Tammikuun viimeinen viikonloppu ympärystöineen vietettiin Juuson kanssa reissun päällä, sillä olin ilmoittanut papan Liettuaan Kaunaksen kansainväliseen näyttelyyn. CACIBeja oli tarkoitus metsästää, kun kerran tili aukesi Minskissä. Mä olisin oikeastaan halunnut lähteä Pietariin joulukuussa, mutta Juuson matkakaveri Ruska (Miskajasmin Naruska) ei olisi ollut parhaassa turkissa silloin; ja itseasiassa Ruskan juoksu, jota odoteltiin jo Minskin-reissuun osuvaksi, olikin lopulta vasta joulun alla. Hyvä siis, että siirrettiin suunnitelmia kuukaudella.
Matka tuntui suht väsyttävältä allekirjoittaneelle: perjantaiaamuna klo 4:30 lähdettiin kohti Helsinkiä, ja sieltä sitten ensin laivalla Tallinnaan, jonka jälkeen alkoi bussimatka kohti Liettuaa. Meikäläinenhän ei ole aamuihminen lainkaan, joten torstai-perjantain yön nukkumisesta ei tullut mitään. Bussissa torkuin aina välillä, mutta siihen se jäi. Juuso sen sijaan osaa ottaa tällaiset luppoaikatilanteet levon kannalta ja se vetelikin sikeitä omassa loosissaan lähes koko matkan ajan. Juusosta on kuoriutunut oikea matkustaja-expertti: se ei stressaa oikein mistään, lepää silloin kun siihen on mahdollisuus ja on valmiina toimimaan kun on sen aika. Kotiin päästyämme Juuso ei ollut erityisen väsynyt tai rasittunut.
Kaunakseen saavuttiin perjantaina illansuussa, toinen tättähääränä ja toinen vintti pimeänä. :D Onneksi lauantain kehät alkoivat vasta puolilta päivin, joten hotellissa ekana yönä sai univelkoja pois. Hotelli oli mukava: hyvä ruoka, tilavat huoneet ja puistokin lähellä, jossa saattoi koiria ulkoiluttaa. Hotellin läheisyydessä kävelymatkan päässä oli sekä näyttelypaikka että suuri ostoskeskus. Akropolis-ostoskeskuksen rinnalla kalpenivat niin Suomen Citymarketit, Myllyt kuin Ideaparkitkin - se oli valtava!
Näyttelypaikkana toimi tilava koripallostadion Zalgirio-areena. Pienen miinuksen toivat eräät näytteilleasettajat, jotka eivät siivonneet koirien jätöksiä edes sisätiloista (ulkoalueesta puhumattakaan, josta löytyi mittavat määrät myös lasinsiruja), korjanneet eväiden käärepapereita ja isojakaan ruuanpalasia, koirien karvatuppoja jne. Kehien väliset käytävät olivat välillä valitettavan kaameassa kunnossa, samoin vessat. :( Koirien käsittelykin oli eräiden taholta todella surullista katsottavaa. Tää oli sitä reissun nurjaa puolta...
Meillä kävi sitten niin, että kumpanakin päivänä tuli alkuperäiseen verrattuna tuomarimuutos: lauantaina meillä olisi pitänyt olla liettualainen Monika Tauraseviciene, joka vaihtui kroatialaiseen Tino Pehariin ja sunnuntainen Rony Doedijns muuttui norjalaiseksi Per Christian Anderseniksi. Sunnuntain muutos oli nähtävillä jo kun osallistujaluettelo julkaistiin, mutta lauantain tajusin muutoksen vasta näyttelypaikalla. :O Ruskan omistaja Seija tiesi kertoa, että Tino rokottaa vahvasti ylipainosta. He olivat olleet Tartossa ko. tuomarin kehässä joskus Ruskan junnuaikoina, ja huomautusta oli tullut liiallisesta massasta. Ruska ei ole kyllä ikinä ollut ylipainoinen, sanon minä: mulla on kuvia siitä jo junnuajoilta, ja nyt aikuisena olen sen aina nähnyt sopusuhtaisena rouvana. Juusosta ei ole tuomarit valittaneet tähän asti, mutta onhan se aika massava uros. Alkoi taas kylmätä... Norjalainen hirvitti jo Riikan kauhuja muistellessa. Ja ilmaiseksi oli turha kuvitellakaan saavansa mitään, sillä kumpainenkin tuomari tunsi rodun ja oli sitä useasti arvostellutkin - Tino Pehar ainakin myös Suomessa.
Mutta niin vaan Tino tykkäsi Juusosta kovastikin. Kun me oltiin yksilöarvostelussa, kuulin useaankin kertaan sanan "super". Ajattelin, ettei ihan pöllösti voinut mennä. Mutta taas sama juttu kuin Minskissä: ei värilaikkoja tai tietoa kehäsihteeriltä mitä tuli arvosanaksi. Tämä oli siis näköjään maan tapa myös Liettuassa. Vein Juuson häkkiin, josko vielä kutsuttaisiin uudestaan kehään. Ja kutsuttiinhan meidät.
ROP-kehässä Ruska voitti Juuson, joka oli siis VSP. Kättelyssä tuomari tosin sanoi Ruskan ROPiksi ja Juuson ROP-veteraaniksi. Ennen kuin ehdin suutani avata, oli kehäsihteeri kärppänä korjaamassa, että no no, uros on valioluokassa. Tino kääntyi meihin päin ja kysyi, että veteraani-ikäinen koira valioissa - miksi. Olen kuullut ja lukenut kaikennäköistä, mitä tuomarille saa ja varsinkin mitä ei saa sanoa, selittää tai kommentoida. Pakko mun kuitenkin oli suuni siinä vaiheessa avata, ja vastasin että CACIBien takia. Tuomarilta neutraali nyökkäys, että asia selvä. Sanoin Ruskan omistajalle Seijalle heti ROP-kehän jälkeen, että en olisi halunnut vastata tuollaiseen kysymykseen, ettei tuomari vaan ajattele, että kerjäisin CACIBia. Seija vastasi - ja tottahan se kyllä onkin - että tuomari oli siinä vaiheessa jo arvostelunsa sanellut ja tuomionsa antanut. Jännitti vaan, että mitä rukseja diplomiin oli laitettu. Mutta kaikki meni aivan täydellisesti! Juuson lauantain rivi: luokka-SERT, Winner-SERT (jolla Juuso valioitui Liettuan muotovalioksi) sekä CACIB. JEEEEEEEEE!!! Ja Juuson arvostelu:
Matka tuntui suht väsyttävältä allekirjoittaneelle: perjantaiaamuna klo 4:30 lähdettiin kohti Helsinkiä, ja sieltä sitten ensin laivalla Tallinnaan, jonka jälkeen alkoi bussimatka kohti Liettuaa. Meikäläinenhän ei ole aamuihminen lainkaan, joten torstai-perjantain yön nukkumisesta ei tullut mitään. Bussissa torkuin aina välillä, mutta siihen se jäi. Juuso sen sijaan osaa ottaa tällaiset luppoaikatilanteet levon kannalta ja se vetelikin sikeitä omassa loosissaan lähes koko matkan ajan. Juusosta on kuoriutunut oikea matkustaja-expertti: se ei stressaa oikein mistään, lepää silloin kun siihen on mahdollisuus ja on valmiina toimimaan kun on sen aika. Kotiin päästyämme Juuso ei ollut erityisen väsynyt tai rasittunut.
Kaunakseen saavuttiin perjantaina illansuussa, toinen tättähääränä ja toinen vintti pimeänä. :D Onneksi lauantain kehät alkoivat vasta puolilta päivin, joten hotellissa ekana yönä sai univelkoja pois. Hotelli oli mukava: hyvä ruoka, tilavat huoneet ja puistokin lähellä, jossa saattoi koiria ulkoiluttaa. Hotellin läheisyydessä kävelymatkan päässä oli sekä näyttelypaikka että suuri ostoskeskus. Akropolis-ostoskeskuksen rinnalla kalpenivat niin Suomen Citymarketit, Myllyt kuin Ideaparkitkin - se oli valtava!
Näyttelypaikkana toimi tilava koripallostadion Zalgirio-areena. Pienen miinuksen toivat eräät näytteilleasettajat, jotka eivät siivonneet koirien jätöksiä edes sisätiloista (ulkoalueesta puhumattakaan, josta löytyi mittavat määrät myös lasinsiruja), korjanneet eväiden käärepapereita ja isojakaan ruuanpalasia, koirien karvatuppoja jne. Kehien väliset käytävät olivat välillä valitettavan kaameassa kunnossa, samoin vessat. :( Koirien käsittelykin oli eräiden taholta todella surullista katsottavaa. Tää oli sitä reissun nurjaa puolta...
Meillä kävi sitten niin, että kumpanakin päivänä tuli alkuperäiseen verrattuna tuomarimuutos: lauantaina meillä olisi pitänyt olla liettualainen Monika Tauraseviciene, joka vaihtui kroatialaiseen Tino Pehariin ja sunnuntainen Rony Doedijns muuttui norjalaiseksi Per Christian Anderseniksi. Sunnuntain muutos oli nähtävillä jo kun osallistujaluettelo julkaistiin, mutta lauantain tajusin muutoksen vasta näyttelypaikalla. :O Ruskan omistaja Seija tiesi kertoa, että Tino rokottaa vahvasti ylipainosta. He olivat olleet Tartossa ko. tuomarin kehässä joskus Ruskan junnuaikoina, ja huomautusta oli tullut liiallisesta massasta. Ruska ei ole kyllä ikinä ollut ylipainoinen, sanon minä: mulla on kuvia siitä jo junnuajoilta, ja nyt aikuisena olen sen aina nähnyt sopusuhtaisena rouvana. Juusosta ei ole tuomarit valittaneet tähän asti, mutta onhan se aika massava uros. Alkoi taas kylmätä... Norjalainen hirvitti jo Riikan kauhuja muistellessa. Ja ilmaiseksi oli turha kuvitellakaan saavansa mitään, sillä kumpainenkin tuomari tunsi rodun ja oli sitä useasti arvostellutkin - Tino Pehar ainakin myös Suomessa.
Mutta niin vaan Tino tykkäsi Juusosta kovastikin. Kun me oltiin yksilöarvostelussa, kuulin useaankin kertaan sanan "super". Ajattelin, ettei ihan pöllösti voinut mennä. Mutta taas sama juttu kuin Minskissä: ei värilaikkoja tai tietoa kehäsihteeriltä mitä tuli arvosanaksi. Tämä oli siis näköjään maan tapa myös Liettuassa. Vein Juuson häkkiin, josko vielä kutsuttaisiin uudestaan kehään. Ja kutsuttiinhan meidät.
ROP-kehässä Ruska voitti Juuson, joka oli siis VSP. Kättelyssä tuomari tosin sanoi Ruskan ROPiksi ja Juuson ROP-veteraaniksi. Ennen kuin ehdin suutani avata, oli kehäsihteeri kärppänä korjaamassa, että no no, uros on valioluokassa. Tino kääntyi meihin päin ja kysyi, että veteraani-ikäinen koira valioissa - miksi. Olen kuullut ja lukenut kaikennäköistä, mitä tuomarille saa ja varsinkin mitä ei saa sanoa, selittää tai kommentoida. Pakko mun kuitenkin oli suuni siinä vaiheessa avata, ja vastasin että CACIBien takia. Tuomarilta neutraali nyökkäys, että asia selvä. Sanoin Ruskan omistajalle Seijalle heti ROP-kehän jälkeen, että en olisi halunnut vastata tuollaiseen kysymykseen, ettei tuomari vaan ajattele, että kerjäisin CACIBia. Seija vastasi - ja tottahan se kyllä onkin - että tuomari oli siinä vaiheessa jo arvostelunsa sanellut ja tuomionsa antanut. Jännitti vaan, että mitä rukseja diplomiin oli laitettu. Mutta kaikki meni aivan täydellisesti! Juuson lauantain rivi: luokka-SERT, Winner-SERT (jolla Juuso valioitui Liettuan muotovalioksi) sekä CACIB. JEEEEEEEEE!!! Ja Juuson arvostelu:
"12 years. Super condition his age. Nice type, could have a bit compact body. Super head, good eye exp., good earset, nice neck, excelent front and forechest, correct angulation, super sound movement for his age"
Ruska sai niinikään CACIBin, joka oli sille neljäs laatuaan, ja jolla siitä siis tuli kansainvälinen muotovalio. Onnea Ruska ja Seija! =) Ryhmäkehässä ei valitettavasti menestystä tullut: venäläinen tuomari tykkäsi isosti liikkuvista show-koirista kuten akitasta ja samojedista, mutta se ei meidän iloa himmentänyt. Illalla vähän skoolattiin kuohuvaa, ja koirat saivat herkkuja onnistuneen päivän johdosta.
 |
| Juuso ja lauantain saldo |
Sunnuntaina oli uusi päivä ja uudet kujeet. Iso kivi oli vierähtänyt harteilta lauantain myötä, mutta toisaalta me oltiin pienessä pakkoraossa, että saataisiin CACIB-tili siihen kolmeen, jotta voitaisiin odottaa vuoden täyttymistä. (Jotta koirasta tulee kansainvälinen muotovalio, tulee sen saada neljä CACIBia kolmesta eri maasta, kolmelta eri tuomarilta ja ensimmäisen ja viimeisen väli pitää olla vuosi. Juuson eka CACIB tuli siis marraskuussa.)
Norjalainen tuomari oli tosiaan aika tiukka: en nyt kommentoi rotumääritelmistä, kun en muiden rotujen osalta niitä tunne, mutta useat lauantaina pärjänneet rodut eivät tältä tuomarilta saaneet ROP-tuloksia ollenkaan. Edellisen päivän ryhmä-vitonen ei saanut edes ERIä. Kehän edetessä kaikenlaista kamalaa alkoi pyöriä mielessä.
Mutta Juuso super-mies ♡ veti taas niin hienosti, ja tuomarisetä tykkäsi. Ennenkuin narttujen kehä oli edes alkanut, sanoi Andersen meikäläiselle: "You have very nice old fellow there", ja jatkoi, että jos saat ROP-kehässä koiran liikkeisiin vähän enemmän draivia, lähetän teidät isoon kehään. Olin todella otettu tuosta kommentista.
No Juuso ei liiku isosti, sen liike on sievää ja kevyttä. Tuomari oli vähän harmistuneen oloinen ROP-kehässä, kun Juuson liikkuminen ei riittävästi muuttunut. Oishan se ollut kiva päästä Juuson kanssa kokemaan se ulkomaisen näyttelyn ison kehän tunnelma, mutta ei meikäläistä harmita - huonommalle ei hävitty. Ruska on niin nätti tyttö, ja varsinkin sen kasvot ovat todella kauniit ja symmetriset. Sanoin jo etukäteen Seijalle, että jos Ruskan kanssa vastakkain ollaan, niin kyllä Ruska Juuson pesee.
Vaikka alkuun tiukat tuomarit hirvitti, niin näin jälkikäteen on kyllä kiva ajatella, että oma koira läpäisi seulan ja on takuulla tuloksiensa arvoinen ja ettei mitään tullut tuurilla. Käytiin rotukehän jälkeen näyttelyn ständillä ottamassa edustuskuvat ©Justina Mikolenaite
Norjalainen tuomari oli tosiaan aika tiukka: en nyt kommentoi rotumääritelmistä, kun en muiden rotujen osalta niitä tunne, mutta useat lauantaina pärjänneet rodut eivät tältä tuomarilta saaneet ROP-tuloksia ollenkaan. Edellisen päivän ryhmä-vitonen ei saanut edes ERIä. Kehän edetessä kaikenlaista kamalaa alkoi pyöriä mielessä.
Mutta Juuso super-mies ♡ veti taas niin hienosti, ja tuomarisetä tykkäsi. Ennenkuin narttujen kehä oli edes alkanut, sanoi Andersen meikäläiselle: "You have very nice old fellow there", ja jatkoi, että jos saat ROP-kehässä koiran liikkeisiin vähän enemmän draivia, lähetän teidät isoon kehään. Olin todella otettu tuosta kommentista.
No Juuso ei liiku isosti, sen liike on sievää ja kevyttä. Tuomari oli vähän harmistuneen oloinen ROP-kehässä, kun Juuson liikkuminen ei riittävästi muuttunut. Oishan se ollut kiva päästä Juuson kanssa kokemaan se ulkomaisen näyttelyn ison kehän tunnelma, mutta ei meikäläistä harmita - huonommalle ei hävitty. Ruska on niin nätti tyttö, ja varsinkin sen kasvot ovat todella kauniit ja symmetriset. Sanoin jo etukäteen Seijalle, että jos Ruskan kanssa vastakkain ollaan, niin kyllä Ruska Juuson pesee.
Vaikka alkuun tiukat tuomarit hirvitti, niin näin jälkikäteen on kyllä kiva ajatella, että oma koira läpäisi seulan ja on takuulla tuloksiensa arvoinen ja ettei mitään tullut tuurilla. Käytiin rotukehän jälkeen näyttelyn ständillä ottamassa edustuskuvat ©Justina Mikolenaite
Meikäläinen pääsi sittenkin isoon kehään, kun Seija ei halunnut mennä sinne Ruskan kanssa. Ruska oli jo niin tottunut meikäläisen olemassaoloon, joten sen kanssa poseeraaminen ja juokseminen ei ollut ongelma. Harmitti toki vähän, kun en ollut treenannut yhtään enempää kuin mitä näyttelyalueella pikkaisen ennen ryhmiä - eihän isoon kehään näin pitäisi mennä.Kivasti homma kuitenkin alkoi ja meillä pelasi kontakti hyvin. Seija oli varoittanut, että isot koirat voivat olla Ruskalle punainen vaate. Siellä me kuitenkin oltiin isojenkin vitosryhmäläisten joukossa sulassa sovussa. Yksilöarvostelussa oli yksi tiukka tilanne: vuorollamme ryhmätuomari halusi meidät juoksemaan edestakaisin mattoa. Samalla matolla oli sakemanni harjoittelemassa juoksemista 90 asteen kulmassa meihin nähden. Me juostiin siis täysin kohti toisiamme. Hitto mikä ajoitus, siinä piti vaan pitää pää kylmänä. Ja Ruska selvitti tilanteen niin hienosti. =) Harmittavasti kohta yksilöarvostelun jälkeen alkoi porukka aivan meidän kohdalla kasata metallihäkkejään ja muuta rompettaan todella kovalla volyymillä. Voi vain kuvitella, miltä se pauke siinä hallissa matkasta rasittuneesta koirasta tuntui. Ruska tuijotti episodia tovin ja sen jälkeen se päätti että tää ei oo mun juttu: kaamea vetoyritys alkoi omaa häkkiä kohti. Yritin parhaani mukaan rauhoitella Ruskaa. Välillä se onnistui, mutta kun vähänkään fokus katosi, Ruska alkoi tempomaan oman häkin luo.
Tilanne muuttui täysin, kun lähdettiin kohti isoa kehää. Ruska meni heti niin nätisti meikäisen vieressä - ihankuin oltaisiin oltu siinä ennenkin. Onneksi ne huonot hetket oli siinä välissä kun meitä ei arvosteltu. Sunnuntainkin tuomari tykkäsi enemmän akitoista, faaraokoirista ynnä muista isommista ryhmän edustajista, joten ei sijoitusta silläkään kertaa. Mahtava kokemus kuitenkin ja erityisesti mahtavat saavutukset! =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti