Agiliitäjä ja kehäkettu

Aivan käsittämätön viikko takana! Ei voi vieläkään ymmärtää, että asiat ovat menneet niinkuin ne nyt ovat menneet. Kesäkuun viimeisenä viikonloppuna reissattiin Juuson kanssa sen synnyinseuduille Tammelaan päämääränä Forssan kaikkien rotujen näyttely. Myös Juuson kasvattaja saapui paikalle Jeren Chili-tyttären kanssa. Chilistä oli ehtinyt kasvaa todella kaunis tyttö, jolta löytyy isänsä tempperamentti, vilkkaus ja hellyydenkipeys. Neitosella oli kova hinku päästä telmimään meidän vanhuksen kanssa, mutta Juuso pistettiin napakasti ruotuun, kun se kävi liian tuttavalliseksi. Toisaalta Chili omi Juuson ihan kokonaan, eikä muilla lapinkoiratytöillä ollut mitään asiaa tulla herralle liehakoimaan. Erja naureskelikin, että eipä ole Chilissä ennen mustasukkaisuutta ilmennyt.

Chili oli nyt toista kertaa näyttelykehässä ja tulos AVO ERI4 SA. Mahtavaa, onnea Erja ja Chili! Juusolla oli veteraaniluokassa vastassaan Lecibsin Voltti, joka oli mulle ihan uusi tuttavuus. Tosin niin oli moni muukin suomenlapinkoira tässä näyttelyssä, sillä nyt oltiin taas vähän eri ilmansuunnassa ja maisemissa kuin viimeksi. Juuson rivistö Forssassa VET ERI1 SA VSP-VET.  Olin oikein tyytyväinen Juuson edesottamuksiin.

"10v. Hyvässä kunnossa esitetty hyvänkokoinen veteraani. Rungoltaan hieman pitkä. Kokoon sopiva luusto. Hyvä pään profiili. Eriparikorvat. Tummat, pyöreät silmät. Hyvä purenta. Hieman kevyt kuono. Oikeanmallinen rintakehä. Olkavarret tulisi olla viistommat. Hyvin kulmautunut takaa. Karvanlaatu oikea. Kaunis häntä. Liikkuu iän tuomalla arvokkuudella. Pitkä lanneosa." (Juha Putkonen)

Viime keskiviikkona oltiin Jeren kanssa ihkaensimmäisissä agilitykisoissamme. Olin ilmoittanut Jeren kahdelle radalle. Mä en osannut odottaa Jereltä yhtään mitään, sillä liikkuvia osasia oli liikaa: sen lisäksi, että nämä olivat meidän ekat kisat, oltiin me myös ensimmäistä kertaa ulkokentällä. Kentällä sai olla kisojen ajan muitakin koiria, ja mietin, miten mahtaa Jeren keskittymiskyky pitää. Päällepäätteeksi mä olen ainakin meidän treeneissä kokenut melkoista epävarmuutta omista radanlukutaidoistani. Mulle ei aina ole selvää, miten millekin esteelle kannattaa tulla ja miten siirtyä seuraavalle. Sitten saatan alkaa kesken radan säveltämään jotain ihan uutta ja paketti hajoaa. Nyt kisatilanteessa ei ollut edes ketään, jolta olisi voinut kysyä vinkkejä, vaan piti tulla toimeen omillaan. Lisäksi mua arvellutti se, mitä Jere tekee, kun otan siltä valjaat pois ennen lähtöä. Kisojen säännöt kieltävät pannat, valjaat yms. Me ei oltu tätä harjoiteltu, ja kotioloissa valjaiden poisottaminen tarkoittaa, että on "vapaa" - saa mennä.

Ennen meidän luokan alkua oli viiden minuutin mittainen rataantutustumishetki, ja melkein heti koin jonkunlaisen ahaa-elämyksen - mulle valkeni nopeasti, miten rata kannattaa mennä. Tässä meidän rata:

Eka startti meni aika pitkälti kokeilemiseksi ja kokemuksen kartuttamiseksi. Jere oikaisi heti ensimmäisen esteen ja meinasi mennä putkestakin ohi. Viime tipassa sain pojan käännytettyä oikeaan suuntaan, mutta vauhtihan siinä pysähtyi ihan täysin. Mun moka, olin sijoittunut suhteessa esteisiin väärin. Myös 8. ja 9. esteen välissä tapahtui "jotain" ja putkella mulle tuli älytön kiire, jotta olisin kerennyt ohjaamaan Jeren viimeiselle esteelle. Jeren aika 20,44sek ja virhepisteitä 15. Radan ihanneajaksi oli määritelty 35 sekuntia, joten melkoista haipakkaa mentiin töpeksimisistä huolimatta.

Toinen rata oli jo melko lupauksia-antava: ainut virhe tuli 8. esteellä, jonka Jere oikaisi. Muuten rata tuntui etenevän oikein tasapainoisesti ja jouhevasti. Jeren aika 15,65sek ja virhepisteitä se 5. Tuli oikein hyvä mieli: ollaan vasta vajaa vuosi oltu lajin parissa, ja miten nopeasti Jere on oppinut. Hitsi mä olen ylpeä tuosta pikku höperöstä! ♡ Ja mitä tuli niihin liikkuviin osiin, niin ne pysyivät visusti paikoillaan. Jereä eivät ulkopuoliset asiat häirinneet yhtään, ja se keskittyi vain ja ainoastaan muhun ja rataan. Uudestaan mennään kisaamaan ihan varmasti!

Sunnuntaina oltiin Juuson kanssa taas reissun päällä. Nyt suuntasimme Karjaan kaikkien rotujen näyttelyyn. Suomenlapinkoirille oli tullut tuomarimuutos, kun Tanya Ahlman-Stockmari oli vaihtunut Zidy Munsterhielm-Ehnbergiksi. Kesä ja karvanlähtö sekä lähestyvä Maailmanvoittaja-näyttely alkavat kai pikkuhiljaa karsia osallistujamääriä: Forssassa lappalaisia oli 37kpl, nyt Karjaalla enää 17.

Näyttelyjännitystä lieventääkseni yritin mahdollisimman paljon seurustella tuttujen kanssa kehän laidalla ja tutustua uusiin. En siis seurannut kehiä ollenkaan. Ja sitten tulikin meidän vuoro. En muistanutkaan, että Zidy tutkii koirat niin perusteellisesti. Olenhan mä Jeren kanssa ollut ko. tuomarin kehässä, mutta siitä on aikaa. Juuso sai yksilöarvostelussa ERIn ja SAn. Seuraavaksi siirryttiinkin paras uros -kisaan. Vasta siinä vaiheessa mä tajuan, että kehässä ei ole Juuson lisäksi kuin yksi koira, jonka tiesin olevan valio. Kun kunniakierros on ravattu, kuuluttaa kehäsihteeri: "Veteraani tänään PU2. Ottaako vastaan SERTin?" Hädintuskin saan hengähdettyä, että juu ottaa. Juuso siis Karjaalla VET ERI1 SA PU2 SERT VSP-VET. Aivan käsittämätöntä... Juuso minkä teit! ♡ Vanhanherran arvostelu:

"10v. Erinomaisessa kunnossa. Kaunis pää. Hyvä purenta. Hieman veltot korvat. Hyvät kulmaukset. Erinomainen rintakehä. Vahva selkä. Hyvä häntä. Hyvät liikkeet. Hyvä karva ja luonne."

Juuso ja kotiintuomiset