Tapahtumakalenteri

  • Taija Salokanteleen ratatreenit torstaisin (Jere)
  • Koirahallin vakiotreenit sunnuntaisin (Jere)
  • 25.03.18 Lappalaiskoirien ER (Juuso)

5. toukokuuta 2011

Jeren tarkkipäivä

Olen saanut kivasti tsempityksiä sekä tänne että sähköpostiini Juuson taannoisen silmätarkastuksen tiimoilta. Lämmin kiitos kaikille muistaneille, viestit ovat olleet erittäin tärkeitä ja tulleet tarpeeseen! =)

Välillä iloisempia uutisia terveysrintamalla. Jere kävi silmäpeilauksessa toissapäivänä, ja silmät olivat edelleen terveet. Jippiaijee! Tarkastuksen suoritti Päivi Vanhapelto. Jeren mielestä emäntä oli taas todella ikävä ihminen, kun vei toisen sellaiseen paikkaan, jossa joutui jopa odottamaan omaa vuoroaan. Monet itkut siinä ehdittiin taas vinkua. Ja varsinkin kun odotustilassa oli kiva lapinkoiratyttökin, jonka kanssa olisi voinut tempaista vaikka minkälaiset telmingit, mutta ei... Emäntä vaan kielsi ja sanoi, ettei lääkäriasemat ole sopivia tiloja leikkimiseen.

Tutkimushuoneessa Jere jäätyi ihan totaalisesti nähtyään kaikki ne silmientutkimusvälineet. Se tökötti pöydällä kuin puupatsas. Lääkäritätikin totesi, ettei ole noin lamaantuneen näköistä koiraa tänään nähnytkään. No olipahan poika ainakin helppo tutkittava. ;) Tutkimuksen jälkeen aukesi makupalapussi, ja johan oli järkyttävä tilanne menneen talven lumia. Lisäsin Jeren uusimman tuloksen myös sen virallisiin tietoihin.

3 kommenttia:

Ruska kirjoitti...

Ihanaa!
Onnittelut Jeren terveistä silmistä! Oli kiva lukea välillä iloista asiaa.
Terkkuja teille kaikille!

Millan kirjoitti...

Hieno homma. Onneksi olkoon :)

Petra kirjoitti...

Lämmin kiitos molemmille! =)