenlahden Tiko) sekä suomenlapinkoira Allulle (hellyyttävä rullalautavideo ilahduttaa yhä edelleen)
. Muunmuassa teitä me seuraillaan. =)

3 kommenttia:

Millan kirjoitti...

Ihana vauvajuuso ja Jerellä on kovasti samanmoinen hymy kuin Usmasiskolla :)

Minna-Mari kirjoitti...

Nappi haaste on nyt tehty. :) Voi että nuo vanhemmat on nekin joskus olleet peeniä rimpula-vauvoja..

Petra kirjoitti...

Mä eilenillalla oikeen lämpöisissä muistelofiiliksissä selailin Juuson vanhoja valokuvia, ja niitä plaraillessani tulin tosi hyvälle mielelle. Mutta jestas, onko noista ajoista tosiaan jo yli seittemän vuotta! :O Mihin se kaikki aika on menny...

Jere on kyllä melkonen veijari. Tossa kuvassa sillä on vähän uninen katse, mutta useimmiten sillä on tosi valpas ilme, ja se yhdistettynä tuohon hymyyn, ni jo on pirtsakan näkönen poika! :D